Alkoholismin kotihoitomenetelmät

Alkoholiriippuvuuden kotihoitomenetelmien kehitys alkoholiriippuvuuden pahetessa

Juhannuksesta alkaa yleensä tavallisin työssäkäyvienkin ihmisten alkoholiongelmien paheneminen. Monessa perheessä juhannuksen jälkeen työssäkäyvä mies (ja nainen) juovat lähes joka päivä ja töihin paluun yhteydessä monet hakeutuvat katkaisuhoitoon, koska eivät saa juomistaan poikki. Monet laskeskelevat, että koska voi mennä katkaisuhoitoon, niin voi juoda tappiin asti eli viimeiseen lomapäivään ja ehkä pari päivää sen ylikin ennen kuin hakeutuu hoitoon ja pyytää katkaisuhoitolaitoksen lääkäriä kirjoittamaan puuttuvat päivät sairaslomaa. Osa lääkäreistä suostuu mahdollistamaan tämän.

Marty Mann kirjoittaa siitä, miten alkoholistin läheiset yrittävät ratkaista alkoholistin ongelmaa hänen ympärillään (Mitä Alkoholismi on - miten siitä voipua, 1962, 99–124). Kirja on yli 50 vuotta vanha, koska se julkaistiin ensi kerran 1950-luvulla.

Edellä on kerrottu, miten alkoholismin eri vaiheet kehittyvät. Mann kirjoittaa, että alkoholistit voivat toipua, mutta ensiksi heidän pitää tietää, mikä heitä vaivaa, sitten heidän täytyy tietää, mitä sille pitää tehdä ja kolmanneksi tehdä se. Alkoholisti ei pysty itse tekemään diagnoosia ja hoitamaan itseään ilman toisten apua. Alkoholistin toipuminen ja parantuminen riippuu yhteistyöstä päihdeasiantuntijan kanssa. Alkoholisti suostuu, kun asiat menevät tarpeeksi hankalaksi, etsimään neuvoja siihen, mitä hänen tulisi tehdä. Osa alkoholisteista suostuu jopa yhteistyössä toteuttamaan asiantuntijan neuvot. Monet eivät usko, että heidän alkoholiongelmansa olisi vielä niin paha, että ihan kaikkeen, mitä päihdeasiantuntija sanoi, niin alkoholistin tarvitsisi vielä ryhtyä. Ehkä sitten, kun asiat menevät vielä pahemmiksi.

”Kotihoitomenetelmien” kehitys on kuvaus siitä, kuinka usein epätoivoiset ja alkoholismista kiusaantuneet perheet käyttäytyvät ja menettelevät, kun he yrittävät saada alkoholistin ”järkiinsä”. Mannin mukaan nämä ovat menetelmiä ”jotka melkein vääjäämättä huonontavat tilaa, jota keventämään ne on tarkoitetut”. Lukemattomat perheet käyttävät niitä, koska ne tuntuvat ei-juovan käsityksen mukaan sopivilta menetelmiltä tässä tilanteessa. Nämä perheet eivät kuitenkaan havaitse sitä seikkaa, että näin he vahingoittavat omia tarkoitusperiään. Myös monet päihdehoitopaikat toimivat ”läheishoitologiikalla”. Mann ehdottaa otsikoksi ” Mitä ei pidä tehdä, jos teillä on alkoholisti kotona”. Hädässään ihmiset turvautuvat näihin menetelmiin, koska he uskovat, että alkoholistin juominen on vain ”tahdonvoiman” kysymys ja siksi täydelleen alkoholistin hallittavissa, JOS hänet vain saataisiin harjoittamaan tuota hallintaa ja säännöstelyä. Kotihoitomenetelmät ovat tavallisesti olleet läheisten vilpittömiä yrityksiä saada alkoholisti tekemään niin.

Kotihoitomenetelmät voidaan jakaa Mannin mukaan kahteen luokkaan: sanoihin (puhumiseen) ja tekoihin (käyttäytymiseen). Puhuminen jatkuu tavallisesti jonkin aikaa, ennen kuin käyttäytyminen ryhtyy sitä tukemaan, ja sitten se jatkuu rinta rinnan käyttäytymisen kanssa.


ALKOHOLISTIN MUUTTAMISYRITYKSET PUHUMALLA

Puhuminen alkaa ongelmalliseksi päätyneestä juomisesta alkaa tavallisesti ”lempeällä järkevyydellä”. Keskustelun avulla ongelmajuojalle pyritään keskustelun avulla kertomaan, mitä juominen aiheuttaa juojalleen. Ongelmajuojalle pyritään kertomaan, että ongelmajuominen aiheuttaa arvostelukyvyn puutetta ja ajattelemattomuutta, perheongelmia riitoineen ja katkeruuksineen. ”Järkevää keskustelua” uudistetaan kerta toisensa jälkeen, vaikka se näyttää johtavan vain teräväsanaiseen riitaan ja vihanpitoon. Alkoholisti kutsuu keskustelua hyvin pian nalkuttamiseksi ja käyttää sitä suuttuessaan tekosyynä juoda enemmän, eikä suinkaan vähemmän, mihin ”järkevä keskustelu” oli tarkoitettu. Sellaisen keskusteluyrityksen jatkuva toistaminen, joka ei johda mihinkään, ei tuota tuloksia, on hyödytöntä ja tavallisesti vain pahentaa tilannetta. Järkevä keskustelu toisinaan houkuttelee ja synnyttää lupauksia, joita ei täytetä – mikä johtaa syytöksiin ja katkeruuteen.

”Tunteisiin vetoamiset” on toinen usein omaisten käyttämä puhumisen muoto.

-        Kuinka sinä voit tehdä tämän minulle?

-        Eikö rakkauteni merkitsekään mitään sinulle?

-        Miten sinä voit tehdä tämän lapsillemme?

-        Miten sinä voit tehdä tämän itseäsi kohtaan?

Nämä tunteisiin vetoamiset osoittavat häpeän ja moitteen sormella alkoholistia lisäten jo muutenkin häntä kalvavaa syyllisyyden tunnetta ja antavat hänelle uuden syyn juoda enemmän ”unohtaakseen”.

”Moraalisaarna” on hyvin usein läheisten käyttämä menetelmä.

-        Missä on itsekunnioituksesi?

-        Eikö sinulla ole yhtään säädyllisyydentuntoa?

-        Luulisi sinun kuolevan jo häpeästä – mies/nainen, joka on sinun asemassasi?

-        Missä on tahdonvoimasi – ryhdistäydy ja ole mies/nainen!

 

Moraalisaarna, eikä tunteisiin vetoaminen, eivät näytä koskaan tekevän vähimmässäkään määrin hyvää saadakseen alkoholistin etsimään apua. Kysykää vaikka keneltä alkoholistin omaiselta! Päinvastoin ne ajavat alkoholistin usein yhä kauemmas uhman muurin taakse, mistä Mannin mukaan ”tukiasemasta” alkoholisti kasvavalla vastemielisyydellä ja epäluulolla katselee ihmisiä, jotka puhuvat tunteisiin vetoamalla tai moraalisaarnalla.

”Lupaukset, maanittelut ja houkuttelu” ovat seuraavat kotikonstit puhumisessa. Niillä voi olla hetkellistä menestystä, mutta niiden teho harvoin kestää.

-        ”Lupaan, etten enää koskaan puhu siitä enää, jos sinä vain…”

-        ”Tehkäämme yhdessä viinalakko, eikö niin?” Teethän kun pyydän…”

-        ”Lupaathan, ette juo enemmän kuin minäkään – ryyppy ryypystä?”

-        ”Lopetathan sen minun tähteni, minä teen sitten mitä sinä haluat, vastapalvelukseksi?”

Lupaukset, maanittelut ja houkuttelut lisäävät vain alkoholistin kuormaa, hänen ollessaan kirjaimellisesti kyvytön pitämään omaa osuuttaan sopimuksesta – silloinkaan, kun hän sitä epätoivoisesti haluaa. usein jonkin aikaa yritettyään pysyä sopimuksessa, alkoholisti ratkeaa juomaan, mikä vuorostaan johtaa vastasyytöksiin, vihastumiseen ja lisääntyvään vastenmielisyyteen alkoholistia kohtaan.

Uhkaukset ovat seuraava puhumisen keino, jolla alkoholistin juomista koetetaan suitsia.

-        Tulen jättämään sinut, jos vielä jatkat tähän tapaan!

-        Monen pomosi/lääkärisi luo ja kerron hänelle mistä todella on kysymys – ehkä HÄN voi vaikuttaa sinuun!

-        Toimitan sinut laitokseen, sinähän olet hullu!

-        Jos teet tämän uudelleen, kutsun poliisin!

Uhkaukset ovat hyödyttömiä, jos niitä ei panna täytäntöön. Uhkaukset sinänsä hyvin harvoin johtavat hyviin tuloksiin. ”Nekin voivat kimmahtaa bumerangin tavoin takaisin ajaen alkoholistin yhä kauemmaksi uhkaajasta”, Mann kirjoittaa. Uhkaukset vahvistavat alkoholistin uhmaa ja muurinsa sisällä olemista ja lisäävät alkoholistin vastenmielisyyttä ja epäluuloa uhkailijoita kohtaan.

Läheisten käyttäytymismuutokset alkoholistiin nähden eivät ala ennen kuin puhumisessa lempeä järkevyys ja tunteisiin vetoaminen on kokeiltu ja tuloksettomiksi todettu.

ALKOHOLISTIN MUUTTAMISYRITYKSET KÄYTTÄYTYMÄLLÄ

Älä pidä alkoholia kotona – käyttäytyminen. Läheiset eivät enää hanki eivätkä pidä alkoholia kotona, vaikka aikaisemmin itse halusivat nauttia lasillisen punaviiniä viikonloppuna. Alkoholisti keksii sille vastakeinon – alkoholisti alkaa kerätä omaa varastoaan, kätkee pulloja eri puolille asuntoa ja asunnon läheisyyteen. Ajatus siitä, että jos pulloja ei näy, eikä niitä mainosteta, niin eivät tule kenenkään mieleenkään. Piiloleikistä seuraa se, että alkoholisti alkaa kätkeä itselleen ylimääräistä varastoa – tarpeen varalle. Jos omainen piilottaa oman pullonsa, niin tästä kehkeytyy alkoholistille ”jännittävä aarteenetsimisleikki”. Ja omainen suuttuu, kun havaitsee alkoholistin juoneen hänen matkoilta tuomansa lempipullon, joka oli tarkoitus nauttia yhdessä ystävän kanssa.

Laita alkoholi lukkojen taakse - käyttäytyminen. Alkoholi voidaan myös panna kätkemisen sijasta lukkojen taakse. Alkoholisti keksii kyllä keinoja lukon aukaisemiseksi, vaikka työntämällä käden väkisin mitättömän pieneen kätköön. Ellei alkoholisti saa lukkoa auki, niin tämä aiheuttaa alkoholistille vielä rajumman ja epämiellyttävämmän vastavaikutuksen, koska se raapii hänen herkkätuntoisuuttaan arimmasta, oman juomisen, kohdasta. Häneltä pitää kätkeä juomat kuin lapselta! Ja kun alkoholisti on juonut oman ”varmuusvarastonsa” loppuun, ja kun hän tarvitsee epätoivoisesti ryyppyä, niin hän on valmis menemään äärimmäisyyksiin ryypyn saadakseen: tiirikoi lukkoja, murtaa ovia tai keksii nerokkaita salajuonia ryypyn saadakseen. Jos alkoholisti haluaa ryypyn, niin hän sen myös saa täysin huolimatta siitä, mitä keinoja perhe on keksinyt hänen juomisen estämiseksi.

Kaada kaikki löytämäsi alkoholi viemäriin – käyttäytyminen. Seuraava omaisten käyttämä keino on kaataa kaikki talosta löydetty alkoholi viemäriin. Alkoholisti keksii tämän keinot päästä alkoholin äärelle: hän suuttuu suunnattomasti ja sanoo lähtevänsä lähipubiin juomaan (jonne hän olisi mennyt muutenkin kotiviinat juotuaan). Tai mikä tahansa muu syy käy, että pääsee kodista ryypyn äärelle. Alkoholistille ryypyn tarve on epätoivoinen ja ylivoimainen: alkoholisti ei siedä minkään väliintuloa (siis hänen ja rakkaan ryyppynsä välille) ja väliintulo nostattaa hänessä hyökkäävän härän sokean vihan sekä osto-ja-myyntitavara -kauppiaan viekkauden ja oveluuden. Läheiset eivät pysty olemaan niin raivoissaan ja kiihdyksissään kuin ”ryyppyrakkaansa” menettämässä oleva alkoholisti.

Läheisten vilpittömät yritykset tehdä sitä minkä luulevat auttavan alkoholistia, ”pelastavan hänet itseltään”, päätyvät ajamaan alkoholistin vain kauemmaksi läheisistä – eivätkä he sitten auttaa, kun heillä olisi siihen myöhemmin ehkä mahdollisuus.

Älä anna rahaa alkoholistille - käyttäytyminen. Joskus lähipubin tuttu juottaja ”antaa velaksi”, vaikka se on lainsäädännössä kielletty. Alkoholitarkastajille tai alkoholinmyynnin tuote- ja valvontakeskukselle voivat omaiset ilmoittaa kapakoista, jotka ”myyvät vahvasti päihtyneille asiakkaille”, koska se on lain mukaan kiellettyä. Pubi voi menettää alkoholinmyyntiluvan lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa. Viinatrokarit tietävät, että alkoholistin pankkikortti täytyy olla trokarilla, joka voi käydä korvaustenmaksupäivänä nostamassa alkoholin velkamäärää, ja tarvittaessa isompaakin määrää, koskevan summan alkoholistin tililtä. Läheiset ovat viimeistään tässä vaiheessa hankkineet oman tilin, eikä käyttövaroja anneta alkoholistin käsiin. Läheiset koettavat puhua trokarille, ettei tämä toisi heille alkoholia. Lähiomaiset eivät valitettavasti ota yhteyttä sosiaalitoimistoon tai poliisille kertoakseen, mitä trokari tekee. Itse olen hoitanut trokaria, jonka tilille menivät oman sosiaalietuuden lisäksi kuuden muun sosiaalietuudet, olisi luullut jonkun kiinnittävän asiaan huomiota. Jos alkoholistille tulee korvaukset tilille, niin alkoholisti voi käyttäytyä ”Päivän kuninkaana”: tulla taksilla pankkiin ja rehvastellen nostaa rahansa, jotka alkoholisti juo viimeistään kahdessa päivässä pois. Kun eri alkoholistien korvaukset tulevat tilille eri päivinä, niin kiltisti verojaan maksavan pankkineidin voi olla vaikea ymmärtää, miksi hänen verovarojaan tällä tavoin tuhlataan. Pankkitoimihenkilö ei näe tässä rahankäytöllisesti järjen hiventäkään.

Lähiomaiset menevät myös myymälöihin ja kauppoihin sanomaan, ettei alkoholistille saa antaa mitään perheen tilille, koska ne saatetaan vaihtaa alkoholiin. Lähiomaiset saattavat harkita tässä vaiheessa alkoholiongelmiin perehtyneen työntekijän kanssa neuvottelua, koska omat kotikeinot eivät tunnu tuottavan tulosta.

Älä juota alkoholistia - käyttäytyminen. Suomalaisessa yhteiskunnassa kun ryhdytään miettimään paikallista kylätapahtumaa, niin ensin mietitään mihin kohtaa kaljateltta tulee, minkä jälkeen ryhdytään miettimään, mikä se tapahtuma voisi olla, jotta voisi juoda viinaa paikalle kyhätyssä kaljateltassa. Lähiomaiset pyytävät kodin ulkopuolella ystäviään olemaan tarjoamatta alkoholia, kun he ovat läsnä tai siten tarjoamaan alkoholistille alkoholittoman juoman. Älä juota alkoholistia käyttäytyminen saa alkoholistin katkeraksi, kun hänet näin erotetaan ”ryyppyrakkaastaan”. Alkoholistista tuntuu nöyryyttävältä, kun hänet esim. sukujuhlissa juhlaväen keskellä pyydetään ottamaan alkoholiton vaihtoehto, koska hän ei osaa alkoholia käyttää. Alkoholistille voi tämmöinen nöyryytys lähimmän suvun kesken olla aihe vaikka viikon juomaputkeen.

Jokaisella alkoholistilla on kokemuksia näistä puhe- ja käyttäytymiskeinoista, joilla heidän suhdettaan ”ryyppyrakkaaseen” on koetettu estää. Mann kertoo yli 50 vuoden takaa tutulta kuulostavana alkoholistimiehen kertomuksen: Tiesin jotakin olevan vinossa ja se huolestutti minua, mutta vaimoni kävi kimppuuni tavalla, joka pakotti minut puolustautumaan. Minä todella rakastin vaimoani ja lapsiani. Tiesin, etten ollut huono mies, mutta se mitä hän sanoi, sai minut kuulostamaan sellaiselta.  Ja hän nalkutti niin, että olin tulossa kaistapäiseksi. Minun oli pakko juoda päästäkseni siitä eroon. Kun hän alkoi piilotella juomiani ja laskea pennosia, jotka hän antoi minulle omasta palkkapussistani, minä todella suutuin. Nyt tiedän hänen koettaneen auttaa minua, mutta SILLOIN se ei todellakaan siltä tuntunut – se vain teki minut pahemmaksi.

OIKEASTA ASENTEESTA VOI LÖYTÄÄ MIELENRAUHAN ALKOHOLISTIN KANSSA ELÄMISEEN

Mann kirjoittaa, että perhe voi tehdä paljon auttaakseen alkoholistia toipumaan ongelmistaan. Lähiomaisten asenne alkoholistia ja hänen ongelmiaan kohtaan on usein avaimena koko asiaan. Jos lähiomaiset ovat tietoisia alkoholismin luonteesta (lue alkoholismin varhais-, keski- ja myöhäisvaiheet) ja siitä, miten ne vaikuttavat alkoholistiin, niin myötätuntoisen, ymmärtäväisen ja rakentavan asenteen omaksuminen ei ole vaikeaa, eikä mahdotonta.

Monesti alkoholistit vastaavat kiitollisuudella heitä kohtaan osoitettuun myötätuntoon ja ymmärrykseen (niin kuin kuka tahansa meistä muistaa ne ihmiset, jotka ovat toimineet niin meidän omien syvien vaikeuksien keskellä). Lähes jokainen meistä pahastuu ja suuttuu, jos kokee vaikeuksissaan tulleensa epäoikeudenmukaisen uteliaan urkkimisen ja arvostelun kohteeksi.

Mann kirjoittaa yli 50 vuotta sitten: ”Alkoholistia ympäröivä maailma on, aivan viime aikoihin asti, harvoin ymmärtänyt häntä tai käsittänyt, mikä häntä vaivasi ja mitä tehdä sen suhteen. Tietämättömyyden, väärinkäsitysten ja tuomitsemisen ilmapiiri ei ole ollut terveellistä orastavalle toipumiselle ja sen kasvulle: se on ollut henkisesti taantumuksellista ilmapiiriä, joka on vain edistänyt alkoholismin itsensä kauhistuttavaa kasvua… Kun alkoholismin varhaisoireet alkavat olla havaittavissa, meidän on tärkeätä muistaa, että alkoholisti elää samassa tietämättömyyden, väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen henkisessä ilmapiirissä kuin hänen ympäristönsäkin… Alkoholisti tarvitsee tietämyksen ja ymmärtämisen ilmapiiriä, joka tuntee ja hyväksyy alkoholismin muiden tautien kaltaiseksi sairaudeksi, jottei hänen tarvitse tuntea kestokykynsä yli menevää häpeää myöntäessään olevansa alkoholisti. Hänen tulisi kyetä huomaamaan alkoholisminsa luonne tarvitsematta sitä hävetä sekä hakemaan apua tarvitsematta liioin tuntea häpeää. kaiken tämän onnistumisen riippuu melkein kokonaan häntä ympäröivästä henkisestä ilmapiiristä.”

AA:ssa voi helpoimmin löytää alkoholismin hyväksyvän asenteen

Mann jatkaa: ” Vasta kun Nimettömien Alkoholistien toveriseura AA (Alcoholic Anonymous) vuonna 1935 sai alkunsa, kävivät nämä seikat mahdollisiksi. Tässä oli ensi kertaa esitetty ajatus, että alkoholistit ryhmänä auttaisivat toinen toisiaan muodostamalla yhteisrintaman tylyä maailmaa vastaan, jakamalla toistensa kanssa pulmansa ja kokemuksensa ja saamalla toinen toisistaan voimaa vaikeuksiensa voittamiseen. Ja nyt oli ensimmäistä kertaa olemassa elintärkeä syy puhua omasta toipumisestaan. Voidakseen auttaa toisia alkoholisteja heidän oli löydettävä oman toipumisen ne seikat, jotka mahdollistivat heidän oman toipumisensa. Että alkoholistit tuntisivat oman toipumisensa tarkkaan, miten ja miksi he itse olivat toipuneet ja että he pystyivät antamaan tämän tiedon niille, jotka sitä tarvitsisivat."

 
Lähde: Marty Mann:Mitä Alkoholismi on - miten siitä voipua, 1962, WSOY:Porvoo.