Toiminnot

Runsas tupakointi altistaa dementialle

Runsas tupakointi altistaa dementialle

Tuoreen tutkimuksen mukaan runsas tupakointi keski-iässä yli kaksinkertaistaa riskin sairastua Alzheimerin tautiin tai muuhun dementiaan kahden vuosikymmenen kuluessa. Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehden verkkoversiossa 25. lokakuuta.

Tupakoinnin tiedetään altistavan syövälle ja verisuonisairauksille sekä aiheuttavan miljoonia kuolemia vuosittain, mutta sen yhteys tiettyihin aivosairauksiin on ollut tutkimuksissa kiistanalainen. Joidenkin aikaisempien tutkimustulosten mukaan tupakointi voisi suojata ihmistä tietyiltä aivosairauksilta, esimerkiksi Alzheimerin tai Parkinsonin taudilta.

Tuoreessa tutkimuksessa lääketieteen lisensiaatti Minna Rusanen Itä-Suomen yliopistosta ja Kuopion yliopistollisesta sairaalasta, dosentti Miia Kivipelto Itä-Suomen yliopistosta ja Tukholman Karoliinisesta Instituutista sekä kansainvälisen tutkimusryhmän kollegat analysoivat 21 123 yhdysvaltalaisesta henkilöstä koostuvan tutkimuskohortin (Kaiser Permanente of Northern California) aineistoa. Tutkimushenkilöt olivat osallistuneet vapaaehtoisiin terveystarkastuksiin vuosina 1978–85 ollessaan 50–60 -vuotiaita. Diagnoosit määritettiin potilasrekistereistä vuosien 1994–2008 välillä. Keskimäärin 23 seurantavuoden jälkeen 5 367 henkilöä oli sairastunut dementiaan. Heistä 1 136 henkilöä sairasti yleisintä dementian muotoa Alzheimerin tautia ja 538 toiseksi yleisintä, verisuoniperäistä dementiaa.

Niillä henkilöillä, jotka tupakoivat keski-iässä yli 2 askia päivässä, oli suurin riski sairastua dementiaan; riski oli yli kaksinkertainen verrattuna tupakoimattomiin henkilöihin. Alzheimerin taudin ja verisuoniperäisen dementian riski oli yhtä suuri. Ennen keski-ikää tupakoinnin lopettaneet sekä henkilöt, jotka tupakoivat keski-iässä vähemmän kuin 0,5 askia päivässä, eivät tämän tutkimuksen mukaan sairastuneet dementiaan sen useammin kuin tupakoimattomat henkilöt.

Tupakointi altistaa aivohalvaukselle, mutta tässä tutkimuksessa riski sairastua dementiaan oli riippumaton aivohalvauksen esiintymisestä. Millä mekanismilla tupakointi sitten altistaa dementialle, on vielä osittain selvittämätön asia. Tutkijoiden mukaan mekanismeja on todennäköisesti useita, mukaan lukien tupakoinnin haitalliset vaikutukset verisuonistoon ja sen yleistä elimistön tulehdustilaa ja solujen oksidatiivista stressiä lisäävät vaikutukset.

Ainutlaatuiseksi tuoreen tutkimuksen tekee sen laaja, sekä miehiä että naisia ja useita etnisiä ryhmiä sisältävä tutkimuskohortti, jota oli seurattu yli 20 vuoden ajan. Väestön ikääntyessä dementiaa sairastavien henkilöiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Tämän uhkakuvan valossa dementian ennaltaehkäisyllä on erittäin merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys. Koska dementian aivomuutokset alkavat kehittyä jo vuosia, jopa vuosikymmeniä, ennen muistioireiden puhkeamista, on tärkeää, että sairauden riskitekijöitä selvittävissä tutkimuksissa on tarpeeksi pitkä seuranta-aika, jotta voitaisiin selvittää nimenomaan dementian kehittymiselle altistavia tekijöitä. Tähän mennessä on löydetty vain joitakin dementian riskitekijöitä, joihin voidaan aikaisella hoidolla tai ennaltaehkäisevällä työllä vaikuttaa. Tupakointi näyttäisi nyt olevan yksi sellainen tekijä, ja tutkijoiden mukaan ihmisiä tulisi tämänkin tutkimuksen valossa kannustaa yhä pontevammin tupakoinnin lopettamiseen.( 27.10.2010)

Lisätietoja:
LL Minna Rusanen, Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala, Näytä piilotettu yhteystieto, p. +358 407210690
Heavy Smoking in Midlife and Long-term Risk of Alzheimer Disease and Vascular Dementia. Minna Rusanen, MD; Miia Kivipelto, MD, PhD; Charles P. Quesenberry Jr, PhD; Jufen Zhou, MS; Rachel A. Whitmer, PhD. Arch Intern Med. Published online October 25, 2010. doi:10.1001/archinternmed.2010.393