Toiminnot

Sheldon Kopp - If You Meet Buddha on the Road, Kill Him! - The Pilgrimage of Psychotherapy Patients, 1972 , osa XI - Matkalla sydämen pimeyteen

Sheldon Kopp – If You Meet Buddha on the Road, Kill Him! – The Pilgrimage of Psychotherapy Patients, 1972 , osa XI – Matkalla sydämen pimeyteen
 
Sheldon Kopp – If You Meet Buddha on the Road, Kill Him! – The Pilgrimage of Psychotherapy Patients, 1972 ( Jos Kohtaat Matkallasi Buddha, tapa hänet – Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus ,suom. Raija Viitanen, 2004, WSOY) osa XI
 
Kopp kirjoittaa toisen osan 11.luvussa tarinan matkasta sydämen pimeyteen.
 
Klassikkopienoisromaanissa Pimeyden sydän ( Heart of Darkness, 1902) Joseph Conrad kertoo tarinan sivistyneestä eurooppalaisesta norsunluunvälittäjästä Kurtzista. Puolaisen Józef Teodor Nalenz Konrad Korzeniowskin  eli Joseph Conradin oma tarina itsessään on jo melkoinen romaaninaihe.
 
Pimeyden sydämessä norsunluunvälittäjä Kurtz matkustaa Afrikassa ylös Kongojokea syvälle maansydämeen, jossa Kurtz ajautuu alkukantaisen alkuasukasheimon ihmisjumalaksi. Säilyttääkseen ihmisjumaluutensa ( jonka ansiosta hän saa norsunluuta), Kurtz joutuu suorittamaan hirvittäviä riittejä, joihin kuuluu ihmisuhreja ja kannibalismia.
 
Suuren johtajan imussa viidakon kauhujen synkkyys paljastuu myös nuorelle onnenonkijalle, Marlow´lle, joka oppii itsestään enemmän kuin tahtoisi tietää. Kun Marlow katsoo afrikkalaisten villien hurjaa rituaalitanssia, häntä alkaa kalvata epäilys, ettei hän ole niin kovin erilainen kuin nämä hirvittäviä riittejä suorittavat ”villit”. Marlow näkee ja oivaltaa villien ”inhimillisyyden”. Samankaltaisuuden itsensä kanssa.
 
Kopp muistuttaa, että nykypsykoterapian vaeltajien on tultava tietoisiksi omasta sukulaisuudestaan alkukantaiseen villi-ihmisyyteen. – siihen osaan itsessään, jota psykoterapiapotilaat ovat oppineet häpeämään itsessään.
 
Runoilija Robert Bly on kirjoittanut kirjan Iron John- A Book about Men ( 1990, Rautahannu) miehistä ja siitä, miten miehet voivat  sydämen valosta löytää alkukantaisen miehen itsessään.
 
Koppin mukaan lapsina hyväksyimme itsemme kokonaan. Aikuisina olemme joutuneet toisten odotuksiin mukautuessamme kätkemään paljon itseltämme, jopa omilta silmiltämme.
-       Tällaiset vapaaehtoiset menetykset tulevat meille kalliiksi, kirjoittaa Kopp.
 
Kaikki ihmisessä on jonkin arvoista
 
Koppin mielestä pahuuskin voi olla elinvoiman lähde, jos sen vain rohkenee kohdata ja muokata pahuuden uuteen uskoon.
 
Kopp muistuttaa, että on vaarallista rakastaa puhdasta hyvyyttä ja pitää kiinni viattomuudesta.
 
Kun yritämme vaikuttaa sellaisilta kuin meidän odotetaan olevan, olla hyveellisempiä kuin kukaan ihminen voi olla, niin uhraamme samalla oman voimamme.
 
Tarinassa yksisarvisesta sitä metsästetään, koska sen sarvesta saa tehtyä vaikka mitä ihmeellistä. Yksisarvisella on vain yksi heikko kohta: se haluaa saada takaisin entisen lempeän luontonsa – viattomuus ja puhtaus kiehtovat yksisarvista yli kaiken.
 
Yksisarvinen onnistutaankin vangitsemaan nuoren petollisen neitsyen avulla. Juuri kun se oli painanut hurjan päänsä neidon syliin ja vaipunut rauhaisaan uneen. Metsästäjät tulevat ja vangitsevat sen neitsyen merkistä.
 
Psykoterapiapotilaat haluavat päästä pois pahasta itsessään
 
Kopp toistaa, että psykoterapiapotilaat väittävät oikeasti olevansa hyviä ( mitä se sitten tarkoittaakin). He haluavat päästä eroon pahasta, jota ovat huomanneet itsessään.
 
Psykoterapiapotilaat sanovat haluavansa parantua ”sairaudestaan” tai ”neuroottisuudestaan”, jotta he sen jälkeen voisivat ryhtyä tavoittelemaan mielenterveyttä ja kypsyyttä.
 
Kopp kertoo, että psykoterapiapotilaiden on vaikea tajuta, että hyvyys on vain pahuuden kääntöpuoli. Hyvyys on samaa elinvoimaa kuin pahuuskin. Kopp kertoo tehtäväkseen guruna saada potilas kiinnostumaan omasta pahuudestaan, jotta hän voisi myöntää ja muuttaa sen. Psykoterapiapotilaan on opittava kuuntelemaan pahuuden kutsua itsessään. Psykoterapiapotilaan täytyy lakata pakenemasta pahuuttaan.
 
SYNTI-sanan taustalla on vanha jousiammunnan termi, joka tarkoittaa yksinkertaisesti harhaan osumista, ampumista ohi maalin.
 
Kopp kirjoittaa, etteivät psykoterapiapotilaat ymmärrä, että heillä on jo kaikki, mitä mielekkääseen elämään tarvitaan.
 
Hyökkäävyys on häikäilemättömäksi yltynyttä itsevarmuutta. Passiivisuus on lempeyttä, jolta puuttuu hellyyden kohde.
 
Kopp kertoo naispotilaastaan, joka oli kiltein ihminen, mitä kuvitella saattoi. Hänen ongelma oli se, että hän loukkaantui herkästi toisten kovuudesta. Hän halusi läheisyyttä, lämpöä ja hellyyttä, mutta kohtasi vain miehiä, jotka olivat torjuvia, kylmiä ja ilkeitä. Tämä nainen ei kääntänyt huonoa kohteluaan vihaksi, vaan surkeasti ruikutti kohtaloon ja itkeskeli. Kopp kertoo kuinka psykoterapian myötä tämä nainen alkoi ymmärtää, että se oli hän itse, joka oli torjuva, kylmä ja ehkä välillä ilkeäkin. Nainen alkoi ymmärtää kiltteytensä olevan vilpillistä, eikä aitoa.
 
Jos sallii toisen nujertaa itsensä, niin toimii hänen rikoskumppanina omahyväisen ja hurskastelevan ”kiltteytensä” nimissä.
 
Koppin mukaan kukaan meistä ei toimi milloinkaan hyvää hyvyyttään. Meidän luontomme on ristiriitainen ( hyvä/paha), eikä motiivimme ole koskaan täysin puhtaat. Epätäydellisyys on omalla tavallaan hauskaa.  Kukaan ihminen ei ole sellainen kuin yhteiskunta koettaa opettaa.
 
Kunpa itsessä olevan pahan saisi siirrettyä jollekulle toiselle
 
Kopp kertoo omasta vakavasta sairastumisestaan kuinka se saattoi hänet kosketuksiin oman pahansuopuutensa kanssa. Aluksi hän toivoi, että hänen vakava sairautensa siirtyisi jollekin ilkeälle ihmiselle. Kun hän voi hyvin huonosti, hän olisi siirtänyt vakavan sairautensa ihan kenelle tahansa. Täysin tuon ihmisen arvosta riippumatta, kunhan vain Kopp itse pääsisi siitä eroon.
 
Kopp kertoi, kuinka hän alkoi kadehtia toisen hyvää onnea kohtaan. Vihamiehen huono onni, kärsimys ja jopa kuolema sai hänet aina hyvälle mielelle. Hänestä tuntui että toisen ihmisen onnettomuus soi hänelle jopa juhlamielen. Niin hyvin Kopp pääsi oman pahuutensa kanssa sinuksi, silloin kun hän itse kärsi.
 
Psykoterapiassa ihminen oppii kohtaamaan oman epätäydellisyytensä, jopa pahuutensa
 
Psykoterapeuttinen pyhiinvaeltaja oppii elämään oman epätäydellisyytensä, välillä jopa hyväksymään kuvitelmansa, jossa hän toteuttaa pahuuttaan. Kun oppii käsittelemään omaa epätäydellisyyttään ja pahuuttaan mielensä sisällä, niin sitä ei tarvitse laittaa jakoon ympärilleen.
 
Psykoterapeuttinen vaeltaja oppii antamaan itselleen anteeksi pahat ajatuksensa ennen kuin niistä tulee tekoja. Psykoterapeuttinen vaeltaja tiedostaa vääjäämättömän pahuuden itsessään ja maailmassaan. Hän käy sisäistä kamppailua, kuinka jatkaa tässä maailmassa, joka on epätäydellinen ja välillä jopa paha.
 
Psykoterapeuttinen vaeltaja tietää, että ihmiset tulevat AINA satuttamaan toisiaan tavalla tai toisella. Mutta mitä meidän on tehtävä, kun tunnistamme oman pahuutemme?
 
Koppin mielestä psykoterapeuttisen vaeltajan suurin ongelma on se , ettei suostu silmää räpäyttämättä katsomaan oman sydämensä pimeyteen.
 
Kaikki ihmisten tekemät kauheudet eivät ole yhden ihmisen suunnattomasta pahuudesta johtuvia.
 
-       Sellaisia kauheuksia ei tee mahdolliseksi yhden ihmisen pahuus, vaan ihmisten enemmistön ymmärtämättömyys, tiivistää Kopp.
 
-       Eikä tappamisen himo koskaan kuole, mutta jos saa lahjaksi rohkeuden, sitä himoa uskaltaa katsoa kasvoihin, kun se nostaa päätään, ja lempeästi – kuin jollekin vähä-älyiselle – antaa sille anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan… kenties loputtomiin?, kirjoittaa Arthur Miller.
 
Kopp kirjoittaa, että koska niin monet eivät suostu kohtaamaan oman sydämensä pimeyttä, niin siksi jotkut niin harvat pystyvät tekemään suuriakin tuhoja keskuudessamme.
 
Jos pystymme ehkäisemään uusia yhteiskunnallisia kauheuksia kohtaamalla oman pahuutemme, niin siinä on Koppin mielestä palkintoa kylliksi. Henkilökohtaisena palkintona voi olla suurempi oivallus itsestään, jos ei kavahda sydämensä pimeyttä.
 
Sydämen pimeys- romaanissa norsunluunhaalija Kurtz haluaa mennä loppuun saakka sydämen pahuudessaan. Utelias Marlow päättää kääntyä takaisin ennen kuin oppii täysin oman sisimpänsä salat. Marlow kuvaa omaa rohkeuden puutettaan matkata sydämen pimeyteen ( Koppin lainaus kyseisestä kirjasta):
 
”Hän (Kurtz) oli tosin astunut tuon viimeisenkin askeleen, oli astunut partaan yli, kun taas minun oli sallittu vetää empivä jalkani takaisin. Ja siinä koko ero ehkä onkin; kukaties kaikki viisaus, kaikki totuus, kaikki vilpittömyys tiivistyy siihen lyhyeen hetkeen, jona astumme kynnyksen yli näkymättömään. Kukaties!
 
Ajattelen mielelläni, ettei minun yhteenvetoni olisi ollut sana josta huokuu piittaamaton ylenkatse.
 
Parempi oli hänen huutonsa ( Kauhu! Kauhu!) – paljon parempi. Se oli vakuutus, moraalinen voitto, joka on maksettava lukemattomilla tappioilla, kauheilla pelontunteilla, kauheilla tyydytyksillä. Mutta voitto se oli.”
 
Matkalla sydämen pimeyteen on ymmärrettävä, ettei meidän tarvitse mennä hulluudessamme ja pahuudessamme loppuun saakka. Voi ymmärtää olevansa väärään suuntaan menossa, joko itse oivaltaen tai toisten ihmisten neuvoja kuunnellen, kuten Marlow huomasi Kurtzin ylittäneen rajan, jonne ei halunnut Kurtzia seurata.
 
Sydämensä pimeyden tutkiminen yleisen mielialan, henkisen esteen ja parantavien tunteiden avulla
 
Katolisten munkkien käyttämässä tunteiden taulukon menetelmässä koetetaan oppia tulemaan toimeen sydämemme pimeyden ja inhimillisten tunteidemme kanssa. Tutkimalla yleistä mielialaamme voimme oppia, mikä on meidän sen hetken pahin henkinen esteemme ja minkä parantavien tunnetilojen avulla voimme siitä toipua.
 
Voimme laatia itsellemme ns. tunnekirjeen  : Määritämme ensin nykyisen mielialamme, mikä meillä juuri nyt on ja mikä tekee elämämme kurjaksi juuri nyt. Sen jälkeen tutkimme siihen liittyvää henkistä estettä (sama numero seuraavassa listassa) ja sitten parantavien tunteiden sarakkeesta tutkimme ja koetamme oppia tuntemaan neljää ( alkaen samasta numerosta, lopusta jatketaan alkuun) parantavaa peräkkäistä tunnetta. ( vrt. katolisten munkkien käyttämä itsensä kehittämismenetelmä, John Gray, 2000)
 
Eli jos nyt tunnemme itsemme todella petetyiksi, niin sydämemme pimeyden henkinen este on syyttäminen. Jotta pääsimme eroon sekä petetyksi tulemisen tunteesta että syyttämisestä, niin meidän pitäisi pystyä myöntämään itselle, jopa kirjoittamaan se näkyviin tai myöntämään se toiselle ihmiselle.
 
Parantuaksemme petetyksi tulemisen tunteesta ja päästäksemme eroon syyttämisestä, meidän pitäisi pystyä kokemaan ensin vihamme. Kun olemme tunteneet ja myöntäneet vihamme, voimme päästä sen takana olevaan seuraavaan parantavaan tunteeseen – suruun.
 
Kuinka monta kertaa olette tavanneet vihaisen ihmisen purskahtavan itkuun, sen jälkeen kun  hän on saanut vihansa ulos?
 
700 vuoden aikana katolisten munkkien mukaan vihan takaa tulee siis suru. Jos tulee oikein sinuksi vihansa kanssa, niin tulee surulliseksi.
 
Kun ihminen on purkanut vihansa ja surrut suruaan, niin katolisten munkkien käyttämän meditointimenetelmän mukaan seuraava esille tuleva parantava tunne on pelko.  Aika monet jotka ovat vihastuneet ja surreet, niin he alkavat pelätä, onko heidän vihansa johtamassa johonkin kostoon – he alkavat pelätä, mitä seuraa siitä, kun he eivät enää ole vihaisia ja surullisia. Johtaako heidän vihanpitonsa johonkin pelättävään tai kun he eivät enää suojaa itseään vihalla, niin tuleeko heistä alttiita toisten vihalle tai tuleeko heistä liian haavoittuvia kaikelle?
 
Seuraavana parantavana tunteena voi olla mielipaha ja katumus, jos suostuu vihaansa katsomaan uudelleen ja uudesta näkökulmasta.
 
Psykoterapeuttinen pyhiinvaeltaja, joka on tullut psykoterapiaan kun ei ole voinut hyväksyä sydämensä pimeyttä itsessään tai on vaikka syytellyt isäänsä , äitiänsä, siskoansa tai veljeänsä tai ketä muuta ihmistä tahansa, voi huomata oman epätäydellisyytensä ja oman pahuutensa, jolloin voi tulla katumusta tai ainakin mielipahaa siitä asioiden tila ajautui tällaiseksi, vaikkei vielä tietäisi mitä asioille pitäisi tehdä.
 
 
 
Yleinen mielialasi :
  1. Petetty
  2. Hylätty
  3. Epävarma
  4. Voimaton
  5. Tyytymätön
  6. Lannistunut
  7. Avuton
  8. Riittämätön
  9. Osaton
  10.  Ulkopuolinen
  11.  Toivoton
  12.  Arvoton
 
 
Henkinen este :
  1. Syyttäminen
  2. Masennus
  3. Ahdistus
  4. Välinpitämättömyys
  5. Tuomitsevuus
  6. Päättämättömyys
  7. Vitkastelu
  8. Täydellisyyden tavoittelu
  9. Katkeruus
  10. Itsesääli
  11. Hämmennys
  12. Syyllisyydentunne
 
Parantavat tunteet :
  1. Viha
  2. Suru
  3. Pelko
  4. Mielipaha/katumus
  5. Turhautuminen
  6. Pettymys
  7. Huoli
  8. Hämmennys
  9. Kateus/mustasukkaisuus
  10.  Loukkaantuminen
  11.  Kauhu
  12.  Häpeä
 
 
Lappeenrannassa 7.2.2015