Toiminnot

Innsbruckissa paistaa keväinen aurinko ja tuntuu jo kevään tulolta

Innsbruckissa paistaa keväinen aurinko ja tuntuu jo kevään tulolta
 
Congress Innsbruck sijaitsee hotelliltani niin kaukana, että joudun ajamaan sinne ja sieltä pois kaksi kertaa päivässä. Tuotantotalouden seminaarit ovat tuotantotalouden jatko-opiskelijalle melkoinen kuuntelemisen paikka. Hyvin hienostuneita matemaattisia kaavoja esitellään ja niistä keskustellaan niin sivistyneesti, että huuli pyöreänä kunnioituksesta hämmästellen kuuntelen, kuinka siitä syökö uusi asiakas jugurttia vai ei, niin saadaan muodostetuksi hieno matemaattinen funktio. On mukava kuulla tutkijoita ympäri maailman ja mikä parasta keskustelulle on varattu lähes yhtä paljon aikaa kuin itse esitykselle.
 
Päätöksenteon simulointimalleja esitellään, itse olen diskutanttina kansainvälisten avustusjärjestöjen varmuusvarastojen sijoituspäätöksiä arvioitaessa. Siis päätöksenteon tukijärjestelmä hyvin hienostuneessa muodossa, esitän pari kysymystä asiasta ja eräs avustusjärjestöjen kanssa työskentelevä henkilö kertoo saavansa kysymyksestäni aivan uuden näkökulman. Koetan selittää, että tulen aivan eri alalta ja siksi voin esittää outoja kysymyksiä. Vanhahko mies toppuuttelee ja sanoo, että juuri oikein kysyit. Kysyin, että auttaako päätöksentukimetodi tekemään oikeasti asiantuntija-arvioita parempia arvioita, niin että tavallisesti empivät asiantuntijat ovat valmiit ottamaan kantaa.
 
Selvää on kuitenkin se, ettei meillä Eksotessa vieläkään ole kunnollista kustannuslaskentaa alalla, johon kuluu 60% verovaroista. Ja miten olisi kun ei ole mitään kunnollista seurantatietoa, josta hienoja matemaattisia lauseita saisi edes muodostettua. Sitten kun kirjaaminen on sillä tasolla, että tilastot alkavat olla luotettavia, niin sitten meillä on mahdollisuus kaikkiin herkkuihin, joita tuotantotalouden matemaattiset lausekkeet tarjoavat. Seminaari on toisaalta tarjonnut kontakteja eri puolille maailmaa ja mahdollisuuden keskustella selvästi taas itseään älykkäämpien ihmisten kanssa. Virkistävää!
 
Yksi taksinkuljettajista kertoo olevansa arkkitehtiopiskelija, joka tienaa ylimääräistä opiskelua varten. Hän kertoo, että koska Innsbruckissa on niin paljon opiskelijoita, niin joka ilta voi bilettää, jos siltä tuntuu. Kapakanpitäjä saa itsenäisesti päättää, tupakoidaanko hänen tiloissaan kokonaan tai osassa tiloja. Tupakointi on yleistä ja sitä tuntuvat erityisesti nuoret tekevän.
 
Taksinkuljettaja kertoo, ettei nuori sukupolvi halua käydä kouluja, haluaa vain pitää hauskaa ja sanoo isänsä heittäneen hänet ulos lapsuudenkodista, koska hän ei tehnyt mitään muuta kuin edellä mainittuja asioita. Hän on sitä mieltä, että töitä saa, jos niitä haluaa. Työttömyysprosentti on viiden tietämillä, turistisesonkikauden ulkopuolella vähän enemmän. Hän on sitä mieltä, että töitä saa, jos niitä haluaa, eikä hänestä Tirolilla ole samaa ongelmaa kuin vaikkapa Unkarilla, josta lahjakkaat nuoret muuttavat pois, koska heillä ei ole mahdollisuutta saada työpaikkaa.
 
Taksikuski on toisen polven maahanmuuttajia, joka kertoo, että tänä talvena on erityisen vähän lunta – aivan poikkeuksellisesti, eikä sää ole niin hieno kuin se tavallisesti tähän aikaan vuodesta on. Turistejakin on ollut tavallista vähemmän. Nyt kun vuoden mittaan pyörii eri puolilla maailmaa, tuntuu itsestään selvältä, että ilmastonmuutos on kovaa vauhtia tapahtumassa.
 
Torstaina on minun oman esitykseni vuoro, minulla ei ole niitä hienoja matemaattisia funktioita, eikä simulointimalleja ja siksi esitystäni arvioidaan sellaisena. Saamme hyvää palautetta tekemistämme muutoksista.  Eksoten edelläkävijän rooli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäjänä tulee mainituksi ja huomioiduksi. Amerikkalainen professori kysyy, voisiko mallimme toimia Usassa, sanon ettei se mitään rakettitiedettä ole, totta kai, jos perusterveydenhuolto ja perusmielenterveys- sekä päihdetyö on kunnossa. Kreikkalainen tuotantotalouden professori ihmettelee suuria mielenterveysongelmalukujamme ja latelee tavallisen litanian pimeätä ja sitä rataa. Kerron että mielenterveysongelmat ovat maailman mittakaavassa samanlainen suuri haaste nyt ja tulevaisuudessa. Pyydän ruotsalaista professoria, jonka kanssa kävin yksi päivä keskusteluja, tukemaan käsitystäni, että ongelmat ovat samanlaisia Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa. Tilastokeskuksen lukujen perusteella ei ole käytetyssä bruttokansantuotteessa sosiaali- eikä terveydenhuollon menoihin – ei Pohjoismaissa eikä 15 vanhassa EU-maassa, ole eroa.  
 
2030 ennusteen mukaan eniten työkyvyttömyyttä aiheuttava tekijä on vakava masennus. Jos siis halutaan, että ihmiset käyvät töissä ja maksavat veroja. Työurien pidentämistä tai edes keskeltä lisäämisestä kiinnostuneet olisi hyvä saada tietoiseksi siitä, että nyt yksi työssäkäyvä pitää ”elättää” kolme ei-työssäkäyvää ja 2040 pitää yhden työssäkäyvän elättää 5-7 ei-työssäkäyvää. Huoltosuhde kehittyy huonoon suuntaan. Mielenterveysongelmien hyvä hoito on tärkeää.

Keskimääräinen työntekijän verotus on 44%, eikä sitä enää voi nostaa. Eikä kaikki verotulo voi mennä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Muutos yhteiskunnassa on välttämätön, mutta kuinka kauan on eri ihmisten annettava estettävä välttämättömät muutokset. Mitä pidemmäksi välttämätöntä muutosta lykätään, sitä vaikeammaksi käyvät tehtävät ratkaisut.Meillä on aivan riittävästi resursseja, mutta ne tulee jakaa uudella toimivammalla tavalla. Jotkut menettävät paikkansa, se on aivan selvää. Jotkut saavat uusia tilaisuuksia näyttää, kuinka homma hoidetaan tulevaisuudessa paremmin.
 
Luennon jälkeen käymme porukalla Italian puolella Bolzanossa syömässä. Bolzanossa vietetään perhefestivaalia, koko viikon. Ihmiset ovat pukeutuneet naamiaisasuihin. Kukaan ei ole sillä tavalla humalassa, että erottuisi joukosta, kukaan ei tappele kenenkään kanssa. Kaikenikäisillä tuntuu olevan hauskaa.
 
Alpit ovat todella hienot. On hienoja maisemia ja huimia korkeuseroja. Sää lämpötila vaihtelee vajaa kahdensadan kilometrin välillä kymmenen astetta, +2:sta aina +12 asteeseen. Syvyysnäkeminen varmaan kehittyy erilaiseksi, jos kasvaa tuollaisessa maastossa, kuin asuisi vaikka meillä, joka englantilaisen kirjailijan mukaan on pelkkää tasaista metsää.
 
Huomenna on jo kotiinlähdön aika. Toisaalta alkaa olla valmis taas jatkamaan. Nyt on viikko asuttu lähes kilometrin korkeudessa, niin sitä on tavallaan ollut korkean paikan leirillä.
 
27.2.2014 Innsbruck