Toiminnot

Sheldon Kopp - The Hanged Man - Psychotherapy and the Forces of Darkness, 1974 ( Death, kuolema (Tarot-kortti) - Valoa tunnelin päässä ) Osa V

Sheldon Kopp – The Hanged Man – Psychotherapy and the Forces of Darkness, 1974
( Death, kuolema (Tarot-kortti) – Valoa tunnelin päässä”) Osa V
 
Kuudes luku ”The Tunnel at the end of the Light” alkaa lauseella, että kaikista pimeyden voimista, kuolema on varmasti pimein. Kopp kirjoittaa kuoleman pimeästä voimasta.
 
Tarot-kortissa Kuolema on mysteerinen, mustassa haarniskassa, pääkallokasvoinen hevosmies. Jokainen on yhtä voimaton tämän kuolemanratsastajan edessä. Oikeinpäin kuolemakortti tarkoittaa tuhoa, jota seuraa muutos ja uudistuminen. Ylösalaisin kuolemakortti tarkoittaa vain muuttumatonta paikalleen juuttumista.
 
Kopp kertoo, että kun hän aloitti kirjoittaa kirjaansa The Hanged Man, niin hän ei tiennyt pian kuolevansa. Kolme vuotta aikaisemmin häneltä oli leikattu akustinusneurinooman liittyvää kasvainta. Operaation jäljiltä toinen korva oli kuuro. Hänellä oli päivittäisiä päänsärkyjä, tasapainon heittelemistä ja liiallista väsymystä. Kasvainta ei oltu saatu kokonaan pois.
 
Kopp kertoo että The Hanged Man (Hirtetty Mies)-kirjan työnimenä oli Patterns: The Guiding Myths ( ”Toistumat: Ohjaavat myytit”). Kopp oli lukenut Jungia ja viehättynyt lukemastaan. Kopp olisi halunnut kirjoittaa unista ja myyteistä yhteisen inhimillisyytemme näkökulmasta.  Ihmisen avuttomuudesta ja toiveikkuudesta.
 
Kopp kertoo, että kirjoittaminen ohjautui jossain vaiheessa pimeyden voimia kohti. Päivittäiset turhautumiset johtivat jatkuvaan uupumiseen. Kopp koetti järjestellä aluksi päiväänsä niin, että työskenteli vähemmän, otti päiväunia ja pyysi lääkärin määräämään ”chemical energizers”, jotta pysyisi valveilla.  Piristävät lääkkeet sekoittivat Koppin pään niin, että hän luopui niistä.  Lopulta hän kyllästyi ja otti yhteyttä neurologiinsa. Tutkimukset paljastivat, että kasvain oli kasvanut taas. Sitä piti taas leikata. 12 tunnin leikkauksen jälkeen koko kasvainta ei saatu taaskaan pois, koska se oli kiinni aivovarressa. Uusi aivokasvainleikkaus olisi edessä aina kahden – viiden vuoden välein.
 
Leikkauksen jälkeinen psykoosi oli nyt lyhyempi ja helpompi kuin aikaisemmalla kerralla. Päivittäinen väsymys lievittyi myös hieman. Mutta Kopp tiesi, että hän tulisi kuolemaan jossakin leikkauksessa.
 
Kopp kirjoitti, kuten yleensäkin kirjoittaessaan,  julkaistakseen julkisesti. Yksityisesti hän kirjoitti ystävälleen:
 
Kuten aurinko nousee,
Istun: enkä tiedä
Tuleeko kevät tänä vuonna.
 
Ystävä vastasi:
 
Maaliskuun sade – yhä tiedän
Jokainen pisara tuo meidät
Hetkeksi
Kauemmaksi lumesta.
 
Operaation jälkeen Koppille oli selvempää, että hän eli kuoleman pimeän varjon varjostamana. Kopp kertoo, että perhepiirissä oli tuolloin muutenkin paljon kuolemantapauksia, Koppin molemmat vanhemmat kuolivat lyhyen ajan sisällä akuuttiin leukemiaan. Kuolemantapauksiin liittyvä kanssakäyminen sukulaisten kanssa ei lisännyt Koppin ja hänen perheensä hyvinvointia, vaan vähensi sitä niin, että he päättivät olla vaimonsa kanssa tapaamatta sukulaisiaan hautajaisten jälkeen. Suhteet sukulaisiin olivat Koppin sanoin emotionaalisesti tuhoavia.
 
Lääkärit kielsivät kertomasta äidille, että hän oli kuolemassa, mutta Kopp kertoi äidilleen, että tällä oli muutama päivä elinaikaa. Kopp kirjoitti että kolme viimeistä päivää äidin kanssa, olivat parhaat päivät ikinä äidin kanssa. Kopp kirjoittaa, että ennen äidin hautajaisia hän päätti käydä katsomassa eniten pitämäänsä sukulaista mielisairaalassa, mikä Koppin mielestä kertoi tiivistetysti hänen suvustaan. Sukulainen oli tavatessa kuin olisi suudellut poskelle, mutta puraisikin palan korvasta irti, mikä johti siihen päätökseen, ettei hän tapaisi muitakaan sukulaisiaan hautajaisten jälkeen.
 
Kopp kirjoittaa kaipaavansa isäänsä ja äitiään silloin tällöin. Omien vihollisten kuolema oli taas Koppille juhlimisen paikka. Eteläinen senaattori joka pilkkasi värillisiä – hänen kuolema täytti Koppin mielen mielihyvällä, mikä tietysti kuulostaa erikoiselta psykoterapeutin suusta.
 
Oman kuoleman kohtaaminen
 
Oman kuoleman kohtaaminen on hyvin erilaista kuin todistaa jonkun toisen kuolemaa. Kopp kirjoittaa, että hän itki viikkoja surren tulevaa kuolemaansa kuin rakkaan menetystä. Tuskaisuuden ja väsymisen hetkinä se vaikutti helpotukseltakin. Välillä hän innostui ajattelemaan kuolemanjälkeistä elämää. Mutta ei, Kopp oli varma (vaikkei tiennyt varmasti) että kuolema on kaiken päätös. Suurin tuska oli luopua jokaisesta ja kaikesta mitä rakasti.
 
Aluksi ensimmäisen leikkauksen jälkeen Kopp koetti taloudellisesti varmistaa, ettei jälkeen jääville jäisi taloudellisia ongelmia. Mutta hänellä ei ollut vakuutusta, eikä säästöjä, eikä hän enää saisi vakuutusta. Sen sijaan että tekisi viimeiset vuodet kovasti töitä, Kopp päätti valita täysin toisenlaisen tavan toimia.
 
Kopp tajusi, että hän oli kieltämässä oman kuolevaisuutensa ja siksi hukkaavansa koko jäljellä olevan elämänsä. Kopp kirjoitti humoristisen kuolinkirjoituksensa, jotta pääsisi elämään näitä viimeisiä vuosia täydesti.
 
Kopp koetti kohdata avuttomuutensa kuoleman edessä. Olla oma itsensä niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Ja olla niiden ihmisten kanssa kenestä piti ja ketä rakasti. Hän otti elämästä sen mitä otettavissa oli ja teki siitä mitä pystyi. Ei sen enempää. Ei sen vähempää.
 
Kopp alkoi leikkiä potilaidensa kanssa Hautakirjoitus-leikkiä: mitä he haluaisivat heidän hautakivessään lukevan?  Kopp kertoo, että hänen hautakirjoituksensa oli aluksi ” Hän teki parhaansa”. Sitten ” Hän teki parhaansa …  milloin vain pystyi.” Lopulta hautakirjoitus sai muodon: ” Hän kuoli kuten elikin… hänen omalla tavallaan.”
 
Kopp kertoo hasiditarinan hiljaisesta Bontchesta. Hän ei valittanut eläessään, eikä kuollessaan. Taivaan portilla hän tapasi Abrahamin itsensä enkeleiden ympäröimä. Bontche ei voinut ymmärtää, että lämpö ja ihailu olivat häntä varten. Bontche saapui ihmetellen Taivaalliseen Oikeuteen peläten, että hänen jalkansa sotkevat tai saastuttavat hienoa salia. Herran ja hänen enkeleidensä piti vakuuttaa aika tavalla, ennen kuin Bontche uskoi, että he olivat siellä häntä varten. Ja että Bontche voisi asua Taivaan Ikuisuudessa ja hänelle annettaisiin kaikkea mitä hän vain tahtoi.
-       No siinä tapauksessa, voisinko saada tuoreen lihasämpylän ja lasin kuumaa teetä?, Bontche pyysi.
Enkelit olivat hieman noloina niin arkisesta pyynnöstä. Tavallisten ihmisten toiveet ovat yleensä pieniä ja arkisia.  Me vain unohdamme sen toivoessamme suuria.
 
Toisaalta Kopp kertoo, että filosofi Georg Hegel kuollessaan kirjoitti, että hänellä on ollut yksi oppilas, joka on ymmärtänyt mitä hän on kirjoittanut – ja hänkin väärin.
 
Kopp kirjoittaa, ettei hän ole Bontche eikä hän ole Hegel. Hän kirjoittaa, että hän tulee häviämään Pimeyden Voimille.  Kuolemalle. Mutta hän haluaa hävitä omalla tavallaan. Olla oma itsensä, toivomatta voittoa Kuoleman voimista, olla toivomatta tiettyjä tuloksia, tai  ainakin käyttää hyvin viimeisen mahdollisuutensa tulla omaksi itsekseen.
 
26.4.15 Lappeenrannassa