Toiminnot

Stressin oireet

1 Minulle tulee äkillisiä pelon ja paniikin tunteita.

2 Oloni on kireä, hermostunut ja pingottunut.

3 Minun on vaikea saada unta, uneni on katkonaista tai herään liian aikaisin

4 Pelkään, että jotain hirveää voi tapahtua.

5 Olen ärtyisä ja huonotuulinen.

6 Ruokailutottumukseni ovat epäsäännölliset ja syön joko liikaa tai liian vähän

7 Poltan tai juon liikaa tai käytän rauhoittavia tai muita lääkkeitä.

8 Kärsin mahavaivoista, ripulista tai ummetuksesta.

9 Minun on vaikea keskittyä, muistaa asioita tai tehdä päätöksiä.

10 Tunnen oloni uupuneeksi ja väsyneeksi.

11 Pelkään, että menetän itsehillintäni, sekoan tai sairastun.

12 Tunnen oloni apaattiseksi, millään ei ole mitään väliä.

13 Henkeäni ahdistaa silloinkin kun lepään.

14 Minulla on kiristävä tunne rinnassa, niskassa tai päässä.

15 Välttelen vaikeilta tuntuvia tilanteita.

16 En pääse eroon mielessäni pyörivistä ikävistä ajatuksista.

17 Olen menettänyt kiinnostukseni seksiin.

18 Minulla on sydämentykytystä tai lepattava tunne vatsassa tai rinnassa.

19 Minulta puuttuu itseluottamusta.

20. Pelkään, etten selviydy.

21 Minulla on päänsärkyä tai migreenikohtauksia.

22 Elämä ei tunnu elämisen arvoiselta.

23 Suhtaudun pessimistisesti tulevaisuuteen.

24 Minulla on paineita.

25 Minulla on pakkomielteitä esimerkiksi terveyteni puhtauden tai ruoan suhteen.

26 Minulla on kipuja ja särkyjä, joista olen huolissani.

27 Olen herkkätunteinen ja ratkean helposti itkuun.

28 Tunnen olevani fyysisesti aivan lopussa.

29 Minua huimaa ja pyörryttää ja oloni on etäinen ja epätodellinen.

30 Lykkään ystävien tapaamista enkä tunne kiinnostusta harrastuksiin.

Sukupuoli

Laske pisteet itse, toistaiseksi ohjelma ei laske niitä. 12.7.2010 63 lomaketta on täytetty.


Turvatarkaste *)

Ratkaise seuraava laskutoimitus: luvusta yhdeksän vähennetään luku kaksi.
Kirjoita ylläolevan laskutoimituksen vastaus kirjaimin: (Esim. jos vastaus on 20, kirjoita kaksikymmentä )