Toiminnot

Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 7

Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 7
 
Maailmalle lähtö ja keittiötyöhön ryhtyminen - vajoaminen
 
Rautahannu kuvailee sadussa pojalle, että poika tietää nyt kohoamisesta, muttei mitään alaspäin vajoamisesta. Pojan on nyt lähdettävä Rautahannun luota avaraan maailmaan, mutta Rautahannu lupasi auttaa, jos poika joutuu pulaan. Tulee vain metsänreunaan häntä nimeltä huutamaan.
 
Poika kulki kaupunkiin, mutta kun ei ollut mitään oppinut tekemään, hän sai töitä vain kokin apulaisena eräästä linnasta – kantaa puita ja vettä sekä lakaisee tuhkat kokoon.
 
Katabasis, putoaminen
 
Albert Camus’lla on hieno ja syvällinen romaani Putoaminen, joka kertoo katabasiksesta.
 
Vajoamisen rajamaa merkitsee juuri saavutettua nöyryyttä, joka liittyy veteen ja sieluun. Korkeudet liittyvät henkeen. Vajoaminen saa pojan tiedostamaan masennuksen, joka on saattanut kyteä jo vuosikausia mielessä. Bly kirjoittaa, että alkaa viheliäinen elämä täynnä tavanomaisuutta, raskautta, hiljaisuutta, kuoppia tiellä, painoa, vakavuutta.
 
Blyn mukaan satu opettaa, että kaikkien kultaisten sormenpäiden ja hiusten jälkeen miehen kuuluu vajota elämän kurimukseen. Pudota lattian läpi. Munaiset kreikkalaiset kutsuvat tilannetta katabasikseksi. Putoaminen hirvittää. Itsetunto ei sitä suvaitse eikä halua myöntää.
 
Bly kirjoittaa, että se kuitenkin on seuraava askel miehen initiaatiossa – hän kutsuu sitä rotankolon etsimiseksi. Rotankolo on ”pimeä tie”.
 
Kun katabasis tapahtuu, mies ei enää tunne olevansa erityislaatuinen. Bly kirjoittaa, ettei hän olekaan. Mies kulkee pää painuksissa ja tuntee kaiken vääjäämättömyyden. Sisäiset ominaispiirteet muuttuvat, kun vanha häpeä nousee pintaan. Sisäinen miehinen minä muuttuu. Kaikkivoipuus ja naiivius katoavat.
 
Vajoamisen alettua prinssin paikan valtaa vanha mies – vallan ottaa avuton, epäsosiaalinen, hauras, yksinäinen hylkiö. Kuten Oidipus: ensin ylpeä ja vaativa kuningas, sitten muiden taluttama sokea mies. Raamatun Josef koki kolmesti putoamisen. 
 
Bly kirjoittaa, että nykyisen vajoamisen aiheuttavat päihdeongelmat. Mielestäni myös mielenterveysongelmat voivat saattaa miehet ikiaikaiseen mieheksi kasvamiseen ja välttämättömään katabasikseen. Tosin Bly luettelee eri tapoja joutua katabasikseen: vakava onnettomuus, työpaikan menetys, pitkäaikaisen suhteen katkeaminen, avioero, ”luhistuminen”, sairaus. Bly muistuttaa, että jos joku julisti ylennystään, Jung vastasi ”sepä ikävää”. Jos kertoi masennuksestaan, Jung sanoi, että nyt tapahtuu jotain hyvää.
 
Bly kertoo, että oikeastaan ”viralta joutuminen” on hyvä ja pyhä tilajoka valmentaa meitä vajoamiseen. Kirjoittajan mukaan miehet eivät 1800-luvulla huomanneet naisen kärsimystä ja 1900-luvulla eivät enää omaankaan kärsimystä.
 
Rautahannu-kirjassa Bly kirjoittaa siitä, kuinka elämä tavalla tai toisella haavoittaa meitä syvältä. Vanhempien välinpitämättömyys, sanallinen pahoinpitely ja kiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö tai mikä muu tahansa, joka valaa meihin perustavanlaatuista häpeäntunnetta. Bly kirjoittaa, että jos haava on syntynyt seksuaalisen hyväksikäytön tai ruumiillisen pahoinpitelyn häpeästä tai jos häpeä on imetty häpeäntäyteisestä vanhemmasta, poika elää häpeänsä käytännössä. Silloin poika etsii seurakseen miehiä ja naisia, jotka ovat alituisesti häpeissään.
 
Bly kirjoittaa: ” Poika voi siis kastaa haavansa terapeuttiseen tai rituaaliseen veteen tiedostaakseen juuri tuon haavan, tunteakseen sen epäoikeudenmukaisuuden, suuruuden, siitä hänen välittömyydelleen ja ilolleen koituvan vahingon, sen yhteyden hänen avoimeen tai salattuun raivoonsa.”
 
Sadussa pojan keittiötyö merkitsee kastamisen tehostumista. Haavan kautta vajoava ihminen poistuu tavallisesta ja kunniallisesta elämästä. Haava on samalla ovi. Hänet on hylätty, ei ole kotia, ei äitiä, ei naista. Ei ole asemaa, eikä suhteita. 
 
Bly muistuttaa, ettei katabasis välttämättä edellytä köyhyyttä, kodittomuutta, fyysistä vajavaisuutta tai edes tiskaamista. Se edellyttää aseman menettämistä, ihmisenä alenemista – tietoisuutta putoamisesta.
 
Bly kuvaa, kuinka vaikea avioero on miehen sielunelämälle. Uudenlainen yksinäisyys sisältää tunne-elämän turvallisuuden murskautumista, lapsuuden haavojen avautumista, eroahdistusta, riittämättömyyden tunnetta, lämmön ja kodikkuuden puuttumista, hylätyksi tulemisen ja erillisyyden tunnetta ja itse-epäilyä. Katabasiksen hetkeen sisältyy usein myös mustaa huumoria.
Avioero voi olla kuin mikä tahansa romahdus, joka kutsuu poistumaan haavansa kautta vanhasta elämästä. Bly kirjoittaa, että avioliitossa mies ja nainen antavat toisilleen pideltäväksi ” alimman petonsa”.
 
Katabasis vaatii valtavasti energiaa. Se tuo miehen elämään tuhon käsitteistön, ehkä ensi kertaa hänen elämässään. 
 
Bly kirjoittaa hyvin viisaasti: ”Tuntuu kuin jokin psyykessä oleva voima järjestäisi vakavan katabasiksen, jos mies ei ymmärrä vajota pohjaan omin neuvoin. Masennus on pieni katabasis, ja sen syynä on jokin muu kuin ihminen itse. Masennuksen syntyminen ja hälveneminen ovat usein meille arvoitus. Masentuessaan ihminen kieltäytyy vajoamasta, ja sitten nousee käsi, joka kiskaisee hänet syvyyteen. Murheessa me suostumme vajoamaan pohjaan”.
 
Ja jatkaa tyrmäävästi, että initiaation suorittajat ovat kadonneet kulttuuristamme. Kukaan ei enää opeta, kuinka syvyyteen voi vaipua omin neuvoin. Mutta kirjoittaa, että AA:n 12 askelta vievät pojat pohjalle oppimaan vajoamisesta. 
 
Naiivi mies ummistaa silmänsä pimeältä puolelta. Naiivi mies kuvittelee kaikkien puhuvan täysin avoimesti, joutuu holtittomasti tunteiden valtaan ja on kyvytön näkemään, kuinka jokin puoli hänestä haluaa pysyä sairaana. 
 
Katabasiksen kokija suostuu näkemään ihmisten pimeän puolen. Bly runoilee, että pudotessaan ihminen perehtyy hiukan Jumalan pimeään puoleen. Myös Suuren Äidin pimeään puoleen. Musta rakastettu ilmestyy. Raivostuneen naisen hahmossa. Intiassa Suuren äidin mustaa puolta kutsutaan Kaliksi. 
 
Tuhkan tie
 
Vajoaminen eli ”keittiötyö” voi ilmetä kolmella muullakin tavalla.  Blyn mukaan ne ovat tuhkan tien valitseminen, puistatuksen opettelu ja muutto äidin maailmasta isän maailmaan
 
Tuhkaelämän eläminen eroaa Blyn mukaan suuresti katabasikseen vajoamisesta. Se ei edellytä sosiaalisen aseman menettämistä. Viikinkiajan nuorukaiset saattoivat viettää kaksi tai kolmekin tuhkavuotta. He eivät välittäneet paneutua mihinkään hyödylliseen eivätkä piitanneet siisteydestään. Heitä sanottiin tuhkanjauhajiksi. Kuin nykyiset tietokonetta pelaavat nuoret tai Netflixiä päivät pitkät tuijottavat ihmiset?
 
Nämä viikinkiajan nuoret elivät jonkinlaista talviunta tai rituaalista horrosta – vanhemmat miehet ja naiset sallivat sen.
 
Bly kirjoittaa: ” Jos nykyaikana nuori haluaa keskeyttää koulunkäyntinsä, minkäänlaisia rituaaleja ei ole tarjolla. Odotettavissa on vain häpeää ja pahimmassa tapauksessa vankila.”
 
Mitä on eri kulttuureista ajan saatossa opittu: Lapsekkaan olennon on kuoltava pojassa ennen kuin hänestä voi tulla mies. Tuhka-aika on tämän minään sidoksissa olevan pojan kuolemalle varattu aika
 
Kullanhimoista miestä, olipa tämä New Age-mies tai Dow Jones- mies, voi luonnehtia mieheksi, joka ei ole vielä käsitellyt tuhkaa.
 
Raamatussa Job peitti itsensä tuhkalla ilmaistakseen, että entinen mukava Job on kuollut ja että elossa oleva Job suri kuollutta Jobia. 
 
Bly kirjoittaa, että vaikka eletään yhteiskunnan ”disneyland-kulttuurissa, jossa kuolemaa ei ole”, silti miehet alkavat 35–40 vuoden iässä tuntea tuhkaa itsekseen ilman rituaaleja, jopa ilman vanhoja miehiä. He alkavat huomata, että monet heidän unelmansa ovat muuttuneet tuhkaksi. Nuoruuden haaveet ovat tuhkana.
 
Alle 30-vuotiaana miehen sisäinen uuni veti hyvin. Jaksoi mellastaa läpi yön, ryypiskellä, harrastaa seksiä. Oli intomieltä, hulluutta ja jännitystä. Eräänä päivänä mies huomaa, ettei sisäinen uuni enää vedäkään. Tuhka valuu lattialle. 
 
Noin 35-vuotiaat miehet alkavat huomata, että ihmissuhteissakin on enemmän tuhkaa kuin aikaisemmin. He pelkäävät uuden aloittamista, koska pelkäävät senkin päättyvän tuhkaksi. 
 
Toisaalta Blyn mukaan, jos mies ei koe sitä, hän säilyttää mahtipontisuutensa ja samastuu kaikkeen mikä hänessä lentää: sukupuolinen vireys, ajattelukyky, sitoutumattomuus, päihdeongelma, ylivoimaisuus ja kylmäverisyys. 
 
Blyn mielestä katabasis ja tuhka ovat hieman eri asioita. Mies kokee katabasiksen vain putoamalla – köyhtyessä, sosiaalisen aseman äkkiä muuttuessa. Vankilassa on perinteisesti kirjoittajan mukaan koettu sekä katabasista että tuhkaa. Hänen mukaansa mies voi pitää työnsä ja perheensä ja silti kokea tuhkaa, jos hän tietää, mitä tekee. 
 
Blyn mielestä Murray Stein kirjassaan Keski-ikä, nimittää tuhka-aikaa kuolleen ruumiin etsinnäksi. Menneisyydessämme on kuollut ruumis – hukkaan heitetty ammattiura, hakoteille mennyt ihmissuhde, häpeämerkin saanut ruumis. Se vaatii oveluutta, viekkautta ja jumalan apua.
 
Puistatus
 
Maailmassa oli titaaneja ennen jumalia. Juuri titaani – Kronos- kuohitsi isänsä Uranoksen ja söi sitten omat vastasyntyneet lapsensa Zeusta lukuun ottamatta. Lopulta Zeus kukisti titaanit ja pakotti heidät maan alle, mutta he jäivät eloon ja söivät myöhemmin ”vahingossa” pojanpoikansa Dionysoksen, puistattelijan, joka kykeni tuntemaan murhetta. Zeus poltti vihoissaan titaanit tuhkaksi, josta tarinan mukaan luotiin ihmiset. Dionysos luotiin uudelleen omasta sydämestään, jota titaanit eivät olleet saaneet.
 
Dionysos, viimeksi kehittynyt kreikkalainen jumala, ohjaa sitä salaista tapahtumasarjaa, jonka vaikutuksesta nuori mies oppii tuntemaan puistatusta. Nuoruusvuosiensa jälkeen nuorukaisen on tarpeen oppia juuri se, mitä julmat ja kylmät titaanit eivät koskaan oppineet. Se on initiaation varsinainen päämäärä.
 
Puistatuksen oppiminen saa meidät oppimaan ja tajuamaan ihmisolentojen haurauden ja titaanina olemisen kauheuden. Puistatus hälventää turtuneisuutta. Oppiessaan tuntemaan puistatusta Blyn mukaan mies oppii miehistä tunneherkkyyttä, mikä ei ole pelkkää empatiaa.
 
Äidin luota isän luo
 
Bly kirjoittaa, että asianmukaisessa initiaatiossa vanhat miehet auttavat poikia siirtymään äidin maailmasta isän maailmaan.  Pojat ovat syntymästään saakka eläneet onnellisina äidin maailmassa, ja isän maailma tuntuu heistä tietenkin vaaralliselta, vieraalta ja epävarmalta.
 
Uudessa-Guineassa noin 80 heimon mottona on: ” Pojasta ei voi tulla miestä, elleivät vanhemmat aktiivisesti puutu asioihin”. Ensimmäinen vaihe on selkeä ero äidistä. Rautahannu-sadussa poika nousee Villimiehen hartioille. Pojan pitää siis muuttaa äidin talosta isän taloon. Shakespearen Hamlet kuvaa tätä muuton vaikeutta. Koko näytelmän ajan hän ponnistelee muuttaakseen pois äitinsä valtakunnasta. 
 
Jos tässä vaiheessa ei ole läsnä vanhaa miestä tai pätevää initiaation suorittajaa – kaikki tapahtuu pojalla verkkaisesti. Miehen yritys muuttaa isän taloon kestää kauan. Siirtyminen on työlästä, ja jokaisen miehen on tehtävä se itse.
 
Yksi miehen tehtävistä on voittaa oma murheensa takaisin. Voitettuaan murheensa ja tutkittuaan omaa haavaansa mies ehkä huomaa, että ne muistuttavat hänen isänsä murhetta ja haavaa, ja niiden voittaminen saattaa hänet yhteyteen isän sielun kanssa. 
 
Siirtyminen isän maailmaan ei välttämättä tarkoita äidin hylkäämistä tai äidille rähisemistä, vaan siirtymiseen liittyy naiivin pojan ja mukavuudenhaluisen pojan painostamista kuolemaan. Muut sisäiset pojat pysyvät elossa – mieheksi kasvavassa pojassa vain naiivi ja mukavuudenhaluinen poika kuolee.
 
jatkuu…
 
25.11.2023 Lappeenrannassa