Amerikkalainen unelma New Yorkissa

 

Amerikkalainen unelma on siis se, että kuka tahansa, aivan kuka tahansa voi onnistua ja luoda omaisuuksia täällä.

 

Olimme täällä viimeksi kun Obama valittiin presidentiksi. Tuntui siltä, kun oikeudenmukaisuus lisääntyisi. Jopa kahvilanmyyjät olivat onnellisia, hetken kai. 

 

Nyt uutisia ja ajankohtaisohjelmia seuraamalla voi aistia sen, että Obama ja Romney ovat melko tasoissa. Netissä voivat äänestää ne kenen äänestyspaikalla ei ole sähköä Sandy-myrskyn jäljiltä.

 

Uutiset eivät ole puolueettomia, riippuu siitä mitä kanavaa, joita tottavie riittää, katsoo. Tunteisiin vetoaminen on melkein kuvottavaa, Romney kertoi näyttävästi, että tuhoutuneesta Discoverystä on löydetty amerikanlippu. 

 

Romneylla on kravatti, Obamalla on kauluspaidan ylin nappi auki. 

 

Amerikkalaisessa politiikassa ei jätetä sattumanvaraan asioita. Puheet on tutkittu koeyleisöllä. Muistan lukeneeni aivotutkimuksista, joissa aivosähkökäyriä seuraamalla päätettiin minkälaisia puheita pidetään, jotta saadaan ääniä.  

 

Obama puhuu ohiolaisille, että te tulette ratkaisemaan nämä vaalit. Jokainen ohiolainen tuntee olevansa presidentintekijä. Ennakkoon demokraatit ovatkin äänestäneet enemmän kuin republikaanit. 

 

Minun on vaikea ymmärtää, miksi   ei terveydenhuoltoa ja koulutusta voi ulottaa kaikille. Tai ei se niin vaikeaa ole, minunkin maksamat verot olisivat paljon pienemmät, minulle jäisi paljon enemmän rahaa tehdä mitä haluan, jos verot olisivat pienemmät. Toisaalta maksaisin maltaita koulutuksesta ja terveydenhoidosta. 

 

Venäläiset ovat rynnänneet sankoin joukoin Lappeenrantaan ostoksille. Ne venäläisistä, jotka maksavat veroa, maksavat kai 13 prosenttia. Läheskään kaikki eivät maksa. Kreikkalaiset aakkoset ovat venäjänkielisten aakkosten kanssa samannäköisiä, kreikkaa ja venäjää taitamattomalle.

 

Tavalliset ihmiset ovat köyhiä Venäjälläkin,  he eivät pääse kansallisen omaisuuden yksityistämisen juhliin. He ovat niitä todellisia työnsankareita, joista venäläiset klassikkoromaanit kertovat. 

 

Minä tietysti toivon, että joku rikas venäläinen ostaa muutaman vuoden päästä minun taloni, joka on yli 100 vuotta sitten venäläisen kenraalin rakennuttama vanhan venäläisen hautausmaan vieressä.

 

Tai voi kai sen ostaa nytkin, jos riittävästi rahaa pöytään latoo. Jätetään kertomatta kuitenkin, paljonko on riittävästi 300 neliön omakotitalosta omalla tontilla, keskellä Lappeenrantaa ja aivan Saimaan vieressä. 

 

Tai miksei sen voisi myydä suomalaisellekin, jos hän riittävästi maksaisi. Jos kiinnostuit elämäsi mahdollisuudesta, ota yhteyttä. Ja sama venäjäksi. Tarjouksia voi esittää yhteystietoja osiossa. 

 

 

Sehän voisi olla minun suomalaisen unelmani toteutuminen, ettei olisi riippuvainen kuukausipalkastaan. Oletteko koskaan kuulleet, että ihmiset unelmoivat siitä, että sitten voisin elää omaa elämääni. Sitku-elämän evankeliumia.

 

Muistan kun kuulin, että Amerikassa lapset ajoivat dementoituneet vanhempansa parin osavaltion yli ja jättivät heidät sinne omiin oloihinsa, ilman papereita- koska muuten edessä olisi ollut lasten vararikko. 

 

 

Taloudellisesti maksaa tosi paljon pitää vanhempansa 24/7 hoidossa. Meillä Suomessa on pian edessä sama ongelma. Missä sinun vanhempasi hoidetaan?

 

Vanhuksia koskeva puitelakikeskustelu Suomessa oli kokeneille virkamiehille taas kerran osoitus suomalaisen politiikan pelleilystä. Puolueet näyttelivät roolinsa kansalle sovitun kaavan mukaisesti, koskaa vaalit olivat tulossa. Kukaan ei ollut totta, kaikki näyttelivät.

 

Huoltosuhde on edelleen ratkaisematta, se pommi tikittää.  Ja sitä ei ratkaista vanhoilla politiikan roolisuosituksilla. 

 

 

Amerikassa eläkkeitäkin ihmiset ovat voineet valita tiettyjä osakkeita saamalla vanhuutensa turvaksi. Firmalle ratkaisu on loistava, sillä he vapautuvat raskaasta eläkkeiden maksamisen taakasta ja siirtävät riskit tavallisille ihmisille. Voin vain kuvitella, kuinka helppoa on myydä osakeunelmia ihmiselle, joka ei ymmärrä osakekaupoista mitään.  

 

Vararikon tehnyt yritys tarkoittaa sitä, ettei sen osakkeita omistavalla ihmisellä ole mitään eläkettä enää - koko elämäntyö on mennyt hukkaan tai ei ehkä hukkaan, muttei eläkettä ei enää ole. 

 

Heitä kävelee vastaan New Yorkin kaduilla, heidän tarinaansa ei kerrota vaalitaistelussa, vaikka se voisi ehkä vedotakin tunteisiin. 

 

Occupy-liike on kutistunut Wall Streetin ympärillä. Downtownissa eli Manhattanin eteläkärjessä Trinity Churchin edessä on vain muutama henkilö, jotka hekin vaikuttavat enemmän keräävän rahaa itselleen. 

 

Amerikkalainen uskonnollisuus on paljon kiinni todellisuudessa, ettei ole mitään sosiaalihuoltoa. Seurakuntasi voi pelastaa sinut, jos sinua kohtaa vararikko tai menetät työpaikkasi, kun osakkeenomistajat eivät saa riittävästi tuottoa sijoitukselleen. 

 

 

Manhattanin eteläkärjessä, siinä kohtaa josta laivat lähtevät Vapaudenpatsaalle, ei näy jälkeäkään Sandysta. Tai ehkä muutama puunoksa on poikki. Lehtiä on kasattu. 

 

Tai on yksi muutos, rottia ei enää tai vielä näy, kun tuijottelee lahdelle kohti Vapaudenpatsasta. Ei lle vielä kertaakaan tullut käydyksi saarella. 

 

Eikä kyllä näy paitoja myyvää intiaaniakaan. 1624 kuvernööri osti Manhattanin saaren intiaaneilta. Jotkut väittävät, että jos terroristeja jahdataan, niin sitä on tehty vuodesta 1624 lähtien. 

 

Kauan sitten ajateltiin, että on hyvä säästää pahan päivän varalle. Sittemmin alettiin halveksua sitä, että raha makasi säästötileillä tuottamatta mitään, sitten tulivat vivutukset pankkimaailmaan. Loppu onkin teille tuttua. 

 

Suuria pankkeja kaatui, mutta yllätys yllätys, samat henkilöt järjestelevät Amerikassa edelleen rahamaailman virtoja. Länsirintamalta ei siis mitään uutta. 

 

 

Verotuksen muutokset tekivät amerikkalaisesta unelmasta prosentin, tai oikeammin promillen, kansasta etuoikeutta. He rikastuivat ja vauhdilla, jota ei tunneta edes Amerikan historiassa. 

 

Minäkin yritän amerikkalaista unelmaa, kun televisiossa äiti ja tytär kertovat, kuinka he ovat voittaneet arvonnassa satoja miljoonia.

 

 

Samalla kun käyn pikaruokalasta jotain syötävää ja juotavaa, niin täytän New York Powerballin arvontaan 5 riviä, marraskuun aikana kuudennen rivin saa kylkiäisenä. Jos voitan yksin, voittosumma on 143 miljoonaa dollaria. 

 

Eikö kuulosta huikean hienolta? Mistähän päin New Yorkia ostaisi asunnon? Tämä Sohokin voisi olla aika kiva. Sitten minä haluan Lincolnin, auto joka kulkee hiljaa kuin kehräävä kissa. Ei tietoakaan moottoripyörien kaltaisista älyttömistä desipeleistä. Jotain zeniläistä Lincolnissa on, massiivista voimaa mutta äänettömästi. Sitten voisin asua New Yorkissa vuoden tai kaksi. Kylläpä olisi ihanaa, ainakin tässä kuvitelussa unelmassa.

 

 

Sitten rakentaisin Saimaan rantakallioille ympärivuoden asuttavan talon ja nauttisin väliin retriittimäisestä hiljaisuudesta, väliin suurkaupungin ähkyvän runsaasta kulttuuritarjonnasta. 

 

Voisin lukea niin paljon kuin haluaisin. Voisin järjestää päiväni juuri niin kuin haluan. Juuri kukaan ei usko, että voisin olla tekemättä töitä vuottakaan. 

No nyt puuttuu vain unelman toteutuminen, jotta nähtäisiin, kumpi on oikeassa.

 

 

143 miljoonan dollarin jälkeen voisi tietysti miettiä, miten työnsäkin järjestäisi. 

 

Viime viikolla helsinkiläinen nettipelaaja voitti Suomen suurimman lottopotin. Yli 12 miljoonaa. Siis joku voi voittaakin, oikeasti. 

 

Appiukolla oli kuusi oikein, kaukana ei ollut hänenkään eläkepäivien lopullinen helpottuminen rahallisesti. 

 

 

Appiukko sai 1770 euroa todennäköisyydellä, jonka toteutuminen on yksi miljoonista.

 

 

Rahapelien voittojakaumassa pitää olla yksi suuri voitto, joka houkuttelee. Lopuille ei juuri rahaa jaeta, mitä nyt pieniä roposia luokkaa lisävoitto, muutamia euroja. 

 

 

Minä voitin jotain - tilanne saa yrittämään uudestaan. Peliriippuvaiset yleensä voittavat jonkun itselleen merkityksellisen summan, jonka jälkeen he jäävät kuin alkoholisti metsästämään sitä " ensimmäisen humalan tuntua", sitä ensimmäisen suuren voiton kiimaa.

 

Monet raitistuneet AA:laiset ovat innokkaita ravi- ja lottopelaajia. AA-ohjelman mukaan päihdeajattelu siirtyy johonkin toiseen asiaan, jos ei kahdentoista askeleen ohjelmaa tee kunnolla. 

 

Ne ystävistäni, jotka ovat hyviä matematiikassa, eivät yleensä lottoa. Vain suurpottien kohdalla he saattavat täyttää jonkin rivin tietoisena, että menettävät rahansa.

 

Tavallinen suomalainen työntekijä ei työllään ansaitse edes miljoonaa euroa elämänsä aikana, silti hänestä miljoonapotti alkaa tuntua pieneltä, kun yhä suuremmiksi kasvavat potit inflatoivat unelmapotin suuruuden. 

 

Päihteisiin sortunut ja sille tielle jäävä nuori maksaa 1-8 miljoonaa euroa yhteiskunnalle. Kokoomusnuori otti asiaan reippaasti kantaa äskettäin. Kannanotto on pyhä häpäisy, tabu Suomessa, jossa on parempi sössöttää syrjäytymisen ja päihdeongelmien asioista. Olisi perustellut kantansa paremmin, olisi tehnyt kotiläksynsä, niin närkästys olisi muuttunut argumentoinniksi. Ehkä.

 

Suomessa ei tosin argumentoida asioissa, eikä varsinkaan mediassa. Olen kaivannut kauan miehisiä miehiä mediaan esikuviksi. Törmäsin erääseen sellaiseen, kun viime viikolla aukaisin vahingossa television. En tunne henkilöä, mutta hän vakuutti.

 

Nettipoliisi Marko Forss, jos muistan oikein nimen - oli MIES. 

Eikä mikään, onko tuo nyt mies vai nainen vai mikä tuo on, joita televisio täynnä, vaan mies, joka selväsanaisesti ilman varauksia kertoi mielipiteitään, jotka hän perusteli. 

 

Maarit Taskulan ohjelmassa nettipoliisi oli mies, josta paistoi, että hän oli mies. Se on katoava ja arvokas luonnonvara. 

 

Luonnonsaasteet ovat enimmäkseen estrogeenejä, jotka kastroivat miehet kemiallisesti. Siksiköhän meillä on niin vähän miehiä? Vihreissä varmaan asia tiedetään.

 

Onneksi olen nyt lomalla kaukana Suomesta, voin siis unelmoida vapaudesta tehdä mitä haluan. 

 

Jos ajattelen realistisesti nyt mahdollisuuksiani ylihuomenna voittaa 143 miljoonaa dollaria New Yorkissa powerball-arvonnassa, niin se menee jotenkin näin. 

 

Lukion matematiikasta muistamme binomijakauman, jolla saamme todennäköisyyden lasketuksi New Yorkin powerball-arvonnalle. 

 

Kyseisessä arvonnassa arvotaan viisi numeroa 59:stä ja sitten vielä yksi numero 39:stä. 

Toivottavasti tämä nyt menee oikein. 

 

Binomijakauma viisi 59:stä on 600 766 320 jaettuna 120:lla eli 5 006 386. Ja yksi numero 39:stä on 39, eli jos oikein laskin todennäköisyyden voittaa New Yorkin powerball- arvonnassa, niin se on 195 249 054, eli yksi 195 miljoonasta.

 

Tietääkö kukaan kirjaa, jossa on laskettu todennäköisyyksiä? Mikä tapahtuma sattuu ihmiselle todennäköisyydellä yksi 195 miljoonaan? 

 

Todennäköisyys voittaa suomalaisessa lotossa on noin yksi 15 miljoonasta ja yksi 12 miljoonasta Vikinglotossa sekä yksi 60 miljoonaan Eurojackpotissa.

 

Ihmisen mieli ei laske todennäköisyyksiä, vaan alkaa unelmoida lähes mahdottomalla mahdollisuudella. 

 

Meidän muistiimme on piirtynyt ränsistyneen mökin ulkopuolella oleva mies Lotto-mainoksessa, joka lupaa voitettuaan " kiertää vähän mualimaa". 

 

Silkalla matematiikalla rikastuvat peliyhtiöt ja vakuutusyhtiöt sekä pankit- tavallinen ihminen elää unelmaa, jonka todennäköisyys on suurin piirtein samaa luokkaa kuin että jäisi lentokoneen yliajamaksi Lappeenrannan keskustan kadulla.

 

Pankkien vivutusjärjestelyt olivat matemaattisesti lahjakkaiden ihmisten tekosia, joihin yhdistyi valkokaulusepäsosiaalisuus. He löysivät toisensa, joskus jopa samassa henkilössä nuo piirteet yhdistyivät. Pankissa työskentelevät ovat yliedustettuna rikkaimman promillen joukossa. B-scan -testi on kehitetty heidän psykopatologiansa selvittämiseksi, muistaakseni Babott kirjoitti asiasta. En viitsi tarkistaa netistä.

 

Kyllä varmaan joku voi menestyä taloudellisesti rehellisestikin, kuten kai Passeli-ohjelman tekijät. 

 

Työnteolla ei Suomessa rikastu, verokalenterista näkee ne tyhmät, eli vaikka minut, joka maksaa veronsa täysimittaisesti ilman verosuunnittelua. 

 

Haluaisin, ainakin nyt ajattelen niin, lopettaa työnteon kymmenen vuoden kuluttua. En halua kovasti töitä koko elämäni, tämän ainokaisen ajan.

 

Jos olisin ollut viisas, olisin maksanut itselleni eläkettä jo 20-vuotiaasta saakka, vaikka pientäkin kuukausikorvausta. Tottakai poliitikot voivat torpedoida senkin mahdollisuuden verotusinnossaan.

 

Ei minulla ollut rahaa silloin, oikeastaan 18-vuotiaaksi tultuani, olen kai kolme tai neljä kertaa tarvinnut muilta ihmisiltä rahaa arjessa selviytymiseksi, koska muuten en olisi selvinnyt. 

 

En voinut ajatella, että joku maksaisi menoni, niin kuin monet nuoret tänä päivänä ajattelevat. 

 

 

Vanhemmiltani en ole koskaan saanut rahaa aikuisiälläni. Enkä ole perintöjään saamassa taikka ottamassa. Kun rahaa ei ole ollut, niin on minun pitänyt keksiä, mitä teen seuraavaksi.

 

1984 keväällä huhtikuussa minun rahani olivat loppumassa, lääkistä oli jäljellä vielä parin kuukauden verran. Opintoraha riitti vuokraan, niin ettei tarvinnut sanoa asuntoa irti. Mutta elämiseen rahaa ei ollut.

 

Päätin lähteä kesätöihin Tukholmaan, jossa olin ollut jo parina edeltävänä kesänä. muistan vielä oikein hyvin, kun olin Slussenilla Viking Linella tuolissa vietetyn yön jälkeen, minulla oli rahaa kaikenkaikkiaan noin 50 kruunua. 

 

Menin kysymään töitä Karolinska sjukhusetista, siis Karoliinisesta sairaalasta, ja sain, kun olivat varmistaneet Kodakilta millainen työntekijä olen.  Kerroin ettei minulla ole rahaa ollenkaan. Siihen aikaan maailmassa oli förskott- järjestelmä, eli sai rahaa tulevaa palkkaa vastaan. Ei varmasti ole käytössä enää. Förskotin turvin selvisin, lokakuussa jatkoin opintojani. Kyllä, kursseja oli monta jäänyt väliin.

 

Aamu alkaa taas valjeta Sohossa, roska-autot keräävät roskavuoria, joita on kertynyt kadun varteen. Yllättävän paljon, onkohan täälläkin Napolin tauti kehittymässä jätehuollossa? No roskia ei vielä ole niin paljon kuin Napolin kaduilla, vaikka little Italy onkin lähellä.

 

Lähimmäiseni, perheeni vanhinta lasta lukuunottamatta, joka ei ole mukana, nukkuvat sikeästi tätäkin yötä, jonka olen valvonut. 

 

Tyttäret olivat ikionnellisia eilisellä kauppakierroksella, rouva on unohtanut työasiat täysin. Ja minä olen kiitollinen ja onnellinen elämälle, vaikka en jaksa kauppoja kiertää. lukuunottamatta kirjakauppoja. Minä olen kai jo jotain voittanut elämän arpajaisissa.

 

Silti unelmoin hetken tuosta suuresta rahapotista, joka vapauttaisi minut arjen ikeestä. Tiedän, että se on vain unelmointia ja toivomista. Mutta unelmat ovat niitä, jotka pitävät meidät arjen yläpuolella, toiveikkaina. 

 

Muutaman tunnin kuluttua tarkastelen amerikkalaista unelmaa. 

 

Seuraan tulevina päivinä jännittävää presidentinvaalien ääntenlaskentaa, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä heitän roskiin powerball- kuitin. Ohi meni, ehkä jollakin toisella kerralla.

Mutta työasiat eivät pyöri mielessä. 

 

Kuivapuvustakin tuli soitto, että se on lopulta tullut. Pääsen kajakilla Saimaalle, aina kun jäätä ei ole. Voin kohdata luonnon läheltä. Nyt on vain mietittävä, miten aikansa järjestää. Ehkä seuraava puhelinsoitto tulee rikkaalta venäläiseltä oligarkilta, joka haluaa patriotismin nimissä ostaa taloni, ylihintaan tietenkin mielellään. 

 

Veikkauksestakin kuulema soitetaan pääpottien voittajille. Melkoinen pilapuhelun mahdollisuus. 

 

It' s an American dream, you know?

 

New York 5.11.12