Alpit ovat auringonvalossa kutsuvia
Alpit ovat auringonvalossa kutsuvia
Lentokone kaartaa Alppien vuorenhuippujen väliin. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko tekee vuorien ympäröimästä laaksosta postikorttimaisemaa. Olen aina pitänyt Itävaltaa jotenkin mauttomana ja värittömänä. Nyt auringonpaisteessa laskeutuminen Innsbruckin kentälle on hieno kokemus. Luonto on todella kaunista.
Vuoret näyttävät kutsuvilta, erään vuoren huipulla näytti olevan latuja. Voisi mennä vaikka hiihtämäänkin tuollaisella ilmalla. Laskettelurinteitä näkyy lentokoneesta useitakin, osasta on jo lumi sulanut pois. Schumacher ja kuollut lääketieteen opiskelija, josta oli Lääkärilehdessä kirjoitus, muistuttavat siitä, ettei laskettelu ole aina harmitonta puuhaa.
1980-luvulla minä kiertelin Sveitsissä, muistan tavanneeni ystäviä pienessä sveitsiläisessä kylässä. Aika hauska asia, muistaakseni tuo nuori nainen valmistui käsityöopettajaksi. Muistan kirjoittaneeni silloin Peer Gyntistä, kun tapasin kaksi miestä kävelemässä meitä vastaan. Muistaakseni kirjassa puhutaan föhn-tuulesta.
Henrik Ibsen kirjoitti hienon kirjan Peer Gyntistä, joka kertoo miehen elämästä, mielikuvituksesta ja suuresta rakkaudesta. Peerin isä juo kaikki rahansa ja jättää perheen köyhyyteen, Peer haaveilee paremmasta elämästä, mutta Peerin paheena ovat ylimielisyys ja rehvastelu. Peer kiertelee mielikuvituksellisesti maailmalla. Lopulta Peer palaa kotiin ja tapaa taas Solveigin , joka on odottanut maailmalla kiertelevää miestä kotiin. Grieg sävelsi maailmankuulun kappaleen Peer Gyntin paluu – Solveigin laulu on tuosta hetkestä, kun Peer hullujenhuoneen palaa kotikonnuilleen ja oppii rakastamaan Solveigia, joka on odottanut häntä.
Alpit ovat todella kauniit. Tuuli on kova auringonpaisteissa Innsbruckissa. Camilla Tillingin laulama Solveigin laulu Paavo Järven säveltämänä on kaunista kuunneltavaa. Se nostaa ajatukset korkeuteen, kuin nousisi vuorille tai kuin lähestyisi pääsiäistä. Kuin Korkein Voima ilmentyisi noista auringossa kylpevistä vuorista. Kuin Jumalan rakkaus paistaisi silmille, niin että se häikäisee. Kuin olisi kiitollinen kaikesta – ainakin tämän hetken.
Käveltyäni päivän ympäri Innsbruckin katuja tutustuessani kaupunkiin, päätin etsiä paikan syödä. En käynyt yhdessäkään kaupassa. Alan oikeastaan jo inhota, kun kaikkialla on Dieseliä, Benettonia ja noita samoja merkkiliikkeitä, joita on ympäri maailmaa. Mittarimadosta mallia otettu takki tuntuu olevan muotia, lähes jokaisella on sellainen. Olikohan tuo se, mihin japanilaiset keksivät kankaan? Kevyt ja kaikilla ominaisuuksilla oleva takki on tietysti kätevä, mutta se jaokkeisuus on hieman huvittavaa. Kyllä mainos ja muoti kannattavat.
Kaikkialla maailman kaupungeissa on noita pikaruokapaikkoja kebab, pizza ja muuta pikaista tarjottavaa– kyllä paikallinen ruoka on se, mitä haluaisin syödä. En siis tutkinut mitään nettiä ruokapaikkojen suhteen, vaan tuntumalla etsin, minne menisin. Minulla on sääntö, että jos siellä ei ole yhtään alkuasukasta, niin se ruoka ei voi olla hyvää, oli nimi tai paikka mitä tahansa.
Lopulta astun tiettyyn baariin, jossa on useita eri paikkoja. Suuntaan sinne, missä näyttää olevan eniten porukkaa – se onkin tupakoitsijoiden puoli. Minä en taas pidä tupakansavusta ollenkaan. Suomessa ei taida enää olla tuollaisia paikkoja, joissa saa tupakoida. Paikallinen tarjoilijanainen on puhelias, vaikka ei juuri englantia puhukaan – hän suosittelee minulle paikallisen annoksen, joka on tuhti annos makaronia, sieniä ja lihaa sekä tietysti paikallista olutta.
Paikan valomainoksessa esitetään föhn-tuulta, joka puhaltaa tuopin vaahdot pois lasin päältä. Paikalliset miehet tulevat juomaan olutta, kaksi pientä tuoppia ja parin litran kannu olutta, josta he kaatelevat toisilleen. Paikallinen kieli on hauskan kuuloista. Taksissa yritän puhua saksaa, sen minkä muistan kolmenkymmenen vuoden takaa.
Päivän Hesari kirjoitti, että kaksi miljardia menee päihteiden suoriin kustannuksiin, siis viidesosa koko kustannusvajeestamme tai kaksi kolmasosaa siitä, mistä poliitikot juuri nyt riitelevät. Vuodessa! Välilliset kustannukset ovat lähempänä koko tuota kustannusvajetta., 10 miljardia. Vuodessa! Ja joku haluaa vielä keskustella kannabiksen laillistamisesta. Vielä lisää päihteitä, johon liittyy aina rikollisuus. 4 % rikoksenuusijoista tekee 72% rikoksista, kertoo uusin Yhteiskuntapolitiikka-lehti. Onkohan meillä liian pehmeät rangaistukset rikoksenuusijoille? Vai lainsäätäjillä liian pehmeät päät?
Kun kävelin maanantaipäivänä Innsbruckissa, niin näin alkoholisteja ja narkomaaneja kadulla. Eräs täysin kännissä oleva nainen pummaa rahaa. On oikeasti surullista katsoa, kuinka ihmisten elämä menee täysin hukkaan päihteiden kanssa. Kunpa ihmiset tajuaisivat mennä AA:han ja NA:han, tehdä 12 askelta ja saada elämänsä takaisin. Meillä vähän vinosti katsotaan 12 askeleen ohjelmaa, ainutta joka on osoittanut jotain tehoa päihdeongelmaan. Korvaushoito totta kai tehoaa, koska ihmiselle annetaan sitä, mitä hän haluaa. Eli laillista päihdettä. Alkoholikorvaushoito tulee varmaan sitten, kun se ei ole tuottava bisness yrityselämälle.
Meidän suomalainen päihdepolitiikka alkaa olla niin metsässä, etten en enää ole kiinnostunut osallistumaan edes keskusteluun asiasta. Ehkä tarvitsemme kunnollisen romahduksen. Alkoholisti tai narkomaani jokaisen suomalaisen kotona.
Toisaalta jos kaikista päivystykseen tulevista ihmisistä alkaa olla jopa puolet arkipäivänäkin humalassa, niin pitäisi kello kilistä jonkun päässä, tai useammankin. Väkivallanteot tehdään päihtyneenä. Raittiuden pitäisi varmaan taas nousta arvoonsa yleisenä arvona, ja päihtymisen olla epänormaalia. Nyt on päinvastoin. Niillä joilla on arvot kohdalla ovat syrjässä median keskusteluissa. Poikkeavuudet jyräävät mediassa, vähemmistön terrori on menossa.
On tavallaan absurdia katsella tuota kehitystä, joka näkyy silmien edessä. Miltähän se mahtaa näyttää kasvavien lasten silmissä, kun suurin osa aikuisista on päihtyneenä tai humalassa? Monena päivänä viikossa? Sitten käydään keskustelua, että kyllä lapset pitää vanhemmilleen palauttaa. Etelä-Saimaassa oli raikas juttu, kun nuori kertoi, mitä se huostaanotto oikeasti tarkoittaa. Meillekin psykiatrialle tulee nuoria, joilla on käytöshäiriö, siis ei rajoja. Ei käytöshäiriö ole välttämättä psykiatrinen sairaus, joka vaatii psykiatrista osastoa. Se vaatii rajoja, jotka joku asettaa. Tein aikanaan vähän yhteistyötä ammatillisten nuorten sijoituskotien kanssa, kun Kuttula- uutisointi oli kovimmillaan. Ne kodit, missä oli kovimmat säännöt, pärjäsivät parhaiten käytöshäiriöisten kanssa. Mediassa teoreetikot, jotka eivät ole hoitaneet ensimmäistäkään käytöshäiriöistä edes päivää tai viikkoa kauemmin, kertovat, miten kauheaa rajat ovat. Ja kansa uskoo heitä.
Vastapäätä olevat miehet alkavat päihtyä ja jutut ”parantua”. Ihmiset puhuvat Innsbruckissa yllättävän vähän englantia, taksikuski ei ollenkaan ja tarjoilijakin vähän. Kaikki kantavat punavalkoisia lippuja, ihmettelen mitähän tuo on, kunnes minulle paljastuu, että Itävalta juhlii Sotsin olympialaisia. Keskustassa on suuri väenpaljous – Itävalta sai 17 mitalia. Avaan television, josta tulee suora lähetys paikasta, jonka ohi vähän aikaa sitten kävelin.
Niin kyllä täällä sitten urheillaankin. Urheilu ja alkoholi eivät pitäisi kuulua yhteen, mutta jo Lasse Kangas osoitti tutkimuksissaan, että nuoret jääkiekkoilijat juovat muita nuoria enemmän. Nyt meidän oma Paavo, se pienempi punainen, oli myös juomassa jääkiekkoilijoiden kanssa. Iltapäivälehdistö on tekopyhää – ministeri on ollut sikahumalassa.
Montako paikkaa tai tapahtumaa yhteiskunnassamme on vielä, jossa ei tarjota alkoholia? Montako kertaa ministerit ja muut ovat olleet humalassa julkisesti? On ollut laastaria ja muuta.
Suomessa on tapana, että ensin tapahtumaan mietitään, mihin kohtaan laitetaan kaljateltta ja sitten mietitään, mikähän se tapahtuma voisi olla, jotta se mahdollistaisi kaljanjuomisen?
Odottaessani bussia kaupunkiin, rähjäisennäköinen mies juo oluttölkkiään pysäkinpenkillä, muut odottavat pysäkin ulkopuolella kovassa tuulessa. Miksiköhän nuo alkoholistit tulevat aina julkiselle paikalle juomaan? Miksi se eivät häpeäänsä piilottele, vaan tuovat häpeänsä kaikkien nähtäville, niin että meidän pitäisi tuntea kanssahäpeä ja jonkun mielestä vieläpä kanssasyyllisyyttä heidän tekemistään virheistä? Jos suomalaiset osaisivat olla tekemisissä häpeän ja syyllisyyden kanssa, suoraan ilman kiertolenkkiä lapsuuteen, niin meillä kaikilla olisi helpompaa olla.
Välillä sitä toivoo, että kun pääsisi hetkeksi eroon kaikesta raskaasta ”arjesta”, mitä päivät näyttävät sisältävän. Jos niin katsoo, niin elämäänsä kyllästynyt tarjoilija Stuttgartin lentokentällä ja työhönsä kyllästyneet ihmiset eri paikoissa, joissa käy, herättävät ajatuksia siitä, että ihmiset tekevät päivänsä hyvin raskaaksi ajattelemalla raskaasti. Useat luulevat, että mielen raskauden voi huudella pois alkoholilla, pillereillä tai huumeilla. Ja kun se ei huuhtoudu pois, niin tekemällä saman virheen uudestaan luulevat, että siitä seuraa eri lopputulos. Ei seuraa, vaan tuo krooninen päihdeongelma, joita näkee joka puolella maailmaa.
Lappeenrannan rautatieasemalla kuuluisa alkoholisti – ihme että hän on vielä hengissä - oli keksinyt mielestään hyvän tavan pummata rahaa. Näytös meni niin, että hän toisti ” Kouvolasta asti olen kävellyt, nyt en viitsi enää kävellä metriäkään ” ja kiroilu päälle ja oli vihaisen oloinen, minkä jälkeen hän pummasi rahaa. Innsbruckin humalainen nainen oli kuin hänen siskonsa – käytös on samaa, vaikka kieli, maa ja rotu on vaihtunut. Kyllä päihde tyhmentää kaikki samalla tavalla.
Mitähän useimmille alkoholisteille ja narkomaaneille tapahtuu, kun he oikeasti avaavat silmänsä ja mielensä ja näkevät mihin ovat joutuneet? Monet tappavat itsensä, kun eivät pysty kohtaamaan sitä, mihin ovat itsensä valinnoillaan saattaneet. Henrik Ibsen taisi nähdä sekä alkoholisteja ja narkomaaneja kun hän kirjoitti Peer Gyntin.
Mikä pimeys vallitsee päässä, joka puhuu että huumeiden viihdekäyttö on joku normaali ilmiö? Jos insestistä tulisi yhtä yleistä kuin huumeidenkäytöstä, niin olisiko se sitten ´normaalia´? Päihtymystila on joka kerta aivojen myrkytystila, eikä sitä mikään muuta. Siis aivojen myrkytystila on normaali ilmiö, josta ei pidä missään nimessä mennä rangaistuksia jakelemaan? Koska hän tekee niin vain itselleen? Missä näitä THL:n tutkijoita oikein kasvaa?
Ihmisille pitäisi opettaa miten elämäntapahtumiin suhtaudutaan – selvin päin. Miten voi kohdata elämänsä ahdistavat asiat ja miten kohdata asiat, jotka pitää kohdata ilman mitään kiertelyjä ja muuta kuviokelluntaa. Puhutaan, että yhteiskunta tulee monimutkaisemmaksi, minkä voisi asioiden ratkaiseminen tulee vaikeammaksi. Varmasti tulee, jos unohtuu ne yksinkertaiset asiat, miten pitää toimia. Me maksamme postmodernismista tosi kalliin laskun.
Toisaalta jos poliitikkomme eivät osaa tehdä tarpeellisia ratkaisuja, niin olemme pian Pohjolan Kreikka. Voihan se olla niinkin, että suomalaisen yhteiskunnan tulee käyttäytyä kuin alkoholisti. Vieläkin kun on paskat housussa, niin vielä yrittää selittää, ettei se ole paskaa, se on yli 90% bakteereita, joita muun muassa Neste Oil mainostaa lentokentillä käyttävänsä uuden tulevaisuuden tekemiseen. Kyllä föhn-tuuli puhaltaa vaahdot päästä.
Yöllä kaikki pienet asiat näyttävät isoilta. Yöaikaan ei pitäisi miettiä ikäviä asioita ollenkaan. Yö tekee asioista suurempia kuin ne ovatkaan. Voin hyvin kulkea Suomessa ja sulkea silmäni kaikelta ikävältä. Sulkeutua kirjastooni miettimään ”suurempia ja tärkeämpiä asioita”. Aikansa voi käyttää hyödyllisemmin kuin pelkästään purnaamalla elämän epäkohdista.
Minulla on tänään tehtävä olla arvioimassa artikkelia ” Economic variety control from a modular perpective” tuotantotalouden seminaarissa Innsbruckissa. Artikkeli käsittelee miten asiakkaille voi tarjota uusia tuotteita, niin että se on mahdollisimman tehokkaasti tehty – logistisesti ja taloudellisesti. Tiesittekö, että venetsialaiset kauppiaat aloittivat tuotannon rationalisoinnin jo 1100-luvulla? Oli tiettyjä osia, joita varioitiin samassa tuotteissa., josta tehtiin hieman erinäköisiä samoista osista.
Tai tiesittekö, että kenraali Charles Renard vuonna 1877 pyrki kehittelemään armeijan aseita ja tuli keksineeksi ns. Renardin sarjat, joita käytetään vieläkin ISO-standardoinneissa. Ranskalaisten kirjoittama artikkeli miettii, miten Renaulteja voisi samalla tehdä juuri asiakkaan toiveiden mukaisesti, mutta käyttämällä mahdollisimman paljon jo olemassa olevia osia, niin että logistiikka toimisi mahdollisimman hyvin. Matemaattiset lauseet, jotka luettuna ymmärrän, muttei minulla muuten ole hajuakaan niiden laskemisesta, ovat hyvin, hyvin akateemisia.
Toinen artikkeli, jonka arvioin on ” The Pre-Positioning of Warehouses at Regional and Local Levels for a Humanitarian Relief Organization”, jossa britit ovat kehittäneet monikriteeripäätöksenteon systeemin, jolla voi miettiä minne katastrofivarastoja tulee maailmalla sijoittaa. Artikkelin matematiikka on huomattavasti helpompaa, mutta akateemisten artikkelien arkimerkityksellisyys on usein hatara. Tutkijat kirjoittelevat helposti toisilleen, ilman suurempaa merkitystä edes tiedeyhteisölle.
Meidän oma artikkeli on paljon käytännöllisempi, ”Redesigning Mental Health Care Service Processes to Increase Productivity”, jossa kerromme, miten meidän Eksoten mielenterveys- ja päihdepalveluissa saatiin jonot hävitettyä kokonaan, miten saatiin uusi työryhmä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja miten säästimme veronmaksajien rahoja viisi miljoonaa euroa parissa vuodessa. Päihdeongelmiin kuluvat miljardit voisivat olla huomattavasti vähäisempiä, jos emme toimisi kuin 1000-luvun venetsialaiset kauppiaat, vaan oikeasti johtaisimme sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksia logistisesti paremmmin. On oikeastaan ihmeellistä, miten tehoton meidän julkinen palvelujärjestelmämme on, eikä se tunnu kiinnostavan ketään oikeasti siinä mielessä, että sille tehtäisiin jotain. 60 % verovaroista kuluu systeemiin, joka on logistisesti tehoton.
Meidän muutoksissa tuntuu joillekin olevan tärkeämpää muutoksen estäminen, kuin välttämättömien muutosten tekeminen. Paras vitsi minkä kuulin, että ” olemme kunnioittaneet työntekijöitä muutosta tehdessämme”, mikä tarkoittaa oikoluettuna, että emme ole tehneet mitään muutoksia. On aivan selvää, että muutosta tehdessä kaikki eivät pidä muutoksesta. Tai jos kaikki ovat pitäneet muutoksesta, niin mikään ei ole muuttunut.
Erityisesti ne jotka menettävät muutoksessa läänityksensä, koettavat puhua muutoksesta pahaa ja koettavat estää sen. On tietysti selkeää osaamattomuuttakin, jota ei haluta ääneen sanoa. Minusta siinä, ettei osaa, ei ole mitään ongelmaa, koska jos joku muu on asian oppinut, niin se on opittavissa. Mutta teeskennellä että osaa, kun ei ole hajuakaan asiasta, niin se on ehkä se suurempi ongelma. Ja sanaton sopimus, ettei kukaan keinuta venettä, kun emme tiedä, mitä pitäisi tehdä. Eduskunnassahan on hyvän käyttäytymisen sääntöjä, jotka estävät asiasta puhumasta sen oikealla nimellä.
Hesari kertoi, että Helsingin seudulla kuluu yli 100 miljoonaa euroa vuosittain konsulteilta kysymiseen. Eli kyllä osaamattomuuteen reagoidaan tilaamalla konsultti. Usein sanomaan ääneen sen mitä poliitikko tai johtava virkamies ei uskalla ääneen sanoa. Suomen sadoissa kunnissa tilataan konsultti sanomaan ääneen asioita, joita virkamies tai poliitikko ei uskalla sanoa, koska pelkää menettävänsä paikkansa. Tähänkin meillä on varaa!
Meillä on firmassa tilanne, jossa lähiesimies ei voi nähdä, mitä hänen alaisensa tekevät, koska hänelle ei anneta oikeuksia nähdä niitä, koska se ”lakien mukaan on niin, ettei niitä voi antaa nähtäväksi”. Lait ovat sosiaali- ja terveyspiirejä edeltävä ajalta. Voitaisiinhan me kaivaa joku tsaarinaikainen laki kertomaan, miksi me ei voida tehdä muutoksia, jotka ovat järkeviä. Mutta jäädään odottamaan lainsäätäjää Titanicin kansituoleille. Anna mun kaikki kestää ! Julkisen puolen johtamisen kehittämisessä on vielä paljon tehtävää. Minua eniten ihmetyttää, että meillä on 10 miljardin kustannusvajeessa varaa tällaiseen pelleilyyn.
Aion kirjoittaa tätä muutosta auki väitöskirjassani, jonka kolmas artikkeli julkaistaan täällä Innsbruckissa. Neljäs ja viides artikkeli ovat jo tilattu erääseen lehteen ja konferenssiin, jotka pitäisi saada valmiiksi ensi kuun loppuun mennessä. Myös niihin voin kirjoittaa, miten tehtiin ja pitäisi tehdä, jotta muutokset ovat mahdollisia. Meidän muutoksissa on se etu, kun monet puhuvat, että tekisimme tai että muita tahtotilalauseita esiintyy, niin me olemme tehneet ne, mistä monet kirjoittavat ja haaveilevat. En usko, että väitöskirjani mitään muuttaa, mutta se on mielestäni rakentavampaa kritiikkiä kuin jäädä työpaikalle mussuttamaan ja juoruilemaan, kuinka meidän hienoja ideoitani ei huomata. On mukavampi tulla se sanomaan esimerkiksi tuotantotalouden konferenssiin Innsbruckiin.
Aurinko ei ole vielä noussut. On aika jännä tunne, kun suuret vuoret ympäröivät hotellia, josta on aivan upea näköala vuorille. Illalla vuoret muuttuivat tummansinisiksi, mikä teki niistä samalla kiehtovia ja pelottavia. Minulle päivä on varmasti ikimuistoinen, kun menen puhumaan 1970- ja 1980-luvun englanninopetuksen taustalla yli 50-vuotiaana tuotantotalouden, jota tieteenalana alan vasta vähän ymmärtää, seminaariin.
Torstaina on oman esitykseni artikkelistani, mutta jos jotain suomalaisista jääkiekkoilijoista on oppimista, niin kun on tarpeeksi tiukka paikka, niin mennään nauttimaan tilanteesta, koska niitä ei välttämättä ole elämässä liian paljon. Ja kuten muistan olleeni kävelemässä Alpeilla 30 vuotta sitten kahden nuoren naisen kanssa, niin voin muistaa kuinka olin nuorena viisikymppisenä seminaarissa Innsbruckissa 2014.
Stuttgartin lentokentällä kävin kirjakaupassa ja valitsin pitkään kirjaa, jonka ostaisin. Nuori naismyyjä oli iloinen ja palvelualtis ja heitti huulta kanssani, että aionko tulla mestarimieleksi, kun ostin kirjan, Maria Konnikova kirjassa Mastermind kirjoittaa, kuinka Sherlock Holmes ajatteli, ilman sitä kuuluisaa kokaiinia.
- En, haluan tietää, miten mielen kehittäminen on mahdollista, vastaan nuorelle naiselle, joka hymyillee ystävällisesti.
Palvelulla on todellakin merkitystä, jotkut voivat jäädä mieleemme päivää parantamaan. Luoja suokoon, etteivät ihmiset latista kaikkia iloisia ihmisiä palveluammateissa.
25.2.14 Innsbruck
Lentokone kaartaa Alppien vuorenhuippujen väliin. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko tekee vuorien ympäröimästä laaksosta postikorttimaisemaa. Olen aina pitänyt Itävaltaa jotenkin mauttomana ja värittömänä. Nyt auringonpaisteessa laskeutuminen Innsbruckin kentälle on hieno kokemus. Luonto on todella kaunista.
Vuoret näyttävät kutsuvilta, erään vuoren huipulla näytti olevan latuja. Voisi mennä vaikka hiihtämäänkin tuollaisella ilmalla. Laskettelurinteitä näkyy lentokoneesta useitakin, osasta on jo lumi sulanut pois. Schumacher ja kuollut lääketieteen opiskelija, josta oli Lääkärilehdessä kirjoitus, muistuttavat siitä, ettei laskettelu ole aina harmitonta puuhaa.
1980-luvulla minä kiertelin Sveitsissä, muistan tavanneeni ystäviä pienessä sveitsiläisessä kylässä. Aika hauska asia, muistaakseni tuo nuori nainen valmistui käsityöopettajaksi. Muistan kirjoittaneeni silloin Peer Gyntistä, kun tapasin kaksi miestä kävelemässä meitä vastaan. Muistaakseni kirjassa puhutaan föhn-tuulesta.
Henrik Ibsen kirjoitti hienon kirjan Peer Gyntistä, joka kertoo miehen elämästä, mielikuvituksesta ja suuresta rakkaudesta. Peerin isä juo kaikki rahansa ja jättää perheen köyhyyteen, Peer haaveilee paremmasta elämästä, mutta Peerin paheena ovat ylimielisyys ja rehvastelu. Peer kiertelee mielikuvituksellisesti maailmalla. Lopulta Peer palaa kotiin ja tapaa taas Solveigin , joka on odottanut maailmalla kiertelevää miestä kotiin. Grieg sävelsi maailmankuulun kappaleen Peer Gyntin paluu – Solveigin laulu on tuosta hetkestä, kun Peer hullujenhuoneen palaa kotikonnuilleen ja oppii rakastamaan Solveigia, joka on odottanut häntä.
Alpit ovat todella kauniit. Tuuli on kova auringonpaisteissa Innsbruckissa. Camilla Tillingin laulama Solveigin laulu Paavo Järven säveltämänä on kaunista kuunneltavaa. Se nostaa ajatukset korkeuteen, kuin nousisi vuorille tai kuin lähestyisi pääsiäistä. Kuin Korkein Voima ilmentyisi noista auringossa kylpevistä vuorista. Kuin Jumalan rakkaus paistaisi silmille, niin että se häikäisee. Kuin olisi kiitollinen kaikesta – ainakin tämän hetken.
Käveltyäni päivän ympäri Innsbruckin katuja tutustuessani kaupunkiin, päätin etsiä paikan syödä. En käynyt yhdessäkään kaupassa. Alan oikeastaan jo inhota, kun kaikkialla on Dieseliä, Benettonia ja noita samoja merkkiliikkeitä, joita on ympäri maailmaa. Mittarimadosta mallia otettu takki tuntuu olevan muotia, lähes jokaisella on sellainen. Olikohan tuo se, mihin japanilaiset keksivät kankaan? Kevyt ja kaikilla ominaisuuksilla oleva takki on tietysti kätevä, mutta se jaokkeisuus on hieman huvittavaa. Kyllä mainos ja muoti kannattavat.
Kaikkialla maailman kaupungeissa on noita pikaruokapaikkoja kebab, pizza ja muuta pikaista tarjottavaa– kyllä paikallinen ruoka on se, mitä haluaisin syödä. En siis tutkinut mitään nettiä ruokapaikkojen suhteen, vaan tuntumalla etsin, minne menisin. Minulla on sääntö, että jos siellä ei ole yhtään alkuasukasta, niin se ruoka ei voi olla hyvää, oli nimi tai paikka mitä tahansa.
Lopulta astun tiettyyn baariin, jossa on useita eri paikkoja. Suuntaan sinne, missä näyttää olevan eniten porukkaa – se onkin tupakoitsijoiden puoli. Minä en taas pidä tupakansavusta ollenkaan. Suomessa ei taida enää olla tuollaisia paikkoja, joissa saa tupakoida. Paikallinen tarjoilijanainen on puhelias, vaikka ei juuri englantia puhukaan – hän suosittelee minulle paikallisen annoksen, joka on tuhti annos makaronia, sieniä ja lihaa sekä tietysti paikallista olutta.
Paikan valomainoksessa esitetään föhn-tuulta, joka puhaltaa tuopin vaahdot pois lasin päältä. Paikalliset miehet tulevat juomaan olutta, kaksi pientä tuoppia ja parin litran kannu olutta, josta he kaatelevat toisilleen. Paikallinen kieli on hauskan kuuloista. Taksissa yritän puhua saksaa, sen minkä muistan kolmenkymmenen vuoden takaa.
Päivän Hesari kirjoitti, että kaksi miljardia menee päihteiden suoriin kustannuksiin, siis viidesosa koko kustannusvajeestamme tai kaksi kolmasosaa siitä, mistä poliitikot juuri nyt riitelevät. Vuodessa! Välilliset kustannukset ovat lähempänä koko tuota kustannusvajetta., 10 miljardia. Vuodessa! Ja joku haluaa vielä keskustella kannabiksen laillistamisesta. Vielä lisää päihteitä, johon liittyy aina rikollisuus. 4 % rikoksenuusijoista tekee 72% rikoksista, kertoo uusin Yhteiskuntapolitiikka-lehti. Onkohan meillä liian pehmeät rangaistukset rikoksenuusijoille? Vai lainsäätäjillä liian pehmeät päät?
Kun kävelin maanantaipäivänä Innsbruckissa, niin näin alkoholisteja ja narkomaaneja kadulla. Eräs täysin kännissä oleva nainen pummaa rahaa. On oikeasti surullista katsoa, kuinka ihmisten elämä menee täysin hukkaan päihteiden kanssa. Kunpa ihmiset tajuaisivat mennä AA:han ja NA:han, tehdä 12 askelta ja saada elämänsä takaisin. Meillä vähän vinosti katsotaan 12 askeleen ohjelmaa, ainutta joka on osoittanut jotain tehoa päihdeongelmaan. Korvaushoito totta kai tehoaa, koska ihmiselle annetaan sitä, mitä hän haluaa. Eli laillista päihdettä. Alkoholikorvaushoito tulee varmaan sitten, kun se ei ole tuottava bisness yrityselämälle.
Meidän suomalainen päihdepolitiikka alkaa olla niin metsässä, etten en enää ole kiinnostunut osallistumaan edes keskusteluun asiasta. Ehkä tarvitsemme kunnollisen romahduksen. Alkoholisti tai narkomaani jokaisen suomalaisen kotona.
Toisaalta jos kaikista päivystykseen tulevista ihmisistä alkaa olla jopa puolet arkipäivänäkin humalassa, niin pitäisi kello kilistä jonkun päässä, tai useammankin. Väkivallanteot tehdään päihtyneenä. Raittiuden pitäisi varmaan taas nousta arvoonsa yleisenä arvona, ja päihtymisen olla epänormaalia. Nyt on päinvastoin. Niillä joilla on arvot kohdalla ovat syrjässä median keskusteluissa. Poikkeavuudet jyräävät mediassa, vähemmistön terrori on menossa.
On tavallaan absurdia katsella tuota kehitystä, joka näkyy silmien edessä. Miltähän se mahtaa näyttää kasvavien lasten silmissä, kun suurin osa aikuisista on päihtyneenä tai humalassa? Monena päivänä viikossa? Sitten käydään keskustelua, että kyllä lapset pitää vanhemmilleen palauttaa. Etelä-Saimaassa oli raikas juttu, kun nuori kertoi, mitä se huostaanotto oikeasti tarkoittaa. Meillekin psykiatrialle tulee nuoria, joilla on käytöshäiriö, siis ei rajoja. Ei käytöshäiriö ole välttämättä psykiatrinen sairaus, joka vaatii psykiatrista osastoa. Se vaatii rajoja, jotka joku asettaa. Tein aikanaan vähän yhteistyötä ammatillisten nuorten sijoituskotien kanssa, kun Kuttula- uutisointi oli kovimmillaan. Ne kodit, missä oli kovimmat säännöt, pärjäsivät parhaiten käytöshäiriöisten kanssa. Mediassa teoreetikot, jotka eivät ole hoitaneet ensimmäistäkään käytöshäiriöistä edes päivää tai viikkoa kauemmin, kertovat, miten kauheaa rajat ovat. Ja kansa uskoo heitä.
Vastapäätä olevat miehet alkavat päihtyä ja jutut ”parantua”. Ihmiset puhuvat Innsbruckissa yllättävän vähän englantia, taksikuski ei ollenkaan ja tarjoilijakin vähän. Kaikki kantavat punavalkoisia lippuja, ihmettelen mitähän tuo on, kunnes minulle paljastuu, että Itävalta juhlii Sotsin olympialaisia. Keskustassa on suuri väenpaljous – Itävalta sai 17 mitalia. Avaan television, josta tulee suora lähetys paikasta, jonka ohi vähän aikaa sitten kävelin.
Niin kyllä täällä sitten urheillaankin. Urheilu ja alkoholi eivät pitäisi kuulua yhteen, mutta jo Lasse Kangas osoitti tutkimuksissaan, että nuoret jääkiekkoilijat juovat muita nuoria enemmän. Nyt meidän oma Paavo, se pienempi punainen, oli myös juomassa jääkiekkoilijoiden kanssa. Iltapäivälehdistö on tekopyhää – ministeri on ollut sikahumalassa.
Montako paikkaa tai tapahtumaa yhteiskunnassamme on vielä, jossa ei tarjota alkoholia? Montako kertaa ministerit ja muut ovat olleet humalassa julkisesti? On ollut laastaria ja muuta.
Suomessa on tapana, että ensin tapahtumaan mietitään, mihin kohtaan laitetaan kaljateltta ja sitten mietitään, mikähän se tapahtuma voisi olla, jotta se mahdollistaisi kaljanjuomisen?
Odottaessani bussia kaupunkiin, rähjäisennäköinen mies juo oluttölkkiään pysäkinpenkillä, muut odottavat pysäkin ulkopuolella kovassa tuulessa. Miksiköhän nuo alkoholistit tulevat aina julkiselle paikalle juomaan? Miksi se eivät häpeäänsä piilottele, vaan tuovat häpeänsä kaikkien nähtäville, niin että meidän pitäisi tuntea kanssahäpeä ja jonkun mielestä vieläpä kanssasyyllisyyttä heidän tekemistään virheistä? Jos suomalaiset osaisivat olla tekemisissä häpeän ja syyllisyyden kanssa, suoraan ilman kiertolenkkiä lapsuuteen, niin meillä kaikilla olisi helpompaa olla.
Välillä sitä toivoo, että kun pääsisi hetkeksi eroon kaikesta raskaasta ”arjesta”, mitä päivät näyttävät sisältävän. Jos niin katsoo, niin elämäänsä kyllästynyt tarjoilija Stuttgartin lentokentällä ja työhönsä kyllästyneet ihmiset eri paikoissa, joissa käy, herättävät ajatuksia siitä, että ihmiset tekevät päivänsä hyvin raskaaksi ajattelemalla raskaasti. Useat luulevat, että mielen raskauden voi huudella pois alkoholilla, pillereillä tai huumeilla. Ja kun se ei huuhtoudu pois, niin tekemällä saman virheen uudestaan luulevat, että siitä seuraa eri lopputulos. Ei seuraa, vaan tuo krooninen päihdeongelma, joita näkee joka puolella maailmaa.
Lappeenrannan rautatieasemalla kuuluisa alkoholisti – ihme että hän on vielä hengissä - oli keksinyt mielestään hyvän tavan pummata rahaa. Näytös meni niin, että hän toisti ” Kouvolasta asti olen kävellyt, nyt en viitsi enää kävellä metriäkään ” ja kiroilu päälle ja oli vihaisen oloinen, minkä jälkeen hän pummasi rahaa. Innsbruckin humalainen nainen oli kuin hänen siskonsa – käytös on samaa, vaikka kieli, maa ja rotu on vaihtunut. Kyllä päihde tyhmentää kaikki samalla tavalla.
Mitähän useimmille alkoholisteille ja narkomaaneille tapahtuu, kun he oikeasti avaavat silmänsä ja mielensä ja näkevät mihin ovat joutuneet? Monet tappavat itsensä, kun eivät pysty kohtaamaan sitä, mihin ovat itsensä valinnoillaan saattaneet. Henrik Ibsen taisi nähdä sekä alkoholisteja ja narkomaaneja kun hän kirjoitti Peer Gyntin.
Mikä pimeys vallitsee päässä, joka puhuu että huumeiden viihdekäyttö on joku normaali ilmiö? Jos insestistä tulisi yhtä yleistä kuin huumeidenkäytöstä, niin olisiko se sitten ´normaalia´? Päihtymystila on joka kerta aivojen myrkytystila, eikä sitä mikään muuta. Siis aivojen myrkytystila on normaali ilmiö, josta ei pidä missään nimessä mennä rangaistuksia jakelemaan? Koska hän tekee niin vain itselleen? Missä näitä THL:n tutkijoita oikein kasvaa?
Ihmisille pitäisi opettaa miten elämäntapahtumiin suhtaudutaan – selvin päin. Miten voi kohdata elämänsä ahdistavat asiat ja miten kohdata asiat, jotka pitää kohdata ilman mitään kiertelyjä ja muuta kuviokelluntaa. Puhutaan, että yhteiskunta tulee monimutkaisemmaksi, minkä voisi asioiden ratkaiseminen tulee vaikeammaksi. Varmasti tulee, jos unohtuu ne yksinkertaiset asiat, miten pitää toimia. Me maksamme postmodernismista tosi kalliin laskun.
Toisaalta jos poliitikkomme eivät osaa tehdä tarpeellisia ratkaisuja, niin olemme pian Pohjolan Kreikka. Voihan se olla niinkin, että suomalaisen yhteiskunnan tulee käyttäytyä kuin alkoholisti. Vieläkin kun on paskat housussa, niin vielä yrittää selittää, ettei se ole paskaa, se on yli 90% bakteereita, joita muun muassa Neste Oil mainostaa lentokentillä käyttävänsä uuden tulevaisuuden tekemiseen. Kyllä föhn-tuuli puhaltaa vaahdot päästä.
Yöllä kaikki pienet asiat näyttävät isoilta. Yöaikaan ei pitäisi miettiä ikäviä asioita ollenkaan. Yö tekee asioista suurempia kuin ne ovatkaan. Voin hyvin kulkea Suomessa ja sulkea silmäni kaikelta ikävältä. Sulkeutua kirjastooni miettimään ”suurempia ja tärkeämpiä asioita”. Aikansa voi käyttää hyödyllisemmin kuin pelkästään purnaamalla elämän epäkohdista.
Minulla on tänään tehtävä olla arvioimassa artikkelia ” Economic variety control from a modular perpective” tuotantotalouden seminaarissa Innsbruckissa. Artikkeli käsittelee miten asiakkaille voi tarjota uusia tuotteita, niin että se on mahdollisimman tehokkaasti tehty – logistisesti ja taloudellisesti. Tiesittekö, että venetsialaiset kauppiaat aloittivat tuotannon rationalisoinnin jo 1100-luvulla? Oli tiettyjä osia, joita varioitiin samassa tuotteissa., josta tehtiin hieman erinäköisiä samoista osista.
Tai tiesittekö, että kenraali Charles Renard vuonna 1877 pyrki kehittelemään armeijan aseita ja tuli keksineeksi ns. Renardin sarjat, joita käytetään vieläkin ISO-standardoinneissa. Ranskalaisten kirjoittama artikkeli miettii, miten Renaulteja voisi samalla tehdä juuri asiakkaan toiveiden mukaisesti, mutta käyttämällä mahdollisimman paljon jo olemassa olevia osia, niin että logistiikka toimisi mahdollisimman hyvin. Matemaattiset lauseet, jotka luettuna ymmärrän, muttei minulla muuten ole hajuakaan niiden laskemisesta, ovat hyvin, hyvin akateemisia.
Toinen artikkeli, jonka arvioin on ” The Pre-Positioning of Warehouses at Regional and Local Levels for a Humanitarian Relief Organization”, jossa britit ovat kehittäneet monikriteeripäätöksenteon systeemin, jolla voi miettiä minne katastrofivarastoja tulee maailmalla sijoittaa. Artikkelin matematiikka on huomattavasti helpompaa, mutta akateemisten artikkelien arkimerkityksellisyys on usein hatara. Tutkijat kirjoittelevat helposti toisilleen, ilman suurempaa merkitystä edes tiedeyhteisölle.
Meidän oma artikkeli on paljon käytännöllisempi, ”Redesigning Mental Health Care Service Processes to Increase Productivity”, jossa kerromme, miten meidän Eksoten mielenterveys- ja päihdepalveluissa saatiin jonot hävitettyä kokonaan, miten saatiin uusi työryhmä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja miten säästimme veronmaksajien rahoja viisi miljoonaa euroa parissa vuodessa. Päihdeongelmiin kuluvat miljardit voisivat olla huomattavasti vähäisempiä, jos emme toimisi kuin 1000-luvun venetsialaiset kauppiaat, vaan oikeasti johtaisimme sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksia logistisesti paremmmin. On oikeastaan ihmeellistä, miten tehoton meidän julkinen palvelujärjestelmämme on, eikä se tunnu kiinnostavan ketään oikeasti siinä mielessä, että sille tehtäisiin jotain. 60 % verovaroista kuluu systeemiin, joka on logistisesti tehoton.
Meidän muutoksissa tuntuu joillekin olevan tärkeämpää muutoksen estäminen, kuin välttämättömien muutosten tekeminen. Paras vitsi minkä kuulin, että ” olemme kunnioittaneet työntekijöitä muutosta tehdessämme”, mikä tarkoittaa oikoluettuna, että emme ole tehneet mitään muutoksia. On aivan selvää, että muutosta tehdessä kaikki eivät pidä muutoksesta. Tai jos kaikki ovat pitäneet muutoksesta, niin mikään ei ole muuttunut.
Erityisesti ne jotka menettävät muutoksessa läänityksensä, koettavat puhua muutoksesta pahaa ja koettavat estää sen. On tietysti selkeää osaamattomuuttakin, jota ei haluta ääneen sanoa. Minusta siinä, ettei osaa, ei ole mitään ongelmaa, koska jos joku muu on asian oppinut, niin se on opittavissa. Mutta teeskennellä että osaa, kun ei ole hajuakaan asiasta, niin se on ehkä se suurempi ongelma. Ja sanaton sopimus, ettei kukaan keinuta venettä, kun emme tiedä, mitä pitäisi tehdä. Eduskunnassahan on hyvän käyttäytymisen sääntöjä, jotka estävät asiasta puhumasta sen oikealla nimellä.
Hesari kertoi, että Helsingin seudulla kuluu yli 100 miljoonaa euroa vuosittain konsulteilta kysymiseen. Eli kyllä osaamattomuuteen reagoidaan tilaamalla konsultti. Usein sanomaan ääneen sen mitä poliitikko tai johtava virkamies ei uskalla ääneen sanoa. Suomen sadoissa kunnissa tilataan konsultti sanomaan ääneen asioita, joita virkamies tai poliitikko ei uskalla sanoa, koska pelkää menettävänsä paikkansa. Tähänkin meillä on varaa!
Meillä on firmassa tilanne, jossa lähiesimies ei voi nähdä, mitä hänen alaisensa tekevät, koska hänelle ei anneta oikeuksia nähdä niitä, koska se ”lakien mukaan on niin, ettei niitä voi antaa nähtäväksi”. Lait ovat sosiaali- ja terveyspiirejä edeltävä ajalta. Voitaisiinhan me kaivaa joku tsaarinaikainen laki kertomaan, miksi me ei voida tehdä muutoksia, jotka ovat järkeviä. Mutta jäädään odottamaan lainsäätäjää Titanicin kansituoleille. Anna mun kaikki kestää ! Julkisen puolen johtamisen kehittämisessä on vielä paljon tehtävää. Minua eniten ihmetyttää, että meillä on 10 miljardin kustannusvajeessa varaa tällaiseen pelleilyyn.
Aion kirjoittaa tätä muutosta auki väitöskirjassani, jonka kolmas artikkeli julkaistaan täällä Innsbruckissa. Neljäs ja viides artikkeli ovat jo tilattu erääseen lehteen ja konferenssiin, jotka pitäisi saada valmiiksi ensi kuun loppuun mennessä. Myös niihin voin kirjoittaa, miten tehtiin ja pitäisi tehdä, jotta muutokset ovat mahdollisia. Meidän muutoksissa on se etu, kun monet puhuvat, että tekisimme tai että muita tahtotilalauseita esiintyy, niin me olemme tehneet ne, mistä monet kirjoittavat ja haaveilevat. En usko, että väitöskirjani mitään muuttaa, mutta se on mielestäni rakentavampaa kritiikkiä kuin jäädä työpaikalle mussuttamaan ja juoruilemaan, kuinka meidän hienoja ideoitani ei huomata. On mukavampi tulla se sanomaan esimerkiksi tuotantotalouden konferenssiin Innsbruckiin.
Aurinko ei ole vielä noussut. On aika jännä tunne, kun suuret vuoret ympäröivät hotellia, josta on aivan upea näköala vuorille. Illalla vuoret muuttuivat tummansinisiksi, mikä teki niistä samalla kiehtovia ja pelottavia. Minulle päivä on varmasti ikimuistoinen, kun menen puhumaan 1970- ja 1980-luvun englanninopetuksen taustalla yli 50-vuotiaana tuotantotalouden, jota tieteenalana alan vasta vähän ymmärtää, seminaariin.
Torstaina on oman esitykseni artikkelistani, mutta jos jotain suomalaisista jääkiekkoilijoista on oppimista, niin kun on tarpeeksi tiukka paikka, niin mennään nauttimaan tilanteesta, koska niitä ei välttämättä ole elämässä liian paljon. Ja kuten muistan olleeni kävelemässä Alpeilla 30 vuotta sitten kahden nuoren naisen kanssa, niin voin muistaa kuinka olin nuorena viisikymppisenä seminaarissa Innsbruckissa 2014.
Stuttgartin lentokentällä kävin kirjakaupassa ja valitsin pitkään kirjaa, jonka ostaisin. Nuori naismyyjä oli iloinen ja palvelualtis ja heitti huulta kanssani, että aionko tulla mestarimieleksi, kun ostin kirjan, Maria Konnikova kirjassa Mastermind kirjoittaa, kuinka Sherlock Holmes ajatteli, ilman sitä kuuluisaa kokaiinia.
- En, haluan tietää, miten mielen kehittäminen on mahdollista, vastaan nuorelle naiselle, joka hymyillee ystävällisesti.
Palvelulla on todellakin merkitystä, jotkut voivat jäädä mieleemme päivää parantamaan. Luoja suokoon, etteivät ihmiset latista kaikkia iloisia ihmisiä palveluammateissa.
25.2.14 Innsbruck