Psykoterapeuttien munaukset- Sheldon Koppin viides kirja Naked Therapist vuodelta 1976 Osa XIII - Arthur L Kovacs
Psykoterapeuttien munaukset - Sheldon Koppin viides kirja Naked Therapist vuodelta 1976 Osa XIII– Arthur L Kovacs
Sheldon Koppin kirjassa Naked Therapist (alaotsikko – A Canterbury Tales collection of embarrashing moments from more than a dozen eminent psychotherapists, 1976) toinen osa ”jaetut noloudet” sisältää muiden psykoterapeuttien kuvauksia omista psykoterapeuttista munauksistaan.
Arthur L Kovacs (The valley of the shadow, ”Varjon laakso”) kirjoittaa, että häntä pelottaa avautua kokemuksesta, josta aikoo kirjoittaa. Osaksi siksi, että sitä on äärimmäisen kivuliasta muistella. Osaksi siksi, että se yhä nostattaa hänestä esille ihmisen ikiaikaista ahdistusta näiden asioiden edessä.
Kirjoitus perustuu esitelmään, jonka Arthur piti 1972 ja se oli ilmestynyt artikkelina 1974, nyt hän kirjoitti siitä 1976. Aluksi hänellä oli pakottava tarve kirjoittaa siitä, sitten tarve tuntui häipyvän, sitten oli jo vaikea miettiä, mitä sanoa koko asiasta. Sitten se ei enää ollut tärkeää ollenkaan, vaikka osa hänestä jäi epäileväksi asian suhteen. Hän alkoi antaa itselleen tyhjänpäiväisiä tekosyitä, miksi ei kirjoittaisi siitä, koska asian kertominen täyttää hänet yhä pelolla ja hän on kauhuissaan sekä epävarma lopputuloksesta.
Lopulta hän ei voinut enää lykätä asiaa. Hän yrittää tehdä tapahtumasta järkevää itsestään itselleen. Arthur kirjoittaa, että psykoterapeutin työn kutsumusta ei voi hänen mukaan erottaa psykoterapeutin muusta elämästä. Niin teet psykoterapiaa kuin elätkin.
Arthur muistuttaa, että hämäämme itseämme psykoterapeuttina, että meidän tehtävämme on vain suorittaa sarja hyvin opittuja tekniikoita potilaan tarpeiden palvelemiseksi. Arthur tietää jo nyt, että tällainen muotoilu on typerä. Se mitä psykoterapeutti Arthurin mielestä tekee: varmistaa oma identiteettinsä taistelu potilaiden taistellessa omien identiteettiensä varmistamiseksi. ” Me käytämme heitä, paremmin tai huonommin, varmistaaksemme kallisarvoisen ravintomme, säilyttääksemme mielenterveytemme, tehdäksemme elämämme mahdolliseksi ja rauhoittaaksemme itseämme sanoittamattoman pelon edessä. Pelon joka aina kurkkii tietoisuutemme rajamailla ja jonka voi kuulla kuin sielustamme nousevan hiljaisen sähköisen hurinan, kun on hiljaista. Kuuntele itseäsi nyt, voit kuulla sen, jos uskallat, Arthur kirjoittaa.
Me käymme läpi jonkinlaisen oman psykoterapian ja vakuutamme itsellemme, että olemme kasvaneet alkukantaisten pelkojemme yläpuolelle. Olemme nousseet persoonina perusinhimillisten tarpeidemme yläpuolelle, kun kohtaamme toisia ihmisiä. Tällä tavoin käytämme psykoterapiassa oppimaamme lausumaan meille miellyttäviä valheita itsellemme. Sekä kieltäydymme ja vältämme esiin nousevia mielen prosesseja, joita ihmisten kohtaaminen meissä herättää.
Gwen, nuori 19-vuotias naispotilas
Arthur aikoo kertoa, miten hän epäonnistui psykoterapiassaan tämän nuoren naisen kanssa. Arthur ei tiedä, mitä tämä nuori nainen häneltä lopulta halusi. Mutta miten lopputulosta voisi selittää? Katastrofi? Kaaos? Sakkimatti? Hän ei tiedä oikeaa sanaa ja kehottaa lukijaa keksimään sellaisen, kun hän on tarinansa kertonut.
Tarina liittyy aikaa, jolloin hän kehittyi psykoterapeuttina. Se liittyy hänellä elämänjaksoon, jolloin hänellä itsellään oli runsaasti häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta. Ehkä osa Arthurin persoonallisuudesta tuolloin tarvitsi syyttäjää, Gwen tarjoutui sellaiseksi.
Gwenin tullessa potilaaksi Arthurin ensimmäinen avioliitto oli kuolemassa ja toinen syntymässä. Arthurin elämässä oli tuolloin äärimmäistä henkistä kärsimystä, epätoivoa ja paljon hulluutta – joka vain oli ilman että siitä oli tietoinen. Arthur tietää, etteivät nuo sanat kerro mitään sille, joka ei ole niitä kokenut. Ja samalla ovat ylenpalttiset niille, jotka ovat ne kokeneet.
Gwen tuli potilaaksi hetkellä, jolloin Arthur aikoi myöntää itselleenkin, että ensimmäinen avioliitto oli lopullisesti kuolemassa. Gwen oli 19-vuotias, ensimmäisen vuoden opiskelija paikallisessa collegessa. Gwen oli pieni, kaunis ja mukava sekä hänessä oli jotain ”erityistä”, minkä vuoksi Arthurin oli vaikea puhua hänelle. Keskustelusta ei koskaan tullut luontevaa, siinä oli aina ristiriitaa mukana.
Gwen tuli Arthurille potilaaksi, koska hän oli alkanut koulussa kokea vakavia ahdistuskohtauksia. Eniten niitä hänen psykologisen ohjaajansa - keski-ikäinen, naimisissa oleva mies –kanssa. Gwen oli vakuuttunut, omalla epäluuloisella tavallaan (mitä Gwen ei aluksi ollenkaan huomannut) että tämä mies teki hyväksikäyttäviä, julkeita ja häpäiseviä eleitä Gweniä kohtaan toistuvasti. Kun mies piti luentoja masturbaatiosta, Gwenistä tuntui, että mies häpäisi häntä koko luokan edessä puhumalla Gwenin masturboinnista. Gwen punastui, kauhistui ja poistui luokasta. Gwen oli tietoinen, että miehen genitaalit pullottivat housuista. Gwenin mielestä mies vielä osoitti niitä hänelle asennoillaan. Kun mies puhui seksuaalista asioista, Gwen ”tiesi”, että mies halusi häntä. Koska Gwen oli niin hemaiseva, niin Arthur uskoi, että Gwenin hullutuksissa saattoi olla perääkin.
Kaksi arvokasta uskomusta, jotka osoittautuvat vain uskomuksiksi ja palavat tuhkaksi
Arthur kirjoittaa, että tuolloin kaksi arvokasta uskomusta ohjasivat hänen elämäänsä. Hän arveli näiden uskomusten olevan kultainen avain hyvään elämään.
Ensiksi hän uskoi, että jokaisen henkilön pitää kuunnella hyvin huolellisesti sydämensä salaisia kaipauksia ja taistella voimakkaasti nuo kaipaukset todellisuudeksi (“heeding the whisper of one´s heart”). Toiseksi, että jokainen ihmisten välinen ristiriita on ratkaistavissa, kun ihmiset ilmaisevat itseään avoimesti, täydesti ja autenttisesti ihailtavalla halukkuudella niiden kesken, ketä asia koskee (“daring to encounter the other bravely”). Näiden uskomusten turvaamana, Arthur ehdotti, vaati, sormella osoitti, voimakkaasti rohkaisi ja puski Gweniä ottamaan asian puheeksi psykologiohjaajansa kanssa.
Lopulta Gwen teki niin. Mies tuli äärimmäisen puolustelevaksi ja myrkylliseksi tapaamisessa. Mies kohteli Gweniä ylimielisesti ja halveksuvasti sekä oli täysin haluton tutkimaan omaa rooliaan tapahtumien kulussa. Viidentoista minuutin kylmän ja voimakkaan arvostelun jälkeen mies yritti selittää Gwenille, että kaikki oli hänen sairaan mielikuvituksensa tuotetta. Mies halasi häntä. Gwen tunsi hänen peniksensä. Mies sanoi, että Gwenin oli aika poistua huoneesta.
Gwen tuli seuraavalle istunnolle raivoissaan. Hän kiljui Arthurille, että Arthur oli mätä runkkari, joka oli lähettänyt hänet nöyryytettäväksi, nauttien sadistista mielihyvää, kun Gweniä nöyryytettiin. Arthur kirjoittaa, että Gwenillä oli paholaismaista vihaa ja murhaavuutta, jota hän ei ollut koskaan Gwenissä tavannut. Gwen ei kuunnellut mitään selityksiä, vaan lähti huoneesta ovet melkein saranoiltaan irroten, vaikka Gwen oli pienikokoinen. Arthur ei nähnyt Gweniä kuukausiin.
Arthur halusi epätoivoisesti uskoa noihin kahteen arvokkaaseen uskomukseensa, koska ne antoivat hänen elämälleen suunnan ja oikeutuksen. Oikeutuksen tehdä kaksi asiaa, jota Arthur juuri silloin kipeästi tarvitsi. Ensiksi runsaasti pikarakastumisia, jotta Arthur loisi itsensä uudelleen tyhjässä elämässään. Ja vähentääkseen kipua, jota hän tunsi jalkovälissään sekä puhuakseen, mistä ei ollut puhunut vaimonsa kanssa kymmeneen vuoteen. Puhkaistakseen kaikki nuo äänettömyyden ja puhumattomuuden paiseet vuosikymmenten varrelta. Nuo kaksi uskomusta toimivat kilpenä, miekkana ja varustuksena Arthurin elämässä tuohon aikaan. Mutta uskaltaisiko hän koskaan kulkea tietään ilman niitä, alastomana?
Gwen ei tullut kuukausiin vastaanotolle, mutta antoi kuulua itsestään. Aamuöisinä puhelinsoittoina, joissa haukkui Arthurin mitä pahemmin aina vain keksi. Monet Gwenin soitoista tulivat aikana, jolloin Arthur ei kestänyt yhtään enempää ahdistusta, kuin mitä hänellä jo oli. Hän ei jaksanut kuunnella Gwenin haukkumisia, kun oli itsekin väsynyt aamuöisin.
Neljän kuukauden kuluttua Gwen tuli vastaanotolle ja sanoi miettineensä, että haluaa ryhmäterapiaan. Arthur ihmetteli potilaiden viisautta, jos vain psykoterapeutti suostuu heitä kuuntelemaan. He saivat juteltua myös keskinäisiä skismojaan.
Gwen aloitti ryhmän. Tapasi lapsuusajan ihastuksensa ja menetti hänelle neitsyytensä. Ja alkoi muutenkin käyttäytyä ikätasoisesti. Gwen kertoi kaoottisista perheolosuhteistaan. Vanhemmat eronneet hänen ollessa kuuden vanha, 12-vuotiaana äiti avioitui psykoottisen ja väkivaltaisen miehen kanssa, eikä tämä helpottanut ennen kuin mies joutui mielisairaalaan. Gwen tärisi, kun hän kertoi näitä asioita. Gwen otti työn sihteerinä, meni iltalukioon ja muutti itsekseen asumaan. Arthur tunsi itsensä suurta ylpeyttä itsestään mahtavana ja tehokkaana terapeuttina. Millainen aasi hän olikaan!
Arthur kirjoittaa 1970-luvun psykoterapiainnostuksista mm. viikonlopun kestävistä psykoterapioista, joissa Arthur vei kaksikymmentä potilasta Sierra Nevadaan, jossa lumen ja jäätikön ympäröimässä järvimäisessä paratiisissa pyysi jakaa makuupussinsa seksuaalisesti ihastuttavan naispuolisen potilaan kanssa. Arthur kirjoittaa, että hän epätoivoisesti kaipaisi avioliittonsa raunioissa minkälaista tahansa ravintoa. Ketä tahansa, jonka arveli saavansa sänkyyn.
Gwenin kanssa tilanne oli jatkuvaa taistelua. Sananmukaisesti Gwen hyökkäsi hänen päälleen haukkuen, niin että muiden täytyi irrottaa Gwen hänestä. Gwen haukkui kaikkien kuullen Arthuria kaikilla mahdollisilla sanoilla ja tavoilla. Arthur kaipasi omaa jumalatartaan. Gwen muistutti haukkumisellaan Arthurin syntisistä yrityksistä tehdä itselleen uusi elämä avioliiton kuolemisen jälkeen.
Arthur kirjoittaa, että hän oli uupunut. Hän itki itsensä uneen. Viikonloput o(li)vat kauheita niille, joiden avioliitto on kuollut. Hän toivoi, että Gwen kuolisi häntä kiusaamasta. Arthur nautti fantasioitaan, joissa tuo paskainen, haiseva pikkuritsa olisi kuollut. Hän kertoi Gwenille toivoneensa hänen kuolemaa, koska tämä oli niin kiusaavan paskamainen. He heittelivät sen jälkeen toisilleen solvauksia. Arthurista tuntui hieman paremmalta. Hetkeksi.
Ryhmässä puhuttiin masturboinnista, jolloin Gwen kimposi taas epäluuloisuuksissaan kertomaan, kuinka Arthur pitää jalkojaan levällään ja puhuu masturbaatiosta häpäistäkseen Gwenin. Gwen huusi, että Arthurin pitäisi sanoa suoraan, ettei Gwen masturboi. Arthur poltti pinnansa ja sanoi että Gwen on typerä pikkuakka. 20-vuotiaan olisi jo aika ryhtyä masturboimaan ja kuvasi, kuinka se tapahtuu ja käski Gwenin mennä kotiin ja toteuttaa ohjeet ryhmän jälkeen. Ja Arthur lisäsi, ettei hän enää halua kuulla mitään masturbaatiosta. Gwen meni sanattomaksi.
Sitten Arthur alkoi vastata syytöksiin, että ne ovat osin oikeutettuja, koska ensitapaamisen jälkeen Arthur oli fantisoinut Gweniä mahdollisena rakastajattarena. Ehkä hän oli siksi kiusoitellut provokatorisesti ja flirttailut jollakin tavalla. Arthur kertoi elämänsä olleen tuolloin kurjassa epätoivossa ja hänellä oli ollut nälkä levätä naisen käsivarsilla. Arthur lisäsi, että hänen fantasiat olivat loppuneet heti, kun hän oli oppinut tuntemaan Gwenin. Gwen ei olisi millään sitä, mitä hän tarvitsi. Arthur sanoi, että on pahoillaan, mutta nämä ovat faktat. Oli surullinen tragedia, ettei Gweniä voinut kuvitella kumppaniksi enää. Arthur tunsi itsensä säälivän surulliseksi kertoessaan tätä. Arthur lopetti ryhmän kertomalla, että tulisi päivä, jolloin jompikumpi heistä olisi kuollut.
Gwen tuijotti nyt Arthuria tavalla, joka herätti mielikuvituksen siitä, että Gwen saattoikin olla hänen naisensa. Joka tapauksessa kumpikin tiesi, että jotain syvällistä oli tapahtunut heidän välillään.
Gwen soitti seuraavana aamuna ja halusi aikaa. Arthur antoi sille päivälle, kun oli tullut peruutusaika. Gwen käveli huoneeseen ja löi Arthuria kasvoille. Arthur kysyi, mitä helvettiä tuo oli. Gwen kiljui, että Arthur oli läpivalaissut hänet, häpäissyt ja nöyryyttänyt häntä hänen ystäviensä edessä. Sitten Gwen menetti itsensä hallinnan ja hyökkäsi Arthurin päälle, sylki ja repi, kun he tappelivat oikeasti. Lopulta Arthur sai Gwenin rimpuilun aisoihin. Gwen huomasi, että Arthur oli heistä vahvempi. Gwen mutisi kiristettyjen hampaiden välistä: ” No anna mennä, senkin paskiainen. Nai minua!”. ”Ei kiinnosta!”, vastasi Arthur.
Arthur ei ollut koskaan nähnyt Gweniä tuollaisena. Gwen alkoi nyyhkyttää ja muistutti 3-vuotiasta, joka juoksee ympäriinsä aikuisen murhahimoisena. Mielikuva polttaantui Arthurin tietoisuuteen. Gwen nyyhkytti avuttomana Arthurin käsivarsilla, Arthur keinutti häntä, vaikka itsellä polvet notkuivat ja oli heikkona kunnioituksesta ja pelokkuudesta, mitä olivat juuri kokeneet.
Seuraavina viikkoina Gwen kertoi ryhmäistunnoissa väkivaltakohtauksista, joita hän oli todistanut, kun isäpuoli oli pieksänyt äitiä. Arthur mietti millaisia myrkyllisiä ”introjektioita” Gwen kokemustensa myötä toi ihmisten kanssa tapaamisiinsa. Sitten kertoi, kuinka isäpuoli tuli hänen huoneeseensa, muttei saanut kertomusta kerrotuksi. Hän kertoi kaikkien silmien edessä, kuinka isäpuoli halusi raiskata 14-vuotiaan Gwenin.
Arthur kirjoittaa, ettei hän tiedä, vielä tänä päivänäkään, olivatko tapahtumat totta vai eivät? Mutta hän kertoi sen niin, että kaikki olivat otettuja ja liikuttuneita tarinasta.
Gwen kävi vähemmän ryhmässä, eteni työssään, aloitti tohtori X:llä psykoterapian. Tohtori X:n kanssa psykoterapia eteni seurustelusuhteeksi. Kun Gwen halusi suhteelta enemmän, niin tohtori X sanoi satunnaisen seksin riittävän. Tämän jälkeen tuli jälleen ryhmään haukkumaan Arthurin kuinka hän pilaa kaikkien elämän ja lähti raivoten pois toimistosta.
Lopulta Gwen käy kahdeksalla eri psykoterapeutilla neljässä viikossa, käy kaikkien päälle, mutta Arthur on ainut, joka suostuu tapaamaan häntä uudestaan. Gwen joutuu mielisairaalaan, kun yrittää toistuvasti itsemurhaa. Gwenin äiti haukkuu, että Arthur on taas yksi noista juutalaistohtoreista, jotka ovat pilanneet hänen tyttärensä elämän.
Arthurin loppukaneetti:
”Psykoterapia on uskomaton, aina epätäydellinen matka.” Arthur kirjoittaa, että hän voisi analysoida transferenssin ja vastatransferenssin muutoksia tässä tapauksessa ja kuvata kuinka heidän keskinäinen dynamiikkansa johti heidät aiheuttamaan toisilleen mustelmia. Mutta ei, hän jättää silleen.
Arthur kirjoittaa, että hän uskoo, kuten Kierkegaard: ” Kokemuksen analysointi on sen tuhoamista”. Pitkässä juoksussa kokemukset ovat ne, joita aiheutamme toisillemme, ja jotka muokkaavat ja uudelleenmuotoilevat meitä. Gwen oli Arthurille kumppani hetkellä, jolloin hän sitä tarvitsi. Gwen vaikutus kulkee aina Arthurin mukana.
16.1.2016 Lappeenrannassa
Sheldon Koppin kirjassa Naked Therapist (alaotsikko – A Canterbury Tales collection of embarrashing moments from more than a dozen eminent psychotherapists, 1976) toinen osa ”jaetut noloudet” sisältää muiden psykoterapeuttien kuvauksia omista psykoterapeuttista munauksistaan.
Arthur L Kovacs (The valley of the shadow, ”Varjon laakso”) kirjoittaa, että häntä pelottaa avautua kokemuksesta, josta aikoo kirjoittaa. Osaksi siksi, että sitä on äärimmäisen kivuliasta muistella. Osaksi siksi, että se yhä nostattaa hänestä esille ihmisen ikiaikaista ahdistusta näiden asioiden edessä.
Kirjoitus perustuu esitelmään, jonka Arthur piti 1972 ja se oli ilmestynyt artikkelina 1974, nyt hän kirjoitti siitä 1976. Aluksi hänellä oli pakottava tarve kirjoittaa siitä, sitten tarve tuntui häipyvän, sitten oli jo vaikea miettiä, mitä sanoa koko asiasta. Sitten se ei enää ollut tärkeää ollenkaan, vaikka osa hänestä jäi epäileväksi asian suhteen. Hän alkoi antaa itselleen tyhjänpäiväisiä tekosyitä, miksi ei kirjoittaisi siitä, koska asian kertominen täyttää hänet yhä pelolla ja hän on kauhuissaan sekä epävarma lopputuloksesta.
Lopulta hän ei voinut enää lykätä asiaa. Hän yrittää tehdä tapahtumasta järkevää itsestään itselleen. Arthur kirjoittaa, että psykoterapeutin työn kutsumusta ei voi hänen mukaan erottaa psykoterapeutin muusta elämästä. Niin teet psykoterapiaa kuin elätkin.
Arthur muistuttaa, että hämäämme itseämme psykoterapeuttina, että meidän tehtävämme on vain suorittaa sarja hyvin opittuja tekniikoita potilaan tarpeiden palvelemiseksi. Arthur tietää jo nyt, että tällainen muotoilu on typerä. Se mitä psykoterapeutti Arthurin mielestä tekee: varmistaa oma identiteettinsä taistelu potilaiden taistellessa omien identiteettiensä varmistamiseksi. ” Me käytämme heitä, paremmin tai huonommin, varmistaaksemme kallisarvoisen ravintomme, säilyttääksemme mielenterveytemme, tehdäksemme elämämme mahdolliseksi ja rauhoittaaksemme itseämme sanoittamattoman pelon edessä. Pelon joka aina kurkkii tietoisuutemme rajamailla ja jonka voi kuulla kuin sielustamme nousevan hiljaisen sähköisen hurinan, kun on hiljaista. Kuuntele itseäsi nyt, voit kuulla sen, jos uskallat, Arthur kirjoittaa.
Me käymme läpi jonkinlaisen oman psykoterapian ja vakuutamme itsellemme, että olemme kasvaneet alkukantaisten pelkojemme yläpuolelle. Olemme nousseet persoonina perusinhimillisten tarpeidemme yläpuolelle, kun kohtaamme toisia ihmisiä. Tällä tavoin käytämme psykoterapiassa oppimaamme lausumaan meille miellyttäviä valheita itsellemme. Sekä kieltäydymme ja vältämme esiin nousevia mielen prosesseja, joita ihmisten kohtaaminen meissä herättää.
Gwen, nuori 19-vuotias naispotilas
Arthur aikoo kertoa, miten hän epäonnistui psykoterapiassaan tämän nuoren naisen kanssa. Arthur ei tiedä, mitä tämä nuori nainen häneltä lopulta halusi. Mutta miten lopputulosta voisi selittää? Katastrofi? Kaaos? Sakkimatti? Hän ei tiedä oikeaa sanaa ja kehottaa lukijaa keksimään sellaisen, kun hän on tarinansa kertonut.
Tarina liittyy aikaa, jolloin hän kehittyi psykoterapeuttina. Se liittyy hänellä elämänjaksoon, jolloin hänellä itsellään oli runsaasti häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta. Ehkä osa Arthurin persoonallisuudesta tuolloin tarvitsi syyttäjää, Gwen tarjoutui sellaiseksi.
Gwenin tullessa potilaaksi Arthurin ensimmäinen avioliitto oli kuolemassa ja toinen syntymässä. Arthurin elämässä oli tuolloin äärimmäistä henkistä kärsimystä, epätoivoa ja paljon hulluutta – joka vain oli ilman että siitä oli tietoinen. Arthur tietää, etteivät nuo sanat kerro mitään sille, joka ei ole niitä kokenut. Ja samalla ovat ylenpalttiset niille, jotka ovat ne kokeneet.
Gwen tuli potilaaksi hetkellä, jolloin Arthur aikoi myöntää itselleenkin, että ensimmäinen avioliitto oli lopullisesti kuolemassa. Gwen oli 19-vuotias, ensimmäisen vuoden opiskelija paikallisessa collegessa. Gwen oli pieni, kaunis ja mukava sekä hänessä oli jotain ”erityistä”, minkä vuoksi Arthurin oli vaikea puhua hänelle. Keskustelusta ei koskaan tullut luontevaa, siinä oli aina ristiriitaa mukana.
Gwen tuli Arthurille potilaaksi, koska hän oli alkanut koulussa kokea vakavia ahdistuskohtauksia. Eniten niitä hänen psykologisen ohjaajansa - keski-ikäinen, naimisissa oleva mies –kanssa. Gwen oli vakuuttunut, omalla epäluuloisella tavallaan (mitä Gwen ei aluksi ollenkaan huomannut) että tämä mies teki hyväksikäyttäviä, julkeita ja häpäiseviä eleitä Gweniä kohtaan toistuvasti. Kun mies piti luentoja masturbaatiosta, Gwenistä tuntui, että mies häpäisi häntä koko luokan edessä puhumalla Gwenin masturboinnista. Gwen punastui, kauhistui ja poistui luokasta. Gwen oli tietoinen, että miehen genitaalit pullottivat housuista. Gwenin mielestä mies vielä osoitti niitä hänelle asennoillaan. Kun mies puhui seksuaalista asioista, Gwen ”tiesi”, että mies halusi häntä. Koska Gwen oli niin hemaiseva, niin Arthur uskoi, että Gwenin hullutuksissa saattoi olla perääkin.
Kaksi arvokasta uskomusta, jotka osoittautuvat vain uskomuksiksi ja palavat tuhkaksi
Arthur kirjoittaa, että tuolloin kaksi arvokasta uskomusta ohjasivat hänen elämäänsä. Hän arveli näiden uskomusten olevan kultainen avain hyvään elämään.
Ensiksi hän uskoi, että jokaisen henkilön pitää kuunnella hyvin huolellisesti sydämensä salaisia kaipauksia ja taistella voimakkaasti nuo kaipaukset todellisuudeksi (“heeding the whisper of one´s heart”). Toiseksi, että jokainen ihmisten välinen ristiriita on ratkaistavissa, kun ihmiset ilmaisevat itseään avoimesti, täydesti ja autenttisesti ihailtavalla halukkuudella niiden kesken, ketä asia koskee (“daring to encounter the other bravely”). Näiden uskomusten turvaamana, Arthur ehdotti, vaati, sormella osoitti, voimakkaasti rohkaisi ja puski Gweniä ottamaan asian puheeksi psykologiohjaajansa kanssa.
Lopulta Gwen teki niin. Mies tuli äärimmäisen puolustelevaksi ja myrkylliseksi tapaamisessa. Mies kohteli Gweniä ylimielisesti ja halveksuvasti sekä oli täysin haluton tutkimaan omaa rooliaan tapahtumien kulussa. Viidentoista minuutin kylmän ja voimakkaan arvostelun jälkeen mies yritti selittää Gwenille, että kaikki oli hänen sairaan mielikuvituksensa tuotetta. Mies halasi häntä. Gwen tunsi hänen peniksensä. Mies sanoi, että Gwenin oli aika poistua huoneesta.
Gwen tuli seuraavalle istunnolle raivoissaan. Hän kiljui Arthurille, että Arthur oli mätä runkkari, joka oli lähettänyt hänet nöyryytettäväksi, nauttien sadistista mielihyvää, kun Gweniä nöyryytettiin. Arthur kirjoittaa, että Gwenillä oli paholaismaista vihaa ja murhaavuutta, jota hän ei ollut koskaan Gwenissä tavannut. Gwen ei kuunnellut mitään selityksiä, vaan lähti huoneesta ovet melkein saranoiltaan irroten, vaikka Gwen oli pienikokoinen. Arthur ei nähnyt Gweniä kuukausiin.
Arthur halusi epätoivoisesti uskoa noihin kahteen arvokkaaseen uskomukseensa, koska ne antoivat hänen elämälleen suunnan ja oikeutuksen. Oikeutuksen tehdä kaksi asiaa, jota Arthur juuri silloin kipeästi tarvitsi. Ensiksi runsaasti pikarakastumisia, jotta Arthur loisi itsensä uudelleen tyhjässä elämässään. Ja vähentääkseen kipua, jota hän tunsi jalkovälissään sekä puhuakseen, mistä ei ollut puhunut vaimonsa kanssa kymmeneen vuoteen. Puhkaistakseen kaikki nuo äänettömyyden ja puhumattomuuden paiseet vuosikymmenten varrelta. Nuo kaksi uskomusta toimivat kilpenä, miekkana ja varustuksena Arthurin elämässä tuohon aikaan. Mutta uskaltaisiko hän koskaan kulkea tietään ilman niitä, alastomana?
Gwen ei tullut kuukausiin vastaanotolle, mutta antoi kuulua itsestään. Aamuöisinä puhelinsoittoina, joissa haukkui Arthurin mitä pahemmin aina vain keksi. Monet Gwenin soitoista tulivat aikana, jolloin Arthur ei kestänyt yhtään enempää ahdistusta, kuin mitä hänellä jo oli. Hän ei jaksanut kuunnella Gwenin haukkumisia, kun oli itsekin väsynyt aamuöisin.
Neljän kuukauden kuluttua Gwen tuli vastaanotolle ja sanoi miettineensä, että haluaa ryhmäterapiaan. Arthur ihmetteli potilaiden viisautta, jos vain psykoterapeutti suostuu heitä kuuntelemaan. He saivat juteltua myös keskinäisiä skismojaan.
Gwen aloitti ryhmän. Tapasi lapsuusajan ihastuksensa ja menetti hänelle neitsyytensä. Ja alkoi muutenkin käyttäytyä ikätasoisesti. Gwen kertoi kaoottisista perheolosuhteistaan. Vanhemmat eronneet hänen ollessa kuuden vanha, 12-vuotiaana äiti avioitui psykoottisen ja väkivaltaisen miehen kanssa, eikä tämä helpottanut ennen kuin mies joutui mielisairaalaan. Gwen tärisi, kun hän kertoi näitä asioita. Gwen otti työn sihteerinä, meni iltalukioon ja muutti itsekseen asumaan. Arthur tunsi itsensä suurta ylpeyttä itsestään mahtavana ja tehokkaana terapeuttina. Millainen aasi hän olikaan!
Arthur kirjoittaa 1970-luvun psykoterapiainnostuksista mm. viikonlopun kestävistä psykoterapioista, joissa Arthur vei kaksikymmentä potilasta Sierra Nevadaan, jossa lumen ja jäätikön ympäröimässä järvimäisessä paratiisissa pyysi jakaa makuupussinsa seksuaalisesti ihastuttavan naispuolisen potilaan kanssa. Arthur kirjoittaa, että hän epätoivoisesti kaipaisi avioliittonsa raunioissa minkälaista tahansa ravintoa. Ketä tahansa, jonka arveli saavansa sänkyyn.
Gwenin kanssa tilanne oli jatkuvaa taistelua. Sananmukaisesti Gwen hyökkäsi hänen päälleen haukkuen, niin että muiden täytyi irrottaa Gwen hänestä. Gwen haukkui kaikkien kuullen Arthuria kaikilla mahdollisilla sanoilla ja tavoilla. Arthur kaipasi omaa jumalatartaan. Gwen muistutti haukkumisellaan Arthurin syntisistä yrityksistä tehdä itselleen uusi elämä avioliiton kuolemisen jälkeen.
Arthur kirjoittaa, että hän oli uupunut. Hän itki itsensä uneen. Viikonloput o(li)vat kauheita niille, joiden avioliitto on kuollut. Hän toivoi, että Gwen kuolisi häntä kiusaamasta. Arthur nautti fantasioitaan, joissa tuo paskainen, haiseva pikkuritsa olisi kuollut. Hän kertoi Gwenille toivoneensa hänen kuolemaa, koska tämä oli niin kiusaavan paskamainen. He heittelivät sen jälkeen toisilleen solvauksia. Arthurista tuntui hieman paremmalta. Hetkeksi.
Ryhmässä puhuttiin masturboinnista, jolloin Gwen kimposi taas epäluuloisuuksissaan kertomaan, kuinka Arthur pitää jalkojaan levällään ja puhuu masturbaatiosta häpäistäkseen Gwenin. Gwen huusi, että Arthurin pitäisi sanoa suoraan, ettei Gwen masturboi. Arthur poltti pinnansa ja sanoi että Gwen on typerä pikkuakka. 20-vuotiaan olisi jo aika ryhtyä masturboimaan ja kuvasi, kuinka se tapahtuu ja käski Gwenin mennä kotiin ja toteuttaa ohjeet ryhmän jälkeen. Ja Arthur lisäsi, ettei hän enää halua kuulla mitään masturbaatiosta. Gwen meni sanattomaksi.
Sitten Arthur alkoi vastata syytöksiin, että ne ovat osin oikeutettuja, koska ensitapaamisen jälkeen Arthur oli fantisoinut Gweniä mahdollisena rakastajattarena. Ehkä hän oli siksi kiusoitellut provokatorisesti ja flirttailut jollakin tavalla. Arthur kertoi elämänsä olleen tuolloin kurjassa epätoivossa ja hänellä oli ollut nälkä levätä naisen käsivarsilla. Arthur lisäsi, että hänen fantasiat olivat loppuneet heti, kun hän oli oppinut tuntemaan Gwenin. Gwen ei olisi millään sitä, mitä hän tarvitsi. Arthur sanoi, että on pahoillaan, mutta nämä ovat faktat. Oli surullinen tragedia, ettei Gweniä voinut kuvitella kumppaniksi enää. Arthur tunsi itsensä säälivän surulliseksi kertoessaan tätä. Arthur lopetti ryhmän kertomalla, että tulisi päivä, jolloin jompikumpi heistä olisi kuollut.
Gwen tuijotti nyt Arthuria tavalla, joka herätti mielikuvituksen siitä, että Gwen saattoikin olla hänen naisensa. Joka tapauksessa kumpikin tiesi, että jotain syvällistä oli tapahtunut heidän välillään.
Gwen soitti seuraavana aamuna ja halusi aikaa. Arthur antoi sille päivälle, kun oli tullut peruutusaika. Gwen käveli huoneeseen ja löi Arthuria kasvoille. Arthur kysyi, mitä helvettiä tuo oli. Gwen kiljui, että Arthur oli läpivalaissut hänet, häpäissyt ja nöyryyttänyt häntä hänen ystäviensä edessä. Sitten Gwen menetti itsensä hallinnan ja hyökkäsi Arthurin päälle, sylki ja repi, kun he tappelivat oikeasti. Lopulta Arthur sai Gwenin rimpuilun aisoihin. Gwen huomasi, että Arthur oli heistä vahvempi. Gwen mutisi kiristettyjen hampaiden välistä: ” No anna mennä, senkin paskiainen. Nai minua!”. ”Ei kiinnosta!”, vastasi Arthur.
Arthur ei ollut koskaan nähnyt Gweniä tuollaisena. Gwen alkoi nyyhkyttää ja muistutti 3-vuotiasta, joka juoksee ympäriinsä aikuisen murhahimoisena. Mielikuva polttaantui Arthurin tietoisuuteen. Gwen nyyhkytti avuttomana Arthurin käsivarsilla, Arthur keinutti häntä, vaikka itsellä polvet notkuivat ja oli heikkona kunnioituksesta ja pelokkuudesta, mitä olivat juuri kokeneet.
Seuraavina viikkoina Gwen kertoi ryhmäistunnoissa väkivaltakohtauksista, joita hän oli todistanut, kun isäpuoli oli pieksänyt äitiä. Arthur mietti millaisia myrkyllisiä ”introjektioita” Gwen kokemustensa myötä toi ihmisten kanssa tapaamisiinsa. Sitten kertoi, kuinka isäpuoli tuli hänen huoneeseensa, muttei saanut kertomusta kerrotuksi. Hän kertoi kaikkien silmien edessä, kuinka isäpuoli halusi raiskata 14-vuotiaan Gwenin.
Arthur kirjoittaa, ettei hän tiedä, vielä tänä päivänäkään, olivatko tapahtumat totta vai eivät? Mutta hän kertoi sen niin, että kaikki olivat otettuja ja liikuttuneita tarinasta.
Gwen kävi vähemmän ryhmässä, eteni työssään, aloitti tohtori X:llä psykoterapian. Tohtori X:n kanssa psykoterapia eteni seurustelusuhteeksi. Kun Gwen halusi suhteelta enemmän, niin tohtori X sanoi satunnaisen seksin riittävän. Tämän jälkeen tuli jälleen ryhmään haukkumaan Arthurin kuinka hän pilaa kaikkien elämän ja lähti raivoten pois toimistosta.
Lopulta Gwen käy kahdeksalla eri psykoterapeutilla neljässä viikossa, käy kaikkien päälle, mutta Arthur on ainut, joka suostuu tapaamaan häntä uudestaan. Gwen joutuu mielisairaalaan, kun yrittää toistuvasti itsemurhaa. Gwenin äiti haukkuu, että Arthur on taas yksi noista juutalaistohtoreista, jotka ovat pilanneet hänen tyttärensä elämän.
Arthurin loppukaneetti:
”Psykoterapia on uskomaton, aina epätäydellinen matka.” Arthur kirjoittaa, että hän voisi analysoida transferenssin ja vastatransferenssin muutoksia tässä tapauksessa ja kuvata kuinka heidän keskinäinen dynamiikkansa johti heidät aiheuttamaan toisilleen mustelmia. Mutta ei, hän jättää silleen.
Arthur kirjoittaa, että hän uskoo, kuten Kierkegaard: ” Kokemuksen analysointi on sen tuhoamista”. Pitkässä juoksussa kokemukset ovat ne, joita aiheutamme toisillemme, ja jotka muokkaavat ja uudelleenmuotoilevat meitä. Gwen oli Arthurille kumppani hetkellä, jolloin hän sitä tarvitsi. Gwen vaikutus kulkee aina Arthurin mukana.
16.1.2016 Lappeenrannassa