Toiminnot

Onko liha lopulta henkeä vahvempi?

Suuren paaston toinen sunnuntai
- teologian oikea merkitys eli Jumalan tutkiskeleminen sanojen, mutta ennen kaikkea rukouksen ja askeesin kautta.

"Ortodoksinen kirkko kunnioittaa Gregoriosta yhtenä merkittävimmistä teologeista. Pian hänen kuolemansa jälkeen suuren paaston toinen sunnuntai nimettiin hänen muistolleen. Sen kautta suuressa paastossa nousee esille teologian oikea merkitys eli Jumalan tutkiskeleminen sanojen, mutta ennen kaikkea rukouksen ja askeesin kautta." (www.ortodoksi.net)

Onko liha henkeä väkevämpi?

Filokalian II-osassa on kirjoitus "Hengellisen elämän tutkiskelua", joka on laitettu Jumalankantajaisä Teodoros, Suuren askeetin ja Edessan piispan nimiin, vaikkei se ehkä ole hänen kirjoittamansa.

Kirjoituksessa minut pysäytti lause: " Mutta Adam käytti aistejaan väärin ja lumoutui aistittavaan kauneuteen, sillä hedelmä oli hänestä ihana katsella ja näytti maukkaalta".

Adamilla oli ennen tuota hetkeä "kyky vaivatta ymmärtää henkisiä asioita ja nauttia niistä yhtä vaivattomasti kuin hän otti vaikutelmia vastaan aistimaailmasta ja nautti niistä."

Ei tarvitse antaa paljon antaa oman mielikuvituksensa laukata, kun näkee jo naisen kauniin alastoman vartalon paratiisissa, josta ei mitään puutu. Miksi se ei Adamille riittänyt? Lankeemuksen jälkeen Adam ja me hänen jälkeläisinään menetimme kyvyn vaivattomasti ymmärtää henkisiä asioita.

Langennut ihminen paheissaan katselee internetin sivustoja, jotka ovat täynnä seksisivuja, niitä pompahtaa melkein jokaisen internet-palvelun kylkiäisenä.

Naisen kaunis vartalo on ajatukset valtaava näky, ei sille mitään voi. Vai voiko?
Aistit houkuttelevat mielen järjettömyyksiin, jos sitä ei järki kaitse, sanoo kirjoitus yli tuhannen vuoden takaa.

Kirjoituksessa "Hengellisen elämän tutkiskelua" ruumista kutsutaan järjettömäksi. Ruumis tahtoo nauttia aistien välityksellä sitä, mikä sille on ominaista. Ruumis vastustaa sielun pyrkimyksiä (sielu on järkevä ja pyrkii hyvää päämäärään). Ruumis pyrkii tavoitteeseensa sitä voimakkaammin, mitä vahvempi se on. Ruumista ohjaa nautinnonhimo, josta paranee ruumistaan kurittamalla.

Ruumis voi kehittää nautinnoistaan riippuvuuden, kun sielu ei hillitse aisteja ja estä ruumista antautumasta nautiskelemaan aistimaailmana asioista. Maailmalla epidemiana leviävät ylipaino, päihteiden käyttö ja ihmisvartalon retusointi.

On helppoa päihdepsykiatrille ymmärtää se, miten ihmisen ruumis lankeaa ruokaan, juomaan, seksiin, liikuntaan ym. ruumiinnautintoihin. Nautinnonhimoon lankeaminen saa aikaiseksi ylipainoa ja alipainoa, alkoholismia, lohdutonta toivetta seksistä, ajateltuja ja ajattelemattomia syrjähyppyjä ja seksiaddiktiota ja pakonomaista liikuntaa, ihmiskehon muovailua eri tavoilla aina kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin saakka.

Epidemian lailla leviävä ylipainoisuus kertoo, että ruumiinnautinto on voittanut hengen.

Kun sielun järkevä toiminta ei tasapainota ruumiin nautinnonhimoja, ruumiin lankeemus johtaa kirjoituksen mukaan paheeseen ja syntiin. Kuriton ruumis joutuu kuritukseen, jota se ei halua, mutta jonka se on valinnut nautinnonhimon tietä edetessään.

Kirjoituksen mukaan sielulla on neljä estettä: tottumukset, aistit, henkisen elämän taantuminen ja saastaisten vihollishenkien vaikutus.

Sielulla on kolme hyvettä, joilla se voi käydä noiden henkisen elämän esteiden kimppuun.  Sielun kolme hyvettä ovat: tärkein on suunnata katse Jumalaan, anoa Hänen apuaan ja panna kaikki toivonsa Häneen. Toiseksi mieltä on ravittava tiedolla - luotujen olemuksen tutkiminen vaikuttaa puhdistavasti. Kolmanneksi tarvitaan ruumiin kuolettamista - vain siten voimme nähdä kirkkaasti ja selvästi hengen maailman ilmiöt. Liha kuoletetaan paaston, valvomisen, paljaalla permannolla nukkumisen, karkean ja vain välttämättömän vaatetuksen sekä vaivojen ja rasitusten avulla.

Sielun kolmen hyveen tottumuksen kautta sielu menettää kiinnostuksensa nautintoon, rikkauteen ja kunniaan.

Kun ruumis on jalostunut ja puhdistunut sekä tullut henkistyneeksi ja herkäksi, se seuraa vaivattomasti ja vastaan hangoittelematta mielen liikkeitä ja kohoaa yhdessä sen kanssa hengen korkeuteen.

Miten anorektikko eksyy tältä tieltä? Mihin anorektikko jää kiinni? Meidän kehomme on savanni-ihmisen keho, sekaravintoa syövän ja aterian jälkeen mielellään hieman nälkäiseksi jäävän ihmisen keho.

Adam maistoi tiedon puusta
- yllyttikö Eeva todella vai halusiko Adam itse tietää?

Naisen kaunis vartalo myös voi sisältää lupauksen ruumiin nautinnoista. Eevan kauniin vartalon estetiikka voi jalostua niin, että ihminen haluaa ja ryhtyy näkemään muutakin kaunista - kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät ovat kauniita, kun ne tuovat lupauksen kesästä.

Kyseessä olevan kirjoituksen "Hengellisen elämän tutkiskelua" mukaan nautinnonhimon ohella on kaksi muuta päähimoa, jotka eksyttävät sielun: kunnianhimo ja rahanhimo.

Niin kauan kuin sielu on kiinni omaisuudessa tai kunnianhimossa, niin kauan sielu on monien himojen maalitauluna.

Rikkauteen ja kunniaan kiintyneen sielun on kirjoituksen kirjoittajan mukaan mahdotonta kohota hengen korkeuksiin.

Tiedon puusta maistaminen muutti Adamin ja meidän muiden meidän maailmamme - tulimme syntiinlankeemuksen vuoksi karkotetuksi paratiisista. Paratiisissa elämä olisi ollut toisenlaista...

Monet koulutetut ihmiset pitävät järjettömänä ajatustakin, ettei Adam olisi maistanut tiedon puusta. Se että alkaa itse ymmärtää asioita ja alkaa katsoa niitä omalta näkökannaltaan on voimaannuttava tunne.

Postmoderni ihminen julisti tietämisen hurmiossaan, että Jumala on kuollut. Valitettavasti postmoderni ihminen on oikeassa siinä, etteivät henkiset asiat humanismista ja muista saaneet taakseen henkistä tukea, joka olisi johtanut parempaan maailmaan. Postmoderni kuoletti hengen, ei ruumista.

Nuorena tuo itsetietämisen näky on niin tuore ja houkutteleva, että nuorena sitä luulee olevansa ainutlaatuinen koko ihmiskunnan historiassa. 6000 vuotta paikallaan eläneet ihmiset eivät ole voineet ymmärtää asiaa, jonka on juuri itse keksinyt.
Kunnianhimo saa yrittämään ja ylittämään itsensä.

Monesti kunnianhimoon liittyy rahanhimo. Tällaisesta meillä on nyt pankkikriisissä hyvää näyttöä. Lontoossa ei haluttu liittyä euroa koskevaan sopimukseen, jossa sijoittajat kärsisivät tappioita. Parhaiten toimeentulevista yhdestä prosentista tulee Englannissa puolet pankkisektorilta - Englannin pääministeri ei tietenkään voi hyväksyä sellaista. Monet heistä ovat varmasti hänen opiskelukavereitaan yksityisoppilaitoksista. Ajatella ettei demokratia yllä heihin.

Talous on liian vaikea asia ymmärrettäväksi, siksi ei ole yhtään vasemmistolaista poliitikkoa, joka opiskelisi kunnolla taloutta. Vasemmistolainen poliitikko joka ymmärtäisi taloutta - ei siis vain ikuisia ylioppilaita, voisi nostaa vasemmiston nykyisestä kurjuudestaan. Talousargumentit hiljentävät kaikki, vaikka kukaan ei ymmärrä taloutta.

Hengellisen elämän tutkiskelua kirjoittajan mukaan kunnianhimo ja rahanhimo johtuvat tietämättömyydestä. Koska sielulla ei ole mitään kokemusta todellisista hyvyyksistä, eikä se tunne hengen maailmaa, se tavoittelee outoja ja pettäviä hyvyyksiä luullen, että rikkaus voi tyydyttää sen tarpeet.

Satoja vuosia sitten kirjoitettiin, että sielu ei kaipaa näennäistä hyvää. Järjellisen sielun ainoa tehtävä ruumiissa on pyrkiä omaan päämääräänsä - hengen maailmaan. Tahto ei toimi ilman ymmärrystä, järjen voimaa.

Ymmärryksen ja tahdon toiminta antaa jokaiselle yksittäiselle toiminnalle sille ominaisen muodon, jolla voidaan joko edistää joko hyvää tai pahaa.

Rukous oli yksi niistä asioista, joka auttaa pääsemään sielun päähimoista

Kirjoituksen mukaan ihmisen huolten pilvi tiivistyy höyryistä ts. päähimoista: nautinnon-, rahan- ja kunnianhimoista. Joka on vapaa niistä, voi heittää myös kaikki huolet sikseen.

Lukiessani kirjaa Jeesuksen rukouksen rukoilijoista tajusin, että heitä on ollut kauan, ehkä jo pari vuosituhatta, mikä tekee siitä viehättävää, kun on yhtenä ketjun jatkeena.

Monessa kirjassa jotka käsittelevät nykyajan ahdistuneisuutta, puhutaan meditaatiosta. Jotkut kertovat myös rukouksen olleen yhtä yleinen keino selvitä huolien kanssa.

Ihmisen on helpompi olla huolista vapaa ja luottavainen, kun hän luottaa johonkin itseään suurempaan.

________

Muut paastonajan kirjoitukset löytyvät Arkistosta

4.3.2012