Toiminnot

Kohti loman loppumista New Yorkissa

New Yorkin lomaviikko lähestyy loppuaan 


New Yorkin yltäkylläisen tarjonnan lomaviikko lähestyy loppuaan. Katselen puhelimessa olevia kuvia Ruokolahden kesämökiltä, kesä- ja talvikuvia. Kontrasti kaupunkiin, joka ei koskaan nuku, on suuri. En tiedä toisaalta, voiko tilanteen kuvitella, jos sitä ei ole kokenut.

New Yorkissa voisi ahdistua eri tavalla kuin Ruokolahden mökillä, täällä ihmispaljous, siellä se, että on myös yksin, mutta aivan toisella tavalla. Se ei viihdy yksikseen, joka joutuu silloin huonoon seuraan. Ihminen, joka ei kykene sopeutumaan ympäristöönsä, oli se sitten millainen tahansa, on vaikeuksissa. On aina ollut ja tulee aina olemaan, otsalohkon viimeisten osien kehittyminen on mahdollistanut josutavan suhtautumisen ympäristön muutoksiin.

Ei ole mitään mahdollisuuksia mielessään hallita sitä kaikkea, mikä pyörii ympärillä New Yorkissa. Myös Ruokolahden metsälampien ympäristössä voi olla vaikea hallita pimeän ja yksinolemisen pelkojaan. Itsensä rauhoittamisen kyky, mindfullness-taito, kuten sitä nykyisin kutsutaan, on tärkeä taito.

Kielitaito on sellaista käypää valuuttaa, jota kannattaa hankkia. Suomalaisten kannattaa opetella kieliä, tietysti kaikkien muunmaalaisten myös, mutta etenkin meidän suomalaisten, koska moni ei puhu suomea. Yhteinen kieli antaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia.Oikeastaan aika mitättömän vähän maailman kansalaisista puhuu ja ymmärtää suomea. Se antaa perspektiiviä omaan olemiseen. Varsinkin jos tuntee vetoa nurkkakuntaiseen omanarvon pöhöttämiseen. Suomi ja suomalaisuus on aika pieni ja mitätön asia New Yorkissa, mikä on aika hieno juttu.

Pienen maan, kielellisesti, kulttuurisesti ja muuten, vahvuudet ja heikkoudet piilevät siinä, miten se kykenee löytämään toiset ihmiset. Muistan aina, kun puolisoni täti, joka oli vuosikymmeniä töissä Tukholman kauppakamarissa, kertoi usein tarinaa, että kyllä suomalaisia tuotteita ostettaisiin, mutta kun suomalaiset eivät osaa kansainvälistä kaupankäyntiä. Kyseinen nainen kertoi yrittäneensä tarjota asiasta kirjoituksia Kauppalehteen, Talouselämään ja mitä muita lehtiä niitä nyt onkaan - jos kaupanteon alkeet olisivat tiedossa, niin suomalaisilla tuotteilla olisi mahdollisuuksia.

Ruotsalaiset osaavat kaupanteon, heillä on siihen pitkät perinteet. Pohjanmaalaiset osaavat yrittämisen taidon paremmin kuin itäisessä Suomessa asuvat. Pitäisikö pohjanmaalaisia tuoda Lappeenrantaan kehittämään yrittämistä. Toisaalta esimerkiksi Pietari on vain kivenheiton päässä Lappeenrannasta. Pietarissa on yhtä paljon asukkaita, kuin koko Suomessa. Meillä ei enää ole idänkauppaa, jossa vuorineuvokset rikastuivat kahdenkeskisen kaupan suljettujen markkinoiden sopimuksilla. 

Nyt pitäisi osata ja uskaltaa tehdä kauppaa korruptoituneen Venäjän kanssa. Monet liikemiehet ovat tuskastuneita siihen, kuinka monta porrasta pitää lahjoa ennen kuin edes idänkauppaa pääsee tekemään. Tuleekohan Venäjästä koskaan sivistysvaltiota, jossa pätisivät tavalliset kaupankäynnin säännöt? Minkälainenhan yhteiskunnallinen muutos saisi aikaiseksi sen, että kaupankäynti heidän kanssaan olisi samanlaista kuin muiden kanssa? 

Varmaankin kokeneet kauppamiehet tietävät, että kullakin maalla on omat erityispiirteensä, jotka täytyy osata huomioida kaupanteossa. Venäläisyyden tunteminen varmaankin auttaisi kaupanteossa venäläisten kanssa. Venäläisten liittyminen kansainväliseen kauppaliittoon nosti monen toiveita, että nyt asiat muuttuvat. Aika näyttää. Osa oligarkeista on vieläkin vankilassa. 

Yleteemalla tuli aikanaan hyvä dokumentti siitä, kuinka oligarkit auttoivat Venäjää sen hankalassa taloustilanteessa. Oligarkit lienevät venäläinen vastine Wall Streetin ympärillä huseeraville amerikkalaisille pankkimiehille. 

Otin selvää, amerikkalaisen unelmani mahdollisuuksista, eli miten voitot jakaantuvat New Yorkin powerball- arvonnassa. Oikeastaan nimi on harhaanjohtava, koska kyseistä arvontaa suoritetaan 44 osavaltion alueella. Ei-amerikkalainen maksaa veroa 30 % voitostaan, eli sen saa vietyä maasta. 30 % 168 miljoonasta dollarista on paljon, toisaalta rahaakin taitaa jäädäkin melko paljon verojen jälkeen. Potti alkaa 40 miljoonasta ja nousee, kun kukaan ei voita, nyt siis 168 miljoonaa dollaria.

Useimmilla sivustoilla on usein kysytyt kysymykset osio, jossa on tavallisimpia vastauksia tavallisimmin esitettyihin kysymyksiin. Joku on kysynyt, miksi pienempiä kyseisessä arvonnassa voittoluokkia ei ole. Vastaus on ovelasti laadittu: powerball keskittyy suuriin voittoihin, eli siihen ettei suurin osa ihmisistä voita mitään, mutta rahaa saadaan kerättyä. 

New York powerballin voittoluokkien todennäköisyydet ovat sivuston mukaan: 
Päävoitto 5 oikein  + powerball, jonka todennäköisyys on sivuston mukaan 1 suhde 175 223 510,00: aan ( eli laskin väärin!, todennäköisyyslaskut olivat hankalia, mutta suuruusluokka on oikein).
Seuraavaksi  5 oikein ilman powerballia, oikeuttaa voittoon  $1,000,000, jonka todennäköisyys on 1 suhde 5 153 632, 65:aan. 
Sitten 4 oikein + powerball, oikeuttaa voittoon $10,000, jonka todennäköisyys on
1 suhde 648 975,96:aan.
Seuraavassa voittoluokassa 4 oikein ilman powerballia oikeuttaa voittoon $100, jonka 
todennäköisyys on 1 suhde 19 087,53:een.
3 oikein + powerball oikeuttaa myös voittoon $100, jonka todennäköisyys on 
1 suhde 12 244,83:een.
3 oikein ilman powerball oikeuttaa voittoon $7, jonka todennäköisyys on 1 suhde 360,14
2 oikein + powerball oikeuttaa voittoon $7, jonka todennäköisyys on 1 suhde 706, 43
1 oikein + powerball oikeuttaa voittoon $4, jonka todennäköisyys on 1 suhde 110,81
Myös pelkkä powerball pallo oikeuttaa voittoon $4, jonka todennäköisyys on 1 suhde 55,41.
Yleinen todennäköisyys yleensä voittaa jotakin on 1 suhde 31.85. Yli 30-kertaisesti pelinjärjestäjä saa rahaa, lähes 32 pelaajasta vain yksi voittaa todennäköisyyksissä.

Sivuston perusteella tulee vaikutelmaksi, ettei koko voittosummaa saa kerralla, vaan 30 vuoden kuluessa, joten koko voittaminen alkaa näyttää epäilyttävältä touhulta. Huiputusta alusta loppuun.

Ihmisen aivot hämäävät helposti itsekeskeisyyteen, ihminen luulee voittavansa, vaikka todennäköisyys on mitättömän pieni. Yksinkertaiset ja itsekeskeiset uskovat eniten voittavansa. Aivojen elossajäämistä edistävästi aivojen pitääkin olla itsekeskeinen arvioissaan, siitä on ollut evoluution kuluessa hyötyä. Ei ehkä enää niin paljon, kuin joskus aikaisemmin.

Muistelen lukeneeni, että joku Olli Alho kirjoitti suomalaisten lottoamisesta jossakin kirjassa. En kyllä muista, mikä hänen johtopäätöksensä oli. Mutta se, että yli 30 kertaa häviää yrityksessään ja silti yrittää, osoittaa jotain merkityksellistä ihmisistä. Ihminen ei ole rationaallinen olento.

Sekin on merkillistä, että ihminen alkaa fantisoida eli tulla taikauskoiseksi arjensa ongelmien ratkaisemisen suhteen. Sellainen on tyypillistä lapsenomaiselle tai psykoottiselle ajattelulle.
Jos ihminen tuon toivotaan, toivotaan -mentaliteetin sijasta ryhtyisi oikeasti tekemään muutosta elämässään, niin hän saisi todennäköisesti myös muutoksia aikaiseksi. Onko nyt niin, että tuo lottoaminen ja isojen voittojen haikailu passivoi ihmisiä niin, etteivät he tee oikeasti mitään oikeasti tarvittavia muutoksia elämässään? Onko niin, että suurta lottovoittoa haikaillessaan elää ohi oman elämänsä? Onko helpompi sulkea silmänsä ja ajatuksensa arjen ongelmilta?

Ihmiset kysyvät toisiltaan neuvoa, mitä heidän tulisi tehdä elämänsä suhteen. Miehet yleensä antavat naisille neuvoja, kun naiset valittavat elämänsä ongelmia, vaikka naiset yleensä odottavat vain, että joku kuuntelisi heidän huoliaan. Neuvomatta ollenkaan, miesten on vaikea ymmärtää sitä, miksi edes puhuu ongelmistaan, jos niihin ei oikeasti halua ratkaisua. Näin John Gray väittää niin kirjassaan Miehet Marsista, Naiset Venuksesta. 

Onko hyvä terapeutti sellainen, joka kuuntelee vain antamatta yhtään neuvoa tai ohjetta? Ainakin hyvä naisten terapeutti? Miehet yleensä toivovat ohjetta, mitä tehdä tai useammin miettivät omissa oloissaan yksikseen, menemättä kysymään keneltäkään, mitä pitäisi tehdä. Grayn mukaan naiset huolestuvat tästä miehen tavasta " mennä luolaansa", kun naisten mukaan pitäisi avautua ja jakaa huolensa toisten kanssa - useimmille miehille on vaikeaa puhua ongelmistaan. Kenellekään. Miehet tuntevat itsensä typeriksi avautumistoiveissa, ainakin heteromiehet. Miehet ovat suhteessa ongelmiinsa hyvin yksinäisiä, vaikka olisivat ihmissuhteessakin. Monet miehet eivät puhu ongelmistaan kavereilleenkaan, vaan painavat tyrät ja muut ryskyen eteenpäin, kunnes kaatuvat kentälle. Sellainen on miehen kunniallinen taival.

Montako kertaa ihmistä olisi hyvä kuulla, jos hän toistuvasti valittaa samasta asiasta? Tommy Hellsten kirjoittaa eräässä kirjoistaan, että jos alkoholisti sanoo menevänsä AA:han ja tulee takaisin seuraavalla kerralla, eikä ole mennytkään sinne, niin häntä ei edes kannata tavata uudestaan. 

Prohaska ja DiClemente loivat kuuluisan muutosmotivaatiomallinsa, jota käytetään motivoivan haastattelun pohjana, jossa he päätyivät lähes 20 eri terapiamuutosmallia tutkiessaan päätelmään, että ihminen retkahtaa 4-7 kertaa samaan entiseen käyttäytymismalliin, ennen kuin hän saa toivotun muutoksen aikaiseksi. 

Montako käyntiä ihminen tarvitsee, jotta hän saa muutoksen aikaiseksi? Kuinka kauan ihmistä kannattaa julkisilla varoilla keskusteluttaa, jos hän ei tee mitään elämässään mitään muutosta itse? Loputtomasti ? Määräämättömän määrän? 

Tavallisin syy siihen, että psykoterapiat venyvät on se, etteivät ne koskaan ala edes kunnolla. Psykoterapian aluksi ei määritellä tavoitteita mahdollisimman tarkasti, eli mihin pyritään ja mistä tiedetään, että ollaan tavoitteet saavutettu. Molempien on tiedettävä millloin psykoterapia alkaa ja milloin se päättyy. Muuten kumpikaan ei tiedä, milloin se tulisi lopettaa. Minun mielestä terapia tulee lopettaa heti, kun sillä ei enää ole yhteistä tavoitetta. Psykoterapiatyössä aistii tunnelman, joka on sekavan epämääräinen, eikä psykoterapeutti eikä asiakas/potilas tiedä mihin hän pyrkii tai mitä hän tavoittelee. Pelkkä keskusteleminen toisen ihmisen kanssa ei ole psykoterapiaa.

Psykoterapian pitäminen jäntevänä on vaativaa työtä. Muutoksen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa asiakkaan/potilaan valmentamista. Jos 10 käyntiin ei ole tapahtunut mitään, ei sitä kannata sillä hetkellä jatkaa, koska käynnit eivät todennäköisesti hyödytä ketään. Poikkeuksia saattavat olla erittäin vaikeat mielenterveysongelmat ja niiden psykoterapia, siis saattavat olla, ei niin että välttämättä olisivat.

Kuinka kauan ihminen tarvitsee aikaa muuttuakseen? Psykoterapiatutkimusten mukaan jo ennen 1. käynnille tulemista ihminen on tehnyt muutoksia elämässään. Ne myönteiset poikkeukset tulisi saada esille jo ensimmäisellä kerralla ja niiden esiintymistodennäköisyyttä lisätä.  Suurin osan ihmisistä, jotka tulevat psykoterapeuttista apua saamaan ja siitä hyötyvät, tarvitsevat 5-8 käyntiä, jos terapian tavoite on alusta asti selvä. Vain 25% ihmisistä tarvitsee enemmän kuin 8 käyntiä, jos pääsevät heti hoitoon, kun haluavat. 

Pitkien terapioiden kannattajat, jotka eivät perusta näkemyksiään välttämättä tutkimuksiin, vaan omiin kliinisiin kokemuksiinsa, sanovat, että kun viikottain käy terapiassa, niin neljännen vuoden aikana tarvittavat muutokset tapahtuvat. On aivan selvää, ettei yhteiskunnalla ole tällaiseen varaa. Jos joku omilla kustannuksillaan haluaa käydä psykoterapiassa vuosikausia, niin se on terapeutin ja asiakkaan välinen asia.

 
Kela kustantaa työkyvyn ylläpitämiseen tähtäävää psykoterapiaa 40 kertaa vuodessa, kolmessa vuodessa on mahdollisuus saada psykoterapiaa 120 tuntia. Jos psykoterapia maksaa 100 euroa tunti,niin pelkät psykoterapiakustannukset ovat 12 000 euroa. Jos 50 euroa tunti, niin 6000 euroa. Esim. lääkäripsykoterapeutilla 100 euron hinnasta puolet vie verottaja, muut kustannukset ( tilat tms.) oman osansa, joten käyntimäärät pitäisivät olla melkoiset, jotta psykoterapioista olisi ansiotyöksi. Tai pitäisi käyttää samanlaista verosuunnittelua kuin mitä juristit ja pankinjohtajat käyttävät, mikä oli tietenkin paheksuttavaa muiden kuin em. kohdalla. 

Useimmilla psykoterapeuteilla, ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, on julkinen toimi tai virka, jossa he ovat 50-80 % työajalla, jolla he turvaavat taloudellisen toimeentulonsa siltä varalta, ettei potilaita ole. Yksityinen psykoterapia on monelle psykoterapiaa harjoittavalle julkisen puolen työntekijälle pienen lisärahan saamista tai oman psykoterapiataidon ylläpitämistä. Monet ihmiset eivät eri syistä halua hakeutua julkiseen palvelujärjestelmään, minkä vuoksi yksityinen palvelujärjestelmä täydentää julkista, kuten sanonta kuuluu. 

Jos internetistä etsii tietoa työntekijäkustannuksista, niin niitä ei löydy, miksiköhän? 
Yritän laskea nyt yksinkertaistetusti työntekijäkustannuksia. Siis jos aikoisin vaikka perustaa psykoterapeuttiyrityksen. Yleisesti yrittäjien keskuudessa ajatellaan, että työntekijä kannattaa palkata, jos hän tuo kolme kertaa palkkansa verran tulopuolta yritykseen. Eli yritys voisi tuottaa tuolloin voittoa. Kolmella kertominen tarkoittaa, että maksetaan niidenkin palkka, jotka eivät tee tuottavaa työtä, esimerkiksi hallintoihmiset. Siis jos psykoterapeuttihoitaja saisi yritykseltä palkkaa vaikkapa 2500 euroa, niin hänen tulisi tuoda 7500 euroa kuukaudessa yritykseen, jotta hänelle kannattaisi ryhtyä yksityisenä yrittäjänä maksamaan palkkaa. 

Oletetaan psykoterapeuttihoitajan työajaksi 37,5 tuntia viikossa. Palavereihin ja muuhun kuluu aikaa noin 7,5 tuntia viikossa. Tehollista työaikaa olisi siis 30 tuntia, oletetaan, että aluksi hänen vastaanottoaikansa täyttyisivät 60 % alussa, eli tehollista työaikaa olisi 18 tuntia, " kannattavaksi tuntihinnaksi yrittäjälle" tulisi 416 euroa. Lyhyellä tähtäimellä toiminta ei olisi kannattavaa. Jos potilas maksaisi käynnistään 50 euroa, niin jäisi aika paljon kiinni kurottavaa. Jotta työnantaja saa työntekijästä aiheutuvat kustannukset lasketuksi, niin tuo 50 euroa pitää kertoa 1,5- 2:lla, eli potilaskäynti maksaa yritykselle 75-100 euroa. Kaikki kulut laskien kerroin on lähempänä kahta, siis että kulut katetaan ilman, että voittoa tuotetaan. 

 Jos hoitajalla kävisi sensijaan seitsemän potilasta päivässä, niin hän toisi firmaan 350 euroa päivässä, joka olisi 7350 euroa kuukaudessa ( noin 21 työpäivää/ kuukausi) eli juuri ja juuri olisi harkinnassa kannattaako palkata kyseinen työntekijä. Todennäköisesti yksityisen yrittäjän ei kannataisi palkata kyseistä työntekijää. 

Julkisissa viroissa toimivilla työntekijöillä ei ole useinkaan mitään sovittua tavoitetta, kuinka monta potilasta päivässä tulisi ottaa vastaan. Useimmille ajatuskin seitsemästä potilaasta päivässä on kauhistuttava ja mahdoton toteuttaa. Mutta meidän veroillamme maksetaan myös julkisen puolen työntekijöiden kustannukset, joita ei valitettavasti tarkasti mietitä, mistä ne koostuvat ja paljonko ne oikeasti maksavat.

Julkisena virkamiehenä olen vastuussa siitä, että pysyn minulle poliitikkojen antamassa budjetissa. Siispä yksinkertaistaen, minun alaisissa yksiköissäni on sovittu, että työntekijäkohtainen käyntimäärä on neljä potilasta päivässä ( siis noin 20 potilasta viikossa, noin 80 potilasta kuukaudessa ja 800 potilasta vuodessa, kun lasketaan pois lomat tms).   Siis sovitusti vain puolet työajasta työntekijä tekee perustyötään, mikä tekee siis noin 800 potilaskäyntiä vuodessa.

Vuosittaisen budjetin laadinnan tausta-ajatuksena on se, että noin 70 euroa on laskennallinen kustannus hoitajan käynnille, mikä tarkoittaa siis sitä, että vuodessa 56 000 euroa yhteiskunta kustantaa yhden hoitajan potilaskäynneistä yhteisesti kerätyistä verovaroista.

Psykiatrierikoislääkärin keskimääräinen palkka on noin 5000 euroa. Laskennallisesti erikoislääkärin käynti on noin 120 euroa. Psykiatri on kannattavaa julkiselle organisaatiolle, jos hän ottaa kuusi potilasta päivässä vastaan, eli 125 käyntiä kuukaudessa. Alle kuusi käyntiä päivässä vastaanottavan erikoislääkärin pitää tuoda jotain erityistä lisäarvoa organisaatiolle, jotta hänet kannattaa palkata. Alle neljä käyntiä päivässä tuottava psykiatri syö enemmän kuin tienaa julkiselle organisaatiolle. 


Jotta hoitaja toisi kannattavuutensa verran tuloa julkiselle organisaatiolle, hänen tulisi tehdä suoritteita  985 vuodessa, joka olisi melkein viidenneksen enemmän kuin neljä potilaskäyntiä päivässä. Eli jos hoitaja ottaa kuusi potilasta päivässä, niin hän toisi yhteiskunnalle enemmän kuin hänelle maksettava palkka kuluttaa. Voittoa hän ei vielä tuottaisi.

Voin kuulla, kuinka kyseisiä laskelmia pidetään teknokraatin ajatuksina, eikä niistä kuulu se korkealentoinen etiikka, joka on mielenterveysongelmista koskevalle keskustelulle ominaista. Se nyt vaan on niin arvokasta, maksoi mitä maksoi, vähimmistä on huolehdittava. Puhutaan mielellään hoidon laadusta, minä olen ilmoittanut, että jos on alle neljä käyntiä päivässä, on tyhjänpäiväistä puhua laadusta.

 
Sitä minä en ole missään vaiheessa kieltänyt, etteikö heikoimmista ja vähimmistä tulisi pitää huolta, toiminnan järjestämisen tavasta olen vain esittänyt yksinkertaisia laskutoimituksia, joiden tulisi olla myös julkisen  terveydenhuollon kustannusten pohjana. 

Olemme taas rahoituskriisissä, joten kaikkien työntekijöiden ja kansalaisten tulisi olla tietoisia noista laskutoimituksista. Tiedän, tiedän, etteivät ne ole noin yksinkertaisia laskutoimituksia. Kyse on haastavammasta matematiikasta. Juu, netissä on näköjään maksullisia kursseja asiasta. Konsultointi on paljon kannattavampaa kuin raaka työnteko, käyttöarvon tuottaminen. Siksi kai kaikki pyrkivätkin konsulteiksi. 

Oikea yrittäminen on raakaa työtä, kuten yrittäjät hyvin Suomessa tietävät. 

Vasemmistolaisissa äänenpainoissa kuultaa aina se, että kyllä yhteiskunnan tulee kustantaa kansalaistensa hyvinvointi. Mutta he jättävät kertomatta, mistä raha otetaan? Nyt menee sosiaali- ja terveydenhoitoon 60 % verovaroista, osuus ei voi enää nousta.

Vasemmistolaiset suhtautuvat karsaasti ajatukseen siitä, että "isoveli valvoo", vaikka suurimmat kansalaisten valvontajärjestelmät on pystytetty totalitaarisissa järjestelmissä, olivat ne diktatuureja tai sosialistisia yhteiskuntia, mikä on joskus yksi ja sama asia. 

Vanha vitsi Neuvostoliitosta kysyy, miksi neuvostoliittolaiset eivät rusketu. No, joku koko ajan varjostaa! 

Jos isoveli eli yhteiskunta " valvoo" ja maksaa kaiken, niinkö sillä ole myös oikeus vaatia jotakin? Maksujensa vastineeksi? Vain pitääkö olla " pappa betalar" - mentaliteetti. Jostain ihmeestä raha putkahtaa " pappan plånbookkiin"?

Laskennallisesti olisi mielenkiintoista laskea se, kuinka paljon halvemmaksi kansalaispalkka tulisi nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän sijasta. Paljonko yhteiskunta säästäisi, jos näin tehtäisiin? Ja voitaisiinko säästöt ajassa ja rahassa kohdentaa paremmin?
Sata-komitea yritti saada aikaiseksi päätöstä asiasta, muttei saanut mitään aikaiseksi, kuten Soinivaara hyvin yhdessä kirjoistaan esittää. 

Jos sosiaalityöntekijä, joka saa suurin piirtein samaa palkkaa kuin sairaanhoitaja, "vapautettaisiin" nykyisistä töistään, niin kuinka paljon rahaa vapautuisi. Osa ihmisistä ei osaisi elää ilman sosiaalityöntekijöiden apua, mutta jos toimeentulotuki ja asumistuki olisivat tietty määrätty summa, joka tulisi kuin manulle illallinen. Eikä päälle ei olisi mitään erityisjärjestelyjä tilanteisiin  " olen nyt kuluttanut kaikki rahani, johonkin muuhun tietysti". Miksi osa ihmisistä pärjää toimeentulotuella ja asumistuella ja osa ei? Mikä heidät erottaa toisistaan? 

Aikoinaan veronmaksajien keskusliiton juristi Jaana Kurjensaari muistaakseni laski, että etuuksien vuoksi ihmisten ei kannattanut mennä töihin, koska esim. kaksilapsisessa perheessä tuloja MENETETÄÄN menemällä töihin. Sata-komitea yritti irtikytkeä ansiosidonnaiseen työttömyysmaksuun keinotekoisesti ja työmarkkinajärjestöjen HALLINNOITAVAKSI ilman niiden omaa ansiota joutuneet verovarat niin, että pienimpiä tukia ja palkkoja vapautettaisiin veroista, niin että oikeasti köyhimmät hyötyisivät. 

Soinivaara kuvaa kirjassaan Sata-komitean työstä, kuinka muutokset jotka tehtiin, itse muutokset hyödynsivät eniten niitä, jotka olivat jo aikaisemminkin ansiottomasti asiasta hyötyneet. Eli ansiosidonnaisella ja muilla työelämässä olevista eduista nauttivilla, köyhät köyhtyivät entisestään. Koko sosiaalietuusverkko tulisi kerralla uusia ja entinen romahduttaa täysin, mitä poliitikot eivät uskalla tehdä. Nyt monet organisaatiot pitävät kiinni funktionaalisen organisaation eduistaan, mikä johtaa talouskielellä osaoptimointiin, eli oman itsensä ensimmäiseksi ajattelemiseen. Köyhä ei hyödy herrasta, eikä duunarista, eikä varsinkaan heidän etujaan ajavista, jotka ovat kaiken jarruna.

Meillä on vasta pidetty kunnallisvaalit, joihin on taas ehdolla vaikka mitä missiä ja julkkista sekä vanhaa oman edun tavoittelijaa, osa heistä on valittukin edustamaan meitä kaikkia. He varmaan tekevätkin tulevalla valtuustokaudella kyseiset tarpeelliset muutokset ja ovat asioita edellä esitetynkaltaisesti miettineet. 

Kyllä yhteiskunnalliset muutokset ovat mahdollisia, mutta se edellyttää poliittisen vastuun lisäksi myös poliittisia tekoja, jotka saattavat maksaa poliittisen uran.  Se jota äänestit, haluaako ja pystyykö hän viemään muutokset läpi. Pystyykö kaupungien ja kuntien valtuustojen puheenjohtajat viemään muutosta eteenpäin? Suuri osa tarvittavista muutoksista on sellaisia, jotka eivät miellytä kansalaisia eivätkä aina edes oman poliittisen ryhmän ihmisiä. Onko politiikoilla riittävästi itsenäisyyttä tehdä välttämätön tulevina vuosina? Ilman naivia ja naurettavaa miellyttämisen epätodellista poliittista kulttuuria?

Eilen New Yorkissa paistoi aurinko, oli lupaus paremmasta säästä, jota ennustetaan viikonlopuksi. 
Eilen kävimme läntisellä 72. kadulla " LiisaIhmemaassa"- kahvilassa, jotka ovat nyt hittituote New Yorkissa. Aamupala on erinomaista, itse paikka näytti siltä kuin kaikki ylijäänyt kalusto olisi kasattu yhteen tilaan, ettei mitään loppuunasti hiottua tyylillistä kokonaisuutta ollut. 

Modernintaiteen museossa oli taas niin pitkät jonot, että tyydyimme vain MOMAn kaupassa osteluun. Istuskelin kahviloissa, kun naisväki kierteli kauppoja. Kun nuorimmaiselle riitti, tulimme yhdessä hotellille lepäämään. 

Illalla kävimme Little Italyssä  ravintolassa syömässä, valitsimme, kuten yleensä matkoillamme ravintolan, jossa on paljon paikallisia syömässä, koska silloin tietää saavansa hyvää ruokaa. Jos ravintolassa ei ole yhtään asiakasta, tai vain vähän asiakkaita, se yleensä kannattaa ohittaa. 

Lomaviikko alkaa olla lopuillaan, muut nukkuvat täälläkin yöt, jotka minä yleensä valvon. Seitsemän tunnin aikaero Suomeen on minun vuorokausirytmilleni vaikea, mutta sellaista elämä vain on. Joskus elämä ei tottele omaa kauko-ohjainta ja silloin pitää vain luottaa siihen, että elämä kantaa ja että kaikesta selviää. Mistä vain, jos niin uskoo ja luottaa.

Viikonmittaan on muutamia puheluja tullut Suomesta: televisioprojektista, luentopyynnöistä ja näin perjantaisin, jotkut potilaat soittavat juuri perjantaisin henkilökohtaiseen puhelimeen, koska ajattelevat perjantaikiireideni edesauttavan sitä, että asiat sovitaan heidän mielensä mukaisesti.

Minä olen päihdepsykiatri, joten päihdepotilaat soittelevat minulle usein juuri perjantaina, vaikka koko muu viikko on ollut aikaa hoitaa asia. Ja asian kiireellisyys on usein sitä hätäsektiota seuraava soittajan omasta mielestä. Osa ihmisistä osaa puhelua aloittaessaan kysyä, pystyykö toisessa päässä oleva puhumaan, mikä osoittaa hienotunteisuuden ymmärrystä siitä, että puhelimeen vastaajalla on muutakin elämää kuin minun ipuheluihini vastaaminen.

Perusasiat ovat niin, ettei virkamies voi koskaan hermostua asiakkaalle/ potilaalle, mutta asiakas/ potilas voi hermostua milloin vain. Jos virkamies hermostuu, niin potilas/asiakas voi tehdä muistutuksen, kantelun tai jotain muuta, vaikka ensisijaisena ohjeena on keskustella asiat ensin keskenään lävitse. Potilailla on vain oikeuksia, eikä ollenkaan velvollisuuksia, nykyisten lakiemme mukaan.

Jos potilas/ asiakas esimerkiksi uhkailee virkamiestä, niin ainoastaan se, että tilanteen on nauhoittanut tai videoinut, voi johtaa johonkin potilasta ohjaavaan asiaan. Mikään muu ei johda mihinkään. Pitäisiköhän siisvryhtyä nauhoittamaan kaikki puhelut, kuten esimerkiksi pankit ja vakuutuslaitokset tekevät asiakaspalvelun parantamiseksi. Tai videoimaan kaikki potilastilanteet, jotta toiminnan vaikuttavuuden osatekijöitä voisi tarkemmin selvittää? Samalla tietysti taltioituisi kaikki uhkailut tms. Tähän kaikkeen pitäisi tietenkin olla potilaan antama lupa. Jostain kumman syystä juuri ne potilaat, keitä olisi tarpeellisin nauhoittaa tai videoida toiminnan parantamiseksi, eivät anna siihen lupaa. Ai miksi, no siitä joku toinen kerta. Voikohan tälle asialle yhteiskunnassa mitään, vai pitääkö virkamiehen vain tyytyä osaansa? 

Olen varma, että minut ymmärretään väärin edellisen kappaleen osalta. Kerran sanomalehdessä ollutta ironiaa ei ymmärretty, vaan sitä luettiin ilman ironian lukutaitoa. Ihmisillä on taipumus selittää asiat itselleen sopivalla tavalla, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 

No eikun alkavaa työviikkoa odottelemaan. Tai oikeastaan sitä ennen on vielä puolitoista päivää mahdollisuus oleilla New Yorkin ihmisvilinässä ja unohtaa hetkeksi, mitä tuleman pitää. Kylläpä on rentouttavaa avautua ajatuksistaan arjestaan, näin matkan ja ajan päästä. Elämäänsä liian lähelle katsomalla tulee vain likinäköiseksi, eikä näe isompaa kokonaiskuvaa. Likinäköisyys on uuvuttavaa ja väsyttävää. Eräs sukulaiseni sanoo, ettei hän vietä pitkiä lomia, koska todennäköisyys työpaikalle palaamattomuudesta suurenee sitä mukaa, mitä pidemmästä lomasta on kysymys.

Jeesus sanoi: " Totuus on teidät vapauttava". Mitähän se tässä yhteydessä tarkoittaa?
 
9.11.12 New York