Dubrovnikissa sadepäivä tuo mieleen monsuunisadepäivät Bangkokissa 1980-luvulla
Dubrovnikissa sadepäivä tuo mieleen monsuunisadepäivät Bangkokissa 1980-luvulla
Sängyllä kävelee aamulla kaksi pientä, noin sentin mittaista ja kullankeltaista muurahaista. Heitä ei käy syyttäminen sateesta, joka on massiivinen ja päättyy illalla alkavaan ukkoseen. He hakevat suojaa sateelta.
Täällä yö on pimeä, joten ukkonen on näyttävämpi, varsinkin kun se tulee kahdesta suunnasta yhtä aikaa.
Aamu alkaa taas vesisateella, joka kiihtyy taas. Bangkokissa olin nuorena miehenä monsuunisateissa, jolloin vettä oli nilkkoihin saakka kadulla. Kun halusi toiselle puolen katua, oli parempi ottaa kengät jalasta.
Punttisalilta näkyvä maisema on hieno, vaikka päivä on sateinen. Kova tuuli tekee Adrainmenern tyrskyistä rannassa ja läheisellä karikolla hienoja, joita voi ihailla hotellin 10.kerroksen maisemaikkunasta. Musiikki, joka on sellaista punttisalimusiikkia, joka nostaa sykkeesi ilman laitteitakin tavoiteltuun 110 minuuttivauhtiekstaasiin. Ja jonkilainen kierros kyseiseillä laitteilla on mahdollinen. Hiki ainakin nousee pintaan. Saunaan ei ehdi, koska aamiaisaika menee muuten ohi.
Aamupalalla on puuroa, en vain edellisenä päivänä löytänyt sitä. Ruokakulttuuriin liittyy hauska asia, juha-sana tarkoittaa keittoa kroatiaksi.
Ikkunan takana on iso lokki, joka istuu ylväänä ympärilleen katsellen. Kovaan vastatuuleen lokit liitelevät paikallaan - tuo on juuri sitä, mitä olisi mukava ihmisenä pystyä tekemään. Liitämään tuulessa paikallaan, pienillä sormenliikkeillä ohjaisi kulkuaan. Mutta ihminen on liian raskas lentämään itsekseen.
Rouva ei uskalla ujouttaan pyytää terävämpää veistä ja nyhrää omenankuorten kanssa. Pyydän tarjoilijaa tuomaan terävämmän veitsen, jonka jälkeen omenan kuoriminen sujuu helposti. Hedelmien luona ei ole hedelmäveistsiä, mitä rouva valittelee mielessään, eikä huomauta siitä henkilökuntaa.
Menemme käymään Vanhaan Kaupunkiin taksilla. Vanhassa Kaupungissa, Gradissa, on noita tylsiä liikkeitä, joita näkee kaikkialla maailmalla: Boss, Diesel, Benetton jne. Vettä sataa niin paljon, että seurauksena on kaikkien vaatteiden kastuminen - tai Goretex-takki pitää yläosan kuivana, mutta nivusia myöten on märkänä. Ainut ostos on sateenvarjo, joka sekin kaupan ovelta noin viiden metrin päässä vääntyy yhdestä kohtaa kovassa tuulessa, joskaan ei täysin käyttökelvottomaksi.
Käymme istumassa kirkoissa ja käymme fransiskuslaisessa luostarissa, jossa on samanlainen arkkitehtuuri kuin Firenzessä, siellä oikean Fransiskus Assisilaisen oleskelupaikassa. Keskellä oleva puutarha, jossa voi oleilla viileällä ja sivuilla kulkevat käytävät, joissa voi viettää kuumaa päivää varjossa. Nyt vettä tulee niin paljon, että molemmat vaihtoehdot ovat turhia.
On se merkillistä, miten paljon rihkamaa, jossa on paikkakunnan nimi myydään, tai ainakin sitä on joka paikassa tarjolla.
Ja noita t-paitoja, joita ihmiset tuovat toisilleen lahjaksi...Kuinkahan monta t-paitaa itselläkin on kaapissa ja käyttökerrat ovat. Hmm, siis melko turhia ostoksia.
Eikö paikallisilla käsityöläisillä ole parempaa tarjottavaa? Rouva alan ammattilaisena erottaa taitavasti ja perinteisesti tehdyt krääsästä. Emme osta mitään, koska ei ole oikein mitään, mitä haluaisi Suomeen asti kantaa. Ehkä toisaalta voi hankkia tuliaisia...
Vanhassa Kaupungissa on kauniita nuoria naisia kaupoissa myyjinä, muuten kroatilaisia ei voi pitää mitenkään kauniina. Tai ei ainakaan minun makuun kauniina, vaikka tummahiuksisia ovatkin.
Vanhaan Kaupunkiin täytyy mennä joku toinen päivä. Rouva haluaisi kulkea bussilla, mutta itseä ei ihastuta ajatus etsiä kaatosateessa vaatteet märkänä oikeaa bussipysäkkiä, kun vieressä on neljän taksin jono.
Vanha taksinkuljettaja, joka on varmaan lähempänä 70, kertoo, että aikaisemmin tähän aikaan vuodesta oli hienot säät. Olemme varmoja, että ilmastonmuutos on tullut muuttamaan totuttuja säitä. Turismille voi olla tuhoisaa, kun varmoja päiviä ei ole. Siis varmoja lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.
Käymme supermarketissa ostamassa syömistä ja juomista. Ensimmäisen illan viinipullo maksaa kolme kertaa vähemmän supermarketissa kuin illallispöydässä, eli kate on jotakuinkin kohdallaan. Hotellin ohjeissa lukee, ettei hotelliin saisi tuoda omia ruokia ja juomia. Ohjeen ymmärrän, noudattaa en aio ja syy paljastuu edellisistä lauseista.
Ja sitten kuivattelemme kastuneita vaatteita. Meillä molemmilla on oma kylpyhuone, joten molemmilla on lämpimät kuivauspatterit, joissa voi kuivatella läpimärkiä vaatteita.
Oleilun lisäksi haluan jotakin toimintaa ja päätän tilata itselleni hieronnan. Tilaan aromisen thaihieronnan. Ensimmäiset assosiaatiot liittyvät tuttavien ja kuultujen tarinoiden perusteella seksiin, joita noiden hierontojen yhteydessä esiintyy. Thaihierontaan Suomessa erikoistuneet miehet kyselevät, onko jo uusi tyttö tullut. Uusi tyttö on kuulema rahanarvoinen omistajilleen.
Menen hierontaan, jossa minut pyydetään hetkeksi odottamaan. Kaksi naista ja yksi mies häärivät tiskin takana. Mies, isokokoinen nuori, tulee ohjaamaan minut hierontahuoneeseen, jossa soi tuo esoteerinen musiikki. Saan ohjeet, kuinka asettautua paikalleni. Odotan pelonsekaisin mielin innoissani ensimmäistä thaihierontaani.
Mies palaa takaisina ja aloittaa hieronnan. Minulla on suuria vaikeuksia pidätellä purskahtamasta nauruun, mutta tämä on vakava hiljentymisen paikka. Päätän keskittyä nauttimaan hieronnasta, joka ei suuresti mielestäni eroa tavallisesta hieronnasta, ehkä ero on siinä, ettei noita aromiöljyjä käytetä, eikä muutamia shiatsumaisia otteita.
Mies on puheliasta sorttia ja pystyn paljon kyselemään Dubrovnikista. Vanhassa Kaupungissa asui vielä parikymmentä vuotta sitten useita satoja paikallisia, mutta sitten tuli mies ison rahanipun kanssa ja osti ylihintaan kaikki asunnot, jotka myytiin. Nyt siellä asuu enää muutama paikallinen.
Kuuleman mukaan 90-100 % on serbilaisten omistuksessa yrityksistä Dubrovnikissa. Veroja maksetaan 25 %, ne kolme kuukautta kun ei ole turisteja, niin valtio maksaa korvauksia. Töitäkin saattaa olla tarjolla esimerkiksi supermarketissa. Se missä kävimme oli meidän lähi-Prismasta vain kolmasosan kokoinen, mutta väkeä töissä oli kolme kertaa sen verran, mitä meidän lähi-Prismassa.
Dubrovnik on siis alle 50 000 asukkaan kaupunki, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Kaupungissa on kuitenkin useita yliopistoja, joissa opiskella voi taloutta, mediaa ja jonkin verran esimerkiksi lääketiedettä. Kaupungissa on englanninkielinen high school, johon tulee väkeä ympäri maailmaa. Vuosimaksut vaihtelevat 1500 eurosta jopa 5000-6000 euroon. Asunto, hyvä sellainen, maksaa noin 400-500 euroa kuukaudessa.
Kieltämättä voisi olla suomalaiselle aika eksottinen juttu CV:ssä, opiskellut Dubrovnikissa.
Sairaanhoitoa varten voi ottaa vakuutuksen, joka turvaa maksuttoman hoidon sairauden sattuessa. Työterveyshuolto toimii niin että työssäkäyvillä on ilmainen terveydenhuolto.
Vakavasti sairastuneelle lapselle on kansallisen median avustuksella kerätty rahaa, jotta voi mennä Amerikkaan leikkaukseen. Monet antoivat vähistä rahoistaan, vaikka tyttö kuoli.
Täällä on käytössä vanha sosialistinen lääkäripalkkiojärjestelmä, tai tarinan mukaan se on vanhempi - lääkärille viedään palkkioksi, jos rahaa ei ole, kinkkua, kotona teurastettu kana tms. Paikkakunnalle muutti lääkäri toiselta mantereelta, joka yritti kieltäytyä kylkiäisistä, mutta joutui tyytymään ottamaan vastaan kylkiäiset , koska " muutoin suututetaan jumalat".
Hautapaikka on melkein kalleinta, mitä Dubrovnikista voi ostaa. Hautapaikasta pulitetaan jopa 100 000 euroa, jos se on keskeisellä paikalla. 86 % paikallisista on katolilaisia. Jos kirkko rakentaa jotakin, niin kaikki auttavat mahdollisuuksiensa mukaan - rahaa, rakennustarvikkeita, talkootyötä jne. Voisi kuvitella, että kirkko voisi saada rakennuksia hyvään kuntoon, mutta menenevätkö kymmenykset Vatikaaniin...
Suomalaisella yhteiskunnalla on hyvä maine täällä. Nuori mies, on selvästi ihanteellisen idealistinen, kuten kuuluukin olla nuorena - hän sanoo sosiaaliturvasta, että jotain on, mutta sitä yritetään parantaa. Nuori mies tietää, että Suomessa on kattava sosiaaliturva.
Televisiossa on englantilainen uutiskanava, jossa hallitus yrittää parantaa sosiaaliturvaa, jota joku lordi arvostelee kovasti. Tutkija sanoo, että kyllä se parantaa monen perheen oloja. Kolmannessa polvessa sosiaaliturvan varassa eläviä Britanniassa on runsaasti. Derbyn kuusi lastaan surmanneista vanhemmista on juttuja koko päivän uutisissa. Naapurin miehet yrittivät pelastaa lapset - nuori mies itkee, kun ei saanut lapsia turvaan. Kertoo että hänellä itselläkin on kolme lasta. Kamera inhottavasti tarkentaa miehen alkaessa puhua kyynelten jälkeen - ihmisten tuskalla mässäillään.
Jalkapalloa ei tule televisiosta, joten katson Eurosportin pyöräilykisaa Baskimaakunnassa. Vesisateen loppumisesta ei ole tietoakaan.
Dubrovnkin Vanhan Kaupungin muureilla käy 1.5 miljoonaa turistia vuodessa, koko Serbiassa 5 miljoonaa turistia - siis saman verran kuin Roomassa. Hiilijalanjälki meidän turistien johdosta lienee kohtalainen. Norjalaisia, ranskalaisia, etelä-amerikkalaisia ja suomalaisia käy paljon. Venäläiset saapuvat elo-syyskuussa. Risteilyjä tehdään aina marraskuulle saakka.
Uskaltaudun kysymään sodasta. Kyllä sota muistetaan vielä. Nuori mies alkaa kertoa, että itsenäisyyttä on haluttu aina Napoleonin ajoista saakka. Kansallisuustarinat ovat vanhat ja myyttiset, ei ihme, että niillä on voimaa.
Katselemme rouvan kanssa ennen nukkumaanmenoa amerikkalaista elokuvaa Lincolnin murhasta ja sitä seuranneesta oikeudenkäynnistä. Siitä että äiti hirtetään kun poika ei uskalla tulla ajoissa esille. Siitä että kostonhimoisessa lynkkausmielialassa johtavat sotilasvirkamiehet haluavat jonkun pään vadille. Se että onko hän oikeasti syyllinen, se ei ole niin tärkeää kuin että "oikeus tapahtuu". Lopulta poika saadaan kiinni äidin hirttämisen jälkeen, elokuvassa selviää, että äiti menee mielummin hirteen, kun katsoo lapsensa hirtettävän - poika vapautetaan oikeudenkäynnissä, jossa päätöksentekijät eivät pääse päätökseen. Lakimies, joka halusi oikeutta kostonhimoisessa Lincolnin murhan jälkeisissä olosuhteissa, lopettaa juristina ja perustaa lopulta Washington Post-sanomalehden. Robert Redford alleviivaa elokuvallaan syviä tunnevirtoja ihmisyydessä - toisten rakastamisessa ja tuomitsemisessa.
Sade on hetkeksi lakannut, mutta pilvet eivät ole väistyneet taivaalta. Taitaa tulla sisälläolopäivä tästäkin, mutta ei siinäkään ole mitään vikaa, että käy punttisalilla, aamiaisella, lepää, ottaa päiväunet, lukee ja lepää.
Huomiseksi puhelimen sääennustus lupaa puolipilvistä ja jopa aurinkoista välillä.
Huomenna hän tulee, sanoi herra Godot.
3.4.2013 Dubrovnik
Sängyllä kävelee aamulla kaksi pientä, noin sentin mittaista ja kullankeltaista muurahaista. Heitä ei käy syyttäminen sateesta, joka on massiivinen ja päättyy illalla alkavaan ukkoseen. He hakevat suojaa sateelta.
Täällä yö on pimeä, joten ukkonen on näyttävämpi, varsinkin kun se tulee kahdesta suunnasta yhtä aikaa.
Aamu alkaa taas vesisateella, joka kiihtyy taas. Bangkokissa olin nuorena miehenä monsuunisateissa, jolloin vettä oli nilkkoihin saakka kadulla. Kun halusi toiselle puolen katua, oli parempi ottaa kengät jalasta.
Punttisalilta näkyvä maisema on hieno, vaikka päivä on sateinen. Kova tuuli tekee Adrainmenern tyrskyistä rannassa ja läheisellä karikolla hienoja, joita voi ihailla hotellin 10.kerroksen maisemaikkunasta. Musiikki, joka on sellaista punttisalimusiikkia, joka nostaa sykkeesi ilman laitteitakin tavoiteltuun 110 minuuttivauhtiekstaasiin. Ja jonkilainen kierros kyseiseillä laitteilla on mahdollinen. Hiki ainakin nousee pintaan. Saunaan ei ehdi, koska aamiaisaika menee muuten ohi.
Aamupalalla on puuroa, en vain edellisenä päivänä löytänyt sitä. Ruokakulttuuriin liittyy hauska asia, juha-sana tarkoittaa keittoa kroatiaksi.
Ikkunan takana on iso lokki, joka istuu ylväänä ympärilleen katsellen. Kovaan vastatuuleen lokit liitelevät paikallaan - tuo on juuri sitä, mitä olisi mukava ihmisenä pystyä tekemään. Liitämään tuulessa paikallaan, pienillä sormenliikkeillä ohjaisi kulkuaan. Mutta ihminen on liian raskas lentämään itsekseen.
Rouva ei uskalla ujouttaan pyytää terävämpää veistä ja nyhrää omenankuorten kanssa. Pyydän tarjoilijaa tuomaan terävämmän veitsen, jonka jälkeen omenan kuoriminen sujuu helposti. Hedelmien luona ei ole hedelmäveistsiä, mitä rouva valittelee mielessään, eikä huomauta siitä henkilökuntaa.
Menemme käymään Vanhaan Kaupunkiin taksilla. Vanhassa Kaupungissa, Gradissa, on noita tylsiä liikkeitä, joita näkee kaikkialla maailmalla: Boss, Diesel, Benetton jne. Vettä sataa niin paljon, että seurauksena on kaikkien vaatteiden kastuminen - tai Goretex-takki pitää yläosan kuivana, mutta nivusia myöten on märkänä. Ainut ostos on sateenvarjo, joka sekin kaupan ovelta noin viiden metrin päässä vääntyy yhdestä kohtaa kovassa tuulessa, joskaan ei täysin käyttökelvottomaksi.
Käymme istumassa kirkoissa ja käymme fransiskuslaisessa luostarissa, jossa on samanlainen arkkitehtuuri kuin Firenzessä, siellä oikean Fransiskus Assisilaisen oleskelupaikassa. Keskellä oleva puutarha, jossa voi oleilla viileällä ja sivuilla kulkevat käytävät, joissa voi viettää kuumaa päivää varjossa. Nyt vettä tulee niin paljon, että molemmat vaihtoehdot ovat turhia.
On se merkillistä, miten paljon rihkamaa, jossa on paikkakunnan nimi myydään, tai ainakin sitä on joka paikassa tarjolla.
Ja noita t-paitoja, joita ihmiset tuovat toisilleen lahjaksi...Kuinkahan monta t-paitaa itselläkin on kaapissa ja käyttökerrat ovat. Hmm, siis melko turhia ostoksia.
Eikö paikallisilla käsityöläisillä ole parempaa tarjottavaa? Rouva alan ammattilaisena erottaa taitavasti ja perinteisesti tehdyt krääsästä. Emme osta mitään, koska ei ole oikein mitään, mitä haluaisi Suomeen asti kantaa. Ehkä toisaalta voi hankkia tuliaisia...
Vanhassa Kaupungissa on kauniita nuoria naisia kaupoissa myyjinä, muuten kroatilaisia ei voi pitää mitenkään kauniina. Tai ei ainakaan minun makuun kauniina, vaikka tummahiuksisia ovatkin.
Vanhaan Kaupunkiin täytyy mennä joku toinen päivä. Rouva haluaisi kulkea bussilla, mutta itseä ei ihastuta ajatus etsiä kaatosateessa vaatteet märkänä oikeaa bussipysäkkiä, kun vieressä on neljän taksin jono.
Vanha taksinkuljettaja, joka on varmaan lähempänä 70, kertoo, että aikaisemmin tähän aikaan vuodesta oli hienot säät. Olemme varmoja, että ilmastonmuutos on tullut muuttamaan totuttuja säitä. Turismille voi olla tuhoisaa, kun varmoja päiviä ei ole. Siis varmoja lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.
Käymme supermarketissa ostamassa syömistä ja juomista. Ensimmäisen illan viinipullo maksaa kolme kertaa vähemmän supermarketissa kuin illallispöydässä, eli kate on jotakuinkin kohdallaan. Hotellin ohjeissa lukee, ettei hotelliin saisi tuoda omia ruokia ja juomia. Ohjeen ymmärrän, noudattaa en aio ja syy paljastuu edellisistä lauseista.
Ja sitten kuivattelemme kastuneita vaatteita. Meillä molemmilla on oma kylpyhuone, joten molemmilla on lämpimät kuivauspatterit, joissa voi kuivatella läpimärkiä vaatteita.
Oleilun lisäksi haluan jotakin toimintaa ja päätän tilata itselleni hieronnan. Tilaan aromisen thaihieronnan. Ensimmäiset assosiaatiot liittyvät tuttavien ja kuultujen tarinoiden perusteella seksiin, joita noiden hierontojen yhteydessä esiintyy. Thaihierontaan Suomessa erikoistuneet miehet kyselevät, onko jo uusi tyttö tullut. Uusi tyttö on kuulema rahanarvoinen omistajilleen.
Menen hierontaan, jossa minut pyydetään hetkeksi odottamaan. Kaksi naista ja yksi mies häärivät tiskin takana. Mies, isokokoinen nuori, tulee ohjaamaan minut hierontahuoneeseen, jossa soi tuo esoteerinen musiikki. Saan ohjeet, kuinka asettautua paikalleni. Odotan pelonsekaisin mielin innoissani ensimmäistä thaihierontaani.
Mies palaa takaisina ja aloittaa hieronnan. Minulla on suuria vaikeuksia pidätellä purskahtamasta nauruun, mutta tämä on vakava hiljentymisen paikka. Päätän keskittyä nauttimaan hieronnasta, joka ei suuresti mielestäni eroa tavallisesta hieronnasta, ehkä ero on siinä, ettei noita aromiöljyjä käytetä, eikä muutamia shiatsumaisia otteita.
Mies on puheliasta sorttia ja pystyn paljon kyselemään Dubrovnikista. Vanhassa Kaupungissa asui vielä parikymmentä vuotta sitten useita satoja paikallisia, mutta sitten tuli mies ison rahanipun kanssa ja osti ylihintaan kaikki asunnot, jotka myytiin. Nyt siellä asuu enää muutama paikallinen.
Kuuleman mukaan 90-100 % on serbilaisten omistuksessa yrityksistä Dubrovnikissa. Veroja maksetaan 25 %, ne kolme kuukautta kun ei ole turisteja, niin valtio maksaa korvauksia. Töitäkin saattaa olla tarjolla esimerkiksi supermarketissa. Se missä kävimme oli meidän lähi-Prismasta vain kolmasosan kokoinen, mutta väkeä töissä oli kolme kertaa sen verran, mitä meidän lähi-Prismassa.
Dubrovnik on siis alle 50 000 asukkaan kaupunki, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Kaupungissa on kuitenkin useita yliopistoja, joissa opiskella voi taloutta, mediaa ja jonkin verran esimerkiksi lääketiedettä. Kaupungissa on englanninkielinen high school, johon tulee väkeä ympäri maailmaa. Vuosimaksut vaihtelevat 1500 eurosta jopa 5000-6000 euroon. Asunto, hyvä sellainen, maksaa noin 400-500 euroa kuukaudessa.
Kieltämättä voisi olla suomalaiselle aika eksottinen juttu CV:ssä, opiskellut Dubrovnikissa.
Sairaanhoitoa varten voi ottaa vakuutuksen, joka turvaa maksuttoman hoidon sairauden sattuessa. Työterveyshuolto toimii niin että työssäkäyvillä on ilmainen terveydenhuolto.
Vakavasti sairastuneelle lapselle on kansallisen median avustuksella kerätty rahaa, jotta voi mennä Amerikkaan leikkaukseen. Monet antoivat vähistä rahoistaan, vaikka tyttö kuoli.
Täällä on käytössä vanha sosialistinen lääkäripalkkiojärjestelmä, tai tarinan mukaan se on vanhempi - lääkärille viedään palkkioksi, jos rahaa ei ole, kinkkua, kotona teurastettu kana tms. Paikkakunnalle muutti lääkäri toiselta mantereelta, joka yritti kieltäytyä kylkiäisistä, mutta joutui tyytymään ottamaan vastaan kylkiäiset , koska " muutoin suututetaan jumalat".
Hautapaikka on melkein kalleinta, mitä Dubrovnikista voi ostaa. Hautapaikasta pulitetaan jopa 100 000 euroa, jos se on keskeisellä paikalla. 86 % paikallisista on katolilaisia. Jos kirkko rakentaa jotakin, niin kaikki auttavat mahdollisuuksiensa mukaan - rahaa, rakennustarvikkeita, talkootyötä jne. Voisi kuvitella, että kirkko voisi saada rakennuksia hyvään kuntoon, mutta menenevätkö kymmenykset Vatikaaniin...
Suomalaisella yhteiskunnalla on hyvä maine täällä. Nuori mies, on selvästi ihanteellisen idealistinen, kuten kuuluukin olla nuorena - hän sanoo sosiaaliturvasta, että jotain on, mutta sitä yritetään parantaa. Nuori mies tietää, että Suomessa on kattava sosiaaliturva.
Televisiossa on englantilainen uutiskanava, jossa hallitus yrittää parantaa sosiaaliturvaa, jota joku lordi arvostelee kovasti. Tutkija sanoo, että kyllä se parantaa monen perheen oloja. Kolmannessa polvessa sosiaaliturvan varassa eläviä Britanniassa on runsaasti. Derbyn kuusi lastaan surmanneista vanhemmista on juttuja koko päivän uutisissa. Naapurin miehet yrittivät pelastaa lapset - nuori mies itkee, kun ei saanut lapsia turvaan. Kertoo että hänellä itselläkin on kolme lasta. Kamera inhottavasti tarkentaa miehen alkaessa puhua kyynelten jälkeen - ihmisten tuskalla mässäillään.
Jalkapalloa ei tule televisiosta, joten katson Eurosportin pyöräilykisaa Baskimaakunnassa. Vesisateen loppumisesta ei ole tietoakaan.
Dubrovnkin Vanhan Kaupungin muureilla käy 1.5 miljoonaa turistia vuodessa, koko Serbiassa 5 miljoonaa turistia - siis saman verran kuin Roomassa. Hiilijalanjälki meidän turistien johdosta lienee kohtalainen. Norjalaisia, ranskalaisia, etelä-amerikkalaisia ja suomalaisia käy paljon. Venäläiset saapuvat elo-syyskuussa. Risteilyjä tehdään aina marraskuulle saakka.
Uskaltaudun kysymään sodasta. Kyllä sota muistetaan vielä. Nuori mies alkaa kertoa, että itsenäisyyttä on haluttu aina Napoleonin ajoista saakka. Kansallisuustarinat ovat vanhat ja myyttiset, ei ihme, että niillä on voimaa.
Katselemme rouvan kanssa ennen nukkumaanmenoa amerikkalaista elokuvaa Lincolnin murhasta ja sitä seuranneesta oikeudenkäynnistä. Siitä että äiti hirtetään kun poika ei uskalla tulla ajoissa esille. Siitä että kostonhimoisessa lynkkausmielialassa johtavat sotilasvirkamiehet haluavat jonkun pään vadille. Se että onko hän oikeasti syyllinen, se ei ole niin tärkeää kuin että "oikeus tapahtuu". Lopulta poika saadaan kiinni äidin hirttämisen jälkeen, elokuvassa selviää, että äiti menee mielummin hirteen, kun katsoo lapsensa hirtettävän - poika vapautetaan oikeudenkäynnissä, jossa päätöksentekijät eivät pääse päätökseen. Lakimies, joka halusi oikeutta kostonhimoisessa Lincolnin murhan jälkeisissä olosuhteissa, lopettaa juristina ja perustaa lopulta Washington Post-sanomalehden. Robert Redford alleviivaa elokuvallaan syviä tunnevirtoja ihmisyydessä - toisten rakastamisessa ja tuomitsemisessa.
Sade on hetkeksi lakannut, mutta pilvet eivät ole väistyneet taivaalta. Taitaa tulla sisälläolopäivä tästäkin, mutta ei siinäkään ole mitään vikaa, että käy punttisalilla, aamiaisella, lepää, ottaa päiväunet, lukee ja lepää.
Huomiseksi puhelimen sääennustus lupaa puolipilvistä ja jopa aurinkoista välillä.
Huomenna hän tulee, sanoi herra Godot.
3.4.2013 Dubrovnik