Toiminnot

Matkalla maailman toiselle puolelle - Honolulussa ollaan

Matkalla maapallon toiselle puolelle – Honolulussa ollaan
 
Joulun aika oli synkintä ja pimeintä joulun aikaa, mitä minä muistan. Vettä satoi koko ajan ja aivan kuin ilmassa olisi leijunut pahaenteisyyttä. Kuin Taru Sormusten Herrassa kun ne tummat hahmot tulevat.
Olen oppinut matkallelähtijäni niin huolettomaksi, että pakkaaminen jäi viime tinkaan ja muutamia asioita unohtui, ei mitään mistä ei selviäisi. Ajattelin että puhelimessa on kaikki tarvittavat tiedot.
-       Entä jos puhelimessa ei ole virtaa?, irvuili ystäväni.

Helsinki-Vantaan Hiltonissa yö sujuu huonosti nukkuen, kun on epävarma siitä, onko kaikki kunnossa. Liput ja hotellit. Nukkuu huonosti ja pienissä pätkissä.

British Airwaysin lentoa ei voi etukäteen tsekata sisään, mikä aiheuttaa vielä enemmän epävarmuutta. Lopulta tiskin kautta kaikki sujuu hyvin ja saamme nuorimman lapseni kanssa käytävä ja sitä seuraavan paikan, ei siis mikään ideaalipaikka.

-       Tervetuloa Lontooseen, toivottaa lentokenttätyöntekijä, kun säikähdän vesisadetta lentokoneesta bussiin mennessäni.
Nuorimmaiseni on myös nukkunut yön huonosti, ruoka lentokoneissa nykyisin on mitä on. Huonosti nukuttu yö ja huono syöminen ovat teinille huono yhdistelmä. No Heathrowin kentällä on vilskettä, mutta mitään halua kiertää kauppoja nuorimmaisellani ei ole.
Minä käyn kirjakaupassa ostamassa pari kirjaa, vaikka laukut pullistelevat jo kirjoja ennestään.
 
Lontoon kentällä on aivan järjettömän huono logistiikka, jonotus Amerikan lennoille kestää ja kestää. Minkähän takia noita ei saada sujuvaksi, luulisi tuotantotalousinsinöörien pystyvän suunnittelemaan toimivat prosessit. Kauppakin varmaan kävisi paremmin, jos ei olisi noin väsyttävää jonottamista joka paikassa.
 
Joulun aikaan Suomessa kävimme Lappeenrannassa ABC-huoltamolla ostoksilla, kirjakaupassa joka kyseisellä asemalla oli, oli myynnissä Antti S Mattilan kirja Näkökulman vaihtamisen taito ( 2006). Olen ostanut kirjan aikaisemmin, nyt ostin pokkariversion ( 2011). Tunnen kirjoittajan jotenkuten, koska hän oli toinen terapiakoulutukseni ohjaajista. Olen silmäillyt kirjaa, mutten kokonaan lukenut. Nyt puolessa välissä Lontoo- Los Angeles-lentoa kirja on luettu – itselleni tyypilliseen tapaan alleviivaten ja sivunlaitoihin kirjoitellen.
 
-       Näkökulman vaihtaminen avaa uusia tapoja ymmärtää tietty toiminta, tilanne tai tarina ( emt, 188). Se on oikeastaan puhetavan tai ajattelutavan muutos (emt,183).
 
Mattila kertoo kirjansa alussa, että jo stoalaiset filosofit antiikin Kreikassa ja Roomassa olivat mestareita näkökulman vaihtamisen taidossa. Roomassa vaikuttanut stoalainen filosofi Epiktetos latasi kuolemattoman viisauden:
-       Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan käsitykset, jotka meillä on asioista.
 
Losin lennolle kun kulkee bisnesspaikkojen läpi, niin herää ajatus omasta paikasta, joka on huonoimpia mahdollisia. Seinän jälkeen, niin että Stockmannilta ostettu Delseyn lentolaukku joutuu hyllylle. Laukusta olisi kiva ottaa tavaroita kesken matkan, ei siis onnistu nyt. Pettymys on niin suuri, että sanon tuhman sanan englanniksi. Jos käyttää näkökulman vaihtamisen taitoa, niin siinä saa jalat suoristetuksi, mikä ei onnistu muissa paikoissa.
 
Nykyään kaikilla on matkustaessa joku älylaite, jota he transsinomaisesti tuijottavat, joten se että matkustellessa tapaisi uusia ihmisiä, ei enää toimi. Pitäisi tunkeutua toisen yksityiseen – ja silloin sinun pitäisi olla sellainen, että toinen kokisi sinut kiinnostavana. Siis yleensä nuori ja nätti, eli se siitä. Toisaalta jos matkustaisi koiran kanssa, niin puhekavereita riittäisi, kuten muutenkin koiran kanssa liikkuessa.
 
Näkökulman vaihtamisen taito siis, yli 10 tuntia paikassa, joka ei aluksi miellyttävä. Kuten sanottu nauliudun Mattilan kirjaan puoleksi matkaa. Oikeastaan ihmettelen sitä, kuinka paljon ihmiset jaksavat katsoa noista laitteistaan – elokuvia, sarjoja jne. Englannin liigaa voi katsoa kuusi tuntia putkeen, muttei elokuvia enkä sarjoja.
 
Mattila kertoo kirjassaan, että monet lääkärijärjestöt ovat ottaneet tunnuskuviokseen virheellisesti Hermeen taikasauvan, vaikka Asklepioksen sauva  ( yksi käärme, ei siipiä) liittyisi paremmin heidän toimialaansa.  Hermes oli jumalten viestintuoja ihmisille ja siinä sivussa myös kauppiaiden ja varkaiden suojelija. Tuo cadeus-taikasauva ( siivet ja kaksi käärmettä, eli Hermeksen taikasauva, jonka hän sai Apollo-veljeltään) kykeni muuttamaan kullaksi kaiken, mihin kosketti. Joku voisi ilkkua, ettei se taida väärä tunnus lääkärijärjestöillä ollakaan, jos on se Hermeen cadeus-sauva, joka on kylläkin vielä myös rauhan symboli.
 
Muistutettakoon lukijoita siitä, että Suomen lääkäriliitolla on Asklepionin sauva, eli suomalainen lääkärijärjestö oli klassiset opintonsa suorittanut.
 
-       Kyky katsoa elämässä eteen tulevia tilanteita erilaisista näkökulmista, nähdä ne uudessa valossa, monelta kantilta, on merkki henkisestä joustavuudesta. Se merkitsee sopeutumiskykyä, josta on apua monessa elämäntilanteessa. ( emt, 19).
 
Kun matkustaa toiselle puolelle maapalloa uupuneena, väsyneenä ja vähän ehkä kireänäkin, ja käy läpi neljä eri tarkastuspistettä Los Angelesissa Amerikkaan tulon myötä, niin tarvitaan näkökulman vaihtamisen taitoa.
 
Minun urhea nuorimmaiseni on aivan poikki Losin kentällä, mutta ei kiukuttele, eikä tee mitään suuria eleitä. Toisaalta ei anna lohduttaakaan, eli haluaa olla itsenäinen. Hyvä niin.
 
Syömme paksut pizzat ja suuntaamme kohti Honolulua menevää konetta. Taaskaan paikka ei ole sellainen, kuin haluaisin. Vaikka lentokonelaukkujen pitäisi mahtua tuolien alle eteen, niin ei ole käytäväpaikoissa, eikun Delsey hyllylle taas. Onneksi hyllyillä on tilaa, vaikka useimmilla on enemmän kuin yksi laukku hyllylle laitettavissa. Eikä niitä taideta niitten mittalaitteiden kautta viedä koneeseen – se voisikin olla hauskaa, kuinka siinä kävisi, jos lentofirmat sitä noudattaisivat. Monella eivät täytä mittavaatimuksia. Sehän olisi se mitä juuri halpalennot tekevät, maksuttavat suurin piirtein pieraisustan, jotta aluksi halvalta vaikuttava lento onkin yhtä kallis kuin koko helahoito toisessa firmassa.
 
Lento Honoluluun kestää yli viisi tuntia ja on tosi muhkurainen, mutta nuorimmaiseni nukkuu koko matkan. Minulla on Honolulussa olo kuin olisin ollut Linnanmäen vempaimissa. Keinuu ja pyörii. Laskeutuminen sujuu ilman pomppuja tällä kertaa, viime vuonna Mauille laskeutuminen oli kokemus, jota kukaan lentopelkoinen ei halua kokea. No viiden päivän jälkeen menemme Kanulle, joten saa nähdä.
 
Näkökulman vaihtamisen taito ( reframing) on filosofiaa käytännön elämässä – ei pelkkää käsiteanalyysia. Reframing ei ole välttämättä ”premissien muuttamista”, vaan käsillä olevan ainutkertaisen tilanteen näkemistä uudella tavalla, toisen skeeman, skriptin tai kehyksen läpi – tilanteeseen sovelletaan eri käsiteverkkoa. Ajattelumme ja maailman hahmottaminen tapahtuvat käsitteiden avulla. Käsitteisiin on tavallaan varastoituneena koko elämänkokemuksemme, aiempi historiamme. … Samalla käsitteet toimivat siivilän tai filtterin tavoin suojaten meitä informaatiovyöryltä, joka muutoin hukuttaisi meidät alleen joka hetki. ( emt, 20)
 
Mattila muistuttaa Goethen sanoneen, että ” näemme vain sen, minkä ymmärrämme.” Käsitteiden filtteri-tehtävän kääntöpuolena on kuitenkin se, että kaikki näkökulmamme maailmaan ovat rajoittuneita: näemme ( huomaamme) vain kapean siivun maailmasta kerrallaan… dialogin kautta voimme kasvaa rajoittuneen minämme yli. Dialogin avulla saamme nähdä asiat eri valossa ja voimme rikastaa omaa rajallista ymmärrystämme ( emt, 20).
 
Nuori taksimies juttelee mukavia ja kertoo kyselyjäni  Honolulusta: turistimääristä, alueen metamfetamiiniongelmasta ja missä Kanun saarella kannattaa käydä. Torstaiksi ja perjantaiksi on luvattu kaatosateita.
 
Hotellihuone on iso ja mukavanoloinen, puhelinta avatessa on tullut viesti: appiukko on kuollut viiden aikaan iltapäivällä. Olimme nuorimmaiseni kanssa Los Angelesin kentällä. Enkelten kaupungissa. Ehkäpä enkelit hakivat appiukkoa juuri silloin, kun me olimme enkeltenkaupungissa.
 
Suru ja ilo ovat yhtä aikaa läsnä, kun appiukko on kuollut. Meillä oli kyllä väittelymme, kenelläpä ei olisi, mutta kuolleista ei ole tapana puhua huonoa, mikä tuntuu tällä kuoleman hetkellä juuri oikealta.
 
Yritän saada vaimoani kiinni, lopulta saankin, kun olen ensin soittanut anopille. Anoppi haluaa hautajaiset sitten kun olemme palanneet täältä Hawaijilta.
 
Appiukon ollessa osastolla kävi mielessäni monta kertaa se, että miksi pelkäämme kuolemaa niin, että se täytyy piilottaa sairaalaan. Anssi Peräkylä puhui asiasta silloin, kun olin valmistumassa samaan aikaan lääkäriksi ja sosiologiksi.
 
Tiedämme, että elämän kaksi viimeistä vuotta ovat kalleimpia vuosia, mitä sairaanhoitoon käytetään. Mitä sillä saavutetaan? Appiukko ei selvästikään pitänyt niinä hetkinä, jolloin selvänä oli siitä, että osastolla on osaston aikataulut. Jos on ripuli, niin se syö mieluimmin nahan peräaukon ympäriltä, kuin että ehdittäisiin hätä hoitaa joustavasti.
 
En syytä ketään, huomaisin vain, että tämä vanhenemista ja kuolemista kavahtava yhteiskunta on kusessa sen kanssa, ettei se suostu myöntämään, että kuolema on arvokas. Mitähän sille terveyskeskuksen ylilääkärille, joka asiaa yritti tuoda julkisuuteen, lopulta kävi.
 
Ei se ole ihmiselämän arvoista pitää vuodeosastolla  kuukausia ja vuosia. En kannata eutanasiaa, mutta kyllä meidän pitäisi myöntää tosiasiat. Appiukolla oli loppuvaiheessa sydämen, maksan ja munuaisen vajaatoiminta. Vaikka hän selvisi viidestä sydäninfarktista, yhdestä ei olisi lääketieteen oppikirjojen mukaan pitänyt selviytyä ollenkaan.
 
No nyt appiukko on ongella taivaassa. Appiukko piti onkimisesta, mutta suri sitä. Ettei enää päässyt minnekään suretti häntä suuresti. Viimeisenä päivinä ehkä kolme metriä, sitten ei enää yhtään itsekseen.  Miehelle, joka ei pysynyt paikallaan, se tarkoittaa elävältä hautaamista.
 
Kyllä elämää tulisi kunnioittaa niin, että se aika mikä ollaan, niin ollaan. Jos kokenut lääkäri toteaa, ettei tässä enää ole mahdollisuuksia, niin vaikka ”tytär Kirkkonummelta” tulisi jouluksi vanhempansa luo ja hätääntyisi näkemästään, niin silti pitäisi olla oikeus kuolla arvokkaasti. Terveyskeskuksen vuodeosastolle kuihtuminen ei ole aina arvokasta kuolemaa. Kotona kuoleminen tulisi mahdollistaa, eikä edes yrittää käyttää kaikkia lääketieteen suomia mahdollisuuksia elämän pidentämiseen, jos siinä pidennetyssä elämässä ei ole mielekkyyttä.
 
Eksotessa vuodeosastopaikkoja vähennetään vuoden alusta reilusti, omaiset joutuvat suuremman taakan kantamaan. Osalle tilanne on hankala, koska nyt pitäisi kohdata vanheneva ja kuoleva vanhempansa, jota ei ole ehkä tavannut kuin suurina juhlapyhinä, jos silloinkaan.
 
Filosofit ovat sanoneet, että jos pystyy oman kuolemansa kohtaamaan, niin on onnellinen ihminen. Onnellisin on se, joka voi elää siinä hetkessä joka on läsnä.
 
Kiitos sinulle Helge, että sain jakaa tämän ohikiitävän elämän hetkiä kanssasi. Ja kiitos siitä kaikesta hyvästä, jonka toit elämääni.  Monet uskovat, että kuolemamme jälkeen tapaamme rakkaampamme uudestaan. Minä olen yksi heistä.
 
Honolulussa vuoden viimeisenä päivänä 2013