Sheldon Kopp - If You Meet Buddha on the Road, Kill Him! - The Pilgrimage of Psychotherapy Patients, 1972 ( Jos Kohtaat Matkallasi Buddhan, tapa hänet - Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus - osa VII
Sheldon Kopp – If You Meet Buddha on the Road, Kill Him! – The Pilgrimage of Psychotherapy Patients, 1972 ( Jos Kohtaat Matkallasi Buddhan, tapa hänet – Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus ,suom. Raija Viitanen, 2004, WSOY) osa VII
Toisen osan seitsemäs luku on nimetty Sheldon Koppin kirjassa Tarina laskeutumisesta helvettiin, jossa Kopp kertoo, että vuonna 1300 firenzeläinen runoilija Dante Alighieri laskeutui helvetin kauhuihin.
Kopp kertoo, että Danten kirjoitusta voi tulkita monella tavalla. Kopp ehdottaa lukutapaa, jossa se luetaan matkana sisimpään, laskeutumisena oman sielunsa syövereihin, osoituksena siitä, että syntinen sielu on itsessään helvetti.
Kopp kirjoittaa olevansa samaa mieltä, kuin T.S. Eliot: ”Runoilijan tavoitteena on ilmaista näky. Filosofiansa ei teoriana, eikä selityksenä tai pohdintana, vaan aidosti havaittuna.”
Kopp kehottaa, että antaudu kuuntelemaan Danten tarinaa, jos uskallat, niin saat nähdä saman mitä hänkin.
Dante kuvaa omaa lankeamistaan hengellisen elämän oikealta tieltä ja häntä kiusaavat kolme maailmallisuuden petoa: ilkeyden ja petoksen pantteri, väkivallan ja kunnianhimon leijona ja hillittömyyden susi.
Metsän kauhuissa Dantelle ilmestyy Vergiliuksen haamu, joka edustaa ihmisjärkeä ja kertoo tulleensa johdattamaan harhautuneen oikealle tielle. Vergilius vie hänet niin pitkälle kuin järki voi viedä ja luovuttaa hänet seuraavalle oppaalle, Beatricelle, joka edustaa jumalallista rakkautta.
Dante lähtee yhdessä Vergiliuksen haamun kanssa hornan kuiluun, sillä synnistä voi puhdistautua vain oppimalla tuntemaan sen. Saapuessaan helvetin portille Dante lukee kiveen hakatut sanat: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.
Pelkurit ja puolueettomat helvetissä
He kulkevat helvetin esikartanoon, jossa ovat ensimmäiset piinatut sielut: pelkurit ja puolueettomat. Ne jotka eivät elämässään tehneet hyvää eikä pahaa, jotka eivät kapinoineet Jumalaa vastaan, mutteivät muutoin pysyneet Jumalassa, vaan ajoivat ainoastaan omaa etuaan. Täällä he joutuvat ajamaan takaa lippua, jota eivät koskaan saavuta.
Pelkuruuden ja puolueettomuuden syntinsä takia he joutuvat kulkemaan pimeässä. Niin kuin he tarttuivat jokaiseen ohikiitävään tilaisuuteen elämässään, niin heidän on nyt riennettävä ikuisesti pakenevan lipun perässä.
Helvetin muuttumattoman, symbolisen lain mukaisesti jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa. Synti kääntyy tekijäänsä vastaan ja saa synnintekijän kärsimään tavalla jonka hän on oikeastaan itse valinnut.
Psykoterapiassa on myös Koppin mielestä laskeuduttava oman sielunsa syövereihin. Kukaan psykoterapiaan tuleva ei voi löytää kauneuttaan ja viattomuuttaan kohtaamatta ensin itsessään piilevää rumuutta ja pahuutta.
Psykiatri Jungin mielestä emme ole pystyneet ” juurikaan horjuttamaan paholaista kutsumalla häntä neuroosiksi”. Se miten elämme ja koemme oman syntisen sielumme on edelleen ainoa helvettimme.
Jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa
Kopp kirjoittaa, että neuroottisen potilaan käyttäytymisen kiduttavuus ihmiselle itselleen näkyy selvästi – manipuloivan potilaan toiminnassa. Tällainen ihminen pyrkii hallitsemaan toisia, jotta hänen ei tarvitsisi kokea omaa avuttomuuttaan eikä pelätä, että toiset manipuloivat häntä. Toisten manipuloija yrittää saada ihmiset kohtelemaan häntä toivomallaan tavalla. Hän joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei ketään toista voi pakottaa rakastamaan, pitämään, olemaan mukava tai mitä muuta tahansa, mitä toiselta toivoo.
On vain oltava oma itsensä ja toivottava parasta. Aina voi tietenkin yrittää olla toisille mieliksi, liehitellä ja lepytellä heitä. Tai sitten koettaa pelotella tai uhkailla heitä. Mutta rakkauden tai minkä muun tahansa toisen ihmisen aidon tunteen lahjaa ei saa mielistelemällä sen paremmin kuin pakottamallakaan.
Sen sijaan ihminen mahdollisesti voi saada palkinnon hyvästä käytöksestään. Ei ole varmuutta.
Jos vaikka onnistuukin saamaan tahtonsa läpi pelottelemalla toisia, hän joutuu kaiken aikaa pelkäämään kostoa ( jos on vielä omatunto), jos hän joskus unohtaa olla varuillaan.
Jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa. Kaikkein osuvin vertaiskuvallinen rangaistus toisten manipuloinnista on kuitenkin se, että se jättää ihmisen täysin toisten manipuloinnin armoille. Se johon imartelusi näyttää menevän täydestä, on itsekin manipuloija, joka palkitsee kehusi päästäkseen vuorostaan hallitsemaan sinua. Ja se joka taipuu uhkailusi edessä, varmasti vain odottaa noustakseen taas jaloilleen. Kopp muistuttaa, että toisen antautuminen pakottamisen yhteydessä on vain väliaikaista ja laskelmoivaa, eikä siinä ole jälkeäkään lämpimästä luottamuksesta ja periksi antamisesta.
Petkuttajien uhriksi joutuvat aina ne salaiset varkaat, jotka toivovat saavansa jotain ilmaiseksi, Kopp muistuttaa. W.C. Fields tapasi sanoa: ”Rehellistä miestä ei voi huijata”.
Kopp kertoo hänen hoidossaan olleen miehiä jotka käyttivät prostituoituja sekä noita prostituoituja. Miehet ajattelivat hallitsevansa prostituoituja ja prostituoidut taas miehiä. Kopp kertoo, että kun hän koetti selvittää, kumpi syyllistyy manipulointiin ja kumpi on sen uhri, niin hän ”ei pysty erottamaan veistä haavasta”.
Danten Helvetti
Dante kuvaa helvettiä suppilomaisena luolana, joka ulottuu maapallon keskipisteeseen. Dante ja Vergilius kohtaavat synteihin syyllistyneitä kadotettuja sieluja, jotka kärsivät iankaikkisesti ironisen osuvia rangaistuksiaan.
Lihan synteihin langenneet, jotka eivät eläessään kuunnelleet järjen ääntä vaan antoivat periksi haluilleen ja heittäytyivät intohimojensa vietäviksi rangaistaan samalla mitalla: he joutuvat elämään ikuisesti pimeydessä kuilun partaalla helvetin hirmumyrskyn riepottelemina.
Ahmatit jotka mässäilivät ruualla ja juomalla sekä tuottivat pelkkää jätettä, joutuva rämpimään helvetissä haisevassa ”hyisessä hyhmässä”., ja heitä raatelee Kerberos, manalan ahnas kolmipäinen vahtikoira. Nyt on heidän vuoronsa olla himoittua ruokaa.
Saiturit ja tuhlaajat on jaettu, niin Kopp kertoo Danten helvetistä, kahteen vastakkaisilta laidoilta lähtevään ryhmään. Heidän täytyy vyöryttää suuria maallisen mammonan kuormia, kunnes he törmäävät keskellä yhteen ja toinen kohtuuttomuus rankaisee toista.
Styks-rämeen mustassa mudassa vihaiset raatelevat toisiaan. Veden alta nousee kuplia paikoista, joihin synkät ja kaunaiset on kytketty.
Kopp jatkaa, että Harhaoppiset, jotka eläessään kielsivät kuolemattomuuden ja uskoivat sielun kuolevan ruumiin mukana, joutuvat virumaan ikuisesti avoimissa haudoissa, joita ympäröivät Jumalan vihan liekit.
Kiehuvassa verivirrassa kärventyvät murhaajat ja tyrannit, jotka elinaikanaan kylpivät toisten veressä ja tekivät väkivaltaa lähimmäisilleen.
Parittajat ja viettelijät, jotka käyttivät toisia omiin tarkoituksiinsa, joutuvat nyt pakenemaan sarvipäisiä piruja, jotka ruoskivat heitä juoksemaan lakkaamatta kiusanhenkiensä huviksi.
Imartelijat, jotka hukuttivat toiset vilpilliseen mielistelyyn, saavat nyt maksaa siitä rypemällä iät kaiket saastassa, minkä laatu on kuin ihmislantaa.
Tekopyhät laahustavat loputtomana kulkueena, Kopp jatkaa. Heitä on rangaistu raskaalla viitalla, jonka pinta kimaltaa kultaisena, mutta jonka sisäpuoli on silkkaa lyijyä.
Väärentäjät jotka eläessään harhauttivat kanssaihmisiään, riutuvat nyt tautien runtelemina pimeydessä hirvittävän voihkeen ja löyhkän keskellä.
Ja ne jotka pettivät lähimpiään, ovat alimmassa syyllisyyden kuilussa. Niiden sielujen syövereissä, jotka kielsivät rakkauden ja sen myötä Jumalan. He viruvat, Koppin mukaan, maapallon kuolleessa keskipisteessä jähmettyneinä infernaaliseen jäätikköön, joka on syntynyt kaiken inhimillisen lämmön kaikotessa.
Kopp kirjoittaa, että Danten helvetin keskellä on Lucifer, helvetin ruhtinas. Luciferin suuret siivet lietsovat jäätävää turmeluksen tuulta, pahuuden hyytävää henkäystä.
Vasta saavuttuaan pahuuden tyyssijaan, kohdattuaan kaikki synnit ja nähtyään niiden seuraukset, vasta nyt Dante voi toivoa sielunsa puhdistumista. Hän voi pelastautua vain kohtaamalla elämän sellaisena kuin se on.
Psykoterapian helvettiin laskeutuminen ja sieltä nouseminen
Kopp kertoo, että aluksi kaikki terapiaan tulevat potilaat inttävät: ” Minä haluan olla hyvä!”. Jos he eivät siihen pysty, niin se johtuu vain heidän ”riittämättömyydestään”. Siitä etteivät he kykene hillitsemään itseään, ovat liian ahdistuneita tai kärsivät tiedostamattomista yllykkeistä.
Kopp täräyttää: Neuroottisuus on sitä, että voi käyttäytyä huonosti tuntematta olevansa vastuussa tekemisistään.
Kopp jatkaa, että psykoterapeutin on yritettävä auttaa potilasta näkemään, että hän on täysin hakoteillä, siis että hän valehtelee, kun hän sanoo tahtovansa olla hyvä. Todellisuudessa hän tahtoo olla paha. Moraali näkyy käyttäytymisessä.
Kopp kirjoittaa, että mikä pahinta, potilas haluaa olla paha ja saada myös tekosyyn vastuuttomuudelleen, jotta voisi sanoa: ” Mutta kun minä en voi sille mitään”. Kannattaa muistutella mieliin koko Danten helvetin osallistujakaarti ja nuo sanat heidän suuhunsa.
Kopp kirjoittaa, että psykoterapiapotilaan ainoa ulospääsy on tajuta, että taivaan valtakuntaan pyhiinvaellus on tehtävä helvetin kautta. Kun myönnämme itsessämme olevan pahuuden, meidän ei enää tarvitse pelätä sen ryöstäytyvän valloilleen.
Kopp kertoo esimerkkejä. Psykoterapiaan tulee potilas, joka valittaa, ettei tule toimeen muiden kanssa, jotenkin hän sanoo aina vääriä asioita ja loukkaa heidän tunteitaan. Ja väittää, että hän on oikeasti ihan mukava kaveri, hänellä on vain tämä hallitsematon, neuroottinen ongelma.
Tämä toisille ”hallitsemattomasti” loukkaavia asioita sanova potilas ei Koppin mukaan halua tietää, että tämä ”tiedostamaton vihamielisyys” ei ole hänen ongelmansa vaan hänen ratkaisunsa. Kopp jatkaa: ” Hän ei ole todellisuudessa mukava kaveri, joka tahtoo olla hyvä, vaan hän on ilkeä paskiainen, joka tahtoo loukata muita, mutta silti pitää itseään mukavana kaverina.”
Jos psykoterapeutti pystyy ohjaamaan hänet oman ruman sielunsa syövereihin, hänellä on vielä toivoa. Kun tämä toisia loukkaava psykoterapeuttinen pyhiinvaeltaja näkee itsensä, kuinka vihainen ja kostonhimoinen hän on, hän voi tutkia tarinaansa ja tuoda sen päivänvaloon itsensä parantamiseksi – sen sijaan, että olisi tuomittu loukkaamaan ympärillään olevia ihmisiä.
Emme voi muuttaa mitään itsessämme ennen kuin olemme hyväksyneet sen.
Kopp siteeraa psykiatri Jungia: sairaan ihmisen ei tarvitse oppia, miten päästään neuroosistaan eroon, vaan miten kestää sitä. Sillä sairaus ei ole mikään ylimääräinen ja mieletön taakka, vaan se taakka on hän itse. Hän itse on se ´toinen´, jonka yritimme aina torjua.
Kopp kirjoittaa, että jos pakenemme itsessämme olevaa pahaa, toimimme omaksi vahingoksemme. Kaikki pahuus voidaan muuntaa siinä piileväksi elinvoimaksi. Masennuksessa vihan tehtävä on uudistaa elämänhalu, ja jos keskittyy elämänhaluun vihan sijaan, niin voi saada masennuksessa elinvoimansa takaisin.
Kopp kirjoittaa, että jos ei ota käyttöön oman tuhoisuutensa luovaa potentiaalia, jää pelkäksi paperitiikeriksi.
Kopp jatkaa, että hänestä me kaikki olemme jokseenkin yhtä hyviä ja yhtä pahoja kuin toisetkin. Suurempaa kykyä hyvään, jollainen on esimerkiksi val(a)istuneella psykoterapeutilla, vastaa hänen kasvanut kykynsä vielä suurempaan pahuuteen.
Koppin mukaan parhaassa tapauksessa psykoterapeuttisen helvettiin laskeutumisen jäljiltä potilaan pitäisi tulla taivaan valoon sellaisena kuin hän todella on. Sovussa itsensä kanssa. Ei hyvänä eikä pahana vaan sellaisena kuin ihminen aidosti on, luonnollisena olentona.
Kopp kirjoittaa luvun lopuksi, että Dante laskeutui pahuuden syövereihin. Hän vietti kautensa helvetissä. Vasta sen jälkeen hän saattoi nousta jälleen taivaalliseen kirkkauteen. Dantella ei ollut yhtäkään syntiä, jota hän ei olisi löytänyt sielustaan. Hän on yhtä hyvä ja yhtä paha kuin me muutkin.
Koppin mielestä meillä kenelläkään ei ole elämässämme ollut yhtäkään täysin puhdasta vaikutinta.
”Jos ihminen ei olekaan hyvä, niin miksi häntä pitäisi silti ylenkatsoa?”, kysyy Kopp lopuksi.
4.1.2015 Lappeenrannassa
Toisen osan seitsemäs luku on nimetty Sheldon Koppin kirjassa Tarina laskeutumisesta helvettiin, jossa Kopp kertoo, että vuonna 1300 firenzeläinen runoilija Dante Alighieri laskeutui helvetin kauhuihin.
Kopp kertoo, että Danten kirjoitusta voi tulkita monella tavalla. Kopp ehdottaa lukutapaa, jossa se luetaan matkana sisimpään, laskeutumisena oman sielunsa syövereihin, osoituksena siitä, että syntinen sielu on itsessään helvetti.
Kopp kirjoittaa olevansa samaa mieltä, kuin T.S. Eliot: ”Runoilijan tavoitteena on ilmaista näky. Filosofiansa ei teoriana, eikä selityksenä tai pohdintana, vaan aidosti havaittuna.”
Kopp kehottaa, että antaudu kuuntelemaan Danten tarinaa, jos uskallat, niin saat nähdä saman mitä hänkin.
Dante kuvaa omaa lankeamistaan hengellisen elämän oikealta tieltä ja häntä kiusaavat kolme maailmallisuuden petoa: ilkeyden ja petoksen pantteri, väkivallan ja kunnianhimon leijona ja hillittömyyden susi.
Metsän kauhuissa Dantelle ilmestyy Vergiliuksen haamu, joka edustaa ihmisjärkeä ja kertoo tulleensa johdattamaan harhautuneen oikealle tielle. Vergilius vie hänet niin pitkälle kuin järki voi viedä ja luovuttaa hänet seuraavalle oppaalle, Beatricelle, joka edustaa jumalallista rakkautta.
Dante lähtee yhdessä Vergiliuksen haamun kanssa hornan kuiluun, sillä synnistä voi puhdistautua vain oppimalla tuntemaan sen. Saapuessaan helvetin portille Dante lukee kiveen hakatut sanat: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.
Pelkurit ja puolueettomat helvetissä
He kulkevat helvetin esikartanoon, jossa ovat ensimmäiset piinatut sielut: pelkurit ja puolueettomat. Ne jotka eivät elämässään tehneet hyvää eikä pahaa, jotka eivät kapinoineet Jumalaa vastaan, mutteivät muutoin pysyneet Jumalassa, vaan ajoivat ainoastaan omaa etuaan. Täällä he joutuvat ajamaan takaa lippua, jota eivät koskaan saavuta.
Pelkuruuden ja puolueettomuuden syntinsä takia he joutuvat kulkemaan pimeässä. Niin kuin he tarttuivat jokaiseen ohikiitävään tilaisuuteen elämässään, niin heidän on nyt riennettävä ikuisesti pakenevan lipun perässä.
Helvetin muuttumattoman, symbolisen lain mukaisesti jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa. Synti kääntyy tekijäänsä vastaan ja saa synnintekijän kärsimään tavalla jonka hän on oikeastaan itse valinnut.
Psykoterapiassa on myös Koppin mielestä laskeuduttava oman sielunsa syövereihin. Kukaan psykoterapiaan tuleva ei voi löytää kauneuttaan ja viattomuuttaan kohtaamatta ensin itsessään piilevää rumuutta ja pahuutta.
Psykiatri Jungin mielestä emme ole pystyneet ” juurikaan horjuttamaan paholaista kutsumalla häntä neuroosiksi”. Se miten elämme ja koemme oman syntisen sielumme on edelleen ainoa helvettimme.
Jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa
Kopp kirjoittaa, että neuroottisen potilaan käyttäytymisen kiduttavuus ihmiselle itselleen näkyy selvästi – manipuloivan potilaan toiminnassa. Tällainen ihminen pyrkii hallitsemaan toisia, jotta hänen ei tarvitsisi kokea omaa avuttomuuttaan eikä pelätä, että toiset manipuloivat häntä. Toisten manipuloija yrittää saada ihmiset kohtelemaan häntä toivomallaan tavalla. Hän joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei ketään toista voi pakottaa rakastamaan, pitämään, olemaan mukava tai mitä muuta tahansa, mitä toiselta toivoo.
On vain oltava oma itsensä ja toivottava parasta. Aina voi tietenkin yrittää olla toisille mieliksi, liehitellä ja lepytellä heitä. Tai sitten koettaa pelotella tai uhkailla heitä. Mutta rakkauden tai minkä muun tahansa toisen ihmisen aidon tunteen lahjaa ei saa mielistelemällä sen paremmin kuin pakottamallakaan.
Sen sijaan ihminen mahdollisesti voi saada palkinnon hyvästä käytöksestään. Ei ole varmuutta.
Jos vaikka onnistuukin saamaan tahtonsa läpi pelottelemalla toisia, hän joutuu kaiken aikaa pelkäämään kostoa ( jos on vielä omatunto), jos hän joskus unohtaa olla varuillaan.
Jokainen synti sisältää jo oman rangaistuksensa. Kaikkein osuvin vertaiskuvallinen rangaistus toisten manipuloinnista on kuitenkin se, että se jättää ihmisen täysin toisten manipuloinnin armoille. Se johon imartelusi näyttää menevän täydestä, on itsekin manipuloija, joka palkitsee kehusi päästäkseen vuorostaan hallitsemaan sinua. Ja se joka taipuu uhkailusi edessä, varmasti vain odottaa noustakseen taas jaloilleen. Kopp muistuttaa, että toisen antautuminen pakottamisen yhteydessä on vain väliaikaista ja laskelmoivaa, eikä siinä ole jälkeäkään lämpimästä luottamuksesta ja periksi antamisesta.
Petkuttajien uhriksi joutuvat aina ne salaiset varkaat, jotka toivovat saavansa jotain ilmaiseksi, Kopp muistuttaa. W.C. Fields tapasi sanoa: ”Rehellistä miestä ei voi huijata”.
Kopp kertoo hänen hoidossaan olleen miehiä jotka käyttivät prostituoituja sekä noita prostituoituja. Miehet ajattelivat hallitsevansa prostituoituja ja prostituoidut taas miehiä. Kopp kertoo, että kun hän koetti selvittää, kumpi syyllistyy manipulointiin ja kumpi on sen uhri, niin hän ”ei pysty erottamaan veistä haavasta”.
Danten Helvetti
Dante kuvaa helvettiä suppilomaisena luolana, joka ulottuu maapallon keskipisteeseen. Dante ja Vergilius kohtaavat synteihin syyllistyneitä kadotettuja sieluja, jotka kärsivät iankaikkisesti ironisen osuvia rangaistuksiaan.
Lihan synteihin langenneet, jotka eivät eläessään kuunnelleet järjen ääntä vaan antoivat periksi haluilleen ja heittäytyivät intohimojensa vietäviksi rangaistaan samalla mitalla: he joutuvat elämään ikuisesti pimeydessä kuilun partaalla helvetin hirmumyrskyn riepottelemina.
Ahmatit jotka mässäilivät ruualla ja juomalla sekä tuottivat pelkkää jätettä, joutuva rämpimään helvetissä haisevassa ”hyisessä hyhmässä”., ja heitä raatelee Kerberos, manalan ahnas kolmipäinen vahtikoira. Nyt on heidän vuoronsa olla himoittua ruokaa.
Saiturit ja tuhlaajat on jaettu, niin Kopp kertoo Danten helvetistä, kahteen vastakkaisilta laidoilta lähtevään ryhmään. Heidän täytyy vyöryttää suuria maallisen mammonan kuormia, kunnes he törmäävät keskellä yhteen ja toinen kohtuuttomuus rankaisee toista.
Styks-rämeen mustassa mudassa vihaiset raatelevat toisiaan. Veden alta nousee kuplia paikoista, joihin synkät ja kaunaiset on kytketty.
Kopp jatkaa, että Harhaoppiset, jotka eläessään kielsivät kuolemattomuuden ja uskoivat sielun kuolevan ruumiin mukana, joutuvat virumaan ikuisesti avoimissa haudoissa, joita ympäröivät Jumalan vihan liekit.
Kiehuvassa verivirrassa kärventyvät murhaajat ja tyrannit, jotka elinaikanaan kylpivät toisten veressä ja tekivät väkivaltaa lähimmäisilleen.
Parittajat ja viettelijät, jotka käyttivät toisia omiin tarkoituksiinsa, joutuvat nyt pakenemaan sarvipäisiä piruja, jotka ruoskivat heitä juoksemaan lakkaamatta kiusanhenkiensä huviksi.
Imartelijat, jotka hukuttivat toiset vilpilliseen mielistelyyn, saavat nyt maksaa siitä rypemällä iät kaiket saastassa, minkä laatu on kuin ihmislantaa.
Tekopyhät laahustavat loputtomana kulkueena, Kopp jatkaa. Heitä on rangaistu raskaalla viitalla, jonka pinta kimaltaa kultaisena, mutta jonka sisäpuoli on silkkaa lyijyä.
Väärentäjät jotka eläessään harhauttivat kanssaihmisiään, riutuvat nyt tautien runtelemina pimeydessä hirvittävän voihkeen ja löyhkän keskellä.
Ja ne jotka pettivät lähimpiään, ovat alimmassa syyllisyyden kuilussa. Niiden sielujen syövereissä, jotka kielsivät rakkauden ja sen myötä Jumalan. He viruvat, Koppin mukaan, maapallon kuolleessa keskipisteessä jähmettyneinä infernaaliseen jäätikköön, joka on syntynyt kaiken inhimillisen lämmön kaikotessa.
Kopp kirjoittaa, että Danten helvetin keskellä on Lucifer, helvetin ruhtinas. Luciferin suuret siivet lietsovat jäätävää turmeluksen tuulta, pahuuden hyytävää henkäystä.
Vasta saavuttuaan pahuuden tyyssijaan, kohdattuaan kaikki synnit ja nähtyään niiden seuraukset, vasta nyt Dante voi toivoa sielunsa puhdistumista. Hän voi pelastautua vain kohtaamalla elämän sellaisena kuin se on.
Psykoterapian helvettiin laskeutuminen ja sieltä nouseminen
Kopp kertoo, että aluksi kaikki terapiaan tulevat potilaat inttävät: ” Minä haluan olla hyvä!”. Jos he eivät siihen pysty, niin se johtuu vain heidän ”riittämättömyydestään”. Siitä etteivät he kykene hillitsemään itseään, ovat liian ahdistuneita tai kärsivät tiedostamattomista yllykkeistä.
Kopp täräyttää: Neuroottisuus on sitä, että voi käyttäytyä huonosti tuntematta olevansa vastuussa tekemisistään.
Kopp jatkaa, että psykoterapeutin on yritettävä auttaa potilasta näkemään, että hän on täysin hakoteillä, siis että hän valehtelee, kun hän sanoo tahtovansa olla hyvä. Todellisuudessa hän tahtoo olla paha. Moraali näkyy käyttäytymisessä.
Kopp kirjoittaa, että mikä pahinta, potilas haluaa olla paha ja saada myös tekosyyn vastuuttomuudelleen, jotta voisi sanoa: ” Mutta kun minä en voi sille mitään”. Kannattaa muistutella mieliin koko Danten helvetin osallistujakaarti ja nuo sanat heidän suuhunsa.
Kopp kirjoittaa, että psykoterapiapotilaan ainoa ulospääsy on tajuta, että taivaan valtakuntaan pyhiinvaellus on tehtävä helvetin kautta. Kun myönnämme itsessämme olevan pahuuden, meidän ei enää tarvitse pelätä sen ryöstäytyvän valloilleen.
Kopp kertoo esimerkkejä. Psykoterapiaan tulee potilas, joka valittaa, ettei tule toimeen muiden kanssa, jotenkin hän sanoo aina vääriä asioita ja loukkaa heidän tunteitaan. Ja väittää, että hän on oikeasti ihan mukava kaveri, hänellä on vain tämä hallitsematon, neuroottinen ongelma.
Tämä toisille ”hallitsemattomasti” loukkaavia asioita sanova potilas ei Koppin mukaan halua tietää, että tämä ”tiedostamaton vihamielisyys” ei ole hänen ongelmansa vaan hänen ratkaisunsa. Kopp jatkaa: ” Hän ei ole todellisuudessa mukava kaveri, joka tahtoo olla hyvä, vaan hän on ilkeä paskiainen, joka tahtoo loukata muita, mutta silti pitää itseään mukavana kaverina.”
Jos psykoterapeutti pystyy ohjaamaan hänet oman ruman sielunsa syövereihin, hänellä on vielä toivoa. Kun tämä toisia loukkaava psykoterapeuttinen pyhiinvaeltaja näkee itsensä, kuinka vihainen ja kostonhimoinen hän on, hän voi tutkia tarinaansa ja tuoda sen päivänvaloon itsensä parantamiseksi – sen sijaan, että olisi tuomittu loukkaamaan ympärillään olevia ihmisiä.
Emme voi muuttaa mitään itsessämme ennen kuin olemme hyväksyneet sen.
Kopp siteeraa psykiatri Jungia: sairaan ihmisen ei tarvitse oppia, miten päästään neuroosistaan eroon, vaan miten kestää sitä. Sillä sairaus ei ole mikään ylimääräinen ja mieletön taakka, vaan se taakka on hän itse. Hän itse on se ´toinen´, jonka yritimme aina torjua.
Kopp kirjoittaa, että jos pakenemme itsessämme olevaa pahaa, toimimme omaksi vahingoksemme. Kaikki pahuus voidaan muuntaa siinä piileväksi elinvoimaksi. Masennuksessa vihan tehtävä on uudistaa elämänhalu, ja jos keskittyy elämänhaluun vihan sijaan, niin voi saada masennuksessa elinvoimansa takaisin.
Kopp kirjoittaa, että jos ei ota käyttöön oman tuhoisuutensa luovaa potentiaalia, jää pelkäksi paperitiikeriksi.
Kopp jatkaa, että hänestä me kaikki olemme jokseenkin yhtä hyviä ja yhtä pahoja kuin toisetkin. Suurempaa kykyä hyvään, jollainen on esimerkiksi val(a)istuneella psykoterapeutilla, vastaa hänen kasvanut kykynsä vielä suurempaan pahuuteen.
Koppin mukaan parhaassa tapauksessa psykoterapeuttisen helvettiin laskeutumisen jäljiltä potilaan pitäisi tulla taivaan valoon sellaisena kuin hän todella on. Sovussa itsensä kanssa. Ei hyvänä eikä pahana vaan sellaisena kuin ihminen aidosti on, luonnollisena olentona.
Kopp kirjoittaa luvun lopuksi, että Dante laskeutui pahuuden syövereihin. Hän vietti kautensa helvetissä. Vasta sen jälkeen hän saattoi nousta jälleen taivaalliseen kirkkauteen. Dantella ei ollut yhtäkään syntiä, jota hän ei olisi löytänyt sielustaan. Hän on yhtä hyvä ja yhtä paha kuin me muutkin.
Koppin mielestä meillä kenelläkään ei ole elämässämme ollut yhtäkään täysin puhdasta vaikutinta.
”Jos ihminen ei olekaan hyvä, niin miksi häntä pitäisi silti ylenkatsoa?”, kysyy Kopp lopuksi.
4.1.2015 Lappeenrannassa