Cindy Jimmerson, 2010
Miksi ihmeessä aikuisten opettamisessa käytetään niin paljon luennointia?
Miksi ihmeessä aikuisten opettamisessa käytetään niin paljon luennointia?
Aikuisten oppimista tutkittaessa on osoitettu, että luentoa kuuntelemalla aikuinen oppii vain 5 % luennoidusta asiasta. Miksi ihmeessä sitten luennointia käytetään niin paljon aikuisten ”opettamiseen”?
Tutkimusten mukaan aikuinen oppii :
luennointi 5%,
lukeminen 10%,
audiovisuaalinen esitys 20%,
demonstraatio 30%,
ryhmäkeskustelu 50%,
käytännön harjoitus 75%,
muiden opettaminen 90%
ref: National Training Laboratory, United States ( Cindy Jimmerson, 2010).
Eli luennointi on kaikkein tehottomin tapa opettaa uutta asiaa aikuisille. Kaikista tehokkain tapa oppia on opettaa muita, eli luennon pitäjä on se, joka oppii eniten. Siksi tietenkin se, että pitää paljon luentoja mahdollistaa sen, että oppii itse mahdollisimman paljon.
Itsekseen lukeminen on myös melko tehotonta aikuisen oppimista, mutta lähes yhtä helppoa kuin luennon kuunteleminen. Ehkä luentojen järjestämisen helppous on suurimpia syitä niiden runsaaseen käyttöön?
Luennointi audiovisuaalisten laitteiden turvin kaksinkertaistaa aikuisen oppimisen, kun aikuinen kuulee ja näkee samanaikaisesti niin noin viidesosa esityksestä jää muistiin joksikin aikaa.
Ryhmäkeskustelulla, eli sillä että esimerkiksi audiovisuaalinen luento kestää 15 minuuttia ja asiasta keskustellaan 15- 30 minuuttia on huomattavasti tehokkaampaa kuin se, että luennoitsija puhuu tunnin.
Ongelmana Suomessa on usein se, etteivät ihmiset aina ole välttämättä halukkaita kysymään asiasta. Tai ajatellaan monesti, että kysyjän on osoitettava viisautensa luennoidussa asiassa, jotta voi puheenvuoron käyttää. Luennoitsijalta pitää siis kysyä jotain oikein viisasta. Ihmiset eivät yleensä uskalla kysyä ns. hölmöjä kysymyksiä, jotka todella paljastavat sen, osaako luennoitsija luennoimansa asian perinpohjin.
Ryhmäkeskustelulla jopa 50 % luennoidusta materiaalista jää mieleen. Eli pieni alustus ja sen jälkeen runsaasti aikaa keskustelulle on paras luennointiin liittyvä tapa järjestää aikuisten oppimista tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Ryhmäkeskusteluakin tehokkaampaa on käytännön harjoitukset. Käytännön harjoituksilla jää 75 % esitetystä asiasta mieleen, mutta jos oppimaansa ei sovella oman arkeensa 72 tunnissa, niin asia on melkein käytännössä unohtunut.
Eli jos torstaina ja perjantaina käy kuuntelemassa luentoja, tai vaikka osallistuu käytännön harjoituksiin, niin maanantaina on jopa puolet esityksestä hukannut, mikäli sitä sovella omaan työhönsä viikonloppuna. Työnantajan kannalta siis työntekijän luennoille osallistuminen on ollut lähes kokonaan hukkaan heitettyä aikaa, rahaa ja resursseja.
Sen sijaan jos jo maanantaiaamuna pitää perjantaina kuulemastaan asiasta esityksen, jonka on valmistellut viikonlopun aikana, niin työntekijä voi varmistaa sen, että opetettu asia voi mennä oman työn käytäntöön ja siitä muistaa mahdollisimman paljon. Yleensäkin se, että työntekijä käy kuuntelemassa luentoa, pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että työntekijä jakaa tiedon heti työryhmälleen.
Toisen opettaminen heidän omalla työpaikallaan mahdollisimman luonnollisessa ympäristössä on ehdottomasti tehokkain tapa aikuisella oppia uutta asiaa. Samalla se on varmasti kaikkein vähiten käytetty tapa, koska asian opettajan täytyy ymmärtää opettamansa asia sekä käsitteellisesti että kokemuksellisesti, mikä tietysti rajaa runsaasti kyseessä olevan opetettavan asian opettajien määrää. Monet ns. asioiden opettajat kun kertovat olleensa käytännön työssä asian suhteen – kaksi vuotta sitten, viisi vuotta sitten ja jopa enemmänkin.
Tervemenoa luennoille perjantaina. Toivottavasti siellä luennoilla on hienot tilat, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa, mikä mahdollistaa sen että jos ei ole mitään oppinut, niin ainakin on ollut mukavaa. Toisaalta jos aikoo pitää mukavaa, niin mihin niitä luentoja tarvitaan?
Jos luennointiin lisätään alkoholipitoinen illanvietto, niin muistamisen osuus heikkenee entisestään, mutta saattaa jäädä tunne, että oli vieläkin mukavampaa. Sitten sopii tietenkin miettiä, miksei menty suoraan illanviettoon, jos se oli koko tapahtuman tavoite ja kohokohta. Niin osa tietysti tekeekin. Turha niitä luentoja on käyttää esileikkinä, kun ei niistä mitään muista ja tavoitteena on mukava ravintolailta.
Hyvät luennoitsijat ja luennonjärjestäjät antavat luennot etukäteen, mikä mahdollistaa etukäteen kysymysten miettimisen – ja toivottavasti järjestävät ovat varanneet riittävästi aikaa keskustelulle, jotta ne etukäteen mietityt kysymykset voi myös esittää.
Pelkkien luentojen seuraaminen on siis työntekijän tehotonta ajankäyttöä, suurta rahojen ja resurssien hukkakäyttöä. Nyt taloudellisesti tiukkoina aikoina varmastikin työnantajat tarkkaan harkitsevat miten työntekijöiden välttämätön lisäkoulutus järjestetään.
Jos omassa organisaatiossa eri ihmiset opettavat toisilleen osaamiaan asioita, niin silloin hyöty on kaikkein suurin. Illanvietot ja kollegojen tapaamiset voi järjestää työpaikan ja järjestöjen illanviettotapahtumina, joihin valitettavasti ei nykyisinä kiireisinä aikoina kenellekään ole aikaa, rahaa eikä resursseja. Työelämä vie useimpien voimat siinä määrin, ettei enää jaksa lähteä pelkkään sosiaaliseen tapahtumaan. Vaikka sillä voisi olla hyviä vaikutuksia omaan jaksamiseen ja saisi mahdollisesti esitettyäkysymyksiä, joita kollegojen kanssa voisi pohtia.
Lappeenrannassa 13.12.14
Aikuisten oppimista tutkittaessa on osoitettu, että luentoa kuuntelemalla aikuinen oppii vain 5 % luennoidusta asiasta. Miksi ihmeessä sitten luennointia käytetään niin paljon aikuisten ”opettamiseen”?
Tutkimusten mukaan aikuinen oppii :
luennointi 5%,
lukeminen 10%,
audiovisuaalinen esitys 20%,
demonstraatio 30%,
ryhmäkeskustelu 50%,
käytännön harjoitus 75%,
muiden opettaminen 90%
ref: National Training Laboratory, United States ( Cindy Jimmerson, 2010).
Eli luennointi on kaikkein tehottomin tapa opettaa uutta asiaa aikuisille. Kaikista tehokkain tapa oppia on opettaa muita, eli luennon pitäjä on se, joka oppii eniten. Siksi tietenkin se, että pitää paljon luentoja mahdollistaa sen, että oppii itse mahdollisimman paljon.
Itsekseen lukeminen on myös melko tehotonta aikuisen oppimista, mutta lähes yhtä helppoa kuin luennon kuunteleminen. Ehkä luentojen järjestämisen helppous on suurimpia syitä niiden runsaaseen käyttöön?
Luennointi audiovisuaalisten laitteiden turvin kaksinkertaistaa aikuisen oppimisen, kun aikuinen kuulee ja näkee samanaikaisesti niin noin viidesosa esityksestä jää muistiin joksikin aikaa.
Ryhmäkeskustelulla, eli sillä että esimerkiksi audiovisuaalinen luento kestää 15 minuuttia ja asiasta keskustellaan 15- 30 minuuttia on huomattavasti tehokkaampaa kuin se, että luennoitsija puhuu tunnin.
Ongelmana Suomessa on usein se, etteivät ihmiset aina ole välttämättä halukkaita kysymään asiasta. Tai ajatellaan monesti, että kysyjän on osoitettava viisautensa luennoidussa asiassa, jotta voi puheenvuoron käyttää. Luennoitsijalta pitää siis kysyä jotain oikein viisasta. Ihmiset eivät yleensä uskalla kysyä ns. hölmöjä kysymyksiä, jotka todella paljastavat sen, osaako luennoitsija luennoimansa asian perinpohjin.
Ryhmäkeskustelulla jopa 50 % luennoidusta materiaalista jää mieleen. Eli pieni alustus ja sen jälkeen runsaasti aikaa keskustelulle on paras luennointiin liittyvä tapa järjestää aikuisten oppimista tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Ryhmäkeskusteluakin tehokkaampaa on käytännön harjoitukset. Käytännön harjoituksilla jää 75 % esitetystä asiasta mieleen, mutta jos oppimaansa ei sovella oman arkeensa 72 tunnissa, niin asia on melkein käytännössä unohtunut.
Eli jos torstaina ja perjantaina käy kuuntelemassa luentoja, tai vaikka osallistuu käytännön harjoituksiin, niin maanantaina on jopa puolet esityksestä hukannut, mikäli sitä sovella omaan työhönsä viikonloppuna. Työnantajan kannalta siis työntekijän luennoille osallistuminen on ollut lähes kokonaan hukkaan heitettyä aikaa, rahaa ja resursseja.
Sen sijaan jos jo maanantaiaamuna pitää perjantaina kuulemastaan asiasta esityksen, jonka on valmistellut viikonlopun aikana, niin työntekijä voi varmistaa sen, että opetettu asia voi mennä oman työn käytäntöön ja siitä muistaa mahdollisimman paljon. Yleensäkin se, että työntekijä käy kuuntelemassa luentoa, pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että työntekijä jakaa tiedon heti työryhmälleen.
Toisen opettaminen heidän omalla työpaikallaan mahdollisimman luonnollisessa ympäristössä on ehdottomasti tehokkain tapa aikuisella oppia uutta asiaa. Samalla se on varmasti kaikkein vähiten käytetty tapa, koska asian opettajan täytyy ymmärtää opettamansa asia sekä käsitteellisesti että kokemuksellisesti, mikä tietysti rajaa runsaasti kyseessä olevan opetettavan asian opettajien määrää. Monet ns. asioiden opettajat kun kertovat olleensa käytännön työssä asian suhteen – kaksi vuotta sitten, viisi vuotta sitten ja jopa enemmänkin.
Tervemenoa luennoille perjantaina. Toivottavasti siellä luennoilla on hienot tilat, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa, mikä mahdollistaa sen että jos ei ole mitään oppinut, niin ainakin on ollut mukavaa. Toisaalta jos aikoo pitää mukavaa, niin mihin niitä luentoja tarvitaan?
Jos luennointiin lisätään alkoholipitoinen illanvietto, niin muistamisen osuus heikkenee entisestään, mutta saattaa jäädä tunne, että oli vieläkin mukavampaa. Sitten sopii tietenkin miettiä, miksei menty suoraan illanviettoon, jos se oli koko tapahtuman tavoite ja kohokohta. Niin osa tietysti tekeekin. Turha niitä luentoja on käyttää esileikkinä, kun ei niistä mitään muista ja tavoitteena on mukava ravintolailta.
Hyvät luennoitsijat ja luennonjärjestäjät antavat luennot etukäteen, mikä mahdollistaa etukäteen kysymysten miettimisen – ja toivottavasti järjestävät ovat varanneet riittävästi aikaa keskustelulle, jotta ne etukäteen mietityt kysymykset voi myös esittää.
Pelkkien luentojen seuraaminen on siis työntekijän tehotonta ajankäyttöä, suurta rahojen ja resurssien hukkakäyttöä. Nyt taloudellisesti tiukkoina aikoina varmastikin työnantajat tarkkaan harkitsevat miten työntekijöiden välttämätön lisäkoulutus järjestetään.
Jos omassa organisaatiossa eri ihmiset opettavat toisilleen osaamiaan asioita, niin silloin hyöty on kaikkein suurin. Illanvietot ja kollegojen tapaamiset voi järjestää työpaikan ja järjestöjen illanviettotapahtumina, joihin valitettavasti ei nykyisinä kiireisinä aikoina kenellekään ole aikaa, rahaa eikä resursseja. Työelämä vie useimpien voimat siinä määrin, ettei enää jaksa lähteä pelkkään sosiaaliseen tapahtumaan. Vaikka sillä voisi olla hyviä vaikutuksia omaan jaksamiseen ja saisi mahdollisesti esitettyäkysymyksiä, joita kollegojen kanssa voisi pohtia.
Lappeenrannassa 13.12.14