Amsterdam, pyöräilijöiden kaupunki
Amsterdam, pyöräilijän ehdoilla oleva kaupunki
Amsterdamista on olemassa hauska sairaanhoitajavitsi. Eräässä sairaalassa hoitajat kahvitauolla puhuivat, kuinka vanha naishoitaja alapesua miespotilaalle tehdessä oli huomannut, että potilas oli tatuoinut penikseensä "Adam". Nuori hoitajatar kiinnostui asiasta niin, että halusi itse suorittaa alapesun. Poistullessaan kyseisestä palveluksesta nuori hoitaja kertoi muille, että kyllä siinä luki Amsterdam, eikä Adam.
Amsterdamin lentokentällä Hiltonin hotelli on todella hienon näköinen. On pilvistä, aivan tummat pilvet roikkuvat kaupungin yllä. Lupailee sadetta, kertoo pohjoisafrikkalaistaustainen taksikuski, joka ajaa ainakin yhtä lujaa kuin italialaiset taksikuskit. Ellei lujempaakin. Ei satanut sinä aikana, kun kävimme illalla kävelemässä ympäristössä.
Olemme vuokranneet huoneiston, johon pääsemme alkuhankaluuksien jälkeen. Pienessä boksissa oven vieressä on avaimet. Ovi avautuu sisäänpäin ja lukko eri suuntaan kuin Suomessa. Portaat ovat kapeat ja erittäin jyrkät. Kolme kerrosta ja kaksi eri ovea. Huoneisto sinällään on loistava. Nuorisolle oma huone ja meille oma huone, loistava keittiö ja olohuone. Siistiä ja viihtyisää, puulattiat, eikä hirvittävän meluisa, vaikka keskellä kaupunkia onkin. Oikein hyvä lomahuoneisto. Ainakin siltä vaikuttaa. Tietenkin sänky on asia erikseen. Jos on tottunut nukkumaan Hästensissä, niin muut sängyt eivät kyllä vedä vertoja. Mutta lomalla ollaan lomalla...
Paikallisessa supermarketissa on loistava valikoima vihanneksia, joita paikalliset tuntuvat ostavan paljon. Varsinkin nuoret. Juustoja on valittavaksi vaikka millä mitalla. Ja ylähyllyn viinit maksavat supermarketissa 10 euroa.
Ensimmäisen illan aikana suurin osa vastaantulevista ihmisistä on nuoria. Kaupunginosassamme ei näy Barcelonan tapaan vanhusten katuparlamenttia.
Kansallismuseo ja Van Goghin museo ovat vain pienen kävelymatkan päässä. Myös Heinekenin tehdas, jos siitä litkusta pitää. Kaikki on periaatteessa kävelymatkan päässä.
Kävellessä ei muista, että täällä tosiaan pyöräillään, niin paljon pyöräilijöitä pitää väistellä.
Kesän ainut lomaviikko tarkoittaa pientä irtiottoa arkisista velvollisuuksista. Toisaalta täälläkin puheille tulevat paikalliset päihdepotilaat. Pitäisi varmaan jostakin lukea, miksi päihdeongelmaiset tulevat kaikista julkisimmille paikoille, vaikka päihdeongelmaa muuten stigmatisoidaan, piilotellaan ja häpeillään. Lappeenrannan keskustaan on levinnyt outo tapa liikkua olut- tai muut alkoholijuomatölkit käsissä.
Täällä on kannabismuseo, jossa aion käydä katsomassa, mitä kannabisuskovaisista ja -uskonnosta siellä kerrotaan. Ystäväni pilailivat, kun kerroimme lomalla menevämme Amsterdamiin, että menettekö höpöheinän polttoon. Kun ei ole koskaan tupakoinut ja täyttää vuosia puolessavälissä kuudettakymmentä, niin ei höpöheinä kiinnosta. Tosin en ole ikinä ymmärtänyt, että yleensä tupakoi, kun tapa on epäterveellinen, kaikki haisee omituiselle kehossa - ulostetta ja sikiötä myöten - ja rahaa palaa taivaan tuuliin. Toisaalta jos haluaa itselleen sairauksia, niin parempaa ei olekaan kuin tupakointi. Ja jos haluaa tehdä rottakokeita siitä, onko suvussa skitsofreniageenejä, niin kannabiksen pössyttely on paras tapa avata skitsofreniageenien ekspressio. Toisaalta kukaan matkalla olevista ei tupakoi, joten siinä suhteessa ei ole ongelmaa.
Viikolle on luvattu suhteellisen hyvää ilmaa. Eilen kävimme nuorison valitsemassa paikassa syömässä pitsat. Paikka näytti vähän kälyiseltä, mutta pitsat olivat loistavia. Aitoitalialaiseen tapaan vain pari täytettä, mutta niitä runsaasti, loppukin pitsanoloista, eikä vetistä litkua niin kuin joskus on tullut tavattua. Valitsin ja söin napolilaisen - anjoviksella ja kapriksella täytetyn pitsan. Kokemus oli vähän samanlainen kuin aikanaan Trasteveressa Roomassa, jossa söin jumalaista pannacottaa. Väsyneenä paikkaan, joka oli aavistuksen epäsiisti, kokki näytti enemmän teurastajalta kuin kokilta. Mikään pannacotta ei ole ollut sen jälkeen veroista. Joskus ruokanautintoon tietysti vaikuttaa, missä sen syö. Suhteellisen tavallinen salaatti New Yorkissa 145. kadun kulttipaikassa voi myös maistua jumalalliselta, kuten myös Kosin lämpimässä illassa. Suomessa en ole mikään erityinen salaatin ystävä. Työpaikkaruokalan salaattitarjonta on sitten tuon salaattisyömiselämysten toisesta päästä. Toisaalta ihminen on huonosti suunniteltu, kun nälkä aina vain palaa. Syödä täytyy, jotta jaksaa. Syömättä ei voi olla, eikä ole anorektikon hulluutta ruuastakieltäytymiseen. Syöminen on yksi elämän suurista nautinnoista. Mitä vanhemmaksi tulee.
Luin joskus tutkimusta lihomisesta. Tutkimuksessa kerrottiin juuri toisen maailmansodan aikaisesta, natsien aiheuttamasta nälkiintymisestä juuri Amsterdamissa. Eloonjäivät ne, jotka kykenivät ottamaan ruuasta talteen kaiken. Sitä kautta lihavuusgeenit lisääntyivät väestössä. Ne kenellä sitä ei ollut, menehtyivät. Nyt kun vanhenee, niin huomaa, kuinka evoluutio on varmistanut, että kaikki syöty ruoka otetaan talteen. Lyhyellä nautintokuurilla saa helposti kiloja lisää, mutta pois eivät tahdo lähteä, kun ei ole tuota anorektikon hulluutta ruuan suhteen.
Huoneistosta avautuu hieno näkymä yhteen noista kanaaleista, joita Amsterdam on täynnä. Kartan mukaan runsaan kilometrin matka on päärautatieasemalle, jossa olimme kauan sitten silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa. Meillä oli jo silloin kova halu matkustaa. Interrailillä, usealla sellaisella, tuli vietettyä aikaa junissa ja leirintäalueilla. Meillä oli tuolloin vain pieni teltta, eikä edes kahta makuubussia. Kenties kokemus matkustamisesta oli silloin yhtä mukava kuin nyt lentokentältä taksilla vuokrattuun huoneistoon, jossa on useampi suihku ja kaikki mukavuudet. Nuorena sopeutuu paremmin. Silloin vaatteet ja astiat pestiin käsin, nyt on astianpesukoneet ja muut. Mutta vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, niin halua kokea matkustamisessa ei ole muuttunut mihinkään.
Vähän surulliseksi tulen, kun mietin Timo Vihavaisen kirjan Länsimaiden tuho mukaisesti miten esimerkiksi Pariisi on muuttunut. St. Germainen alueen hotelleista minulla oikein hienoja muistoja. Luin siihen aikaan niin paljon romaaneja ja matkustelin, että lääketieteen opinnot jäivät selvästi toissijaisiksi. Janosin kokemuksia. Poikamiehenä ja opiskelijana minulla ei ollut mitään pakollisia velvotteita eikä rajoituksia. Ei edes sitä opiskelua. Ainut rajoite oli raha. Opintolainat kuluivat silloin suurelta osin interreilailuihin. Tietenkin tekemättömät opinnot aiheuttivat suurta ahdistusta, kun suuri matkustelun ja kokemusten jano olivat valtavassa itsetunnon ristiriidassa kurssimuotoisen lääketieteen opiskelun kanssa. Mutta noista päivistä lähtien minulla on ollut varmuus tekemisistäni. En ehkä tule samaa matkaa muiden kanssa perille, mutta tiedän, että saavun sinne kuitenkin myöhemmin. Omalla tavallani ja omalla ajallani. Niin on sittemmin käynyt. Ystävä kutsuvat tapaani hondamiehen tavaksi.
On oikeastaan hyvin surullista, että eräiden ääriaineisten vitipäiden takia nykyisin matkustamista pitää pelätä. Vastikään oli paikallislehdessä uutinen, että kotikaupunkiini oli salakuljetettu veneellä Saimaan kanavan kautta ihmisiä Jemenistä. Uutisen mukaan salakuljetuksesta maksaneet eivät olleet osallistuneet mihinkään rikokseen. Siis mitä? He sulloutuvat pieneen tilaan - johon voivat kuolla - veneessä ja yrittävät tulla salaa tulla maahan ja eivät ole tehneet mitään rikosta? Minun oikeustajuni ei tätä ymmärrä. He hakevat sitten turvapaikkaa paljastuttuaan rikollisesta toiminnastaan. Juu, he ovat uhreja. Minusta heidät tulisi palauttaa suoraan joko Jemeniin tai Venäjälle. Siis sinne, mistä laittomasti tulivat.
Siirtolaiskysymystä ei ratkaista afrikkalaisen ja aasialaisen väestön Eurooppaan salaa tulemisella, vaan heidän oman maansa asioita ratkaisemalla. Tarvitaan antropologista viisautta toimia näiden heimo- ja klaaniyhteiskuntien, joihin Venäjäkin kuuluu, kanssa. Kehitysavun osalta on selvästi osoitettu, että yksi asia on ylitse muiden - tyttöjen ja naisten kouluttaminen.
Otetaan siis Suomeen tyttöjä ja naisia, koulutetaan heidät Suomessa ja palautetaan omaan maahansa koulutuksen jälkeen omien yhteiskuntiensa tasoa nostamaan. Naisten aseman parantaminen parantaa noiden klaani- ja heimoyhteiskuntien tilaa. Ei sillä, että otetaan nuoria miehiä työttöminä notkumaan suomalaisiin kauppakeskuksiin ja kaupungeihin.
Kotouttamisen kustannukset Suomessa tulisivat olla julkisia. Kuinka paljon rahaa on kulunut ja mitä sillä on saatu konkreettisesti aikaan. Pelkkä " me tehdään arvokasta työtä, antakaa meille rahaa" ei enää käy nykyaikana. Asialla poliittinen haihattelu ei vie asiaa yhtään eteenpäin, pikemminkin synnyttää kantaväestössä aiheellista närää.
Jos meidän omat nuoret ovat työttöminä, eikä heidän asiat hoidu, niin miksi joku tekee kaiken valmiiksi näille myös tänne työttömiksi tuleville nuorille miehille, joilla ei ole usein edes oman äidinkielensä riittävää osaamista. Puhumattakaan koulutusta tai ammattia. Juttuja julkaistaan siitä, kuinka maahanmuuttajalääkärin tai - opettajan ei anneta työskennellä Suomessa omassa ammatissaan. Monelta puuttuu riittävän hyvä kielitaito. On järjetöntä palkata itsenäiseen työhön lääkäri, joka ei osaa suomen kieltä. Jos haluaa lääkäriksi Suomessa, niin pitää osata riittävästi suomea.
Jos minä pyrin lääkäriksi Kanadaan, niin minun pitää tehdä alusta lääkärinopinnot uudestaan. Jos pyrin lääkäriksi Uuteen-Seelantiin tai Australiaan, niin minun pitää läpäistä riittävällä tasolla englannintestit pätevyydenosoittamisen lisäksi. Australiaan olen lisäksi jo liian vanhakin. Miksi tämän pitäisi olla erilaista Suomessa?
Meillä tulee olemaan pulaa työntekijöistä ja nyt suomalaisilla nuorilla ei ole mahdollisuuksia koulutuksen jälkeenkään sijoittua työelämään. Tämän kanssa olemme lirissä, sillä puolenkymmentä vuotta vetelehtinyt nuori, suomalainenkin, on vaikea " kotouttaa" työelämään...
Aamu ei vielä valkene Amsterdamissa. Hollanti on kansojen sulatusuuni. Täältä on pienestä maasta lähdetty merille ja siirtomaitakin on ollut. Hollantilaiset ovat perinteisesti olleet hyvin suvaitsevaisia muita kansallisuuksia kohtaan. Täälläkin äärioikeisto on vahvistunut, kun siirtolaisuuteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Kaikki eivät enää hyväksy poliitikkojen keskustelujen diipadaata maahanmuuttoon, vaan haluavat selkeitä lukuja, perusteluja ja näyttöjä. Toivottavasti siirtolaisuusasiassa hyväntahtoisen hölmön mustapekka-kortti ei jää suomalaisten käteen, jos asiassa puheoikeus ja - näkyvyys on vain " kukkahattutädeillä ja heidän kaltaisillaan". Numeroita, faktoja, dataa ja sen tulkintaa julkiseen keskusteluun maahanmuutosta, eikä vain naamagalleroita tyyliin " mitä mieltä olet asiasta".
Julkisissa medioissa on ollut nähtävissä ajattelun ja argumentoinnin katoaminen. Vanhan viisauden mukaan julkista tiedonvälitystä pitää kirjoittaa 8-vuotiaan ymmärrystason mukaan. Keskustelu voi silloin mielenkiintoista, mutten ole yhtään varma, että edistääkö se asiaa ollenkaan. Maksullinen paikallislehti on joinakin päivinä ohuempi kuin ilmaisjakelulehdet, joissa on melkein samat uutiset. Mitä tästä pitäisi ajatella tai argumentoida? Sanomalehtivero?
Luin Nykypäivä-lehdestä, kuinka Saksassa kasvanut nuori nainen kannatti sosiaaliturvan tapaista perusturvaa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Kun emme saa ratkaistuksi työttömyysasioita, niin ei teeskennellä, ettei saada. Se hakemustentäyttöpakko on typeryyttä. Ehkä puolesta pitkäaikaistyöttömistä ei ole työntekijöiksi jatkossakaan. Heille on parempi, ettei heitä turhaan hypytetä tempputyöllistämisen nimissä.
Tänään on tarjolla aitoa hulluutta, kun käymme van Goghin museossa. Lentokentällä mainostettiin Yövahti- taulua kansallismuseossa. Viimeksi Rembrantin museosta ostettiin halpaa grafiikkaa. Museoissa on mukava käydä, rouvan mieliksi ja jos taulut tai muut tylsistyttävät, niin museot ovat yleensä täynnä ihmisiä, joita voi tarkkailla. Hmmm.
Rouva rentoutuu lomalla poissa kotoa, siksi ei voi eikä kannata jäädä lomalla kotiin. Rouva nukkuu nyt ensimmäisenä yönä 12 tuntia. Minulle jää neljä viisi tuntia nukkuvana paljon omaa aikaa. Pitää hankkia kirjojen lukulamppu, joka unohtui kotiin.
Eli kaiken kaikkiaan loistava alku, Adam vai oliko se jotenkin pidempi nimi?
Amsterdamissa 4.7.2017
Amsterdamista on olemassa hauska sairaanhoitajavitsi. Eräässä sairaalassa hoitajat kahvitauolla puhuivat, kuinka vanha naishoitaja alapesua miespotilaalle tehdessä oli huomannut, että potilas oli tatuoinut penikseensä "Adam". Nuori hoitajatar kiinnostui asiasta niin, että halusi itse suorittaa alapesun. Poistullessaan kyseisestä palveluksesta nuori hoitaja kertoi muille, että kyllä siinä luki Amsterdam, eikä Adam.
Amsterdamin lentokentällä Hiltonin hotelli on todella hienon näköinen. On pilvistä, aivan tummat pilvet roikkuvat kaupungin yllä. Lupailee sadetta, kertoo pohjoisafrikkalaistaustainen taksikuski, joka ajaa ainakin yhtä lujaa kuin italialaiset taksikuskit. Ellei lujempaakin. Ei satanut sinä aikana, kun kävimme illalla kävelemässä ympäristössä.
Olemme vuokranneet huoneiston, johon pääsemme alkuhankaluuksien jälkeen. Pienessä boksissa oven vieressä on avaimet. Ovi avautuu sisäänpäin ja lukko eri suuntaan kuin Suomessa. Portaat ovat kapeat ja erittäin jyrkät. Kolme kerrosta ja kaksi eri ovea. Huoneisto sinällään on loistava. Nuorisolle oma huone ja meille oma huone, loistava keittiö ja olohuone. Siistiä ja viihtyisää, puulattiat, eikä hirvittävän meluisa, vaikka keskellä kaupunkia onkin. Oikein hyvä lomahuoneisto. Ainakin siltä vaikuttaa. Tietenkin sänky on asia erikseen. Jos on tottunut nukkumaan Hästensissä, niin muut sängyt eivät kyllä vedä vertoja. Mutta lomalla ollaan lomalla...
Paikallisessa supermarketissa on loistava valikoima vihanneksia, joita paikalliset tuntuvat ostavan paljon. Varsinkin nuoret. Juustoja on valittavaksi vaikka millä mitalla. Ja ylähyllyn viinit maksavat supermarketissa 10 euroa.
Ensimmäisen illan aikana suurin osa vastaantulevista ihmisistä on nuoria. Kaupunginosassamme ei näy Barcelonan tapaan vanhusten katuparlamenttia.
Kansallismuseo ja Van Goghin museo ovat vain pienen kävelymatkan päässä. Myös Heinekenin tehdas, jos siitä litkusta pitää. Kaikki on periaatteessa kävelymatkan päässä.
Kävellessä ei muista, että täällä tosiaan pyöräillään, niin paljon pyöräilijöitä pitää väistellä.
Kesän ainut lomaviikko tarkoittaa pientä irtiottoa arkisista velvollisuuksista. Toisaalta täälläkin puheille tulevat paikalliset päihdepotilaat. Pitäisi varmaan jostakin lukea, miksi päihdeongelmaiset tulevat kaikista julkisimmille paikoille, vaikka päihdeongelmaa muuten stigmatisoidaan, piilotellaan ja häpeillään. Lappeenrannan keskustaan on levinnyt outo tapa liikkua olut- tai muut alkoholijuomatölkit käsissä.
Täällä on kannabismuseo, jossa aion käydä katsomassa, mitä kannabisuskovaisista ja -uskonnosta siellä kerrotaan. Ystäväni pilailivat, kun kerroimme lomalla menevämme Amsterdamiin, että menettekö höpöheinän polttoon. Kun ei ole koskaan tupakoinut ja täyttää vuosia puolessavälissä kuudettakymmentä, niin ei höpöheinä kiinnosta. Tosin en ole ikinä ymmärtänyt, että yleensä tupakoi, kun tapa on epäterveellinen, kaikki haisee omituiselle kehossa - ulostetta ja sikiötä myöten - ja rahaa palaa taivaan tuuliin. Toisaalta jos haluaa itselleen sairauksia, niin parempaa ei olekaan kuin tupakointi. Ja jos haluaa tehdä rottakokeita siitä, onko suvussa skitsofreniageenejä, niin kannabiksen pössyttely on paras tapa avata skitsofreniageenien ekspressio. Toisaalta kukaan matkalla olevista ei tupakoi, joten siinä suhteessa ei ole ongelmaa.
Viikolle on luvattu suhteellisen hyvää ilmaa. Eilen kävimme nuorison valitsemassa paikassa syömässä pitsat. Paikka näytti vähän kälyiseltä, mutta pitsat olivat loistavia. Aitoitalialaiseen tapaan vain pari täytettä, mutta niitä runsaasti, loppukin pitsanoloista, eikä vetistä litkua niin kuin joskus on tullut tavattua. Valitsin ja söin napolilaisen - anjoviksella ja kapriksella täytetyn pitsan. Kokemus oli vähän samanlainen kuin aikanaan Trasteveressa Roomassa, jossa söin jumalaista pannacottaa. Väsyneenä paikkaan, joka oli aavistuksen epäsiisti, kokki näytti enemmän teurastajalta kuin kokilta. Mikään pannacotta ei ole ollut sen jälkeen veroista. Joskus ruokanautintoon tietysti vaikuttaa, missä sen syö. Suhteellisen tavallinen salaatti New Yorkissa 145. kadun kulttipaikassa voi myös maistua jumalalliselta, kuten myös Kosin lämpimässä illassa. Suomessa en ole mikään erityinen salaatin ystävä. Työpaikkaruokalan salaattitarjonta on sitten tuon salaattisyömiselämysten toisesta päästä. Toisaalta ihminen on huonosti suunniteltu, kun nälkä aina vain palaa. Syödä täytyy, jotta jaksaa. Syömättä ei voi olla, eikä ole anorektikon hulluutta ruuastakieltäytymiseen. Syöminen on yksi elämän suurista nautinnoista. Mitä vanhemmaksi tulee.
Luin joskus tutkimusta lihomisesta. Tutkimuksessa kerrottiin juuri toisen maailmansodan aikaisesta, natsien aiheuttamasta nälkiintymisestä juuri Amsterdamissa. Eloonjäivät ne, jotka kykenivät ottamaan ruuasta talteen kaiken. Sitä kautta lihavuusgeenit lisääntyivät väestössä. Ne kenellä sitä ei ollut, menehtyivät. Nyt kun vanhenee, niin huomaa, kuinka evoluutio on varmistanut, että kaikki syöty ruoka otetaan talteen. Lyhyellä nautintokuurilla saa helposti kiloja lisää, mutta pois eivät tahdo lähteä, kun ei ole tuota anorektikon hulluutta ruuan suhteen.
Huoneistosta avautuu hieno näkymä yhteen noista kanaaleista, joita Amsterdam on täynnä. Kartan mukaan runsaan kilometrin matka on päärautatieasemalle, jossa olimme kauan sitten silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa. Meillä oli jo silloin kova halu matkustaa. Interrailillä, usealla sellaisella, tuli vietettyä aikaa junissa ja leirintäalueilla. Meillä oli tuolloin vain pieni teltta, eikä edes kahta makuubussia. Kenties kokemus matkustamisesta oli silloin yhtä mukava kuin nyt lentokentältä taksilla vuokrattuun huoneistoon, jossa on useampi suihku ja kaikki mukavuudet. Nuorena sopeutuu paremmin. Silloin vaatteet ja astiat pestiin käsin, nyt on astianpesukoneet ja muut. Mutta vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, niin halua kokea matkustamisessa ei ole muuttunut mihinkään.
Vähän surulliseksi tulen, kun mietin Timo Vihavaisen kirjan Länsimaiden tuho mukaisesti miten esimerkiksi Pariisi on muuttunut. St. Germainen alueen hotelleista minulla oikein hienoja muistoja. Luin siihen aikaan niin paljon romaaneja ja matkustelin, että lääketieteen opinnot jäivät selvästi toissijaisiksi. Janosin kokemuksia. Poikamiehenä ja opiskelijana minulla ei ollut mitään pakollisia velvotteita eikä rajoituksia. Ei edes sitä opiskelua. Ainut rajoite oli raha. Opintolainat kuluivat silloin suurelta osin interreilailuihin. Tietenkin tekemättömät opinnot aiheuttivat suurta ahdistusta, kun suuri matkustelun ja kokemusten jano olivat valtavassa itsetunnon ristiriidassa kurssimuotoisen lääketieteen opiskelun kanssa. Mutta noista päivistä lähtien minulla on ollut varmuus tekemisistäni. En ehkä tule samaa matkaa muiden kanssa perille, mutta tiedän, että saavun sinne kuitenkin myöhemmin. Omalla tavallani ja omalla ajallani. Niin on sittemmin käynyt. Ystävä kutsuvat tapaani hondamiehen tavaksi.
On oikeastaan hyvin surullista, että eräiden ääriaineisten vitipäiden takia nykyisin matkustamista pitää pelätä. Vastikään oli paikallislehdessä uutinen, että kotikaupunkiini oli salakuljetettu veneellä Saimaan kanavan kautta ihmisiä Jemenistä. Uutisen mukaan salakuljetuksesta maksaneet eivät olleet osallistuneet mihinkään rikokseen. Siis mitä? He sulloutuvat pieneen tilaan - johon voivat kuolla - veneessä ja yrittävät tulla salaa tulla maahan ja eivät ole tehneet mitään rikosta? Minun oikeustajuni ei tätä ymmärrä. He hakevat sitten turvapaikkaa paljastuttuaan rikollisesta toiminnastaan. Juu, he ovat uhreja. Minusta heidät tulisi palauttaa suoraan joko Jemeniin tai Venäjälle. Siis sinne, mistä laittomasti tulivat.
Siirtolaiskysymystä ei ratkaista afrikkalaisen ja aasialaisen väestön Eurooppaan salaa tulemisella, vaan heidän oman maansa asioita ratkaisemalla. Tarvitaan antropologista viisautta toimia näiden heimo- ja klaaniyhteiskuntien, joihin Venäjäkin kuuluu, kanssa. Kehitysavun osalta on selvästi osoitettu, että yksi asia on ylitse muiden - tyttöjen ja naisten kouluttaminen.
Otetaan siis Suomeen tyttöjä ja naisia, koulutetaan heidät Suomessa ja palautetaan omaan maahansa koulutuksen jälkeen omien yhteiskuntiensa tasoa nostamaan. Naisten aseman parantaminen parantaa noiden klaani- ja heimoyhteiskuntien tilaa. Ei sillä, että otetaan nuoria miehiä työttöminä notkumaan suomalaisiin kauppakeskuksiin ja kaupungeihin.
Kotouttamisen kustannukset Suomessa tulisivat olla julkisia. Kuinka paljon rahaa on kulunut ja mitä sillä on saatu konkreettisesti aikaan. Pelkkä " me tehdään arvokasta työtä, antakaa meille rahaa" ei enää käy nykyaikana. Asialla poliittinen haihattelu ei vie asiaa yhtään eteenpäin, pikemminkin synnyttää kantaväestössä aiheellista närää.
Jos meidän omat nuoret ovat työttöminä, eikä heidän asiat hoidu, niin miksi joku tekee kaiken valmiiksi näille myös tänne työttömiksi tuleville nuorille miehille, joilla ei ole usein edes oman äidinkielensä riittävää osaamista. Puhumattakaan koulutusta tai ammattia. Juttuja julkaistaan siitä, kuinka maahanmuuttajalääkärin tai - opettajan ei anneta työskennellä Suomessa omassa ammatissaan. Monelta puuttuu riittävän hyvä kielitaito. On järjetöntä palkata itsenäiseen työhön lääkäri, joka ei osaa suomen kieltä. Jos haluaa lääkäriksi Suomessa, niin pitää osata riittävästi suomea.
Jos minä pyrin lääkäriksi Kanadaan, niin minun pitää tehdä alusta lääkärinopinnot uudestaan. Jos pyrin lääkäriksi Uuteen-Seelantiin tai Australiaan, niin minun pitää läpäistä riittävällä tasolla englannintestit pätevyydenosoittamisen lisäksi. Australiaan olen lisäksi jo liian vanhakin. Miksi tämän pitäisi olla erilaista Suomessa?
Meillä tulee olemaan pulaa työntekijöistä ja nyt suomalaisilla nuorilla ei ole mahdollisuuksia koulutuksen jälkeenkään sijoittua työelämään. Tämän kanssa olemme lirissä, sillä puolenkymmentä vuotta vetelehtinyt nuori, suomalainenkin, on vaikea " kotouttaa" työelämään...
Aamu ei vielä valkene Amsterdamissa. Hollanti on kansojen sulatusuuni. Täältä on pienestä maasta lähdetty merille ja siirtomaitakin on ollut. Hollantilaiset ovat perinteisesti olleet hyvin suvaitsevaisia muita kansallisuuksia kohtaan. Täälläkin äärioikeisto on vahvistunut, kun siirtolaisuuteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Kaikki eivät enää hyväksy poliitikkojen keskustelujen diipadaata maahanmuuttoon, vaan haluavat selkeitä lukuja, perusteluja ja näyttöjä. Toivottavasti siirtolaisuusasiassa hyväntahtoisen hölmön mustapekka-kortti ei jää suomalaisten käteen, jos asiassa puheoikeus ja - näkyvyys on vain " kukkahattutädeillä ja heidän kaltaisillaan". Numeroita, faktoja, dataa ja sen tulkintaa julkiseen keskusteluun maahanmuutosta, eikä vain naamagalleroita tyyliin " mitä mieltä olet asiasta".
Julkisissa medioissa on ollut nähtävissä ajattelun ja argumentoinnin katoaminen. Vanhan viisauden mukaan julkista tiedonvälitystä pitää kirjoittaa 8-vuotiaan ymmärrystason mukaan. Keskustelu voi silloin mielenkiintoista, mutten ole yhtään varma, että edistääkö se asiaa ollenkaan. Maksullinen paikallislehti on joinakin päivinä ohuempi kuin ilmaisjakelulehdet, joissa on melkein samat uutiset. Mitä tästä pitäisi ajatella tai argumentoida? Sanomalehtivero?
Luin Nykypäivä-lehdestä, kuinka Saksassa kasvanut nuori nainen kannatti sosiaaliturvan tapaista perusturvaa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Kun emme saa ratkaistuksi työttömyysasioita, niin ei teeskennellä, ettei saada. Se hakemustentäyttöpakko on typeryyttä. Ehkä puolesta pitkäaikaistyöttömistä ei ole työntekijöiksi jatkossakaan. Heille on parempi, ettei heitä turhaan hypytetä tempputyöllistämisen nimissä.
Tänään on tarjolla aitoa hulluutta, kun käymme van Goghin museossa. Lentokentällä mainostettiin Yövahti- taulua kansallismuseossa. Viimeksi Rembrantin museosta ostettiin halpaa grafiikkaa. Museoissa on mukava käydä, rouvan mieliksi ja jos taulut tai muut tylsistyttävät, niin museot ovat yleensä täynnä ihmisiä, joita voi tarkkailla. Hmmm.
Rouva rentoutuu lomalla poissa kotoa, siksi ei voi eikä kannata jäädä lomalla kotiin. Rouva nukkuu nyt ensimmäisenä yönä 12 tuntia. Minulle jää neljä viisi tuntia nukkuvana paljon omaa aikaa. Pitää hankkia kirjojen lukulamppu, joka unohtui kotiin.
Eli kaiken kaikkiaan loistava alku, Adam vai oliko se jotenkin pidempi nimi?
Amsterdamissa 4.7.2017