Filokalia- rakkaus kauneuteen

Filokalia- yli 1000 vuotta vanha opas mielen hiljaisuuteen ja sydämen puhdistamiseen

Joulun lähestyessä haluan kirjoittaa rukoilemisesta eli mielen puhdistamisesta, mikä on pohdituttanut minua vuosien varrella. Filokalia-kirja (neljä osaa suomeksi) eli ”rakkaus kauneuteen” on ortodoksisen kirkon tärkeimpiä kirjoituskokoelmia Raamatun jälkeen.

Filokalia- kirjan koko nimi on Filokalia- raitishenkisten pyhien rakkaus kauneuteen (kokoelma pyhien ja jumalankantajaisien kirjoituksia, joiden käytännöllisen ja kontemplatiivisen eettisen filosofian kautta mieli puhdistuu, kirkastuu ja täydellistyy)

Filokalian tekstit ovat syntyneet lähes 1000 vuoden aikana 300-luvulta lähtien 1400-luvulle itäisen Välimeren alueen luostareissa, joissa mystiikka lomittui nuoreen kristinuskoon kiinteämmin kuin lännessä[i].

Kirjaksi Filokalia koottiin Athos-vuoren luostarissa. Kreikankielinen laitos ilmestyi 1207 sivun monumenttina 1782. Filokalian kääntäminen vanhasta kreikasta suomeksi on hämmästyttävä suoritus pienen Suomen pieneltä ortodoksisuuden jäsen- ja ystäväkunnalta.^[ii] Sisar Kristoduli on tehnyt suururakan ja kääntänyt Filokalian suomeksi^[iii].

Filokaliassa pyhien jumalankantajaisien henkiset opetukset tähtäävät kokemukseen, jota nimitetään ”jumalallistumiseksi”. Tämä mystinen, Jumalan näkemisen ja hänen kanssaan yhtä olemisen kokemus edellyttää ”himottomuuden tilaa”, joka voidaan saavuttaa herkeämättömän kilvoituksen, askeesin, paaston, hiljaisuuden ja jatkuvan rukouksen avulla.

Filokalia ja nykyaikainen psykiatria

Mieli täyttyy nykypäivänä kiireessä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Minulla on tapana lukea iltarukouksena ja monta kertaa päivän mittaan ”Jeesuksen rukousta”, joka kuuluu ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä”. Samalla saatan tehdä ristimerkin. Muita kristilliseen hartauteen liittyviä asioita tulee vähemmän kilvoiteltua.

Olen aikuisiän ortodoksikäännynnäinen, enkä omasta mielestäni tunne riittävän hyvin ortodoksisen uskon tapoja ja opetuksia. Mutta hiljainen Jeesuksen rukous toimii arjessa tukenani, se on minun tapani olla arjen ortodoksina.

Psykiatriaan on hiipinyt viime vuosina ”mindfulness”-huuma. Mindfulness (tietoinen läsnäolo) tarkoittaa sitä, että kykenee elämään tässä ja nyt. Mindfulness kiinnittää huomion tarkoitukseen, läsnä olevaan hetkeen ja elämän laadullisiin tekijöihin, kuten myötätuntoon, uteliaisuuteen ja hyväksymiseen.[iv]

Mindfulnessin lähtökohdat ovat hindulaisuudessa ja buddhalaisessa meditointiperinteessä. Pohdin miksei meidän omien uskontojen meditointiperinteitä tarkastella samassa yhteydessä.

Minusta Jeesuksen rukouksessa on kyseessä psykologisesti melko sama asia kuin mindfulnessissa (tietoisessa läsnäolossa). Tietoisen läsnäolon harjoituksia on tehty myös ortodoksisen kirkon piirissä.

Arkkipiispa Paavali Filokaliasta

 Arkkipiispa Paavali kirjoittaa[v]: Athoksella koottiin Filokalia-nimen saanut kokoelma pyhien isien kirjoituksia, joiden avulla ”mieli puhdistuu, kirkastuu ja täydellistyy”… toteutettiin myös käytännössä Athosvuoren isien hesykasmina tunnettua perinnettä eli pyrkimystä lakkaamattomaan Jeesuksen rukouksen avulla mielen hiljaisuuteen ja sydämen puhtauteen.”

Arkkipiispa Paavali jatkaa: ” Jeesuksen rukous auttaa ihmistä pysymään Kristuksen tarkoittamalla kaidalla tiellä (Mt7:14). Rukouksen harjoittaminen ja nautintoja etsivä elämäntapa eivät sovi yhteen.  Joka yrittää harjoittaa Jeesuksen rukousta, mutta ei lakkaa tyydyttämästä himojaan, voi saattaa mielensä häiriötilaan. Rukouksen kaidalla tiellä joudutaan luopumaan kaikesta, mikä on hengeltään ristiriidassa rukouksen kanssa. Rukous herkistää omantunnon. Kokemus osoittaa pian, mikä on omiaan loitontamaan rukouksesta. Myös kielen synnit, joita tavallisesti vähätellään, kuten suulaus, pilkka, panettelu ja varsinkin toisten tuomitseminen vievät rukoilijalta rukouksen hengen, ja vain vilpitön katumus voi sen palauttaa”

Jeesuksen rukous on oikein harjoitettuna vaativa elämän tapa. Minä olen vielä melko kaukana ”jumalallistumisesta” (teosis, koko ihmisen olemus kirkastuu), koska elän tavallista, syntistäkin, arkea. Eikä minulla ole vakiintunutta rukoussääntöä Jeesuksen rukoukselle. Se syntinen-sana Jeesuksen rukouksen lopussa on vapauttava koska siinä tunnustaa aina uudestaan oman epätäydellisyytensä.

Arkkipiispa Paavali muistuttaa; ” Yleensä pelkästään rukouksesta puhuminen tai siitä lukeminen ilman omakohtaista rukoilemista antaa vain kuollutta tietoa. Joka pelkää ryhtyä harjoittamaan Jeesuksen rukousta vedoten siihen, ettei ole opettajaa neuvomassa, kuulkoon mitä sanoo pyhä Meletios Tunnustaja: ” Rukous ei kaipaa niinkään opettajaa kuin hartautta ja erikoista uutteruutta, jolloin opettajaksi tulee Jumala itse.”

Rukous parantaa aivojen toimintaa ja rukoileminen voi ehkäistä ja estää ahdistusta ja masennusta

Paula Tuomikoskelta on Jeesuksen rukous-kirjassa seuraava lainaus 1999[vi]:
”Aivojen kuorikerroksen toiminnot edustavat älyä ja järkeä, aika-paikkasuhteen tarkkuutta, oikeata havaintoa. … Aivojen syvät osat edustavat aktivaatiota ja tunnetta. Jotta kuorikerros (havaitseminen, äly) käynnistyisi, on tajunnan syväalueiden herättävä.

Rukouksessa ulkoinen maailma tietoisesti tahdon avulla kadotetaan ja syväalueet ovat aktivaatiotilassa ilman ulkoisia seurausvaikutuksia. Koska niiden ei anneta purkaantua toimintana elimistöstä ulos, vaikutukset jäävät elimistön sisäisiksi. Ne jäävät sisäisiksi siksi, että kuorikerrostoiminnot on tahdolla minimoitu. Ulkoisesti se on havaittavissa rukoilijan rauhallisuutena, liikkumattomuutena ja hartautena.

Tajunnan syvistä osista säädeltyvät elimistön sympaattiset tietävään tajuntaan tulemattomat toiminnot, kuten verenkierto, sydämenlyöntitiheys, hengitys, aineenvaihdunta. Kun tajunnan syvät osat ovat voimakkaassa käymistilassa, myös nämä toiminnot sen seurauksena voimistuvat.

Tajunnan tilamuutos keskittyneessä rukouksessa saa aikaan elimistömuutoksina lämmön (lämpötila kohoaa aineenvaihdunnan voimistuessa) ja rukouksen siirtymisen ”sydämeen” (sydänlihaksen toiminta, verenkierto voimistuu).

Koska kyse ei ole ajattelutoiminnasta, voimistunut tajunnan tila ei tunnu päässä, aivoissa, otsalohkossa (joka on aivojen ajattelukeskus), vaan sydämessä. Koska kyse ei ole aivojen kuorikerroksessa säädellystä prosessista, vaan tajunnan syväalueiden toiminnasta, vaikutus tuntuu syväalueilta ohjautuvissa (sympaattisissa) toiminnoissa.

Koska syvien osien tajunnan tuotos on vapaa aistihavainnollisen maailman aika-paikka- ulottuvuudesta, se voidaan mielen tasolla (rukoiltaessa sydämessä) kokea yhteytenä aistimaailmaan kuulumattoman kanssa.”
Paula Tuomikoski-sitaatti jatkuu: ” Jeesuksen rukous kilvoitteluna tähtää siihen, että tajunnan syväalueiden energia olisi intentiona hyvä, ei paha. Kun rukous ohjaa sielun (syväalueiden) voimat, ihminen pyrkii hyvään. Se on rukouksen ulkonainen, moraalinen, tekoon ja toimintaan liittyvä seuraus.

Koska rukous on kuitenkin ensisijaisesti tajunnan sisäinen toimintana ja vaikutuksiltaan, sen vaikutukset ovat itsessään sielussa, tajunnassa, kokemuksessa.

Koska rukous on määräsuuntaiseksi muodostunutta tunnetta, sillä on sellaisena kohde. Rukouksen kohde on pyrkiminen kohti ajatonta, paikatonta, käsittämätöntä, jollaista tajunta syväalueillakin on.

Kun tajunta, joka on vapaa ajasta ja paikasta, pyrkii johonkin, ei enää voi loogisen kielen avulla ilmaista, mihin se pyrkii. Ajaton ja paikatonhan on loogisesti ei-oleva, käsittämätön.

Ihminen jossa tajunta on, on oleva, yksilö. Hän on yksilönä sidottu aikaan ja paikkaan, fyysiseen olemassaoloon. Ajaton ja paikaton tajunnan syväalue tekee kuitenkin mahdolliseksi (olemassaoloon rajatusti) lähestyä sitä, mikä on ajaton ja paikaton… Se mikä ihmisessä on. ajattomana ja paikattomana, on Jumalan kuva. Kilvoittelu on Jumalan kuvan paljastamista, etsimistä omassa itsessä. Etsiessään rukouksessa ihminen pyrkii rukoustunteellaan siihen, mikä on. Koska se mikä on, ei ole ulkopuolella (aistimaailmassa), vaan ”sisäisesti meissä”, ihminen rukouksessaan on yhteydessä Häneen Joka On.”

Rukous vaatii sitkeää opettelua

Paavali kirjoittaa Jeesuksen rukous-kirjassa samasta asiasta hengellisesti: ” Kun ymmärrys seuraa sanoja, mieli heltyy ja sydänkin lämpiää. Rukouksessa toimii silloin sekä ymmärrys että sydän. Tähän pyrittäessä rukouksen sanat lausutaan hitaasti: Herra- Jeesus Kristus – Jumalan poika – armahda minua – syntistä.”

Jeesuksen rukouksen alkuosan voi lausua myös hengityksen tahtiin : sisäänhengityksen aikana ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika”, pidättää hengitystä, ja lausuu loppuosan ” armahda minua syntistä” uloshengityksen aikana – aivan kuten mindfulness-harjoituksissa opetetaan hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Tällä tavoin rukous toimii rentoutusharjoituksena, sitkeät opettelijat pääsevät muuttamaan aivojen toimintaa seesteisemmäksi.

3-4 kuukauden päivittäisellä harjoittelulla voi aivohermoverkkojaan ja aivojen sähköisiä aaltoja muuttaa pysyvästi saavuttaakseen tietoisen läsnäolon, rauhan ja luovuuden[vii].
Pyhä Isak Syyrialainen^[viii]. neuvoo, että alussa rukous tulee lausua ääneen, ei kuuluvasti, vaan niin että rukoilija itse sen kuulee. Sellainen rukoileminen on erikoisen tarpeellista silloin, kun rukoilijaa kiusaavat hajamielisyys, masennus, laiskuus, turtumus jne. Myös silloin on ääneen rukoileminen hyödyksi, kun rukoilijaa ahdistavat lihan himot tai viha, kun mielen rauha on poissa ja haavekuvat tai rienaavat ajatukset valtaavat. Näitä viimeksi mainittuja vastaan ei pidä taistella, sillä ne häviävät, kun niihin ei kiinnitä huomiota. Ne kun eivät ole omia vaan demonien aiheuttamia.

Filokalian I osan esipuheessa Veikko Purmonen kirjoittaa: ” Tähän Filokalian ensimmäiseen painokseen sisältyy lähes neljänkymmenen kirjoittajan tekstejä yli tuhannen vuoden ajalta. Vanhimmat 300-luvulta, nuorimmat 1400-luvulta… Jeesuksen rukous, jota koskevia opetuksia Filokalia erityisesti sisältää, on yksi tapa pyrkiä lakkaamattomaan sisäiseen rukoukseen. Se on rukous, joka edellyttää äärimmäistä keskittymistä, siinä ”mieli on sydämessä” … se tarkoittaa sitä, että pitää rukoilla ei vain järjellä, vaan myös tunteella, ei aivoja käyttäen, vaan sydämen antaumuksella. Lyhyesti sanoen: koko ihmisen pitää rukoilla.

Rukouksessa on kolme astetta: mekaaninen sanallinen rukous, mielen rukous, jossa ajatukset ovat mukana ja sydämen rukous.

Hesykastiselle mystiikalle tunnusomaista on ollut fyysisten harjoitusten liittäminen rukoukseen, esimerkiksi hengityksen säätely ja tietyt rukousasennot.

Filokalia, osa I: Antonios Suuren kirjoitus

Mitä opettivat pyhät isät vuosisatoja sitten? Miten 300-luvulta eteenpäin ajateltiin elettävän hyvä elämä? Seuraavassa sitaatteja ja muistiinmerkintöjä pyhien isien kirjoituksista[ix].

Filokalian I osan ensimmäinen kirjoitus on ”Pyhän Isämme Antonios Suuren opetuksia ihmisen luonteesta ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen”

Viisaalla ihmisellä on Antonios Suuren mukaan ymmärtäväinen sielu.

Pyhät isät ovat omaksuneet Platonilta sielun (psykhe) kolmijaon: 1) haluava osa, siitä nousevat lihalliset himot ja muut karkeat halut mm. rahanhimo, 2) kiihottuva osa, siitä ovat lähtöisin rajut tunteet, kuten viha. ja 3) älyllinen osa, tämän tulee hallita toisia ja säädellä niiden toimintaa. Sielun terveys on sitä, että nämä kolme osaa toimivat Jumalan tahdon mukaisesti. Silloin on pyhien isien mukaan kyse sielun luonnonmukaisesta toiminnasta[x].

Viisaan ymmärtäväinen sielu etsii sitä, mikä on hyvä ja hyödyllistä sielulle. Se kantaa Jumalalle runsaan kiitoksen. Viisaan ymmärtäväinen sielu karttaa sitä, mikä on sielulle turmiollista.

Filokalian mukaan todella viisaalla ihmisellä on vain yksi pyrkimys: totella Jumalaa ja elää Hänen tahtonsa mukaan. Sielua (psyykettä) viisaan ihmisen pitäisi kasvattaa Jumalalle otolliseksi.

Itsehillintä, pitkämielisyys, siveys, kestävyys, kärsivällisyys ja muut senkaltaiset hyveet ovat Jumalan meille antamia aseita kiusauksia ja koettelemuksia vastaan. Jos harjoitamme näitä hyveitä, ei meille enää voi tapahtua mitään ikävää, murheellista tai sietämätöntä. Mieletön sielu (psyyke) ei tätä ymmärrä.

Hyveellinen Jumalan mielen mukainen elämä on aineellista rikkautta parempi. ”Tutkiskele sydäntäsi, älä huokaile, valita äläkä soimaa ketään, vaan kaikesta kiität Jumalaa. Viisas ihminen tutkii itseään koetellen, mikä on hänelle hyödyllistä ja sopivaa.”

Sielun (psyyken) pahimmat onnettomuudet ovat ahnehtiminen, kunnianhimo ja tietämättömyys.
Mitä vaatimattomampaa elämää ihminen viettää, sitä onnellisempi hän on, sillä hänen ei tarvitse huolehtia monista asioista. Huolet johtavat ikävyyksiin ja harmeihin, joiden ahdistamina alamme napista Jumalaa vastaan.

Omistamisen himo, jolle olemme antaneet tieten tahtoen vallan, ruokkii kuolemaa ja me jäämme harhailemaan syntien pimeyteen emmekä opi tuntemaan itseämme.

Filokalian mukaan: Ei pidä sanoa, että ihmisen on mahdotonta elää hyveellistä elämää, vaan että se ei ole helppoa, sillä se ei ole kenen tahansa saavutettavissa. Hyveellisestä elämästä pääsevät osalliseksi vain ne, jotka ovat hurskaita ja joilla on Jumalaa rakastava mieli.

Mieli, ymmärrys (nous) on sielunosa, jolla ihminen pääsee Jumalan tuntemiseen ja syvempään tietoon luomakunnasta. Mieli saa tietonsa sisäisen kokemuksen ja havaitsemisen tietä, ei järjen päättelyistä. Normaalisti ymmärrys tarkoittaa sielun(psyyken) älyllisiä toimintoja[xi].

Se jolla on sielun (psyyken) sivistys ja hyveellisyys, on onnellinen. Sävyisyydessä ja itsehillinnässä on ihmissielun onni ja hyvä toivo.

Ihmismieli

Filokalian mukaan ihmismieli on tavallisesti maailmallinen ja häilyvä, hyviä ja huonoja mielteitä tuottava, ailahteleva ja aineellisuuteen taipuvainen.

Sivistymättömät moukat pitävät tieteitä naurettavina eivätkä halua kuullakaan niistä, koska silloin paljastuisi heidän tietämättömyytensä.

Elämältään ja käytökseltään hillittömät toivovat hartaasti, että kaikki muut olisivat vielä heitä pahempia, sillä näin he kuvittelevat vapautuvansa pahuuden syytöksistä. Pahuus tuhoaa ja hämmentää velton sielun (psyyken).

Pahuutta ovat irstaus, ylpeys, kyltymättömyys, kiivastus, röyhkeys, raivo, murha, napina, pahansuopuus, ahneus, ryöstäminen, ahdistus, valhe, hekuma, laiskuus, murehtiminen, pelkuruus, kurjuus, viha, tyytymättömyys, velttous, harhaantuminen, tietämättömyys, petos ja Jumalan unohtaminen. Näillä ja muilla tällaisilla rangaistaan onnetonta sielua (psyykettä), joka on eronnut Jumalasta. Kaikki paha on lähtöisin vihasta ja intohimosta.

”Ihmistentekijän” nimen ansaitsee se, joka pystyy kesyttämään sivistymättömät, niin että he kiintyvät tieteisiin ja sivistykseen. Samalla tavoin ”ihmistentekijöiksi” kutsua myös niitä, jotka palauttavat hillittömästi elävät hyveelliseen ja Jumalan mielen mukaiseen elämään, sillä he luovat uudesti ihmisen.

Ihmisen tulee todellakin oikein koulia luonnettaan ja elää elämäänsä nuhteettomasti. kun joku siinä onnistuu, hän ymmärtää vaivatta jumalallisia asioita. Jos hän voittaa kaikki halunsa, hän löytää helposti Jumalan luo johtavan tien.

Todella viisas ja Jumalan rakastama sielu (psyyke) tietää heti, miten on suhtauduttava erilaisiin elämänilmiöihin. Rakkaudella hän vetoaa Jumalan armoon ja Häntä vilpittömästi kiittäen suuntaa koko pyrkimyksensä ja ajatuksensa Häneen.

Sielun (psyyken) viisaus ja hyveellisyys kuvastuvat ihmisen katseesta, kävelytavasta, äänestä, naurusta sekä siitä kuinka hän käyttää aikaansa ja kenen kanssa hän seurustelee. Jumala on luonut sielun (psyyken) vapaaksi ja itsenäiseksi: se voi valita, tekeekö hyvää vai pahaa.

Viisas sielu (psykhe) pyrkii eroon pimeydenteoista, jotka ovat demonien aikaansaannosta ja kielivät sielun (psyyken) kelvottomasta tilasta. Ne jotka eivät ymmärrä mikä heille on hyödyllistä, vaikka tuntevatkin hyvän, ovat antaneet sielunsa (psyykensä) sokaistua ja arvostelukykynsä turtua.

Ihmisen ei pidä hankkia mitään tarpeetonta. Kaikki ajallinen on katoavaista, arvotonta ja rikkoutuvaa.
Hengen hyveet johtavat meidät ikuisten hyvyyksien lähteille, pahuus aiheuttaa rangaistuksia.

Viiden aistin välityksellä joutuu onneton sielu (psyyke) vangiksi, kun se lankeaa sielun (psyyken) neljään ominaiseen himoon: kunnianhimoon, nautinnonhimoon, vihaan ja pelkuruuteen. Kun ihminen nujertaa ja kukistaa himot järkevästi ja harkitusti taistellen, ei hänessä riehu taistelu, vaan hänen sielussaan vallitsee rauha, ja hän saa Jumalalta seppeleen kuin voittaja ainakin.

Hengellinen tutkiskelu, näkeminen, mietiskely (theoria): korkeimmillaan ”theoria” on jumalallisten asioiden katselemista rukouksessa. Toisinaan ”theorialla” tarkoitetaan myös elämänmuotoa, jonka päämääränä on ”päästä sisäisen hengellisen toiminnan tietä lakkaamattomaan jumalayhteyteen Pyhässä Hengessä”[xii].

Kaikkien ei tarvitse uskoa Jumalaan, ihminen voi valita

Jumalattomalla on vapaus olla ymmärtämättä. Hän voi myös olla uskomatta ja harhautua ja ajatella totuuden vastaisesti. Niin suuri on ihmisen vapaus pahaan ja hyvään.

Elämä on mielen ja sielun sekä ruumiin yhdistymistä ja keskinäistä kosketusta. Kuolema on taas näiden yhteyden hajoamista. Jumalan edessä kaikki säilyy hajoamisen jälkeenkin.

Kuolemaa ei voi mitenkään välttää. Tämän tietäen todella ymmärtäväiset ihmiset, jotka ovat harjaantuneet hyveisiin ja Jumalan mielen mukaiseen ajattelutapaan, ottavat kuoleman vastaan ilman huokauksia, pelkoa ja murhetta. He muistavat, ettei se ole vältettävissä.

Ei pidä vihata niitä, jotka ovat unohtaneet hyvän ja Jumalan tahdon mukaisen elämänvaelluksen eivätkä ajattele opillisesti oikein ja Jumalan mielen mukaan. Heitä on pikemminkin säälittävä arvostelukyvyttöminä sekä sydämeltään ja järjeltään sokeina.

Arvostelukyky (diakrisis) on erityinen armolahja, joka auttaa näkemään niin omien mielenliikkeidemme kuin muidenkin ilmiöiden todellisen luonteen, ts. ovatko ne Jumalasta vai sisältyykö niihin jotain pahan hengen eksytystä.

Filokalia neuvoo, ettei hurskaudesta ja Jumalalle otollisesta elämästä tule puhua kaikille. ”En sano tätä kateudesta, vaan peläten, että jos niin tekisit, näyttäisit ymmärtämättömien silmissä naurettavalta…Puhe hurskaudesta kiinnostaa vain vähäistä joukkoa tai paremminkin vain erittäin harvoja kuulijoita. Siksi on parempi olla puhumatta, sillä Jumala ei tahdo ihmisen pelastusta naurun ja pilkan säestyksellä.”[xiii]
Mieli, ymmärrys (nous) ei ole sama kuin sielu (psyyke), vaan mieli, ymmärrys (nous) on Jumalan lahja, joka pelastaa sielun (psyyken).

Jumalan tahdon mukainen mieli (nous) kulkee sielun (psyyke) edellä ja neuvoo sielua halveksimaan ajallista, aineellista ja katoavaista, mutta rakastamaan ikuisia, katoamattomia ja aineettomia arvoja, jotta ihminen ruumiissa ollessaan mietiskelisi ja tutkiskelisi ymmärryksensä avulla taivaallisia ja jumalallisia asioita. Näin on Jumalaa rakastava mieli ihmissielun hyväntekijä ja pelastus.

Sen sijaan ruumiin hallintaan joutunut sielu (psyyke) heti pimenee ja tuska ja hekuma tuhoavat sen. Järjettömien eläinten tavoin tuhoutuvat ne sielut (psyyket), joita järki ei pidä aisoissa ja joiden himoja ts. murhetta ja nautinnonhalua ei ymmärrys valvo, hillitse eikä ohjaa. Tällöin näet järki riistäytyy himojen valtaan kuin vaununajaja, jonka hevoset pillastuvat.

Sielun (psyyken) suurin sairaus, tuho ja turmio on, ettei sielu(psyyke) tunne Jumalaa. Kun Jumalaa rakastavan mielen ja sydämen kesken vallitsee sopusointu, rauhoittuu koko ruumis vastoin tahtoaankin, sillä sielun tahtoessa sammuvat kaikki ruumiilliset himot.

Ruumiissa on sielu (psyyke), sielussa (psykhe) on mieli (nous), mielessä (nous) on järki. Järki on mielen palvelija. Mitä mieli tahtoo, sen järki ilmaisee. Mieli näkee kaiken, myös taivaalliset, eikä sitä voi himmentää mikään muu kuin synti. Kaikki on puhtaan mielen tajuttavissa niin kuin kaikki on järjen ilmaistavissa.
Ihmisen ruumis on kuolevainen, mutta mieli ja järki ovat kuolemattomia.

Hesykhia, vaikeneminen, syvä hiljaisuus

Hesykhia on sielun syvää hiljaisuutta, johon johtavat puhdas rukous ja sydämen varjeleminen. Ne jotka pyrkivät tällaiseen elämäntapaan, viettävät ulkonaisestikin mahdollisimman hiljaista, ulkomaailman vaikutteista vapaata elämää. Tällaisen elämän harjoittajista käytetään nimitystä, hesykasti[xiv].
Kun vaikenet, opit ymmärtämään ja ymmärrettyäsi puhut. Hiljaisuudessa mieli synnyttää sana, Jumalalle kannettu kiitoksen sana on ihmiselle pelastukseksi.

Joka puhuu järjettömästi, on mieltä (nous) vailla. Hän näet puhuu ymmärtämättä. Ymmärtäväinen ja sielua (psyykettä) hyödyttävä järki (logos) on Jumalan lahja.

Ruumiillinen näkömme on silmissä, kun taas sielun (psyyken) näkö on ymmärryksessä (nous). Sielu (psyyke) jolla ei ole ymmärrystä (nous) eikä hyvää elämänvaellusta, on sokea. Silmä tarkastelee näkyväisiä asioita, ymmärrys tajuaa näkymättömiä asioita, kuten Jumalan. Jumalaa rakastava ymmärrys on sielun (psyyken) valo.

Sielulla (psyykellä) joka ei valitse hyvää, ei ole vielä ymmärrystä. Vaikka jokaisella ruumiilla on sielu, ei jokaisella sielulla (psyykellä) ole ymmärrystä.

Jos et pyri toteuttamaan omaa tahtoasi, koska olet raitis ja tunnet Jumalan, on mielesi kiintynyt hyveisiin. Jos taas pyrit tietämättömyytesi vallassa toteuttamaan omia nautinnonhimoisia halujasi, tuhoudut kuin järjettömät eläimet.

Kukaan hyvä ihminen ei käyttäydy huonosti. Se jolla on ymmärrystä, tuntee itsensä ja tietää olevansa katoavainen ihminen.

Se joka tajuaa sielun (psyyken) olemuksen, vaeltaa oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti eikä alistu ruumiin valtaan. Kuten ruumis ilman sielua (psyykettä) on kuollut, on myös sielu (psyyke) ilman ymmärrystä tehoton. Ymmärryksen toiminta kohdistuu sieluun (psyykeen) ja luonnon vaikutus ruumiiseen. Ymmärrys (nous) saa aikaan sielun (psyyken) jumaloitumisen, luonto taas pitää huolen ruumiin hajoamisesta. Luonto toimii jokaisessa ruumiissa, mutta jokaisessa sielussa ei ole ymmärrystä. Sen tähden kaikki sielut (psyyket) eivät pelastu.

Mieletön ihminen seuraa pahuutta, ylpeilee siitä ja taistelee sen vallassa sisimmässään aivan kuin verkkoon sotkeutuneena.

Hyveistään sielu (psyyke) saa palkaksi lahjoja, mutta rikkomuksista seuraa rangaistus. Jos sielussa (psyykessä) vallitsee tietämättömyys Jumalasta, jäävät himot parantumattomiksi ja mädättävät sielun (psyyken) pohjiaan myöten.

Uskon kautta ihminen oppii tuntemaan kaikki näkymättömät ja mielen tajuttavissa olevat asiat. Usko on taas sielun (psyyken) vapaaehtoinen suostumus. Maailmaa hallitseva voima on Jumalan kaitselmus. Kaitselmus on itsessään täydellinen Jumalan sana. Sana on Jumalan kuva, järki, viisaus ja kaitselmus.

Ymmärtäväinen sielu (psyyke), joka on hyvissä aikeissa horjumaton, taltuttaa vihan ja hekuman – nämä järjettömimmät himonsa – kuin hevosen.

Synnin alku on himo. Himo tuhoaa viisaankin sielun (psyyken). Sielun (psyyken) pelastuksen ja taivasten valtakunnan alku taas on rakkaus.

Sielulle (psyykelle) koituu erittäin suuri apu siitä, että ihminen hillitse vihansa, kielensä, vatsansa ja aistinautintonsa. Pahan haluaminen merkitsee hyvän menettämistä. Hyvä on sitä, että tekee runsain määrin kaikkea sitä, mikä on Jumalalle mieleen.

Pyhäksi sanotaan sitä, joka on puhdas pahuudesta ja synneistä. Siksi on sielun (psyyken) suurin ja Jumalalle mieluisin saavutus se, ettei ihmisessä ole pahuutta.

Jos omatuntosi soimaa sinua pahoista teoista, kitke ne pois sielustasi (psyykestäsi) tulevien hyvyyksien odotuksella.

Kun kiitollisin mielin asetut vuoteellesi, muistelet Jumalan hyviä tekoja ja suurta huolenpitoa ja mieleesi tulee täyteen hyviä ajatuksia, on uni sielun (psyyken) raittiutta ja iloa, ja silmiesi sulkeminen Jumalan näkemistä. Ja hiljaisuudessa, joka on täynnä hyvyyttä, sinä ylistät kaikesta sielustasi (psyykestäsi) ja kaikesta voimastasi Jumalaa ja kannat Hänelle hengellistä ylistystä, joka kohoaa korkeuksiin.

Onko yli 1000 vuotta vanhoilla ajatuksilla sielusta (psyykestä) merkitystä joulukuussa 2011?

Sanat ja käsitteet ovat vaikeita, varsinkin kun niiden alkuperäinen sisältö on muuttunut. Mutta olen yrittänyt laittaa sielun rinnalle sulkeisiin sanan psyyke, jotta yli 1000 vuotta vanhaa tekstiä voisi lukea tarpeeksi monimerkityksellisenä. Nykyään monella lukijalla aivot sulkeutuvat jo kun ensimmäinen Jumala- sana ilmaantuu, valitettavasti.

Ihmisen aivoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viimeiseen 100 000 vuoteen. 6000 vuotta meillä on kirjoitusta. Arjesta selviytyminen on ollut kaikkina aikoina ihmiselle varsin samankaltaista. Aina on ollut joukossa niitä, jotka ovat ajatelleet tietävänsä jotain arjessa selviytymisestä, jota kannattaisi välittää toisille.

Jeesuksen rukous on kuin nykyinen mindfulness, tietoinen läsnäolo, joka on universaali inhimillinen taito, lähestymistapa elämiseen. Jeesuksen rukouksessa on sen sijaan selvä tavoite yhteyteen Jumalan kanssa, mindfulness on sekularisoitunut tai ekumeeninen muoto mielensisäistä kehittämistä.

Jeesuksen rukous-kirjassa[xv] on kohta, jossa apostoli Paavali sanoo kirjeessään korinttolaisille: ” Henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön” (1 Kr 14:14). Ja kirjan viereisellä sivulla on vaikealta kuulostava lause Jeesuksen rukouksesta: ”Jokainen voi päästä Jumalan yhteyteen, mutta ainoastaan sydämen rakkauden tietä”.

Eli aivoista pitäisi päästä rukoukselliseen tilaan, jolloin rinnassakin hehkuu, eikä vain päässä…
Minulla on vielä matkaa Jeesuksen rukouksen harjoittamisessa, vaikka se tuokin kiireiseen päivään rauhan ja seesteisyyden hetken.

Jatkan Filokalian lukemista, ehkä joskus opin olemaan tietoisesti läsnä Jeesuksen rukouksessa.

Lappeenrannassa 6.12.2011