Miten hengellisyys ilmenee aivoissa?
Jumala-impulssi - Onko hengellisyys poltettu aivojen kovalevylle (Kevin Nelson: The God Impulse - Is Religion hardwared into our brains?, 2011, Simon & Schuster :London)
Kun neurologian professori kirjoittaa uskonnosta tai ehkä paremminkin hengellisyydestä, voi olettaa kirjan olevan mielenkiintoinen. Miten aivojen toiminta selittää ihmisten hengellisiksi kokemia kokemuksia?
Kevin Nelsonin (KN) näkökulma on mielenkiintoinen: useimmille ihmisille ihmisen minä ("self") on konkreettinen ja yhtenäinen (koherentti), neurologille ihmisen "minä" on hatara illuusio, joka voi helposti häiriintyä aivojen toiminnan häiriintyessä.
Missä hengellinen kokemus on aivoissa?
KN:ää on kiinnostanut jo 30 vuoden lähellä kuolemaa kokemukset (near-death-experiences, NDE), joita akuuttihoidossa toimivat lääkärit usein näkevät. KN kertoo, että psykiatria ja neurologia erosivat tieteenaloina 1900-luvun alussa. Eron jälkeen psykiatria käsitteli subjektiivista kokemusta ja mieltä ("mind") ja neurologit keskittyivät yksinomaan fyysisiin aivoihin.
Aivojen kuvaustekniikoiden kehitys on pystynyt paikantamaan aivotoiminnat ja -alueet jotka ovat tärkeitä subjektiivisille kokemuksille.
KNn mukaan voi alkaa jo etsiä uskonnollisen uskomuksen (tai uskonnottomuuden) neurologista perustaa. Neurologit vieläkin vierastavat hengellisyyden tutkimusta, vaikkapa vain lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten kokemuksista. Monet lähellä kuolemaa olleet ihmiset ovat kokeneet hyvin merkittävän hengellisen kokemuksen, joka usein viitoittaa koko heidän loppuelämäänsä.
Historian kuluessa hengellisyyden asuinsijaksi on tarjottu Hippokrateen toimesta isoja aivoja, Descartesin mielestä hengellisyyden asuinsija oli käpylisäke. Descartesin mielestä käpylisäke oli "sielun paikka", joka muutti jumalallisen ja immateriaalisen materiaaliseksi. Nykyinen neurologia kutsuu käpylisäkettä "pimeyden elimeksi". "Kolmas silmä", on nisäkkäillä pudonnut aivojen sisään ja on vastuussa melatoniinin tuotannosta.
KNn mielestä varsinkin aivovarsi ja limbiset aivot ovat aivojen varhaisimpia osia ja ne ovat hyviin tiiviissä yhteydessä tunteisiin ja elossaolemisen vaistoihin.
Tämä oli minulle itselleni mielenkiintoista, kun olin parin vuoden ajan kiinnostunut siitä, missä "armo" sijaitsee aivoissamme ja otaksuin sen olevan aivovarrella kokemani ja lukemani perusteella.
Psykiatri Raymond Moody tutki lähellä kuolemaa kokemuksia (near-death experience, NDE) ja kirjoitti siitä kirjan
1975 psykiatri R Moody kirjoitti kirjan Life after Life (” Elämä kuoleman jälkeen") ihmisistä, jotka olivat kokeneet melkein kuoleman ja kokeneet merkittävän hengellisen kokemuksen. KNn pettymykseksi kirjassa ei ollut juurikaan lääketieteellisiä faktoja, joista neurologi olisi voinut päätellä aivojen toiminnasta.
Kunnes KN luki Mrs Martinin tapauksen, jossa naisella oli sydänpysähdys. Nainen oli tilapäisesti halvaantunut (hän ei ollut saanut halvaannuttavaa lääkitystä), eikä pystynyt liikkumaan eikä puhumaan, mutta kuuli kaiken, mitä hänen ympärillään puhuttiin.
KNn mielestä tila oli tietoisuuden REM-tila (REM = rapid eye movement on unen tila, jossa luomien alla silmämme liikkuvat ja aivot ovat hyvin aktiiviset nukkuessamme, unennäkö tapahtuu pääasiallisesti REM-unen aikana), joka hyvin selittäisi lääketieteellisesti Mrs Martinin tapauksen.
NDE-kokemuksissa on kulttuurinen klisee ja parodioiden aihe mennä kohti "kirkasta valoa". REM-tilassa valokokemus on hyvin tavallinen, koska näköjärjestelmä on voimakkaasti aktivoitu. Aivovarrelta impulssit nousevat takaraivolohkon näköalueelle, mikä mahdollisesti laukaisee unelmointilaitteen aivoissamme, kun NDE-tilassa oleva ihminen on lääketieteellisessä kriisitilassa ja täysin valveilla, pohti KN selityksen mahdollisuutta. KN perustit tutkimusryhmän tutkimaan NDE-kokemuksia.
Ihmisillä on outoja kokemuksia nukahtamisen ja heräämisen aikana
Neljäsosalla ihmistä on kokemuksia, jossa he ovat kuin unen ja valveen rajamailla: REM-unessa valveilla ollessaan. KN kutsuu näitä REM-tunkeutumisiksi (REM-intrusion), jolloin ihmiset ovat tilapäisesti halvaantuneita tai heillä on näkö- tai kuuloharhoja. Heillä aivojen valveen ja unen säätely ei ole on-off, vaan pikemminkin sekoitus molempia. Kun tämä sekoitustila tapahtuu: he ovat valveilla ja REM-tilassa samanaikaisesti. He kokevat valoilmiötä ja kehosta irtautumiskokemuksia (out-of-body, OOB). He ovat tietoisia, mutteivät kykene liikkumaan. He osallistuvat mitä mielikuvituksellisimpiin tarinoihin REM-tietoisuuden tilassa. Kaikki nämä avainpiirteet johdattivat KNn ajatukseen, että NDE-kokemukset voi jäljittää REM-tietoisuuden tilaan.
NKn mielestä kaikki NDE-kokemukset: kehosta irtaantuminen, hurmiotila tai nirvanan kokemukset, mystinen ”ykseydenkokemus” ja pyhimysten ja kuolleiden näkemiset voidaan liittää aivojen aivovarren ja limbisen järjestelmän toimintaan.
NK kirjoittaa, että meidän hengelliset kokemukset omaavat vaistomaisia laadullisia piirteitä, jotka syntyvät aivojemme varhaisimmissa osissa. Ne alueet toimivat yhdessä limbisten alueiden kanssa. Limbiset alueet tuottavat tunteita ja emootioita.
NK ei väitä sanovansa viimeistä eikä täysin kattavaa selitystä hengellisille kokemuksillemme, mutta kertoo, että alamme ymmärtää vähän enemmän, mitä aivoissa tapahtuu hengellisen kokemuksen aikana.
Hengellisyyden neurologisen perustan ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme mitä on olla ihminen.
Mitä on hengellinen kokemus?
Latinankielen sana "spiritus", merkitsee henkeä tai elämää. KN muistuttaa, että aivotutkimuksilla on rajoituksensa: on olemassa aivojen solutoimintaa, joka ei näy verenkierron muutoksissa, joilla tavallisesti aivotoimintojen eroja monessa yhteydessä tutkitaan. Soluryhmät, jotka ovat merkittäviä hengelliselle kokemukselle, voivat ovat liian pieniä aivojen MRIn havaittavaksi. Eikä MRI tutki niitä aivojen alueita, joissa Ei ole toimintaa, tai niiden toiminta on estetty, mikä on perustavanlaatuista NDE-kokemuksille. Ja vaikka aivojen MRI-tuloksia saataisiinkin, täytyy myös tutkittujen yksilöiden vahvistaa nämä löydökset oikeiksi.
Amerikkalainen tutkijaryhmä tutki uskon, epäuskon ja epävarmuuden virtapiirejä aivoissa ja tuli loppupäätelmään: aivojen perustila on usko. Epäusko ja epävarmuus vaativat enemmän aivojen toimintaa (termodynamiikan lakien mukaan aivot yrittävät säästää energiankulutusta). Usko on siis aivojen kovalevyn perustila. Otsalohkon etuosa ( prefrontaalikortex, PFC) signaloi voimakkaammin kristityillä kuin ei-uskovilla, kun ihmisiltä kysyttiin Jumalasta ja Neitseellisestä syntymästä.
Kaikki uskonnosta lukeneet ovat jossain vaiheessa törmänneet 1902 julkaistuun William Jamesin kirjaan The Varities of Religious Experience ( "Uskonnollisen kokemuksen eri muodot") KN kertoo William Jamesista mielenkiintoisia sukutarinoita: nuorempi veli Henry James on suuri amerikkalainen kirjailija, Ralph Waldo Emerson oli hänen kummisetänsä - huomattava aikansa ajattelija.
William James (WJ) oli lääkäri, joka ei koskaan harjoittanut lääkärinammattia, hän vietti uransa opettamalla ja kirjoittamalla Harvardissa. WJ lanseerasi termin "tajunnanvirta” (stream of consciousness), jolla oli suuri vaikutus psykologiaan ja kirjallisuuteen (James Joyce, Virginia Woolf, William Faulkner).
Michael Trimble, joka on sekä neurologi että psykiatri, pitää WJn kirjaa paljastavimpana uskonnon psykologian tutkimuksena, mitä on olemassa. WJ käytti sanaa "uskonnollinen" samassa mielessä, miten nykyisin käytetään "hengellinen" sanaa.
Hengellinen (spirituaalinen) viittaa suoraan henkilökohtaiseen kokemukseen, riippumatta sosiaalisesta kontekstista. WJ: henkilökohtainen hengellinen kokemus on yksittäisen ihmisen tunteita, tekoja ja kokemuksia, jotka yksilö itse ymmärtää koskettavan sitä, mitä hän pitää jumalallisena.
Hengellinen kokemus on yksilön itsensä kokema, eikä ole suoraan jaettavissa toisten kanssa.
Psykiatri A H Maslow määritteli 1960-luvulla hengellisen kokemuksen "huippukokemukseksi".
Kuuluisa taidehistorioitsija John Addington Symonds kirjoitti omaelämänkerrallisissa kirjoituksissaan, että oli kokenut epätavallisia unenkaltaisia tiloja, jotka lähestyivät hypnoosia luonteeltaan. WJ puolusti Symondsia, kun muut aikalaiset tyrmäsivät hänet. Kuuluisassa lääkärilehdessä, Lancetissa englantilainen neurologi arveli Symondsin kärsivän epilepsiasta, limbisen järjestelmän epilepsiasta. Symondsilla oli pahoja migreenikohtauksia, mutta epilepsiasta ei ole tietoa. "Transsitilojensa" aikana ja niistä huolimatta Symonds menestyi akateemisella urallaan loistavasti.
KN muistuttaa, että vielä tänäänkin hengellisistä kokemuksista puhumista pidetään lääkäripiireissä omituisuuksina, jotka todennäköisesti liittyvät aivotoiminnan häiriöihin, mielenterveyden pettämiseen tai vähemmän järkevään mieleen. Jos aivot ovat häiriintyneet tai sairastuneet, niin silloin kokemus itsessään on sairas, eikä kukaan halua sairastunutta hengellisyyttä.
Jos joku lääkäri haluaa julkisesti tunnustaa esim. ruumiista irtaantumiskokemuksistaan, niin hänen ammatillinen pätevyytensä ja rehellisyytensä asetetaan KNn mukaan heti kyseenalaiseksi. KNlle on sellaisia kollegoja tullut kyselemään, mitä heille on oikein tapahtunut. Osa ihmisistä voi olla häpeissään hengellisistä kokemuksista, jonka he muistavat erityisen hyvin.
Hengellisen kokemuksen neljä laatupiirrettä
Hengellinen kokemus on William Jamesin mukaan:
1) kielen tuolla puolen. KNn mukaan se antaa vihjeitä siitä, missä osassa aivoja "mystinen kokemus" on.
2) kokemuksen tuoma kauan kestävä tietoisuus, joka on "ymmärryksen ja käsitteellisen ajattelun yläpuolella". KNn mukaan se antaa viitettä, että aivojen emotionaaliset osat ovat kyseessä.
3) kokemus on lyhyt kestoltaan, kokemuksen voimakkuus voi olla osasyynä sen ohimenevyyteen. Kun kokemus on ohi, tunteet haalistuvat, mutta muisto on poikkeuksellisen voimakas, mikä erottaa sen uskonnollisista tavoista ja käytännöistä, älyllisistä käsitteistä, arvoista ja käyttäytymisestä.
4) mystiselle kokemukselle on tyypillistä passiivisuus, kun mystinen kokemus tulee, ihmisen tahto on kokonaan korkeimman voiman hallussa.
Hengellisen kokemuksen kokeneet kuvaavat saavuttaneensa "korkeamman" tai transsendentin tietoisuuden. KNn mielestä varhainen aivovarsi säätelee valve ja REM-tilan vaihtumista, mikä voi selittää hengelliset kokemukset.
Erilaisia "hengellisiä kokemuksia" voi olla myös epileptisissä kohtauksissa, hallusinaatioissa, psykoottisissa tiloissa ja päihdekokemuksissa.
Päihdepotilailla on usein hengellisiä kokemuksia päihteiden vaikutuksesta. 1995 Ron Dunselmanin (RD) kirjan englanninkielisessä versiossa In the Place of Self - How Drugs Work RD kirjoittaa (s16-17), että huumeita käytettiin päästäkseen jumalten maailmaan (so. ekstrasensoristen olentojen ja kokemusten maailmaan). Osalle kokemus oli sekava ja pelottava, minkä vuoksi huumeiden käyttö hengellisissä tarkoituksissa oli mahdollista initioiduille (oraakkelit, papit, shamaanit, poppamiehet jne.) vasta pitkän ja ankaran hengellisen koulutuksen jälkeen. Ajan myötä "huumehengellisyys" tuli pimeämmäksi ja pimeämmäksi. Jumalten maailma hiljeni ja ihmiset tulivat huumehaluissaan levottomiksi ja "viesti jumalilta" tuli vääristyneenä, sekavana ja kaksimielisenä, niin ettei ennustuksista ollut mitään apua. Delfoi oraakkelien on ajateltu haistelleen kaasuja, jotka vapautuivat kallioiden välistä. Huumehengellisyys- käytäntö rapistui rituaalien, seremonioiden ja juhlien aikana tajunnantilan muuttamiseksi. Huumeita alettiin nauttia mielihyvän ja "kicksien" vuoksi, jonka vuoksi valmistautumattomat ja "epäpuhtaat" kokivat mitä tahansa tuntemuksia.
RD kirjoittaa (emt, 19), että kun alkoholia nautittiin Niilin seudulla 6000 vuotta ennen ja myöhemmin kun Egypti/Babylonian sivilisaatio (3000 eKr) ja kreikkalaiset (700 eKr) käyttivät alkoholia tajuntansa muuttamiseksi, niin yhteys jumaliin ja hengelliseen kokemuksiin oli kadonnut. Alkoholin käyttöä rajoitettiin sen aiheuttamien ongelmien vuoksi jo 2225 eKr kuningas Hammurabin ( Babylon) toimesta.
Myöhemmin Dionysoksen kultissa, juhlien aikaan, oli sallittua juoda viiniä tiukkojen sääntöjen alaisena - yhdessä toisten kanssa, koska ajateltiin, että yksinjuominen tekee ihmisen vieraantuneeksi ja melankoliseksi. Dionysos-kultissa ihmiset tulivat krapulan myötä tietoisemmiksi kehostaan, mikä kohotti itsetietoisuutta.
KNn kirjan - The God Impulse - kolme tietoisuuden tilaa
Kliinisessä neurologiassa on kolme tietoisuuden tilaa: valvetila, REM-uni ja non-REM-uni. Tietoisuuden vastakohta on kooma. Aivovarsi säätelee näitä kolmea tietoisuuden tilaa.
KN tutkimusten lähtökohtana oli ajatus, että hengellinen kokemus syntyy tietoisuuden, tajuttomuuden ja uniennäkemisen rajamaastossa (borderlands), kun tietoisuutemme ei ole kokonainen vaan hajonnut ja sekoittunut näiden kolmen tilan välillä. "Borderlands on tapa ilmaista, että tietoisuuden tila on "korkeampi", "transendentti" tai "laajentunut"; tietoisuus, joka koskettaa Jumalaa tai Universiumia.
Tietoisuus on yksilön kokema eikä suoraan toisten kanssa jaettavissa. Tietoisuus on pysyvä ajan kuluessa, muisti yhdistää menneen nykyiseen. Tietoisessa kokemuksessa on subjektiivisia piirteitä, joita kutsutaan englanninkielessä nimellä "qualia".
Tietoisuutta ei ole aina helppoa määritellä esim. koomapotilas voi avata silmänsä, koomatilassa aivot ovat huomattavan aktiiviset tai aivokuolleella on polvirefleksi tallella. Fyysisistä reaktioista ei voi aina päätellä tietoisuuden tilaa - NDE-kokemukset ovat hyvä esimerkki tilasta, jossa potilas näyttää kuolleelta, mutta on hyvinkin elossa.
1924 Sherrington väitti, etteivät aivotoiminnot paikallistu, vaan aivotoimintojen tietyt alueet on myytti. Aivosolut ovat fyysisesti yhdessä ja toimivat "holistisesti" laajana verkkona. Aivot ovat ekvipotentiaalit kauttaaltaan ja erilaistuneet toiminnot eivät ole paikkaspesifejä. Sherrington kehitti ajatuksen, että hermosolut ovat synapsien välityksellä yhteydessä toisiinsa. Hänelle henkinen kokemuksemme ei ollut mahdollista tutkia aistielimen kautta, aivot eivät voi käsittää itseään ja olla tietoinen itsestään aivoina - vaan tietoinen jostakin muusta: ajatuksista ja tunteista esimerkiksi. KNn mielestä MRI lopettaa aivojen ja mielen kaksoiselämän.
Meidän täytyy olla tietoisia, jotta voimme omata hengellisiä kokemuksia. Jotta voimme olla tietoisia, meidän aivot täytyy virittää (arousal). Aivovarsi ei vain viritä (arousal) meidän aivoja, vaan se huolehtii myös hengityksestä, sydämensykkeestä, taistele-tai-pakene- reaktiosta ja vegetatiivista (autonomisen hermoston) toiminnoista. Ydinjatkoksella hermostosysteemi kohtaa arousal-systeemin.
Aivovarren kehitys alkoi 300 miljoonaa vuotta sitten, eikä se ole evoluution kuluessa muuttunut paljoakaan - rotalla ja ihmisellä on hyvin samankaltainen aivovarsi.
Arousal (viritys)systeemi aktivoi useita aivojen alueita ja siellä on monenlaisia välittäjäaineita: mm. adrenaliini, asetylkoliini, serotoniini ja dopamiini. Kaikki aistiärsykkeet (hajua lukuun ottamatta) menevät talamuksen (kreikk. miesten makuuhuone) kautta aivokuorelle tunnistettavaksi. Keholliset tuntemukset - näkö, kuulo, kipu, kosketus ja raajojen asento - prosessoidaan ensiksi talamuksella, ennen tarkempaa käsittelyä aivokuorella.
Tietoisuuden neurologinen perusta on hyvin tiedossa: aivovarsi virittää talamuksen ja aivokuoren yläpuolellaan, jotka tuottavat inhimillisen kokemuksen - arkisen ja transsendentin kokemuksen. Aivovarren osuutta on tässä prosessissa vähätelty, KNn mielestä ei enää.
Portti tietoisuuteen - talamus
Ei kaikki informaatio ulkomaailmasta ja sisäisistä kokemuksista päädy tietoisuuteen, vaan talamus on portti tietoisuuteen. Talamus on pääasiallinen releasema, päättäen kuinka ja mitä informaatiota päätyy aivokuoren tietoisiin prosesseihin. Talamuksesta on runsaat yhteydet eri puolille aivoja mm. aivojen (arousal)viritystilaan.
Tietoisuuteen saapumisen prosessia voi ajatella "kohdevalona", eli informaation valikointina ja noutamisena. Ahdistus tekee tämän "spotlightin" yliaktiiviseksi, tavallisesti ohitetut tuntemukset muuttuvat epäilykseksi sairauksista. Hypokondrisesta oireyhtymästä (kansanomaisemmin luulosairas) kärsivällä tämä kohdevalo on villiintynyt, koska mikä tahansa tuntemus liitetään sairaudenpelkoon.
Tietoisuudella ei ole keskusta aivoissa, vaan ajatellaan että tietoisuus on prosessi, jossa talamus ja aivokuori toimivat yhdessä.
Aivojen aktiviteetista suurin osa on tietoisuudelta piilossa. Tietoisuus ei ole sokea vain suurimmalle osalle aivoaktiviteetistä, vaan myös omalle aivoprosessille. Tietoisuus ei siis koskaan täysin ymmärrä itseään. On olemassa inhimillisen ymmärryksen rajat aivoissamme.
5 % maailmankaikkeudesta on ihmisen instrumenteilla havaittavissa, 95 % on energiaa tai mustaa ainetta.
Aivot kykenevät käsittelemään käsittämättömän määrän informaatiota samanaikaisesti. Samanaikaisten prosessien pitää olla sekventiaalisia (peräkkäisiä), koska tietoisuudella on selvä sekventiaalinen virta. Yhtäaikaiset prosessit täytyy integroida peräkkäisiksi tietoisuudelle tapahtuvaksi. Tämän integraation tekee talamus, tai talamus ja sen yhteydet aivokuorelle.
Talamus ja aivokuori toimivat yhdessä erikoisella tavalla: ne resonoivat elektrisesti 40 kertaa sekunnissa (ei tiedetä, miten ne tämän tekevät), mikä synkronoi havainnot ja ajattelun valveillaollessa ja unenäkemisen aikana. Sisäinen ajastin luo tietoisuuteen kokonaisuuden.
Aivovarsi - inhimillisen tietoisuuden lähde
Jos ei ole aivovartta, ei ole tietoisuutta. Aivovarren kautta tieto jaloista, suolistosta, sydämestä ja koko kehosta aktivoi talamuksen ja aivokuoren.
Aivovarren vamma on korjattu leikkauksella asettamalla stimuloiva elektrodi aivovarrelle. Näin on saatu 38-vuotias mies, joka on ollut kuusi vuotta puhumaan ja kommunikoimaan kyvytön, puhumaan ja mielekkäästi olemaan vuorovaikutuksessa ympärillä olevien ihmisten kanssa.
Voimme menettää puolet talamuksesta (joko oikean tai vasemman puolen) tai jommankumman aivopuoliskon, mutta silti säilytämme tietoisuuden oleellisimmat osat.
Jos on "aivokuollut" eli vegetatiivisessa tilassa 12 kuukautta, niin ennuste merkitykselliseen aivojen toipumiseen on menetetty ja kooma on pysyvä.
Voimme menettää tietoisuutemme kahdella tavalla: joko niin, että aivovarren aivojen viritys (arousal) systeemi on vammautunut tai virityssysteemi ei viritä talamusta ja aivokuorta.
Aivovarsi ja hengellinen "tietoisuus"
KN arvelee, että hengellinen kokemus syntyy tietoisuuden, tajuttomuuden ja unenäkemisen rajamailla - tilassa, jolloin tietoisuutemme ei ole kokonainen vaan fragmentoitunut (sirpaloitunut) ja sekoittunut: hybridi tila.
Hengellinen kokemus koskee tietoisuuden hyvin erityistä osa-aluetta, yksilöllisen minämme (self) tunnetta, yksikön ensimmäisen persoonan näkökulmaa (”minä"), missä useimmat meistä viettävät elämänsä.
Minällä on erityinen suhde hengellisiin kokemuksiin. Ensiksi hengellisen kokemuksen muistot ja tunteet tulevat tärkeimmiksi osiksi minäidentiteettiämme. Toinen hengelliselle kokemukselle tyypillinen piirre on minän menetys johonkin minää "laajempaan" tietoisuuden tilaan.
"Minän menettäminen" edellytys mystiselle kokemukselle
Vanha lääketieteellinen sanonta sanoo: mitä enemmän asiasta kirjoitetaan, sitä vähemmän siitä tiedetään. Minä (self) on tyypillinen edustaja asiasta.
Lähellä kuolemaa kokemuksissa (NDE, near-death experiences) minälle tapahtuu mielenkiintoisia asioita.
Arkielämässämme meillä on kokemus, että olemme olemassa erillisinä yksilöinä, erillä maailman esineistä. Tietoisuus ja minä ovat melkein aina toisistaan erottamattomat.
Vain harvoissa kokemuksissa menetämme tämän minän erillisyyden varmuuden: mystisessä liittymisessä universiumiin, syvässä meditaatiossa tai tietyissä psykoosin muodoissa.
Buddhalaiset sanovat, että menettämällä itsemme havaitsemme todellisen luontomme, sen mitä todella olemme. Mystisessä kokemuksessa menetämme minän rajat, tai ne voivat tulla vääristyneeksi sekä itäisissä että läntisissä meditatiivisissa traditaatioissa.
William James kirjoitti, että mystinen kokemus tarkoittaa kaikkien tavallisten rajojen (myös kehollisten) ylittämistä yksilön ja Absoluutin välillä.
Minän menettämisestä voi, KNn ihmetykseksi, tulla yksi elämämme voimakkaimmista kokemuksista, joka tavallisesti tulee voimakkaasti sisällytetyksi elämänkestävään minä-identiteettiimme.
Ihmiskunnalla on kauan ennen peilin keksimistä ollut vahva tunne siitä, että "minä olen minä". Muistin ansiosta säilyn ajassa. Unohtamalla itsemme hetkeksi voimme nousta kohti transsendenssiä.
Oikea parietaalilohko on tärkeä, jotta voimme tunnistaa itsemme maailmassa ja tunnistaa esim. vasemman kätemme omaksi kädeksemme. Aivoatakki oikeaan parietaalilohkoon voi viedä molemmat kyvyt. Vasemman puolen aivohalvauksen kokenut voi kyetä lukemaan, muttei osaa enää kirjoittaa.
Raaja-amputoituja voidaan kuntouttaa niin, että peileillä hämätään aivoja luulemaan, että raaja on tallella, mikä on KNn mukaan osoitus siitä, että tunne vahva minästämme on hyvin hatara oletus.
Itsetietoisuus on tietoisuutta omasta luonteestaan, tunteistaan, motiiveistaan ja haluistaan. Tähän tarvitsemme otsalohkon viimeksi kehittyneitä osia, prefrontaalikorteksia (PFC). PFC toimii järkevässä päätöksenteossa ja emootioiden prosessoinnissa. PFC mahdollistaa sen, että tietäjä tietää tietävänsä, eli itsetietoisuuden alkeellisimman muodon.
Jos ihmisellä on epilepsia prefrontaalilohkossa, niin hänellä on usein "unenkaltaisia tiloja". Otsalohkon vammat muuttavat ihmisen persoonallisuutta pysyvästi, kirjallisuuden kuuluisin aivovammapotilas on rautatietyöntekijä Phineas Gace, joka sai räjäytystyössä kangen läpi molemman aivojen otsalohkonsa (PFC) 13.9.1848. Hän oli tajuissaan onnettomuuden tapahduttua. Entisestä kunnollisesta miehestä tuli vamman myötä täysi hulttio.
Kun tarkkailemme itseämme (reflektoimme), niin aivojen MRI näyttää aktivoivan samoja alueita kun noudamme omaelämänkerrallisia muistoja.
Minäkokemukselle on tärkeä myös posterior cingulate- niminen rakennelma: se mahdollistaa elämänkerrallisen muistin, ohjaa reaktioitamme tuttuihin kasvoihin ja ääniin sekä havaitsee ja prosessoi emotionaalisia ärsykkeitä. Posterior cingulate on myös tärkeä ihailun ja myötätunnon säilyttämiselle.
Hengelliselle kokemukselle on tyypillistä äärimmäinen ihailu tai palvonta.
Aivopuoliskoilla voi olla oma tietoisuutensa
Oikea- ja vasenaivoiset -keskustelu alkoi kun todettiin aivokurkiaisen ( corpus callosum, CC) katkaisun jälkeen, että aivoilla voi olla "eri mieli". Eräs CC-vammautunut poika veti housuja jalkaan toisella kädellä ja toisella alas.
Oikea aivopuolisko on yleensä hiljaa. Kunnollisesti käyttäytyvä ihminen, jolle annettiin eräässä kokeessa oikean aivopuoliskon lamaava lääkitys, alkoi käyttäytyä hyvin seksuaalisävytteisesti ja henkilökuntaa sättien ja oli pahoillaan, kun lääkitys oli väistynyt hänen aivoista.
Aivojen viritys(arousal)systeemi kontrolloi tietoisuuden tilojamme, Locus coerulus on aivojen valvetilojemme ”metronomi”
Primitiivinen aivovarsi on säilynyt nisäkkäillä suhteellisen samanlaisena, Homo Erectuksella oli samanlainen aivovarsi 2 miljoonaa vuotta sitten.
Aivojen viritysjärjestelmä pitää huolen siitä, että olemme hereillä.
Aivovarrella on molemmilla puolilla locus coerulus-tumake (LC, 32 000 aivosolua), jossa on 16000 aivosolua kaksi millimetriä leveällä ja 15 mm pitkällä alueella. Nämä solut ovat tummasti pigmentoituneet. Ne näkyvät paljaalla silmällä. LCllä on runsaasti yhteyksiä eri puolille aivoja. Erityisesti limbisen järjestelmän hippocampukseen ( muisti) ja amygdalaan, mantelitumakkeeseen (tunne-elämä).
LC auttaa keskeyttämään aivot rutiinitehtävistään ja valmistaa uutta ja tärkeää varten , mikä on tärkeä piirre vaarallisessa maailmassa. Kun vaaratilanne ilmenee, niin LC erittää noradrenaliinia, mikä saa hippocampuksen käymään läpi ja muodostamaan muistikuvia, jotka ovat oleellisia hengissäpysymiselle. Noradrenaliinilla ja omaelämänkerrallisella muistilla on suora yhteys.
LC:llä on keskeinen rooli aivojen virittämisessä ja tietoisuudentiloissa, huomion kiinnittämisessä ja stressiin reagoinnissa. LC on aivojen "metronomi", joka asettaa rytmin jokaiselle valveillaolohetkellemme.
LC tikittää hiljaa kun on rauhallista ja tylsääkin, mutta kun joku vaatii huomiotamme, sen tikitys kiihtyy. Kun koko kehon stressaantunut, niin noradrenaliini leviää kaikkialle kehoon. Keskittyneenä ja valppaana LC tikittää keskitasoisesti.
Hitaasti ja nopeasti tikittäessään LC-neuronit toimivat kukin itsenäisesti, mutta kohtuullisella tasolla toimiessaan synkronoidusti.
LC-tikitys ei ole tiukasti sidottu käyttäytymiseen, vaan LC-metronomi itse asiassa ennakoi, mitä olemme tekemässä.
LCn noradrenaliinin vastaisesti vaikuttaa asetylkoliini, joka dominoi, kun olemme unessa, REM-unessa erityisesti. Meidän autonomisessa järjestelmässä on sympaattinen hermosto (joka välittäjäiaineina ovat adrenaliini ja noradrenaliini) ja parasympaattinen hermosto ( asetylkoliini). Sympaattinen hermosto reagoi taistele-tai-pakene reaktioissa niin että pystymme vaaran sattuessa toimimaan. Parasympaattinen hermosto tyynnyttää elimistöä ja toimii unen aikana.
Sympaattinen myrsky on vastuussa voodookuolemista, halvauskuolemista, epilepsiakohtauskuolemista, päänvammakuolemista ja leikkauskuolemistakin. Ylikierroksilla oleva sympaattinen hermosto saa sydämen sykkimään epäsäännöllisesti ja rytmihäiriöiden kautta seuraa kuolema - voodookuolemassa pelkästä pelosta.
Kun olemme vaaratilanteessa, koemme että aika hidastuu ja/tai ajatuksenkulku nopeutuu. Pelko ei nopeuta aivoja eikä saa näkemään asiat selvemmin. Ihminen päättelee, että esim. oma putoaminen kestää pidempään, kuin muiden saman matkan putoaminen. Aivot muodostavat muistikuvia pelkotilanteissa epäluotettavasti. Psykologi Chess Stetson tutki tätä putoamiskokeissaan.
Pelko ja limbinen järjestelmä
Kun koemme jonkin pelottavan kokemuksen, niin hippocampus muodostaa nopeasti rikkaita muistikokemuksia. Sekuntiin tungetaan enemmän muistikuvia, kuin tavallisesti, mikä saa sekunnin tuntumaan pidemmältä.
Hippocampus (HC), limbisen järjestelmän avainrakenne, joka toimii muistamisessa ja emootioissa, on hengellisten kokemusten perusta. Hippocampus on vastuussa ajanaistimisesta. Hippocampus on läheisessä yhteydessä amygdalaan, mantelitumakkeeseen.
Mantelitumake (AMG) viivästyttää informaationkulkua vaaratilanteissa ja se toimii yhteysasemana alemman aivovarren (josta on yhteys sydämeen ja keuhkoihin) ja hippocampuksen (ajattelu- ja päätöksentekoprosessi) välillä. Mantelitumake prosessoi sisäelinten elintärkeät aivovarren tuntemukset (sydämen kiihtynyt syke ja ilmanloppumisen tunne ==>jotka muuttuvat tunteiksi: pelko ja ahdistus). Vaaratilanteiden ääni-, näkö-, tunne- ja makutuntemukset kulkevat mantelitumakkeen kautta.
Vaaratilanteissa ne muistot jotka muistetaan ja muodostetaan, ovat kriittisen tärkeitä. Sekä HC että AMG ovat oleellisen tärkeitä omaelämänkerralliselle muistille, hengissäsäilymiselle ja pelottavien tilanteiden välttelylle. Muistikuvat jotka muodostamme kun olemme peloissamme, ovat vahvoja ja usein elämänkestäviä, vaikka olisimmekin kadottaneet alkuperäisen pelkotilanteen muististamme. Monet aikuisena pelkäävät pimeää, vaikkei pimeä enää merkitse samoja asioita.
Tiukka yhteys HCn ja AMGn välillä selittää sen, miksi emotionaaliset kokemukset ovat niin helposti muistettavia. AMG toimii tietoisuuden allakin, koska se on kyettävä tunnistamaan vaaratilanteet. AMG prosessoi tiedostamattakin ahdistuksen, kauhun, huolen ja terrorin, jonka koemme. AMGn tehtävä on pelon avulla vahvistaa muistitoimintoja.
Refleksitoiminnot toimivat ennen kuin ehdimme miettiä, mitä teemme vaaratilanteessa. Ajattelu on liian hidas prosessi vaaratilanteissa.
Dostojevskin kääntyminen uskonnolliseksi
KNn kertoo tarinan Dostojevskistä, joka pelastuu viime tingassa teloituskomppanian edestä ja on uskonnollinen sen jälkeen koko loppuelämänsä. Teloituksen sijasta Dostojevski lähetetään vankilaan Siperiaan. Varma kuolema edessään Dostojevski kykeni näkemään elämän kauneuden: elämä on siunauksista kaunein. Jokaisella meillä on tämä mahdollisuus muuttaa jokainen hetkemme "onnellisuuden ikuisuudeksi".
Dostojevski kertoo, ettei voi muistaa päivää jolloin olisi ollut onnellisempi kuin selviydyttyään elämään takaisin. Dostojevski kirjoittaa Idiootissa Prinssi Myskinin sanoilla (12 vuotta myöhemmin) tapahtumasta.
Neurologille, KNn mukaan, on selvää, että Dostojevskin adrenaliini pulppusi ja hänen limbinen järjestelmänsä leimaa poltinmerkillä omaelämänkerralliset muistot hänen hippocampukseensa. Se selittää, miksi nuo " viisi minuuttia tuntuivat hänelle äärettömyydeltä".
Taistele-tai-pakene -tilanteissa aivovarsi (BS) lähettää vuolaana virtana informaatiota mantelitumakkeeseen (AMG), joka viivästyttää informaatiota muille aivojen alueille 8 aivojen etuosat, PFC, mukaanlukien). PFC, prefrontaalikortex mahdollistaa jonkin asian hyväksikokemisen. PFC:llä on kaksi aluetta, jotka ovat läheisessä yhteydessä limbiseen järjestelmään: orbitofrontaalinen kortex (OFC) ja mediaalinen prefrontaalikortex (mPFC).
Otsalohkon alueet ja pelko
Otsalohkossa mPFC on limbisen järjestelmän korkeimmalla kohdalla, mPFC hallitsee sydäntä, keuhkoja, suolistoa ja hikoilua, jota koemme emootioiden aikana. mPFC:stä on vahva yhteys mantelitumakkeeseen (AMG), minkä vuoksi mPFC mahdollistaa järkeilyn sisäelintuntemuksistamme (”gutfeeling", tuntuma munaskuita myöten), niin että mPFCn muokkaama mielialamme ohjailee toimintaamme ja valintojamme. Tunneäly liittyy myös mPFChen.
Mikäli mPFC on tuhoutunut, ihminen ei tunne pelkoa silloinkaan, kun sitä pitäisi. Ihmisestä voi tulla hyvin itsetuhoinen, vaikka rationaalinen älykkyys toimisi normaalisti. Jos mPFC on tuhoutunut, niin ihmiseltä puuttuu "somaattinen markkeri", joka antaa alitajuisia sisäelimistä tulevia varoituksia vältellä tiettyä käyttäytymistä.
OFC, orbitofrontaalinen aivokuori otsalohkossa on myös tiheässä yhteydessä mantelitumakkeeseen (AMG). OFC määrittelee mielihyvän ja palkkioiden emotionaalisen arvon, mikä toimii muille aivonosille oikeiden (ja väärien) päätösten pohjana. OFC esivirittää (”primes") tai ehdollistaa esim. näkemään tiettyjä asioita arvokkaana ja tavoiteltavana. OFC saa sensorisen ärsykkeen informaation maku-, haju-, näkö- ja kehon tuntemuksista ja sekoittaa nämä tuntemukset antaakseen meille esim. ruoan ja sekin mielihyväkokemuksen. Myöhemmin pelkkä alastoman naisen näkeminen saa OFCn syttymään.
OFC ja sen aikaansaama mielihyvän kokemus ohjaa kaikkea käyttäytymistä ja luo pohjan addiktioille, päihderiippuvuuksille. OFC kertoo muille aivojen alueille, että päihteet ovat "hyvää", vaikka käyttäytyminen johtaisi aivan muuhun kuin hyvään ja palkitsevaan.
Aivoille palkkioilla on ollut elossasäilymisarvoa
Hengellinen kokemus on hyvin palkitseva kokemus (monille elämän palkitsevin kokemus), joten OFCn täytyy liittyä lähellä kuolemaa kokemuksissa koettuihin hengellisiin kokemuksiin. KNn mukaan Dostojevskin hengelliseen kokemukseen liittyi hänen prefrontaalikortexinsa (PFC), kun hän koki transsendentin, mikä muutti hänen elämänsä.
OFC leimasi siis kokemuksemme hyväksi tai huonoksi, muut aivojen alueet vaikuttavat myös OFCn toimintaan mm. ajattelun ja huomion suuntaamisen kautta.
OFC ja locus coerulus (LC) ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Kun odotamme kokevamme mielihyvää, suuntaamme huomion siihen, mistä oletamme mielihyvän tulevan. Yksittäinen ääni voi laukaista aivoissa mielihyvän odotuksen: vastapalloon oikealla tavalla osuminen voi pelaajan mielessä yhdistyä voittoon.
OFC ja näköjärjestelmä ovat yhteydessä toisiinsa, näemme haluttavat esineet halujemme mukaisesti. kauneus on katsojan silmässä, sanoo sananlasku.
Sanat ja ajattelu voivat muuttaa OFCtä ja sen mielihyvän arviointia. Mielihyvää voi abstrahoida ja päivittää, kielen avulla siitä voi keskustella. OFC asettaa kauppaostoksissamme palkkioarvon ostoksille, joita teemme. Meidän vapaa tahtomme valinnoissa liittyy mPFCn toimintaan.
Emme ole vain vaistojemme varassa, kun mPFC toimii. Taistele-ja-pakene -tilanteissa mPFC sallii meidän tehdä nopeasti päätöksemme nopeasti perstuntumalla ( "gutfeeling").
Kun on enemmän aikaa, niin mPFC punnitsee valitsemisen eri vaihtoehtoja ja saa lopulta muut aivoalueet puolelleen valinnan tekoon.
OFC ja mPFC yhdistää tavoitteet ja emootiot, mikä mahdollistaa eri mielihyvien priorisoinnin eli sen, mikä niistä on toinen toistaan parempi.Kun tavoitteita on palkittu johdonmukaisesti jonkin aikaa, niistä syntyy tapoja.
NDE-kokemusten ja hengellisten kokemusten perusta
Eli lähellä-kuolemaa-kokemukset (NDE) johtuvat monista fyysisistä asioista. Vähäinen verenkierto aivoissa (pyörtyminen, sydänkohtaukset) luo NDE-kokemuksia. Kun verenkierto ensimmäisenä vähenee silmän verkkokalvon sivuosista, seurauksena on tunnelinäkö.
Temporo-parietaaliaivoalueen toiminnan heikentyminen johtaa kehosta poistumiskokemuksiin (OOB, out-of-body) tai "koettuun läsnäoloon".
Pelko voi yksin aiheuttaa NDE-kokemuksen
.
Limbinen järjestelmä ja aivojen otsalohkon osat antavat NDE-kokemuksille hyvin mielihyvänsävyisen ja mieliin painuvan kokemuksen.
Hippocampus, HC, ja muisti aktivoituvat aivojen viritys(arousal)järjestelmän ansiosta, aika tuntuu hidastuvan. Verenkierron heikentyessä aivojen metronomi locus coerulus (LC) hiljenee, mikä saa aikaiseksi taivaallisen valon, ihminen siirtyy tajunnan ja tietoisuuden rajamaille sekä näkyjen ja mahtavan loiston maailmaan.
REM-tietoisuus sallii NDE-kokemuksissa nähdä asiat pimeässä, kuin katselisimme maailman hienointa esitystä.
Kun uneksimme REM-unessa, niin voimakkaat sähköaallot alkavat aivovarren ponsista ja säteilevät ylöspäin geniculatumiin (visuaaliseen talamukseen), josta ne näköradan mukaisesti menevät takaraivo (okkipitaali)aivokuorelle. Näitä aaltoja kutsutaan lyhyesti PGO-aalloiksi: ne ovat hahmomaisia valaisevia salamoita, jotka sähköistävät näköaivot ja luovat unennäyt. REM-unen aikana ihmisen silmät liikkuvat sivulta toiselle luomien alla. REM-unen aikana unemme ovat pisimmät ja kehittyneimmät.
Unet ovat tavallisesti visuaalisia. Kosketus, maku, haju ja ääni eivät ole niin tärkeitä kuin mielikuvitus. Unelmoinnissa esimerkiksi pelko on yhteydessä limbisen järjestelmän mantelitumakkeen (AMG), OFC ja anteriorisen cingulumin aktivoitumiseen. Hippocampuksen aktivoituminen liittyy unien ja unelmien muistamiseen.
REM-unen aikana olemme "selkäydinhalvautuneita", niin ettemme voi toimia unessamme, silmät ja hengityslihakset toimivat normaalisti, ulkopuolisen maailman tuntemukset on poiskatkaistu.
REM-unen mysteeri ei ole vieläkään ratkennut, mutta tiedämme että se tärkeä elinkyisenä säilymiselle. REM-uni on tärkeä elossapysymiselle, energian säätelylle ja ehkä yleensä muistamiselle.
REM-unen aikana osa aivoalueista toimii, osa ei. Poispäältä on dlPFC, dorsolateraalinen prefrontaalikortex, joka on keskeinen kyvylle loogiseen ongelmanratkaisuun ja aivojen toiminnanohjaukseen. dlPFC organisoi informaatiota, ajatuksia ja emootioita sekä pystyy lykkäämään mielihyvän hakemista. dlPFC poispäältäolo aiheuttaa sen, miksi unet tuntuvat niin todellisilta. Se selittää myös sen, miksi unet ovat usein sekavia ja irti tavallisesta kontekstistaan sekä sen, että ajat, paikat ja ihmiset vaihtuvat äkkiä, omituisella tavalla.
Valve (todelta tuntuvat) unet
Jos dlPFC ( dorsolateraalinen prefrontaalikortex) ei olekaan pois päältä, kuten tavallisesti on laita, REM-unen aikana, niin saatamme tajuta uneksivamme kun olemme unessa. Tätä tilaa kutsutaan valveunisuudeksi (lucid dreams), joka on lähellä NDE-kokemuksia. 3 % prosentilla ihmisistä on valveunisuutta, jossa ihminen ikään kuin on valveilla uneksiessaan. Uni tuntuu yhtä todelta kuin olisi hereillä.
Valveunia on käytetty Tiibetin buddhalaisuudessa satoja vuosia hengellisenä keinona - valveunisuutta voi oppia ja harjoitella. Kokenut valveuneksija voi kokea laajan kirjon tunteita mm. pelkoa, hengellistä ekstaasia ja seksuaalista autuutta. Seksi on valveunien tavallinen teema, valveunet päättynyt usein orgasmiin.
Valveunien muistikuvat ovat hyvin eläviä ja mieleenpainuvia. Valveunet muistuttavat NDE-kokemuksia: niissä on matkantunnetta, euforiaa ja iloa, niissä saavutetaan käännekohta ja palataan takaisin maahan.
Valveunissaan uneksija on REM-tietoisuudessa, hänen aistinsa ovat poispäältä, kaikki tuntemukset jotka hän kokee, tulevat hänen unimaailmastaan. Valveunia voi hieman ohjailla, mutta muutoin ihmisellä ei ole esim. kellontikityksen kuulemista. Valveunet ovat epästabiili tietoisuuden tila, jonka voimakkaat emootiot ja tuntemukset (mm. kipu) voivat katkaista. Valveunia on runsaasti tutkinut Stephen LaBerge.
LaBerge opetti potilaita "morsettamaan" silmillään, kun he ovat REM-unessa. Tutkimuksissa paljastui, että mitä enemmän valveunia, sitä enemmän dlPFC toimii unen aikana. DLPFCn voi oppia "laittamaan päälle" REM-unen aikana.
Valveunet ovat tietoinen tila REM:n ja valveen välillä. Aivokuoren ja talamuksen synkronisoitu energia ( 40 kertaa/s) lisääntyy valveunien aikana.
REM-tietoisuus
REM-tietoisuus koostuu: halvauksesta (paralysis), näön aktivoitumisesta ja uneksimisesta, vaatien eri aivojen osien toimintaa. REM-tietoisuus voi olla fragmentaarinen, koska kaikki aivojen osat eivät ole välttämättä toiminnassa.
Kuin vuoroveden aiheuttamat vaihtelut, siirtyminen noradrenaliinista asetylkoliiniin aiheuttaa välitilan (sekunteja tai minuutteja) REM:n ja valveen välille. Jotkut näkevät nukahtaessaan kirkkaanvärisiä hallusinaatioita ihmisistä, eläimistä ja asioista. Kuulohallusinaatiot voivat olla musiikkia, ääniä tai kovia rysähdyksiä.
REM-unen halvaus ilmenee ihmisillä herätessä: ihminen ei pysty liikuttelemaan kuin silmiään, on tunne kuin joku olisi rinnan päällä, ihmiset ovat peloissaan, kun luulevat kuolevansa. On myös tunne kuin joku muu olisi huoneessa. Monella on näköhallusinaatioita myös. Halvaus kestää sekunteja, mutta tuntuu tunneilta.
Unihalvausta esiintyy 6 % ihmisistä, sitä esiintyy suvuittain. Unihalvauksen voi laukaista stressi, väsymys tai unen vakava puute. Japanissa sitä kutsutaan "kanashibariksi", " olla metalliin sidottuna".
Unihalvausmuistikuvissa ihmiset kertovat tulleensa vieraiden olioiden kaappaamaksi, löytävänsä itsensä vieraista avaruusaluksista, olleensa suurissa kirurgisissa operaatioissa, joista ei jää jälkiä, tavanneensa maapallon ulkopuolisia olioita, joilla on tärkeitä viestejä tai hengellisiä paljastuksia maanasukkaille tai harrastaneensa seksiä ulkoavaruudesta tulleiden kanssa. Kaikki nämä voivat selittyä KNn mukaan valveunien REM-intruusiolla ja REM-halvauksella.
REM-halvaus voi ottaa myös epätavallisen muodon, kun täysin valveilla oleva nauramisen, voimakkaan emootion, hämmästyksen tai pelästyksen jälkeen saa katapleksiatunteen (kuin narkolepsiapotilaan äkillinen nukahtaminen).
Aivovarrella on solurykelmä, joka säätää tietoisuutemme joko valvetilaan tai REM-tilaan. Muutama tuhat aivosolua aivovarrella hallitsee koko aivojen miljoonia aivosoluja.
Narkolepsia-potilailla on kemiallinen puutos, joka saa heidän REM-nappulan nopeasti ja toistuvasti pudottamaan narkolepsiapotilaan REM-tietoisuuteen. Narkolepsiapotilaat ovat kykenemättömiä kontrolloimaan tietoisuudentilojensa vaihtelua. Heillä REM-nappulan osa, jota kutsutaan vlPAG:ksi, toimii laiskasti. Kun vlPAG aktivoituu, niin tietoisuus siirtyy kohti valvetilaa ja pois REM:stä.
vlPAG aktivoituu, kun koemme kipua, veressä on vähäinen määrä happea tai koemme verenmenetyksen johdosta verenpaineen laskun. Olemme täysin valveilla, locus coerulus erittää suuren määrän noradrenaliinia, kun aivojemme verenkierto on uhattuna. Olemme taistele-tai-pakene- -tilassa.
Mutta kun kipu on vahva ja sitä ei voi paeta tai verenpaine on erityisen alhainen (pyörtyessä, sydänkohtauksissa, pahasti vammautuneena), niin vlPAG aiheuttaa sympaattisen vasteen keskeytymisen ja parasympaattisen asetylkoliinin vasteen pääasialliseksi. Eläin tai ihminen tulee liikkumattomaksi ja hiljaiseksi, mikä on tehokas hengissäsäilymisstrategia, jos on vakavasti haavoittunut. LC (paniikkinappula) toimii hitaasti ja hiljaisella pulssilla. vlPAG toimii voimakkaana vaimennusnappulana. Tämä vaste on aivovarren kovalevylle tallennettu pari miljoonaa vuotta sitten.
LC (locus coerulus) on täysin vaimea vain REM-tietoisuuden aikana. Normaalisti vlPAGn vaimentuessa, REM-uni seuraa välittömästi.
REM-nappula ja sen vlPAG-osa (aivojen viritys eli arousal) yhdistävät REM tietoisuuden ja lähellä-kuolemaa-kokemukset (NDE). Ihmiset joilla on NDE-kokemuksia, niin heillä on todennäköisesti vlPAG herkempi aikaansaamaan REM tietoisuutta.
Aivojen tautitiloja, joissa REM-tietoisuus lisääntyy
Aivovarren halvauspotilailla on usein voimakas uneksinta mielikuvitus: he näkevät tunnelin ja kultaisen portin, enkeleitä ja tuntevat levitaatiota.
Juoppohulluuskohtauksessa (delirium tremens) on adrenaliinimyrsky ja hallusinaatioita (vaaleanpunaisia elefantteja näkyy), mitkä ovat oireita rajoittamattomasta REM-tietoisuudesta.
Parkinsonintaudissa loppuvaiheessa, kun aivovarren aivosolut ovat degeroituneet, potilailla on voimakkaita hallusinaatioita, jotka osin tulevat REM-intruusiosta.
Guillain-Barre-oireyhtymässä, jossa kehomme immuunijärjestelmä on hyökkäyksen kohteena, saa aikaan myös REM-intruusiota. Näiden potilaiden uni on fragmentoitunutta ja epästabiilia: nopeat vaihtelut ovat valveen, REM-unen ja non-REM unen välillä. Sairauden autonomisen myrsky saa aikaiseksi muuttuneita tietoisuuden tiloja ja näköharhoja: he näkevät peikkoja ja muita metsäneläväisiä.
Sydän, keuhkot ja suolisto aiheuttavat tietoisuudentilojen muutoksia, REM tietoisuuden erityisesti. Sisäelimillämme on paljon tekemistä hengellisen portin kanssa. Suurin osa tästä tiedosta menee 10.aivohermon, vaguksen mukana, aivovarrelle (80% vagushermon informaatiosta). Kun vagus-hermo on yliaktiivinen, pyörtyminen tapahtuu. Guillain-Barre-oireyhtymässä vagus on yli- ja aliaktiiven kaaottisesti, mikä mene viestinä aivovarrelle.
Vagus-hermossa on myös parasympaattinne osa, joka käyttää asetylkoliinia viestiensä välittämiseen. Aivovarrella on asetyliinikoliinihermoja, jotka ovat kriittisiä REM-tietoisuudelle. Verenpainetta ja hengitystä koordinoivat hermosolut sekoittuvat asetylkoliinihermoihin aivovarrella.Verenpaine, hengitys ja REM-nappula sijaitsevat evoluutiossa toisensa vieressä.
Kaikilla nisäkkäillä on REM-tietoisuus. Vagushermon aktivointi edistää REM:ä, PGO-aaltoja ( loistavia salamoita) ja aiheuttaa halvauksen. Voimakkuutensa takia sitä kutsutaan "narkolepsiarefleksiksi".
Kehosta irtautumiskokemukset (OOB, out-of-body)
OOB tapahtuu kun temporoparietaalisen junktion toiminta häiriintyy, OOB kokemuksen voi laukaista vaikkapa pyörtyminen.
OOB-kokemuksiin vaikuttavat aivojen viritys (arousal)- ja REM-systeemi, joiden vaikutuksesta OOB-kokemuksiin tulee transsendentin minän elävä tunne, korkeampien voimien tai henkien tapaamisia tai sulautumista universaalisiin tietoisuuteen.
PTSD (posttraumaattisen stressioireyhtymän) oireita ovat krooninen pelko, mieleentunkevat muistot ja kehosta-irtautumis-kokemukset (OOB).
Narkolepsiapotilailla on paljon OOB-kokemuksia, jotka vähenevät onnistuneen hoidon myötä.
Valveunipotilaat ovat myös alttiita OOB-kokemuksille. 10 % on tutkimuksissa ollut OOB-kokemuksia.
Eräs unitutkija pyysi OOB-kokemuksen omaavia laittamaan ennen nukahtamista huoneeseen esineen poikkeavaan paikkaan, jotta OOB-kokemuksen aikana voitaisiin tutkia olivatko he valveilla vai REM-tilassa. Tämä viittaa siihen, että nähnyt mielikuvat on muodostettu kokijan mielessä, hänen muistoistaan. Eräät unihalvauksia kokevat ovat oppineet tällä tavoin erottelemaan, ovatko unihalvauskohtauksessa. Joissain tutkimuksissa 30 % unihalvauspotilaista on OOB-kokemuksia.
On vahvaa viitettä siitä, että OOB-kokemukset ja REM-intruusio liittyvät toisiinsa.
Taivaallinen valoilmiö
NDE(lähellä kuolemaa)-kokemuksiin johdonmukaisesti ja ehkä kaikkein hämmästyttävimpänä ilmiönä on ns. ei-maallinen valoilmiö, joka KNn mukaan liittyy REM intruusioon.
NDE-kokemukset aktivoivat REM-nappulan aivovarrella, josta sähköaallot etenevät ylöspäin aivoihin, näköaivokuorelle. Verkkokalvon sivuosat jäivät vaille verenkiertoa matalassa verenpaineessa, mikä johtaa ns. tunnelinäköön.
Tunnelin päästä tuleva valo tulee kahdesta lähteestä: silmäluomien läpi, kun silmät ovat puoliavoimena aivojen taistellessa tajunnan ylläpitämisestä. Valo menee näköjärjestelmään aivoissa, jotka ovat tajuttomuuden kynnyksellä. Tunnelinäössä näkyy vain valonläiskiä.
Toinen lähde on REM- tietoisuuden valo. REM-systeemi hallitsee näköjärjestelmää, kun valoa ei mene aivoihin normaalia näkösysteemin reittiä myöten. Valo on tärkeä REM-järjestelmälle, koska valo luo näkömielikuvat, jotka ovat tärkeitä unille ja REM-intruusioille. REM-tietoisuuden valo on ylimaallinen valo, jonka ihmiset kokevat NDE-kokemuksissa.
Autuuden kokemus lähellä kuolemaa
Asetylkoliinijärjestelmän hermot (ja REM tietoisuus) ovat yhteydessä aivojen mielihyväjärjestelmään. Jos REM-alue on tuhoutunut, ei laboratorioeläin tunne himoa edes ruokaan eikä heroiiniin.
REM-tietoisuuden aikana mielihyväkeskus on hyvin aktiivinen. Autuuden kokemuksella pitää olla tekemistä aivojen mielihyväjärjestelmän kanssa.
Jumalaiset unet
Sydän voi laukaista NDE-kokemuksissa REM-tilan ja aivojen uneksimiskoneiston.
NDE-kokemukset eivät ole unia siinä merkityksessä kuin mitä näemme lähes joka yö. Ne ovat pikemmin kuin valveunia.
Lentäjien pyörtymistutkimuksissa pilotit kokivat ennen pyörtymistä voimakkaita ja muistiinpainuvia unikuvia.
Allan Hobsonin mukaan REM tietoisuus valmistaa aivoja valvetietoisuuteen. REM aktiivisuus alkaa kohdussa ja sikiöt viettävät paljon aikaa REM-tilassa. REM-tietoisuus voi olla ihmistietoisuuden itu kehityksessä, ennen kuin ihminen tuli tietoiseksi, että oli toimintojensa, ajatustensa ja tunteittensa tekijä ja kokija. REM-tietoisuus voi olla minäkäsityksen alku, "prototietoisuus" fysiologisessa mielessä.
REM-uni alkoi evoluutiossa varhaisilla nisäkkäillä, joten REM-tietoisuus on ollut tärkeä elossapysymiselle. Unet ovat olleet vaaratilanteiden simulointia unessa, ennen kuin niitä kohtaa valveilla. Vaaran kokemus ja REM-tietoisuus aktivoivat samoja vanhoja limbisten aivojen alueita. Ne ovat olemassaolomme, eksistenssimme, ydintä.
Uskomusjärjestelmämme tuntee kuin kysymys olisi elämän ja kuoleman kysymyksistä.
Unet ovat tarinoita, jotka on kerrottu näkömielikuvin ja emootioin, näkeminen ja valo ovat keskeisiä tarinan elementtejä. NDE-kokemuksilla on vahva narratiivinen luonne.
Jumalaisen olennon tapaamiseen liittyy tavallisesti tunteina myötätuntoa ja iloa. Tunnetietäminen on limbisten aivojen tapa tietää.
REM-tietoisuudessa ei ole kipua eikä surua, se puuttuu lähes aina. Pelko, ilo ja viha ovat unisssa ja NDE-kokemuksissa. Aika ja tila ovat rajoituksista vapaat sekä NDE-kokemuksissa että unissa. Ajassa ja paikassa voi liikkua noin vain.
Ykseyden kauneus ja kauheus
NDE-kokemuksissa 42 % ihmisistä koki " maailmankaikkeuden ykseyden", mikä oli mystistä laatua. KNn mielestä se liittyy enemmän limbiseen järjestelmään kuin aivovarrelle.
Bertrand Russell (BR) kirjoitti kirjan " Mysticism and Logic", jossa BR väitti, että mystiikka ei ole kuin voimakas illuusio, jonka avulla ei saada mitään todellista tietoa universumista.
W.T. Stace kirjoitti vastineeksi kirjan " Mysticism and Philosophy", jossa hän kehitti edelleen William Jamesin mystisyyden kriteereitä, josta mystisyys voitaisiin luotettavasti tunnistaa. Psykologi Ralph Hood kehitti "M-skaalan", jolla tieteellisesti tutkitaan mystisiä kokemuksia. Aivojen MRI mahdollistaa tarkan subjektiivisen kokemuksen mittauksen. Nämä yhdessä mahdollistavat uskonnon psykologialle uusia tutkimusmahdollisuuksia.
Mystisyys on KNn mukaan poltettu aivojemme kovalevylle, koska eri uskontojen ydin on mystisyyden tulkinta.
Mystisen kokemuksen keskeisin asia on "ykseyden" havaitseminen. Rajat yksilön ja maailman välillä katoavat. WT Stacen mukaan Mystinen kokemus on " järjen tuolla puolen, ymmärryksen tuolla puolen, kaikkien ilmaisujen tuolla puolen... Se on puhdas yksi tietoisuus, jossa tietoisuus maailmasta ja sen monimuotoisuudesta on täysin poispyyhkiytynyt. Se on sanoinkuvaamatotonta rauhaa, se on ylimmäinen hyvä, ilman toiseksi tulevaa". Stacen mukaan on olemassa ekstroverttiä eli ulospäin suuntautuvaa ja introverttia eli sisäänpäin suuntautuvaa mystistä kokemusta. Ensin mainitussa ykseyden tunne loistaa kaikesta, jälkimainitussa tietoisuus sulautuu "puhtaaseen" tietoisuuteen ilman empiiristä sisältöä, aika ja paikka katoavat.
Mystinen ilmestys on tavallisesti lyhyt. Plotinos kirjoitti ehkä länsimaista ensimmäisenä mystisistä kokemuksista. Mestari Eckhardt joutui uskonnon hampaisiin, kun piti kiinni näkemyksistään mystikkona, jota nykypäivän aivotutkimus voi puolustaa. Paavi oli ehkä väärässä.
"Oikotiet" lähelle Korkeinta Voimaa - niitä ei ole
Kevin Nelson käy kirjassaan läpi, miten eri huumeet luovat mystisenkaltaisia kokemuksia: ketamiini, LSD ja kannabis. KN pohtii serotoniini-2-reseptorin osuutta mystisissä kokemuksissa.
"Jumala on Valo, eikä hänessä ole mitään pimeyttä", Jumalaa ei pääse lähelle pimeillä keinoilla. Luonnolliset hengelliset kokemukset eivät ehkä käytä samoja aivoratoja kuin huumeilla saadut kokemukset.
KN pohtii mahdollisuutta, että lääketiede keksisi lääkkeen, jolla voitaisiin "jumalainen kokemus" luoda ihmisille. Millaisiin ongelmiin sitten jouduttaisiin?
KNn mielestä meidän aivomme ovat hengellinen elin, joka vahvistaa meidän merkityksen etsintää ja täydentää kypsää hengellisyyttä. KN toivoo, että tämä kyseleminen synnyttäisi uutta viisautta.
14.8.12 Lappeenranta
Kun neurologian professori kirjoittaa uskonnosta tai ehkä paremminkin hengellisyydestä, voi olettaa kirjan olevan mielenkiintoinen. Miten aivojen toiminta selittää ihmisten hengellisiksi kokemia kokemuksia?
Kevin Nelsonin (KN) näkökulma on mielenkiintoinen: useimmille ihmisille ihmisen minä ("self") on konkreettinen ja yhtenäinen (koherentti), neurologille ihmisen "minä" on hatara illuusio, joka voi helposti häiriintyä aivojen toiminnan häiriintyessä.
Missä hengellinen kokemus on aivoissa?
KN:ää on kiinnostanut jo 30 vuoden lähellä kuolemaa kokemukset (near-death-experiences, NDE), joita akuuttihoidossa toimivat lääkärit usein näkevät. KN kertoo, että psykiatria ja neurologia erosivat tieteenaloina 1900-luvun alussa. Eron jälkeen psykiatria käsitteli subjektiivista kokemusta ja mieltä ("mind") ja neurologit keskittyivät yksinomaan fyysisiin aivoihin.
Aivojen kuvaustekniikoiden kehitys on pystynyt paikantamaan aivotoiminnat ja -alueet jotka ovat tärkeitä subjektiivisille kokemuksille.
KNn mukaan voi alkaa jo etsiä uskonnollisen uskomuksen (tai uskonnottomuuden) neurologista perustaa. Neurologit vieläkin vierastavat hengellisyyden tutkimusta, vaikkapa vain lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten kokemuksista. Monet lähellä kuolemaa olleet ihmiset ovat kokeneet hyvin merkittävän hengellisen kokemuksen, joka usein viitoittaa koko heidän loppuelämäänsä.
Historian kuluessa hengellisyyden asuinsijaksi on tarjottu Hippokrateen toimesta isoja aivoja, Descartesin mielestä hengellisyyden asuinsija oli käpylisäke. Descartesin mielestä käpylisäke oli "sielun paikka", joka muutti jumalallisen ja immateriaalisen materiaaliseksi. Nykyinen neurologia kutsuu käpylisäkettä "pimeyden elimeksi". "Kolmas silmä", on nisäkkäillä pudonnut aivojen sisään ja on vastuussa melatoniinin tuotannosta.
KNn mielestä varsinkin aivovarsi ja limbiset aivot ovat aivojen varhaisimpia osia ja ne ovat hyviin tiiviissä yhteydessä tunteisiin ja elossaolemisen vaistoihin.
Tämä oli minulle itselleni mielenkiintoista, kun olin parin vuoden ajan kiinnostunut siitä, missä "armo" sijaitsee aivoissamme ja otaksuin sen olevan aivovarrella kokemani ja lukemani perusteella.
Psykiatri Raymond Moody tutki lähellä kuolemaa kokemuksia (near-death experience, NDE) ja kirjoitti siitä kirjan
1975 psykiatri R Moody kirjoitti kirjan Life after Life (” Elämä kuoleman jälkeen") ihmisistä, jotka olivat kokeneet melkein kuoleman ja kokeneet merkittävän hengellisen kokemuksen. KNn pettymykseksi kirjassa ei ollut juurikaan lääketieteellisiä faktoja, joista neurologi olisi voinut päätellä aivojen toiminnasta.
Kunnes KN luki Mrs Martinin tapauksen, jossa naisella oli sydänpysähdys. Nainen oli tilapäisesti halvaantunut (hän ei ollut saanut halvaannuttavaa lääkitystä), eikä pystynyt liikkumaan eikä puhumaan, mutta kuuli kaiken, mitä hänen ympärillään puhuttiin.
KNn mielestä tila oli tietoisuuden REM-tila (REM = rapid eye movement on unen tila, jossa luomien alla silmämme liikkuvat ja aivot ovat hyvin aktiiviset nukkuessamme, unennäkö tapahtuu pääasiallisesti REM-unen aikana), joka hyvin selittäisi lääketieteellisesti Mrs Martinin tapauksen.
NDE-kokemuksissa on kulttuurinen klisee ja parodioiden aihe mennä kohti "kirkasta valoa". REM-tilassa valokokemus on hyvin tavallinen, koska näköjärjestelmä on voimakkaasti aktivoitu. Aivovarrelta impulssit nousevat takaraivolohkon näköalueelle, mikä mahdollisesti laukaisee unelmointilaitteen aivoissamme, kun NDE-tilassa oleva ihminen on lääketieteellisessä kriisitilassa ja täysin valveilla, pohti KN selityksen mahdollisuutta. KN perustit tutkimusryhmän tutkimaan NDE-kokemuksia.
Ihmisillä on outoja kokemuksia nukahtamisen ja heräämisen aikana
Neljäsosalla ihmistä on kokemuksia, jossa he ovat kuin unen ja valveen rajamailla: REM-unessa valveilla ollessaan. KN kutsuu näitä REM-tunkeutumisiksi (REM-intrusion), jolloin ihmiset ovat tilapäisesti halvaantuneita tai heillä on näkö- tai kuuloharhoja. Heillä aivojen valveen ja unen säätely ei ole on-off, vaan pikemminkin sekoitus molempia. Kun tämä sekoitustila tapahtuu: he ovat valveilla ja REM-tilassa samanaikaisesti. He kokevat valoilmiötä ja kehosta irtautumiskokemuksia (out-of-body, OOB). He ovat tietoisia, mutteivät kykene liikkumaan. He osallistuvat mitä mielikuvituksellisimpiin tarinoihin REM-tietoisuuden tilassa. Kaikki nämä avainpiirteet johdattivat KNn ajatukseen, että NDE-kokemukset voi jäljittää REM-tietoisuuden tilaan.
NKn mielestä kaikki NDE-kokemukset: kehosta irtaantuminen, hurmiotila tai nirvanan kokemukset, mystinen ”ykseydenkokemus” ja pyhimysten ja kuolleiden näkemiset voidaan liittää aivojen aivovarren ja limbisen järjestelmän toimintaan.
NK kirjoittaa, että meidän hengelliset kokemukset omaavat vaistomaisia laadullisia piirteitä, jotka syntyvät aivojemme varhaisimmissa osissa. Ne alueet toimivat yhdessä limbisten alueiden kanssa. Limbiset alueet tuottavat tunteita ja emootioita.
NK ei väitä sanovansa viimeistä eikä täysin kattavaa selitystä hengellisille kokemuksillemme, mutta kertoo, että alamme ymmärtää vähän enemmän, mitä aivoissa tapahtuu hengellisen kokemuksen aikana.
Hengellisyyden neurologisen perustan ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme mitä on olla ihminen.
Mitä on hengellinen kokemus?
Latinankielen sana "spiritus", merkitsee henkeä tai elämää. KN muistuttaa, että aivotutkimuksilla on rajoituksensa: on olemassa aivojen solutoimintaa, joka ei näy verenkierron muutoksissa, joilla tavallisesti aivotoimintojen eroja monessa yhteydessä tutkitaan. Soluryhmät, jotka ovat merkittäviä hengelliselle kokemukselle, voivat ovat liian pieniä aivojen MRIn havaittavaksi. Eikä MRI tutki niitä aivojen alueita, joissa Ei ole toimintaa, tai niiden toiminta on estetty, mikä on perustavanlaatuista NDE-kokemuksille. Ja vaikka aivojen MRI-tuloksia saataisiinkin, täytyy myös tutkittujen yksilöiden vahvistaa nämä löydökset oikeiksi.
Amerikkalainen tutkijaryhmä tutki uskon, epäuskon ja epävarmuuden virtapiirejä aivoissa ja tuli loppupäätelmään: aivojen perustila on usko. Epäusko ja epävarmuus vaativat enemmän aivojen toimintaa (termodynamiikan lakien mukaan aivot yrittävät säästää energiankulutusta). Usko on siis aivojen kovalevyn perustila. Otsalohkon etuosa ( prefrontaalikortex, PFC) signaloi voimakkaammin kristityillä kuin ei-uskovilla, kun ihmisiltä kysyttiin Jumalasta ja Neitseellisestä syntymästä.
Kaikki uskonnosta lukeneet ovat jossain vaiheessa törmänneet 1902 julkaistuun William Jamesin kirjaan The Varities of Religious Experience ( "Uskonnollisen kokemuksen eri muodot") KN kertoo William Jamesista mielenkiintoisia sukutarinoita: nuorempi veli Henry James on suuri amerikkalainen kirjailija, Ralph Waldo Emerson oli hänen kummisetänsä - huomattava aikansa ajattelija.
William James (WJ) oli lääkäri, joka ei koskaan harjoittanut lääkärinammattia, hän vietti uransa opettamalla ja kirjoittamalla Harvardissa. WJ lanseerasi termin "tajunnanvirta” (stream of consciousness), jolla oli suuri vaikutus psykologiaan ja kirjallisuuteen (James Joyce, Virginia Woolf, William Faulkner).
Michael Trimble, joka on sekä neurologi että psykiatri, pitää WJn kirjaa paljastavimpana uskonnon psykologian tutkimuksena, mitä on olemassa. WJ käytti sanaa "uskonnollinen" samassa mielessä, miten nykyisin käytetään "hengellinen" sanaa.
Hengellinen (spirituaalinen) viittaa suoraan henkilökohtaiseen kokemukseen, riippumatta sosiaalisesta kontekstista. WJ: henkilökohtainen hengellinen kokemus on yksittäisen ihmisen tunteita, tekoja ja kokemuksia, jotka yksilö itse ymmärtää koskettavan sitä, mitä hän pitää jumalallisena.
Hengellinen kokemus on yksilön itsensä kokema, eikä ole suoraan jaettavissa toisten kanssa.
Psykiatri A H Maslow määritteli 1960-luvulla hengellisen kokemuksen "huippukokemukseksi".
Kuuluisa taidehistorioitsija John Addington Symonds kirjoitti omaelämänkerrallisissa kirjoituksissaan, että oli kokenut epätavallisia unenkaltaisia tiloja, jotka lähestyivät hypnoosia luonteeltaan. WJ puolusti Symondsia, kun muut aikalaiset tyrmäsivät hänet. Kuuluisassa lääkärilehdessä, Lancetissa englantilainen neurologi arveli Symondsin kärsivän epilepsiasta, limbisen järjestelmän epilepsiasta. Symondsilla oli pahoja migreenikohtauksia, mutta epilepsiasta ei ole tietoa. "Transsitilojensa" aikana ja niistä huolimatta Symonds menestyi akateemisella urallaan loistavasti.
KN muistuttaa, että vielä tänäänkin hengellisistä kokemuksista puhumista pidetään lääkäripiireissä omituisuuksina, jotka todennäköisesti liittyvät aivotoiminnan häiriöihin, mielenterveyden pettämiseen tai vähemmän järkevään mieleen. Jos aivot ovat häiriintyneet tai sairastuneet, niin silloin kokemus itsessään on sairas, eikä kukaan halua sairastunutta hengellisyyttä.
Jos joku lääkäri haluaa julkisesti tunnustaa esim. ruumiista irtaantumiskokemuksistaan, niin hänen ammatillinen pätevyytensä ja rehellisyytensä asetetaan KNn mukaan heti kyseenalaiseksi. KNlle on sellaisia kollegoja tullut kyselemään, mitä heille on oikein tapahtunut. Osa ihmisistä voi olla häpeissään hengellisistä kokemuksista, jonka he muistavat erityisen hyvin.
Hengellisen kokemuksen neljä laatupiirrettä
Hengellinen kokemus on William Jamesin mukaan:
1) kielen tuolla puolen. KNn mukaan se antaa vihjeitä siitä, missä osassa aivoja "mystinen kokemus" on.
2) kokemuksen tuoma kauan kestävä tietoisuus, joka on "ymmärryksen ja käsitteellisen ajattelun yläpuolella". KNn mukaan se antaa viitettä, että aivojen emotionaaliset osat ovat kyseessä.
3) kokemus on lyhyt kestoltaan, kokemuksen voimakkuus voi olla osasyynä sen ohimenevyyteen. Kun kokemus on ohi, tunteet haalistuvat, mutta muisto on poikkeuksellisen voimakas, mikä erottaa sen uskonnollisista tavoista ja käytännöistä, älyllisistä käsitteistä, arvoista ja käyttäytymisestä.
4) mystiselle kokemukselle on tyypillistä passiivisuus, kun mystinen kokemus tulee, ihmisen tahto on kokonaan korkeimman voiman hallussa.
Hengellisen kokemuksen kokeneet kuvaavat saavuttaneensa "korkeamman" tai transsendentin tietoisuuden. KNn mielestä varhainen aivovarsi säätelee valve ja REM-tilan vaihtumista, mikä voi selittää hengelliset kokemukset.
Erilaisia "hengellisiä kokemuksia" voi olla myös epileptisissä kohtauksissa, hallusinaatioissa, psykoottisissa tiloissa ja päihdekokemuksissa.
Päihdepotilailla on usein hengellisiä kokemuksia päihteiden vaikutuksesta. 1995 Ron Dunselmanin (RD) kirjan englanninkielisessä versiossa In the Place of Self - How Drugs Work RD kirjoittaa (s16-17), että huumeita käytettiin päästäkseen jumalten maailmaan (so. ekstrasensoristen olentojen ja kokemusten maailmaan). Osalle kokemus oli sekava ja pelottava, minkä vuoksi huumeiden käyttö hengellisissä tarkoituksissa oli mahdollista initioiduille (oraakkelit, papit, shamaanit, poppamiehet jne.) vasta pitkän ja ankaran hengellisen koulutuksen jälkeen. Ajan myötä "huumehengellisyys" tuli pimeämmäksi ja pimeämmäksi. Jumalten maailma hiljeni ja ihmiset tulivat huumehaluissaan levottomiksi ja "viesti jumalilta" tuli vääristyneenä, sekavana ja kaksimielisenä, niin ettei ennustuksista ollut mitään apua. Delfoi oraakkelien on ajateltu haistelleen kaasuja, jotka vapautuivat kallioiden välistä. Huumehengellisyys- käytäntö rapistui rituaalien, seremonioiden ja juhlien aikana tajunnantilan muuttamiseksi. Huumeita alettiin nauttia mielihyvän ja "kicksien" vuoksi, jonka vuoksi valmistautumattomat ja "epäpuhtaat" kokivat mitä tahansa tuntemuksia.
RD kirjoittaa (emt, 19), että kun alkoholia nautittiin Niilin seudulla 6000 vuotta ennen ja myöhemmin kun Egypti/Babylonian sivilisaatio (3000 eKr) ja kreikkalaiset (700 eKr) käyttivät alkoholia tajuntansa muuttamiseksi, niin yhteys jumaliin ja hengelliseen kokemuksiin oli kadonnut. Alkoholin käyttöä rajoitettiin sen aiheuttamien ongelmien vuoksi jo 2225 eKr kuningas Hammurabin ( Babylon) toimesta.
Myöhemmin Dionysoksen kultissa, juhlien aikaan, oli sallittua juoda viiniä tiukkojen sääntöjen alaisena - yhdessä toisten kanssa, koska ajateltiin, että yksinjuominen tekee ihmisen vieraantuneeksi ja melankoliseksi. Dionysos-kultissa ihmiset tulivat krapulan myötä tietoisemmiksi kehostaan, mikä kohotti itsetietoisuutta.
KNn kirjan - The God Impulse - kolme tietoisuuden tilaa
Kliinisessä neurologiassa on kolme tietoisuuden tilaa: valvetila, REM-uni ja non-REM-uni. Tietoisuuden vastakohta on kooma. Aivovarsi säätelee näitä kolmea tietoisuuden tilaa.
KN tutkimusten lähtökohtana oli ajatus, että hengellinen kokemus syntyy tietoisuuden, tajuttomuuden ja uniennäkemisen rajamaastossa (borderlands), kun tietoisuutemme ei ole kokonainen vaan hajonnut ja sekoittunut näiden kolmen tilan välillä. "Borderlands on tapa ilmaista, että tietoisuuden tila on "korkeampi", "transendentti" tai "laajentunut"; tietoisuus, joka koskettaa Jumalaa tai Universiumia.
Tietoisuus on yksilön kokema eikä suoraan toisten kanssa jaettavissa. Tietoisuus on pysyvä ajan kuluessa, muisti yhdistää menneen nykyiseen. Tietoisessa kokemuksessa on subjektiivisia piirteitä, joita kutsutaan englanninkielessä nimellä "qualia".
Tietoisuutta ei ole aina helppoa määritellä esim. koomapotilas voi avata silmänsä, koomatilassa aivot ovat huomattavan aktiiviset tai aivokuolleella on polvirefleksi tallella. Fyysisistä reaktioista ei voi aina päätellä tietoisuuden tilaa - NDE-kokemukset ovat hyvä esimerkki tilasta, jossa potilas näyttää kuolleelta, mutta on hyvinkin elossa.
1924 Sherrington väitti, etteivät aivotoiminnot paikallistu, vaan aivotoimintojen tietyt alueet on myytti. Aivosolut ovat fyysisesti yhdessä ja toimivat "holistisesti" laajana verkkona. Aivot ovat ekvipotentiaalit kauttaaltaan ja erilaistuneet toiminnot eivät ole paikkaspesifejä. Sherrington kehitti ajatuksen, että hermosolut ovat synapsien välityksellä yhteydessä toisiinsa. Hänelle henkinen kokemuksemme ei ollut mahdollista tutkia aistielimen kautta, aivot eivät voi käsittää itseään ja olla tietoinen itsestään aivoina - vaan tietoinen jostakin muusta: ajatuksista ja tunteista esimerkiksi. KNn mielestä MRI lopettaa aivojen ja mielen kaksoiselämän.
Meidän täytyy olla tietoisia, jotta voimme omata hengellisiä kokemuksia. Jotta voimme olla tietoisia, meidän aivot täytyy virittää (arousal). Aivovarsi ei vain viritä (arousal) meidän aivoja, vaan se huolehtii myös hengityksestä, sydämensykkeestä, taistele-tai-pakene- reaktiosta ja vegetatiivista (autonomisen hermoston) toiminnoista. Ydinjatkoksella hermostosysteemi kohtaa arousal-systeemin.
Aivovarren kehitys alkoi 300 miljoonaa vuotta sitten, eikä se ole evoluution kuluessa muuttunut paljoakaan - rotalla ja ihmisellä on hyvin samankaltainen aivovarsi.
Arousal (viritys)systeemi aktivoi useita aivojen alueita ja siellä on monenlaisia välittäjäaineita: mm. adrenaliini, asetylkoliini, serotoniini ja dopamiini. Kaikki aistiärsykkeet (hajua lukuun ottamatta) menevät talamuksen (kreikk. miesten makuuhuone) kautta aivokuorelle tunnistettavaksi. Keholliset tuntemukset - näkö, kuulo, kipu, kosketus ja raajojen asento - prosessoidaan ensiksi talamuksella, ennen tarkempaa käsittelyä aivokuorella.
Tietoisuuden neurologinen perusta on hyvin tiedossa: aivovarsi virittää talamuksen ja aivokuoren yläpuolellaan, jotka tuottavat inhimillisen kokemuksen - arkisen ja transsendentin kokemuksen. Aivovarren osuutta on tässä prosessissa vähätelty, KNn mielestä ei enää.
Portti tietoisuuteen - talamus
Ei kaikki informaatio ulkomaailmasta ja sisäisistä kokemuksista päädy tietoisuuteen, vaan talamus on portti tietoisuuteen. Talamus on pääasiallinen releasema, päättäen kuinka ja mitä informaatiota päätyy aivokuoren tietoisiin prosesseihin. Talamuksesta on runsaat yhteydet eri puolille aivoja mm. aivojen (arousal)viritystilaan.
Tietoisuuteen saapumisen prosessia voi ajatella "kohdevalona", eli informaation valikointina ja noutamisena. Ahdistus tekee tämän "spotlightin" yliaktiiviseksi, tavallisesti ohitetut tuntemukset muuttuvat epäilykseksi sairauksista. Hypokondrisesta oireyhtymästä (kansanomaisemmin luulosairas) kärsivällä tämä kohdevalo on villiintynyt, koska mikä tahansa tuntemus liitetään sairaudenpelkoon.
Tietoisuudella ei ole keskusta aivoissa, vaan ajatellaan että tietoisuus on prosessi, jossa talamus ja aivokuori toimivat yhdessä.
Aivojen aktiviteetista suurin osa on tietoisuudelta piilossa. Tietoisuus ei ole sokea vain suurimmalle osalle aivoaktiviteetistä, vaan myös omalle aivoprosessille. Tietoisuus ei siis koskaan täysin ymmärrä itseään. On olemassa inhimillisen ymmärryksen rajat aivoissamme.
5 % maailmankaikkeudesta on ihmisen instrumenteilla havaittavissa, 95 % on energiaa tai mustaa ainetta.
Aivot kykenevät käsittelemään käsittämättömän määrän informaatiota samanaikaisesti. Samanaikaisten prosessien pitää olla sekventiaalisia (peräkkäisiä), koska tietoisuudella on selvä sekventiaalinen virta. Yhtäaikaiset prosessit täytyy integroida peräkkäisiksi tietoisuudelle tapahtuvaksi. Tämän integraation tekee talamus, tai talamus ja sen yhteydet aivokuorelle.
Talamus ja aivokuori toimivat yhdessä erikoisella tavalla: ne resonoivat elektrisesti 40 kertaa sekunnissa (ei tiedetä, miten ne tämän tekevät), mikä synkronoi havainnot ja ajattelun valveillaollessa ja unenäkemisen aikana. Sisäinen ajastin luo tietoisuuteen kokonaisuuden.
Aivovarsi - inhimillisen tietoisuuden lähde
Jos ei ole aivovartta, ei ole tietoisuutta. Aivovarren kautta tieto jaloista, suolistosta, sydämestä ja koko kehosta aktivoi talamuksen ja aivokuoren.
Aivovarren vamma on korjattu leikkauksella asettamalla stimuloiva elektrodi aivovarrelle. Näin on saatu 38-vuotias mies, joka on ollut kuusi vuotta puhumaan ja kommunikoimaan kyvytön, puhumaan ja mielekkäästi olemaan vuorovaikutuksessa ympärillä olevien ihmisten kanssa.
Voimme menettää puolet talamuksesta (joko oikean tai vasemman puolen) tai jommankumman aivopuoliskon, mutta silti säilytämme tietoisuuden oleellisimmat osat.
Jos on "aivokuollut" eli vegetatiivisessa tilassa 12 kuukautta, niin ennuste merkitykselliseen aivojen toipumiseen on menetetty ja kooma on pysyvä.
Voimme menettää tietoisuutemme kahdella tavalla: joko niin, että aivovarren aivojen viritys (arousal) systeemi on vammautunut tai virityssysteemi ei viritä talamusta ja aivokuorta.
Aivovarsi ja hengellinen "tietoisuus"
KN arvelee, että hengellinen kokemus syntyy tietoisuuden, tajuttomuuden ja unenäkemisen rajamailla - tilassa, jolloin tietoisuutemme ei ole kokonainen vaan fragmentoitunut (sirpaloitunut) ja sekoittunut: hybridi tila.
Hengellinen kokemus koskee tietoisuuden hyvin erityistä osa-aluetta, yksilöllisen minämme (self) tunnetta, yksikön ensimmäisen persoonan näkökulmaa (”minä"), missä useimmat meistä viettävät elämänsä.
Minällä on erityinen suhde hengellisiin kokemuksiin. Ensiksi hengellisen kokemuksen muistot ja tunteet tulevat tärkeimmiksi osiksi minäidentiteettiämme. Toinen hengelliselle kokemukselle tyypillinen piirre on minän menetys johonkin minää "laajempaan" tietoisuuden tilaan.
"Minän menettäminen" edellytys mystiselle kokemukselle
Vanha lääketieteellinen sanonta sanoo: mitä enemmän asiasta kirjoitetaan, sitä vähemmän siitä tiedetään. Minä (self) on tyypillinen edustaja asiasta.
Lähellä kuolemaa kokemuksissa (NDE, near-death experiences) minälle tapahtuu mielenkiintoisia asioita.
Arkielämässämme meillä on kokemus, että olemme olemassa erillisinä yksilöinä, erillä maailman esineistä. Tietoisuus ja minä ovat melkein aina toisistaan erottamattomat.
Vain harvoissa kokemuksissa menetämme tämän minän erillisyyden varmuuden: mystisessä liittymisessä universiumiin, syvässä meditaatiossa tai tietyissä psykoosin muodoissa.
Buddhalaiset sanovat, että menettämällä itsemme havaitsemme todellisen luontomme, sen mitä todella olemme. Mystisessä kokemuksessa menetämme minän rajat, tai ne voivat tulla vääristyneeksi sekä itäisissä että läntisissä meditatiivisissa traditaatioissa.
William James kirjoitti, että mystinen kokemus tarkoittaa kaikkien tavallisten rajojen (myös kehollisten) ylittämistä yksilön ja Absoluutin välillä.
Minän menettämisestä voi, KNn ihmetykseksi, tulla yksi elämämme voimakkaimmista kokemuksista, joka tavallisesti tulee voimakkaasti sisällytetyksi elämänkestävään minä-identiteettiimme.
Ihmiskunnalla on kauan ennen peilin keksimistä ollut vahva tunne siitä, että "minä olen minä". Muistin ansiosta säilyn ajassa. Unohtamalla itsemme hetkeksi voimme nousta kohti transsendenssiä.
Oikea parietaalilohko on tärkeä, jotta voimme tunnistaa itsemme maailmassa ja tunnistaa esim. vasemman kätemme omaksi kädeksemme. Aivoatakki oikeaan parietaalilohkoon voi viedä molemmat kyvyt. Vasemman puolen aivohalvauksen kokenut voi kyetä lukemaan, muttei osaa enää kirjoittaa.
Raaja-amputoituja voidaan kuntouttaa niin, että peileillä hämätään aivoja luulemaan, että raaja on tallella, mikä on KNn mukaan osoitus siitä, että tunne vahva minästämme on hyvin hatara oletus.
Itsetietoisuus on tietoisuutta omasta luonteestaan, tunteistaan, motiiveistaan ja haluistaan. Tähän tarvitsemme otsalohkon viimeksi kehittyneitä osia, prefrontaalikorteksia (PFC). PFC toimii järkevässä päätöksenteossa ja emootioiden prosessoinnissa. PFC mahdollistaa sen, että tietäjä tietää tietävänsä, eli itsetietoisuuden alkeellisimman muodon.
Jos ihmisellä on epilepsia prefrontaalilohkossa, niin hänellä on usein "unenkaltaisia tiloja". Otsalohkon vammat muuttavat ihmisen persoonallisuutta pysyvästi, kirjallisuuden kuuluisin aivovammapotilas on rautatietyöntekijä Phineas Gace, joka sai räjäytystyössä kangen läpi molemman aivojen otsalohkonsa (PFC) 13.9.1848. Hän oli tajuissaan onnettomuuden tapahduttua. Entisestä kunnollisesta miehestä tuli vamman myötä täysi hulttio.
Kun tarkkailemme itseämme (reflektoimme), niin aivojen MRI näyttää aktivoivan samoja alueita kun noudamme omaelämänkerrallisia muistoja.
Minäkokemukselle on tärkeä myös posterior cingulate- niminen rakennelma: se mahdollistaa elämänkerrallisen muistin, ohjaa reaktioitamme tuttuihin kasvoihin ja ääniin sekä havaitsee ja prosessoi emotionaalisia ärsykkeitä. Posterior cingulate on myös tärkeä ihailun ja myötätunnon säilyttämiselle.
Hengelliselle kokemukselle on tyypillistä äärimmäinen ihailu tai palvonta.
Aivopuoliskoilla voi olla oma tietoisuutensa
Oikea- ja vasenaivoiset -keskustelu alkoi kun todettiin aivokurkiaisen ( corpus callosum, CC) katkaisun jälkeen, että aivoilla voi olla "eri mieli". Eräs CC-vammautunut poika veti housuja jalkaan toisella kädellä ja toisella alas.
Oikea aivopuolisko on yleensä hiljaa. Kunnollisesti käyttäytyvä ihminen, jolle annettiin eräässä kokeessa oikean aivopuoliskon lamaava lääkitys, alkoi käyttäytyä hyvin seksuaalisävytteisesti ja henkilökuntaa sättien ja oli pahoillaan, kun lääkitys oli väistynyt hänen aivoista.
Aivojen viritys(arousal)systeemi kontrolloi tietoisuuden tilojamme, Locus coerulus on aivojen valvetilojemme ”metronomi”
Primitiivinen aivovarsi on säilynyt nisäkkäillä suhteellisen samanlaisena, Homo Erectuksella oli samanlainen aivovarsi 2 miljoonaa vuotta sitten.
Aivojen viritysjärjestelmä pitää huolen siitä, että olemme hereillä.
Aivovarrella on molemmilla puolilla locus coerulus-tumake (LC, 32 000 aivosolua), jossa on 16000 aivosolua kaksi millimetriä leveällä ja 15 mm pitkällä alueella. Nämä solut ovat tummasti pigmentoituneet. Ne näkyvät paljaalla silmällä. LCllä on runsaasti yhteyksiä eri puolille aivoja. Erityisesti limbisen järjestelmän hippocampukseen ( muisti) ja amygdalaan, mantelitumakkeeseen (tunne-elämä).
LC auttaa keskeyttämään aivot rutiinitehtävistään ja valmistaa uutta ja tärkeää varten , mikä on tärkeä piirre vaarallisessa maailmassa. Kun vaaratilanne ilmenee, niin LC erittää noradrenaliinia, mikä saa hippocampuksen käymään läpi ja muodostamaan muistikuvia, jotka ovat oleellisia hengissäpysymiselle. Noradrenaliinilla ja omaelämänkerrallisella muistilla on suora yhteys.
LC:llä on keskeinen rooli aivojen virittämisessä ja tietoisuudentiloissa, huomion kiinnittämisessä ja stressiin reagoinnissa. LC on aivojen "metronomi", joka asettaa rytmin jokaiselle valveillaolohetkellemme.
LC tikittää hiljaa kun on rauhallista ja tylsääkin, mutta kun joku vaatii huomiotamme, sen tikitys kiihtyy. Kun koko kehon stressaantunut, niin noradrenaliini leviää kaikkialle kehoon. Keskittyneenä ja valppaana LC tikittää keskitasoisesti.
Hitaasti ja nopeasti tikittäessään LC-neuronit toimivat kukin itsenäisesti, mutta kohtuullisella tasolla toimiessaan synkronoidusti.
LC-tikitys ei ole tiukasti sidottu käyttäytymiseen, vaan LC-metronomi itse asiassa ennakoi, mitä olemme tekemässä.
LCn noradrenaliinin vastaisesti vaikuttaa asetylkoliini, joka dominoi, kun olemme unessa, REM-unessa erityisesti. Meidän autonomisessa järjestelmässä on sympaattinen hermosto (joka välittäjäiaineina ovat adrenaliini ja noradrenaliini) ja parasympaattinen hermosto ( asetylkoliini). Sympaattinen hermosto reagoi taistele-tai-pakene reaktioissa niin että pystymme vaaran sattuessa toimimaan. Parasympaattinen hermosto tyynnyttää elimistöä ja toimii unen aikana.
Sympaattinen myrsky on vastuussa voodookuolemista, halvauskuolemista, epilepsiakohtauskuolemista, päänvammakuolemista ja leikkauskuolemistakin. Ylikierroksilla oleva sympaattinen hermosto saa sydämen sykkimään epäsäännöllisesti ja rytmihäiriöiden kautta seuraa kuolema - voodookuolemassa pelkästä pelosta.
Kun olemme vaaratilanteessa, koemme että aika hidastuu ja/tai ajatuksenkulku nopeutuu. Pelko ei nopeuta aivoja eikä saa näkemään asiat selvemmin. Ihminen päättelee, että esim. oma putoaminen kestää pidempään, kuin muiden saman matkan putoaminen. Aivot muodostavat muistikuvia pelkotilanteissa epäluotettavasti. Psykologi Chess Stetson tutki tätä putoamiskokeissaan.
Pelko ja limbinen järjestelmä
Kun koemme jonkin pelottavan kokemuksen, niin hippocampus muodostaa nopeasti rikkaita muistikokemuksia. Sekuntiin tungetaan enemmän muistikuvia, kuin tavallisesti, mikä saa sekunnin tuntumaan pidemmältä.
Hippocampus (HC), limbisen järjestelmän avainrakenne, joka toimii muistamisessa ja emootioissa, on hengellisten kokemusten perusta. Hippocampus on vastuussa ajanaistimisesta. Hippocampus on läheisessä yhteydessä amygdalaan, mantelitumakkeeseen.
Mantelitumake (AMG) viivästyttää informaationkulkua vaaratilanteissa ja se toimii yhteysasemana alemman aivovarren (josta on yhteys sydämeen ja keuhkoihin) ja hippocampuksen (ajattelu- ja päätöksentekoprosessi) välillä. Mantelitumake prosessoi sisäelinten elintärkeät aivovarren tuntemukset (sydämen kiihtynyt syke ja ilmanloppumisen tunne ==>jotka muuttuvat tunteiksi: pelko ja ahdistus). Vaaratilanteiden ääni-, näkö-, tunne- ja makutuntemukset kulkevat mantelitumakkeen kautta.
Vaaratilanteissa ne muistot jotka muistetaan ja muodostetaan, ovat kriittisen tärkeitä. Sekä HC että AMG ovat oleellisen tärkeitä omaelämänkerralliselle muistille, hengissäsäilymiselle ja pelottavien tilanteiden välttelylle. Muistikuvat jotka muodostamme kun olemme peloissamme, ovat vahvoja ja usein elämänkestäviä, vaikka olisimmekin kadottaneet alkuperäisen pelkotilanteen muististamme. Monet aikuisena pelkäävät pimeää, vaikkei pimeä enää merkitse samoja asioita.
Tiukka yhteys HCn ja AMGn välillä selittää sen, miksi emotionaaliset kokemukset ovat niin helposti muistettavia. AMG toimii tietoisuuden allakin, koska se on kyettävä tunnistamaan vaaratilanteet. AMG prosessoi tiedostamattakin ahdistuksen, kauhun, huolen ja terrorin, jonka koemme. AMGn tehtävä on pelon avulla vahvistaa muistitoimintoja.
Refleksitoiminnot toimivat ennen kuin ehdimme miettiä, mitä teemme vaaratilanteessa. Ajattelu on liian hidas prosessi vaaratilanteissa.
Dostojevskin kääntyminen uskonnolliseksi
KNn kertoo tarinan Dostojevskistä, joka pelastuu viime tingassa teloituskomppanian edestä ja on uskonnollinen sen jälkeen koko loppuelämänsä. Teloituksen sijasta Dostojevski lähetetään vankilaan Siperiaan. Varma kuolema edessään Dostojevski kykeni näkemään elämän kauneuden: elämä on siunauksista kaunein. Jokaisella meillä on tämä mahdollisuus muuttaa jokainen hetkemme "onnellisuuden ikuisuudeksi".
Dostojevski kertoo, ettei voi muistaa päivää jolloin olisi ollut onnellisempi kuin selviydyttyään elämään takaisin. Dostojevski kirjoittaa Idiootissa Prinssi Myskinin sanoilla (12 vuotta myöhemmin) tapahtumasta.
Neurologille, KNn mukaan, on selvää, että Dostojevskin adrenaliini pulppusi ja hänen limbinen järjestelmänsä leimaa poltinmerkillä omaelämänkerralliset muistot hänen hippocampukseensa. Se selittää, miksi nuo " viisi minuuttia tuntuivat hänelle äärettömyydeltä".
Taistele-tai-pakene -tilanteissa aivovarsi (BS) lähettää vuolaana virtana informaatiota mantelitumakkeeseen (AMG), joka viivästyttää informaatiota muille aivojen alueille 8 aivojen etuosat, PFC, mukaanlukien). PFC, prefrontaalikortex mahdollistaa jonkin asian hyväksikokemisen. PFC:llä on kaksi aluetta, jotka ovat läheisessä yhteydessä limbiseen järjestelmään: orbitofrontaalinen kortex (OFC) ja mediaalinen prefrontaalikortex (mPFC).
Otsalohkon alueet ja pelko
Otsalohkossa mPFC on limbisen järjestelmän korkeimmalla kohdalla, mPFC hallitsee sydäntä, keuhkoja, suolistoa ja hikoilua, jota koemme emootioiden aikana. mPFC:stä on vahva yhteys mantelitumakkeeseen (AMG), minkä vuoksi mPFC mahdollistaa järkeilyn sisäelintuntemuksistamme (”gutfeeling", tuntuma munaskuita myöten), niin että mPFCn muokkaama mielialamme ohjailee toimintaamme ja valintojamme. Tunneäly liittyy myös mPFChen.
Mikäli mPFC on tuhoutunut, ihminen ei tunne pelkoa silloinkaan, kun sitä pitäisi. Ihmisestä voi tulla hyvin itsetuhoinen, vaikka rationaalinen älykkyys toimisi normaalisti. Jos mPFC on tuhoutunut, niin ihmiseltä puuttuu "somaattinen markkeri", joka antaa alitajuisia sisäelimistä tulevia varoituksia vältellä tiettyä käyttäytymistä.
OFC, orbitofrontaalinen aivokuori otsalohkossa on myös tiheässä yhteydessä mantelitumakkeeseen (AMG). OFC määrittelee mielihyvän ja palkkioiden emotionaalisen arvon, mikä toimii muille aivonosille oikeiden (ja väärien) päätösten pohjana. OFC esivirittää (”primes") tai ehdollistaa esim. näkemään tiettyjä asioita arvokkaana ja tavoiteltavana. OFC saa sensorisen ärsykkeen informaation maku-, haju-, näkö- ja kehon tuntemuksista ja sekoittaa nämä tuntemukset antaakseen meille esim. ruoan ja sekin mielihyväkokemuksen. Myöhemmin pelkkä alastoman naisen näkeminen saa OFCn syttymään.
OFC ja sen aikaansaama mielihyvän kokemus ohjaa kaikkea käyttäytymistä ja luo pohjan addiktioille, päihderiippuvuuksille. OFC kertoo muille aivojen alueille, että päihteet ovat "hyvää", vaikka käyttäytyminen johtaisi aivan muuhun kuin hyvään ja palkitsevaan.
Aivoille palkkioilla on ollut elossasäilymisarvoa
Hengellinen kokemus on hyvin palkitseva kokemus (monille elämän palkitsevin kokemus), joten OFCn täytyy liittyä lähellä kuolemaa kokemuksissa koettuihin hengellisiin kokemuksiin. KNn mukaan Dostojevskin hengelliseen kokemukseen liittyi hänen prefrontaalikortexinsa (PFC), kun hän koki transsendentin, mikä muutti hänen elämänsä.
OFC leimasi siis kokemuksemme hyväksi tai huonoksi, muut aivojen alueet vaikuttavat myös OFCn toimintaan mm. ajattelun ja huomion suuntaamisen kautta.
OFC ja locus coerulus (LC) ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Kun odotamme kokevamme mielihyvää, suuntaamme huomion siihen, mistä oletamme mielihyvän tulevan. Yksittäinen ääni voi laukaista aivoissa mielihyvän odotuksen: vastapalloon oikealla tavalla osuminen voi pelaajan mielessä yhdistyä voittoon.
OFC ja näköjärjestelmä ovat yhteydessä toisiinsa, näemme haluttavat esineet halujemme mukaisesti. kauneus on katsojan silmässä, sanoo sananlasku.
Sanat ja ajattelu voivat muuttaa OFCtä ja sen mielihyvän arviointia. Mielihyvää voi abstrahoida ja päivittää, kielen avulla siitä voi keskustella. OFC asettaa kauppaostoksissamme palkkioarvon ostoksille, joita teemme. Meidän vapaa tahtomme valinnoissa liittyy mPFCn toimintaan.
Emme ole vain vaistojemme varassa, kun mPFC toimii. Taistele-ja-pakene -tilanteissa mPFC sallii meidän tehdä nopeasti päätöksemme nopeasti perstuntumalla ( "gutfeeling").
Kun on enemmän aikaa, niin mPFC punnitsee valitsemisen eri vaihtoehtoja ja saa lopulta muut aivoalueet puolelleen valinnan tekoon.
OFC ja mPFC yhdistää tavoitteet ja emootiot, mikä mahdollistaa eri mielihyvien priorisoinnin eli sen, mikä niistä on toinen toistaan parempi.Kun tavoitteita on palkittu johdonmukaisesti jonkin aikaa, niistä syntyy tapoja.
NDE-kokemusten ja hengellisten kokemusten perusta
Eli lähellä-kuolemaa-kokemukset (NDE) johtuvat monista fyysisistä asioista. Vähäinen verenkierto aivoissa (pyörtyminen, sydänkohtaukset) luo NDE-kokemuksia. Kun verenkierto ensimmäisenä vähenee silmän verkkokalvon sivuosista, seurauksena on tunnelinäkö.
Temporo-parietaaliaivoalueen toiminnan heikentyminen johtaa kehosta poistumiskokemuksiin (OOB, out-of-body) tai "koettuun läsnäoloon".
Pelko voi yksin aiheuttaa NDE-kokemuksen
.
Limbinen järjestelmä ja aivojen otsalohkon osat antavat NDE-kokemuksille hyvin mielihyvänsävyisen ja mieliin painuvan kokemuksen.
Hippocampus, HC, ja muisti aktivoituvat aivojen viritys(arousal)järjestelmän ansiosta, aika tuntuu hidastuvan. Verenkierron heikentyessä aivojen metronomi locus coerulus (LC) hiljenee, mikä saa aikaiseksi taivaallisen valon, ihminen siirtyy tajunnan ja tietoisuuden rajamaille sekä näkyjen ja mahtavan loiston maailmaan.
REM-tietoisuus sallii NDE-kokemuksissa nähdä asiat pimeässä, kuin katselisimme maailman hienointa esitystä.
Kun uneksimme REM-unessa, niin voimakkaat sähköaallot alkavat aivovarren ponsista ja säteilevät ylöspäin geniculatumiin (visuaaliseen talamukseen), josta ne näköradan mukaisesti menevät takaraivo (okkipitaali)aivokuorelle. Näitä aaltoja kutsutaan lyhyesti PGO-aalloiksi: ne ovat hahmomaisia valaisevia salamoita, jotka sähköistävät näköaivot ja luovat unennäyt. REM-unen aikana ihmisen silmät liikkuvat sivulta toiselle luomien alla. REM-unen aikana unemme ovat pisimmät ja kehittyneimmät.
Unet ovat tavallisesti visuaalisia. Kosketus, maku, haju ja ääni eivät ole niin tärkeitä kuin mielikuvitus. Unelmoinnissa esimerkiksi pelko on yhteydessä limbisen järjestelmän mantelitumakkeen (AMG), OFC ja anteriorisen cingulumin aktivoitumiseen. Hippocampuksen aktivoituminen liittyy unien ja unelmien muistamiseen.
REM-unen aikana olemme "selkäydinhalvautuneita", niin ettemme voi toimia unessamme, silmät ja hengityslihakset toimivat normaalisti, ulkopuolisen maailman tuntemukset on poiskatkaistu.
REM-unen mysteeri ei ole vieläkään ratkennut, mutta tiedämme että se tärkeä elinkyisenä säilymiselle. REM-uni on tärkeä elossapysymiselle, energian säätelylle ja ehkä yleensä muistamiselle.
REM-unen aikana osa aivoalueista toimii, osa ei. Poispäältä on dlPFC, dorsolateraalinen prefrontaalikortex, joka on keskeinen kyvylle loogiseen ongelmanratkaisuun ja aivojen toiminnanohjaukseen. dlPFC organisoi informaatiota, ajatuksia ja emootioita sekä pystyy lykkäämään mielihyvän hakemista. dlPFC poispäältäolo aiheuttaa sen, miksi unet tuntuvat niin todellisilta. Se selittää myös sen, miksi unet ovat usein sekavia ja irti tavallisesta kontekstistaan sekä sen, että ajat, paikat ja ihmiset vaihtuvat äkkiä, omituisella tavalla.
Valve (todelta tuntuvat) unet
Jos dlPFC ( dorsolateraalinen prefrontaalikortex) ei olekaan pois päältä, kuten tavallisesti on laita, REM-unen aikana, niin saatamme tajuta uneksivamme kun olemme unessa. Tätä tilaa kutsutaan valveunisuudeksi (lucid dreams), joka on lähellä NDE-kokemuksia. 3 % prosentilla ihmisistä on valveunisuutta, jossa ihminen ikään kuin on valveilla uneksiessaan. Uni tuntuu yhtä todelta kuin olisi hereillä.
Valveunia on käytetty Tiibetin buddhalaisuudessa satoja vuosia hengellisenä keinona - valveunisuutta voi oppia ja harjoitella. Kokenut valveuneksija voi kokea laajan kirjon tunteita mm. pelkoa, hengellistä ekstaasia ja seksuaalista autuutta. Seksi on valveunien tavallinen teema, valveunet päättynyt usein orgasmiin.
Valveunien muistikuvat ovat hyvin eläviä ja mieleenpainuvia. Valveunet muistuttavat NDE-kokemuksia: niissä on matkantunnetta, euforiaa ja iloa, niissä saavutetaan käännekohta ja palataan takaisin maahan.
Valveunissaan uneksija on REM-tietoisuudessa, hänen aistinsa ovat poispäältä, kaikki tuntemukset jotka hän kokee, tulevat hänen unimaailmastaan. Valveunia voi hieman ohjailla, mutta muutoin ihmisellä ei ole esim. kellontikityksen kuulemista. Valveunet ovat epästabiili tietoisuuden tila, jonka voimakkaat emootiot ja tuntemukset (mm. kipu) voivat katkaista. Valveunia on runsaasti tutkinut Stephen LaBerge.
LaBerge opetti potilaita "morsettamaan" silmillään, kun he ovat REM-unessa. Tutkimuksissa paljastui, että mitä enemmän valveunia, sitä enemmän dlPFC toimii unen aikana. DLPFCn voi oppia "laittamaan päälle" REM-unen aikana.
Valveunet ovat tietoinen tila REM:n ja valveen välillä. Aivokuoren ja talamuksen synkronisoitu energia ( 40 kertaa/s) lisääntyy valveunien aikana.
REM-tietoisuus
REM-tietoisuus koostuu: halvauksesta (paralysis), näön aktivoitumisesta ja uneksimisesta, vaatien eri aivojen osien toimintaa. REM-tietoisuus voi olla fragmentaarinen, koska kaikki aivojen osat eivät ole välttämättä toiminnassa.
Kuin vuoroveden aiheuttamat vaihtelut, siirtyminen noradrenaliinista asetylkoliiniin aiheuttaa välitilan (sekunteja tai minuutteja) REM:n ja valveen välille. Jotkut näkevät nukahtaessaan kirkkaanvärisiä hallusinaatioita ihmisistä, eläimistä ja asioista. Kuulohallusinaatiot voivat olla musiikkia, ääniä tai kovia rysähdyksiä.
REM-unen halvaus ilmenee ihmisillä herätessä: ihminen ei pysty liikuttelemaan kuin silmiään, on tunne kuin joku olisi rinnan päällä, ihmiset ovat peloissaan, kun luulevat kuolevansa. On myös tunne kuin joku muu olisi huoneessa. Monella on näköhallusinaatioita myös. Halvaus kestää sekunteja, mutta tuntuu tunneilta.
Unihalvausta esiintyy 6 % ihmisistä, sitä esiintyy suvuittain. Unihalvauksen voi laukaista stressi, väsymys tai unen vakava puute. Japanissa sitä kutsutaan "kanashibariksi", " olla metalliin sidottuna".
Unihalvausmuistikuvissa ihmiset kertovat tulleensa vieraiden olioiden kaappaamaksi, löytävänsä itsensä vieraista avaruusaluksista, olleensa suurissa kirurgisissa operaatioissa, joista ei jää jälkiä, tavanneensa maapallon ulkopuolisia olioita, joilla on tärkeitä viestejä tai hengellisiä paljastuksia maanasukkaille tai harrastaneensa seksiä ulkoavaruudesta tulleiden kanssa. Kaikki nämä voivat selittyä KNn mukaan valveunien REM-intruusiolla ja REM-halvauksella.
REM-halvaus voi ottaa myös epätavallisen muodon, kun täysin valveilla oleva nauramisen, voimakkaan emootion, hämmästyksen tai pelästyksen jälkeen saa katapleksiatunteen (kuin narkolepsiapotilaan äkillinen nukahtaminen).
Aivovarrella on solurykelmä, joka säätää tietoisuutemme joko valvetilaan tai REM-tilaan. Muutama tuhat aivosolua aivovarrella hallitsee koko aivojen miljoonia aivosoluja.
Narkolepsia-potilailla on kemiallinen puutos, joka saa heidän REM-nappulan nopeasti ja toistuvasti pudottamaan narkolepsiapotilaan REM-tietoisuuteen. Narkolepsiapotilaat ovat kykenemättömiä kontrolloimaan tietoisuudentilojensa vaihtelua. Heillä REM-nappulan osa, jota kutsutaan vlPAG:ksi, toimii laiskasti. Kun vlPAG aktivoituu, niin tietoisuus siirtyy kohti valvetilaa ja pois REM:stä.
vlPAG aktivoituu, kun koemme kipua, veressä on vähäinen määrä happea tai koemme verenmenetyksen johdosta verenpaineen laskun. Olemme täysin valveilla, locus coerulus erittää suuren määrän noradrenaliinia, kun aivojemme verenkierto on uhattuna. Olemme taistele-tai-pakene- -tilassa.
Mutta kun kipu on vahva ja sitä ei voi paeta tai verenpaine on erityisen alhainen (pyörtyessä, sydänkohtauksissa, pahasti vammautuneena), niin vlPAG aiheuttaa sympaattisen vasteen keskeytymisen ja parasympaattisen asetylkoliinin vasteen pääasialliseksi. Eläin tai ihminen tulee liikkumattomaksi ja hiljaiseksi, mikä on tehokas hengissäsäilymisstrategia, jos on vakavasti haavoittunut. LC (paniikkinappula) toimii hitaasti ja hiljaisella pulssilla. vlPAG toimii voimakkaana vaimennusnappulana. Tämä vaste on aivovarren kovalevylle tallennettu pari miljoonaa vuotta sitten.
LC (locus coerulus) on täysin vaimea vain REM-tietoisuuden aikana. Normaalisti vlPAGn vaimentuessa, REM-uni seuraa välittömästi.
REM-nappula ja sen vlPAG-osa (aivojen viritys eli arousal) yhdistävät REM tietoisuuden ja lähellä-kuolemaa-kokemukset (NDE). Ihmiset joilla on NDE-kokemuksia, niin heillä on todennäköisesti vlPAG herkempi aikaansaamaan REM tietoisuutta.
Aivojen tautitiloja, joissa REM-tietoisuus lisääntyy
Aivovarren halvauspotilailla on usein voimakas uneksinta mielikuvitus: he näkevät tunnelin ja kultaisen portin, enkeleitä ja tuntevat levitaatiota.
Juoppohulluuskohtauksessa (delirium tremens) on adrenaliinimyrsky ja hallusinaatioita (vaaleanpunaisia elefantteja näkyy), mitkä ovat oireita rajoittamattomasta REM-tietoisuudesta.
Parkinsonintaudissa loppuvaiheessa, kun aivovarren aivosolut ovat degeroituneet, potilailla on voimakkaita hallusinaatioita, jotka osin tulevat REM-intruusiosta.
Guillain-Barre-oireyhtymässä, jossa kehomme immuunijärjestelmä on hyökkäyksen kohteena, saa aikaan myös REM-intruusiota. Näiden potilaiden uni on fragmentoitunutta ja epästabiilia: nopeat vaihtelut ovat valveen, REM-unen ja non-REM unen välillä. Sairauden autonomisen myrsky saa aikaiseksi muuttuneita tietoisuuden tiloja ja näköharhoja: he näkevät peikkoja ja muita metsäneläväisiä.
Sydän, keuhkot ja suolisto aiheuttavat tietoisuudentilojen muutoksia, REM tietoisuuden erityisesti. Sisäelimillämme on paljon tekemistä hengellisen portin kanssa. Suurin osa tästä tiedosta menee 10.aivohermon, vaguksen mukana, aivovarrelle (80% vagushermon informaatiosta). Kun vagus-hermo on yliaktiivinen, pyörtyminen tapahtuu. Guillain-Barre-oireyhtymässä vagus on yli- ja aliaktiiven kaaottisesti, mikä mene viestinä aivovarrelle.
Vagus-hermossa on myös parasympaattinne osa, joka käyttää asetylkoliinia viestiensä välittämiseen. Aivovarrella on asetyliinikoliinihermoja, jotka ovat kriittisiä REM-tietoisuudelle. Verenpainetta ja hengitystä koordinoivat hermosolut sekoittuvat asetylkoliinihermoihin aivovarrella.Verenpaine, hengitys ja REM-nappula sijaitsevat evoluutiossa toisensa vieressä.
Kaikilla nisäkkäillä on REM-tietoisuus. Vagushermon aktivointi edistää REM:ä, PGO-aaltoja ( loistavia salamoita) ja aiheuttaa halvauksen. Voimakkuutensa takia sitä kutsutaan "narkolepsiarefleksiksi".
Kehosta irtautumiskokemukset (OOB, out-of-body)
OOB tapahtuu kun temporoparietaalisen junktion toiminta häiriintyy, OOB kokemuksen voi laukaista vaikkapa pyörtyminen.
OOB-kokemuksiin vaikuttavat aivojen viritys (arousal)- ja REM-systeemi, joiden vaikutuksesta OOB-kokemuksiin tulee transsendentin minän elävä tunne, korkeampien voimien tai henkien tapaamisia tai sulautumista universaalisiin tietoisuuteen.
PTSD (posttraumaattisen stressioireyhtymän) oireita ovat krooninen pelko, mieleentunkevat muistot ja kehosta-irtautumis-kokemukset (OOB).
Narkolepsiapotilailla on paljon OOB-kokemuksia, jotka vähenevät onnistuneen hoidon myötä.
Valveunipotilaat ovat myös alttiita OOB-kokemuksille. 10 % on tutkimuksissa ollut OOB-kokemuksia.
Eräs unitutkija pyysi OOB-kokemuksen omaavia laittamaan ennen nukahtamista huoneeseen esineen poikkeavaan paikkaan, jotta OOB-kokemuksen aikana voitaisiin tutkia olivatko he valveilla vai REM-tilassa. Tämä viittaa siihen, että nähnyt mielikuvat on muodostettu kokijan mielessä, hänen muistoistaan. Eräät unihalvauksia kokevat ovat oppineet tällä tavoin erottelemaan, ovatko unihalvauskohtauksessa. Joissain tutkimuksissa 30 % unihalvauspotilaista on OOB-kokemuksia.
On vahvaa viitettä siitä, että OOB-kokemukset ja REM-intruusio liittyvät toisiinsa.
Taivaallinen valoilmiö
NDE(lähellä kuolemaa)-kokemuksiin johdonmukaisesti ja ehkä kaikkein hämmästyttävimpänä ilmiönä on ns. ei-maallinen valoilmiö, joka KNn mukaan liittyy REM intruusioon.
NDE-kokemukset aktivoivat REM-nappulan aivovarrella, josta sähköaallot etenevät ylöspäin aivoihin, näköaivokuorelle. Verkkokalvon sivuosat jäivät vaille verenkiertoa matalassa verenpaineessa, mikä johtaa ns. tunnelinäköön.
Tunnelin päästä tuleva valo tulee kahdesta lähteestä: silmäluomien läpi, kun silmät ovat puoliavoimena aivojen taistellessa tajunnan ylläpitämisestä. Valo menee näköjärjestelmään aivoissa, jotka ovat tajuttomuuden kynnyksellä. Tunnelinäössä näkyy vain valonläiskiä.
Toinen lähde on REM- tietoisuuden valo. REM-systeemi hallitsee näköjärjestelmää, kun valoa ei mene aivoihin normaalia näkösysteemin reittiä myöten. Valo on tärkeä REM-järjestelmälle, koska valo luo näkömielikuvat, jotka ovat tärkeitä unille ja REM-intruusioille. REM-tietoisuuden valo on ylimaallinen valo, jonka ihmiset kokevat NDE-kokemuksissa.
Autuuden kokemus lähellä kuolemaa
Asetylkoliinijärjestelmän hermot (ja REM tietoisuus) ovat yhteydessä aivojen mielihyväjärjestelmään. Jos REM-alue on tuhoutunut, ei laboratorioeläin tunne himoa edes ruokaan eikä heroiiniin.
REM-tietoisuuden aikana mielihyväkeskus on hyvin aktiivinen. Autuuden kokemuksella pitää olla tekemistä aivojen mielihyväjärjestelmän kanssa.
Jumalaiset unet
Sydän voi laukaista NDE-kokemuksissa REM-tilan ja aivojen uneksimiskoneiston.
NDE-kokemukset eivät ole unia siinä merkityksessä kuin mitä näemme lähes joka yö. Ne ovat pikemmin kuin valveunia.
Lentäjien pyörtymistutkimuksissa pilotit kokivat ennen pyörtymistä voimakkaita ja muistiinpainuvia unikuvia.
Allan Hobsonin mukaan REM tietoisuus valmistaa aivoja valvetietoisuuteen. REM aktiivisuus alkaa kohdussa ja sikiöt viettävät paljon aikaa REM-tilassa. REM-tietoisuus voi olla ihmistietoisuuden itu kehityksessä, ennen kuin ihminen tuli tietoiseksi, että oli toimintojensa, ajatustensa ja tunteittensa tekijä ja kokija. REM-tietoisuus voi olla minäkäsityksen alku, "prototietoisuus" fysiologisessa mielessä.
REM-uni alkoi evoluutiossa varhaisilla nisäkkäillä, joten REM-tietoisuus on ollut tärkeä elossapysymiselle. Unet ovat olleet vaaratilanteiden simulointia unessa, ennen kuin niitä kohtaa valveilla. Vaaran kokemus ja REM-tietoisuus aktivoivat samoja vanhoja limbisten aivojen alueita. Ne ovat olemassaolomme, eksistenssimme, ydintä.
Uskomusjärjestelmämme tuntee kuin kysymys olisi elämän ja kuoleman kysymyksistä.
Unet ovat tarinoita, jotka on kerrottu näkömielikuvin ja emootioin, näkeminen ja valo ovat keskeisiä tarinan elementtejä. NDE-kokemuksilla on vahva narratiivinen luonne.
Jumalaisen olennon tapaamiseen liittyy tavallisesti tunteina myötätuntoa ja iloa. Tunnetietäminen on limbisten aivojen tapa tietää.
REM-tietoisuudessa ei ole kipua eikä surua, se puuttuu lähes aina. Pelko, ilo ja viha ovat unisssa ja NDE-kokemuksissa. Aika ja tila ovat rajoituksista vapaat sekä NDE-kokemuksissa että unissa. Ajassa ja paikassa voi liikkua noin vain.
Ykseyden kauneus ja kauheus
NDE-kokemuksissa 42 % ihmisistä koki " maailmankaikkeuden ykseyden", mikä oli mystistä laatua. KNn mielestä se liittyy enemmän limbiseen järjestelmään kuin aivovarrelle.
Bertrand Russell (BR) kirjoitti kirjan " Mysticism and Logic", jossa BR väitti, että mystiikka ei ole kuin voimakas illuusio, jonka avulla ei saada mitään todellista tietoa universumista.
W.T. Stace kirjoitti vastineeksi kirjan " Mysticism and Philosophy", jossa hän kehitti edelleen William Jamesin mystisyyden kriteereitä, josta mystisyys voitaisiin luotettavasti tunnistaa. Psykologi Ralph Hood kehitti "M-skaalan", jolla tieteellisesti tutkitaan mystisiä kokemuksia. Aivojen MRI mahdollistaa tarkan subjektiivisen kokemuksen mittauksen. Nämä yhdessä mahdollistavat uskonnon psykologialle uusia tutkimusmahdollisuuksia.
Mystisyys on KNn mukaan poltettu aivojemme kovalevylle, koska eri uskontojen ydin on mystisyyden tulkinta.
Mystisen kokemuksen keskeisin asia on "ykseyden" havaitseminen. Rajat yksilön ja maailman välillä katoavat. WT Stacen mukaan Mystinen kokemus on " järjen tuolla puolen, ymmärryksen tuolla puolen, kaikkien ilmaisujen tuolla puolen... Se on puhdas yksi tietoisuus, jossa tietoisuus maailmasta ja sen monimuotoisuudesta on täysin poispyyhkiytynyt. Se on sanoinkuvaamatotonta rauhaa, se on ylimmäinen hyvä, ilman toiseksi tulevaa". Stacen mukaan on olemassa ekstroverttiä eli ulospäin suuntautuvaa ja introverttia eli sisäänpäin suuntautuvaa mystistä kokemusta. Ensin mainitussa ykseyden tunne loistaa kaikesta, jälkimainitussa tietoisuus sulautuu "puhtaaseen" tietoisuuteen ilman empiiristä sisältöä, aika ja paikka katoavat.
Mystinen ilmestys on tavallisesti lyhyt. Plotinos kirjoitti ehkä länsimaista ensimmäisenä mystisistä kokemuksista. Mestari Eckhardt joutui uskonnon hampaisiin, kun piti kiinni näkemyksistään mystikkona, jota nykypäivän aivotutkimus voi puolustaa. Paavi oli ehkä väärässä.
"Oikotiet" lähelle Korkeinta Voimaa - niitä ei ole
Kevin Nelson käy kirjassaan läpi, miten eri huumeet luovat mystisenkaltaisia kokemuksia: ketamiini, LSD ja kannabis. KN pohtii serotoniini-2-reseptorin osuutta mystisissä kokemuksissa.
"Jumala on Valo, eikä hänessä ole mitään pimeyttä", Jumalaa ei pääse lähelle pimeillä keinoilla. Luonnolliset hengelliset kokemukset eivät ehkä käytä samoja aivoratoja kuin huumeilla saadut kokemukset.
KN pohtii mahdollisuutta, että lääketiede keksisi lääkkeen, jolla voitaisiin "jumalainen kokemus" luoda ihmisille. Millaisiin ongelmiin sitten jouduttaisiin?
KNn mielestä meidän aivomme ovat hengellinen elin, joka vahvistaa meidän merkityksen etsintää ja täydentää kypsää hengellisyyttä. KN toivoo, että tämä kyseleminen synnyttäisi uutta viisautta.
14.8.12 Lappeenranta