Toiminnot

Linnut laulavat jo aamun valjettua Barcelonassa

Aamu on jo niin pitkällä että linnut laulavat

Eilen istuin kolmijalkaisen tuolini kanssa auringossa, kun naiset kiertelivät ostoksilla. Kuten turistien kuvaan täällä kuuluu niin punoitan kasvoiltani kuin vaaleat englantilaiset.

Luin Pricen kirjaa Right First Time, joka oli loistava kirja. Kirja imaisi mukaansa niin etten edes ympärilleni paljon katsellut. Kolumbuksen patsaan ohi menimme Ramblan päässä olevaan kauppakeskukseen, tai siis naisemme menivät.

Minä istuin ulkona auringossa. Nautin pilvettömästä taivaasta ja lämpötilasta, joka nousi koko ajan. Etsin tuulensuojaisen paikan ja luin. Olisi tietysti halvempiakin paikkoja lukea, mutta kieltämättä en tiedä oliko tällä hetkellä mukavampia.
Naiset toivat viereeni kasseja, jotka sisälsivät kaupan ostoksia. Minä en tainnut koko päivänä ostaa mitään. Eilen ostin yhden paidan inkojen kaupasta. Siinä taitaa olla kaikki ostokseni tällä hetkellä. Niin tietysti , viisi riviä Eurojackpotia samasta kohtaa Ramblalta, missä aikaisemminkin.

Ruokailut olivat ala-arvoisia. Päivällä pikaisesti täytetty leipä. Sitten etsimme pizzeriaa, kun tytöt olisivat halunneet syödä pitsaa. Emme löytäneet. Menimme kiinalaiseen. Ehkä huonoimpaan, missä olen koskaan syönyt. Musiikki on 80-luvun poppia ja ruoka palannutta, vetistä - sanalla sanoen huonoa.

Ennen paluuta huoneistoomme kävimme supermarketissa, joka on aivan ulko-ovemme edessä. Ben & Jerry-jäätelöä jälkiruuaksi, jotta jää edes hyvä maku suuhun.

Pricen kirja on kirjoitettu jo 1980-luvulla, mutta se kertoo hienosti tuotannon laadunvalvonnasta. Price kertoo miksi japanilaiset ottivat markkinat haltuunsa, vaikka heidän piti tuottaa kaikki raaka-aineet muualta. Kirja on hauskakin, koska se kertoo esimerkin miten voi tyriä, kun ei tiedä miten yritystoimintaa harrastaisi.
En tiedä onko kirjasta ollut puhetta Suomessa aikanaan, mutta minusta se on täysin ajankohtainen vieläkin.

Laitoin viime yönä korvatulpat, joten en kuullut humalaisia huutoja kadulta. Nukuin todella hyvin. Olin koko päivän ulkona, meri-ilmastossa, eikä minulla ollut mitään stressaavaa. Ainoastaan rentouttavaa olemista ja mukavan kirjan lukemista.

Alkoholia ei vieläkään tullut käytetyksi, koska oli vasta 92.päivä sadasta päivästä. Pieniä viehättäviä paikkoja, joissa olisi voinut käydä lasillisen ottamassa oli sen sijaan paljon. Mutta vain ajatuksissa tällä kertaa. Toisaalta ei olisi mitään ylivoimaista tarvetta, että olisi pakko juodakin.

Sagrada Familia- kirkkoon aiomme mennä tänään pitkäperjantaina. Olemme olleet Barcelonassa monta kertaa, mutta emme ole käyneet kirkossa, johon on jonot olleet pitkät. Nykyisin kaikkiin turistikohteisiin saa netissä tilattua ajan, jolloin pääsee sisään. Jonottamatta tilaamanaan aikana.

Eilen oli siis täysin pilvetön taivas ja päivän mittaan varmaan ainakin 20 astetta lämmintä. Lapsemme soitti Lappeenrannasta ja kertoi sataneen lunta siellä kotona.

Emme vaihtaneet talvirenkaita pois, kun lähdimme lentokentälle. Ne saattavat nyt olla tosi tarpeeseenkin palatessa. Toisaalta yksi aurinkoinen päivä sulattaa lumet nopeasti.

Nuorilla naisilla oli hauskaa, kun nuoret miehet viheltelivät heidän peräänsä. Ja taisivat nuoret naiset itsekin flirttiä heittää miesten joukkoon.

Barcelona on tietyllä tavalla muodin kaupunki. Ihmiset pukeutuvat hienosti. Turistit ovat niitä, jotka pukeutuvat miten sattuu. Minun pälvikaljuni päälaella palaa herkästi auringossa. Verisuoniahan on niukanlaisesti päälaella. Kävin hienossa borsalino-kaupassa, jossa paikalliset vanhat miehet ostivat hattuja. Ostin paikallisen baskerin. Nuorimmaiseni ei pitänyt baskeriani mitenkään hienona, vaan melko kamalana. Rouvan maun se juuri ja juuri läpäisi.Minusta se oli hieno. En yleensä ymmärrä muodista tai pukeutumisesta tuon taivaallista. Alkaa tietysti olla jo sen ikäinen, ettei oikeastaan enää välitäkään.

Pikkukamerani kanssa opin sattumalta, että voin ottaa myös mustavalkoisia kuvia. Tyttäreni tuhahti, että totta kai niillä voi. Minulla on monta laitetta, jonka kaikkia ominaisuuksia en osaa käyttää. Usein laitteita esitellään, että niillä voi tehdä tätä ja tätä, mutta käyttökoulutus on minimaalista. Sellaisia voisi joku järjestää ihan erikseen, vaikka kansalaisopistossa. Opi käyttämään järjestelmäkameraasi tai opi käyttämään Adodepakettiasi.

Tietysti jos olisi riittävän ahkera, niin ne voisi oppia. silloin kun pidin paljon luentoja opettelin tekemään kaikenlaista. Tein dioja powerpoint-esityksistä ennen datatykkejä. Datatykkejä heijastelin milloin minnekin seinille Suomea kiertäessäni päihdeasioita opettaessani.

Kun asuntolaina tuli maksetuksi, niin en enää viitsinyt joka vuosi tehdä rahaa verottajalle. Lopetin kaikki ylimääräiset työt. Minulla oli tavoitteena olla velaton alle 50-vuotiaana - ja olinkin. Tosin se tarkoitti 10 vuoden reipasta työntekoa. Oli minulla mukavaakin, joskaan autolla ajamisesta en ole koskaan pitänyt. En pidä siitä oikeastaan vieläkään. Minusta on mukavampi liikkua julkisilla liikennevälineillä, jos se vaan on mahdollista. Minusta kaksoisrata Imatralle on ehdottomasti tärkein liikennehanke Kaakkois-Suomessa.

Kurkistan ulos ikkunasta. Taitaa tulla pilvetön päivä tästäkin. Rouva sanoi, että hän haluaa nyt istua vuorostaan ulkosalla ja minä kuljen nuorten naisten kanssa kaupasta toiseen. Rouvan mielestä paikalliset myyjät olivat tylyjä. Koetin sanoa, että jos miljoonia turisteja käy, niin ei kai sitä jaksa olla koko ajan ystävällinen. Rouva sanoo, että jos se on työtä, niin se on työtä. Tällä Espanjassa on massatyöttömyys nuorilla, joten tilalle tulijoita on jonoksi asti, jos työnteko ei kiinnosta.

Voin paljastaa, että kaupoissa kiertäminen on varmaan vähiten kiinnostavinta, mitä matkoilla voi tehdä. On tietysti yksi poikkeus - kirjakaupat. Itse asiassa en tiedä, onko täällä hyvää kirjakauppaa. Muutaman kirjakaupan olen nähnyt, mutten ole niissä käynyt. Varmaan joku yliopiston kirjakauppa voisi olla mukava.

Laitteita ja vempaipia ei enää kiinnosta ostaa. Tämä iPadikin on melkein käyttämättömänä kotona. Nyt ajattelin ottaa sen mukaan, koska irtonäppiksen kanssa tämä on kevyt ja ketterä matkoilla. Mini iPad olisi ehkä huonompi vaihtoehto. 13 tuuman Mac voisi olla paras, sellainen jossa on kääntyvä näppis. Tehoja ja pieni koko. Toisaalta Mac on melko kallis, koska mitään uutta mäkkeihin ei ole viime vuosina tullut. Jobsin jälkeen ei ole uusia innovaatioita tullut. Suuri hypetys etukäteen, sitten markkinointifanfaarit ja lopulta kädessä ei ole mitään uutta. Ehkä uusi koko, kuten iPhone 6 plus.

Nyt on aika kiiruhtaa pitkänperjantain kirkkovierailulle. Ortodoksien tärkein päivä on tänään. Jos ei muuten paastoa, niin tänään pitäisi paastota niidenkin joiden on vaikea sairauksien tai muun syyn vuoksi paastota. Tämä oli pitkä päivä Jeesukselle. Saa nähdä, miten pitkä se on meille. Kerran olimme Kreikassa pääsiäisen aikaan ja sallistuimme hienoon seremoniaan vanhassa kirkossa. Rouva kävi eilen yhdessä kirkossa laittamassa tuohuksia ja kuuntelemassa vähän aikaa kuinka kirkkokuoro lauloi loistavassa akustiikassa.

Katuja kiertäessämme tenori ja sopraano lauloivat eräällä pikkukujalla, jossa oli aivan loistava akustiikka. Oopperan tutut sävelet kaikuivat lämpimässä illassa pitkin muureja kauas. Olo oli kuin ulkomailla.

3.4.2015 Barcelonassa