Toiminnot

Sheldon Koppin kuudes kirja Back to One - A Practical Guide for Psychotherapists ("takaisin yhteen - käytännöllinen opas psykoterapeuteille") vuodelta 1977 - Osa V

Sheldon Koppin kuudes kirja Back to One - A Practical Guide for Psychotherapists ("takaisin yhteen - käytännöllinen opas psykoterapeuteille") vuodelta 1977 - Osa V
 
Sheldon Kopp on nimennyt viidennen luvun “Beginnings and endings” (alkuja ja loppuja), jossa hän kertoo kuinka hän aloittaa ja lopettaa psykoterapiaistunnon.
 
Luvun aluksi Kopp kirjoittaa siitä, kuinka hänen meditaation opettaja opetti, että meditaatio on vain ”time out”, tauko tavallisesta ajankulusta. Meditaatiolle tuli varata oma edeltä varattu aika ja paikka. Meditaatio tuli aloittaa ja lopettaa rituaalisesti samalla tavalla.
 
Useimmat länsimaalaiset Koppin mukaan nukahtavat meditaatioharjoitusten aluksi. Kopp itsekin oli ensimmäisellä kerralla epäilevä, kun psykoterapeuttien Amerikan akatemiassa osallistui ensimmäiseen meditaatioharrastukseensa.
 
Koppin mukaan psykoterapiaistunnot ovat samalla tavoin ”time out”, irtiottoja tavallisen arjen kulumisesta. Psykoterapiaistunnoilla on selvä alku ja loppu sekä erityiset säännöt sitä koskien. Tila jossa tietoisuus on keskittynyt potilaan asioihin, mikä on vaikeata arjen normaalissa hyörinässä.
 
Kopp kuvaa kuinka hän hakee potilaan odotushuoneesta aina samalla tavalla. Lyhyt tervehdys ja pyyntö tulla sisään. Kopp on tämän jälkeen hiljaa eikä ota katsekontaktia, vaan omien sanojensa mukaan antaa tilan potilaalle. Kopp ei ala puhumaan ennen kuin potilas aloittaa, hän saattaa olla silmät kiinni hiljaa, vaikka kuinka kauan. Kopp harjoittaa odottaessaan tiibetiläistä hengitysmeditaatiota, joka eroaa intialaisesta. Eli keskittyy sisään ja uloshengitykseen. Alun ja lopun määrittely on kuitenkin Koppin tehtävä.
 
Katsekontaktin välttämisellä Kopp yrittää poistaa kaikki normaalit ritualistiset kunnioittavat vuorovaikutustervehdykset. Koppin mukaan mahdollistaa potilaalle mistä tahansa puhumisen. Kun potilas puhuu, niin Kopp kuuntelee puheen sisältöä ja äänensävyä.
 
Potilaat reagoivat eri tavalla Koppin puhumattomuuteen psykoterapiaistunnon alussa. Koppin mukaan niissä on havaittavissa selvä etenemisjärjestys. Alussa kuka tahansa potilaista tuntee epämukavuutta mahdollisesta ennakoidusta hylkäämisestä. Potilaat kokevat Koppin hiljaisuuden kiinnostumattomuutena tai kylmänä ja etäisenä olemisena. Koppin mielestä hänen alkupuhumattomuutensa on hiljainen sanoma: ” Olen täällä. Minulla ei ole mitään vaatimuksia sinulle.” Potilas saattaa kokea tilan vapauttavana, ettei ole mitään vaatimuksia. Se sallii potilaan tutkia sitä mitä hänen sisällään tapahtuu.
 
Vähitellen potilaat oppivat, että heihin luotetaan. Koppin mukaan tämä on hänen tapansa sanoa: ” Tämä on sinun aikaasi kokea, mitä sisälläsi tapahtuu. Sinä tiedät parhaiten. Mistä tahansa haluat aloittaa, niin se on täysin oikea paikka juuri nyt.” Monen potilaan hämmästykseksi, se on hän, jonka täytyy johtaa tätä itsetutkiskelua. Kopp seuraa mukana, minne potilas haluaakin kulkea.
 
Kokoontumiset ja yhteiset osallistumiset ovat hyvin herkkiä tiloja sekä ihmisille että myös esimerkiksi eläimille metsässä. Saapuminen ja lähteminen toisten ihmisten tilasta käsittää aina vaistomaista territoriaalista käyttäytymisvastetta - tunkeutumista ja tunkeilluksi tulemista, hylkäämistä ja hylätyksi tulemista. Kopp kirjoittaa tämän tiedon tulevan etnografiasta ja eläintutkimuksista. Koska em. Tilanteisiin liittyy vaistomaisesti uhkaa, niin kunnioittavia eleitä vaaditaan vaientamaan vahvat sisäiset voimat, jotka tirrittävät valmiina näissä kohtaamisissa.
 
Muiden ihmisten läsnäolo muodostaa aina vaistomaisen uhkan. Meidän on kyettävä hillitsemään alkukantaisia viettejämme esittääksemme itsemme sosiaalisina ja itsemme hillitsemään kykenevinä. Hyvän luonteen hyveet on todistettava sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Meidän on osoitettava sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ainakin jonkinlaista kunnioitusta toisia kohtaan, yhteistyön, avoimuuden ja rehellisyyden piirteitä sekä vaatimattomuutta. Tietty määrä sivistynyttä käyttäytymistä vaaditaan, kun pelaamme sosiaalisen mukautumisen peliä.
 
Meidän on käyttäydyttävä niin, ettemme näytä olevan vahvojen biologisten yllykkeittemme, emmekä pimeiden alkukantaisten mielikuviemme ajamia, vaan esitämme sosiaalisen identiteettimme sellaisena kuin se on. Jotta kykenisimme tähän hyväksyttävän tuntuiseen sosiaaliseen teatteriin, sosiaalinen vuorovaikutus täytyy olla täynnä seremonioita, tapoja ja rituaalisia vuoropuheluja, jotka säilyttävät meissä sivistyksen hohdon.
 
Poikkeamat sosiaalisesti hyväksytystä käyttäytymisestä, tietoisesti tai tiedostamatta, ovat alttiita sensuroinnille. Pikaiset korjaavat vuorovaikutuseleet ovat paikallaan sellaisen poikkeaman sattuessa. Vahvan alkukantaiset myyttiset mielikuvat, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä, jäävät piiloon järkevän käyttäytymisen taakse.
 
Koppin mukaan psykoterapia on tehokas katkos vanhaan käyttäytymiseen, osin siksi, ettei psykoterapeutti osallistu tuollaisiin korjaaviin eleisiin vuorovaikutuksen rikkoutuessa. Psykoterapeutti on henkilökohtaisesti läpinäkyvä, muttei osallistu suojaaviin ja korjaaviin rituaaleihin. Kun ei ole sivistyneisyyden pakkoa, psykoterapeutti ja potilas voivat upota alkukantaiseen henkilökohtaiseen läheisyyteen, joka nostaa esiin persoonien välisten myyttisten muotojen emotionaaliset voimat.
 
Koppin mukaan psykoterapian alusta alkaen, potilas on kontaktissa psykoterapeutin kanssa. Vuorovaikutus nostaa esiin ihmisten välisiä ristiriitaisuuksia, jotka vastustavat ratkaisua tutuin sosiaalisten luokkien mukaisesti. Kopp mukaan hän ei käytä mitään sosiaalisia voiteita helpottaakseen vuorovaikutusta. Milloin mahdollista, niin hän aina välttää ritualisoitunutta käyttäytymistä. Kopp myöntää, että tämä herättää potilaissa epävarmuutta ja ahdistusta, kun sosiaalisen vuorovaikutuksen korjaavia sivistyneitä eleitä ei psykoterapeutti käytäkään. Tämä saa potilaan miettimään psykoterapiasta lähtemistä, mutta myös toisaalta jäämistä, koska jos potilas jää, niin on mahdollisuus käsitellä näitä sosiaalisen vuorovaikutuksen ristiriitaisuuksia persoonallisesti syvemmin ja läpinäkyvämmällä tavalla.
 
George Bateson on mennyt, Koppin mukaan, niin pitkälle, että on väittänyt, että suurin osa keskustelua on vain tapa välttää tappamasta toinen toisiaan.
 
Lievemmässä muodossa Kopp ottaa esimerkin vieraiden vierailusta. Vieras ei voi tulla ilman kutsua, ellei ole olemassa vakiintunutta helpon vuorovaikutuksen tasoa, joka sallii jättää nämä territoriaaliset sääntörikkomukset huomiotta. Mutta jopa kutsuttujen vieraiden on koputettava ja odottava pyyntö tulla sisälle. Tervehdykset katsekontakteineen, sopivat kasvonilmeet ja tavanomaiset sanalliset vaihdot vaaditaan, jotta molemmat voivat kokea, ettei ole vaaraa tulla toistensa kanssa yhteen.
 
Esimerkiksi tervehdys ”shalom” tarkoittaa rauhaa. Kättely on perinteisesti ollut esimerkkinä siitä, ettei kädessä ole asetta tai muuta sellaista. Kaikessa tapaamisessa on tarkoitus vahvistaa, ettei tapaamiseen liity vaaraa. Kun nämä rituaaliset tervehdykset on tehty, niin sen jälkeen voi vuorovaikutus olla tavanomaisempaa ja rennompaa.
 
Vuorovaikutuksen jatkuessa on tavanomaista, että myönteiset kommentit hyvästä olosta lisääntyvät, tervetulosta ja vieraanvaraisuudesta sekä helppoudesta ja nautinnosta olla yhdessä.
-       Olipa mukava ilta!
-       Olen nauttinut seurastasi!
-       Meidän pitäisi tehdä tätä useammin!
-       Ollaan varmasti taas yhteydessä!
Näiden kommenttien jälkeen on jokaiselle selvää, että ilta on tulossa päätökseen. Nämä kunnioittavat eleet ovat tapa helpottaa väistämätöntä hylkäämisen uhkaa, joka liittyy vuorovaikutuksen loppumiseen.
 
Yleensä ei voi lähteä pikaisesti, vaan em. eleet ja ilmaisut lisääntyvät ennen lähtöä, joka usein sinetöidään halauksella. Poislähtö tapahtuu asteittain. Vaikka kaikki tietävät, että ilta on ohi, niin lopulliset eleidenvaihdot varmistavat sen, ettei vaistomaiset epäsosiaaliset impulssit tule avoimesti ilmaistuksi.
 
Unohdettujen tavaroiden hakemiseen heti lähtemisen jälkeen liittyy usein häpeää. Kömpelön nolona palataan hakemaan unohdettuja hanskoja. Isäntäväki voi miettiä, kuka siellä nyt taas on ja miksi he tulivat takaisin. Kunnioittavilla eleillä puolin ja toisin tällaiset jännitteet saadaan taas väistymään.
 
Koppin mukaan useimmat meistä tavallisissa sosiaalisissa tapaamisissa harrastavat ”small talkia”, tyhjän puhumista, tapana helpottaa läheisyyden kokemista. Varmistamme kiinnostuksemme, huomiomme ja hyvät aikeemme sanomalla: ” Mukava nähdä sinua”, ”Kuinka voit?” ja vastaavaa.
Koppin mukaan hän ei psykoterapeuttina tee mitään tämänkaltaista.
 
Koppin mukaan potilaat yrittävät psykoterapian aluksi ylläpitää kunnioittavia sosiaalisia eleitä tapana liittyä yhteen. Kun Kopp ei tee näitä sosiaalisia eleitä, potilas voi heti alkaa puhua, mitä hänen sisällään liikkuu. Joskus kunnioittavat eleet psykoterapiassa vain estävät käsittelemästä ongelmallisia asioita, jotka ovat sosiaalisen julkisivun takana. Potilas voi myös yrittää kontrolloida psykoterapiaa vaatimalla vastavuoroista kunnioittavaa käytöstä. Psykoterapia ei ole tavallista sosiaalista vuorovaikutusta tai keskustelua.
 
Koppin mukaan potilas voi aluksi kehua, miten mukava toimisto hänellä on. Kopp vastaa siihen hiljaisuudella. Rupattelu voi viedä helposti psykoterapian pois raiteeltaan. Useat potilaat käyttävät Koppin mukaan näitä tahmaisia kunnioittavia eleitä luonteensa puolustuskeinona ja sosiaalisena kuorrutuksena, joilla potilas koettaa hallita tilannetta, miellyttää toisia, vaatia rauhoittamista tai välttää läheisyyttä ja itsestään kertomista. Kopp vastaa näihin hiljaisuudella, joka on samalla terapeuttinen interventio.
 
Kun potilas palaa small talkiin kesken psykoterapian, hän yleensä aina peittää jotakin. On lähestytty jotakin hyvin latautunutta materiaalia, tavallisimmin psykoterapeuttiin liittyviä tunteita. Potilaat reagoivat Koppin hiljaisuuteen tavallisesti kielteisellä tunteella- mielialan laskulla, huonotuulisuudella ja valittamalla, että psykoterapeutti ei ota vakavasti tai on hylännyt potilaan. Koppia voidaan jopa haukkua kovaksi ja kylmäksi. Small talkilla voidaan usein peitellä hyvin vaikeita konflikteja.
 
Kopp koettaa olla manipuloitumatta ja manipuloimatta, mutta silti hän ei anna myöten potilaan vaatimuksille sen vuoksi, että tämä on pahoittanut mielensä. Kopp koettaa ottaa keskusteluun sen, että kun potilas ei saa mitä tahtoo ja mitähän se mahtaa tarkoittaa.
 
Kopp kertoo psykoterapiaseminaarista, jossa psykoterapeutti oli hyvin suunniltaan, kun potilas oli uhannut tappaa itsensä. Paljastui, että pari viikkoa aikaisemmin psykoterapeutti oli ilmaissut potilaalle olevansa tulevina juhlapyhinä lomalla. Kun potilas uhkasi itsemurhalla, niin psykoterapeutti tarjosi ylimääräistä aikaa lomien vuoksi peruuntuvan tilalle. Potilas puhui tullessaan small talkia tavallista enemmän. Kun psykoterapeutti kommentoi tätä, niin potilas sanoi vain olevansa kohtelias, kuinka psykoterapeutti voi ja mitä hän aikoo tehdä juhlapyhinä.  Psykoterapeutti ei vastannut eikä tulkinnut näitä potilaan puheita, vaan oikein kieltäytyi osallistumasta rupatteluun.
 
Koppin mukaan psykoterapeutin olisi pitänyt tehdä interventio tulkitsemalla tai ainakin tutkimalla näitä potilaan kommentteja. Sen sijaan hän vain odotti, että potilas siirtyy relevantimpaan aineistoon. Potilas soitti tapaamisen jälkeen psykoterapeutille kotiin, että potilas oli hyvin sekaisin ja halusi puhua psykoterapeuttinsa kanssa. Psykoterapeutti kuunteli puhelimessa jonkin aikaa, kun potilas kuvasi, kuinka paha hänellä oli olla. Kun potilas uhkasi itsemurhalla, Koppin mukaan psykoterapeutti teki seuraavan virheen antamalla ylimääräisen ajan seuraavalle viikolla. Koppin mukaan kaikki meni sekavaksi.
 
Psykoterapeutti tiesi tehneensä väärin, muttei hän tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Psykoterapeutti oli ilmoittanut lomasta, muttei ollut antanut potilaalle tilaa käydä läpi reaktiotaan siihen. Antamalla heti uuden ajan psykoterapeutti oli estänyt suoran ilmaisun reaktiosta vastaanottoajan peruuntumiseen. Potilaan loukkaantumista ja vihaa sekä hylkäämisen kokemusta ei oltu käsitelty. Kuinka potilas olisi voinutkaan henkilölle, joka huolehtii hänestä ja antaa hänelle uuden ajan?
 
Korvikevastaanotolla nämä asiat eivät tulleet esille. Potilas näytteli rauhantekijää vihansa piilottaen puhumalla hyväätarkoittaavaa small talkia, rupattelua. Potilas yritti selvittää, mitä psykoterapeutti aikoo tehdä juhlapyhinä. Jo psykoterapeutti olisi niistä kertonut, olisi psykoterapia Koppin mukaan mennyt vielä epämääräisemmäksi. Psykoterapeutin virheiden vuoksi potilas päätti soittaa psykoterapeutille silloin kun potilasta huvittaa. Potilas esitti rankaisevan uhkauksen, itsemurhalla uhkailun, kun psykoterapeutti ei ollut häntä riittävästi hoitanut. Psykoterapeutti pelästyi ja järkeili, että ”kliinisesti vaadittu” ylimääräinen istunto tyynnyttäisi potilasta. Psykoterapeutti koetti käydä kieroa kauppaa tarjoamalla ylimääräistä ruokintaa vastineeksi sille, ettei potilas toteuta uhkaustaan.
 
Koppin mukaan psykoterapeutin olisi pitänyt kuunnella potilasta riittävän kauan saadakseen selville, onko potilas vaihtamassa aikaansa. Jos ei, niin puhelu olisi pitänyt keskeyttää sanomalla, että keskustelemme näistä asioista seuraavassa istunnossa.
 
Kopp antaa esimerkin, kuinka rupatteluun olisi alun perin psykoterapiassa pitänyt suhtautua.
 
Potilas: Kuinka voit tänään?
Psykoterapeutti: Hiljaisuus
 
Potilas: Menetkö kotiin juhlapyhiksi?
Psykoterapeutti: Hiljaisuus
 
Potilas: Ajattelin sinulla olevan vanhanmallinen perheen juhlapäivällinen.
Psykoterapeutti: Hiljaisuus
 
Potilas: En tiedä, miksi et vastaa minulle. Yritän vain olla ystävällinen. Tiedät, että minun perheeni ei välitä minusta tuon vertaa. Toivon että ainakin sinä voit viettää juhlapyhiä perheen kanssa.
Psykoterapeutti: Viimeksi kuin puhuimme, ettemme tapaa juhlapyhinä, niin se oli sinulle ok. Mutta nyt tunnut olevan kiinnostunut siitä, mitä minä teen sen sijaan että olen kanssasi.
 
Potilas: Halusin vain tietää, jos odotit juhlapyhiä sinulle rakkaitten ihmisten kanssa (Potilaan äänensävy on loukkaantunut ja vaativa)
Psykoterapeutti: Kuulostat kuin olisit loukkaantunut. Tunnut ajattelevan, että minä kyseenalaistan sinun hyvät tarkoitukset viettämällä mukavaa juhlapyhää.
 
Potilas: (vielä vihaisemmin) No, minä ajattelin, että ihmisiin pitäisi voida luottaa. Kun minä pidän jostakusta, niin olen mukava heille enkä tuota heille pettymystä.
Psykoterapeutti: Olet tulossa tietoiseksi, kuinka loukkaantunut ja vihainen olet minulle. Olit juuri alkamassa uskoa, että minuun voi luottaa. Johonkin joka todella pitää huolta. Nyt tunnet, että olen pettänyt sinut hylkäämällä sinut juhlapyhiksi.
 
Potilas: Se on ihan samalla tavalla kuin äiti huolehti minusta. Hän sanoi, että hän rakastaa minua, mutta hän aina oli liian kiireinen omien asioidensa kanssa, ettei ehtinyt edes juhlapyhinä tehdä juhla-ateriaa. Kerroin hänelle, etten välitä, että olisin liian kiireinen tullakseni kotiin juhlapyhinä. Mutta tiedän, että vietän juhlapyhät tuntemalla oloni kurjaksi ja yksinäiseksi, kuten tavallista. Se on hänen vikansa. Se on aina hänen vika. Jonakin päivänä hän tajuaa sen.
 



Kopp muistuttaa, että kun potilaan reaktioita psykoterapiassa tutkitaan, niin hän voi oppia tyydyttävämpiä tapoja saada mitä haluaa, ilman että tarvitsee riskeerata uhkailemaan itsetuhoisilla mielikuvillaan.
 
Kopp kertoo aloittavansa terapiatunnit aina ajallaan. Joskus hän saattaa olla uppoutunut lukemiseen tai musiikin kuunteluun ja olla siksi myöhässä. Tälläkin saattaa olla tekemistä potilaan kanssa, että näin käy. Kerran yhden potilaan kanssa kävi näin-  ja potilaan turhautumista neljän minuutin myöhästymiseen, joka jatkettiin normaalista ajasta – ja potilaan reaktioita kyettiin käsittelemään terapiaistunnon aikana. Psykoterapiaa eivät koske samat anteeksipyynnön säännöt, jotka koskevat tavallista vuorovaikutusta. Sääntörikkomusten aiheuttamat tunteet ovat hyvää psykoterapian aineistoa.
 
Jos potilas on myöhässä, ei se Koppia saa jännittyneeksi, huolestuneeksi tai ärtyneeksi odotuksesta. Viiden minuutin kuluttua Kopp käy vielä ensivilkaisun jälkeen katsomassa onko potilas odotustilassa, jos ei, niin Kopp palaa omaan huoneeseensa lopputunniksi. Tämän jälkeen se on potilas, joka koettaa tehdä kontaktia.
 
Jos potilas on toistuvasti myöhässä tai poissa, niin se on aina huomionarvoista. Jos potilas ei ota niitä puheeksi, Kopp koettaa itsekseen miettiä, mitä tapahtui edellisellä kerralla. Toistuvasti myöhässä oleminen ei ole satunnaista käyttäytymistä. Potilaan ensimmäiset kommentit yleensä antavat viitettä myöhästymisten syystä tai syistä. Riippumatta milloin potilas tunnille tulee, niin sama 50 minuuttia on käytössä. Oli potilas paikalla tai ei.
 
Potilas tuovat usein esille hyvin emotionaalisia tai tärkeitä asioita psykoterapiatunnin loppuvaiheessa. Yleensä se siirtyy seuraavaan istuntoon. Jos potilas tekee tätä toistuvasti, niin sitä pitää enemmän tutkia.
 
Psykoterapeuttinen konteksti alkaa siitä hetkestä, kun potilas saapuu huoneeseen, muttei se pääty siihen, kun potilas poistuu huoneesta.
 
Koppilla on 10 minuuttia potilaiden välillä. Hän tekee (1975) kolmen rivin muistiinpanot, hän ei tee muistiinpanoja potilaan ollessa paikalla. Muistiin kirjaamiset koskevat istunnon pääteemoja, joiden lisäksi on Koppille itselleen tarkoitettuja ohjeita psykoterapian suhteen.
 
Muistiinpanot:
Kesäkuu 2.1975 -17.kerta- Potilas oli ”kaikkien suosikki”. Yliluottavainen. Jotenkin se tuntui enemmän pakolta kuin etuoikeudelta. Hidasta tulkintojen kanssa.
 
Ennen potilaan tuloa vastaanotolle Kopp aina lukee muistiinpanonsa, kuin itsensä työnohjaamisprosessina.
 
Kopp kirjoittaa, että ujoutensa vuoksi hänen on vaikea tavata potilaita terapiahuoneen ulkopuolella. Hississä potilaan tavatessaan hän paljastuu sosiaalisesti kömpelöksi. Kopp kohtelee potilaita, kuten ketä tahansa ihmistä. Kopp ei arvosta sosiaalista vuorovaikutusta psykoterapiahuoneen ulkopuolella. Hän on oppinut pärjäämään ilman. Hän on tietoinen, ettei hän osaa kunnioittavaa sosiaalista käyttäytymistä. Jotkut voivat saada siitä ”isäfiiliksiä”, eli potilaan isä oli vaativa, ei-sympaattinen ja ei-tukeva. Tavallisesti hän hississä sulkee silmänsä, harrastaa meditaatiota ja on tietämätön ympäristöstään.
 
Terapiatunti alkaa ja päättyy tarkasti. Kohtaamisia niiden välillä Kopp ei juurikaan potilaiden kanssa käsittele. Toisaalta hän mieluiten hoitaa potilaita, joita ei muualla kuin terapiahuoneessa tapaakaan.
 
24.6.16 Lappeenrannassa