Entäs kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä alas Kuchingissa
Entäs kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä alas Kuchingissa
En tullut ajatelleeksi, että Kuching on melkein päiväntasaajan kohdalla. Aurinko on keskipäivällä suoraan yläpuolella. Ei sillä tavalla yläpuolella, niin kuin Suomessa, vaan ihan kuin kaarevan katon korkeimpaan kohtaan laitettu kattolamppu.
Haluan ottaa vielä aurinkoa ennen kuin palataan Suomeen, koska on epävarmaa, koska seuraavan kerran voi ottaa aurinkoa. Paikalliset kulkevat sateenvarjot aurinkovarjoina tai istuvat puiden muodostamissa varjoissa. He nauravat, kun nautin lämmöstä. 20 minuuttia riittää siihen, että olen täysin läpimärkä hikoilusta, juonut pullollisen vettä ja tajunnut, että tämä auringonotto oli tässä. 39 astetta pilvettömältä taivaalta on liikaa, vaikka kuinka pitäisi auringosta. Pitäisi olla uima-altaassa. Hiltonin uima-altaasta puuttui se kylmä suihku altaan viereltä.
Matkalaukkujen kyseleminen vastaanotosta sai aina saman vastauksen: ”Yritämme parhaamme”. Matkalaukkua ei näy lupauksista huolimatta. Ensin sen piti tulla keloo kymmenen, sitten kello kaksi ja olen vaille neljä kyselemästä, miten on. Lentokentälle soittaessa he pyytävät minut puhelimeen ja saan vastauksen, että laukku on luvattu, että se tulee Pariisista. Juuri niin, Pariisista. Joudumme pakkaamaan kaiken uudelleen, koska odottelimme laukkua, johon laittaa tavaramme.
Lentokentälle meidät kuljettaa hauska taksikuski, joka on hyvin selvillä siitä, miten jalkapallon MM-kisoissa on käynyt. Hän kertoo, ettei Malesian jalkapallolla mene kovin hyvin. Ehkä tulevaisuudessa. Kysyn, ettettekö ole hyviä sulkapallossa, mihin taksikuski vastaa, että joukkue on rankattu ykköseksi maailmassa ja näyttää peilistä roikkuvaa sulkapalloa.
- Minä rakastan sulkapalloa ja pelaan sitä!
Hän kertoo olevansa paikallisessa rankingissa korkealla sulkapallossa. Miehellä on hauska ja tarttuva nauru. Hän saa hyvälle tuulelle, vaikka ulosbuukkaus ei oikein onnistu, kun vastaanoton nuori nainen ei osaa asiaansa pankkikortin kanssa. Viisi kertaa yritettyään paikalle tulee vanhempi työntekijä, joka hoitaa homman. Palvelu hotellissa on hymyilevää ja ystävällistä, mutta toisinaan tehotonta.
Saavuttuamme lentokentälle ryhdyn etsimään Lost and Found – osastoa, koska olimme puhelimessa sopineet, että tulen kentälle kysymään matkalaukkua. Kuulen taas samat sanat, olemme yrittäneet kovasti koko viikon saada laukkua tänne. Toimiston ilmapiiri ei viittaa mihinkään kovaan työntekoon. Mutta laukku on lopultalöytynyt, mitään hyötyä siitä ei viikolla täällä ollut, mutta se on kuin onkin lopulta edessäni. Naarmuuntuneena ja myllättynä, enkä osaa sanoa puuttuuko jotain, koska se on tyttäreni laukku. Virkailija kysyy, että onhan teillä matkavakuutus. On meillä, aina. Tyttäreni on huojentunut, kun monet matkoilta ostetut vaatteet ovatkin tallessa. Hawaijilta ostetut bikinit oli yksi vaatekappale, jota hän suri, kun ajatteli sen menettäneensä. Pakkaamme hotellissa irtolaukkuun sullotut tavarat nyt takaisin saatuun matkalaukkuun.
Yritimme tsekata itseämme sisään automaatilla, mutta se ilmoittaa, ettei sitä voi tehdä. Menemme turvatarkastuksen läpi ja etsimme, mistä löytyy tiski, jossa voi manuaalisesti tehdä sisäänkirjautumisen. Business-luokan tiskillä on vain yksi ihminen, mutta hän suostuu asian tekemään. Mutta taaskaan ei pysty buukkaamaan Helsinkiin saakka, vaan pitää Pariisissa jonottaa. Pariisi on kuin takapajula lentokenttätoiminnassa. Älkää edes yrittäkö selittää asiaa ranskalaisuudella. Ja aivan kuin kirsikkana kakun päälle tai aivan kuin dejavuuna Malesian Airlines on taas myöhässä. Aluksi tulee ilmoitus, että olemme nyt kaksi tuntia myöhässä. Erilaisia selityksiä kulkee matkustajilla. Alakerran tietokonejärjestelmä on kaatunut, pitää odottaa matkustajia toisesta koneesta ja sitä rataa. Yhtä huonoa tiedotusta kuin edelliselläkin kerralla. Malesian Airlines ei osaa asiaansa. Mutta viimeksi tämä tarkoitti, että aina kaksi tuntia kerrallaan aikaa siirrettiin, kunne siitä muodostui 10 tuntia. Kerron sen vieressäni oleville matkustajille. Mietin jo kun kuulutetaan Frankfurttiin lentoa, että yrittäisikö vaihtaa liput Frankfurtin lentoon, jos tämä taas kestää. Kiroilen sitä, että etsin halvinta lentoa, enkä malttanut katsoa mahdollisimman suoraa lentoa. Euroopassa ei välttämättä ole väliä vaikka kulkisi useamman paikan kautta, kun useimmilla lentokentillä asiat toimivat.
Kone lähtee lopulta Koala Lumpurista Pariisin lähes kaksi tuntia myöhässä. Odotushalli on kylmä. Rouvalla on matkalla alkanut kaikki denguekuumeeseen sopivat oireet: kurkkukipu, jäsenten särkeminen ja flunssankaltainen olo. Kuume ei ole ainakaan vielä noussut. Nuorimmainen nukkuu lähes koko matkan Pariisiin, jota odotan pelonsekaisin tuntein.
Päätimme laittaa matkalaukkujen ympärille tuo kelmun, jota lentokentillä näkee. Ehkä se estää de Gaullen lentokentän työntekijöitä peuhaamasta kaikkia tavaroita sekaisin. En ymmärrä, että jos he aukovat laukut, niin miksi he eivät voi jättää sitä samalla tavalla paikoilleen, kuin se oli avatessa. Eli tietty kangas erottaa tavarat toisistaan kahdeksi osastoksi ja pitää ne jonkinlaisessa järjestyksessä. En yleensäkään ymmärrä, miksi Pariisissa kaikki tavarat myllätään. Eikö se että turvatarkastuksessa todetaan, ettei ole ongelmaa, riitä heille. Tutkivatko he tavarat varastaakseen, jos jollakulla löytyy arvokasta, sitä en tiedä. Järjellä ei tunnu olevan asian kanssa mitään tekemistä.
Kerran New Yorkiin Pariisin kautta mennessämme tuttavaperheen merkkivaatteet varastettiin. Meillä ei ole yleensä merkkivaatteita, emmekä varsinkaan ota niitä ruumaan menevään matkalaukkuun. Meillä on tapana ottaa kuluneimmat vaatteet mukaan, ostaa matkalta jotain tilalle ja jos jotain haluaa viedä varmasti kotiin saakka, niin se laitetaan käsimatkatavaroihin. Näin vanhemmiten huomaa, että käsimatkalaukulla pärjää oikein hyvin. Melkein joka paikassa. Muuten olen sitä mieltä, ettei Pariisin kautta kannata matkustaa.
Pariisissa de Gaullen lentokentällä yritimme kysyä neuvoa mieheltä, että missä pitäisi vaihtaa, niin hän sanoi että hänen kaverinsa puhuu hyvää englantia. Hän ei siis halunnut palvella. Koneenvaihto Pariisissa sujui yllättävän hyvin, koska business-luokan työntekijä teki koneeseennousukortit, kun oli kilometrin mittainen jono ekonomiluokkaan. Lähinnä japanilaisia ja kiinalaisia jonotti Helsinkiin, ehkä vaihto Tokioon. De Gaullen lentokentän hintatason kalleus verrattuna Malesiaan tuli heti selville, tyttären aamupala noin 40 euroa. Sillä hinnalla syö koko viikon Malesiassa. Matka Malesiaan on pitkä, mutta sen arvoinen.
Kun nousimme Finnairin koneeseen, näytti jopa siltä, että meidän matkalaukutkin olisivat mukana, mikä olisi jo melkein ennen kuulumatonta. Nyt täytyy myös todeta, että palvelu oli hyvää Finnairin koneessa. Kaksi ja puoli tuntia, minkä jälkeen toivottavasti kotimatka alkaa. Auto on ollut viikon pysäköitynä Helsinki-Vantaan lentokentällä, illaksi ehtii kotiin niin että voi omassa kirjastossa isolta screeniltä katsoa jalkapalloa.
Kesälomaa on vielä riittävästi jäljellä. Kajakilla voi käydä melomassa ja polkupyörällä pyöräilemässä sekä nauttia kiireettömyydestä. Lukea kirjoja ja tehdä vähän aikaa niitä asioita, joita tekee mieluiten ja itseään ajatellen.
Kyllä matkalaukut tulivat perille ja kotiinkin päästiin, tosin 30 astetta oli vähemmän kuin eilen päiväntasaajan tasolla Kuchingissa.
20.6.14 Finnairin lennolla Pariisista Helsinkiin
En tullut ajatelleeksi, että Kuching on melkein päiväntasaajan kohdalla. Aurinko on keskipäivällä suoraan yläpuolella. Ei sillä tavalla yläpuolella, niin kuin Suomessa, vaan ihan kuin kaarevan katon korkeimpaan kohtaan laitettu kattolamppu.
Haluan ottaa vielä aurinkoa ennen kuin palataan Suomeen, koska on epävarmaa, koska seuraavan kerran voi ottaa aurinkoa. Paikalliset kulkevat sateenvarjot aurinkovarjoina tai istuvat puiden muodostamissa varjoissa. He nauravat, kun nautin lämmöstä. 20 minuuttia riittää siihen, että olen täysin läpimärkä hikoilusta, juonut pullollisen vettä ja tajunnut, että tämä auringonotto oli tässä. 39 astetta pilvettömältä taivaalta on liikaa, vaikka kuinka pitäisi auringosta. Pitäisi olla uima-altaassa. Hiltonin uima-altaasta puuttui se kylmä suihku altaan viereltä.
Matkalaukkujen kyseleminen vastaanotosta sai aina saman vastauksen: ”Yritämme parhaamme”. Matkalaukkua ei näy lupauksista huolimatta. Ensin sen piti tulla keloo kymmenen, sitten kello kaksi ja olen vaille neljä kyselemästä, miten on. Lentokentälle soittaessa he pyytävät minut puhelimeen ja saan vastauksen, että laukku on luvattu, että se tulee Pariisista. Juuri niin, Pariisista. Joudumme pakkaamaan kaiken uudelleen, koska odottelimme laukkua, johon laittaa tavaramme.
Lentokentälle meidät kuljettaa hauska taksikuski, joka on hyvin selvillä siitä, miten jalkapallon MM-kisoissa on käynyt. Hän kertoo, ettei Malesian jalkapallolla mene kovin hyvin. Ehkä tulevaisuudessa. Kysyn, ettettekö ole hyviä sulkapallossa, mihin taksikuski vastaa, että joukkue on rankattu ykköseksi maailmassa ja näyttää peilistä roikkuvaa sulkapalloa.
- Minä rakastan sulkapalloa ja pelaan sitä!
Hän kertoo olevansa paikallisessa rankingissa korkealla sulkapallossa. Miehellä on hauska ja tarttuva nauru. Hän saa hyvälle tuulelle, vaikka ulosbuukkaus ei oikein onnistu, kun vastaanoton nuori nainen ei osaa asiaansa pankkikortin kanssa. Viisi kertaa yritettyään paikalle tulee vanhempi työntekijä, joka hoitaa homman. Palvelu hotellissa on hymyilevää ja ystävällistä, mutta toisinaan tehotonta.
Saavuttuamme lentokentälle ryhdyn etsimään Lost and Found – osastoa, koska olimme puhelimessa sopineet, että tulen kentälle kysymään matkalaukkua. Kuulen taas samat sanat, olemme yrittäneet kovasti koko viikon saada laukkua tänne. Toimiston ilmapiiri ei viittaa mihinkään kovaan työntekoon. Mutta laukku on lopultalöytynyt, mitään hyötyä siitä ei viikolla täällä ollut, mutta se on kuin onkin lopulta edessäni. Naarmuuntuneena ja myllättynä, enkä osaa sanoa puuttuuko jotain, koska se on tyttäreni laukku. Virkailija kysyy, että onhan teillä matkavakuutus. On meillä, aina. Tyttäreni on huojentunut, kun monet matkoilta ostetut vaatteet ovatkin tallessa. Hawaijilta ostetut bikinit oli yksi vaatekappale, jota hän suri, kun ajatteli sen menettäneensä. Pakkaamme hotellissa irtolaukkuun sullotut tavarat nyt takaisin saatuun matkalaukkuun.
Yritimme tsekata itseämme sisään automaatilla, mutta se ilmoittaa, ettei sitä voi tehdä. Menemme turvatarkastuksen läpi ja etsimme, mistä löytyy tiski, jossa voi manuaalisesti tehdä sisäänkirjautumisen. Business-luokan tiskillä on vain yksi ihminen, mutta hän suostuu asian tekemään. Mutta taaskaan ei pysty buukkaamaan Helsinkiin saakka, vaan pitää Pariisissa jonottaa. Pariisi on kuin takapajula lentokenttätoiminnassa. Älkää edes yrittäkö selittää asiaa ranskalaisuudella. Ja aivan kuin kirsikkana kakun päälle tai aivan kuin dejavuuna Malesian Airlines on taas myöhässä. Aluksi tulee ilmoitus, että olemme nyt kaksi tuntia myöhässä. Erilaisia selityksiä kulkee matkustajilla. Alakerran tietokonejärjestelmä on kaatunut, pitää odottaa matkustajia toisesta koneesta ja sitä rataa. Yhtä huonoa tiedotusta kuin edelliselläkin kerralla. Malesian Airlines ei osaa asiaansa. Mutta viimeksi tämä tarkoitti, että aina kaksi tuntia kerrallaan aikaa siirrettiin, kunne siitä muodostui 10 tuntia. Kerron sen vieressäni oleville matkustajille. Mietin jo kun kuulutetaan Frankfurttiin lentoa, että yrittäisikö vaihtaa liput Frankfurtin lentoon, jos tämä taas kestää. Kiroilen sitä, että etsin halvinta lentoa, enkä malttanut katsoa mahdollisimman suoraa lentoa. Euroopassa ei välttämättä ole väliä vaikka kulkisi useamman paikan kautta, kun useimmilla lentokentillä asiat toimivat.
Kone lähtee lopulta Koala Lumpurista Pariisin lähes kaksi tuntia myöhässä. Odotushalli on kylmä. Rouvalla on matkalla alkanut kaikki denguekuumeeseen sopivat oireet: kurkkukipu, jäsenten särkeminen ja flunssankaltainen olo. Kuume ei ole ainakaan vielä noussut. Nuorimmainen nukkuu lähes koko matkan Pariisiin, jota odotan pelonsekaisin tuntein.
Päätimme laittaa matkalaukkujen ympärille tuo kelmun, jota lentokentillä näkee. Ehkä se estää de Gaullen lentokentän työntekijöitä peuhaamasta kaikkia tavaroita sekaisin. En ymmärrä, että jos he aukovat laukut, niin miksi he eivät voi jättää sitä samalla tavalla paikoilleen, kuin se oli avatessa. Eli tietty kangas erottaa tavarat toisistaan kahdeksi osastoksi ja pitää ne jonkinlaisessa järjestyksessä. En yleensäkään ymmärrä, miksi Pariisissa kaikki tavarat myllätään. Eikö se että turvatarkastuksessa todetaan, ettei ole ongelmaa, riitä heille. Tutkivatko he tavarat varastaakseen, jos jollakulla löytyy arvokasta, sitä en tiedä. Järjellä ei tunnu olevan asian kanssa mitään tekemistä.
Kerran New Yorkiin Pariisin kautta mennessämme tuttavaperheen merkkivaatteet varastettiin. Meillä ei ole yleensä merkkivaatteita, emmekä varsinkaan ota niitä ruumaan menevään matkalaukkuun. Meillä on tapana ottaa kuluneimmat vaatteet mukaan, ostaa matkalta jotain tilalle ja jos jotain haluaa viedä varmasti kotiin saakka, niin se laitetaan käsimatkatavaroihin. Näin vanhemmiten huomaa, että käsimatkalaukulla pärjää oikein hyvin. Melkein joka paikassa. Muuten olen sitä mieltä, ettei Pariisin kautta kannata matkustaa.
Pariisissa de Gaullen lentokentällä yritimme kysyä neuvoa mieheltä, että missä pitäisi vaihtaa, niin hän sanoi että hänen kaverinsa puhuu hyvää englantia. Hän ei siis halunnut palvella. Koneenvaihto Pariisissa sujui yllättävän hyvin, koska business-luokan työntekijä teki koneeseennousukortit, kun oli kilometrin mittainen jono ekonomiluokkaan. Lähinnä japanilaisia ja kiinalaisia jonotti Helsinkiin, ehkä vaihto Tokioon. De Gaullen lentokentän hintatason kalleus verrattuna Malesiaan tuli heti selville, tyttären aamupala noin 40 euroa. Sillä hinnalla syö koko viikon Malesiassa. Matka Malesiaan on pitkä, mutta sen arvoinen.
Kun nousimme Finnairin koneeseen, näytti jopa siltä, että meidän matkalaukutkin olisivat mukana, mikä olisi jo melkein ennen kuulumatonta. Nyt täytyy myös todeta, että palvelu oli hyvää Finnairin koneessa. Kaksi ja puoli tuntia, minkä jälkeen toivottavasti kotimatka alkaa. Auto on ollut viikon pysäköitynä Helsinki-Vantaan lentokentällä, illaksi ehtii kotiin niin että voi omassa kirjastossa isolta screeniltä katsoa jalkapalloa.
Kesälomaa on vielä riittävästi jäljellä. Kajakilla voi käydä melomassa ja polkupyörällä pyöräilemässä sekä nauttia kiireettömyydestä. Lukea kirjoja ja tehdä vähän aikaa niitä asioita, joita tekee mieluiten ja itseään ajatellen.
Kyllä matkalaukut tulivat perille ja kotiinkin päästiin, tosin 30 astetta oli vähemmän kuin eilen päiväntasaajan tasolla Kuchingissa.
20.6.14 Finnairin lennolla Pariisista Helsinkiin