Toiminnot

Marihuanaa, kannabista, ei laillistettu Kaliforniassa

Marihuanaa, kannabista, ei laillistettu Kaliforniassa

Kaliforniassa 54% äänesti sen puolesta, ettei kannabista laillisteta, mikä on hyvä asia.

Laillistamiskeskusteluun liittyvät dekriminalisointi, depenalisaatio ja laillistaminen.
Kaikki em. ovat jo käytössä Suomessakin, koska pieniin kannabismääriin ei poliisi viitsi puuttua, eikä pienistä kannabismääristä saa juuri rangaistusta. Muuhun epäsosiaaliseen ja rikolliseen käyttäytymiseen littyessään kannabiksen käyttö voi olla rangaistusta lisäävänä tekijänä.


Suomen psykiatriyhdistyksen syyspäivillä 24.-26.10.2010 oli oma sessionsa kannabiksesta.

Hampun ( ei sisällä psykoaktiivista kannabista)  kieltäminen on vaikeuttanut teollista kehittämistä, koska hampusta tehtyjä tuotteita on käytetty maailmansivu erilaisiin arkipäiväisiiin tarpeisiin.

Kannabiksenkäyttöön vaikuttaa lakeja enemmän nuorisomuodit, eli meillä on hieman omituinen nuorisomuoti.

Kannabiksen käytöstä on selvää terveydellistä haittaa, mitä kukaan lääkäri ei kiellä. Yksi jointti on 2.5 -5 tupakkaa

Kannabiksen lääkkeellinen käyttö on Suomessa vähäistä,vuodesta 2006 kannabista on käytetty lääketieteellisesti 19 potilaalle, 5 heistä yli vuoden eli 14/19 kannabislääkityksestä ei ole apua, niin että sitä olisi kannattanut jatkaa seuraava vuonna. Sairauksien lääkkeelliseen hoitoon kannabista on ajateltu, mm. MS-tauti, pahoinvointi ja kivun hoito. Kannabis ei siis ole tuonut mitään lisäarvoa sairauksien hoitoon.

Kannabista ei ole laillistettu Hollannissa eikä Portugalissa, joissa kannabiksen käyttö on dekriminalisoitu.
Dekriminalisointi ei tarkoita laillistamista, vaan rangaistavuuden poistamista lievimmissä tapauksissa.

4.11.10