Toiminnot

Sunnuntaisuomalainen: Alkoholista 8 miljardin euron kulut yhteiskunnalle

Sunnuntaisuomalainen: Alkoholista 8 miljardin euron kulut yhteiskunnalle

Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen kertoo, että alkoholin aiheuttamat haitat ovat kasvaneet etenkin naisilla.

Alkoholista koituneet haitat ovat viisinkertaistuneet 20 vuoden aikana. Vielä vuonna 1990 taloudellinen hävikki oli noin 212 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna jo lähes miljardi euroa.

Itä-Suomen yliopiston vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen.  Itä-Suomen yliopiston pitkittäistutkimuksessa selvitetään, paljonko ehkäistävissä olevat kuolemat maksavat yhteiskunnalle.

Sunnuntaisuomalaisen mukaan alkoholin aiheuttamat haitat kasvoivat etenkin naisilla. Naisilla juomisen takia menetettyjen elinvuosien määrä lisääntyi 80 prosenttia ja miehillä 20 prosenttia. Kun naiset alkoivat käyttää paljon alkoholia, lasten huostaanottojen määrä lisääntyi, itsemurhatilastot nousivat ja liikalihavuus yleistyi.
Tutkimushankkeen johtajan, terveyspolitiikan professorin Ilkka Vohlosen mukaan Suomi etääntyy alkoholinkäytössä Ruotsin hyvää tasoa ja lähestyy Venäjää.

Tutkimuksen mukaan dramaattinen käänne suomalaisten juomisessa tapahtui vuonna 2004, jolloin alkoholin verotusta kevennettiin ja tuontirajoitukset ulkomailta purettiin. Valtio hyötyi veronkevennyksestä noin miljardilla eurolla, mutta samalla sairaalapalvelujen tarve, sosiaalikulujen kasvu ja inhimillisen pääoman menetykset aiheuttivat kunnille noin kahdeksan miljardin menot.

Alkoholin veroalen vaikuttavuuslaskelma laskettiin yhdistämällä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot sosiaali- ja terveysmenojen kasvusta Vohlosen tutkimusryhmän lukuihin menetetyistä elinvuosista

www.yle.fi