Sheldon Koppin kuudes kirja Back to One - A Practical Guide for Psychotherapists- osa XI
Sheldon Koppin kuudes kirja Back to One - A Practical Guide for Psychotherapists ("takaisin yhteen - käytännöllinen opas psykoterapeuteille") vuodelta 1977 - Osa XI
Koppin mukaan psykoterapeutti kehittyessään oppii valitsemaan oikean hetken potilaan oireiden ja käyttäytymisen tulkitsemiseen. Vaikka tulkinnan sisältö on ”oikein”, mutta ajoitus väärin, niin tulkinta enemmän estää kuin edistää psykoterapeuttista prosessia. Liian aikaisin tehdyt tulkinnat hämmentävät potilasta, herättävät tarpeetonta ahdistusta ja käynnistävät potilaalle tyypilliset puolustusmekanismit.
Potilas voi ymmärtää älyllisesti liian varhain tehdyn tulkinnan oireistaan ja käyttäytymisestään, mutta hän ei voi vielä hyväksyä sitä emotionaalisesti. Parhaimmillaankin se voi hetkeksi nostaa potilaan itseymmärrystä, joka ei kestä pitkään.
Myös liian myöhään tehty tulkinta voi estää psykoterapeuttista prosessia. Potilaalle voi syntyä, että häntä ei ymmärretä tai ymmärretään väärin. Tässä tapauksessa psykoterapeuttista prosessia voidaan joutua parantelemaan, tehostamalla yhteistyösuhdetta, joka voi olla epäilyksenalaisena, kun ei ole varmuutta oikein ymmärretyksi tulemisesta.
Kopp muistuttaa, että vaikka tulkinnan ajoituskin olisi oikein, niin tulkinta on aina epätäydellinen. Ymmärrys toisesta ihmisestä on aina fragmentaarinen. Kopp sanoo, että hän tulkitsee asioita, joita potilaalle juuri sillä hetkellä tapahtuu. Samalla hän yrittää avata blokkeja, joita potilaan kertoma paljastaa. Mutta vaikka tulkinnan sisältö ja ajoitus ovat oikeat, niin tulkinta pitää olla sellaisessa muodossa, että potilas sen hyväksyy.
Potilaan oireiden ja käyttäytymisen tulkinta on parhaimmillaan lyhyt, yksinkertainen ja suoraan liittyy asioihin, joita potilas parhaimmillaan käsittelee. Siis sisältää yksityiskohtia potilaan puhumista asioista ja on kerrottu potilaan omalla puhetavalla. Kopp tarjoaa kirjassaan esimerkin siitä, kuinka hän tulkitsee nuoren naisen oireilua, mutta muistuttaa, että harvoin hänellä on täydellinen ymmärrys potilaan oireilusta. Tavallisimmin hän yhdistelee pieniä palasia ajan kuluessa. Vasta psykoterapian III vaiheessa voi olla täydellisiä tulkintoja.
Koppin mukaan (1975) toisen vaiheen tulkintojen tarkoituksena on syventää potilaan ymmärrystä alitajuisista tunteista ja fantasioista. Oikea tulkintakin pitää toistaa useita kertoja eri yhteyksissä, jotta potilas sen ymmärtää. Potilas pikkuhiljaa sisäistää itselleen uuden tiedon itsestään.
Psykoterapian toisen vaiheen tavallisimmat edistymättömyydet liittyvät potilaan riippuvuuden tunteisiin ja koettuun avuttomuuteen muuttua. Nämä täytyy tietysti tulkita potilaalle, mutta ei voi edetä ennen kuin potilas on valmis muuttumaan. Koppin mukaan on ihan sama kuinka hienoja ja ammattitaitoisia hänen tulkintansa ovat, potilaat muuttuvat omaan tahtiinsa.
Potilaalla on omat vanhat tapansa toimia, jotka ovat ”toimineet tähän saakka”. Muutokset olisivat potilaalle hyödyksi, mutta samalla hän kalliisti menettää vanhat tapansa, eikä ole varma uusien ja kokeilemattomien tapojen toimivuudesta. Kopp sanoo kiinnittävänsä huomion potilaan itseymmärryksen lisäämiseen, ei potilaan muuttamiseen. Kopp kertoo, kuinka eräs potilas kuvasi psykoterapian toisen vaiheen läpikäymistä aivan kuin suorittaisi Berliozin kielikurssin alitajunnasta.
Kun potilas saa yhteyden tietoisiin ja tiedostamattomiin mielensisältöihinsä sekä kivuliaisiin aikaisempiin kokemuksiinsa, niin hänen kokemuksensa itsestään tulee selvemmäksi ja ymmärrys itsestään ja käyttäytymisestään on itselle helpommin saatavilla. Uusi tapa elää ja uudet asenteet ovat tulleet luotettaviksi ja kestäviksi. Vaikkei potilas sitä ymmärrä, niin psykoterapeuttinen prosessi on lähestymässä loppuaan ja hyvästit ovat odottamassa. Ero psykoterapeutista herättää ahdistusta ja huolta, mikä ilmenee potilaan symbolisessa kommunikaatiossa ja defensiivisessä käytöksessä.
Psykoterapian viimeinen kolmas, lopetusvaihe saapuu usein potilaan esitellessä tiettyjä teemoja unissa, fantasioissa ja pohtimisissaan. Potilas pohtii kuolemaa ja kuolemista, syntymää ja matkoja, menetystä ja eroja. Kopp tulkitsee potilaalle nämä kertomalla, että psykoterapia lähestyy loppuaan.
Potilailla ilmestyy usein kieltämistä ja haluttomuutta lopettaa psykoterapia. Alkuperäisten oireiden valittaminen uudestaan on hyvin tavallista, kuin että kaikki pitäisi aloittaa uudestaan. Potilas saattaa kuvata riippuvuuttaan, ettei hän pärjää ilman psykoterapeuttia. Potilas saattaa valittaa, että psykoterapeutti on menettänyt kiinnostuksensa häneen ja haluaa hänestä eroon.
Psykoterapian kolmas vaihe ei ole vain yhtäkkinen lopetus, vaan pidempi aika, jossa käsitellään ristiriitoja ja fantasioita, jotka liittyvät tulevaan eroon. Kolmas vaihe voi kestää muutamasta viikosta useaan kuukauteen. Koppin mukaan tapaamistiheys on sama, eikä se vähene. Potilas tutkii itsessään piirteitä, jotka liittyvät eroon.
Pettymys on myös tavallinen kolmannen vaiheen teema, ”tässäkö tämä kaikki oli?”. Jotain toivottua ei ole potilaan mielestä saavutettu. Tai potilaalla on epärealistinen ajatus, että psykoterapian päätyttyä hän olisi täydellisen onnellinen ja täysin ongelmista vapaa.
Potilaalla voi olla loukkaantumisen ja pettymyksen tunteita, kun potilaan täytyy luopua toiveesta saada täydellinen vanhempi, joka tekee kaikki asiat ihanaksi. Psykoterapeutin rajoitukset ja puutteet ovat myös tulleet potilaalle näkyviksi viimeisessä vaiheessa. Sekä potilas että psykoterapeutti hyötyvät siitä, että ymmärtävät toistensa epätäydellisyydet.
Psykoterapeutti säilyttää ammatillisen otteensa loppuun saakka, koska ammatillisuuden kadottaminen saattaa laukaista sekä potilaan että psykoterapeutin fantasioita, jotka ovat psykoterapian edistymistä häiritseviä (acting out). Ja jos potilas tarvitsee tulevaisuudessa apua, niin se on tuhottu, jos ammatillisuutta ei ole säilytetty loppuun saakka. Kopp muistuttaa, että transferenssi ( tunteensiirto) ei ole koskaan lopullisesti ratkaistu, eli psykoterapeutista ei voi tulla potilaan ystävää.
Psykoterapian kolmas vaihe käsittelee eron teemaa. Lisäksi voidaan käsitellä jäänteitä toisessa vaiheessa käsitellyistä teemoista. Yleensä potilas varaa viimeisen käynnin. Transferenssiromanssi ( tunteensiirtoromanssi) väistyy todellisuuden tieltä: aika, raha ja energia on paremmin käytetty jossain muualla kuin psykoterapiassa. Potilas voi palata psykoterapiaan lyhyeksi ajaksi, kun kohtaa jonkin kriisin elämässään.
Kopp ei hyväksy läksiäislahjaa, koska se tarkoittaa, että jokin osa erosta on jäänyt käsittelemättä. Kopp sanoo, että joka kerta kun hän on hyväksynyt läksiäislahjan, se on ollut virhe.
Kun viimeisen käynnin aika on tullut täyteen, Kopp sanoo: ” Our time is up. Goodbye,”. Aikamme on päättynyt. Hyvästi.
25.9.16 Lappeenrannassa
Koppin mukaan psykoterapeutti kehittyessään oppii valitsemaan oikean hetken potilaan oireiden ja käyttäytymisen tulkitsemiseen. Vaikka tulkinnan sisältö on ”oikein”, mutta ajoitus väärin, niin tulkinta enemmän estää kuin edistää psykoterapeuttista prosessia. Liian aikaisin tehdyt tulkinnat hämmentävät potilasta, herättävät tarpeetonta ahdistusta ja käynnistävät potilaalle tyypilliset puolustusmekanismit.
Potilas voi ymmärtää älyllisesti liian varhain tehdyn tulkinnan oireistaan ja käyttäytymisestään, mutta hän ei voi vielä hyväksyä sitä emotionaalisesti. Parhaimmillaankin se voi hetkeksi nostaa potilaan itseymmärrystä, joka ei kestä pitkään.
Myös liian myöhään tehty tulkinta voi estää psykoterapeuttista prosessia. Potilaalle voi syntyä, että häntä ei ymmärretä tai ymmärretään väärin. Tässä tapauksessa psykoterapeuttista prosessia voidaan joutua parantelemaan, tehostamalla yhteistyösuhdetta, joka voi olla epäilyksenalaisena, kun ei ole varmuutta oikein ymmärretyksi tulemisesta.
Kopp muistuttaa, että vaikka tulkinnan ajoituskin olisi oikein, niin tulkinta on aina epätäydellinen. Ymmärrys toisesta ihmisestä on aina fragmentaarinen. Kopp sanoo, että hän tulkitsee asioita, joita potilaalle juuri sillä hetkellä tapahtuu. Samalla hän yrittää avata blokkeja, joita potilaan kertoma paljastaa. Mutta vaikka tulkinnan sisältö ja ajoitus ovat oikeat, niin tulkinta pitää olla sellaisessa muodossa, että potilas sen hyväksyy.
Potilaan oireiden ja käyttäytymisen tulkinta on parhaimmillaan lyhyt, yksinkertainen ja suoraan liittyy asioihin, joita potilas parhaimmillaan käsittelee. Siis sisältää yksityiskohtia potilaan puhumista asioista ja on kerrottu potilaan omalla puhetavalla. Kopp tarjoaa kirjassaan esimerkin siitä, kuinka hän tulkitsee nuoren naisen oireilua, mutta muistuttaa, että harvoin hänellä on täydellinen ymmärrys potilaan oireilusta. Tavallisimmin hän yhdistelee pieniä palasia ajan kuluessa. Vasta psykoterapian III vaiheessa voi olla täydellisiä tulkintoja.
Koppin mukaan (1975) toisen vaiheen tulkintojen tarkoituksena on syventää potilaan ymmärrystä alitajuisista tunteista ja fantasioista. Oikea tulkintakin pitää toistaa useita kertoja eri yhteyksissä, jotta potilas sen ymmärtää. Potilas pikkuhiljaa sisäistää itselleen uuden tiedon itsestään.
Psykoterapian toisen vaiheen tavallisimmat edistymättömyydet liittyvät potilaan riippuvuuden tunteisiin ja koettuun avuttomuuteen muuttua. Nämä täytyy tietysti tulkita potilaalle, mutta ei voi edetä ennen kuin potilas on valmis muuttumaan. Koppin mukaan on ihan sama kuinka hienoja ja ammattitaitoisia hänen tulkintansa ovat, potilaat muuttuvat omaan tahtiinsa.
Potilaalla on omat vanhat tapansa toimia, jotka ovat ”toimineet tähän saakka”. Muutokset olisivat potilaalle hyödyksi, mutta samalla hän kalliisti menettää vanhat tapansa, eikä ole varma uusien ja kokeilemattomien tapojen toimivuudesta. Kopp sanoo kiinnittävänsä huomion potilaan itseymmärryksen lisäämiseen, ei potilaan muuttamiseen. Kopp kertoo, kuinka eräs potilas kuvasi psykoterapian toisen vaiheen läpikäymistä aivan kuin suorittaisi Berliozin kielikurssin alitajunnasta.
Kun potilas saa yhteyden tietoisiin ja tiedostamattomiin mielensisältöihinsä sekä kivuliaisiin aikaisempiin kokemuksiinsa, niin hänen kokemuksensa itsestään tulee selvemmäksi ja ymmärrys itsestään ja käyttäytymisestään on itselle helpommin saatavilla. Uusi tapa elää ja uudet asenteet ovat tulleet luotettaviksi ja kestäviksi. Vaikkei potilas sitä ymmärrä, niin psykoterapeuttinen prosessi on lähestymässä loppuaan ja hyvästit ovat odottamassa. Ero psykoterapeutista herättää ahdistusta ja huolta, mikä ilmenee potilaan symbolisessa kommunikaatiossa ja defensiivisessä käytöksessä.
Psykoterapian viimeinen kolmas, lopetusvaihe saapuu usein potilaan esitellessä tiettyjä teemoja unissa, fantasioissa ja pohtimisissaan. Potilas pohtii kuolemaa ja kuolemista, syntymää ja matkoja, menetystä ja eroja. Kopp tulkitsee potilaalle nämä kertomalla, että psykoterapia lähestyy loppuaan.
Potilailla ilmestyy usein kieltämistä ja haluttomuutta lopettaa psykoterapia. Alkuperäisten oireiden valittaminen uudestaan on hyvin tavallista, kuin että kaikki pitäisi aloittaa uudestaan. Potilas saattaa kuvata riippuvuuttaan, ettei hän pärjää ilman psykoterapeuttia. Potilas saattaa valittaa, että psykoterapeutti on menettänyt kiinnostuksensa häneen ja haluaa hänestä eroon.
Psykoterapian kolmas vaihe ei ole vain yhtäkkinen lopetus, vaan pidempi aika, jossa käsitellään ristiriitoja ja fantasioita, jotka liittyvät tulevaan eroon. Kolmas vaihe voi kestää muutamasta viikosta useaan kuukauteen. Koppin mukaan tapaamistiheys on sama, eikä se vähene. Potilas tutkii itsessään piirteitä, jotka liittyvät eroon.
Pettymys on myös tavallinen kolmannen vaiheen teema, ”tässäkö tämä kaikki oli?”. Jotain toivottua ei ole potilaan mielestä saavutettu. Tai potilaalla on epärealistinen ajatus, että psykoterapian päätyttyä hän olisi täydellisen onnellinen ja täysin ongelmista vapaa.
Potilaalla voi olla loukkaantumisen ja pettymyksen tunteita, kun potilaan täytyy luopua toiveesta saada täydellinen vanhempi, joka tekee kaikki asiat ihanaksi. Psykoterapeutin rajoitukset ja puutteet ovat myös tulleet potilaalle näkyviksi viimeisessä vaiheessa. Sekä potilas että psykoterapeutti hyötyvät siitä, että ymmärtävät toistensa epätäydellisyydet.
Psykoterapeutti säilyttää ammatillisen otteensa loppuun saakka, koska ammatillisuuden kadottaminen saattaa laukaista sekä potilaan että psykoterapeutin fantasioita, jotka ovat psykoterapian edistymistä häiritseviä (acting out). Ja jos potilas tarvitsee tulevaisuudessa apua, niin se on tuhottu, jos ammatillisuutta ei ole säilytetty loppuun saakka. Kopp muistuttaa, että transferenssi ( tunteensiirto) ei ole koskaan lopullisesti ratkaistu, eli psykoterapeutista ei voi tulla potilaan ystävää.
Psykoterapian kolmas vaihe käsittelee eron teemaa. Lisäksi voidaan käsitellä jäänteitä toisessa vaiheessa käsitellyistä teemoista. Yleensä potilas varaa viimeisen käynnin. Transferenssiromanssi ( tunteensiirtoromanssi) väistyy todellisuuden tieltä: aika, raha ja energia on paremmin käytetty jossain muualla kuin psykoterapiassa. Potilas voi palata psykoterapiaan lyhyeksi ajaksi, kun kohtaa jonkin kriisin elämässään.
Kopp ei hyväksy läksiäislahjaa, koska se tarkoittaa, että jokin osa erosta on jäänyt käsittelemättä. Kopp sanoo, että joka kerta kun hän on hyväksynyt läksiäislahjan, se on ollut virhe.
Kun viimeisen käynnin aika on tullut täyteen, Kopp sanoo: ” Our time is up. Goodbye,”. Aikamme on päättynyt. Hyvästi.
25.9.16 Lappeenrannassa