Toiminnot

Koleaa, kovaa tuulta ja sadetta Skotlannissa

Koleaa, kovaa tuulta ja sadetta Skotlannissa

-        Oletteko yli 60-vuotias kysyy vanha bussikuski täpötäydessä Glasgow’n kiertoajelubussissa? Vanhan miehen mielessä lienee perinteinen skotti-itaruus tai tarkkuus – kuinka vain haluatte. Seurueen naisista kysymys saattaa olla kiusallinen, sillä kukaan nainen tai mies ei ilmoita haluavansa olla yli 60-vuotiaan näköinen. Varsinkaan jos on juuri täyttänyt neljäkymmentä tai viisikymmentä.
-        En ole, vastaan bussikuskille ja siirryn kiertoajelubussin yläkertaan, josta on puolet avoautoa.

Tuulee kovasti, sataa vettä ja on hyvin koleaa Skotlannissa. Kiertoajelu avotilassa noissa olosuhteissa ei ole niitä kaikkein mukavimpia kokemuksia. Ei ehkä niitä joilla kehuskelemme myöhemmin.
Olen yleensä pitänyt noita kaupunkikiertoajeluja ”apinasirkuksina”, kuten kiinalaisilla oli tapana asiaa nimittää. Mutta olen muuttanut mielipiteeni, kiertoajelulla saa nopeasti kuvan kaupungista ja vähän historiatietoja yleistietoudeksi. Kiertoajelulla syntyi yksi kuolematon lause: ” On värikästä kuin Glasgow´n arkkitehtuuri”. Jos ei tietäisi olevansa Glasgow´ssa, niin voisi luulla olevansa mielikuvassa DDR:ssä – harmaata, harmaata ja harmaata. Paitsi kalleimmalla asuinalueella rakennukset ovat valkoisia.

Maailman ADHD-konferenssissa käsitys ADHD:sta on muuttumassa aika tavalla. Kun aikaisemmin on pidetty varmana – ja minäkin olen sitä potilailleni sanonut – että ADHD:n ydinoireet ovat toiminnanohjauksen häiriöt, työmuistin häiriöt ja tarkkaavuuden säätelyn häiriöt. Nuo ydinoireet vaihtelevat yksilöstä toiseen ja yksilölläkin ajan kuluessa. ADHD ei ole olleenkaan niin yksinkertainen taudinkuvaltaan kuin on ajateltu. Ja ns. aikaisemmin kutsuttujen ydinoireiden hoitaminen (vaikkapa toiminnanohjauksen) lääkityksellä ei poista ADHD-oireita. Eli tiedämme huomattavasti vähemmän kuin tiedämme.

Eilen olimme viettämässä ns. kansainvälistä iltaa konferenssissa. Kaikki yli 70 maasta tulevat ihmiset olivat omissa pöydissään! Kuulemma on tullut valituksia sitä, kun aikaisemmin on sekoitettu. Ei kyllä pidä kutsua sitten kansainväliseksi illaksi. Tai kyllä me olimme samassa tilassa omissa pöydissämme. Täysin järjetöntä. Muutakin järjetöntä sääntöä on ilmaantunut näihin konferensseihin, mutta en jaksa edes paasata niistä. Olisin mielelläni jutellut, miten muut hoitavat ADHD:ta, onko heillä jotain erityisiä jippoja ja sitä rataa.

Hollantilainen neuropsykologi piti hyvän esityksen ADHD:n neuropsykologiasta, joka myös kyseenalaisti sen, että teemmekö nyt oikeita asioita ADHD:ssa. Kehuin hotellin baarissa kyseisen henkilön esitystä ja jätin businesskorttini. Tapasin miehen vielä monta kertaa konferenssissa ja sovittiin yhteydenpidosta jatkossa. Tällaiset konferenssit ovat hyviä paikkoja luoda kontakteja ja verkostoja, mutta se vaatii aktiivisuutta. Pitää uskaltaa mennä juttelemaan ja kyselemään, vaikka ei osaisi englantia täysin sujuvasti ja vaikkei suomalaiseen tapaan uskaltaisi.

Kansainvälisenä iltana päätämme mennä tutustumaan paikalliseen baariin – tutustumaan aboriginaaleihin. Tunnelma on hauska ja riehakas. Juuri kukaan ei jörötä, laulu raikaa. Paikalliset tuntuvat tuntevan jokaisen kappaleen sanat ja laulavat mukana. Viinaa he juovat yhtä humalaan, kuin missä muussa paikassa tahansa, jossa päihdytään. Mutta tunnelma on hilpeä ja saa laulaa. Kukaan ei tule sanomaan, ettei täällä saa laulaa. Eikä sitä pidetä minään ennakkomerkkinä siitä, että pian on tiedossa ongelmia. Niin kuin meillä saatetaan ajatella. Mutta kuten sanoin kukaan ei jörötä.

Hotelli on oikein mukava. Pariin päivään en saa yhdistettyä adapteria niin että voisin ladata puhelimia tai tietokonetta. Vastaanottotiskiltä annetaan väärät adapterit. Kun prosessissa on ongelmia, niin yleensä kannattaa kysyä etulinjasta, gembasta, miten asia hoidetaan. Kerroksen puolalainen siivoja selvittää asian viidessä minuutissa ja saan oikeanlaiset adapterit (Scotland uses a 240 volt 50 Hz system. Sockets have the Commonwealth standard and plugs are three-prong grounded) kansainyhteisön pistorasioihin.

Viidennestätoista kerroksesta näkyy oikein hyvin Clyde-joelle tehdasmaiseen satamanäkymään ja konferenssikeskukseen, joka ällistyttävästi muistuttaa Melbournen vastaavaa.

Voi kun työkoneena olisi Apple

Eksoten tietokoneen internetyhteydet pätkivät tavanomaisesti eivätkä toimi. Pisteenä i:n päällä on Soneran yhteydet, jotka välillä toimivat, useimmiten eivät. Mutta en valita, koska kyseessä on windows-kone. Maailma on vielä hyvin, hyvin epätäydellinen. Asialla on vain huono puolikin, jolla on oikeasti merkitystä. Minun pitäisi kirjoittaa abstrakti kansainväliseen konferenssiin ja lähettää se viimeistään huomenna. Ajattelin että olisin ehtinyt tehdä sen täällä. Enkä viitsinyt kantaa iPad tai Macia mukanani, kun minulla on jo HP:n painava rautaesirippu. No voinhan kirjoittaa jutun Wordiin odottamaan lähettämistä. Juu olisin voinut kikkailla yhteyden oman puhelimen kautta, kun Soneran yhteys ei toimi. En viitsinyt.

Paikallinen aksentti englanninkielessä on vähintäänkin haastava. Joidenkin henkilöiden englantia ei vain ymmärrä ollenkaan, vaikka osasyynä on tietenkin oma epätäydellinen englannintaito. Muutaman päivän kuluessa eksoottiseen aksenttiin alkaa tottua ja alkaa erottaa tuttuja englanninkielisiä sanoja. Mutta ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia ja auttavaisia.

Glasgow on mielikuvieni DDR arkkitehtuuriltaan

Glasgow´ssa on yksi merkittävä piirre. Kaupunki on erittäin siisti. En tiedä onko tätä tilaisuutta varten, mutta siisti. Ja erityisesti piirre josta pidän ylikaiken, nuo harmaat betonirakennukset kutsuvat kaikenmaailman töherryksiin, mutta niitä ei ole. Täällä ei kerta kaikkiaan ole noita seinätöherryksiä, joita maailman metropoleissa tapaa. Seinämaalauksia kyllä on, mutta ne ovat sellaisia, mitä jo nimikin ehdottaa. Maalauksia, hienoja, oikeasti osaavan ihmisen tekemiä. Ei sellaisia tuherruksia, joita Suomessakin lähes jokaisessa kivessä (mitähän ihmettä ne siellä tekevät) näkee. Psykiatrina olisi tietysti hauska tietää onko täällä aikuisiän tuhrimista jossain. En osaa antaa selitystä, miksi betoninharmaat seinät ovat puhtaita töherryksistä.

Hotellin kuntosalilla on tunkua jo puoli seitsemän aikaan. TV:ssä mainostetaan näkyvästi Shaun metodia, jolla 60 päivässä saa näyttävän sixpackin. Kuutena päivänä viikossa tunnin treeni ja olet kuin uusi ihminen. En tiedä ovatko nämä vanhemmat ihmiset nähneet esittelyvideot, joissa kuusikymmenvuotiaatkin treenaavat itseään kuntoon. Hyvin tuloksin. Varmaa kuitenkin on, että Shaun metodi kiinnostaa. Ketä nyt ei kiinnostaisi saada itselleen 60 päivässä sixpacklautamainen vatsa? Ja kuvat ennen ja jälkeen varmistavat menetelmän tehon. Shaun itse näyttää siltä, että on voinut nauttia muutakin kuin metodiin sisältyvää ruokavaliota. Kun on suorittanut 60 päivän ” Insanity”:ksi kutsutun kurssin, niin saa paidan, koska on sen ansainnut – sitä ei voi ostaa mistään, vaan sen saa kun on tehnyt.
Hyvää metodissa on se, että se kertoo, että on tehtävä töitä saavuttaakseen tuloksia.

Alkoholistikin jos hän käy 90 päivän ajan – siis joka päivä AA:ssa – saa aikaan tuloksia. Juovat alkoholistit yleensä kertovat varmana tarinana, ettei AA heille sovi. He kävivät kerran tai kahdesti tai useimmiten eivät kertaakaan, mutta kertovat pubissa kuulemaansa tarinaa, ettei AA heille sovi, totena tarinana. Tosiasia on, että jos käy 90 päivän ajan AA:ssa ja on raittiina (tai vaikka vain kuivilla) tekien 12 askeleen ohjelmaa, niin aivojen rakenne on muuttunut niin paljon, ettei se enää ole sama rakenne. Sitä AA:n perustajat eivät tienneet 1935, he vain kokemuksensa pohjalta loivat mallin, joka on raitistanut miljoonia alkoholisteja. Ja kahdentoista askeleen ohjelma tekee sitä joka päivä edelleen.

Maailman ADHD-konferenssia vaivaa vähän lääketeollisuuden painolasti. Konferenssin painotukset ovat kyllä hyviä, erittäin syvälle menevää perustutkimusta, joista voi löytyä uusia kohteita lääkehoidolle. Lääkkeet ovat pääosassa, psykososiaalisista hoidoista ei RCT-tutkimuksia. Psykososiaalisista hoidoista ei ole näyttöä. Silti suurin osa konferenssin osallistujista tuskin on koskaan osallistunut yhteenkään RCT-tutkimukseen, saatikka ollut tekemässä sitä. Totta kai lääkefirmat ovat laskeneet, kuinka vaikutetaan siihen, että mielipidevaikuttajat vievät tiedon yksikköihinsä. Eivät ole lääkefirmat mitään hyväntekeväisyyslaitoksia, eikä pidäkään olla. Business is business is business.

Kuka järjestäisi ADHD-seminaarin, jossa asetelma olisi kliinisessä kohtaamisessa? Tietenkin konferenssin maksajaa olisi vaikea löytää, koska se olisi vain investointi, joka ei ehkä palauttaisi yhtään ROI:ta. Mesenaatit taisivat kuolla kaikki talvisodassa, tai heitä ei ole viime aikoina näkynyt. Totta kai jos olisi aktiivinen, niin voisihan sen itsekin järjestää – omilla resursseilla ja omilla osaamisilla, mitä omassa työryhmässä on. Minulla on jo valmis suunnitelma – voisi aloittaa paikallisesti. Se voisi laajentua alueelliseksi, Suomen kattavaksi tai vaikkapa laajemmaksikin, jos sillä olisi oikeasti kantavuutta. Mitään apurahoilla elävää siitä ei kannattaisi tehdä, koska se osoittaa, ettei asialla ole kantavuutta.

Maailman ADHD-konferenssi kestää aamukahdeksasta iltaseitsemään, viikonloppuna, lauantaina. Suomessa on kuulemma hienot ilmat. Täällä tänään jo vähän paistaa aurinko ja on hieman lämpimämpää. Huomenna on paluu Suomeen. Ehkä Suomessa työpaikan tietokoneen yhteydet toimivat niin, että saan asioitanikin hoidetuksi. Onneksi minulla on ollut Applen puhelimet, joilla on voinut hoitaa pienemmät asiat. Ehkä sen iPadinkin tai Macin otan mukaan, vaikka siellä ei ole niitä tiedostoja eikä ohjelmia, joita olen tälläkin viikolla tarvinnut.

Kesäkuu on alkamassa. Uusia haasteita on odottamassa. Oikeastaan tästä voi tulla mukava kesä. Lämmin, tyyni ja vähäsateinen. VR:n junassakaan yhteydet eivät toimi, mutta saan kotona 20 tunnin matkustamisen jälkeen abstraktini lähetettyä eurooppalaiseen mielenterveyskonferenssiin juuri ja juuri ajallaan.

1.6.2015 Glasgow´ssa ja Lappeenrannassa