Toiminnot

Etelä-Saimaa20.5.2020 - kouluikäiseen kohdistuvaa väkivaltaa kuvattiin nettiin

Alaikäisten aggressiiviseen käytökseen pitää puuttua heti ja päättäväisesti
 
Lapsuuden käytöshäiriöt ja krooninen uhmakkuus kaikkia aikuisia kohtaan on huono ennuste ja johtaakin noin 4 prosentilla suomalaisista epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Tälle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä muun muassa se, ettei tunnista miltä toisesta tuntuu, eikä hän edes tunne katumusta, eikä häneen rangaistukset vaikuta. Kyseistä persoonallisuushäiriötä on vankilaväestössä 10-kertainen määrä normaaliväestöön verrattuna. Sen diagnoosin voi tehdä psykiatrian erikoislääkäri vasta 18-vuotiaalle, mutta diagnostisessa kriteeristössä on jo osakriteerit alle 15-vuotiaan osalta, joka on myös edellytys täysi-ikäisen diagnoosin edellytys. Varhain esiintynyt käytöshäiriö on sen vahva ennusmerkki.
 
Suomalaisissa tutkimuksissa on näyttöä tämän epäsosiaalisuusongelman periytyvyydestäkin. Toisaalta on näyttöä myös siitä, että jos saa oikeanlaista kasvatusta ja kuria, niin nämä aggressiivisuusgeenit eivät ekspressoidu, eli eivät tule esille. Erityiskasvatuksen emeritusprofessori Simo Seppo sanoi jäähyväisluennossaan, että vain kasvatettu osaa kasvattaa.  Kasvatus, ei vain opetus, on tärkeä osa koulumaailmaa, vaikka sen mielellään sanotaan kuuluvan kodeille. Imatralainen entinen kansanedustaja Riitta Uosukainen kertoi eräässä esityksessään mikä on kuri-sanan alkuperä. Kuri on se väylä mitä pitkin talvella syntyneet vasikat juoksevat laitumelle. Moni ei ole tietenkään nykyaikana tuota ”kuria” nähnyt. Nuoret tarvitsevat kuria edelleen, ihmisten aivot eivät ole muuttuneet viimeisen 60 000 vuoden aikana mihinkään.
 
Olin 1990-luvulla ammatillisten perhekotien kanssa yhteisiä projekteja näiden käytösongelmaisten nuorten kanssa tekemässä. Silloin oli myös Kuttula-puheet esillä. Ne laitoksissa kiertäneet nuoret eivät olleet mitään isin ja äidin kullanmuruja, vaan oikeasti vaikeasti käytösongelmaisia. Vastikään Vaasassa nuorisopsykiatrian osaston tällaisia nuoria hoitaessani oli tavallista, että alueella sijaitsevasta lastensuojelulaitoksesta tuli osastolle pakkohoitolähetteellä epäsosiaalisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyviä nuoria pakkohoitoon nuoriso-osastolle. Periaatteessa ei ollut oikein hyvää eikä oikeastaan sallittuakaan keinoa rajoittaa näitä nuoria, jotka tuntuivat hyvin kyllä kaikki oikeutensa tietävän. On oikeastaan ironista, että Suomessa on potilaan oikeuksien laki, joka ei sano yhtään halaistua sanaa potilaan velvollisuuksista. Useimmat nuorisopsykiatriset osastot eivät ota väkivaltaisesti käyttäytyviä nuoria, koska työntekijät ovat valtaosaltaan naisia, eivätkä voi näille nuorille mitään. Sitten mietitään yhdessä sosiaalitoimen kanssa, että minne nämä nuoret kuuluvat. Sosiaalipäivystys ei useinkaan tähän ongelmaan auta millään tavalla. Heitä ei oteta huostaan. Usein vanhemmat eivät myöskään halua heitä kotiin, eikä alaikäistä voi ottaa aikuisten osastolle, jossa hän kyllä pärjäisi. Näitä epäsosiaalisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyviä nuoria, jotka usein käyttävät myös kaikkia päihteitä ei oikein voi hoitaa edes samalla nuorisopsykiatrisella osastolla, jossa on itseään viilteleviä ja voimakkaalla ahdistuksella oireilevia ujoja tyttöjä. Tein aikanaan Lappeenrannassa ehdotuksen, jossa olisin ollut kouluttamassa Tarulantuvan yhteyteen nelipaikkaista osastoa, jossa näitä jo Tarulantuvallekin tuttuja päihteillä ja käytöshäiriöillä oireilevia nuoria olisi hoidettu. En tiedä, miten ehdotuksen sittemmin kävi.
 
Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on pyritty viime vuosina koko ajan pakon vähentämiseen, mikä on hyvä suuntaus, mutta se pitää sisällään ison ongelman siinä, että mitä tehdä näille käytöshäiriöisille aikuisille. Nämä nuorena oireilevat aikuistuvat käytöshäiriöiset ihmiset, joita ei voi millään tavalla rajoittaa eivät myöskään hyödy kyseisestä psykiatrisesta hoidosta mitään. Poliisi kertoi olevansa erotuomari kotiväkivaltatapauksissa. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on puolestaan heidän yömajansa. Heidän ”psykiatrinen”hoitonsa tulee pyöröovihoidoksi. On tavallista, että aikuispuolen psykiatriseen päivystykseen tulee humalapäissään tapelleita pariskuntia. On oikeastaan koomista, että käytöshäiriöiset ja humalaiset vuorovaikutusongelmaiset aikuiset tuodaan ihan erikoissairaanhoitoon psykiatrialle asti selvitettäväksi sen takia, että ovat keskenään humalapäissään tapelleet. Siitä, mistä on kysymys, ei kannata useinkaan päihtyneen kanssa selvitellä. Kukaan ei lopulta ota vastuuta näiden käytöshäiriöisten ihmisten ongelmista. Eivät nämä ihmiset itse, eikä oikeastaan mikään yhteiskunnan instanssi. Poliisi on heidän ainut lähiomaisensa ja selvittää varmasti valtaosan näistä tapauksista.
 
Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön hoitoon ei ole psykiatriassa aikuisiällä oikein hyviä ja vaikuttavia hoitoja, minkä vuoksi he ovatkin pääasiassa vankiloissa ”hoidettavana”. Kaikissa juhlapuheissa puhutaan mielellään ehkäisystä, tosin juuri kukaan ei tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Tuore ja hyvin tehty suomalainen artikkeli ( Whipp ym 2019) kertoo, että ennen nuorisoikää ja nuorisoikäisenä esiintynyt väkivalta ennustaa erittäin hyvin aikuisiän epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä. Artikkeli suosittelee näihin nuoriin keskittymistä ja heidän hoitamistaan ennen kuin ongelmat kasaantuvat aikuisuudessa. Siis nyt ja heti, ei joskus myöhemmin.
 
Kirjoitin aikanaan lukion terveystiedon oppikirjaan (Lukion Dynamo 2006, 127) antiikin hyvetauluista, jossa kerrotaan antiikin ajoilta olevat ihmisen velvollisuudet itseä ja muita kohtaan. Kouluissa on viime vuosina ollut valitettava suuntaus, jossa opettajien arvovaltaa on kaikin eri tavoin vähennetty. Tähän ovat ensisijassa syyllistyneet tehty uusi lainsäädäntö ja lasten vanhemmat, jotka eivät tunnusta opettajan auktoriteettia. Ollessani koululääkärinä muistan tapauksen, jossa piti puuttua huonosti käyttäytyvään nuoreen. Tavattiin vanhempia, jonka jälkeen totesin, että nuori on heistä huomattavasti parempi painos. 
 
Yli 30-vuoden työurani aikana olen tavannut vanhempia, joilla on niin paljon ongelmia, ettei heidän voimavaransa riitä – hyvästä tahdosta huolimatta -nuoren kasvattamiseen, jolloin tarvitaan oman lähipiirin ihmisiä ja myös viranomaisia. Olen tavannut vain harvoja vanhempia, jotka oikeasti haluavat lapselleen pahaa. Vain kasvatettu pystyy kasvattamaan, mikä on vaikeaa esimerkiksi yksinhuoltajana kaikkien vaikeuksien keskellä toteuttaa. Olisi erittäin tärkeätä saada takaisin käytöstavat kaikille, johon sisältyisi nollatoleranssi kaikkea väkivaltaa kohtaan. 
 
Päihdepsykiatrin työssäni minulla on joka päivä potilaita, jotka kärsivät koulukiusaamisesta. Tämän koulukiusaamisen jäljet ovat erittäin pitkät, osa näistä ihmisistä päätyy itsemurhaan, kun he eivät pääse kiusaamisen jäljistä irti. Koulussa toisiaan kiusaavat nuoret eivät ymmärrä, että koulukiusaamisen jäljet vaikuttavat potilaissani koko elämän ajan. Koulukiusaamista ei tule sallia missään sanallisessa eikä varsinkaan fyysisessä mielessä. Imatran kaltaisiin tapauksiin pitää puuttua välittömästi ja napakasti. Koulukiusaaja on se, joka pitäisi siirtää toiseen kouluun, ei se, jota kiusataan. Olisiko nyt aika kypsä Tarulantuvan nelipaikkaiselle nuoriso-osastolle, joka olisi sekä sosiaali- että terveystoimen yhteinen?
 
Lappeenrannassa 20.5.2020
 
Juha Kemppinen
Päihdepsykiatri