Toiminnot

2. Elätkö rinnakkaiselämää parisuhteessasi?

Vastaa kyllä tai ei seuraaviin väittämiin.

1. Emme syö yhdessä enää niin usein kuin oli tapana.

2. Joskus tuntuu että olemme enemmän huonekavereita kuin parisuhteessa.

3. Meillä on vähemmän yhteisiä ystäviä kuin aikaisemmin.

4. Me näytämme tekevän enemmän asioita erikseen kuin yhdessä.

5. Meillä näyttää olevan aina vähemmän ja vähemmän yhteisiä mielenkiinnon aiheita.

6. Joskus kuluu aika paljon aikaa, että edes puhumme elämästämme toisillemme.

7. Elämme enemmän elämäämme rinnakkain kuin yhteydessä toisiimme.

8. Me emme useinkaan puhu siitä, miten meidän erilliset päivämme ovat kuluneet.

9. Emme vietä enää kovinkaan paljonkaan aikaa yhdessä.

10. Vietämme vapaa-aikamme erillämme toisistamme.

11. Me emme juuri varaa aikaa vain keskustellaksemme keskenämme.

12. Luulen ettemme enää tunne toisiamme kovin hyvin.

13. Me emme enää usein syö yhteistä päivällistä.

14. Emme käy kuin harvoin ulkona yhdessä.

15. Mukavat hetket ovat aikoja kun olemme muiden kuin toistemme seurassa.

16. Me tunnumme välttelevämme toisia.

17. Me olemme kuin kaksi toistensa ohi kulkevaa laivaa, kuljemme omia reittejämme.

Turvatarkaste *)

Ratkaise seuraava laskutoimitus: lukuun yhdeksän yhteenlasketaan luku kaksi.
Kirjoita ylläolevan laskutoimituksen vastaus kirjaimin: (Esim. jos vastaus on 20, kirjoita kaksikymmentä )