Toiminnot

Epärehellisen ansaintalogiikan lisääntyminen yhteiskunnassa

Epärehellisen ansaintalogiikan lisääntyminen yhteiskunnassa
 
Kun erään ahdistuneen potilaan kokeman "juristiuhkailun" kohdalla koetin etsiä vastauksia netistä teemalla ”epärehelliset juristit”, sain vastaukseksi pelkkiä juristien mainoksia! Suomi24 oli tietysti täynnä kaikenlaista myös, mutta ne jutut on samaa kuin pukisi ulostetta päälleen.
 
Katselin pari päivää sitten National Geographiciltä ohjelmaa Hitlerin päiväkirjoista, jotka olivat väärennetty. 1970-luvulla päiväkirjat julkaistiin suuren kohun turvin aitoina Sternissä ja Sunday Timesissa. Jälkimmäinen hyödynsi omaa valeuutistaan, ensin julkaisi sen, kun luuli sitä todeksi ja sitten hämmästeli omassa uutisessaan (lehtimyynnin edelleen lisääntyessä), että heille oli valehdeltu.
 
Noin yhdeksän uutiset-ohjelmassa kerrottiin, että sama tapa on käytössä suomalaisillakin iltapäivä- ja sanomalehdillä mm. Jasper Pääkkösen anniskelulupaan iltapäivälehdissä viitattiin. Somesta napattu asia ei edes pitänyt paikkaansa, mutta iltapäivälehdet sensaatiouutisnälässään teki ”hitlerin päiväkirjat”. Joskus ennen MOT puuttui tällaisiin asioihin. Joskus kauan sitten Hannu Karpolla oli asiaa.
 
Epärehellisyyden lisääntyminen ansaintakeinona on hälyttävästi lisääntynyt. Ikäihmiset ovat oppineet asioimaan netissä, mutta eivät voi mitään epärehellisesti käyttäytyville ihmisille. Ennen oli sähköpostissa ns. nigerilalaiskirjeet, joissa kuningas tai prinssi oli satumaisen aarteen juuri saamassa, tarvittiin vain pieni avustus köyhältä suomalaiselta.

Nyt on keksitty oikeilta näyttäviä asioita, joiden todenperäisyyttä ei ikäihminen pysty arvioimaan. Tulee kirje, joka on virallisen näköinen ja näyttää kuin kirjeen ilmoittama asia olisi aito ja oikea. Ennen kun yhteisöllisyys oli pienen kylän asia, niin tällainen kieroilu saatiin kylän voimin helposti kuriin. Nyt kun meillä on globaali maailmankylä, niin ei ole enää sosiaalista kuria, jolla moinen epärehellisyys saataisiin kuriin.

Mutta voiko epärehellisyyden lisääntymiselle mitään tämän päivän yhteiskunnassa? Ihmisillä tuntuu olevan vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Ihmisillä ei ole edes velvollisuutta puhua totta viranomaisten kanssa asioidessaan. Kun on oikeus valehdella jopa vallanpitäjällä, niin vahinko on varmaan vain sen kohtalo, joka huiputuksen kohteeksi joutuu. Mutta kun aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, onko heitä kohtaan käyttäytyvä ihminen rehellinen vai ei, niin eikö heidän pitäisi saada suojaa jostakin?
 
Nähtävästi joitakin juristeja tai sellaisiksi esittäytyviä vaivaa oikeiden töiden puute. Netissä ja kirjepostissa leviää nyt juristien, tai ainakin sellaisiksi esittäytyvien, käyttämänä epärehelliseen ansaintalogiikkaan perustuva kirje, jossa vaaditaan ikäihmisiltä rahaa mitä erilaisimpien rikkomusten vuoksi. Esimerkiksi väitetään tapahtuneeksi jotain IP-osoitteessa ( monet ikäihmiset eivät edes ymmärrä, mitä kyseinen asia edes tarkoittaa) ja että "Sonera on antanut tiedon teidän IP-osoitteessa tapahtuneista rikoksista"). Kirjeissä uhkaillaan, että jos et maksa kyseistä summaa, niin joudut oikeuteen. Useimmat suomalaiset eivät ole olleet oikeudessa, eivätkä sinne mistään syystä haluakaan. Kirjeen saaneet ihmiset ahdistuvat ja valvovat öitään, miettien, että "mitä heidän IP-osoitteessaan tapahtuneet rikokset ovat saaneet aikaan". Se aiheuttaa muutaman sadan euron pyydettynä laskuna "tapahtuneesta rikkomuksesta" suuren loven kuukausittaiseen eläkkeeseen. Öiden valvomisten jälkeen heidän toimintakykynsä usein romahtaa ja yhteiskunnalle tulee laskua heidän hoitamisestaan. Rikolliseen toimintaan osallistuneet eivät tietenkään välitä asiasta. Yleensäkään epäsosiaalinen, rikollista toimintaa harrastava ihminen, ei kykene - määritelmän mukaan - tajuamaan, miltä toisesta tuntuu.
 
Rehelliset ja kieroilua tuntemattomat ikääntyvät suomalaiset joutuvat näiden netti- ja kirjeuhkailujen kohteeksi. Varsinkin ikäihmiset ovat niin peloissaan, että maksavat uhkaajalle (vaikkeivat ymmärrä mistä; kirjeiden ilmaisu on yhtä vaikeaselkoinen kuin kelan kirjeet, joista ei ymmärrä pitääkö maksaa vai onko saamassa rahaa), eivätkä he jaksa eivätkä osaa vastustaa näitä uhkailuja. Ja mitä tekee kyseinen kiristäjäporukka, kun on saanut pelkäävät vanhukset maksamaan? He jatkavat kiristämistä. Tämä epärehellinen ansaintalogiikka on täsmälleen samaa, mitä huumekauppiaat käyttävät. Kenties näillä rikollisuuksilla onkin yhteinen tausta.
 
Millainen yhteiskunnallinen palvelu pitäisi olla suojaamassa ikääntyviä ihmisiä, jotka kykenevät kyllä netissä maksamaan laskunsa, mutta eivät kykene arvioimaan, miten toimia epärehellisten ihmisten ja epärehelliseen ansaintalogiikkaan perustuvien ”juristien” ja heidän laskujensa kanssa? Yhteiskunnassa rikoksia tekevät ihmiset saavat yleensä ilmaisen oikeuspalvelun rikossyyteessään varattomina, mihin kuuluu mm. itseoikeutettuna yhteiskunnan maksama juristin työ.

Voisiko ikänsä veroja maksaneet ja rehelliset ihmiset saada saman kohtelun? Pitäisikö heillä olla kunnallinen juristipalvelu, jossa saisi juristin neuvoja saman päivän aikana?

Pitäisikö olla yhteiskunnallinen palvelu, joka suojaisi yleensä vajaavaltaisia ihmisiä kirjeitse ja netissä tapahtuvalta kaikenlaiselta heidän häirinnältä ja uhkailulta? Poliisi ei puutu uhkailuun ennen kuin jotain on jo tapahtunut. Jos toiminta on tarpeeksi hämärällä alueella, niin se voi johtaa vain loputtomiin selvittelyihin, joita ei ymmärrä normaalilla älyn lahjoilla varustettu ihminenkään. Oikeudessa tavataan -ilmaisuakaan useimmat eivät ymmärrä. Rikolliset ja heidän ympärillään liepeilevät kylläkin.

Psykiatri voi yrittää rauhoittaa ja auttaa ihmisiä, hän yrittää kertoa, että valitettavasti epärehellisiä ihmisiä on yhä enemmän keskuudessamme, mutta yleensä vahinko on jo tapahtunut. Ihmiset koettavat ahdistuneena selvitä asian kanssa. Joskus on saatettu maksaa merkittäviäkin summia, ennen kuin on rohjettu ottaa yhteyttä viranomaisiin. Itsesyytökset voivat olla seurana pitkiäkin aikoja, vaikka on arvellut toimineensa oikein, mihin tietysti koko epärehellinen ansaintalogiikka perustuu.
 
Mitä tällaiselle rikollisuudelle voi tavallinen kansalainen yleensäkään tehdä? Miten tällaista rikollisuutta voisi ehkäistä?
Millä tavalla rehellisyyden voisi saada lisääntymään yhteiskunnassa?
 
19.1.17 Lappeenrannassa