Toiminnot

Oletko mustasukkaista tyyppiä?

Olen lisännyt Julkaisut- kaavakkeet -osioon kaksi mustasukkaisuutta koskevaa kyselyä. Täytä vain rohkeasti kyselyt,
jotka kysyvät mahdollista mustasukkaisuuttasi.

Mustasukkaisuus on yksi tavallisimpia ihmissuhteiden ongelmien aiheuttajia. Tunteena mustasukkaisuus on
varmasti yksi vaikemmin siedettäviä, koska se herättää tunteita hylkäämisestä ja oman itse arvottomuudesta.

Mustasukkaisuus on julkisuudessa esiintyneiden perhetragedioiden tavallisimpia syitä. Mustasukkaisuus voi olla aluksi parisuhteessa imartelevaa sille, kenestä ollaan mustasukkaisia, mutta jatkossa siitä voi tulla jopa elämää tukahduttava ja orjuuttava olosuhde. Se joka on mustasukkainen, voi olla vaikeuksissa oman itsensä tunne-elämän suhteen. Hän voi ajautua helposti epätoivoisiin ratkaisuihin: äkilliseen alkoholinjuontipuuskiin, sanalliseen ja fyysiseen väkivaltaisuuteen ja aina henkirikoksiin saakka.

Yllättävän monet sekoittavat mustasukkaisuuden rakkauteen. Monet kertovat, että he ovat mustasukkaisia, koska he niin epätoivoisesti rakastavat kumppaniaan, mutta mustasukkaisuus ei ole rakkautta. Mustasukkaisuus kertoo turvattomuudesta ja hylkäämisen pelosta. Mustasukkaisuus ei välttämättä tarkoita, että sillä olisi yhteys väkivaltaan. Väkivalta on eri asia kuin mustasukkaisuus, mutta mustasukkaisuuteen voi liittyä väkivaltaisuutta.

On tärkeää oppia erottamaan epävarmuuden ja mustasukkaisuuden tunteet toisistaan. On usein väistämätöntä, että varsinkin suhteen alkuvaiheessa tuntee epävarmuutta suhteesta. Rakastuessamme haluamme vakuutuksia, että kumppanimme rakastaa meitä yhtä paljon meitä, kuin me häntä. Jos rakkaamme osoittaa huomionsa erityisesti suhteen alussa muille, olemme epävarmoja siitä, että olemme hänelle riittävän hyviä. Tämä ei ole mustasukkaisuutta.

Mustasukkaisuus on vihainen ja aggressivinen tunne. Mustasukkaisuus vaatii, että ryhdymme toimiin, kostamme niille, jotka ovat meidät pettäneet. Vahvasti mustasukkaiset ihmiset eivät ole onnellisia ihmisiä, eivätkä heidän kumppaninsakaan. Ilkeily, vihaiset sanat ja vihaiset teot eivät tuo kumppania takaisin. Rakkautta ei voi pakottaa esille.

On tavallista, että mustasukkaisilla ihmisillä on ongelmia itsetunnon kanssa. Heidän on vaikea uskoa, että joku voisi välittää heistä syvästi.Tai jopa rakastaa. Siksi heidän on helppoa kuvitella, että jos kumppani juttelee jonkun kanssa, niin hän on pettämässä sanoissaan tai teoissaan. Mustasukkaiset ihmiset odottavat kumppanin pettävän heitä, koska he syvällä sisimmässään "tietävät", etteivät ole riittävän hyviä ansaitakseen kumppanin rakkauden ja uskollisuuden.

Ihmiset tekevät hyvin erilaisia asioita "saadakseen toisen rakastamaan heitä". Usein nuo temput eivät onnistu. Mustasukkaiset ihmiset ovat neuroottisia ihmisiä, jotka näkevät maailman vaarallisena paikkana. He odottavat pahinta ihmisiltä, jopa rakastetultaan. He tulevat ylivalppaiksi ja koettavat etsiä näyttöä siitä, että heidän pahimmat pelot ovat totta. Kumppanin hymyily jollekin voi "tarkoittaa", että kumppanilla on salainen suhde kyseisen henkilön kanssa. Jos kumppani puhuu puhelimessa liian pitkään, niin se on "merkki" siitä, ettei hän välitä minusta.

Mustasukkaisuudesta voi parantua, mikä ei ole ihan yksinkertaista. Tuhoavasta tunteesta tulee haluta eroon, riippumatta tekeekö kumppani sitä tai tätä. Mustasukkaisuus ei koskaan tee suhteesta parempaa. Mustasukkaisuuden tunnetta voi oppia sietämään. Itselleen voi oppia sanomaan, että olen epävarma siitä, että rakastaako kumppanini todella minua. Voi oppia sanomaan ääneen kumppanilleenkin, että olen epävarma ja turvaton siitä, että rakastatko sinä minua todella. Se kuinka paljon ihminen tarvitsee vakuuttelua siitä, että on rakastamisen arvoinen, vaihtelee suuresti ihmisestä toiseen. 

On ihmisten tavallisimpia pelkoja se, että onko rakastamisen arvoinen, mutta on eri asia mitä sille tekee. Usein ihmiset haluavat parisuhteessa vakuutteluja sille, että ovat edelleen rakastamisen arvoisia. Meistä kaikista on mukava ottaa vastaan osoituksia siitä, että olemme rakkauden arvoisia. Vanhassa vitsissä asia on tiivistetty: 30 vuotta avioliitossa ollut nainen tivasi kumppaniltaan, sano rakastatko sinä minua? Mies vastasi, että olen sinulle sen kerran ihmisten läsnäollessa sanonut miten asia on ja ilmoitan sinulle, jos se asia muuttuu.

Rakkaus on kuin hiekka tai vesi kämmenellä. Jos pidät sitä kämmenkupissasi, se pysyy kädessäsi. Jos puristat sitä, se ei pysy kämmenelläsi. 

On myös muistettava, ettei kumppanilta tarvitse sietää ihan mitä tahansa käytöstä. On hyvä sopia yhdessä joistakin perussäännöistä, ettei tule loukatuksi toisen turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta liiaksi. Jotkut ihmiset voivat haluta leikkiä toisen ihmisen tunteilla. Seksisuhteita aloitetettaessa ei useinkaan tiedetä millaisiin tunnemaailmoihin joudutaan. Ei ole useinkaan vain pelkkää seksiä, vaikka niin olisi etukäteen sovittu. Parisuhteen ulkopuoliset seksisuhteet melkein aina johtavat tunnemaailman muutoksiin. Seksiin liittyy epävarmuuden, turvattomuuden ja rakkaudennälän tunteita, minkä vuoksi seksi on tavallisimpia mustasukkaisuuden synnyttäjiä.

Joskus kumppania on pyydettävä valitsemaan oman vapautensa ja yhdessäolon väliltä. Kumppanille on hyvä kertoa mitä tuntee ja keskustella yhdessäolemisen vaihtoehdoista, kuinka suhtautua epävarmuuden ja turvattomuuden sekä rakastettavuuden tunteisiin. Kumppania ei voi pakottaa rakastamaan sinua, ja siksi joskus on parempi lopettaa suhde ja aloittaa suhde sinua rakastavan ihmisen kanssa.

Mustasukkaisuuden tunteiden lievittyminen ja poistuminen tekevät elämästä täydellisemmän ja onnellisemman - itselle ja muille. Epäluuloisuuden väheneminen tekee päivistä rennompia ja hauskempia. Parisuhteeseen se yleensä tarkoittaa lisääntynyttä iloa ja huumoria.

Usein mustasukkaisuudesta eroon pääsemiseksi tarvitaan jopa ammatti-ihmisen kanssa keskustelua, jossa oppii tuntemaan itsensä ja oppii että on oikeasti rakastamisen arvoinen. Joskus voi olla turvallisempaa etsiä itseään aluksi ammatti-ihmisen kanssa ja vasta sitten hakeutua ihmissuhteeseen. Valitettavan usein ihmiset tekevät päinvastoin, tulevat hoitoon kun eletty parisuhde on melkein raunioina.

Itsensätuntevasta ihmisestä säteilee ympärilleen hyvää oloa, mitä ihmisten on helppo rakastaa. Hoidettu mustasukkaisuus voi muuttua oikeaksi rakkaudeksi kumppaniaan kohtaan ilman varmuutta ja vakuuttelua siitä, että hänen täytyy rakastaa minua. Voi oppia lepäämään kumppanin rakkaudessa ilman tarvetta vakuuttua siitä joka hetki. Seksistäkin tulee mukavampaa, kun ei tarvitse olla epävarma siitä, onko varmasti rakastamisen arvoinen.

Jokainen ihminen on rakkauden arvoinen, mutta kaikki ihmiset eivät näe toisiaan rakastamisen arvoisena, eikä sen taas tarvitse merkitä sitä, että itse olisi arvoton tai ei-rakastettava. Kauneus, kuten rakkauskin, on katsojan silmissä. Jos toinen ei sinua rakasta, niin et itseäsi tai häntä muuttamalla saa häntä välttämättä rakastamaan itseäsi - rakkaus on asennoitumista toiseen ihmiseen ainutkertaisena. Et voi manipuloida toista rakastamaan itseäsi. Mustasukkaisuudellasi kidutat itseäsi. Jos et pääse siitä itse eroon, niin käy keskustelemassa ammatti-ihmisen kanssa. Se kannattaa, sillä mustasukkaisen rakkauden kohteena oleminen on kaikkea muuta kuin rakkautta.

On hyvä muistaa, ettei elämässä aina saa sitä rakkautta juuri siltä ihmiseltä keneltä kipeästi sitä kaipaisi. Joskus on vain päästettävä irti unelmistaan elää rakkaudessa tuon ihmisen kanssa, mikä on varmasti helpompaa kuin riutua mustasukkaisuudessa. Joskus on hyvä antaa tuon ihmisen mennä menojaan, sillä hän ei ole maailmankaikkeuden ainut ihminen, vaikka irtipäästämishetkellä siltä saattaisi tuntuakin.

6.2.2014 Lappeenrannassa