Aika Prahassa
Aika Prahassa
Muistan lukeneeni Pentti Saarikosken samannimistä teosta vuosikymmeniä sitten. Koska niin oli tapana, sillä Saarikoskea pidettiin Kirjailijana. En muista nyt teoksesta yhtään mitään, kun istun Prahassa. Eikä sillä ole väliäkään.
Kuuntelen kuinka torilla sepät takovat metallia. Eri kielten puheensorina käy, kun ihmiset juovat olutta, joka taksikuskin mukaan oli halvempaa kuin vesi. Kuten onkin. On sellainen hetki, kun kiirettä, tuota tavallista arjen seuralaista, ei ole.
- Tiesittekö miksi Prahaa ei pommitettu toisen maailmansodan aikana, jatkaa vilkas taksikuski.
Emme tienneet, että Hitler aikoi tehdä päämajansa Prahaan. Siksi Prahaa ei pommitettu ja kaikki hienot vanhat rakennukset ovat tallella. Silmä lepää rakennuksissa, jotka on kunnostettu sosialismin rappiokauden jälkeen.
Taksikuski ei osaa vastata kysymykseen juuri olleista Tšekin vaaleista, KGB-mies, rikas sellainen, epävarmaa miten on rikastunut, on voittanut. Nykyinen tapa, idiootteja valitaan, taksimies luonnehtii. Herää tietenkin, jos mies idiootti, jota äänestetään, niin millainen on sitten äänestävä kansa? Iso osa ei viitsi edes vaivautua uurnille. Puolenkymmentä eri ryhmittymää on tullut valituksi eli ei onnistumisen mahdollisuuksia, kun eniten saaneella on 30 prosenttia äänistä. On mielenkiintoista, että vaikka ajat muuttuvat, niin samat johtavat. Oli systeemi, mikä tahansa.
Taksikuski ei tiedä mistä yliopisto löytyy, eikä onko KHL- pelejä tällä viikolla. Onko täällä KHL seura? Taksikuski sanoi pitävänsä jääkiekosta. Juu, olisi ollut paikallisen liigan peli eilen, Sparta Praha hävisi 0-2. Sanalla sanoen, taksikuskia voisi kuvata englanninkielen sanalla ” gregarious”, suomen kielen sana seurallinen ei tavoita miehen kaikkia puolia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta niin palveluammatissa pitää ollakin. Hän luo hyvän tunnelman.
Käynti Kafkan museossa on kuin töissä olisi. Olisiko niin, että ennen hulluudesta etsittiin merkityksiä ja mielekkyyttä. Nykyään, ei ehkä enää. Hulluudella ei kai ole ajassa enää sellaisia merkityksiä, vaikka Markku Envall on pistämättömästi sanonut: Jos maailmaan ei kuuluisi pahempaa kuin sairaus, niin sitä ei voisi paeta sairauteen. Mutta Kafkan kirjoihin voi palata. Oli hänen diagnoosi mikä tahansa niin tekstistä voi nauttia. Kirjakaupoissa se toinen englanninkielinen on tietysti Milan Kundera.
Prahassa on kuiva syksyinen ilma. Tuulee, mutta enimmäkseen lämpimästi. Erilaiset hajut täyttävät ilman. Kun ei ole kiire minnekään, niin ehtii ajatella. Kun ehtii ajatella, niin elämä pysähtyy pohdittavaksi. Miten tätä elämää haluaisi elettävän? Voi esittää itselleen kysymyksiä, jotka valvottuina öinä saattaisivat olla ahdistavia. Keskellä prahalaisen torin hälyä ne muodostavat pakottoman eksistentiaalisen kysymyksen. Ei ahdistavan sartrelaisessa mielessä, vaan kevyenä. Kuin kevyet ja tanssivat sävelet tsaikovskin tapaan. Rouva suree, että konsertit ovat loppuunmyytyjä ja pohtii, mihin menisimme seuraavaksi.
Lonkkakipu piti valveilla viime yön, eikä innokkuutta kävelemiseen juuri ole. Kipuun ei tavallisilla kipulääkkeillä ollut mitään vaikutusta, mikä oli samalla kertaa hämmentävä ja kummallinen kokemus. Kun luulisi juuri kipulääkkeitä otetaan kipuun. Istun penkille ja saan seurakseni israelilaisen naisen, jonka kanssa keskustelen Israelista ennen kuin rouva saapuu taas paikkoja kierrettyään. Oli löytänyt jotain pientä ja menee kiertämään lisää paikkoja. Tuliaisia etsii ja jos löytäisi jotain itselleen.Katselen ihmisiä, jotka kulkevat ohi. Tunnistan itseni ikääntyvän, kun haikeudella katselen nuorten rakastuneita kasvoja. Toisaalta, kun on itse aikanaan elänyt, niin ei ole mitään tarvetta yrittää epätoivoisesti elää nyt, kun juna meni jo.
Hotelli on oikein mukava, hotelli Cosmopolitan- suosittelen lämpimästi. Ei ole valittamista. Kaikki pelaa, ei valittamista missään. Aamupala on ruhtinaallinen. Eikä viereisissä huoneissa mekasta kukaan. Kesäaikaan hotelli on varmaan huomattavasti kalliimpi. Minulla on tapana lähteä matkalle melkein huonommissa vaatteissa, mitä löydän ja heittää ne käytön jälkeen roskikseen. Minun on pakko ostaa ainakin yksi kunnollinen paita, jotta koen oloni paremmaksi aamupalalla. Mustat levikset vetelevät viimeisiään. New Yorkissa ei tullut tänä vuonna käytyä, joten levikset ovat kuluneita. Kolme kertaa suurempaa hintaa Suomessa niistä ei viitsi maksaa.
Ei vain pelkkää lomaa, sillä pitäisi saada tällä viikolla aikaiseksi yksi artikkeliabstrakti, väitöskirjan johdantoa kirjoittaa ja pari muuta juttua eli normaalia leppoisampi viikko. Yksi muu juttu on lähellä valmista. Ja aikaa on hyvästi aamuyöstä, kun rouva aina matkoilla nukkuu hyvin, nytkin yli kymmenen tuntia ensimmäisenä yönä. Rouva hymyilee, on iloinen ja hyvällä tuulella. Kaikesta työelämämuutoksistaan huolimatta. Matkoilla.
Prahan astronomisen kellon ympärillä käy kuhina. Puheensorina on kuin joskus uimarannalla Barcelonassa, kuin loitsu tai hypnoottinen induktio - erona on nyt se, ettei voi nukahtaa lämpimään aurinkoiseen ilmaan. Puheensorina on kuin peitto, jonka vetää päälleen käydessään päiväunille. Upeaa, kunnes lähellä kiinalaiset huutavat toisilleen, kiinankielihän ei tunnetusti käy kuiskaamiseen. Pulut ovat tottuneet saamaan osansa, joten parveilevat ympärilläni. Minä en koskaan syötä puluja, koska siinä ei ole mitään mieltä. Pulu on vieressäni ihmeissään ja yhdessä me tuijotamme ohikulkevia ihmisiä. Turistioppaat selittävät aukion rakennuksia. Osa ihmisistä kuuntelee, osa katselee ympärilleen. Elämä. Kunhan on.
Matkoilla irtoaa arjen rutiinista. Kotona ei pysty, kun on niin monta asiaa, johon pitäisi tarttua. Lisäksi kaikki tekemättömät työt muodostavat ikeen mieleen. Välimatka auttaa saamaan moneen asiaan suhteellisuutta. Kuinka monta asiaa on sellaista, jotka lopulta on pakko tehdä? Kuningas Learin tavoin kuolinvuoteellaan, kuinka monta työtään lopulta luettelee? Ehkä vain, ketkä olivat rakkaita tässä elämässä. Muistan kun isoisäni vanhoilla päivillään valitti, että piti nuorena pyhäpäivinä niittää pellonlaidan pajukot, jotteivat pitäisi laiskana. Enemmän vaurautta se ei tuonut, naapurien puheet ehkä vaiensi. Toisaalta mikä juoruilijan yleensäkään pysäyttäisi, jos juorutaipumus on. Ei mikään. Tai ehkä koulu- ja työpaikkakiusatut eivät ole innokkaimpia juoruajia, koska tietävät, mitä asia tarkoittaa käytännössä. Olen monesti miettinyt mistä juoru saa voimansa... Mitä tapahtuisi, jos ihmiset yhtäkkiä juoruaisivat toistaan vain hyvää?
Kun vanhenee, niin yhä vähemmän välittää, mitä muut ajattelevat. Nyt kun luin muita juttujani varten, niin siellä luki, että itsetunto on heikoimmillaan 12-16 vuotiaana. Ulkonäkö, vaatteet, erotunko toisista. Useita nuoria kiusataan, koska heillä ei ole mahdollisuuksia hankkia, mitä "kaikilla muilla nuorilla on". Aikaan jolloin haluaa ostaa jotain, jota vain sinulla olevan, mutta nuorisomuoti on kuin univormua pitäisi. Yhtä aikaa muka erilainen ja kuitenkin aivan samanlainen. Täälläkin tuo vankilamuoti, revityt housut vallitsee nuorison keskuudessa. Omituista, toisaalta muodin myyjät tietävät ilmiöstä paljon, koska sen myös luovat.
Väitettiin artikkelissa, että persoonallisuus ”valmistuu” noin 30-vuotiaana ja pysyy aika stabiilina koko loppuelämän, jos ei jotain aivan mullistavaa ilmaannu. Ja kuinka pysyä loppuelämän onnellisena, toi arki eteen, mitä nyt sattuu tuomaan. 50-vuoden villityksestä on puhuttu. 40- vuotiaan elämänkriisistä myös. Siis jos se pitää paikkansa , niin loppuelämä menee melko samoja latuja.
Prahankin kauppakeskuksissa voi helposti, omalta osaltaan, sanoa, ettei tarvitse mitään. Alkaa olla siinä iässä, että vaatteen tärkein ominaisuus on sen laatu ja kestävyys. Ei se onko se ajanhengen mukainen. Rouva tulee taas sanoen, ettei löytänyt mitään sopivaa. Kauppakeskuksessa on 200 eri liikettä.
Kauppiaat tietävät tarkkaan ja tekevät kuluttajatutkimusta, miten ostajat ja rahat liikkuvat. Taksikuskin mukaan keskimääräinen kuukausiansio on noin 800 euroa kuukausi nettona. Tietysti vanhan sosialistimaan tapaan täällä on vielä kaksinkertainen talous, minkä taksikuski myöntää lentokentältä kaupunkiin ajaessa. Toiset kutsuvat sitä jopa korruptioksikin. 800 nettoeuron kuukausituloilla ei montaa tuotetta osteta keskustan Palladium-kauppakeskuksesta osteta. Niitä halvempia paikallisten käyttämiä on myös olemassa.
Taksikuskin mukaan myös täältä löytyy ns. kiinalaistori, jossa paljon liikkeitä. Samanlainen kuin Budapestissa. Kummassakaan sitä ei pitäisi EU-sääntöjen mukaan olla... koska verojen maksu on miten on. Hänen mukaansa on kokonainen kiinalaisten asuinalue, jossa he elävät omassa ympäristössään, omine ravintoloineen ja muine heille tyypillisille toiminnoille. Hän itse ei mielellään alkuperäisenä prahalaisena alueelle mene. Vertailemme kummassa on kovempi veroprosentti, Suomessa keskimäärin 44 prosenttia, taksikuskin mukaan heillä 50.
Aika Prahassa on puolessa välissä. Kaupunki vaikuttaa mukavalta, paikallinen rasismi pitää huolen siitä, ettei kadunkulmat ole täynnä kerjäläisiä. Taksikuski ylpeilee sillä. On myönnettävä, että se kieltämättä alkaa olla kaupunkien matkustusvaltti.
Työelämä on menossa erikoiseen suuntaan, kun osalla ei ole töitä ollenkaan ja osa tekee sitä liikaakin. Kun porukka vähenee, niin työpaikoilla käy kuin joessa, jossa vesi vähenee – kivet tulevat näkyviin. Kaikki se mikä ei työpaikoilla toimi, tulee selvästi näkyviin. Etulinja näkee, miten johtaminen ei toimi. Johtajat näkevät, miten kaukana he ovat etulinjasta. On osattava substanssiltaan kaikki etulinjasta johtokunnan huoneisiin, jos aikoo sujuvasti pärjätä. Pelkkä powerpoint-johtaminen ei enää riitä, kun resurssit joutuvat tiukemmalle. Jos johtaja ei osaa substanssia, johtajalle ei jää kuin ”johtajana oleminen”, joka sitten riippuukin työpaikasta, miten asia onnistuu. Useimmiten etulinjan työntekijät hoitavat sen, että kaikki sujuu, vaikka niitä kuuluisia tulipaloja sammutellen ja kiirettään sadatellen.
Prahan ruokapaikat ovat osoittautuneet hyviksi. Intialaisessa oli jumalaisen hyvää keittoa, paikallisessa on halpaa ja konstailematonta kotiruokaa. Olut on tosiaankin vettä halvempaa. Viinejä on, italialainen amarone on halpaa, jos sitä vertaa meikäläisiin hintoihin. Paikallinen viini ei tee suurta vaikutusta. Ja turistisesongin ulkopuolella työntekijät jaksavat hymyillä ja palvella. Ja niille, jotka kaipaavat ostospaikkoja, niin niitä riittää. Ja myös halvat marketit, Lidl mukaan lukien löytyy, jos tarvitsee jotain supermarketista. Englantia puhutaan riittävästi, jotta asiointi kaikkialla sujuu. Eikä sosialistimaan menneisyys liikaa haittaa. Praha on ehkä eurooppalaisenpi kuin Budapest.
Loma palvelee sitä, mitä sen on tarkoituskin. Lomailua. Ajatukset lepäävät, neljää ruusua mukaillen on kuin rocklaulajan vapaapäivä. Katkoa arjen aherrukseen. Nykyaikaisen orjan huojennuksen hetkiä.
26.10.2017 Praha
Muistan lukeneeni Pentti Saarikosken samannimistä teosta vuosikymmeniä sitten. Koska niin oli tapana, sillä Saarikoskea pidettiin Kirjailijana. En muista nyt teoksesta yhtään mitään, kun istun Prahassa. Eikä sillä ole väliäkään.
Kuuntelen kuinka torilla sepät takovat metallia. Eri kielten puheensorina käy, kun ihmiset juovat olutta, joka taksikuskin mukaan oli halvempaa kuin vesi. Kuten onkin. On sellainen hetki, kun kiirettä, tuota tavallista arjen seuralaista, ei ole.
- Tiesittekö miksi Prahaa ei pommitettu toisen maailmansodan aikana, jatkaa vilkas taksikuski.
Emme tienneet, että Hitler aikoi tehdä päämajansa Prahaan. Siksi Prahaa ei pommitettu ja kaikki hienot vanhat rakennukset ovat tallella. Silmä lepää rakennuksissa, jotka on kunnostettu sosialismin rappiokauden jälkeen.
Taksikuski ei osaa vastata kysymykseen juuri olleista Tšekin vaaleista, KGB-mies, rikas sellainen, epävarmaa miten on rikastunut, on voittanut. Nykyinen tapa, idiootteja valitaan, taksimies luonnehtii. Herää tietenkin, jos mies idiootti, jota äänestetään, niin millainen on sitten äänestävä kansa? Iso osa ei viitsi edes vaivautua uurnille. Puolenkymmentä eri ryhmittymää on tullut valituksi eli ei onnistumisen mahdollisuuksia, kun eniten saaneella on 30 prosenttia äänistä. On mielenkiintoista, että vaikka ajat muuttuvat, niin samat johtavat. Oli systeemi, mikä tahansa.
Taksikuski ei tiedä mistä yliopisto löytyy, eikä onko KHL- pelejä tällä viikolla. Onko täällä KHL seura? Taksikuski sanoi pitävänsä jääkiekosta. Juu, olisi ollut paikallisen liigan peli eilen, Sparta Praha hävisi 0-2. Sanalla sanoen, taksikuskia voisi kuvata englanninkielen sanalla ” gregarious”, suomen kielen sana seurallinen ei tavoita miehen kaikkia puolia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta niin palveluammatissa pitää ollakin. Hän luo hyvän tunnelman.
Käynti Kafkan museossa on kuin töissä olisi. Olisiko niin, että ennen hulluudesta etsittiin merkityksiä ja mielekkyyttä. Nykyään, ei ehkä enää. Hulluudella ei kai ole ajassa enää sellaisia merkityksiä, vaikka Markku Envall on pistämättömästi sanonut: Jos maailmaan ei kuuluisi pahempaa kuin sairaus, niin sitä ei voisi paeta sairauteen. Mutta Kafkan kirjoihin voi palata. Oli hänen diagnoosi mikä tahansa niin tekstistä voi nauttia. Kirjakaupoissa se toinen englanninkielinen on tietysti Milan Kundera.
Prahassa on kuiva syksyinen ilma. Tuulee, mutta enimmäkseen lämpimästi. Erilaiset hajut täyttävät ilman. Kun ei ole kiire minnekään, niin ehtii ajatella. Kun ehtii ajatella, niin elämä pysähtyy pohdittavaksi. Miten tätä elämää haluaisi elettävän? Voi esittää itselleen kysymyksiä, jotka valvottuina öinä saattaisivat olla ahdistavia. Keskellä prahalaisen torin hälyä ne muodostavat pakottoman eksistentiaalisen kysymyksen. Ei ahdistavan sartrelaisessa mielessä, vaan kevyenä. Kuin kevyet ja tanssivat sävelet tsaikovskin tapaan. Rouva suree, että konsertit ovat loppuunmyytyjä ja pohtii, mihin menisimme seuraavaksi.
Lonkkakipu piti valveilla viime yön, eikä innokkuutta kävelemiseen juuri ole. Kipuun ei tavallisilla kipulääkkeillä ollut mitään vaikutusta, mikä oli samalla kertaa hämmentävä ja kummallinen kokemus. Kun luulisi juuri kipulääkkeitä otetaan kipuun. Istun penkille ja saan seurakseni israelilaisen naisen, jonka kanssa keskustelen Israelista ennen kuin rouva saapuu taas paikkoja kierrettyään. Oli löytänyt jotain pientä ja menee kiertämään lisää paikkoja. Tuliaisia etsii ja jos löytäisi jotain itselleen.Katselen ihmisiä, jotka kulkevat ohi. Tunnistan itseni ikääntyvän, kun haikeudella katselen nuorten rakastuneita kasvoja. Toisaalta, kun on itse aikanaan elänyt, niin ei ole mitään tarvetta yrittää epätoivoisesti elää nyt, kun juna meni jo.
Hotelli on oikein mukava, hotelli Cosmopolitan- suosittelen lämpimästi. Ei ole valittamista. Kaikki pelaa, ei valittamista missään. Aamupala on ruhtinaallinen. Eikä viereisissä huoneissa mekasta kukaan. Kesäaikaan hotelli on varmaan huomattavasti kalliimpi. Minulla on tapana lähteä matkalle melkein huonommissa vaatteissa, mitä löydän ja heittää ne käytön jälkeen roskikseen. Minun on pakko ostaa ainakin yksi kunnollinen paita, jotta koen oloni paremmaksi aamupalalla. Mustat levikset vetelevät viimeisiään. New Yorkissa ei tullut tänä vuonna käytyä, joten levikset ovat kuluneita. Kolme kertaa suurempaa hintaa Suomessa niistä ei viitsi maksaa.
Ei vain pelkkää lomaa, sillä pitäisi saada tällä viikolla aikaiseksi yksi artikkeliabstrakti, väitöskirjan johdantoa kirjoittaa ja pari muuta juttua eli normaalia leppoisampi viikko. Yksi muu juttu on lähellä valmista. Ja aikaa on hyvästi aamuyöstä, kun rouva aina matkoilla nukkuu hyvin, nytkin yli kymmenen tuntia ensimmäisenä yönä. Rouva hymyilee, on iloinen ja hyvällä tuulella. Kaikesta työelämämuutoksistaan huolimatta. Matkoilla.
Prahan astronomisen kellon ympärillä käy kuhina. Puheensorina on kuin joskus uimarannalla Barcelonassa, kuin loitsu tai hypnoottinen induktio - erona on nyt se, ettei voi nukahtaa lämpimään aurinkoiseen ilmaan. Puheensorina on kuin peitto, jonka vetää päälleen käydessään päiväunille. Upeaa, kunnes lähellä kiinalaiset huutavat toisilleen, kiinankielihän ei tunnetusti käy kuiskaamiseen. Pulut ovat tottuneet saamaan osansa, joten parveilevat ympärilläni. Minä en koskaan syötä puluja, koska siinä ei ole mitään mieltä. Pulu on vieressäni ihmeissään ja yhdessä me tuijotamme ohikulkevia ihmisiä. Turistioppaat selittävät aukion rakennuksia. Osa ihmisistä kuuntelee, osa katselee ympärilleen. Elämä. Kunhan on.
Matkoilla irtoaa arjen rutiinista. Kotona ei pysty, kun on niin monta asiaa, johon pitäisi tarttua. Lisäksi kaikki tekemättömät työt muodostavat ikeen mieleen. Välimatka auttaa saamaan moneen asiaan suhteellisuutta. Kuinka monta asiaa on sellaista, jotka lopulta on pakko tehdä? Kuningas Learin tavoin kuolinvuoteellaan, kuinka monta työtään lopulta luettelee? Ehkä vain, ketkä olivat rakkaita tässä elämässä. Muistan kun isoisäni vanhoilla päivillään valitti, että piti nuorena pyhäpäivinä niittää pellonlaidan pajukot, jotteivat pitäisi laiskana. Enemmän vaurautta se ei tuonut, naapurien puheet ehkä vaiensi. Toisaalta mikä juoruilijan yleensäkään pysäyttäisi, jos juorutaipumus on. Ei mikään. Tai ehkä koulu- ja työpaikkakiusatut eivät ole innokkaimpia juoruajia, koska tietävät, mitä asia tarkoittaa käytännössä. Olen monesti miettinyt mistä juoru saa voimansa... Mitä tapahtuisi, jos ihmiset yhtäkkiä juoruaisivat toistaan vain hyvää?
Kun vanhenee, niin yhä vähemmän välittää, mitä muut ajattelevat. Nyt kun luin muita juttujani varten, niin siellä luki, että itsetunto on heikoimmillaan 12-16 vuotiaana. Ulkonäkö, vaatteet, erotunko toisista. Useita nuoria kiusataan, koska heillä ei ole mahdollisuuksia hankkia, mitä "kaikilla muilla nuorilla on". Aikaan jolloin haluaa ostaa jotain, jota vain sinulla olevan, mutta nuorisomuoti on kuin univormua pitäisi. Yhtä aikaa muka erilainen ja kuitenkin aivan samanlainen. Täälläkin tuo vankilamuoti, revityt housut vallitsee nuorison keskuudessa. Omituista, toisaalta muodin myyjät tietävät ilmiöstä paljon, koska sen myös luovat.
Väitettiin artikkelissa, että persoonallisuus ”valmistuu” noin 30-vuotiaana ja pysyy aika stabiilina koko loppuelämän, jos ei jotain aivan mullistavaa ilmaannu. Ja kuinka pysyä loppuelämän onnellisena, toi arki eteen, mitä nyt sattuu tuomaan. 50-vuoden villityksestä on puhuttu. 40- vuotiaan elämänkriisistä myös. Siis jos se pitää paikkansa , niin loppuelämä menee melko samoja latuja.
Prahankin kauppakeskuksissa voi helposti, omalta osaltaan, sanoa, ettei tarvitse mitään. Alkaa olla siinä iässä, että vaatteen tärkein ominaisuus on sen laatu ja kestävyys. Ei se onko se ajanhengen mukainen. Rouva tulee taas sanoen, ettei löytänyt mitään sopivaa. Kauppakeskuksessa on 200 eri liikettä.
Kauppiaat tietävät tarkkaan ja tekevät kuluttajatutkimusta, miten ostajat ja rahat liikkuvat. Taksikuskin mukaan keskimääräinen kuukausiansio on noin 800 euroa kuukausi nettona. Tietysti vanhan sosialistimaan tapaan täällä on vielä kaksinkertainen talous, minkä taksikuski myöntää lentokentältä kaupunkiin ajaessa. Toiset kutsuvat sitä jopa korruptioksikin. 800 nettoeuron kuukausituloilla ei montaa tuotetta osteta keskustan Palladium-kauppakeskuksesta osteta. Niitä halvempia paikallisten käyttämiä on myös olemassa.
Taksikuskin mukaan myös täältä löytyy ns. kiinalaistori, jossa paljon liikkeitä. Samanlainen kuin Budapestissa. Kummassakaan sitä ei pitäisi EU-sääntöjen mukaan olla... koska verojen maksu on miten on. Hänen mukaansa on kokonainen kiinalaisten asuinalue, jossa he elävät omassa ympäristössään, omine ravintoloineen ja muine heille tyypillisille toiminnoille. Hän itse ei mielellään alkuperäisenä prahalaisena alueelle mene. Vertailemme kummassa on kovempi veroprosentti, Suomessa keskimäärin 44 prosenttia, taksikuskin mukaan heillä 50.
Aika Prahassa on puolessa välissä. Kaupunki vaikuttaa mukavalta, paikallinen rasismi pitää huolen siitä, ettei kadunkulmat ole täynnä kerjäläisiä. Taksikuski ylpeilee sillä. On myönnettävä, että se kieltämättä alkaa olla kaupunkien matkustusvaltti.
Työelämä on menossa erikoiseen suuntaan, kun osalla ei ole töitä ollenkaan ja osa tekee sitä liikaakin. Kun porukka vähenee, niin työpaikoilla käy kuin joessa, jossa vesi vähenee – kivet tulevat näkyviin. Kaikki se mikä ei työpaikoilla toimi, tulee selvästi näkyviin. Etulinja näkee, miten johtaminen ei toimi. Johtajat näkevät, miten kaukana he ovat etulinjasta. On osattava substanssiltaan kaikki etulinjasta johtokunnan huoneisiin, jos aikoo sujuvasti pärjätä. Pelkkä powerpoint-johtaminen ei enää riitä, kun resurssit joutuvat tiukemmalle. Jos johtaja ei osaa substanssia, johtajalle ei jää kuin ”johtajana oleminen”, joka sitten riippuukin työpaikasta, miten asia onnistuu. Useimmiten etulinjan työntekijät hoitavat sen, että kaikki sujuu, vaikka niitä kuuluisia tulipaloja sammutellen ja kiirettään sadatellen.
Prahan ruokapaikat ovat osoittautuneet hyviksi. Intialaisessa oli jumalaisen hyvää keittoa, paikallisessa on halpaa ja konstailematonta kotiruokaa. Olut on tosiaankin vettä halvempaa. Viinejä on, italialainen amarone on halpaa, jos sitä vertaa meikäläisiin hintoihin. Paikallinen viini ei tee suurta vaikutusta. Ja turistisesongin ulkopuolella työntekijät jaksavat hymyillä ja palvella. Ja niille, jotka kaipaavat ostospaikkoja, niin niitä riittää. Ja myös halvat marketit, Lidl mukaan lukien löytyy, jos tarvitsee jotain supermarketista. Englantia puhutaan riittävästi, jotta asiointi kaikkialla sujuu. Eikä sosialistimaan menneisyys liikaa haittaa. Praha on ehkä eurooppalaisenpi kuin Budapest.
Loma palvelee sitä, mitä sen on tarkoituskin. Lomailua. Ajatukset lepäävät, neljää ruusua mukaillen on kuin rocklaulajan vapaapäivä. Katkoa arjen aherrukseen. Nykyaikaisen orjan huojennuksen hetkiä.
26.10.2017 Praha