23.9.23 Savitaipaleen AA-ryhmän 50-vuotisjuhla - lääkärin puhe
ARVOISA 50 VUOTISTA TAIVALTAAN JUHLIVA SAVITAIPALEEN AA-RYHMÄ
Minulle on suuri kunnia saada tulla kutsutuksi pitämään lääkärin puheenvuoro AA:ssa.
Minulla on tässä Nimettömät Alkoholistit - kirja vuodelta 1973 eli juuri 50 vuotta sitten, sen on lahjoittanut minulle joku AA:lainen, joka saattaa olla jo Isossa Palaverissa. Luin sitä valmistautuessani tähän puheeseen. Ihmeellisen viisas kirja - minun on todettava. Ja voin paljastaa paheeni - minä luen paljon kirjoja.
Minun on helppo yhtyä kirjassa 50 vuotta sitten psykiatrikollega Silkwoodin sanoihin kirjassa, jossa potilas toteaa: ”Tohtori, en voi jatkaa näin. Minun täytyy lopettaa, mutta en voi. Teidän on autettava minua.”
Psykiatri Silkwood toteaa: ” Itselleen rehellisen lääkärin joutuessa tämän (alkoholismi)ongelman eteen, hänen täytyy toisinaan tuntea oma riittämättömyytensä. Vaikka lääkäri antaa kaikkensa, se ei useinkaan ole kylliksi. Tuntuu kuin välttämättömän sielullisen muutoksen aikaansaamiseen tarvittaisiin jotakin suurempaa kuin inhimillinen voima. Moniin ihmistyyppeihin tavallinen psykologinen lähestyminen ei vaikuta.”
Suomessa kuolee suoriin alkoholisairauksiin ainakin viisi ihmistä päivässä. Epäsuoriin ehkä 15 ihmistä päivässä. Ihmisiä kuole Suomessa noin 175 ihmistä päivässä. Alkoholi ja tupakka selittävät yli puolet terveyseroista, joiden vähentämiseen esimerkiksi vasta perustettu hyvinvointialueet.
Arnold Ludwig (1988) kirjoittaa, että alkoholismi on ehkä ainut sairaus, josta toipunut alkoholisti tietää enemmän kuin lääkärinsä. Kun nyt lakisääteisesti vaaditaan välitöntä pääsyä hoitoon ja laitoshoitoon alkoholisteille ja muille päihdeongelmaisille, niin Ludvig toteaa, että kuukauden intensiivisestä hoidosta palattuaan 70 (80 %) retkahtaa uudelleen 1–3 kuukauden kuluessa. Tulokset eivät ole tuosta sanottavasti parantuneet 40 vuodessa.
Minullekin tulee päivystykseen vastaan ihmisiä, jotka vasta pari päivää tai viikko sitten ”kuivatettiin”? Ei ole ihme, jos moni sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, ensihoitaja tai poliisi miettii, onko tässä mitään järkeä tuhlata yhteiskunnan niukkoja varoja toistuvasti retkahtavien alkoholistien ja narkomaanien hoitamiseen? Kysymys on edelleen hyvä ja ajankohtainen. Mikä on meidän julkisen päihdepalvelumme arkivaikuttavuus? Ei kovin hyvä.
Samainen AA-opas vuodelta 1973 kirjoittaa kovia sanoja: Ellei koe täydellistä sielullista muutosta, alkoholismista toipumisessa ei ole toivoa. Kun sielullinen muutos on tapahtunut, niin ilman ponnistuksia muutamilla yksinkertaisilla ohjeilla pysyy alkoholismin himo kurissa. Tunteisiin vetoaminen ei auta, alkoholisti juo voittaakseen himonsa.
Yli 30-vuotisen lääkärinurani aikana on tullut itsestään selväksi, että jos haluaa toipua päihdeongelmasta, on parasta mennä ja pysyä 12 askeleen ryhmässä. Miksi nämä 12 askeleen ryhmät onnistuvat usein siinä, missä meidän julkinen palvelujärjestelmämme ei onnistu?
Miksi näistä meidän toivottomina pitämistämme ihmisistä tulee 12 askeleen ryhmissä raittiita?
AA-ryhmät luottavat vetovoimaan, eivät huomionherättämiseen. AA-ryhmät eivät odota tykkäyksiä somessa. Useimmat ihmiset ajattelevat, että jos lopettaa juomisen, niin sen täytyy olla varmasti ikävää. Ja sitten vielä sen lisäksi joku puhuu ja saarnaa Korkeimmasta Voimasta ja Jumalasta. Muistan, kuinka yksi toipunut alkoholisti sanoi nuorelle vastavalmistuneelle lääkärille 1990-luvun lopussa raitistumisen AA-ryhmässä pelottaneen häntä niin, että menen Peltolan kentälle soittamaan kitaraa ja puhumaan Jeesuksesta. Se oli pahin mielikuva, minkä hän pystyi silloin kuvittelemaan. Ja hän nauroi sydämellisesti päälle. Ihmettelin sitä silloin, en enää.
Valitettavasti suuri yleisö ei tunne AA:n suurenmoista huumoria ja sitä, mitä AA-ryhmään pääseminen on monelle alkoholistille kuin kotiinpaluu. Monelle raitistuvalle alkoholistille ja heidän omaisilleen kysymys on oikeasta ihmeestä. Kaikki muu on jo yritetty moneen kertaan: on käyty lukemattomat katkaisu- ja kuntoutushoidot, uhkaukset, lahjontayritykset ja kiristystoimet. Kaikki on käyty läpi epäluuloisella epäuskolla ”josko tällä kerralla raitistuminen onnistuisi”. Kaikki vaiva tähtäsi siihen, että alkoholisti lopettaisi juomisen, mutta mikään ei vaan toimi. Sitten tämä menee AA-ryhmään ja raitistuu. Mitä ihmettä tapahtui? Itseään suurempi voima on suorittanut ihmeteon, inhimillisesti mahdottoman.
Kun olen tämän 30 vuoden aikana pitänyt esityksiä päihde- ja riippuvuusongelmista, on minulla ollut tapana kuulijayleisölleni jo varhain esittää kysymys, joka paljastaa kuinka syvällisesti he tuntevat päihdeongelmaa. Vanhan AA-vitsin mukaan: Mistä tietää, että juova alkoholisti valehtelee? Vastaus on, että kun hän aukaisee suunsa. Yleisön reaktio vitsiin kertoo, kuinka syvällisesti kuulijat todella ymmärtävät päihdeongelmaa. Ne, jotka ymmärtävät, käyvät joko nauramaan tai hymyilevät leveästi. Psykiatrit kutsuvat sitä ”limbiseksi hymyksi”, koska se tulee mielihyväradan tuntemuksista.
Entä ne toiset, jotka eivät hymyile tai naura? He ovat yleensä järkyttyneitä tai nykymuodikkaasti pahastuvat syvästi loukkaavasta kielenkäytöstä. Ehkä somettavat kauheasta lääkäristä, joka haukkui alkoholisteja valehtelijoiksi. Ja saavat paljon tykkäyksiä paikalla olemattomilta. Filosofi Wittgensteinin kuuluisa lause oli: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava, on kääntynyt nykyaikana muotoon Mistään ei voi puhua, kun joku aina loukkaantuu, enemmin tai myöhemmin. Uudessa psykiatrisessa diagnoosiluokittelussa DSM-5 ei enää puhuta alkoholismista, vaan alkoholin käyttöhäiriöistä, jotka ovat lieviä, kohtalaisia ja vakavia. AA-järjestöt ovat maailmalla jo ottaneet kantaa ja pitäneet tätä huonona kehityssuuntana. Puhetavan muutos on tietenkin tarkoitettu tuomitsemisesta, leimaantumista ja stigmatisoitumista vastaan.
Mutta jos tuntee AA:ta riittävästi niin alkoholistiksi kutsuminen ei ole tuomitsemista, ei leimaamista eikä stigmatisoivaakaan. Itse asiassa on vaikeaa, ellei olla yhtä suvaitsevainen, kuin 12 askeleen ohjelma ehdottaa. AAssa sanotaan, että kun yksi sormi osoittaa tuomittavaa asiantilaa kohti, kolme sormea osoittaa tuomitsijaan itseensä ja peukalo taivaalle kohti Korkeinta Voimaa.
AA-huumorista tässä käy erään alkoholistin sanonta, että Raamattu on aika hyvä kirja, mutta siinä on yksi paha puute. Se ei ole hänen kirjoittama, joka kertoo riittävästi alkoholistin itsekeskeisyydestä, joka on pahimpia esteitä alkoholismista toipumiselle.
AA:laisen sanoessa ”olen Olavi, olen alkoholisti” ei ole mitään tuomitsemista, leimaantumista eikä stigmatisoitumista, vaan sen toteaminen, että on voimaton alkoholin suhteen. Muuten voi olla vaikka kuinka järkevä henkilö missä tahansa elämän muissa asioissa. AA:n ensimmäinen ja ehkä tärkein askel ei vaadi muuta kuin rehellisesti tunnustamaan, että on voimaton alkoholin suhteen.
Alkoholisti-selitys on huojentava ihmiselle, joka on pitkään miettinyt pienessä päässään, että onko hänessä jotain pahasti pilalla, kun hän ei vain osaa olla juomatta alkoholia. Olen Olavi, alkoholisti -sanonta sisältää niin suuren viisauden ja nöyryyden, että sitä onkin vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole riittävän läheltä nähnyt alkoholismia. Onneksi joka toisella suomalaisella on suvussaan alkoholisti, niin ettei pääse välttymään alkoholismin näkemiseltä. Olen viehättynyt Chaplinin sanoihin: elämä on traagista, kun sitä katsoo kauempaa, mutta tragikoomista kun sitä katsoo oikein läheltä.
Viisaassa kirjassa kirjoitetaan, että jos on alkoholistin mielenlaatu, aika ja paikka juomiselle kyllä ilmaantuu. Tahdonvoima ja itsetuntemus eivät auta noissa omituisissa sielullisissa tyhjiötiloissa.
Useimpien alkoholistien täytyy joutua melko paljon ruhjotuiksi ennen kuin he aloittavat ongelmiensa ratkaisemisen. Toipumisen esteenä on itsepäinen herkkätunteisuus ja järjettömät ennakkoluulot. Kirja lupaa, että 12 askeleen ohjelmaa tunnollisesti noudattava ei yleensä epäonnistu, jos kykenee olemaan rehellinen itselleen. On kehitettävä elämäntapaa, joka on tinkimättömän rehellinen.
AA:han liittymisen ainut ehto on halu lopettaa juominen. Vanhan sanonnan mukaan AA-ryhmä on tasan niin hyvä kuin se ottaa tulokkaan vastaan. Löytäkööt monet alkoholismin kanssa kamppailevat ryhmäänne, joskus pienempään ryhmään helppo tulla ensimmäisellä kerralla. Te olette monesti paljon vartijoina.
Toivon 50-vuotisia juhlivalle Savitaipaleen AA:lle paljon armorikkaita vuosia ja Korkeimman voiman siunausta myös tulevaisuudessa.
Juha Kemppinen
23.9.2023
Minulle on suuri kunnia saada tulla kutsutuksi pitämään lääkärin puheenvuoro AA:ssa.
Minulla on tässä Nimettömät Alkoholistit - kirja vuodelta 1973 eli juuri 50 vuotta sitten, sen on lahjoittanut minulle joku AA:lainen, joka saattaa olla jo Isossa Palaverissa. Luin sitä valmistautuessani tähän puheeseen. Ihmeellisen viisas kirja - minun on todettava. Ja voin paljastaa paheeni - minä luen paljon kirjoja.
Minun on helppo yhtyä kirjassa 50 vuotta sitten psykiatrikollega Silkwoodin sanoihin kirjassa, jossa potilas toteaa: ”Tohtori, en voi jatkaa näin. Minun täytyy lopettaa, mutta en voi. Teidän on autettava minua.”
Psykiatri Silkwood toteaa: ” Itselleen rehellisen lääkärin joutuessa tämän (alkoholismi)ongelman eteen, hänen täytyy toisinaan tuntea oma riittämättömyytensä. Vaikka lääkäri antaa kaikkensa, se ei useinkaan ole kylliksi. Tuntuu kuin välttämättömän sielullisen muutoksen aikaansaamiseen tarvittaisiin jotakin suurempaa kuin inhimillinen voima. Moniin ihmistyyppeihin tavallinen psykologinen lähestyminen ei vaikuta.”
Suomessa kuolee suoriin alkoholisairauksiin ainakin viisi ihmistä päivässä. Epäsuoriin ehkä 15 ihmistä päivässä. Ihmisiä kuole Suomessa noin 175 ihmistä päivässä. Alkoholi ja tupakka selittävät yli puolet terveyseroista, joiden vähentämiseen esimerkiksi vasta perustettu hyvinvointialueet.
Arnold Ludwig (1988) kirjoittaa, että alkoholismi on ehkä ainut sairaus, josta toipunut alkoholisti tietää enemmän kuin lääkärinsä. Kun nyt lakisääteisesti vaaditaan välitöntä pääsyä hoitoon ja laitoshoitoon alkoholisteille ja muille päihdeongelmaisille, niin Ludvig toteaa, että kuukauden intensiivisestä hoidosta palattuaan 70 (80 %) retkahtaa uudelleen 1–3 kuukauden kuluessa. Tulokset eivät ole tuosta sanottavasti parantuneet 40 vuodessa.
Minullekin tulee päivystykseen vastaan ihmisiä, jotka vasta pari päivää tai viikko sitten ”kuivatettiin”? Ei ole ihme, jos moni sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, ensihoitaja tai poliisi miettii, onko tässä mitään järkeä tuhlata yhteiskunnan niukkoja varoja toistuvasti retkahtavien alkoholistien ja narkomaanien hoitamiseen? Kysymys on edelleen hyvä ja ajankohtainen. Mikä on meidän julkisen päihdepalvelumme arkivaikuttavuus? Ei kovin hyvä.
Samainen AA-opas vuodelta 1973 kirjoittaa kovia sanoja: Ellei koe täydellistä sielullista muutosta, alkoholismista toipumisessa ei ole toivoa. Kun sielullinen muutos on tapahtunut, niin ilman ponnistuksia muutamilla yksinkertaisilla ohjeilla pysyy alkoholismin himo kurissa. Tunteisiin vetoaminen ei auta, alkoholisti juo voittaakseen himonsa.
Yli 30-vuotisen lääkärinurani aikana on tullut itsestään selväksi, että jos haluaa toipua päihdeongelmasta, on parasta mennä ja pysyä 12 askeleen ryhmässä. Miksi nämä 12 askeleen ryhmät onnistuvat usein siinä, missä meidän julkinen palvelujärjestelmämme ei onnistu?
Miksi näistä meidän toivottomina pitämistämme ihmisistä tulee 12 askeleen ryhmissä raittiita?
AA-ryhmät luottavat vetovoimaan, eivät huomionherättämiseen. AA-ryhmät eivät odota tykkäyksiä somessa. Useimmat ihmiset ajattelevat, että jos lopettaa juomisen, niin sen täytyy olla varmasti ikävää. Ja sitten vielä sen lisäksi joku puhuu ja saarnaa Korkeimmasta Voimasta ja Jumalasta. Muistan, kuinka yksi toipunut alkoholisti sanoi nuorelle vastavalmistuneelle lääkärille 1990-luvun lopussa raitistumisen AA-ryhmässä pelottaneen häntä niin, että menen Peltolan kentälle soittamaan kitaraa ja puhumaan Jeesuksesta. Se oli pahin mielikuva, minkä hän pystyi silloin kuvittelemaan. Ja hän nauroi sydämellisesti päälle. Ihmettelin sitä silloin, en enää.
Valitettavasti suuri yleisö ei tunne AA:n suurenmoista huumoria ja sitä, mitä AA-ryhmään pääseminen on monelle alkoholistille kuin kotiinpaluu. Monelle raitistuvalle alkoholistille ja heidän omaisilleen kysymys on oikeasta ihmeestä. Kaikki muu on jo yritetty moneen kertaan: on käyty lukemattomat katkaisu- ja kuntoutushoidot, uhkaukset, lahjontayritykset ja kiristystoimet. Kaikki on käyty läpi epäluuloisella epäuskolla ”josko tällä kerralla raitistuminen onnistuisi”. Kaikki vaiva tähtäsi siihen, että alkoholisti lopettaisi juomisen, mutta mikään ei vaan toimi. Sitten tämä menee AA-ryhmään ja raitistuu. Mitä ihmettä tapahtui? Itseään suurempi voima on suorittanut ihmeteon, inhimillisesti mahdottoman.
Kun olen tämän 30 vuoden aikana pitänyt esityksiä päihde- ja riippuvuusongelmista, on minulla ollut tapana kuulijayleisölleni jo varhain esittää kysymys, joka paljastaa kuinka syvällisesti he tuntevat päihdeongelmaa. Vanhan AA-vitsin mukaan: Mistä tietää, että juova alkoholisti valehtelee? Vastaus on, että kun hän aukaisee suunsa. Yleisön reaktio vitsiin kertoo, kuinka syvällisesti kuulijat todella ymmärtävät päihdeongelmaa. Ne, jotka ymmärtävät, käyvät joko nauramaan tai hymyilevät leveästi. Psykiatrit kutsuvat sitä ”limbiseksi hymyksi”, koska se tulee mielihyväradan tuntemuksista.
Entä ne toiset, jotka eivät hymyile tai naura? He ovat yleensä järkyttyneitä tai nykymuodikkaasti pahastuvat syvästi loukkaavasta kielenkäytöstä. Ehkä somettavat kauheasta lääkäristä, joka haukkui alkoholisteja valehtelijoiksi. Ja saavat paljon tykkäyksiä paikalla olemattomilta. Filosofi Wittgensteinin kuuluisa lause oli: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava, on kääntynyt nykyaikana muotoon Mistään ei voi puhua, kun joku aina loukkaantuu, enemmin tai myöhemmin. Uudessa psykiatrisessa diagnoosiluokittelussa DSM-5 ei enää puhuta alkoholismista, vaan alkoholin käyttöhäiriöistä, jotka ovat lieviä, kohtalaisia ja vakavia. AA-järjestöt ovat maailmalla jo ottaneet kantaa ja pitäneet tätä huonona kehityssuuntana. Puhetavan muutos on tietenkin tarkoitettu tuomitsemisesta, leimaantumista ja stigmatisoitumista vastaan.
Mutta jos tuntee AA:ta riittävästi niin alkoholistiksi kutsuminen ei ole tuomitsemista, ei leimaamista eikä stigmatisoivaakaan. Itse asiassa on vaikeaa, ellei olla yhtä suvaitsevainen, kuin 12 askeleen ohjelma ehdottaa. AAssa sanotaan, että kun yksi sormi osoittaa tuomittavaa asiantilaa kohti, kolme sormea osoittaa tuomitsijaan itseensä ja peukalo taivaalle kohti Korkeinta Voimaa.
AA-huumorista tässä käy erään alkoholistin sanonta, että Raamattu on aika hyvä kirja, mutta siinä on yksi paha puute. Se ei ole hänen kirjoittama, joka kertoo riittävästi alkoholistin itsekeskeisyydestä, joka on pahimpia esteitä alkoholismista toipumiselle.
AA:laisen sanoessa ”olen Olavi, olen alkoholisti” ei ole mitään tuomitsemista, leimaantumista eikä stigmatisoitumista, vaan sen toteaminen, että on voimaton alkoholin suhteen. Muuten voi olla vaikka kuinka järkevä henkilö missä tahansa elämän muissa asioissa. AA:n ensimmäinen ja ehkä tärkein askel ei vaadi muuta kuin rehellisesti tunnustamaan, että on voimaton alkoholin suhteen.
Alkoholisti-selitys on huojentava ihmiselle, joka on pitkään miettinyt pienessä päässään, että onko hänessä jotain pahasti pilalla, kun hän ei vain osaa olla juomatta alkoholia. Olen Olavi, alkoholisti -sanonta sisältää niin suuren viisauden ja nöyryyden, että sitä onkin vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole riittävän läheltä nähnyt alkoholismia. Onneksi joka toisella suomalaisella on suvussaan alkoholisti, niin ettei pääse välttymään alkoholismin näkemiseltä. Olen viehättynyt Chaplinin sanoihin: elämä on traagista, kun sitä katsoo kauempaa, mutta tragikoomista kun sitä katsoo oikein läheltä.
Viisaassa kirjassa kirjoitetaan, että jos on alkoholistin mielenlaatu, aika ja paikka juomiselle kyllä ilmaantuu. Tahdonvoima ja itsetuntemus eivät auta noissa omituisissa sielullisissa tyhjiötiloissa.
Useimpien alkoholistien täytyy joutua melko paljon ruhjotuiksi ennen kuin he aloittavat ongelmiensa ratkaisemisen. Toipumisen esteenä on itsepäinen herkkätunteisuus ja järjettömät ennakkoluulot. Kirja lupaa, että 12 askeleen ohjelmaa tunnollisesti noudattava ei yleensä epäonnistu, jos kykenee olemaan rehellinen itselleen. On kehitettävä elämäntapaa, joka on tinkimättömän rehellinen.
AA:han liittymisen ainut ehto on halu lopettaa juominen. Vanhan sanonnan mukaan AA-ryhmä on tasan niin hyvä kuin se ottaa tulokkaan vastaan. Löytäkööt monet alkoholismin kanssa kamppailevat ryhmäänne, joskus pienempään ryhmään helppo tulla ensimmäisellä kerralla. Te olette monesti paljon vartijoina.
Toivon 50-vuotisia juhlivalle Savitaipaleen AA:lle paljon armorikkaita vuosia ja Korkeimman voiman siunausta myös tulevaisuudessa.
Juha Kemppinen
23.9.2023