Kateus
Kateus
( muistiinmerkintöjä kirjasta Francesco Alberoni: Kateus, suomentanut Martti Berger, 1993, Helsinki:Otava)
Kateuden ”pistos” on kokonaisvaltainen tunne. Se sisältää rinnastuksen toiseen ihmiseen, ja sitä seuraavan oman vähäpätöisyyden ja kyvyttömyyden paljastumisen. Siihen kuluu vihaa ja hyökkäävyyttä toista henkilöä kohtaan, ehkä oman kateuden tunnistamista ja tiedostamista sekä tiedostamisen aiheuttamaa häpeää.
Francesco Alberonin kirjan ensimmäinen lause on: ”Haluamme sitä minkä näemme.” FA kirjoittaa, että tämä halu on energiaa, jota lietsotaan ulkoapäin. Huomattava osa haluistamme tunkeutuu meihin ulkoapäin.
FA muistuttaa, että lakkaamaton haluaminen kohtaa väistämättä vastoinkäymisiä. Emme pysty saavuttamaan sitä, mitä haluamme. Silloin joudumme astumaan askeleen taaksepäin, mikä takaisku voi ilmetä: vihana, masennuksena tai luopumisena. Kun olemme kokeneet takaiskun, tavoitteemme voi muuttua pakkomielteeksi ja kohdistuu henkilöön, joka onnistunut siinä, missä me olemme epäonnistuneet. ”Emme ole vain tyytymättömiä epäonnestamme, vaan pullollaan karvasta kateutta voittajaa kohtaan.”
Haluaminen on voinut syntyä mainoksen, esikuvan tai jonkun ihaillun samastumisen kautta, mutta nyt koska emme saavuta sitä, mitä haluamme, niin torjuaksemme halun, meidän on torjuttava myös henkilö, joka on sen herättänyt.
On tiorjuttava rikas, kaunis, nuori, ja mihin sitä nyt itseään voi toisissa verrata. Rikkaita voi alkaa vihata siksi, ettei itse pysty rikastumaan. Siitä voi tehdä vaikka elämänikäisen projektin, jonka voi naamioida, vaikka politiikaksi.
”Kateudella on juurensa esikuvassa, joka kuitenkin muuttuu kateuden, vihan ja katkeruuden kasvaessa. Kadehditusta esikuvasta tulee hahmo, jota emme voi ajatella tuntematta väristystä.”
FA kirjoittaa, että kiellämme halun herättäneen henkilön. ”Kiellämme hänen arvonsa ja sanomme, ettei hän ole arvoaan ansainnut, ettei hän oikeastaan ole minkään arvoinen”. Juuri tämä on FA:n mukaan kateuden ensisijainen lähde.
Kateuden toinen lähde kumpuaa FA:n mukaan syvältä arvioimisen tarpeesta. Saadaksemme selville oman arvomme rinnastamme itsemme muihin.
FA:n mukaan arvioinnissa ”joku muu” toimii aina meille mittana ja vertailumme keskipisteenä. ”Haluamme olla parempia, vahvempia ja arvostetumpia. Pyrkimyksellämme eteen- ja ylöspäin ei ole rajaa.” FA:n mukaan siksi rinnastamisella ja arvioinnilla ei ole loppua.
Kun rinnastus tai vertailu on meille epäedullinen, tunnemme ikään kuin kutistuvamme ja arvomme vähenee. Tuolloin pyrimme suojelemaan arvoamme: kieltäytymällä halustamme, tavoitteistamme tai muuttumalla välinpitämättömäksi. Voimme yrittää vähentää vertailtavamme arvoa omalle tasollemme.
”Kun yritämme turvata selustamme toisen arvoa alentamalla, joudumme kateuden tielle.”
”Kateus on pysähtymistä ja peräytymistä, juoni jolla pelastumme nöyryyttävältä rinnastukselta. Yritämme karkottaa halumme laskemalla sen kohteen, tavoitteen ja esikuvan, arvoa.” Tämä yritys tulee epäonnistumaan, koska kohde ei katoa toivomalla. Sielu joutuu vangiksi salakavalaan verkkoon.
Jonkin asian tavoitteleminen ja itsemme arvioiminen suhteessa muihin ovat olemassaolomme tukipylväät, mutta samalla ne ovat kateuden lähteet. Kateus on taitamaton ja tarpeeton yritys pelastautua tästä inhimillisestä tilasta, jonka ovat takoneet itsemme ulkopuolelta synnytetyt halut. FA:n mukaan kateus on katkeroitunut vastalause sitä epämääräistä ilmapiiriä, johon olemme kietoutuneet, vastaan. ”Kapinoimme, kun tajuamme, miten epäitsenäisiä olemme.”
”Kateellinen toimii kuin huijari, joka huomaa petkuttaneensa itseään vasta silloin, kun alkaa hävitä pelin.”
Kateellinen ihminen on FA:n mukaan pahansuopa muita kohtaan, koska hän uskoo, että yhteiskunta ja maailma eivät kohtele häntä tarpeeksi hyväntahtoisesti.
FA: Aistimme kateuden saastuneen, pahaa tuottavan ilman silloinkin, kun meitä itseämme kadehditaan. Muiden osoittama kateus haavoittaa ja myrkyttää elämämme. Jos monet ihmiset kadehtivat sinua päivästä toiseen, he pyrkivät kaikin tavoin väheksymään arvoasi ja asettavat olemuksesi kyseenalaiseksi, niin että tunnet lopulta tukehtuvasi.
FA kuvaa kateuden kohteena olevan elämää: Luulet tekeväsi jotakin, mitä pidät arvokkaana, ja huomaatkin, että se herättää ylenkatsetta. Olet ystävällinen ja saat vastaukseksi tylyä kohtelua. Sitä mukaa kun lisäät ponnistuksiasi, vihamielisyys vain kasvaa.
Kuinka monta kertaa nuoret kauniit ja mukavat naiset joutuvat tämän elämässään kohtaamaan...
Kateus on hyökkäävää vihamielisyyttä. Kateus on puolustusmekanismi.
Kateuden ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu: kielteinen rinnastus ja omanarvontunnon tuskallinen menetys. Aluksi ihmiselle ei kehity selkeää puolustuspuhetta eikä vastinetta. Vihamielisyys toisia kohtaan on vasta syntymässä. Tietoinen yritys alentaa toisten arvoa ei ole vielä itselle hahmottunut. Kateuden kohteesta voi juoruilla tajuamatta juorunsa motiivia.
Kauniista ja mukavasta voi laittaa juoruja liikkeelle...
Kateuden tielle lähtevä kohtaa ensimmäiseksi kyvyttömyyden kidutuksen: Tappiolle jääneen rinnastuksen tuloksena kadehtija loukkaantuu syvästi ja huomaa itsensä surkeaksi, väheksytyksi, rumaksi, köyhäksi ja kyvyttömäksi. Mutta hän ei ole vielä tunnistanut, että kyseessä on kateuden tuntemus, eikä sitä, että kateus on yhteiskunnallisesti pahaa ja tuomittavaa.
Naiset naamioivat tuntemansa kateuden monesti toisen asun kehumiseksi, mikä tekee vaikeaksi reagoida kohteliaisuuteen. Parhaiten siihen reagoi kiittämällä ja sanomalla, että niin minustakin.
Kateuden viimeisessä vaiheessa tulevat kuvaan mukaan yhteiskunnan tuomio ja sen sisäistäminen.
Yhteiskunnan kannalta kateellinen syyllistyy kolmeen syntiin: ensiksi kadehtijan tulisi hyväksyä se, että toinen on kauniimpi, rikkaampi tai nuorempi. Tätä tuomiota vastaan kateellinen kapinoi. Kateellinen ei hyväksy periaatteitamme. Kateellisen harkinta on pettänyt.
Toiseksi kateellinen asennoituu vihamielisesti kilpailijaan. Kateellinen ihminen alentaa toisen arvoa, pyrkii vähättelemään ja vahingoittamaan häntä. Hyökkäys on sitä suurempi synti, mitä selvemmin se kohdistuu henkilöön, jota yhteiskunta arvostaa ja kunnioittaa. Uhmaat niitä, joita yhteiskunta arvostaa. Periaate sanoo, että koe vain kutistumisesi ja tuskasi purkamatta sitä muihin.
Kateellinen osoittaa yhteiskunnan kannalta alhaista mieltä ja käyttäytyy halpamaisesti. Yhteiskunnan on ehdottomasti pidettävä yllä omia arvojaan ja asetettava rajat yksilön hillittömille vaatimuksille. Kateellinen tuntee syyllisyyttä kateudestaan ja häpeää siitä, että on paljastettu – siis yhteisössä jossa yksittäisten jäsenten ei sallita uhkaavan muita.
Kateellisen kolmas synti koskee sitä, että mitä pahaa kadehdittava on hänelle tehnyt? Kadehdittava ei ole tehnyt yhtään vihamielistä elettä kadehdittavaa kohtaan. Kadehdittava ei ole varsinaisesti ”tehnyt” yhtään mitään. Kadehtiminen on pahansuovan ihmisen merkki.
Kaunista ja mukavaa nuorta naista voisi ihailla, kuinka Eros on hänelle lahjojaan antanutkaan. On hienoa kohdata jotain noin kadehdittavan kaunista ja mukavaa.
Kadehtijan tappio johtuu vain ja ainoastaan hänen itsensä tekemästä rinnastuksesta johonkin olemassa olevaan ihmiseen, joka ei ole tehnyt kadehtijalle yhtään mitään. Kadehdittava ei ole tehnyt mitään pahaa sinua kohtaan ja kateellinen hyökkää kadehtimansa ihmisen kimppuun, mistä yhteiskunta hänet kolmannen kerran tuomitsee. Kateellinen on pahansuopa ihminen.
Kateus on siis meitä kohdannut vahinko, jota ei ole kukaan muu, kuin me itse, aiheuttanut.
Kateus on oman mielemme tuote, josta meidät julkisesti tuomitaan. Yhteiskunta torjuu kateellisen kokemat reaktiot ja määrittelee ne synniksi.
Aito ja täydellinen kateus syntyy yksilön sisäisen kokemuksen ja yhteiskunnan moraalisen tuomion kohtaamisesta.
Kateus on tunnetta, arviointia, kokemusta, moitetta, intohimoa ja intohimon tuomitsemista.
FA:n mukaan on olemassa kilpailevaa ja masennusta aiheuttavaa kateutta sekä vahingoniloista, pahantahtoista kateutta.
Kilpaileva kateus voi auttaa itsetuntemuksen parantamisessa. Kadehtimansa asian suhteen huomaa, mitä haluaa. Huomaa, missä asiassa haluaa olla parempi, kauniimpi, rikkaampi jne, ja alkaa tehdä asioita niiden eteen ilman kadehtisi toista. On olemassa useammanlaista paremmuutta, kauneutta ja rikkautta.
Masennusta aiheuttavassa kateudessa tuntuu kuin edessämme olisi paljastunut petos, joka olemmekin me itse, oma arvottomuutemme. Katkera kateellisuus kasvaa, kunnes siitä tulee pakkomielle, jonka alkua ei edes enää muista, koska pakkomielle on helpompi kuin arvottomuuden ja epäonnistumisen kokemus koettavaksi.
Ei edes muista, miksi alunperin alkoi panetella kaunista ja nuorta...
Vahingoniloisessa ja pahantahtoisessa kateudessa ihminen ei saa tyydytystä omista saavutuksistaan, vaan toisten tappioista. Kateellinen ihminen yrittää tehdä kaikkensa, että saa kadehdittavansa kuilun partaalle ja tuhoon.
Kuinka monen kauniin nuoren naisen elämän toisten kateus on tuhonnut...
FA kirjoittaa vielä saiturin kateudesta: saituri pelkää kaikkia voimia, jotka voivat tunkeutua hänen alueelleen. Toisella on varallisuutta, arvoa, arvostusta tai valtaa, joka uhkaa saiturin ”omaisuutta”.
Kun politikko ei tulekaan valituksi uudestaan, niin saiturin kateus voi olla hyvin nähtävissä...
Kateus on tunnetta elämän tarjoamien mahdollisuuksien supistumisesta ja vaikeutumisesta. Olemme joutuneet tappiolle, vaikka toivo paremmasta ei ole sammunut.
Kateus on normaalisti nuoruuteen kuuluva vaihe
Kateus on nuoruuteen kuuluva vaihe: esim. ensimmäistä rakastumistaan odottava nuori, joka ei ole yksilöinyt tunteensa kohdetta, saattaa tuntea kateuden piston nähdessään onnellisia pareja.
FA kirjoittaa (1991), että kehitysvaiheen aikana kateus ei lamaannuta tahtoamme eikä herätä pahansuopia ja alhaisia ajatuksia. Sen sijaan kateus herättää meissä tiettyjä haluja ja opastaa meitä tiedostamaan ja hyväksymään ne itsessämme. Opimme taistelemaan tavoitteidemme saavuttamiseksi.
Nuoruuden kateus ei torju pelokkaana kilpailua, vaan ottaa rohkeasti vastaan yhtä lailla haasteet kuin epäonnistumisenkin vaarat.
FA ei ehkä muista nuorten kateuden julmuutta kirjoittaessaan...
Kateudesta puhuminen on vaikeaa, koska kateuden tunnekokemukseen liittyvää sanastoa ei ole. FA kysyy, miksi niitä ei lausuta julki, tunnusteta ja kerrota avoimesti? (Aivan, miksi emme?) Siksi että kateus on häpeällinen tunne, joka lamaannuttaa puhekyvyn.
Kateus on tunne, jota emme kerro kenellekään: vaivoin kykenemme tunnustamaan sitä itsellemmekään.
FA:n mukaan onnistumme puhumaan kateudesta vain tilanteessa, jossa toivomme pääsevämme siitä eroon. Olemme estyneitä ja vaivautuneita, kun siitä pitäisi puhua ja tunnustaa se vanhalle ja luottavalle ystävällekin.
Kateuden tunnustaminen merkitsi oman sielun täydellistä paljastamista.
Omasta kateudesta puhuminen merkitsee salaisempien toiveitten, henkilökohtaisimpien unien, epäonnistumisten, kyvyttömyyksien ja omien ylittämättömien rajojen asettamista kaikkien nähtäville.
Joutuisimme puhumaan kokemistamme vääryyksistä, joita emme oikeastaan uskaltaisi paljastaa, koska olemme epävarmoja, olivatko ne todella vääryyksiä vai omaa kyvyttömyyttämme.
Kateus johtaa meidät oman olemukselle keskipisteeseen, jonka tulisi olla täynnä toivoa ja elämää – nyt siellä on vain kärsimystä.
Kateus kertoo kevytmielisyydestämme, keikarimaisuudestamme ja lapsellisista kuvitelmista, joita elättelemme samalla kun annamme ulospäin kuvan siitä, että olemme aikuisia.
Kateus kertoo valheista, joita ihminen sepittää lohdutuksekseen ja joita hän levittää antaakseen itsestään myönteisen vaikutelman.
Kateus kertoo juonittelusta ja juoruiluista, joita harrastamme saadaksemme liittolaisia. Liittolaisia epäonnistumisemme peittämiseen...
Kateus kertoo vihollistamme ja ihmisistä, joita koetamme vahingoittaa silloinkin, kun he eivät ole tehneet meille mitään. Kadehtimamme kohde kertoo halumme paljaana, jos haluamme itsellemme asian tunnustaa.
Kateus on pimeää aluetta, jolla pahantahtoisuutemme pääsee etenemään ja saastuttamaan puhtaimmatkin ajatuksemme.
Kateus voi ruokkia sekä hedelmällistä kilpailua että hedelmätöntä luopumista ja alistumista.
Voimme valita, miten reagoimme haluun, jonka kadehdittu asia on mielessämme herättänyt.
Kateus on säännötöntä väkivaltaa
Kateellinen henkilö ei voi moittia kadehdittua siitä, että tämä olisi nöyryyttänyt häntä läsnäolollaan tai nousujohteisella kehityksellään. Jos teemme niin, joudumme auttamattomasti säälittävään ja naurettavaan asemaan. Kateus syntyy FA:n mukaan väkivallan kieltämisestä.
Yhteisö pakottaa jäsenensä sivuuttamaan kateuden välinpitämättömyydellä, kätkemään sen tai ilmaisemaan sen vääristyneenä tai muuttuneena.
Kielto elää FA:n mukaan myös sisäistettynä sielussamme. Meille on teroitettu, että pahan toivominen meitä onnekkaammille tai rikkaimmille on vika, synti ja pahe. Kateus on yksi kuolemansynneistä.
Jokainen yhteiskunta pyrkii kuitenkin järjestämään vihamielisyydelle virallisen väylän purkautua ja mahdollisuuden tulla julki. Tavallisesti kyseessä on jonkinlainen kilpailu.
Yhteiskunta tahtoo ohjata kateellista rinnastusta omien sääntöjen mukaan: on oltava kilpailua, jossa määritellään voittajat ja voitetut. Kaikkien oli hyväksyttävä sen perusteella muodostuva arvojärjestys.
Kateellinen ei suostu alistumaan yhteisön pelisääntöihin. Kateus on yhteiskunnan sääntöjen kieltämistä. Kun kadehdimme, kapinoimme yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja asetamme ne kyseenalaisiksi. Pakenemme yhteisön kilpailulle asettamia normeja ja sen vaatimusta ylistää voittajaa.
Politiikassa on mahdollista, että FA:n mukaan monet kateuden kyllästämät tilanteet kääntyivät henkilökohtaisiksi kilpailuiksi, mahdollinen kateuden kohde luokiteltiin viholliseksi, jota vihattiin, koska hän oli kapitalisti, kommunisti jne. Luokkataistelu kanavoi kateutta ja toimi ideologisena purkautumistienä kateuden tunteille. Kyseessä oli paremmin menestyneen ikätoverinsa kadehtiminen. Alamme vähätellä häntä, pyrimme antamaan hänestä epäluotettavan vaikutelman ja puhumme pahaa hänen ominaisuuksistaan. Ellei näitä pahantahtoisia tunteita esiinny, ei myöskään kateutta ole olemassa.
Kateuden pistos järkyttää mielemme
Kateuden pistoksen tunnettuamme haluaisimme mitätöidä koko tapauksen ja palata sitä edeltäneeseen olotilaan, niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Joskus kateuden piikki tunkeutuu väkivalloin tajuntaamme, mielemme järkkyy perustuksiaan myöten.
Kateuden kokemuksen jälkeen sisimpämme on sirpaleina. Samanlainen ominaispiirre liittyy myös muihin voimakkaisiin tunteisiin: mustasukkaisuuteen ja voimakkaisiin pelkoihin.
Mustasukkaisuus eroaa kateudesta monessa suhteessa, esim. mustasukkaisuuden pistoksessa peruskokemuksena on menettämisen tunne.
Mustasukkaisuudessa kyvyttömyys väistämättömien tosiseikkojen edessä pyrkii muuttumaan moitteeksi, syyttelyksi ja kostonhimoksi.
Kateudella on sen sijaan kaksinainen luonne: kateudessa on sekä halu että torjuminen, sekä ihailu että kieltäminen.
Kateellisesta ihmisestä tuntuu, että hänelle on tehty vääryyttä, mutta hän ei ole ihan varma, onko hänellä oikeutta vaatia korjausta asiaan.
Vähitellen ryhdymme kuvittelemaan kaikenlaista ja kehittelemään puolustusta suojautuaksemme toistuvilta tunnepistoilta.
Kateus, mustasukkaisuus ja pelko ovat tuskallisia tunteita, joista mieluiten vapautuisimme kokonaan. Ne valtaavat meidät vastoin tahtoamme, emmekä pääse siitä irti vaikka kuinka pyristelemme.
Kukaan ei FA:n mukaan kadehdi omasta vapaasta tahdostaan, kukaan ei kieriskele kateudessa niin kuin piehtaroidaan vääryyden kokemuksessa ja katumuksessa.
Kateudessa halu ei kestä omaa jännitettään, tavoittelemme jotakin vain siksi, että joku toinen on sen saavuttanut. Itse asiassa kärsimme omasta halustamme. Kateuden halua ei saa tukahdutettua, eikä muunnetuksi tyyneksi ja varmaksi luopumukseksi.
Kateuden tunne pysyy kaipauksena, jolla ei ole kylliksi voimaa muuttua toiminnaksi, mutta on kuitenkin tarpeeksi vahva pysyäkseen hengissä.
Kadehtiessaan ihminen menettää jotain itselleen keskeistä ja joutuu samalla tiedostamaan oman minänsä arvonmenetyksen ahdistavalla ja sietämättömällä tavalla.
Kateuden kokemuksen kautta ihminen ymmärtää, ettei hänelle anneta enää mitään ilmaiseksi. Kaikki siitä eteenpäin on hankittava itse.
Keskeistä kateudessa ei FA:n mukaan ole jonkin selvästi hahmotettavan asian tavoitteleminen, vaan ihmisen itsensä ja toisen ihmisen välillä vallitsevan eron sietämättömyys.
Kateellinen ihminen kärsii, koska hänessä on nyt omasta mielestään selvä puute, jonka toisen läsnäolo on hänelle osoittanut.
Kateuden värittämä mieliteko saa kateellisen näkemään kaiken tavoittelemansa ihanteellisessa valossa.
Itse asiassa kateellinen ei edes näe toista ihmistä, eikä tiedä, mitä kateuden kohde ajattelee, tuntee ja haluaa. Kateellinen ei ymmärrä kateuden kohteensa kärsimyksiä, ei ajattele tämän ahdistusta, taistelua, pettymyksiä, haasteita tai niitä vastoinkäymisiä, joita toinen on kohdannut saavuttaakseen päämääränsä.
Kademieli kieltää kaikki kadehdittavan tunteet ja kokemukset, ja näkee sokaistuneessa tilassaan vain itsensä.
Kun kohtaamme toisessa ihmisessä ylivertaisia ominaisuuksia ja ansioita, meissä pitäisi herätä eros, joka synnyttää ihailua ja rakkautta kaikkea toisessa olevaa hyvää kohtaan. Torjumme kateellisena salamannopeasti ja jyrkästi sen epätavallisen, jumalallisen kokemuksen, jonka hänen kohtaamisensa on meille tuottanut. Kateus karkottaa eroksen, toiseen ihmiseen tutustumisen.
Kateuden kokemukseen sisältyy FA:n mukaan kaksijakoisuutta, joka muistuttaa hiukan pyhyyden moniselitteisyyttä. Yliluonnollisen kokeminen on toisaalta kiehtovaa (fascinans) ja toisaalta kauhistuttavaa, pelottavaa, demonista ja saatanallista (tremendum).
Kateellinen ihminen ei kestä nähdä kateutensa kohdetta, eikä siedä, että hänestä puhutaan. Kateellinen ei halua tietää epämiellyttävän olotilansa aiheuttajasta yhtään mitään, eivätkä tämän menestyksen syyt kiinnosta häntä ollenkaan.
Kateelliselle riittää muutama pinnallinen tieto toisesta ihmisestä ja sen jälkeen hän itse ryhtyy puhumaan ja selittämään mielipiteitään. Kateus ei ota selvää asioista, vaan esittää yksioikoisia toteamuksia.
Kateus ei kuuntele toisia, vaan mutisee omia käsityksiään.
Kadehtija ei pyri lähemmäs kohdettaan, vaan hän torjuu sen niin kauas itsestään kuin kykenee ja asettuu sitten puolustuskannalle.
Kadehditun varjokin on kuin häikäisevä valoilmiö, joka järkyttää häntä syvästi. Jos kateuden kohde käväisee hänen mielessään tai ilmestyy yllättäen hänen eteensä, hän vetäytyy välittömästi pois.
Heti kun havaitsemme. FA muistuttaa, että joku toinen on osoittanut pätevyytensä kirjoittamalla, sanomalla tai tekemällä jotakin arvokasta, torjumme koko asian mielestämme, kieltäydymme uskomasta sitä. Emme halua nähdä hänen saavutuksiaan emmekä ylipäätään tietää mitään hänen asioistaan.
Horjutettu minuus pyrkii kateuden avulla vakiinnuttamaan oman arvonsa.
Kateellinen ihminen valikoi vaikutteet, jotka osuvat hänen ulottuvilleen. Suljemme havaintokentän tai huomiomme ulkopuolelle kaiken sellaisen, mikä ei ole kullakin hetkellä olennaista.
Jokainen kulttuuriyhteisö puolustaa omia ennakkoluulojaan ja totuuksiaan torjumalla kaikki ne ärsykkeet, jotka asettavat yhteisön ennakkoluulot ja totuudet kyseenalaisiksi.
FA:n mukaan kateuden leviäminen on yhteiskunnan hajoamisen oire, osoitus omien juurien menettämisestä ja yksilön yksinäisyyden ilmaus.
Puhtaan kateuden maailmassa kukaan ei opi mitään. Torjumme omia ajatuksiamme paljon loistavammat ideat, väheksymme hienoja taideteoksia ja vähättelemme vallankumouksellisia löydöksiä. Kateellinen ei taivu tunnustamaan toisen ihmisen ajattelun tai menettelytavan paremmuutta. Kateellinen puhuu vain oman pätevyytensä pönkittämiseksi ja kuuntelee toisia vain saadakseen selville, miten kohottaa omaa arvoaan.
Kun lakkaan kadehtimasta, saan lopultakin takaisin kykyni nähdä, kuunnella ja ymmärtää.
Mitä ihminen kadehtii?
Kadehdimme toisilta ihmisiltä niitä esineitä tai saavutuksia, joita tavoittelemme kaikkein kiihkeimmin. Kateuden keskipiste on tietenkin aina yksilön minuudessa. Kateus juontaa juurensa luonteestamme, jonka ominaispiirteisiin kuuluu halujen ja toiveiden omaksuminen muilta ihmisiltä.
Vuorovaikutuksen tuloksena kaikki yhteisöön kuuluvat määrittävät itsensä suhteessa muihin. Jokaisen ihmisen sielun syvyydestä nouseva halu tuoda itsensä esille rajaa minälle toimialueen, jossa se tunnustetaan ja jossa sitä kunnioitetaan.
Meidät valtaa kiihkeä halu laajentaa omaa reviiriä, läänitystämme, kun näemme toisen ihmisen omistavan jotakin sellaista, mitä meillä ei ole.
Omanarvontunto on itsekorostuksen ja muiden ihmisten suhtautumisen leikkauskohta. Ihminen on samanaikaisesti hyvin voimakas ja hyvin haavoittuva.
Kateus ilmestyy näköpiiriin, kun joku menestyy (ainakin näennäisesti) ilman omaa ansiotaan.
Kateuden työ
Kateuden työ tähtää kestämättömän tilanteen uudelleenarviointiin. Tarkoituksena on palauttaa epäedulliseksi kääntynyt vertailutilanne entiselleen ja luoda uusi tasapaino. Kateuden työn tähtää meidät lannistaneen arvoeron mitätöimiseen. Kateellinen ihminen etsii lakkaamatta liittolaisia.
Kateuden yksinkertaisin toimintamuoto on toisen ihmisen arvon kiistäminen. Mikäli kateuden työn ensimmäinen yritys epäonnistuu, niin voidaan siirtyä toiseen yritykseen. Kateellinen jaksaa aina odottaa ja toivoa vastausta, joka oikeuttaisi hänen toiveensa vähentää kadehditun arvoa. Mutta kaunis on kaunis on kaunis.
Kateuden työn toinen yritys on kadehdittavan arvon tarkistus. Kun kateuden kohteen arvon kiistäminen epäonnistuu, niin sitten siirrytään kateuden toiseen keinoon. Asetetaan kadehdittavan arvon (esim. kauneus) omistaja kyseenalaisiksi ja muotoillaan arvon kriteerit uusiksi, jotta kadehdittavan mielenrauhan häiritsijän arvo alenisi. Muut ihmiset voivat siltikin pitää kaunista kauniina, vaikka arvokriteerit koetetaan jonkun pienen porukan sisällä muuttaa.
Kateuden työssä kolmas yritys on kateuden kohteen puutteiden esiin tuominen. Kadehditulle annetaan väheksyttäviä ominaisuuksia: ehkä hän on kaunis, mutta hän on myös tyhmä, tietämätön, typerä, epärehellinen, mielikuvitukseton, ahne, ahdasmielinen ja kunnianhimoinen. Kateellinen ihminen tekee mitä tahansa hankkiakseen itselleen mahdollisimman monia liittolaisia, mutta sisimmässään hän pitää heitä yksinkertaisina ja nauraa heille.
Kateuden työn neljäs yritys on kadehdittavan panettelu. Kateuden kohteesta aletaan laittaa liikkeelle kaikenlaisia juoruja ja panetteluja. Kademielinen tarvitsee yhteisön hyväksymistä. Suurten joukkojen suussa valheellisesta panettelusta tulee maailmankatsomuksellinen totuus ja kiistaton uskomus. Kateuden työn strategiana on saada muu yhteisö puolelleen, mikä ei aina onnistu neljännelläkään yrityksellä.
Kateuden viidentenä yrityksenä on arvon siirtäminen eli laittaa syrjään kadehdittava arvo, josta he ovat taistelleet ja josta hävinneiden on nyt vetäydyttävä. Ihminen ei enää keskity kadehdittuun henkilöön, vaan arvoon, joka tässä henkilössä ruumiillistuu ja jota tämä edustaa.
Hän ei pyrikään vähentämään toisen arvoa, vaan kitkemään arvon pois itsestään. Arvon siirtäminen on ulospääsytie kateudesta.
Kateus jää pysyväksi olotilaksi, jos yksikään em. strategioista ei toimi. Näitä kateuden strategioita käytetään kaikilla elämän aloilla: tieteessä, taiteessa ja arkielämässä. Kateus on keino, jolla suojaudumme kielteiseltä rinnastukselta. Kateelliselle muiden ihmisten saavutukset ovat kuin piikki heidän lihassaan ja jatkuva kidutuksen aihe.
Kateus perustuu valheeseen ja pahaan tarkoitukseen. Valehdeltaessa uskotellaan toiselle ihmiselle jotakin tietäen kaiken aikaa, ettei se ole totta. Pahantahtoisuus saa ihmisen valehtelemaan jopa itselleenkin. Pahantahtoisuus on vääristynyttä ja päämäärähakuista etsintää: kaivamme esiin ja todistelemme asioita, jotka palvelevat tiettyä tarkoitusta ja samalla ”unohdamme” tai tieten tahtoen peittelemme tavoitteen kannalta turhat tai jopa ristiriitaiset tiedot.
Tahdomme ja tarkoitamme kadehditulle henkilölle pahaa, ja käytämme tietämistä työkaluna ja välineenä päämäärän saavuttamiselle.
Kateudessa yritämme naamioida itseltämme vastenmielisen totuuden tai vaihtoehtoisesti esittää itsellemme totuutena miellyttävän valheen. Kateus on sitkeä tunne, joka syntyy yhä uudelleen tappion tuhkasta.
Kateellinen pyrkii huolellisesti välttämään paljastumista. Hän ei halua tietävän, että hän vertailee itseään johonkuhun toiseen.
Kademieli on epäluuloinen ja varovainen: hän pelkää, että muut huomaavat hänen tilansa tai että ainakin epäilys on käynyt heidän mielessään. Kateellinen pyrkii salaamaan yleisöltään tunteensa. Muut eivät saa tietää, että hän tuntee itsensä kurjaksi ja vähäpätöiseksi, että hän ihailee kadehdittavan paremmuutta ja kärsii siitä.
Kateellisten tunteiden myöntäminen merkitsisi kaikkien puolustusmekanismien tuhoamista ja kateuden työn mitätöimistä.
Kateellisen ihmisen on siis pakko valehdella jatkuvasti. Kateus on loppujen lopuksi suuri valheellisuuden näytelmä, jonka päänäyttelijä haluaisi eroon roolistaan, mutta ei kykene irtautuman siitä. Hän ei voi kertoa totuutta itsestään, sillä silloin hänen olisi tunnustettava vihanneen itseään parempaa ihmistä ja valehdelleen kaikille muille.
Kun kateus muuttuu vihaksi
Härnääminen ja yllyttäminen muuttavat kateuden vihaksi, varsinkin kun provokaation tarkoituksena on nöyryyttää ja alistaa toista ihmistä.
Historian kuluessa sorrettujen tuntema kateus mahtavampia kohtaan on muuttunut toistuvien nöyryytysten iskuista voimattomaksi vihaksi ja synkäksi kostonhaluksi.
FA:n mukaan Nietzsche nimesi kateuden ja vihan sekaisen intohimon katkeruudeksi. Katkera ihminen ei ihaile ylempäänsä, vaan haluaisi olla hänen tilallaan kostaakseen kärsimänsä vääryydet. Häntä on nöyryytetty, ja hänen on täytynyt lukemattomia kertoja niellä voimaton vihansa.
Voiko kateus poistua?
Vain jokin jalo tunne voi vapauttaa ihmisen kateudesta, tästä vääryyden kokemisen ikeestä. Antiikissa oli hyveiden luettelot.
FA:n mukaan tarvitsemme toisen ihmisen, joka suhtautuu meihin ilman oman ahdistuksemme kuohuntaa ja tekopyhyyttä. Hän etsii meissä piilevän hyvän ja osoittaa, että meissä on ainakin pienen murusen verran arvoa. Kaipaamme ystävän katsetta ja hänen antamaansa tunnustusta.
FA:n mukaan on syytä varoa kateellisia ihmisiä, jotka tulevat liian lähelle. Kateuden aiheuttama lähestymisen tarve ja siihen liittyvät ystävällismieliset tunteet eivät synnytä todellista ystävyyttä.
Ystävyys voi syntyä mustasukkaisuudesta helpommin kuin kateudesta.
Englantilaisen sananlaskun mukaan kukaan ei ole sankari omalle palvelijalleen. Vain tarpeeksi suuri etäisyys mahdollistaa varauksettoman ja kateudesta vapaan ihailun (esim. rocktähdet ja kuuluisat urheilijat).
FA:n mukaan kiittämättömyyden syynä on useimmiten kateus.
Primitiiviset yhteisöt pyrkivät tuottamaan eroavuuksia, jotka luovat kulttuuri- ja muuta vaihtoa. Tasavertaisuus ja tasapäistäminen kauhistuttavat primitiivisiä yhteisöjä. Jos kaikki erot katoavat, niin täydellisen tasa-arvon vallitessa päädytään tilanteeseen, jossa kaikki samastuvat toisiinsa ja alkavat haluta samoja asioita. Tuloksena olisi maailmanlaajuinen kateus, ja yhteisö hajoaisi hallitsemattoman väkivallan vaikutuksesta.
Alkukantaiset yhteisöt kammoavat kaikkea, mikä vähänkin muistuttaa tai tuo vertauskuvan tasolla mieleen eriarvoisuuden katoamisen. Joissakin heimoissa kaksoset tapettiin näiden syntyessä, ettei yhteisö tuhoutuisi.
Vihamielisyyttä on vähennetty säätämällä selvä eriarvoisuus yhteisön tai ryhmän yksittäisten jäsenten välille. Tasa-arvoisuuden ajateltiin aiheuttavan liika yhteisöongelmia.
Antiikin kreikkalainen yhteiskunta innoitti kansalaisia avoimeen kilpailuun kaikilla aloilla: urheilussa, taiteessa, politiikassa, filosofiassa ja puhetaidossa. Erinomaisuutta, ylivoimaisuutta kreikkalaiset pitivät korkeimpana hyveenä (aretee).
Kateuden työ pyörittelee jatkuvasti kysymystä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kateellinen yrittää kaikin keinon löytää oikeuden omalle halulleen oikeuttaakseen sen muiden silmissä. Mutta juuri epäonnistuminen paljastaa, että kyseessä on puhdas kateus.
Kadehtija valittelee yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta, vaikka haluaakin itse asiassa saavuttaa etuoikeuksia. Kateudelle osittain perustuvat ideologiat käyttävät hyväkseen sitä yksilön halujen voimaa, joka syntyy vertailusta parempiosaisiin ihmisiin. Ne hyödyntävät turhautumisen herättämää vihamielisyyttä innoittaakseen heikompiosaisia nousemaan vihollista vastaan: luokkaviha, rotuviha, uskonviha tai poliittinen viha.
Yksittäinen kateellinen henkilö epäröi, joukko ei välttämättä epäröi.
Kateutta ilmenee eniten pienissä yhteisöissä, joissa ihmiset asuvat vieri vieressä ja tekevät suurin piirtein samanlaista työtä. Jokainen voi silloin helposti kuvitella itsensä naapurin paikalle. Kateus syntyy naapurin tarkkailemisesta ja vertaamisesta itseensä.
Primitiivisissä yhteisöissä yksilöt pelkäävät olla muita parempia ja omistaa enemmän kuin toiset, sillä he tietävät herättävänsä kateuden vihan. Kaikki pysyvät toimettomina ja välttävät uudistuksia. Primitiivisissä yhteisöissä ihmiset eivät yritä hankkia enemmän saalista kuin muut, koska se herättää kateuden.
Antiikin kreikkalaiset kanavoivat yhteisön keskinäisen kateuden kilpailuksi. Alettiin järjestää erilaisia kilpailuja, joissa voitiin kilpailla paremmuudesta ja erinomaisuudesta.
Jotkut yksilöt alkoivat etsiä turvaa uskonyhteisöistä: harjoittaakseen uskontoaan ja löytääkseen tyyneyden ja hyvyyden ilmapiirin, jossa ei ollut kilpailua eikä kateutta. Kristinuskon mukaan ihmisten tuli rakastaa toisiaan veljellisesti ja elää yhdessä ilman vihaa toinen toisiaan auttaen.
Amerikkalainen ideologia asettuu kateuden täydelliseksi vastakohdaksi. Amerikkalainen usko vaatii voittajan ylistämistä ja moraalista arvostamista. Jokainen yksilö, joka osaa taistella, eikä anna periksi, lopulta palkitaan. Ihmisen on asetettava itselleen tavoitteita ja taisteltava niiden saavuttamiseksi. Ihmisen täytyy kamppailla voidakseen toteuttaa unelmansa.
Mitä ovat kateuden oireet?
Mistä kateuden tunnistaa?
Pahat puheet ovat kateuden ilmeisin ja tunnetuin oire.
Panettelu on tarttuvaa. Kun se on aloitettu, on aina joku valmis yhtymään kuoroon ja liittämään mukaan oman arvostelunsa. Ihmiset eivät yleensä huomaa, että heitä ohjaillaan ja manipuloidaan. He muistelevat, että ”ruvettiin siinä vähän yhdessä juoruilemaan”, aivan kuin kaiken takana ei olisi ollut taidokasta ja salaista ohjausta.
Kateus pyrkii piiloutumaan. Panettelun mestari on tässä suhteessa erinomaisen etevä.
Aina kun kuulette tai näette jonkun puhuvan pahaa, pilkkaavan tai solvaavan muita kohdistamatta milloinkaan samaa itseensä, kyseessä on varsin todennäköisesti kateellinen ihminen.
Maailma on täynnä kateellisia ihmisiä, jotka tunnistavat toisensa määrätyistä eleistä ja yhtyvät onnellisina panettelijan puheisiin.
Ominaislaatunsa ansiosta kateus vaistoaa maailmassa vallitsevan epäoikeudenmukaisuuden ja on esittävinään sille vastalauseensa. Vääryyden nujertama kateellinen ihminen asettuu epäoikeudenmukaisuuden puolelle ja lietsoo sitä omalta osaltaan lisää. Vastustaakseen yleismaailmallista epäoikeudenmukaisuutta kadehtija hyökkää onnekkaampaa, voimakkaampaa, onnellisempaa ja lahjakkaampaa vastaan koettamalla vähentää hänen arvoaan. Oikeuden nimissä hänestä tulee kaiken ylivertaisen ja arvokkaan tuhoaja. ”Vain me olemme hyviä ja oikeamielisiä”, Nietzsche kutsui heitä pyöveleiksi.
Pessimismi on FA:n mukaan kateuden oire.
Hyvin kateelliset ihmiset eivät osallistu vakavissaan mihinkään. He eivät aseta itseään alttiiksi, eivätkä yritä parastaan. He etsivät toisista vikoja, joihin iskeä tarpeen tullen.
Tavoitteena kateellisilla ihmisillä on vain musertaa työstään innostunut ihminen. Ja osoittaa, ettei työstään innostunut ihminen ole minkään arvoinen, herättää toisessa epäilys ja esiintyä hänen silmissään arvovaltaisina ja tärkeinä tuomareina.
Virastoissa byrokraatit kiusaavat onnettomia ihmisiä vain osoittaakseen valtansa ja saadakseen toiset armoilleen.
Jotkut kateelliset ilmaisevat vihamielisyytensä kertomalla aina huonoja uutisia. Lisäksi he kertovat ne erityisen sopimattomalla hetkellä, sitten kun asialle ei voi enää mitään. Huonojen uutisten tuoja ei odota sopivaa hetkeä, vaan kertoo epämieluisan asian heti teidät nähdessään. Huonojen uutisten tuoja tuntee mielihyvää nähdessään aiheuttamansa kiusaantumisen ja ahdistuksen. Hän paljastaa asioita ”meidän parhaaksemme”.
Pahan ilman lintu kertoo kuulopuheena saman, minkä hän sanoisi itse mielellään, jos uskaltaisi. Todellinen ystävä samassa tilanteessa puolustaa ystäväänsä ja loukkaantuu arvostelija ilkeistä sanoista.
Huonojen uutisten tuoja on pohjimmiltaan pessimisti ja epäilijä, joka ei usko hyvyyteen. Hän haluaa vetää kaikki toisetkin alas omalle tasolleen.
Kateus voi ilmetä myös itsesäälinä. Emme tavallisesti osaa yhdistää valituksia kateuteen. Tunnemme myötätuntoa hänen kärsimyksiään kohtaan ja säälittelemme sitä, ettei hän ole kyennyt lunastamaan elämän antamia lupauksia. Kaikki oli hyvin, kunnes synkeä epäonni laskeutui heidän ylleen, kanssaihmisten pahanilkinen suhtautuminen musersi heidät ja maailma käänsi heille selkänsä.
Itseään säälittelevä ihminen mieltää maailman paikkana, jossa ansioita ei oikealla tavalla tunnusteta.
FA:n mukaan kärsivällisesti tarkkailtaessa huomaa, että valittavat ihmiset ovat itse asiassa äärimmäisen passiivisia. He eivät toimi, vaan tyytyvät seuraamaan tilannetta syrjästä. He haluaisivat, että muut ihmiset tekisivät kaiken heidän puolestaan. Mikäli sitten toiset laiminlyövät tämän velvollisuutensa, itsesäälin valtaamat ihmiset syyttävät koko ympäristöään itsekkääksi ja muista piittaamattomaksi.
Palkintojen ja tunnustusten etsijät paljastavat olevansa kateellisia.
Millaisia ovat kateellisten saalistajien mieliuhrit?
Kateellisten mieliuhreja ovat aktiiviset ja innostuneet henkilöt, jotka yrittävät tehdä parhaansa ja panevat jatkuvasti koko persoonansa likoon hyväksi katsomansa asian puolesta. He ovat ihmisiä, joilla on toteuttamiskelpoisia suunnitelmia.
Kukaan ei voi kuitenkaan tehdä mitään merkittävää omin neuvoin. Itse kukin tarvitsee yhteistyökumppaneita, rahoitusta, neuvoja ja ystäviä, jotka uskovat häneen. Niinpä kaikki aktiiviset ihmiset puhuvat ideoistaan ja etsivät niille sosiaalista myötämielisyyttä. Siten he päätyvät ylikriittisten henkilöiden käsiin: nämä teeskentelevät kuuntelevansa, mutta sanovat lopulta joka asiaan ei.
Kademieli kriitikko hakee aina sielun hämäriä ja ahtaita puolia, tavoittaa ihmisessä pahan vaikutinta. Kateutensa ajamana hän haluaa alentaa kaikki muut omalle tasolleen.
Kun kateus katoaa
Kateus nostaa päätään, kun Minä erkanee yhteisöstä ja asettuu vastakkain muiden ihmisten kanssa vaatimaan arvonsa ja erinomaisuutensa tunnustamista.
Kateus on ennen muuta yksinäisyyttä. Pitääkseen yllä harhakuvitelmaa yhteisöön kuulumisesta ja siltä saamastaan tuesta kateellinen valehtelee jatkuvasti sekä itselleen että muille.
Kateellinen ihminen on kuin maailmasta karkotettu maanpakolainen, joka valehtelee tuomarille päästäkseen takaisin. Mutta tuomari on tässä tapauksessa hän itse. Jokainen valhe vie häntä entistä kauemmas toisten ihmisten yhteydestä. Selittääkseen epäonnistumisensa hän syyttää kaikkialla vaanivaa petosta ja epärehellisyyttä.
Kateus sulkee valtaansa joutuneen ihmisen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kateus katoaa heti, kun yhteisyyden tunne saa vedettyä yksilön jälleen toisten yhteyteen.
Kun ihminen samastuu koko yhteisölle tärkeisiin asioihin ja taistelee itseään suurempien arvojen puolesta, kateus katoaa kuin taikaiskusta. Kateus saattaa kadota yhdessä yössä tai sekunnin murto-osassa.
Kateus katoaa FA:n mukaan
1) väkijoukossa ja juhlissa, joissa ihminen unohtaa Minänsä tukahduttavat rajat ja yksinäisyytensä painon.
2) riitit, rituaalimenoissa ihminen unohtaa itsensä ja tempautuu mukaan koko yhteisöä koskettavaan elämänvirtaan.
3) sodassa, totaalinen riitti, jossa on yhteinen vihollinen toisaalla ja kaikki muuttuu yksiselitteiseksi.
4) joukkoliikkeet, joissa voi kokea voimakkaan sisäisen muutoksen tai kääntymyksen, todellisen vanhan kuoleman ja jälleensyntymisen elämyksen.
5) rakastuminen, rakastumisen alkutilassa ei koskaan esiinny kateutta. Rakastuneen sielu ottaa kiitollisena ja ihaillen vastaan kaiken havaitsevamme.
Ehdotus irti kateudesta
Jos lakkaa vertaamasta itseään toisiin, kateus lakkaa. Jos kateuden sijasta samastuu toisiin, niin voi välttää kateuden tunteet. Jos pystyy ihailemaan erinomaisuutta, niin maailmasta tulee hieno taidenäyttely.
Jos kehittää itsessään kykyä suhtautua tyynesti niin onneen kuin epäonneen, eli kehittää luonteenlujuuden hyvettä, niin kateuden heikkous ei valtaa niin helposti.
Kateuden voittamiseksi on opittava torjumaan itsesäälin houkutus myös silloin, kun olemme itse oikeassa ja meitä on loukattu syvästi.
Kateuden voittamiseksi meidän täytyy paljastaa itsemme ja asettua vaaroille alttiiksi, katsoa parempaamme suoraan silmiin.
Kateuden voittamiseksi täytyy olla rohkeutta nähdä kateus itsessään. Myöntäessään kateutensa ja sen myötä vilpillisyytensä ihminen on jo kumonnut hyvän osan kateuden työstä.
FA:n mukaan kateutta ei pidä johtaa jostakin lapsuuden kokemuksista tai mieltää sitä veljiin tai vanhempiin kohdistuneen tunnelatauksen siirroksi. Selittäminen merkitsee aina selityksen taakse kätkeytyvän toiminnan oikeuttamista.
Kohtalonsa hyväksyminen vaatii mielenlujuutta, uusi aloitus tappion jälkeen vaatii rohkeutta. Suoruus ja rehellisyys ovat edellytyksiä oman vilpillisyytemme myöntämiselle.
Kateus häviää, jos on avoin mieli, optimistinen ja omaa myönteisen elämänasenteen.
Kateus on oikeudenmukaisuuden parodiaa.
Voimme asettua luontevasti toisen ihmisen asemaan vain sillä ehdolla, että kunnioitamme hänen olemustaan. Jokainen ihmisolento ansaitsee kunnioituksen jo sen perusteella, että elämä on vaikeaa ja täynnä tuskaa, ponnisteluja ja vaivannäköä.
Jos haluaa toteuttaa todella merkittävän työn, ei saa uhrata ajatustakaan menestykselle, jonka lopputulos aikanaan ehkä tuo. Sen sijaan on keskityttävä työn laadun vaalimiseen ja tähdättävä yksinomaan täydellisyyteen.
Onnellisuus edellyttää, että hyväksymme myös epäonnistumisen ja epäonnen emmekä odota mitään erityistä elämältä. Silloin onni yllättäen ilmestyykin kohdallemme kuin lahjana tai armon osoituksena.
Jos tavoittelee ihmisten hyväksyntää ja toimii sen mukaisesti, niin joutuu väistämättä elämässä hakoteille.
Kateelliset ihmiset yrittävät tahallaan johtaa meitä harhaan.
Vaikka toisten meihin kohdistama kateus on epämiellyttävää, paljon suurempi vaara meitä uhkaa oman kademielisen suhtautumisemme taholta. Menetämme mielemme raikkauden ja kuuroudumme ja sokeudumme niin sisäisten kuin ulkoisten virikkeiden suhteen.
25.6.2011
( muistiinmerkintöjä kirjasta Francesco Alberoni: Kateus, suomentanut Martti Berger, 1993, Helsinki:Otava)
Kateuden ”pistos” on kokonaisvaltainen tunne. Se sisältää rinnastuksen toiseen ihmiseen, ja sitä seuraavan oman vähäpätöisyyden ja kyvyttömyyden paljastumisen. Siihen kuluu vihaa ja hyökkäävyyttä toista henkilöä kohtaan, ehkä oman kateuden tunnistamista ja tiedostamista sekä tiedostamisen aiheuttamaa häpeää.
Francesco Alberonin kirjan ensimmäinen lause on: ”Haluamme sitä minkä näemme.” FA kirjoittaa, että tämä halu on energiaa, jota lietsotaan ulkoapäin. Huomattava osa haluistamme tunkeutuu meihin ulkoapäin.
FA muistuttaa, että lakkaamaton haluaminen kohtaa väistämättä vastoinkäymisiä. Emme pysty saavuttamaan sitä, mitä haluamme. Silloin joudumme astumaan askeleen taaksepäin, mikä takaisku voi ilmetä: vihana, masennuksena tai luopumisena. Kun olemme kokeneet takaiskun, tavoitteemme voi muuttua pakkomielteeksi ja kohdistuu henkilöön, joka onnistunut siinä, missä me olemme epäonnistuneet. ”Emme ole vain tyytymättömiä epäonnestamme, vaan pullollaan karvasta kateutta voittajaa kohtaan.”
Haluaminen on voinut syntyä mainoksen, esikuvan tai jonkun ihaillun samastumisen kautta, mutta nyt koska emme saavuta sitä, mitä haluamme, niin torjuaksemme halun, meidän on torjuttava myös henkilö, joka on sen herättänyt.
On tiorjuttava rikas, kaunis, nuori, ja mihin sitä nyt itseään voi toisissa verrata. Rikkaita voi alkaa vihata siksi, ettei itse pysty rikastumaan. Siitä voi tehdä vaikka elämänikäisen projektin, jonka voi naamioida, vaikka politiikaksi.
”Kateudella on juurensa esikuvassa, joka kuitenkin muuttuu kateuden, vihan ja katkeruuden kasvaessa. Kadehditusta esikuvasta tulee hahmo, jota emme voi ajatella tuntematta väristystä.”
FA kirjoittaa, että kiellämme halun herättäneen henkilön. ”Kiellämme hänen arvonsa ja sanomme, ettei hän ole arvoaan ansainnut, ettei hän oikeastaan ole minkään arvoinen”. Juuri tämä on FA:n mukaan kateuden ensisijainen lähde.
Kateuden toinen lähde kumpuaa FA:n mukaan syvältä arvioimisen tarpeesta. Saadaksemme selville oman arvomme rinnastamme itsemme muihin.
FA:n mukaan arvioinnissa ”joku muu” toimii aina meille mittana ja vertailumme keskipisteenä. ”Haluamme olla parempia, vahvempia ja arvostetumpia. Pyrkimyksellämme eteen- ja ylöspäin ei ole rajaa.” FA:n mukaan siksi rinnastamisella ja arvioinnilla ei ole loppua.
Kun rinnastus tai vertailu on meille epäedullinen, tunnemme ikään kuin kutistuvamme ja arvomme vähenee. Tuolloin pyrimme suojelemaan arvoamme: kieltäytymällä halustamme, tavoitteistamme tai muuttumalla välinpitämättömäksi. Voimme yrittää vähentää vertailtavamme arvoa omalle tasollemme.
”Kun yritämme turvata selustamme toisen arvoa alentamalla, joudumme kateuden tielle.”
”Kateus on pysähtymistä ja peräytymistä, juoni jolla pelastumme nöyryyttävältä rinnastukselta. Yritämme karkottaa halumme laskemalla sen kohteen, tavoitteen ja esikuvan, arvoa.” Tämä yritys tulee epäonnistumaan, koska kohde ei katoa toivomalla. Sielu joutuu vangiksi salakavalaan verkkoon.
Jonkin asian tavoitteleminen ja itsemme arvioiminen suhteessa muihin ovat olemassaolomme tukipylväät, mutta samalla ne ovat kateuden lähteet. Kateus on taitamaton ja tarpeeton yritys pelastautua tästä inhimillisestä tilasta, jonka ovat takoneet itsemme ulkopuolelta synnytetyt halut. FA:n mukaan kateus on katkeroitunut vastalause sitä epämääräistä ilmapiiriä, johon olemme kietoutuneet, vastaan. ”Kapinoimme, kun tajuamme, miten epäitsenäisiä olemme.”
”Kateellinen toimii kuin huijari, joka huomaa petkuttaneensa itseään vasta silloin, kun alkaa hävitä pelin.”
Kateellinen ihminen on FA:n mukaan pahansuopa muita kohtaan, koska hän uskoo, että yhteiskunta ja maailma eivät kohtele häntä tarpeeksi hyväntahtoisesti.
FA: Aistimme kateuden saastuneen, pahaa tuottavan ilman silloinkin, kun meitä itseämme kadehditaan. Muiden osoittama kateus haavoittaa ja myrkyttää elämämme. Jos monet ihmiset kadehtivat sinua päivästä toiseen, he pyrkivät kaikin tavoin väheksymään arvoasi ja asettavat olemuksesi kyseenalaiseksi, niin että tunnet lopulta tukehtuvasi.
FA kuvaa kateuden kohteena olevan elämää: Luulet tekeväsi jotakin, mitä pidät arvokkaana, ja huomaatkin, että se herättää ylenkatsetta. Olet ystävällinen ja saat vastaukseksi tylyä kohtelua. Sitä mukaa kun lisäät ponnistuksiasi, vihamielisyys vain kasvaa.
Kuinka monta kertaa nuoret kauniit ja mukavat naiset joutuvat tämän elämässään kohtaamaan...
Kateus on hyökkäävää vihamielisyyttä. Kateus on puolustusmekanismi.
Kateuden ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu: kielteinen rinnastus ja omanarvontunnon tuskallinen menetys. Aluksi ihmiselle ei kehity selkeää puolustuspuhetta eikä vastinetta. Vihamielisyys toisia kohtaan on vasta syntymässä. Tietoinen yritys alentaa toisten arvoa ei ole vielä itselle hahmottunut. Kateuden kohteesta voi juoruilla tajuamatta juorunsa motiivia.
Kauniista ja mukavasta voi laittaa juoruja liikkeelle...
Kateuden tielle lähtevä kohtaa ensimmäiseksi kyvyttömyyden kidutuksen: Tappiolle jääneen rinnastuksen tuloksena kadehtija loukkaantuu syvästi ja huomaa itsensä surkeaksi, väheksytyksi, rumaksi, köyhäksi ja kyvyttömäksi. Mutta hän ei ole vielä tunnistanut, että kyseessä on kateuden tuntemus, eikä sitä, että kateus on yhteiskunnallisesti pahaa ja tuomittavaa.
Naiset naamioivat tuntemansa kateuden monesti toisen asun kehumiseksi, mikä tekee vaikeaksi reagoida kohteliaisuuteen. Parhaiten siihen reagoi kiittämällä ja sanomalla, että niin minustakin.
Kateuden viimeisessä vaiheessa tulevat kuvaan mukaan yhteiskunnan tuomio ja sen sisäistäminen.
Yhteiskunnan kannalta kateellinen syyllistyy kolmeen syntiin: ensiksi kadehtijan tulisi hyväksyä se, että toinen on kauniimpi, rikkaampi tai nuorempi. Tätä tuomiota vastaan kateellinen kapinoi. Kateellinen ei hyväksy periaatteitamme. Kateellisen harkinta on pettänyt.
Toiseksi kateellinen asennoituu vihamielisesti kilpailijaan. Kateellinen ihminen alentaa toisen arvoa, pyrkii vähättelemään ja vahingoittamaan häntä. Hyökkäys on sitä suurempi synti, mitä selvemmin se kohdistuu henkilöön, jota yhteiskunta arvostaa ja kunnioittaa. Uhmaat niitä, joita yhteiskunta arvostaa. Periaate sanoo, että koe vain kutistumisesi ja tuskasi purkamatta sitä muihin.
Kateellinen osoittaa yhteiskunnan kannalta alhaista mieltä ja käyttäytyy halpamaisesti. Yhteiskunnan on ehdottomasti pidettävä yllä omia arvojaan ja asetettava rajat yksilön hillittömille vaatimuksille. Kateellinen tuntee syyllisyyttä kateudestaan ja häpeää siitä, että on paljastettu – siis yhteisössä jossa yksittäisten jäsenten ei sallita uhkaavan muita.
Kateellisen kolmas synti koskee sitä, että mitä pahaa kadehdittava on hänelle tehnyt? Kadehdittava ei ole tehnyt yhtään vihamielistä elettä kadehdittavaa kohtaan. Kadehdittava ei ole varsinaisesti ”tehnyt” yhtään mitään. Kadehtiminen on pahansuovan ihmisen merkki.
Kaunista ja mukavaa nuorta naista voisi ihailla, kuinka Eros on hänelle lahjojaan antanutkaan. On hienoa kohdata jotain noin kadehdittavan kaunista ja mukavaa.
Kadehtijan tappio johtuu vain ja ainoastaan hänen itsensä tekemästä rinnastuksesta johonkin olemassa olevaan ihmiseen, joka ei ole tehnyt kadehtijalle yhtään mitään. Kadehdittava ei ole tehnyt mitään pahaa sinua kohtaan ja kateellinen hyökkää kadehtimansa ihmisen kimppuun, mistä yhteiskunta hänet kolmannen kerran tuomitsee. Kateellinen on pahansuopa ihminen.
Kateus on siis meitä kohdannut vahinko, jota ei ole kukaan muu, kuin me itse, aiheuttanut.
Kateus on oman mielemme tuote, josta meidät julkisesti tuomitaan. Yhteiskunta torjuu kateellisen kokemat reaktiot ja määrittelee ne synniksi.
Aito ja täydellinen kateus syntyy yksilön sisäisen kokemuksen ja yhteiskunnan moraalisen tuomion kohtaamisesta.
Kateus on tunnetta, arviointia, kokemusta, moitetta, intohimoa ja intohimon tuomitsemista.
FA:n mukaan on olemassa kilpailevaa ja masennusta aiheuttavaa kateutta sekä vahingoniloista, pahantahtoista kateutta.
Kilpaileva kateus voi auttaa itsetuntemuksen parantamisessa. Kadehtimansa asian suhteen huomaa, mitä haluaa. Huomaa, missä asiassa haluaa olla parempi, kauniimpi, rikkaampi jne, ja alkaa tehdä asioita niiden eteen ilman kadehtisi toista. On olemassa useammanlaista paremmuutta, kauneutta ja rikkautta.
Masennusta aiheuttavassa kateudessa tuntuu kuin edessämme olisi paljastunut petos, joka olemmekin me itse, oma arvottomuutemme. Katkera kateellisuus kasvaa, kunnes siitä tulee pakkomielle, jonka alkua ei edes enää muista, koska pakkomielle on helpompi kuin arvottomuuden ja epäonnistumisen kokemus koettavaksi.
Ei edes muista, miksi alunperin alkoi panetella kaunista ja nuorta...
Vahingoniloisessa ja pahantahtoisessa kateudessa ihminen ei saa tyydytystä omista saavutuksistaan, vaan toisten tappioista. Kateellinen ihminen yrittää tehdä kaikkensa, että saa kadehdittavansa kuilun partaalle ja tuhoon.
Kuinka monen kauniin nuoren naisen elämän toisten kateus on tuhonnut...
FA kirjoittaa vielä saiturin kateudesta: saituri pelkää kaikkia voimia, jotka voivat tunkeutua hänen alueelleen. Toisella on varallisuutta, arvoa, arvostusta tai valtaa, joka uhkaa saiturin ”omaisuutta”.
Kun politikko ei tulekaan valituksi uudestaan, niin saiturin kateus voi olla hyvin nähtävissä...
Kateus on tunnetta elämän tarjoamien mahdollisuuksien supistumisesta ja vaikeutumisesta. Olemme joutuneet tappiolle, vaikka toivo paremmasta ei ole sammunut.
Kateus on normaalisti nuoruuteen kuuluva vaihe
Kateus on nuoruuteen kuuluva vaihe: esim. ensimmäistä rakastumistaan odottava nuori, joka ei ole yksilöinyt tunteensa kohdetta, saattaa tuntea kateuden piston nähdessään onnellisia pareja.
FA kirjoittaa (1991), että kehitysvaiheen aikana kateus ei lamaannuta tahtoamme eikä herätä pahansuopia ja alhaisia ajatuksia. Sen sijaan kateus herättää meissä tiettyjä haluja ja opastaa meitä tiedostamaan ja hyväksymään ne itsessämme. Opimme taistelemaan tavoitteidemme saavuttamiseksi.
Nuoruuden kateus ei torju pelokkaana kilpailua, vaan ottaa rohkeasti vastaan yhtä lailla haasteet kuin epäonnistumisenkin vaarat.
FA ei ehkä muista nuorten kateuden julmuutta kirjoittaessaan...
Kateudesta puhuminen on vaikeaa, koska kateuden tunnekokemukseen liittyvää sanastoa ei ole. FA kysyy, miksi niitä ei lausuta julki, tunnusteta ja kerrota avoimesti? (Aivan, miksi emme?) Siksi että kateus on häpeällinen tunne, joka lamaannuttaa puhekyvyn.
Kateus on tunne, jota emme kerro kenellekään: vaivoin kykenemme tunnustamaan sitä itsellemmekään.
FA:n mukaan onnistumme puhumaan kateudesta vain tilanteessa, jossa toivomme pääsevämme siitä eroon. Olemme estyneitä ja vaivautuneita, kun siitä pitäisi puhua ja tunnustaa se vanhalle ja luottavalle ystävällekin.
Kateuden tunnustaminen merkitsi oman sielun täydellistä paljastamista.
Omasta kateudesta puhuminen merkitsee salaisempien toiveitten, henkilökohtaisimpien unien, epäonnistumisten, kyvyttömyyksien ja omien ylittämättömien rajojen asettamista kaikkien nähtäville.
Joutuisimme puhumaan kokemistamme vääryyksistä, joita emme oikeastaan uskaltaisi paljastaa, koska olemme epävarmoja, olivatko ne todella vääryyksiä vai omaa kyvyttömyyttämme.
Kateus johtaa meidät oman olemukselle keskipisteeseen, jonka tulisi olla täynnä toivoa ja elämää – nyt siellä on vain kärsimystä.
Kateus kertoo kevytmielisyydestämme, keikarimaisuudestamme ja lapsellisista kuvitelmista, joita elättelemme samalla kun annamme ulospäin kuvan siitä, että olemme aikuisia.
Kateus kertoo valheista, joita ihminen sepittää lohdutuksekseen ja joita hän levittää antaakseen itsestään myönteisen vaikutelman.
Kateus kertoo juonittelusta ja juoruiluista, joita harrastamme saadaksemme liittolaisia. Liittolaisia epäonnistumisemme peittämiseen...
Kateus kertoo vihollistamme ja ihmisistä, joita koetamme vahingoittaa silloinkin, kun he eivät ole tehneet meille mitään. Kadehtimamme kohde kertoo halumme paljaana, jos haluamme itsellemme asian tunnustaa.
Kateus on pimeää aluetta, jolla pahantahtoisuutemme pääsee etenemään ja saastuttamaan puhtaimmatkin ajatuksemme.
Kateus voi ruokkia sekä hedelmällistä kilpailua että hedelmätöntä luopumista ja alistumista.
Voimme valita, miten reagoimme haluun, jonka kadehdittu asia on mielessämme herättänyt.
Kateus on säännötöntä väkivaltaa
Kateellinen henkilö ei voi moittia kadehdittua siitä, että tämä olisi nöyryyttänyt häntä läsnäolollaan tai nousujohteisella kehityksellään. Jos teemme niin, joudumme auttamattomasti säälittävään ja naurettavaan asemaan. Kateus syntyy FA:n mukaan väkivallan kieltämisestä.
Yhteisö pakottaa jäsenensä sivuuttamaan kateuden välinpitämättömyydellä, kätkemään sen tai ilmaisemaan sen vääristyneenä tai muuttuneena.
Kielto elää FA:n mukaan myös sisäistettynä sielussamme. Meille on teroitettu, että pahan toivominen meitä onnekkaammille tai rikkaimmille on vika, synti ja pahe. Kateus on yksi kuolemansynneistä.
Jokainen yhteiskunta pyrkii kuitenkin järjestämään vihamielisyydelle virallisen väylän purkautua ja mahdollisuuden tulla julki. Tavallisesti kyseessä on jonkinlainen kilpailu.
Yhteiskunta tahtoo ohjata kateellista rinnastusta omien sääntöjen mukaan: on oltava kilpailua, jossa määritellään voittajat ja voitetut. Kaikkien oli hyväksyttävä sen perusteella muodostuva arvojärjestys.
Kateellinen ei suostu alistumaan yhteisön pelisääntöihin. Kateus on yhteiskunnan sääntöjen kieltämistä. Kun kadehdimme, kapinoimme yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja asetamme ne kyseenalaisiksi. Pakenemme yhteisön kilpailulle asettamia normeja ja sen vaatimusta ylistää voittajaa.
Politiikassa on mahdollista, että FA:n mukaan monet kateuden kyllästämät tilanteet kääntyivät henkilökohtaisiksi kilpailuiksi, mahdollinen kateuden kohde luokiteltiin viholliseksi, jota vihattiin, koska hän oli kapitalisti, kommunisti jne. Luokkataistelu kanavoi kateutta ja toimi ideologisena purkautumistienä kateuden tunteille. Kyseessä oli paremmin menestyneen ikätoverinsa kadehtiminen. Alamme vähätellä häntä, pyrimme antamaan hänestä epäluotettavan vaikutelman ja puhumme pahaa hänen ominaisuuksistaan. Ellei näitä pahantahtoisia tunteita esiinny, ei myöskään kateutta ole olemassa.
Kateuden pistos järkyttää mielemme
Kateuden pistoksen tunnettuamme haluaisimme mitätöidä koko tapauksen ja palata sitä edeltäneeseen olotilaan, niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Joskus kateuden piikki tunkeutuu väkivalloin tajuntaamme, mielemme järkkyy perustuksiaan myöten.
Kateuden kokemuksen jälkeen sisimpämme on sirpaleina. Samanlainen ominaispiirre liittyy myös muihin voimakkaisiin tunteisiin: mustasukkaisuuteen ja voimakkaisiin pelkoihin.
Mustasukkaisuus eroaa kateudesta monessa suhteessa, esim. mustasukkaisuuden pistoksessa peruskokemuksena on menettämisen tunne.
Mustasukkaisuudessa kyvyttömyys väistämättömien tosiseikkojen edessä pyrkii muuttumaan moitteeksi, syyttelyksi ja kostonhimoksi.
Kateudella on sen sijaan kaksinainen luonne: kateudessa on sekä halu että torjuminen, sekä ihailu että kieltäminen.
Kateellisesta ihmisestä tuntuu, että hänelle on tehty vääryyttä, mutta hän ei ole ihan varma, onko hänellä oikeutta vaatia korjausta asiaan.
Vähitellen ryhdymme kuvittelemaan kaikenlaista ja kehittelemään puolustusta suojautuaksemme toistuvilta tunnepistoilta.
Kateus, mustasukkaisuus ja pelko ovat tuskallisia tunteita, joista mieluiten vapautuisimme kokonaan. Ne valtaavat meidät vastoin tahtoamme, emmekä pääse siitä irti vaikka kuinka pyristelemme.
Kukaan ei FA:n mukaan kadehdi omasta vapaasta tahdostaan, kukaan ei kieriskele kateudessa niin kuin piehtaroidaan vääryyden kokemuksessa ja katumuksessa.
Kateudessa halu ei kestä omaa jännitettään, tavoittelemme jotakin vain siksi, että joku toinen on sen saavuttanut. Itse asiassa kärsimme omasta halustamme. Kateuden halua ei saa tukahdutettua, eikä muunnetuksi tyyneksi ja varmaksi luopumukseksi.
Kateuden tunne pysyy kaipauksena, jolla ei ole kylliksi voimaa muuttua toiminnaksi, mutta on kuitenkin tarpeeksi vahva pysyäkseen hengissä.
Kadehtiessaan ihminen menettää jotain itselleen keskeistä ja joutuu samalla tiedostamaan oman minänsä arvonmenetyksen ahdistavalla ja sietämättömällä tavalla.
Kateuden kokemuksen kautta ihminen ymmärtää, ettei hänelle anneta enää mitään ilmaiseksi. Kaikki siitä eteenpäin on hankittava itse.
Keskeistä kateudessa ei FA:n mukaan ole jonkin selvästi hahmotettavan asian tavoitteleminen, vaan ihmisen itsensä ja toisen ihmisen välillä vallitsevan eron sietämättömyys.
Kateellinen ihminen kärsii, koska hänessä on nyt omasta mielestään selvä puute, jonka toisen läsnäolo on hänelle osoittanut.
Kateuden värittämä mieliteko saa kateellisen näkemään kaiken tavoittelemansa ihanteellisessa valossa.
Itse asiassa kateellinen ei edes näe toista ihmistä, eikä tiedä, mitä kateuden kohde ajattelee, tuntee ja haluaa. Kateellinen ei ymmärrä kateuden kohteensa kärsimyksiä, ei ajattele tämän ahdistusta, taistelua, pettymyksiä, haasteita tai niitä vastoinkäymisiä, joita toinen on kohdannut saavuttaakseen päämääränsä.
Kademieli kieltää kaikki kadehdittavan tunteet ja kokemukset, ja näkee sokaistuneessa tilassaan vain itsensä.
Kun kohtaamme toisessa ihmisessä ylivertaisia ominaisuuksia ja ansioita, meissä pitäisi herätä eros, joka synnyttää ihailua ja rakkautta kaikkea toisessa olevaa hyvää kohtaan. Torjumme kateellisena salamannopeasti ja jyrkästi sen epätavallisen, jumalallisen kokemuksen, jonka hänen kohtaamisensa on meille tuottanut. Kateus karkottaa eroksen, toiseen ihmiseen tutustumisen.
Kateuden kokemukseen sisältyy FA:n mukaan kaksijakoisuutta, joka muistuttaa hiukan pyhyyden moniselitteisyyttä. Yliluonnollisen kokeminen on toisaalta kiehtovaa (fascinans) ja toisaalta kauhistuttavaa, pelottavaa, demonista ja saatanallista (tremendum).
Kateellinen ihminen ei kestä nähdä kateutensa kohdetta, eikä siedä, että hänestä puhutaan. Kateellinen ei halua tietää epämiellyttävän olotilansa aiheuttajasta yhtään mitään, eivätkä tämän menestyksen syyt kiinnosta häntä ollenkaan.
Kateelliselle riittää muutama pinnallinen tieto toisesta ihmisestä ja sen jälkeen hän itse ryhtyy puhumaan ja selittämään mielipiteitään. Kateus ei ota selvää asioista, vaan esittää yksioikoisia toteamuksia.
Kateus ei kuuntele toisia, vaan mutisee omia käsityksiään.
Kadehtija ei pyri lähemmäs kohdettaan, vaan hän torjuu sen niin kauas itsestään kuin kykenee ja asettuu sitten puolustuskannalle.
Kadehditun varjokin on kuin häikäisevä valoilmiö, joka järkyttää häntä syvästi. Jos kateuden kohde käväisee hänen mielessään tai ilmestyy yllättäen hänen eteensä, hän vetäytyy välittömästi pois.
Heti kun havaitsemme. FA muistuttaa, että joku toinen on osoittanut pätevyytensä kirjoittamalla, sanomalla tai tekemällä jotakin arvokasta, torjumme koko asian mielestämme, kieltäydymme uskomasta sitä. Emme halua nähdä hänen saavutuksiaan emmekä ylipäätään tietää mitään hänen asioistaan.
Horjutettu minuus pyrkii kateuden avulla vakiinnuttamaan oman arvonsa.
Kateellinen ihminen valikoi vaikutteet, jotka osuvat hänen ulottuvilleen. Suljemme havaintokentän tai huomiomme ulkopuolelle kaiken sellaisen, mikä ei ole kullakin hetkellä olennaista.
Jokainen kulttuuriyhteisö puolustaa omia ennakkoluulojaan ja totuuksiaan torjumalla kaikki ne ärsykkeet, jotka asettavat yhteisön ennakkoluulot ja totuudet kyseenalaisiksi.
FA:n mukaan kateuden leviäminen on yhteiskunnan hajoamisen oire, osoitus omien juurien menettämisestä ja yksilön yksinäisyyden ilmaus.
Puhtaan kateuden maailmassa kukaan ei opi mitään. Torjumme omia ajatuksiamme paljon loistavammat ideat, väheksymme hienoja taideteoksia ja vähättelemme vallankumouksellisia löydöksiä. Kateellinen ei taivu tunnustamaan toisen ihmisen ajattelun tai menettelytavan paremmuutta. Kateellinen puhuu vain oman pätevyytensä pönkittämiseksi ja kuuntelee toisia vain saadakseen selville, miten kohottaa omaa arvoaan.
Kun lakkaan kadehtimasta, saan lopultakin takaisin kykyni nähdä, kuunnella ja ymmärtää.
Mitä ihminen kadehtii?
Kadehdimme toisilta ihmisiltä niitä esineitä tai saavutuksia, joita tavoittelemme kaikkein kiihkeimmin. Kateuden keskipiste on tietenkin aina yksilön minuudessa. Kateus juontaa juurensa luonteestamme, jonka ominaispiirteisiin kuuluu halujen ja toiveiden omaksuminen muilta ihmisiltä.
Vuorovaikutuksen tuloksena kaikki yhteisöön kuuluvat määrittävät itsensä suhteessa muihin. Jokaisen ihmisen sielun syvyydestä nouseva halu tuoda itsensä esille rajaa minälle toimialueen, jossa se tunnustetaan ja jossa sitä kunnioitetaan.
Meidät valtaa kiihkeä halu laajentaa omaa reviiriä, läänitystämme, kun näemme toisen ihmisen omistavan jotakin sellaista, mitä meillä ei ole.
Omanarvontunto on itsekorostuksen ja muiden ihmisten suhtautumisen leikkauskohta. Ihminen on samanaikaisesti hyvin voimakas ja hyvin haavoittuva.
Kateus ilmestyy näköpiiriin, kun joku menestyy (ainakin näennäisesti) ilman omaa ansiotaan.
Kateuden työ
Kateuden työ tähtää kestämättömän tilanteen uudelleenarviointiin. Tarkoituksena on palauttaa epäedulliseksi kääntynyt vertailutilanne entiselleen ja luoda uusi tasapaino. Kateuden työn tähtää meidät lannistaneen arvoeron mitätöimiseen. Kateellinen ihminen etsii lakkaamatta liittolaisia.
Kateuden yksinkertaisin toimintamuoto on toisen ihmisen arvon kiistäminen. Mikäli kateuden työn ensimmäinen yritys epäonnistuu, niin voidaan siirtyä toiseen yritykseen. Kateellinen jaksaa aina odottaa ja toivoa vastausta, joka oikeuttaisi hänen toiveensa vähentää kadehditun arvoa. Mutta kaunis on kaunis on kaunis.
Kateuden työn toinen yritys on kadehdittavan arvon tarkistus. Kun kateuden kohteen arvon kiistäminen epäonnistuu, niin sitten siirrytään kateuden toiseen keinoon. Asetetaan kadehdittavan arvon (esim. kauneus) omistaja kyseenalaisiksi ja muotoillaan arvon kriteerit uusiksi, jotta kadehdittavan mielenrauhan häiritsijän arvo alenisi. Muut ihmiset voivat siltikin pitää kaunista kauniina, vaikka arvokriteerit koetetaan jonkun pienen porukan sisällä muuttaa.
Kateuden työssä kolmas yritys on kateuden kohteen puutteiden esiin tuominen. Kadehditulle annetaan väheksyttäviä ominaisuuksia: ehkä hän on kaunis, mutta hän on myös tyhmä, tietämätön, typerä, epärehellinen, mielikuvitukseton, ahne, ahdasmielinen ja kunnianhimoinen. Kateellinen ihminen tekee mitä tahansa hankkiakseen itselleen mahdollisimman monia liittolaisia, mutta sisimmässään hän pitää heitä yksinkertaisina ja nauraa heille.
Kateuden työn neljäs yritys on kadehdittavan panettelu. Kateuden kohteesta aletaan laittaa liikkeelle kaikenlaisia juoruja ja panetteluja. Kademielinen tarvitsee yhteisön hyväksymistä. Suurten joukkojen suussa valheellisesta panettelusta tulee maailmankatsomuksellinen totuus ja kiistaton uskomus. Kateuden työn strategiana on saada muu yhteisö puolelleen, mikä ei aina onnistu neljännelläkään yrityksellä.
Kateuden viidentenä yrityksenä on arvon siirtäminen eli laittaa syrjään kadehdittava arvo, josta he ovat taistelleet ja josta hävinneiden on nyt vetäydyttävä. Ihminen ei enää keskity kadehdittuun henkilöön, vaan arvoon, joka tässä henkilössä ruumiillistuu ja jota tämä edustaa.
Hän ei pyrikään vähentämään toisen arvoa, vaan kitkemään arvon pois itsestään. Arvon siirtäminen on ulospääsytie kateudesta.
Kateus jää pysyväksi olotilaksi, jos yksikään em. strategioista ei toimi. Näitä kateuden strategioita käytetään kaikilla elämän aloilla: tieteessä, taiteessa ja arkielämässä. Kateus on keino, jolla suojaudumme kielteiseltä rinnastukselta. Kateelliselle muiden ihmisten saavutukset ovat kuin piikki heidän lihassaan ja jatkuva kidutuksen aihe.
Kateus perustuu valheeseen ja pahaan tarkoitukseen. Valehdeltaessa uskotellaan toiselle ihmiselle jotakin tietäen kaiken aikaa, ettei se ole totta. Pahantahtoisuus saa ihmisen valehtelemaan jopa itselleenkin. Pahantahtoisuus on vääristynyttä ja päämäärähakuista etsintää: kaivamme esiin ja todistelemme asioita, jotka palvelevat tiettyä tarkoitusta ja samalla ”unohdamme” tai tieten tahtoen peittelemme tavoitteen kannalta turhat tai jopa ristiriitaiset tiedot.
Tahdomme ja tarkoitamme kadehditulle henkilölle pahaa, ja käytämme tietämistä työkaluna ja välineenä päämäärän saavuttamiselle.
Kateudessa yritämme naamioida itseltämme vastenmielisen totuuden tai vaihtoehtoisesti esittää itsellemme totuutena miellyttävän valheen. Kateus on sitkeä tunne, joka syntyy yhä uudelleen tappion tuhkasta.
Kateellinen pyrkii huolellisesti välttämään paljastumista. Hän ei halua tietävän, että hän vertailee itseään johonkuhun toiseen.
Kademieli on epäluuloinen ja varovainen: hän pelkää, että muut huomaavat hänen tilansa tai että ainakin epäilys on käynyt heidän mielessään. Kateellinen pyrkii salaamaan yleisöltään tunteensa. Muut eivät saa tietää, että hän tuntee itsensä kurjaksi ja vähäpätöiseksi, että hän ihailee kadehdittavan paremmuutta ja kärsii siitä.
Kateellisten tunteiden myöntäminen merkitsisi kaikkien puolustusmekanismien tuhoamista ja kateuden työn mitätöimistä.
Kateellisen ihmisen on siis pakko valehdella jatkuvasti. Kateus on loppujen lopuksi suuri valheellisuuden näytelmä, jonka päänäyttelijä haluaisi eroon roolistaan, mutta ei kykene irtautuman siitä. Hän ei voi kertoa totuutta itsestään, sillä silloin hänen olisi tunnustettava vihanneen itseään parempaa ihmistä ja valehdelleen kaikille muille.
Kun kateus muuttuu vihaksi
Härnääminen ja yllyttäminen muuttavat kateuden vihaksi, varsinkin kun provokaation tarkoituksena on nöyryyttää ja alistaa toista ihmistä.
Historian kuluessa sorrettujen tuntema kateus mahtavampia kohtaan on muuttunut toistuvien nöyryytysten iskuista voimattomaksi vihaksi ja synkäksi kostonhaluksi.
FA:n mukaan Nietzsche nimesi kateuden ja vihan sekaisen intohimon katkeruudeksi. Katkera ihminen ei ihaile ylempäänsä, vaan haluaisi olla hänen tilallaan kostaakseen kärsimänsä vääryydet. Häntä on nöyryytetty, ja hänen on täytynyt lukemattomia kertoja niellä voimaton vihansa.
Voiko kateus poistua?
Vain jokin jalo tunne voi vapauttaa ihmisen kateudesta, tästä vääryyden kokemisen ikeestä. Antiikissa oli hyveiden luettelot.
FA:n mukaan tarvitsemme toisen ihmisen, joka suhtautuu meihin ilman oman ahdistuksemme kuohuntaa ja tekopyhyyttä. Hän etsii meissä piilevän hyvän ja osoittaa, että meissä on ainakin pienen murusen verran arvoa. Kaipaamme ystävän katsetta ja hänen antamaansa tunnustusta.
FA:n mukaan on syytä varoa kateellisia ihmisiä, jotka tulevat liian lähelle. Kateuden aiheuttama lähestymisen tarve ja siihen liittyvät ystävällismieliset tunteet eivät synnytä todellista ystävyyttä.
Ystävyys voi syntyä mustasukkaisuudesta helpommin kuin kateudesta.
Englantilaisen sananlaskun mukaan kukaan ei ole sankari omalle palvelijalleen. Vain tarpeeksi suuri etäisyys mahdollistaa varauksettoman ja kateudesta vapaan ihailun (esim. rocktähdet ja kuuluisat urheilijat).
FA:n mukaan kiittämättömyyden syynä on useimmiten kateus.
Primitiiviset yhteisöt pyrkivät tuottamaan eroavuuksia, jotka luovat kulttuuri- ja muuta vaihtoa. Tasavertaisuus ja tasapäistäminen kauhistuttavat primitiivisiä yhteisöjä. Jos kaikki erot katoavat, niin täydellisen tasa-arvon vallitessa päädytään tilanteeseen, jossa kaikki samastuvat toisiinsa ja alkavat haluta samoja asioita. Tuloksena olisi maailmanlaajuinen kateus, ja yhteisö hajoaisi hallitsemattoman väkivallan vaikutuksesta.
Alkukantaiset yhteisöt kammoavat kaikkea, mikä vähänkin muistuttaa tai tuo vertauskuvan tasolla mieleen eriarvoisuuden katoamisen. Joissakin heimoissa kaksoset tapettiin näiden syntyessä, ettei yhteisö tuhoutuisi.
Vihamielisyyttä on vähennetty säätämällä selvä eriarvoisuus yhteisön tai ryhmän yksittäisten jäsenten välille. Tasa-arvoisuuden ajateltiin aiheuttavan liika yhteisöongelmia.
Antiikin kreikkalainen yhteiskunta innoitti kansalaisia avoimeen kilpailuun kaikilla aloilla: urheilussa, taiteessa, politiikassa, filosofiassa ja puhetaidossa. Erinomaisuutta, ylivoimaisuutta kreikkalaiset pitivät korkeimpana hyveenä (aretee).
Kateuden työ pyörittelee jatkuvasti kysymystä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kateellinen yrittää kaikin keinon löytää oikeuden omalle halulleen oikeuttaakseen sen muiden silmissä. Mutta juuri epäonnistuminen paljastaa, että kyseessä on puhdas kateus.
Kadehtija valittelee yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta, vaikka haluaakin itse asiassa saavuttaa etuoikeuksia. Kateudelle osittain perustuvat ideologiat käyttävät hyväkseen sitä yksilön halujen voimaa, joka syntyy vertailusta parempiosaisiin ihmisiin. Ne hyödyntävät turhautumisen herättämää vihamielisyyttä innoittaakseen heikompiosaisia nousemaan vihollista vastaan: luokkaviha, rotuviha, uskonviha tai poliittinen viha.
Yksittäinen kateellinen henkilö epäröi, joukko ei välttämättä epäröi.
Kateutta ilmenee eniten pienissä yhteisöissä, joissa ihmiset asuvat vieri vieressä ja tekevät suurin piirtein samanlaista työtä. Jokainen voi silloin helposti kuvitella itsensä naapurin paikalle. Kateus syntyy naapurin tarkkailemisesta ja vertaamisesta itseensä.
Primitiivisissä yhteisöissä yksilöt pelkäävät olla muita parempia ja omistaa enemmän kuin toiset, sillä he tietävät herättävänsä kateuden vihan. Kaikki pysyvät toimettomina ja välttävät uudistuksia. Primitiivisissä yhteisöissä ihmiset eivät yritä hankkia enemmän saalista kuin muut, koska se herättää kateuden.
Antiikin kreikkalaiset kanavoivat yhteisön keskinäisen kateuden kilpailuksi. Alettiin järjestää erilaisia kilpailuja, joissa voitiin kilpailla paremmuudesta ja erinomaisuudesta.
Jotkut yksilöt alkoivat etsiä turvaa uskonyhteisöistä: harjoittaakseen uskontoaan ja löytääkseen tyyneyden ja hyvyyden ilmapiirin, jossa ei ollut kilpailua eikä kateutta. Kristinuskon mukaan ihmisten tuli rakastaa toisiaan veljellisesti ja elää yhdessä ilman vihaa toinen toisiaan auttaen.
Amerikkalainen ideologia asettuu kateuden täydelliseksi vastakohdaksi. Amerikkalainen usko vaatii voittajan ylistämistä ja moraalista arvostamista. Jokainen yksilö, joka osaa taistella, eikä anna periksi, lopulta palkitaan. Ihmisen on asetettava itselleen tavoitteita ja taisteltava niiden saavuttamiseksi. Ihmisen täytyy kamppailla voidakseen toteuttaa unelmansa.
Mitä ovat kateuden oireet?
Mistä kateuden tunnistaa?
Pahat puheet ovat kateuden ilmeisin ja tunnetuin oire.
Panettelu on tarttuvaa. Kun se on aloitettu, on aina joku valmis yhtymään kuoroon ja liittämään mukaan oman arvostelunsa. Ihmiset eivät yleensä huomaa, että heitä ohjaillaan ja manipuloidaan. He muistelevat, että ”ruvettiin siinä vähän yhdessä juoruilemaan”, aivan kuin kaiken takana ei olisi ollut taidokasta ja salaista ohjausta.
Kateus pyrkii piiloutumaan. Panettelun mestari on tässä suhteessa erinomaisen etevä.
Aina kun kuulette tai näette jonkun puhuvan pahaa, pilkkaavan tai solvaavan muita kohdistamatta milloinkaan samaa itseensä, kyseessä on varsin todennäköisesti kateellinen ihminen.
Maailma on täynnä kateellisia ihmisiä, jotka tunnistavat toisensa määrätyistä eleistä ja yhtyvät onnellisina panettelijan puheisiin.
Ominaislaatunsa ansiosta kateus vaistoaa maailmassa vallitsevan epäoikeudenmukaisuuden ja on esittävinään sille vastalauseensa. Vääryyden nujertama kateellinen ihminen asettuu epäoikeudenmukaisuuden puolelle ja lietsoo sitä omalta osaltaan lisää. Vastustaakseen yleismaailmallista epäoikeudenmukaisuutta kadehtija hyökkää onnekkaampaa, voimakkaampaa, onnellisempaa ja lahjakkaampaa vastaan koettamalla vähentää hänen arvoaan. Oikeuden nimissä hänestä tulee kaiken ylivertaisen ja arvokkaan tuhoaja. ”Vain me olemme hyviä ja oikeamielisiä”, Nietzsche kutsui heitä pyöveleiksi.
Pessimismi on FA:n mukaan kateuden oire.
Hyvin kateelliset ihmiset eivät osallistu vakavissaan mihinkään. He eivät aseta itseään alttiiksi, eivätkä yritä parastaan. He etsivät toisista vikoja, joihin iskeä tarpeen tullen.
Tavoitteena kateellisilla ihmisillä on vain musertaa työstään innostunut ihminen. Ja osoittaa, ettei työstään innostunut ihminen ole minkään arvoinen, herättää toisessa epäilys ja esiintyä hänen silmissään arvovaltaisina ja tärkeinä tuomareina.
Virastoissa byrokraatit kiusaavat onnettomia ihmisiä vain osoittaakseen valtansa ja saadakseen toiset armoilleen.
Jotkut kateelliset ilmaisevat vihamielisyytensä kertomalla aina huonoja uutisia. Lisäksi he kertovat ne erityisen sopimattomalla hetkellä, sitten kun asialle ei voi enää mitään. Huonojen uutisten tuoja ei odota sopivaa hetkeä, vaan kertoo epämieluisan asian heti teidät nähdessään. Huonojen uutisten tuoja tuntee mielihyvää nähdessään aiheuttamansa kiusaantumisen ja ahdistuksen. Hän paljastaa asioita ”meidän parhaaksemme”.
Pahan ilman lintu kertoo kuulopuheena saman, minkä hän sanoisi itse mielellään, jos uskaltaisi. Todellinen ystävä samassa tilanteessa puolustaa ystäväänsä ja loukkaantuu arvostelija ilkeistä sanoista.
Huonojen uutisten tuoja on pohjimmiltaan pessimisti ja epäilijä, joka ei usko hyvyyteen. Hän haluaa vetää kaikki toisetkin alas omalle tasolleen.
Kateus voi ilmetä myös itsesäälinä. Emme tavallisesti osaa yhdistää valituksia kateuteen. Tunnemme myötätuntoa hänen kärsimyksiään kohtaan ja säälittelemme sitä, ettei hän ole kyennyt lunastamaan elämän antamia lupauksia. Kaikki oli hyvin, kunnes synkeä epäonni laskeutui heidän ylleen, kanssaihmisten pahanilkinen suhtautuminen musersi heidät ja maailma käänsi heille selkänsä.
Itseään säälittelevä ihminen mieltää maailman paikkana, jossa ansioita ei oikealla tavalla tunnusteta.
FA:n mukaan kärsivällisesti tarkkailtaessa huomaa, että valittavat ihmiset ovat itse asiassa äärimmäisen passiivisia. He eivät toimi, vaan tyytyvät seuraamaan tilannetta syrjästä. He haluaisivat, että muut ihmiset tekisivät kaiken heidän puolestaan. Mikäli sitten toiset laiminlyövät tämän velvollisuutensa, itsesäälin valtaamat ihmiset syyttävät koko ympäristöään itsekkääksi ja muista piittaamattomaksi.
Palkintojen ja tunnustusten etsijät paljastavat olevansa kateellisia.
Millaisia ovat kateellisten saalistajien mieliuhrit?
Kateellisten mieliuhreja ovat aktiiviset ja innostuneet henkilöt, jotka yrittävät tehdä parhaansa ja panevat jatkuvasti koko persoonansa likoon hyväksi katsomansa asian puolesta. He ovat ihmisiä, joilla on toteuttamiskelpoisia suunnitelmia.
Kukaan ei voi kuitenkaan tehdä mitään merkittävää omin neuvoin. Itse kukin tarvitsee yhteistyökumppaneita, rahoitusta, neuvoja ja ystäviä, jotka uskovat häneen. Niinpä kaikki aktiiviset ihmiset puhuvat ideoistaan ja etsivät niille sosiaalista myötämielisyyttä. Siten he päätyvät ylikriittisten henkilöiden käsiin: nämä teeskentelevät kuuntelevansa, mutta sanovat lopulta joka asiaan ei.
Kademieli kriitikko hakee aina sielun hämäriä ja ahtaita puolia, tavoittaa ihmisessä pahan vaikutinta. Kateutensa ajamana hän haluaa alentaa kaikki muut omalle tasolleen.
Kun kateus katoaa
Kateus nostaa päätään, kun Minä erkanee yhteisöstä ja asettuu vastakkain muiden ihmisten kanssa vaatimaan arvonsa ja erinomaisuutensa tunnustamista.
Kateus on ennen muuta yksinäisyyttä. Pitääkseen yllä harhakuvitelmaa yhteisöön kuulumisesta ja siltä saamastaan tuesta kateellinen valehtelee jatkuvasti sekä itselleen että muille.
Kateellinen ihminen on kuin maailmasta karkotettu maanpakolainen, joka valehtelee tuomarille päästäkseen takaisin. Mutta tuomari on tässä tapauksessa hän itse. Jokainen valhe vie häntä entistä kauemmas toisten ihmisten yhteydestä. Selittääkseen epäonnistumisensa hän syyttää kaikkialla vaanivaa petosta ja epärehellisyyttä.
Kateus sulkee valtaansa joutuneen ihmisen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kateus katoaa heti, kun yhteisyyden tunne saa vedettyä yksilön jälleen toisten yhteyteen.
Kun ihminen samastuu koko yhteisölle tärkeisiin asioihin ja taistelee itseään suurempien arvojen puolesta, kateus katoaa kuin taikaiskusta. Kateus saattaa kadota yhdessä yössä tai sekunnin murto-osassa.
Kateus katoaa FA:n mukaan
1) väkijoukossa ja juhlissa, joissa ihminen unohtaa Minänsä tukahduttavat rajat ja yksinäisyytensä painon.
2) riitit, rituaalimenoissa ihminen unohtaa itsensä ja tempautuu mukaan koko yhteisöä koskettavaan elämänvirtaan.
3) sodassa, totaalinen riitti, jossa on yhteinen vihollinen toisaalla ja kaikki muuttuu yksiselitteiseksi.
4) joukkoliikkeet, joissa voi kokea voimakkaan sisäisen muutoksen tai kääntymyksen, todellisen vanhan kuoleman ja jälleensyntymisen elämyksen.
5) rakastuminen, rakastumisen alkutilassa ei koskaan esiinny kateutta. Rakastuneen sielu ottaa kiitollisena ja ihaillen vastaan kaiken havaitsevamme.
Ehdotus irti kateudesta
Jos lakkaa vertaamasta itseään toisiin, kateus lakkaa. Jos kateuden sijasta samastuu toisiin, niin voi välttää kateuden tunteet. Jos pystyy ihailemaan erinomaisuutta, niin maailmasta tulee hieno taidenäyttely.
Jos kehittää itsessään kykyä suhtautua tyynesti niin onneen kuin epäonneen, eli kehittää luonteenlujuuden hyvettä, niin kateuden heikkous ei valtaa niin helposti.
Kateuden voittamiseksi on opittava torjumaan itsesäälin houkutus myös silloin, kun olemme itse oikeassa ja meitä on loukattu syvästi.
Kateuden voittamiseksi meidän täytyy paljastaa itsemme ja asettua vaaroille alttiiksi, katsoa parempaamme suoraan silmiin.
Kateuden voittamiseksi täytyy olla rohkeutta nähdä kateus itsessään. Myöntäessään kateutensa ja sen myötä vilpillisyytensä ihminen on jo kumonnut hyvän osan kateuden työstä.
FA:n mukaan kateutta ei pidä johtaa jostakin lapsuuden kokemuksista tai mieltää sitä veljiin tai vanhempiin kohdistuneen tunnelatauksen siirroksi. Selittäminen merkitsee aina selityksen taakse kätkeytyvän toiminnan oikeuttamista.
Kohtalonsa hyväksyminen vaatii mielenlujuutta, uusi aloitus tappion jälkeen vaatii rohkeutta. Suoruus ja rehellisyys ovat edellytyksiä oman vilpillisyytemme myöntämiselle.
Kateus häviää, jos on avoin mieli, optimistinen ja omaa myönteisen elämänasenteen.
Kateus on oikeudenmukaisuuden parodiaa.
Voimme asettua luontevasti toisen ihmisen asemaan vain sillä ehdolla, että kunnioitamme hänen olemustaan. Jokainen ihmisolento ansaitsee kunnioituksen jo sen perusteella, että elämä on vaikeaa ja täynnä tuskaa, ponnisteluja ja vaivannäköä.
Jos haluaa toteuttaa todella merkittävän työn, ei saa uhrata ajatustakaan menestykselle, jonka lopputulos aikanaan ehkä tuo. Sen sijaan on keskityttävä työn laadun vaalimiseen ja tähdättävä yksinomaan täydellisyyteen.
Onnellisuus edellyttää, että hyväksymme myös epäonnistumisen ja epäonnen emmekä odota mitään erityistä elämältä. Silloin onni yllättäen ilmestyykin kohdallemme kuin lahjana tai armon osoituksena.
Jos tavoittelee ihmisten hyväksyntää ja toimii sen mukaisesti, niin joutuu väistämättä elämässä hakoteille.
Kateelliset ihmiset yrittävät tahallaan johtaa meitä harhaan.
Vaikka toisten meihin kohdistama kateus on epämiellyttävää, paljon suurempi vaara meitä uhkaa oman kademielisen suhtautumisemme taholta. Menetämme mielemme raikkauden ja kuuroudumme ja sokeudumme niin sisäisten kuin ulkoisten virikkeiden suhteen.
25.6.2011