Alkoholistin antautuminen terapeuttisessa prosessissa
Antautuminen tekona terapeuttisessa prosessissa
LT Harry M Tieboutin (HMT) artikkeli Antautuminen tekona terapeuttisessa prosessissa on jatkoa artikkelille Antautuminen vai mukautuminen, jossa psykiatri tarkastelee prosessia, jossa alkoholisti raitistuu pysyvästi. HMT on nimennyt ilmiön ”kääntymiseksi”.
HMT:n mukaan kääntymiselle, alkoholistin pysyvälle raitistumiselle, on ominaista, että siihen liittyy myönteinen mielen perusvire. Myönteinen mielen perusvire saattaa ilmaantua määrätyissä olosuhteissa täysin ilman erityistä apua, psykiatrista tai muuta. Uudella mielentilalla on ratkaisevasti terveempi sävy ajattelussa ja tuntemisessa verrattuna uhmaiseen ja kielteiseen asenteeseen, joka edelsi raitistumista.
Jokainen AA-ryhmä on juuri niin hyvä kuin se osaa ottaa tulokkaan vastaan, on tapana AA-ryhmissä sanoa.
1930-luvulla HMT uskoi, että myönteinen mielen perusvire voisi tulla varsinaiseksi tavoitteeksi terapiassa, sillä heti kun se oli saatu aikaan, yksilön asenteet ja vastaukset olivat hyvin paljon normaalimpia. Myönteisen asennoitumisen luominen kuuluu menestyksellisen terapiaohjelman olennaisiin piirteisiin. Ja jokainen kokemus, joka saa aikaan tuollaisen asennoitumisen tai mielenvireen, ansaitsee tulla huolellisesti tutkituksi, koska se saattaa vaikuttaa valaisevasti koko hoitoon.
HMT tekemiensä havaintojen pohjalta päätyi siihen, että kääntymiskokemuksen ymmärtämisen avain on löydettävissä antautumisteosta, joka laittaa kääntymiskokemuksen, raitistumisen, alkuun.
HMT:n mukaan kääntymisessä tapahtuu potilaan asenteiden eri puolissa huomattavia ja syvällisiä muutoksia. Henkilö, joka on saavuttanut myönteisen mielen perusvireen (raitistunut, ei vain kuivilla), on:
1. on päässyt eroon jännitystilastaan.
2. on päässyt eroon hyökkäyshalustaan.
3. on päässyt eroon vaateita esittävästä, omantunnon soimaamasta minästään.
4. on päässyt eroon minästä, joka tunsi olevansa eristetty ja kapinassa koko maailmaa vastaan.
5. on antautumisen tapahduttua helpottunut.
6. on antautumisen tapahduttua luonnollinen
7. on antautumisen tapahduttua tosiasiat paremmin näkevä ihminen.
8. on antautumisen tapahduttua ihminen, joka voi olla ja elää elämässään ” elä ja anna elää”-periaatteen pohjalta.
Omassa työssäni, yli 20 vuotta päihdeongelmaisten työskennelleenä, olen nähnyt tämän ilmiön, johon liittyy se, että rauhoittavat lääkkeet voi ottaa välittömästi pois – ihmisen pää selkiintyy. Eräs 10 vuotta narkomaanin elämää viettänyt kertoi raitistumisensa jälkeen ensi kertaa näkevänsä millainen hänen kotikaupunkinsa oli, jossa hän oli yli 30 vuotisen elämän aikana asunut vankilajaksoja lukuun ottamatta.
Antautuminen, raittiiksi kääntyminen, ei ole tahdon asia
HMT:n mukaan antautuminen tekona ei ole tahdon asia, se on tiedostamaton tapahtuma. Antautuminen ei ole tahdon asia, vaikka päihdeongelmainen haluaisikin antautua. HMT:n mukaan antautuminen tapahtuu, kun määrätyt alitajuiset piirteet omaava mieli joutuu määrättyyn olosuhteiden asetelmaan. Tällöin antautuminen on ennustettavissa huomattavalla varmuudella, HMT jatkaa.
Antautuminen pitää ymmärtää kaikkine alitajuntaan ulottuvine vivahteineen, ennen kuin antautumisen todellisesta sisällöllisestä merkityksestä saadaan aavistus.
HMT kertoo artikkelissa ”Napoleonista” (yhtiötoverien antama nimi potilaan ärtyessä käyttämiensä itsevaltiaan otteiden vuoksi), joka tuli hoitolaitokseen selviämään. HMT kertoo, että ollakseen häntä painostamatta, mikä vain herättäisi lisävastustusta, he esittivät hänelle tosiasiat ja jättivät hänet silleen. Hitaasti, kerta kerralta kasvattaa potilasta tajuamaan tilaansa liittyvä vaara. Napoleonin annettiin tulla ja mennä suurin piirtein niin kuin hän halusi. Napoleonia muistutettiin, että hänen olisi tehtävä jotakin juomiselleen. Napoleonia muistutettiin, ettei hoitohenkilökunta ollut kiinnostunut sen hetkisen juomakierteen katkaisusta, vaan todellisesta ongelmasta: miten häntä voitiin auttaa lopettamaan juominen. Hoidossa keskityttiin potilaan elämäntilanteeseen tavoitteena tuottaa ”dynamiitin, joka räjäyttäisi hänet irti itsekeskeisyyden pyörteistä”.
Napoleon kertoo myöhemmin kyseisestä hoitovaiheesta: ” Tulin tänne mielelläni, te ette pelkästään väitelleet kanssani. Tiesin aina tarkkaan, miten te suhtauduitte ja tiesin, etten kyennyt hämäämään teitä vähääkään.”
Erityisen vakavan juopottelukerran (vaimo uhkasi erota, yhtiökumppanit lähteä) jälkeen HMT totesi potilaalle suorasukaisesti, että hänen oli allekirjoitettava kuukauden hoitosopimus tai mentävä muualle, sillä hoitolaitos ei enää halunnut jatkuvaa edestakaisin juoksua. Potilas meni Hilltopiksi nimettyyn mökkiin, jossa hän 3-4 päivän päästä oli vieroitettu alkoholista (oma lisäys: ilman rauhoittavia 1930-luvulla) ja hän kykeni ajattelemaan melko selvästi.
Potilas ensimmäisen viikon lopulla ensi kerran suostui keskustelemaan helvetistä, johon oli aviokumppaninsa saattanut ja tuntui katuvan vakavissaan. Yhtiökumppanien päätökset hän hyväksyi hiljaisena ja tunnusti oman vakavan halunsa muuttua. AA:han liittymisen myötä raittius muuttui pysyväksi.
- Te teitte minulle jotakin, kun panitte minut allekirjoittamaan sen hoitosopimuksen. Tajusin, että olette vakavissanne… Tiesin tarvitsevani apua ja etten selviäisi yksin. Niinpä allekirjoitin hoitosopimuksen ja tunsin voivani paremmin heti siitä lähtien. Tein itselleni selväksi, etten enää yrittäisi hoitaa omaa tapaustani itse, vaan ottaisin vastaan määräyksiä.
- En suuttunut enkä halunnut väittää vastaan, kuten oli ollut tapanani. Minä tavallaan yllätin itseni olemalla heidän kanssaan samaa mieltä. Oli tosiaan hyvä olla, kun ei tarvinnut taistella. Tunsin oloni rauhallisemmaksi ja sisäisesti tyynemmäksi ja tätä on jatkunut siitä lähtien, vaikka tiedänkin, etten vielä ole selviytynyt ulos viidakosta, entinen ”Napoleon” kertoi.
Juovan alkoholistin taistelun päättyminen
Yritettyään itse hoitaa itseään alkoholisti ajautuu yhä syvemmälle epätoivoon (kuten on kuvattu alkoholismin vaiheet jutuissa), alkoholistit ajautuvat lopulta ”uhmamielisiksi yksilöiksi”, joiden persoonallisuuden tunnusomaisin piirre on taipumus aina vastustaa. Yrittäessään itse hoitaa itseään alkoholisti kulkee kohti omaa turmiotaan. Jos hän luopuu yhdenmiehentaistelustaan, antautuu ulkopuolisen avun edessä, niin hän voi päästä mielentilaan, jonka avulla hän voi pysyä raittiina.
Mitkä ovat ne alkoholistin ominaisuudet, jotka panevat heidät ryhtymään taisteluun, jossa on lopulta antauduttava tai kuoltava? HMT:n mukaan on kaksi omaisuutta: uhmakas yksilöllisyys ja mahtipontisuus.
Nämä kaksi ominaisuutta HMT:n mukaan voivat selittää sen, että alkoholistit ovat ”ei-niin-sairaiden” joukossa kaikkein järjettömin ja itsepäisin ihminen, joka ei kykene vastaanottamaan apua silloinkaan, kun hän hakee sitä.
Uhmakas yksilöllisyys ja mahtipontisuus vaikuttavat mielen tiedostamattomissa kerroksissa. HMT:n mukaan uhmamielisyys voidaan määritellä ominaisuudeksi, joka panee sitä omaavan yksilön viittaamaan kintaalla todellisuudelle antamatta sen häiritä elämistään.
Uhma on alkoholistin tehokas keino ahdistuksen tai niin usein ahdistusta herättävän todellisuuden hallitsemiseksi.
- Jos uhmaat tosiasiaa ja väität, ettei asia ole niin, ja jos onnistut tekemään sen alitajuisesti, voit juoda kuolemaasi saakka, ja koko ajan kieltää, että se olisi uhkaava kohtalosi, HMT tähdentää.
Uhma on suojapanssari, mitä luotettavin kilpi totuutta ja sen aiheuttamia paineita vastaan. Uhma on osa juovan alkoholistin sielunelämää.
Uhma naamioituu myös sangen todelliseksi ja luotettavaksi sisäisen lujuuden ja itseluottamuksen lähteeksi vakuuttaen: ” Minulle ei voi tapahtua mitään ikävää, koska osaan uhmata ja uhmaan joka tapauksessa”. Ihmiset jotka kohtaavat todellisuuden tällä tavoin – heille elämä on ainaista taistelua, jossa voiton korjaavat vahvat.
Uhma on myös myönteistä. Se on pelottoman ja kylmäverisen asioiden hoitamisen päälähde ja tilapäistoimintana uhma auttaa selviytymään monesta kiperästä tilanteesta.
Mahtipontisuus on ominaista kaikille alkoholistin reaktioille. Mahtailutaipumus on HMT:n mukaan peräisin alkoholistissa säilyneestä lapsen egosta. HMT:n mukaan sen sisältönä on, kuten muissakin neuroottisissa tiloissa, tyypillisesti kaikkivaltiustunto, pikaista toivomusten täyttymistä tarkoittavat vaateet ja taipumus tulkita turhautumat torjumisen ja rakkauden puuttumisen osoituksiksi. Neuroottinen jäänne lapsuudesta ilmenee alkoholistille tyypillisenä röyhkeytenä ja ylemmyydentuntona, jota ruokitaan ja ylläpidetään uhman voittojen sarjalla. Alkoholistin mahtailuasenteessa ei ole mitään, mikä erottaisi hänet tavallisesta neurootikosta, jonka lapsen ego säilyy tullakseen merkittäväksi tekijäksi aikuiselämässä. Alkoholistin itsekeskeisyys käyttäytymisessä on kaikkien helposti havaittavissa.
Antautuminen saa taistelun päättymään ja alkoholistin muuttumaan täysin toisenlaiseksi, mutta muutos ei ole tahdon asia, eikä aina helppoa. Uhmaisen ja mahtipontisen on itselleen vaikeinta hävitä.
Alkoholistin kaksijakoisuus
Alkoholistin uhmamielisyys sanoo, ettei ole totta, etten pystyisi hallitsemaan juomistani. Toisaalta tosiasiat puhuvat äänekkäästi ja pontevasti juuri päinvastaista. Neljään A:n alkoholistin ura etenee vääjäämättä – ajokortiton, akaton, ammatiton/työtön ja asunnoton.
Alkoholistin mahtailutaipumus julistaa, ettei ole mitään, mitä hän ei voisi hallita ja säännellä. Tosiseikat osoittavat vääjäämättä päinvastaista – alkoholisti ei voi ottaa edes yhtä ryyppyä juomisen karkaamatta päiväkausien tai jopa kuukausien juopotteluputkiksi.
Alkoholistin kaksijakoisuus on nyt ilmiselvää. Alkoholistin alitajuinen mieli torjuu uhmaus- ja mahtailukykynsä avulla sen, mitä tietoinen mieli havaitsee. Kaksijakoisuudesta johtuen alkoholistin juominen pelottaa häntä. Samalla kun juominen pelottaa alkoholistia, hänen alitajuinen mielensä (uhma ja mahtipontisuus) estävät häntä ryhtymästä toimiin juomisen johdosta. Alkoholistin alitajuinen mieli voi jättää – ja itse asiassa jättää – tiedostetun mielen vaatimukset huomioimatta.
Alkoholisti huomaa juopotteluun kuuluvan alamäkisuunnan, mikä täyttää hänen tietoisen mielen ja luo akuutin huolestumisen, joka sillä hetkellä hallitsee tietoisia mielentoimintoja ja tallentuu tietoisuuteen huolestuneisuutena, masennuksena, levottomuutena ja pelkona. Tässä mielentilassa alkoholisti on täynnä halua lopettaa juominen ja hän tarttuu hanakasti mihin tahansa tarjolla olevaan apuun. Alkoholisti on kriisi- ja tuskatilassa.
Kriisi- ja tuskatilassa ollessaan samanaikaisesti alkoholistille todellisuuden ärsyke (mikä tahansa elämän poikkipuolinen ärsyke) sattuu mielen tiedostamattomiin kerroksiin ja ärsyttää esiin uhma- ja mahtailureaktiot. Alitajuisten reaktioiden liikkeelle pääsemiseen kuluu vähemmän tai enemmän aikaa, ennen kuin tietoinen mieli osoittaa merkkejä taustalla olevan alitajunnan merkeistä (esim. alkoholistin puoliso tunnistaa kyllä, kun alkoholistin ”juomahammasta” alkaa kolotta, levottomuuden, joka kuivilla olevaan alkoholistiin syntyy). Hitaasti ja asteittain alitajuiset asenteet pääsevät hallitseviksi (esim. kuivilla oleva ärtyisä alkoholisti ”järjestää” puolisonsa kanssa riidan, jota voi käyttää tekosyynä ryyppäämään ratkeamiseen).
Alitajunnan uhman ja mahtailun palatessa takaisin, vieroitus- ja katkaisuhoidossa laitoksissa hoidossa olevat alkoholistit ilmaisevat vähemmän huolestumistaan juomisestaan. Alkoholistit valittavat, että heidät toimitettiin turhan hätäisesti saamaan apua. Alkoholistit kertovat, ettei heidän tilansa ole yhtään huonompi kuin muiden alkoholia käyttävien. Alkoholistit sanovat, että muiden huoli heidän juomisestaan on typerää ja mielivaltaista puuttumista heidän oikeuksiinsa. Lopulta alkoholistilla on vain muisto omasta äkillisestä huolestumisenpuuskastaan, uhma ja mahtipontisuus ovat syöneet huolestumisen omasta juomisestaan. Huolestuminen omasta juomisesta on menettänyt tehonsa kärsimyksen muistuttajana ja muuttumishalua luovana ärsykkeenä.
Tämä kiertokulku jatkuu toistaen itseään niin kauan kuin uhma ja mahtailu jatkavat toimintaansa ylittämällä tehollaan. Itsen muistan konsultoimani potilaan, joka oli tullut 160. katkaisuhoitojaksolleen paikalliseen katkaisuhoitopaikkaan vajaan 10 vuoden aikana. Hän kuoli alle 50-vuotiaana viinaan.
Kuinka alkoholistin antautuminen, raitistuminen, tapahtuu?
Mitkä ovat ne olosuhteet, jotka saavat alkoholistin antamaan periksi? Napoleonilla hänen kuntonsa oli saavuttanut pisteen, jossa vaimo ja yhtiökumppanit uhkasivat jättää hänet yksin selviytymään. HMT:n mukaan häntä uhkasi urakka huolehtia itse aivan yksin itsestään ja kunnostaan, joten hän haki HMT:n apua ja suojelusta, jotta HMT ottaisi hänet katkaisuhoitoon ja siten palauttaisi taas kerran hänen kykynsä omaksua menestyksekäs uhman ja mahtailun rooli. HMT kieltäytyy noudattamasta aikaisempaa rooliaan. Psykiatrina HMT oli päättänyt olla enää täyttämättä mielin määrin potilaansa toiveita ja sovittaa toimenpiteensä siihen, mitä potilas tarvitsi.
Pyytäessään Napoleonia allekirjoittamaan hoitosopimuksen, HMT tiesi, että hänen muut olosuhteensa olivat erilaiset kuin ennen ja että olin hänen ainoa mahdollisuutensa. HMT kertoi Napoleonille suoraan, ettei hän enää ohjannut omaa tapaustaan eikä HMT:ää mielensä mukaan. HMT:n mukaan hänen viimeinen kulissinsa oli poistettu. Hänellä ei ollut paikkaa, mihin uhmansa ja mahtailunsa kanssa mennä. Eikä Napoleon voinut uhmata HMT:ää, joka oli Napoleonin ainoa jäljellä oleva toivon rahtu. HMT:stä oli tullut Napoleonin viimeinen keino hädän hetkellä. Napoleon kävi lyhyen sisäisen taistelun ja sen jälkeen hän allekirjoitti hoitosopimuksen. Antautumisen teko oli tapahtunut.
HMT:n mukaan potilas allekirjoitti hoitosopimuksen, koska
1. häneltä oli kaikki tuki evätty.
2. hän ei voinut suuttumalla uhmata niitä, jotka vetivät tukensa pois, koska hän tiesi heidän olleen kärsivällisiä ja pitkämielisiä.
3. hän havaitsi olevansa epätoivoisesti avun tarpeessa.
4. hänellä ei ollut enää mahtailevia luuloja jäljellä siitä, kykenisikö hän juomaan kuten muut.
5. hänessä ei ollut enää tiedostamatonta uhmaa eikä mahtipontisuutta, joiden turvin taistella.
6. hän oli joutunut tappiolle, minkä hän itsekin tiesi ja tunsi.
Miksi seuraa myönteinen vaihe antautumisesta?
HMT kertoo, ettei hän tarkalleen tiedä miksi myönteinen vaihe tulee. Antautuminen, raittiuden hyväksyminen, merkitsee taistelun päättymistä, jota loogisesti näyttää seuraavan sisäinen rauha ja tyyneys.
Alistumisessa alkoholisti hyväksyy todellisuuden tietoisesti, mutta ei alitajuisesti. Alkoholisti hyväksyy alistuessaan käytännön tosiasiana, ettei hän voi väistää todellisuutta sillä hetkellä, mutta hänen alitajunnassaan päilyy tunne ”vielä tulee se päivä”, mikä viittaa todellisuuden hyväksymisen puuttumiseen ja osoittaa vakuuttavasti, että alkoholistin sisäinen taistelu on yhä käynnissä.
Alistuminen, joka parhaimmillaankin on vain pintapuolista myöten antamista, alkoholistin sisäinen jännitys jatkuu. Kun alkoholistin kyky hyväksyä todellisuus vaikuttaa alitajuisella tasolla, ei jäljelle jää sisäisen taistelun rippeitäkään. Taistelun päätyttyä toipuvaan alkoholistiin syntyy lisääntyvä huojennuksen tunne, joka merkitsee vapautta mielen kireydestä ja ristiriitaisuudesta.
HMT:n mukaan tarkkailemalla syntynyttä helpotuksen määrää, on täysin mahdollista saada selville, missä määrin todellisuuden hyväksyminen on tiedostamalla tasolla tapahtunut (kirjallisuudessa on olemassa HMT:n kirjoituksia uudempi yritys määritellä ns. AAA-profiili toipuvalla alkoholistilla).
Mitä suurempi on alkoholistin huojennus, sitä perusteellisempi on todellisuuden hyväksyminen (oma huomautus: mikä oli siis mahdollista ennen rauhoittavien lääkkeiden tulemista alkoholistien vieroitusoireiden hoitoon. Nykyiset rauhoittavat lääkkeet pitävät alkoholistin useita päiviä ”lillumassa jossakin”, eikä siinä paljon todellisuuden hyväksymistä harjoitella. Monesti alkoholistit poistuvat hoidosta pilleripöllyssä).
Mikä on antautumisteko?
HMT:n mukaan sitä on pidettävä hetkenä, jolloin uhman ja mahtailun alitajuiset voimat todella lakkaavat vaikuttamasta. Kun antautuminen tapahtuu, alkoholisti on täysin avoin todellisuudelle, hän kykenee kuuntelemaan ja oppimaan ilman ristiriitaa ja taistelematta vastaan.
Antautumisen tapahduttua alkoholisti on vastaanottava elämään nähden, ei vastaanpaneva. Alkoholisti tuntee kuuluvuudentunnetta ja eheydentunnetta, josta tulee sisäisen rauhan ja tyyneyden lähde. Antautumisasenteen omaaminen vapauttaa yksilön juomisen pakkomielteestä. Toisin sanoen antautuminen tekona on tilanne, jossa yksilö ei enää taistele elämää vastaan, vaan hyväksyy sen.
Antautuminen on tunne-elämän tila, jossa yksilö kykenee pysyvästi hyväksymään todellisuuden. Todellisuudessa henkilö voi elää ja toimia vastuunsa tiedostavana ihmisenä ja tuntee itsensä vapaaksi tekemään tuosta todellisuudesta elinkelpoisemman itselleen ja muille. Kyseessä ei ole pakko eikä kohtalonusko. Aidosti alitajuisessa antautumisessa todellisuuden hyväksyminen merkitsee sitä, että yksilö voi toimia todellisuudessa ja vaikuttaa siihen toimillaan. Antautumisen tunnetila on myönteinen ja luova.
HMT:n mukaan antautumistekoa seuraa antautumistila, jotka yhdessä muodostavat antautumisreaktion.
Ensimmäisessä AA-kokouksessa ollut 35-vuotias mies kertoo tarinansa HMT:lle:
- Olin hävinnyt taistelun. Olin yrittänyt kaikkea, eikä mikään ollut tehonnut… Olin epätoivon vallassa mennessäni ensimmäiseen AA-palaveriin. Päästyäni sinne, jotakin tapahtui. En tiedä vielä tänäkään päivänä (vuosi tapahtuman jälkeen), mitä se oli, mutta katselin siellä olevia miehiä ja naisia ja tajusin, että heillä oli jotakin, mitä tarvitsin.
- Niin sitten totesin itselleni: ”Nyt kyllä kuuntelen, mitä heillä on minulle sanottavanaan.” Siitä alkaen asiat ovat muuttuneet.
- Tiedän olevani alkoholisti, enkä koskaan anna sen tosiasian häipyä mielestäni.
Buddhalaisilla on sanonta, että kun oppilas on valmis, niin opettaja saapuu. Kun alkoholisti laittaa syrjään uhmansa ja mahtipontisuuteensa, hän voi kuulla, mitä hänelle puhutaan.
Samainen mies on saapunut HMT:n juttusille vuoden kuluttua raittiuden alkamisesta, kun hän oli alkanut oikutella kotona ja olla ärtyisä töissä, mitkä olivat oma-apuryhmän mukaan ”pahaenteisiä merkkejä”. HMT:n tulkinnan mukaan potilas ei ollut antautumisteon jälkeen saanut muutosta vielä pysyväksi, koska hän ei ollut kiinteyttänyt sitä toipuvaan persoonallisuuteensa. Hän oli hitaasti palaamassa entisiin asenteisiin ja tuntemistapoihin, jotka ruokkivat retkahdusta.
On tavallista, että alkoholistit, jotka toipuvat alkavat noin 3kk raittiuden jälkeen nähdä unia, jolloin he ovat ryyppäämässä. 6 kk kohdalla monet alkavat miettiä, ettei heillä niin kovin vaikea vika tainnut ollakaan, ja kokeilevat sitä yhtä ryyppyä… 12 kk kohdalla monet alkavat tai pystyvät ensi kerran miettimään jo muutakin kuin raittiutta. 5 vuoden raittiuden jälkeen monet alkoholistit alkavat muistaa liiankin hyvin, mistä perheestä ovat kotoisin, vaikka omat asiat ovat ihan hyvällä mallilla. Yli 10 vuoden raittiuksista retkahtaneet eivät oman uhman ja mahtipontisuuden paluun vuoksi pääse helposti takaisin oma-apuryhmään. Hyvin pitkistä raittiuksista retkahtaneet joutuvat opettelemaan oman ylpeytensä ja itsepäisyytensä nielemistä.
Vapautumisen ilmiö, joka panee ihmisen toteamaan, että joutumalla tappiolle elämässään hän löytää itsensä.
Antautuminen edeltää vapautumisen tunnetta. Antautuminen hiljentää sisäisen kamppailun ja vihamielisyyden. Antautuminen avaa ilmaisutietä itsestään viriäville sisäisen minän luoville aineksille.
Jo pelkällä päätöksellä mennä psykiatrille tai terapeutille on sen antautumispiirteen vuoksi usein helpottava vaikutus. Potilaat ovat usein aloittaneet muutoksen teon elämässään jo ajan varattuaan.
Valikoiva antautuminen, ”kuiva juoppo”
HMT:n mukaan joillekin tapahtuu ns. valikoiva antautuminen. Antautumiskokemusten jälkeen yksilö palautuu suunnilleen samaksi henkilöksi, kuin mitä oli aikaisemmin, mutta hän ei juo, eikä enää taistele asian kanssa. Hänen antautumisensa ei ole antautumista elämän edessä, vaan alkoholin edessä. Oma-apupuheessa puhutaan ns. kuivasta juoposta, ei raittiista juoposta.
Eräs alkoholisti sanoi kerran, että hänestä Raamattu on hyvä kirja, jossa on vain yksi puute. Kysyessäni, mikä se oli, hän vastasi, ettei se ollut hänen kirjoittamansa. Omavoimaisuus koostuu uhmasta ja mahtipontisuudesta, vaikka se olisi piilotettu huumorinkin alle.
Vastustusasenteesta luopuminen hoidon aikana on todellisuudessa antautumisteko, jota tyypillisesti seuraa myönteinen mielentila, jossa vastustusainesta ei enää ole jäljellä.
HMT:n mukaan vastustuksen kohtaaminen ja sen kanssa työskentely on terapian jokapäiväisiä tehtäviä. Potilailla on oivalluksen ja ymmärryksen hetkensä, myönteinen tila, kääntymyksen hetki.
HMT sanoo, että ”onnistuneen tulkinnan” myönteinen jälkivire ei ole sen kestävämpi kuin ”kääntymiskokemuksen” myönteinen vaihe. Kummatkin ovat väliaikaisia. Kummatkin korjautuvat ennen pitkää uusilla vastustusasenteilla ja kielteisillä tunteilla. Kummatkin vaativat lisämuutoksia alitajunnan rakenteissa ennen kuin antautumisen teko asettuu vakaaksi antautumisen tilaksi, jossa uhma ja mahtipontisuus eivät enää sotke toipumista. Antautumisen tilaksi, jossa mielentyyneys ja kyky toimia ihmisen tavoin ovat päässeet voitolle.
HMT:n mukaan, antautuminen eli alkoholistin kääntyminen raittiiksi, kääntymiskokemusta leimaavat seuraavat asiat:
1. Nimenomaan antautuminen tekona panee alulle muutoksen kielteisestä myönteiseen.
2. Antautumisteko tapahtuu, kun alitajuiset uhma- ja mahtailuasenteet ovat sillä kertaa menettäneet täysin tehonsa olosuhteiden tai todellisuuden pakosta.
3. Antautumisteko ja sitä seuraava muutos ovat toisistaan erottamattomat, koska voidaan perustellusti olettaa, että ellei tapahdu muutosta, ei tapahdu antautumistakaan.
4. Myönteinen vaihe on itse asiassa antautumisen tila, joka seuraa antautumistekoa.
5. Katharsiksessa esiintyvä ns. käänne on itse asiassa antautumistila, jonka antautumisteko on aiheuttanut.
6. Antautumistila- jos se säilyy – antaa kaikkeen ajatteluun ja tuntemiseen tunnevireen, joka takaa tervehdyttävän muutoksen.
LT Harry M Tieboutin (HMT) artikkeli Antautuminen tekona terapeuttisessa prosessissa on jatkoa artikkelille Antautuminen vai mukautuminen, jossa psykiatri tarkastelee prosessia, jossa alkoholisti raitistuu pysyvästi. HMT on nimennyt ilmiön ”kääntymiseksi”.
HMT:n mukaan kääntymiselle, alkoholistin pysyvälle raitistumiselle, on ominaista, että siihen liittyy myönteinen mielen perusvire. Myönteinen mielen perusvire saattaa ilmaantua määrätyissä olosuhteissa täysin ilman erityistä apua, psykiatrista tai muuta. Uudella mielentilalla on ratkaisevasti terveempi sävy ajattelussa ja tuntemisessa verrattuna uhmaiseen ja kielteiseen asenteeseen, joka edelsi raitistumista.
Jokainen AA-ryhmä on juuri niin hyvä kuin se osaa ottaa tulokkaan vastaan, on tapana AA-ryhmissä sanoa.
1930-luvulla HMT uskoi, että myönteinen mielen perusvire voisi tulla varsinaiseksi tavoitteeksi terapiassa, sillä heti kun se oli saatu aikaan, yksilön asenteet ja vastaukset olivat hyvin paljon normaalimpia. Myönteisen asennoitumisen luominen kuuluu menestyksellisen terapiaohjelman olennaisiin piirteisiin. Ja jokainen kokemus, joka saa aikaan tuollaisen asennoitumisen tai mielenvireen, ansaitsee tulla huolellisesti tutkituksi, koska se saattaa vaikuttaa valaisevasti koko hoitoon.
HMT tekemiensä havaintojen pohjalta päätyi siihen, että kääntymiskokemuksen ymmärtämisen avain on löydettävissä antautumisteosta, joka laittaa kääntymiskokemuksen, raitistumisen, alkuun.
HMT:n mukaan kääntymisessä tapahtuu potilaan asenteiden eri puolissa huomattavia ja syvällisiä muutoksia. Henkilö, joka on saavuttanut myönteisen mielen perusvireen (raitistunut, ei vain kuivilla), on:
1. on päässyt eroon jännitystilastaan.
2. on päässyt eroon hyökkäyshalustaan.
3. on päässyt eroon vaateita esittävästä, omantunnon soimaamasta minästään.
4. on päässyt eroon minästä, joka tunsi olevansa eristetty ja kapinassa koko maailmaa vastaan.
5. on antautumisen tapahduttua helpottunut.
6. on antautumisen tapahduttua luonnollinen
7. on antautumisen tapahduttua tosiasiat paremmin näkevä ihminen.
8. on antautumisen tapahduttua ihminen, joka voi olla ja elää elämässään ” elä ja anna elää”-periaatteen pohjalta.
Omassa työssäni, yli 20 vuotta päihdeongelmaisten työskennelleenä, olen nähnyt tämän ilmiön, johon liittyy se, että rauhoittavat lääkkeet voi ottaa välittömästi pois – ihmisen pää selkiintyy. Eräs 10 vuotta narkomaanin elämää viettänyt kertoi raitistumisensa jälkeen ensi kertaa näkevänsä millainen hänen kotikaupunkinsa oli, jossa hän oli yli 30 vuotisen elämän aikana asunut vankilajaksoja lukuun ottamatta.
Antautuminen, raittiiksi kääntyminen, ei ole tahdon asia
HMT:n mukaan antautuminen tekona ei ole tahdon asia, se on tiedostamaton tapahtuma. Antautuminen ei ole tahdon asia, vaikka päihdeongelmainen haluaisikin antautua. HMT:n mukaan antautuminen tapahtuu, kun määrätyt alitajuiset piirteet omaava mieli joutuu määrättyyn olosuhteiden asetelmaan. Tällöin antautuminen on ennustettavissa huomattavalla varmuudella, HMT jatkaa.
Antautuminen pitää ymmärtää kaikkine alitajuntaan ulottuvine vivahteineen, ennen kuin antautumisen todellisesta sisällöllisestä merkityksestä saadaan aavistus.
HMT kertoo artikkelissa ”Napoleonista” (yhtiötoverien antama nimi potilaan ärtyessä käyttämiensä itsevaltiaan otteiden vuoksi), joka tuli hoitolaitokseen selviämään. HMT kertoo, että ollakseen häntä painostamatta, mikä vain herättäisi lisävastustusta, he esittivät hänelle tosiasiat ja jättivät hänet silleen. Hitaasti, kerta kerralta kasvattaa potilasta tajuamaan tilaansa liittyvä vaara. Napoleonin annettiin tulla ja mennä suurin piirtein niin kuin hän halusi. Napoleonia muistutettiin, että hänen olisi tehtävä jotakin juomiselleen. Napoleonia muistutettiin, ettei hoitohenkilökunta ollut kiinnostunut sen hetkisen juomakierteen katkaisusta, vaan todellisesta ongelmasta: miten häntä voitiin auttaa lopettamaan juominen. Hoidossa keskityttiin potilaan elämäntilanteeseen tavoitteena tuottaa ”dynamiitin, joka räjäyttäisi hänet irti itsekeskeisyyden pyörteistä”.
Napoleon kertoo myöhemmin kyseisestä hoitovaiheesta: ” Tulin tänne mielelläni, te ette pelkästään väitelleet kanssani. Tiesin aina tarkkaan, miten te suhtauduitte ja tiesin, etten kyennyt hämäämään teitä vähääkään.”
Erityisen vakavan juopottelukerran (vaimo uhkasi erota, yhtiökumppanit lähteä) jälkeen HMT totesi potilaalle suorasukaisesti, että hänen oli allekirjoitettava kuukauden hoitosopimus tai mentävä muualle, sillä hoitolaitos ei enää halunnut jatkuvaa edestakaisin juoksua. Potilas meni Hilltopiksi nimettyyn mökkiin, jossa hän 3-4 päivän päästä oli vieroitettu alkoholista (oma lisäys: ilman rauhoittavia 1930-luvulla) ja hän kykeni ajattelemaan melko selvästi.
Potilas ensimmäisen viikon lopulla ensi kerran suostui keskustelemaan helvetistä, johon oli aviokumppaninsa saattanut ja tuntui katuvan vakavissaan. Yhtiökumppanien päätökset hän hyväksyi hiljaisena ja tunnusti oman vakavan halunsa muuttua. AA:han liittymisen myötä raittius muuttui pysyväksi.
- Te teitte minulle jotakin, kun panitte minut allekirjoittamaan sen hoitosopimuksen. Tajusin, että olette vakavissanne… Tiesin tarvitsevani apua ja etten selviäisi yksin. Niinpä allekirjoitin hoitosopimuksen ja tunsin voivani paremmin heti siitä lähtien. Tein itselleni selväksi, etten enää yrittäisi hoitaa omaa tapaustani itse, vaan ottaisin vastaan määräyksiä.
- En suuttunut enkä halunnut väittää vastaan, kuten oli ollut tapanani. Minä tavallaan yllätin itseni olemalla heidän kanssaan samaa mieltä. Oli tosiaan hyvä olla, kun ei tarvinnut taistella. Tunsin oloni rauhallisemmaksi ja sisäisesti tyynemmäksi ja tätä on jatkunut siitä lähtien, vaikka tiedänkin, etten vielä ole selviytynyt ulos viidakosta, entinen ”Napoleon” kertoi.
Juovan alkoholistin taistelun päättyminen
Yritettyään itse hoitaa itseään alkoholisti ajautuu yhä syvemmälle epätoivoon (kuten on kuvattu alkoholismin vaiheet jutuissa), alkoholistit ajautuvat lopulta ”uhmamielisiksi yksilöiksi”, joiden persoonallisuuden tunnusomaisin piirre on taipumus aina vastustaa. Yrittäessään itse hoitaa itseään alkoholisti kulkee kohti omaa turmiotaan. Jos hän luopuu yhdenmiehentaistelustaan, antautuu ulkopuolisen avun edessä, niin hän voi päästä mielentilaan, jonka avulla hän voi pysyä raittiina.
Mitkä ovat ne alkoholistin ominaisuudet, jotka panevat heidät ryhtymään taisteluun, jossa on lopulta antauduttava tai kuoltava? HMT:n mukaan on kaksi omaisuutta: uhmakas yksilöllisyys ja mahtipontisuus.
Nämä kaksi ominaisuutta HMT:n mukaan voivat selittää sen, että alkoholistit ovat ”ei-niin-sairaiden” joukossa kaikkein järjettömin ja itsepäisin ihminen, joka ei kykene vastaanottamaan apua silloinkaan, kun hän hakee sitä.
Uhmakas yksilöllisyys ja mahtipontisuus vaikuttavat mielen tiedostamattomissa kerroksissa. HMT:n mukaan uhmamielisyys voidaan määritellä ominaisuudeksi, joka panee sitä omaavan yksilön viittaamaan kintaalla todellisuudelle antamatta sen häiritä elämistään.
Uhma on alkoholistin tehokas keino ahdistuksen tai niin usein ahdistusta herättävän todellisuuden hallitsemiseksi.
- Jos uhmaat tosiasiaa ja väität, ettei asia ole niin, ja jos onnistut tekemään sen alitajuisesti, voit juoda kuolemaasi saakka, ja koko ajan kieltää, että se olisi uhkaava kohtalosi, HMT tähdentää.
Uhma on suojapanssari, mitä luotettavin kilpi totuutta ja sen aiheuttamia paineita vastaan. Uhma on osa juovan alkoholistin sielunelämää.
Uhma naamioituu myös sangen todelliseksi ja luotettavaksi sisäisen lujuuden ja itseluottamuksen lähteeksi vakuuttaen: ” Minulle ei voi tapahtua mitään ikävää, koska osaan uhmata ja uhmaan joka tapauksessa”. Ihmiset jotka kohtaavat todellisuuden tällä tavoin – heille elämä on ainaista taistelua, jossa voiton korjaavat vahvat.
Uhma on myös myönteistä. Se on pelottoman ja kylmäverisen asioiden hoitamisen päälähde ja tilapäistoimintana uhma auttaa selviytymään monesta kiperästä tilanteesta.
Mahtipontisuus on ominaista kaikille alkoholistin reaktioille. Mahtailutaipumus on HMT:n mukaan peräisin alkoholistissa säilyneestä lapsen egosta. HMT:n mukaan sen sisältönä on, kuten muissakin neuroottisissa tiloissa, tyypillisesti kaikkivaltiustunto, pikaista toivomusten täyttymistä tarkoittavat vaateet ja taipumus tulkita turhautumat torjumisen ja rakkauden puuttumisen osoituksiksi. Neuroottinen jäänne lapsuudesta ilmenee alkoholistille tyypillisenä röyhkeytenä ja ylemmyydentuntona, jota ruokitaan ja ylläpidetään uhman voittojen sarjalla. Alkoholistin mahtailuasenteessa ei ole mitään, mikä erottaisi hänet tavallisesta neurootikosta, jonka lapsen ego säilyy tullakseen merkittäväksi tekijäksi aikuiselämässä. Alkoholistin itsekeskeisyys käyttäytymisessä on kaikkien helposti havaittavissa.
Antautuminen saa taistelun päättymään ja alkoholistin muuttumaan täysin toisenlaiseksi, mutta muutos ei ole tahdon asia, eikä aina helppoa. Uhmaisen ja mahtipontisen on itselleen vaikeinta hävitä.
Alkoholistin kaksijakoisuus
Alkoholistin uhmamielisyys sanoo, ettei ole totta, etten pystyisi hallitsemaan juomistani. Toisaalta tosiasiat puhuvat äänekkäästi ja pontevasti juuri päinvastaista. Neljään A:n alkoholistin ura etenee vääjäämättä – ajokortiton, akaton, ammatiton/työtön ja asunnoton.
Alkoholistin mahtailutaipumus julistaa, ettei ole mitään, mitä hän ei voisi hallita ja säännellä. Tosiseikat osoittavat vääjäämättä päinvastaista – alkoholisti ei voi ottaa edes yhtä ryyppyä juomisen karkaamatta päiväkausien tai jopa kuukausien juopotteluputkiksi.
Alkoholistin kaksijakoisuus on nyt ilmiselvää. Alkoholistin alitajuinen mieli torjuu uhmaus- ja mahtailukykynsä avulla sen, mitä tietoinen mieli havaitsee. Kaksijakoisuudesta johtuen alkoholistin juominen pelottaa häntä. Samalla kun juominen pelottaa alkoholistia, hänen alitajuinen mielensä (uhma ja mahtipontisuus) estävät häntä ryhtymästä toimiin juomisen johdosta. Alkoholistin alitajuinen mieli voi jättää – ja itse asiassa jättää – tiedostetun mielen vaatimukset huomioimatta.
Alkoholisti huomaa juopotteluun kuuluvan alamäkisuunnan, mikä täyttää hänen tietoisen mielen ja luo akuutin huolestumisen, joka sillä hetkellä hallitsee tietoisia mielentoimintoja ja tallentuu tietoisuuteen huolestuneisuutena, masennuksena, levottomuutena ja pelkona. Tässä mielentilassa alkoholisti on täynnä halua lopettaa juominen ja hän tarttuu hanakasti mihin tahansa tarjolla olevaan apuun. Alkoholisti on kriisi- ja tuskatilassa.
Kriisi- ja tuskatilassa ollessaan samanaikaisesti alkoholistille todellisuuden ärsyke (mikä tahansa elämän poikkipuolinen ärsyke) sattuu mielen tiedostamattomiin kerroksiin ja ärsyttää esiin uhma- ja mahtailureaktiot. Alitajuisten reaktioiden liikkeelle pääsemiseen kuluu vähemmän tai enemmän aikaa, ennen kuin tietoinen mieli osoittaa merkkejä taustalla olevan alitajunnan merkeistä (esim. alkoholistin puoliso tunnistaa kyllä, kun alkoholistin ”juomahammasta” alkaa kolotta, levottomuuden, joka kuivilla olevaan alkoholistiin syntyy). Hitaasti ja asteittain alitajuiset asenteet pääsevät hallitseviksi (esim. kuivilla oleva ärtyisä alkoholisti ”järjestää” puolisonsa kanssa riidan, jota voi käyttää tekosyynä ryyppäämään ratkeamiseen).
Alitajunnan uhman ja mahtailun palatessa takaisin, vieroitus- ja katkaisuhoidossa laitoksissa hoidossa olevat alkoholistit ilmaisevat vähemmän huolestumistaan juomisestaan. Alkoholistit valittavat, että heidät toimitettiin turhan hätäisesti saamaan apua. Alkoholistit kertovat, ettei heidän tilansa ole yhtään huonompi kuin muiden alkoholia käyttävien. Alkoholistit sanovat, että muiden huoli heidän juomisestaan on typerää ja mielivaltaista puuttumista heidän oikeuksiinsa. Lopulta alkoholistilla on vain muisto omasta äkillisestä huolestumisenpuuskastaan, uhma ja mahtipontisuus ovat syöneet huolestumisen omasta juomisestaan. Huolestuminen omasta juomisesta on menettänyt tehonsa kärsimyksen muistuttajana ja muuttumishalua luovana ärsykkeenä.
Tämä kiertokulku jatkuu toistaen itseään niin kauan kuin uhma ja mahtailu jatkavat toimintaansa ylittämällä tehollaan. Itsen muistan konsultoimani potilaan, joka oli tullut 160. katkaisuhoitojaksolleen paikalliseen katkaisuhoitopaikkaan vajaan 10 vuoden aikana. Hän kuoli alle 50-vuotiaana viinaan.
Kuinka alkoholistin antautuminen, raitistuminen, tapahtuu?
Mitkä ovat ne olosuhteet, jotka saavat alkoholistin antamaan periksi? Napoleonilla hänen kuntonsa oli saavuttanut pisteen, jossa vaimo ja yhtiökumppanit uhkasivat jättää hänet yksin selviytymään. HMT:n mukaan häntä uhkasi urakka huolehtia itse aivan yksin itsestään ja kunnostaan, joten hän haki HMT:n apua ja suojelusta, jotta HMT ottaisi hänet katkaisuhoitoon ja siten palauttaisi taas kerran hänen kykynsä omaksua menestyksekäs uhman ja mahtailun rooli. HMT kieltäytyy noudattamasta aikaisempaa rooliaan. Psykiatrina HMT oli päättänyt olla enää täyttämättä mielin määrin potilaansa toiveita ja sovittaa toimenpiteensä siihen, mitä potilas tarvitsi.
Pyytäessään Napoleonia allekirjoittamaan hoitosopimuksen, HMT tiesi, että hänen muut olosuhteensa olivat erilaiset kuin ennen ja että olin hänen ainoa mahdollisuutensa. HMT kertoi Napoleonille suoraan, ettei hän enää ohjannut omaa tapaustaan eikä HMT:ää mielensä mukaan. HMT:n mukaan hänen viimeinen kulissinsa oli poistettu. Hänellä ei ollut paikkaa, mihin uhmansa ja mahtailunsa kanssa mennä. Eikä Napoleon voinut uhmata HMT:ää, joka oli Napoleonin ainoa jäljellä oleva toivon rahtu. HMT:stä oli tullut Napoleonin viimeinen keino hädän hetkellä. Napoleon kävi lyhyen sisäisen taistelun ja sen jälkeen hän allekirjoitti hoitosopimuksen. Antautumisen teko oli tapahtunut.
HMT:n mukaan potilas allekirjoitti hoitosopimuksen, koska
1. häneltä oli kaikki tuki evätty.
2. hän ei voinut suuttumalla uhmata niitä, jotka vetivät tukensa pois, koska hän tiesi heidän olleen kärsivällisiä ja pitkämielisiä.
3. hän havaitsi olevansa epätoivoisesti avun tarpeessa.
4. hänellä ei ollut enää mahtailevia luuloja jäljellä siitä, kykenisikö hän juomaan kuten muut.
5. hänessä ei ollut enää tiedostamatonta uhmaa eikä mahtipontisuutta, joiden turvin taistella.
6. hän oli joutunut tappiolle, minkä hän itsekin tiesi ja tunsi.
Miksi seuraa myönteinen vaihe antautumisesta?
HMT kertoo, ettei hän tarkalleen tiedä miksi myönteinen vaihe tulee. Antautuminen, raittiuden hyväksyminen, merkitsee taistelun päättymistä, jota loogisesti näyttää seuraavan sisäinen rauha ja tyyneys.
Alistumisessa alkoholisti hyväksyy todellisuuden tietoisesti, mutta ei alitajuisesti. Alkoholisti hyväksyy alistuessaan käytännön tosiasiana, ettei hän voi väistää todellisuutta sillä hetkellä, mutta hänen alitajunnassaan päilyy tunne ”vielä tulee se päivä”, mikä viittaa todellisuuden hyväksymisen puuttumiseen ja osoittaa vakuuttavasti, että alkoholistin sisäinen taistelu on yhä käynnissä.
Alistuminen, joka parhaimmillaankin on vain pintapuolista myöten antamista, alkoholistin sisäinen jännitys jatkuu. Kun alkoholistin kyky hyväksyä todellisuus vaikuttaa alitajuisella tasolla, ei jäljelle jää sisäisen taistelun rippeitäkään. Taistelun päätyttyä toipuvaan alkoholistiin syntyy lisääntyvä huojennuksen tunne, joka merkitsee vapautta mielen kireydestä ja ristiriitaisuudesta.
HMT:n mukaan tarkkailemalla syntynyttä helpotuksen määrää, on täysin mahdollista saada selville, missä määrin todellisuuden hyväksyminen on tiedostamalla tasolla tapahtunut (kirjallisuudessa on olemassa HMT:n kirjoituksia uudempi yritys määritellä ns. AAA-profiili toipuvalla alkoholistilla).
Mitä suurempi on alkoholistin huojennus, sitä perusteellisempi on todellisuuden hyväksyminen (oma huomautus: mikä oli siis mahdollista ennen rauhoittavien lääkkeiden tulemista alkoholistien vieroitusoireiden hoitoon. Nykyiset rauhoittavat lääkkeet pitävät alkoholistin useita päiviä ”lillumassa jossakin”, eikä siinä paljon todellisuuden hyväksymistä harjoitella. Monesti alkoholistit poistuvat hoidosta pilleripöllyssä).
Mikä on antautumisteko?
HMT:n mukaan sitä on pidettävä hetkenä, jolloin uhman ja mahtailun alitajuiset voimat todella lakkaavat vaikuttamasta. Kun antautuminen tapahtuu, alkoholisti on täysin avoin todellisuudelle, hän kykenee kuuntelemaan ja oppimaan ilman ristiriitaa ja taistelematta vastaan.
Antautumisen tapahduttua alkoholisti on vastaanottava elämään nähden, ei vastaanpaneva. Alkoholisti tuntee kuuluvuudentunnetta ja eheydentunnetta, josta tulee sisäisen rauhan ja tyyneyden lähde. Antautumisasenteen omaaminen vapauttaa yksilön juomisen pakkomielteestä. Toisin sanoen antautuminen tekona on tilanne, jossa yksilö ei enää taistele elämää vastaan, vaan hyväksyy sen.
Antautuminen on tunne-elämän tila, jossa yksilö kykenee pysyvästi hyväksymään todellisuuden. Todellisuudessa henkilö voi elää ja toimia vastuunsa tiedostavana ihmisenä ja tuntee itsensä vapaaksi tekemään tuosta todellisuudesta elinkelpoisemman itselleen ja muille. Kyseessä ei ole pakko eikä kohtalonusko. Aidosti alitajuisessa antautumisessa todellisuuden hyväksyminen merkitsee sitä, että yksilö voi toimia todellisuudessa ja vaikuttaa siihen toimillaan. Antautumisen tunnetila on myönteinen ja luova.
HMT:n mukaan antautumistekoa seuraa antautumistila, jotka yhdessä muodostavat antautumisreaktion.
Ensimmäisessä AA-kokouksessa ollut 35-vuotias mies kertoo tarinansa HMT:lle:
- Olin hävinnyt taistelun. Olin yrittänyt kaikkea, eikä mikään ollut tehonnut… Olin epätoivon vallassa mennessäni ensimmäiseen AA-palaveriin. Päästyäni sinne, jotakin tapahtui. En tiedä vielä tänäkään päivänä (vuosi tapahtuman jälkeen), mitä se oli, mutta katselin siellä olevia miehiä ja naisia ja tajusin, että heillä oli jotakin, mitä tarvitsin.
- Niin sitten totesin itselleni: ”Nyt kyllä kuuntelen, mitä heillä on minulle sanottavanaan.” Siitä alkaen asiat ovat muuttuneet.
- Tiedän olevani alkoholisti, enkä koskaan anna sen tosiasian häipyä mielestäni.
Buddhalaisilla on sanonta, että kun oppilas on valmis, niin opettaja saapuu. Kun alkoholisti laittaa syrjään uhmansa ja mahtipontisuuteensa, hän voi kuulla, mitä hänelle puhutaan.
Samainen mies on saapunut HMT:n juttusille vuoden kuluttua raittiuden alkamisesta, kun hän oli alkanut oikutella kotona ja olla ärtyisä töissä, mitkä olivat oma-apuryhmän mukaan ”pahaenteisiä merkkejä”. HMT:n tulkinnan mukaan potilas ei ollut antautumisteon jälkeen saanut muutosta vielä pysyväksi, koska hän ei ollut kiinteyttänyt sitä toipuvaan persoonallisuuteensa. Hän oli hitaasti palaamassa entisiin asenteisiin ja tuntemistapoihin, jotka ruokkivat retkahdusta.
On tavallista, että alkoholistit, jotka toipuvat alkavat noin 3kk raittiuden jälkeen nähdä unia, jolloin he ovat ryyppäämässä. 6 kk kohdalla monet alkavat miettiä, ettei heillä niin kovin vaikea vika tainnut ollakaan, ja kokeilevat sitä yhtä ryyppyä… 12 kk kohdalla monet alkavat tai pystyvät ensi kerran miettimään jo muutakin kuin raittiutta. 5 vuoden raittiuden jälkeen monet alkoholistit alkavat muistaa liiankin hyvin, mistä perheestä ovat kotoisin, vaikka omat asiat ovat ihan hyvällä mallilla. Yli 10 vuoden raittiuksista retkahtaneet eivät oman uhman ja mahtipontisuuden paluun vuoksi pääse helposti takaisin oma-apuryhmään. Hyvin pitkistä raittiuksista retkahtaneet joutuvat opettelemaan oman ylpeytensä ja itsepäisyytensä nielemistä.
Vapautumisen ilmiö, joka panee ihmisen toteamaan, että joutumalla tappiolle elämässään hän löytää itsensä.
Antautuminen edeltää vapautumisen tunnetta. Antautuminen hiljentää sisäisen kamppailun ja vihamielisyyden. Antautuminen avaa ilmaisutietä itsestään viriäville sisäisen minän luoville aineksille.
Jo pelkällä päätöksellä mennä psykiatrille tai terapeutille on sen antautumispiirteen vuoksi usein helpottava vaikutus. Potilaat ovat usein aloittaneet muutoksen teon elämässään jo ajan varattuaan.
Valikoiva antautuminen, ”kuiva juoppo”
HMT:n mukaan joillekin tapahtuu ns. valikoiva antautuminen. Antautumiskokemusten jälkeen yksilö palautuu suunnilleen samaksi henkilöksi, kuin mitä oli aikaisemmin, mutta hän ei juo, eikä enää taistele asian kanssa. Hänen antautumisensa ei ole antautumista elämän edessä, vaan alkoholin edessä. Oma-apupuheessa puhutaan ns. kuivasta juoposta, ei raittiista juoposta.
Eräs alkoholisti sanoi kerran, että hänestä Raamattu on hyvä kirja, jossa on vain yksi puute. Kysyessäni, mikä se oli, hän vastasi, ettei se ollut hänen kirjoittamansa. Omavoimaisuus koostuu uhmasta ja mahtipontisuudesta, vaikka se olisi piilotettu huumorinkin alle.
Vastustusasenteesta luopuminen hoidon aikana on todellisuudessa antautumisteko, jota tyypillisesti seuraa myönteinen mielentila, jossa vastustusainesta ei enää ole jäljellä.
HMT:n mukaan vastustuksen kohtaaminen ja sen kanssa työskentely on terapian jokapäiväisiä tehtäviä. Potilailla on oivalluksen ja ymmärryksen hetkensä, myönteinen tila, kääntymyksen hetki.
HMT sanoo, että ”onnistuneen tulkinnan” myönteinen jälkivire ei ole sen kestävämpi kuin ”kääntymiskokemuksen” myönteinen vaihe. Kummatkin ovat väliaikaisia. Kummatkin korjautuvat ennen pitkää uusilla vastustusasenteilla ja kielteisillä tunteilla. Kummatkin vaativat lisämuutoksia alitajunnan rakenteissa ennen kuin antautumisen teko asettuu vakaaksi antautumisen tilaksi, jossa uhma ja mahtipontisuus eivät enää sotke toipumista. Antautumisen tilaksi, jossa mielentyyneys ja kyky toimia ihmisen tavoin ovat päässeet voitolle.
HMT:n mukaan, antautuminen eli alkoholistin kääntyminen raittiiksi, kääntymiskokemusta leimaavat seuraavat asiat:
1. Nimenomaan antautuminen tekona panee alulle muutoksen kielteisestä myönteiseen.
2. Antautumisteko tapahtuu, kun alitajuiset uhma- ja mahtailuasenteet ovat sillä kertaa menettäneet täysin tehonsa olosuhteiden tai todellisuuden pakosta.
3. Antautumisteko ja sitä seuraava muutos ovat toisistaan erottamattomat, koska voidaan perustellusti olettaa, että ellei tapahdu muutosta, ei tapahdu antautumistakaan.
4. Myönteinen vaihe on itse asiassa antautumisen tila, joka seuraa antautumistekoa.
5. Katharsiksessa esiintyvä ns. käänne on itse asiassa antautumistila, jonka antautumisteko on aiheuttanut.
6. Antautumistila- jos se säilyy – antaa kaikkeen ajatteluun ja tuntemiseen tunnevireen, joka takaa tervehdyttävän muutoksen.