Banksyn ja Dalin lumossa Amsterdamissa
Aamulla menemme van Goghin museota kohti. Kansallismuseon takana ovat nuo Amsterdam-kirjaimet, joiden edessä ihmiset tavalllisesti kaupungissa itsensä kuvauttavat. Samassa paikassa varoitetaan taskuvarkaista.
Osakkeen omistajan edustaja kertoo, että kaupungissa on ammattimaisia rikollisia, jotka tekeytyvät poliisiksi, hallituksen virkamiehiksi ja muiksi tunkeutuen henkilökohtaisilla kyselyillä asuntoihin, samalla tavarat tyhjentäen.
Asunnon siivouksesta veloitetaan 40 euroa vuorokausi, siivooja viipyy runsaat viisi minuuttia. Melkoista rosvousta sekin, mistä osakkeen omistajalle huomautan. Eniten huomautuksesta kärsii se, joka siitä rosvouksesta hyötyy vähiten - eli siivooja.
Nuorisolla on verkkokalvoillaan valmiina kuva aurinkokukkamerestä van Goghin museon edessä. Ei jälkeäkään auringonkukista, mikä on heille valtaisa pettymys. Jotain urban sports- tapahtumaa kasataan ja rakennustelineitä on joka paikassa. Nuoret eivät halua jonottaa satojen metrien jonossa.
Museoihin, vaikka tuohon van Goghiin ja Anne Frankin taloon, pitäisi varata liput kaksi kuukautta ennen matkaa netistä. Niinhän se nykyään on kaikissa suurkaupungeissa. Usean sadan metrin jonotus ei innosta nuorisoa, eikä meitäkään nyt. Netin mukaan vähiten tulijoita on heti aamusta ja tunti ennen sulkemisaikaa. Monikohan jää menemättä museoihin, kun pitää jonottaa? Vatikaanissa Sikstiiniläiskappelin läpi tunketaan ihmisiä, jotta seuraavat mahtuvat sisään. Ei voi istua seinustalle ihailemaan ja pohtimaan kappelin katon maalauksia.
Sovimme, että nuoriso lähtee kiertelemään keskustan kauppoja. Me menemme rouvan kanssa Banksyn ja Salvador Dalin näyttelyyn. Ensin mainittu on maailmankuulu graffititaiteilija, jälkimmäisen melkein kaikki tietävät. Rouva on kirjoittanut jälkimmäisestä ylioppilasaineen erittäin hyvin arvosanoin.
Minä inhoan, melkein ylikaiken, noita murrossikäisten epätoivoisia töherryksiä ja omia nimiä talojen seinissä ja kivijaloissa. Muistan vielä ajat, kun Euroopan kaupunkien talot eivät sisältäneet noita ala-arvoisia töherryksiä. Minulle niistä tulee mieleen pienet lapset, joilla on loppunut lapsena paperi kesken tai jos asia psykiatrisemmin ilmaistaan, he tuhrivat. Eli tekevät tarpeensa housujensa asemasta seinille. Ja nykyisin kiviinkin. Auts.
Banksylla on selvä viesti. Anonymiteetti rules. Kukaan ei oikeastaan tiedä, miltä maailmankuulu graffititaitelija näyttää. Hän haistattaa pitkät Kilroy was here-tyyppisille itse-ehostuksille. Ja hän selvästi osaa maalata, ei vain painaa spraypullon suuttimesta mitä tahansa.
Banksyn näyttelyn nimi on Laugh now( naura nyt). Vaikka teosten kantaaottavuudesta ei voi erehtyä, niin ne ovat kauttaaltaan hauskoja. Satiirisen ivallisia yhteiskunnallisia kannanottoja, muttei vihaisen pimeänä. Pidin tosi paljon hänen yhteiskunnan vastaisestä huumoristaan. Vaikken välttämättä olisi samaa mieltä hänen kanssaan.
Salvador Dalin erotettiin taideakatemiasta, jota hän kävi. Hän ei ikinä valmistunut. Silti hän alleviivaa, että pitää osata ja tuntea alan traditiot ennen kuin voi tehdä oman tyylinsä. Täytyy tietää paljon, jotta voi ymmärtää, mitä voi jättää huomiotta.
Hän meni naimisiin itseään vanhemman naisen kanssa. Naisen jolla oli jo lapsi. Isä teki hänet tästä syystä perinnöttömäksi. Gala, vaimo sen sijaan, oli loistava businessihminen, minkä vuoksi Dali saattoi keskittyä taiteensa tekemiseen. Sen minkä hän isän perinnössä menetti, hän sai moninkertaisesti vaimossaan tilalle.
Näyttelyssä on molempien herrojen ajatuksia seinälle kirjoitettuna teosten välissä. " Have no fear of perfection. You' ll never reach it!" ( Älä pelkää täydellisyyttä. Et koskaan saavuta sitä) Dali kiteyttää täydellisyyden tavoittelun. Ja Banksy voittajuuden teeman: " Winners... are not those who never fail... but those who never quit" ( Voittajat eivät ole niitä, jotka eivät koskaan epäonnistu, vaan niitä, jotka eivät koskaan luovuta).
Näyttely on hieno kokemus. Älykkäästi kantaa ottava. Ei pelkkää räksyttämistä ja keskenkasvuisuutta, vaan vahvaa osaamista. Oman intohimon kehittämistä. Ainakin ne välttämättömät 10 000 tuntia, jotka oman alansa taitajalta vaaditaan. Rouva on kuin olisi " nauttinut loistavan jälkiruuan". Jopa rouva on nyt niin täynnä taidenautintoa, että haluaa sulatella näkemäänsä. Päivän taideannos on täynnä.
Aurinko paistaa poutapilvien lomasta. On 27 astetta lämmintä. Kiertelemme kävellen ympäri kaupungin keskustaa. Katselemme hienoja taloja. Mietimme minkälaisen rakennutamme sitten jos onni soisi sitä ja tätä. Nautimme mielikuvituksen lumosta. Ilman veroja tai ajatuksen typistämistä. Selvinpäin. Tai tiedä häntä. Ilma on sakeana vähän väliä höpöheinän tuoksua. Sitä on joka paikassa.
Meillä Suomessa käy kiivaana keskustelu vahvoista oluista ja viineistä ruokakaupoissa. Täällä ei edes huomaa, että asia herättäisi joitakin intohimoja. Vahva belgialainen tumma olut, joka maksaa Alkossa yli kolme euroa, maksaa täällä supermarketissa 1.50 euroa. Pitäisi varmaan lukea hollantilaisten tutkijoiden artikkeleita asiasta. Mutta ei pelkkä alkoholijuomien kaupassaoleminen ole ongelma. Voikin kysyä, että miksi meidän pitää mukautua niiden mukaan, jotka eivät osaa alkoholia käyttää? Eikö heidän, alkoholiongelmaisten, pitäisi mukautua suuren enemmistön mukaan? Sen joilla ei ole ongelmaa ja jotka voisivat ostaa viininsä ja vahvat oluensa ruokakaupassa käynnin yhteydessä? Toisaalta tuskin yhtään Alkon myymälää on Suomessa pienemmässä kaupungissa vilkkaan kauppakeskuksen ulkopuolella? Minusta Suomessa voitaisiin kokeilla viinejä ja vahvoja oluita ruokakauppoihin. Tiedän, että hinta ja saatavuus ovat nykykäsityksen eniten kulutukseen tieteellisesti vaikuttavat tekijät. Mutta sittenhän tuo nähtäisiin, kun olisi perinteisestä poikkeava tutkimusasetelma. Ei me nyttenkään ole saatu alkoholiongelmaa ratkaistua, vaikka on koetettu rajoittaa juomista iät ja ajat. Toisaalta maksakirroosin esiintyminen on ollut pienimmilään kieltolain aikana.
Televisiota katsoessa alkaa kaivata maksullisia kanavia. Suomessa lähtiessäni katsoin tv-lehteä ja kuinka paljon uusintoja se sisältää. Sama täällä. Vanhoja filmejä. Uusintoja. Television katsomisesta täytyy maksaa veroja, vaikka kolmasosa ainakin on pelkkiä uusintoja. En ole laskenut paljonko maksukanavilla on uusintoja, mutta paljon niitä sielläkin on. Maksukanavien mainokset ovat harhaanjohtavia. Ihan niin sieltä tulisi koko ajan vain uutta. Ei tule. Ei lähellekään. Uusintoja kyllä tulee ja tulee ja tulee.
Täkäläisessä julkisessa televisiossa mainokset kestävät lähes 10 minuuttia kerrallaan. Sama kuin jenkeissä, jossa ei oikeastaan voi katsoa televisiota ilman, että toinen toistaan typerimpiä mainoksia joutuu katselemaan. Ja mainokset on laitettu Suomen tapaan samaan aikaan eri kanavilla, eli kanavanvaihdolla niitä ei pääse pakoon.
Se yksi kaverihan kehitti laitteen, jolla mainokset saa pois. Mitähän sille palvelulle kuuluu? Sellaisen palvelun voisi jopa hankkia. Jos jotakin mainostetaan, niin se on erittäin suurella todennäköisyydellä täysin tarpeetonta.
Illalla kävimme syömässä japanilaisessa ravintolassa. Misokeitto ja sushi olivat hyvää. Nuorisolle oli tarjolla ruokaa grillistä, kun he eivät edellä mainituista välitä.
Päivä, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä, sinällään on ollut mukava. Paikallisessa supermarketissa ei Visa käynyt, kuten ei monessa muussakaan paikassa. Liekö syynä hotels.comin tapaiset huijaukset vai mistä lienee kyse, siitä en tiedä. Mastercard ei myöskään käynyt. Käteisellä kyllä selvisi. Toisaalta on paljon pikkupaikkoja, jotka eivät ota käteistä vastaan. Olisiko tässäkin paikallisen rikollisuuden osallisuus taustalla vai mikä lienee syynä. Joillekin voi tulla ikävä yllätys paikallisessa kaupassa, jos ei ole molempia maksutapoja mukana.
Nukahdan nopeasti uneen. Rouva katsoo elokuvan loppuun. Minä menen aina nukkumaan, kun alkaa nukuttaa, etten joutuisi turhaan odottelemaan nukahtamista. Kotona minulla on paljon digiboksissa ohjelmien loppuja, joita en ikinä katso. Oikeastaan Valioliigan pelit ovat ainoita, joita katson alusta loppuun. Eikä niitäkään ole nyt kesällä.
Uusi päivä taitaa olla se shoppailupäivä. Enää ei tule matkoilta juuri mitään ostettua. Minun reppu repesi , tarvitsisin uuden sellaisen. Kävimme yhdessä kaupassa katsomassa. Haluan kätevän ja kestävän, mutten aio siitä satoja euroja maksaa. Ei ole pakko ostaa mitään, jos ei satu sopivaa kohdalle. Kaipaan kolmijalkatuoliani, jolla tavallisesti istun kaupan ulkopuolella shoppailijoita odottelemassa. Sen unohdin kotiin. Ostoskadulla joka kaupassa luki ale. Niinpä.
5.7.2017 Amsterdamissa