Fuck to ISIS
Fuck to ISIS – nuoret miehet soittavat Times Squarella
Uutiset kertovat terrorismista ja amerikkalaiset uutiset henkilöivät jokaisen kuolleen. Hän on naapurin tyttö. Ei siis kuka tahansa. Televisiosta tulee Pearl Harbour- elokuva. En käynyt siellä kun olin Hawaijilla. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, vuoden päästä tammikuussa. Siis 2017.
Nuo nuoret miehet, jotka soittavat kitaraa täpötäydellä Times Squarella haluavat haistattaa pitkät terroristeille. He eivät näytä siltä, että he olisivat käyneet armeijan, mutta he ovat yhtä vakuuttuneita, että terrorismi on syvältä. Ihmiset Times Squarella näyttävät ja kuuluvat iloisilta. Pikkuhousuissa kitaraa soittava cowboy, vaipoissa tanssiva vauva ja kaikki nuo eri oliot kuuluvat Times Squaren kalustoon loppuvuodesta 2015.
Tänään lauantaina, päivä ennen pois lähtöä El Classico pelataan Madridissa, baari on täynnä eri kansallisuuksia – Barcelona voittaa nöyryyttävästi 0-4. Liverpool on toisella screenillä peittoamassa 1-4 – tilanteessa Manchester cityä. Leicester johtaa Premier-liigaa. Maailma on todellakin epätodellinen, mutta ystävällinen. Ei mitään ihmeen erottelua ihmisten kesken, vain jalkapalloa, jossa toinen voittaa ja toinen häviää. Ronaldo ei saa palloa maaliin mistään tilanteesta.
Minä oikeasti uskon maailman hyvyyteen – ainakin kahden espanjalaisen oluen jälkeen, koska paikallista olutta ei saa hanasta. Pearl Harbour –elokuvassa lentokoneensa kanssa pudonneen sankarin kaveri lumoaa kaverinsa tyttöystävän.
Tukholman turvapaikan hakijoissa on terroristi. Tukholman? Maailma ei ole enää turvallinen, mikä on tietysti terroristien tavoite. Ei, meidän täytyy jatkaa omaa elämäämme.
On oikeastaan barbaarista, että ISIS hävittää muistomerkkejä tuhansien vuosien takaa. Mitä he ovat määrittelemään, ketkä saavat tulkita ja mitäkin.
Islamilaiset naiset peittävät itsensä enemmän tai vähemmän. Nainen ei saa näkyä radikaaleille islamisteille. Kaikista plastiikkakirurgisista toimenpiteistä islamilaisten naisten nenän korjaus on tavallisin- siis se osa mikä muille näkyy. Islamilainen nainen on saman kauneuden pakkomielteen vallassa kuin länsimainenkin sisarensa. Mikä olisi islamilaisen naisen vapautusliike? Miehiä rangaistaan jihadien toimesta, jos he antavat vaimonsa ajaa autolla!
Minä kaipaan sitä brittikaveria, joka tekee sarjaa ”Nätti nakuna”, koska hän valaa uskoa ihmisen omaan itseen. Ilman ensimmäistäkään kirurgista leikkausta tai botoxia. Olen hänen suuri fani, koska hän osaa hakea ihmisistä heidän omia vahvuuksiaan esille – mikä on todella suuri taito. Mistä löytyisi lisää noita ihmisiä, jotka etsivät ihmistä heidän oman vahvuutensa esille? Mistä me löytäisimme ihmisiä, jotka jaksavat aina uudestaan ja uudestaan hakea ihmisistä heidän parhaipansa esille - vielä senkin jälkeen, kun muut väsyvät?
Minä kirjoitan tätä New Yorkissa, joka on täynnä terroristiuutisia, jotka koettavat saada meidät muuttamaan käsityksemme ihmisten hyvyydestä – molemmat puolet yrittävät vakuuttaa omaa osuuttaan. Kuka jaksaa tässä uskoa hyvään? Republikaanipolitikkojen äänenpainot kovenevat. Onhan vuoden päästä presidentin vaalit. Trump johtaa selvästi, vaikka käyttäytyy kuin moukka muita ehdokkaita kohtaan. Analyytikot koettavat miettiä, miksi yksinkertaiset totuudet viehättävät tavallista kansaa.
On aina oleva ihmisiä, jotka lukemattomista syistä, haluavat meidän olevan erimielisiä toisillemme. Mutta on niin, että oikeasti vain ne ihmiset, jotka lisäävät hyvyyden määrää maailmassa, siis tuottavat arvoa meille kaikille, ovat niitä, joita kannattaa seurata. Jokainen ihminen tunnistaa heidät, mutta koko nykyinen elämä koettaa hämärtää tätä itsestään selvyyttä. Miljoonat muslimit ovat irtisanoutuneet terrorismista – se ei ole Koraanin mukaista – lue vaikka itse Koraania. Terroristit eivät omista Koraanin tulkintaa. Kukaan ei halua islamilaista valtakuntaa, jossa muut ympärillä ovat kuolleet. Ainoastaan hyvin sairas ihminen voi ajatella niin.
Se joka tekee rauhaa ja sopua, on aina oleva pitkässä juoksussa voittaja. Pikavoittoja haluava sotkee maailman järjestystä itselleen sopivalla tavalla.Make love, not war on oikein, vaikka sen lausuukin pierussa oleva pilvenpolttaja, joka ei oikeasti tiedä , mitä se aikuisten oikeasti elämässä tarkoittaa. Se joka rakentaa rauhaa, on aina voittaja. Aina.
Pearl Harbour-elokuva - Hawaijilla Big Islandilla ja Honolulussa ajoimme nuorimmaisen kanssa avoautolla Pearl Harbourin tienviitan ohi kaksi kertaa - kertoo elämästä, jossa oikeasti oikeat kunnon arvot ovat kunnon arvoja. Ihmisen arvot näkyvät hänen jokapäiväisessä käyttäytymisessään. Ihminen voi puhua, mitä tahansa, yrittää vakuuttaa muita puheellaan – mutta loppupelissä, mitä kukakin havaitsee kyseisen ihmisen elämästä tai oikeammin hänen käyttäytymisestään, mikä kertoo kaiken oleellisen hänestä. Ihminen on yhtä kuin hänen käyttäytymisensä. Niin se vain on.
Lopultakin ihminen on melko helposti arvioitavissa. Joskus olosuhteet ovat sellaiset, että ihminen luulee hyötyvänsä siitä, etteivät normaalit olosuhteet vallitse. Mutta kun ne normaalit olosuhteet palaavat, niin ne jotka koittivat hyötyä epäjärjestyksestä, joutuvat ongelmiin. Mutta niin tuleekin tapahtua. Jos ihmisen arvot ja käyttäytyminen ovat linjassa, hän on onnellinen elämässään. Ei välttämättä taloudellisesti rikas, mutta onnellinen, koska on seurannut arvojaan. On tietysti joitain ihmisestä riippumattomia asioita, mutta periaatteessa elämämme päälinjat ovat meidän itsemme valitsemia. Emme voi syyttää muita, jos peili on vino.
Jos arvot johtavat harhaan, vika on arvoissa, ei missään muualla. Tämä on kuitenkin niin vaikea oppia, että useimmat eivät pysty sitä seuraamaan, he seuraavat virvatuulia, mikä milloinkin muuttuu. Ihminen on niin hauras –ja on aina ollut. Ei ihmistä voi syyttää hänen epätäydellisyydestään, mutta jos ihminen aikoo parempaa, niin sitä on tarjolla, mutta vain päättäväisyyden kautta. Sellaisen päättäväisyyden kautta, jossa ihminen pitää kiinni arvoistaan. Niistä jotka on kerran valinnut ja joita ei tiukassa paikassa vaihda. Kaikista ihmisistä ei ole niin päättäväisiksi, niin se vain on, kun se tosipaikka tulee kyseeseen.
Minä en edelleenkään löydä mitään ostettavaa New Yorkissa, koska suurin osa ostettavissa asioista on LOPULTAKIN täysin turhia, emme niitä tarvitse nyt emmekä myöhemmin. On vain kova päätös sanoa itselleen – nämä ovat turhia, koska jonkun elämä voi olla kietoutunut niiden ympärille. Kokonaan. Ja se ihminen voi olla meidän lähimmäisemme. Itse asiassa suurin osa asioista, joita ostamme on täysin turhia. En itse asiassa tiedä, mikä muu kuin syötävä, on lopultakin tarpeellista. Ei ehkä mikään muu. Periaatteessa kaikki mitä mainostetaan, on jo sinällään turhaa. Emme keksisi sitä, jos sitä ei mainostettaisi.
Siis meillä on mainoksia, jotka luovat tarpeita. Ihan niin kuin tarvitsimme niitä. Emme. Täysin tarpeettomia tarpeita luodaan. Jos voisimme opettaa ihmiset tiukkoina aikoina tyytymään vain perustarpeisiin, niin voisimme hyvin. Tai ainakin hyvin suuri osa ihmisistä. Emme tarvitsi paljonkaan. Vähään olisi helppo tyytyä. Joskus downsizingin ajatus todella viehättää...
En voi olla kuin tyytyväinen siitä, että on jo ollut seitsemännen tai kahdeksannen kerran New Yorkissa. Elämä on helpommin ymmärrettävää, kun on kokenut jotakin. New York on jotain yhtä pyhää kuin gregoriaaninen laulu. Kiitos siitä. Kapitalismin korkea veisu ei ole turha. Se on elämys. Mutta samalla tavalla kuin itsensä voi syödä ähkyyn, niin liika on liikaa. Toisaalta tapasimme newyorkilaisen lastenpsykiatrikollegan, joka sanoi, miten lähiympäristöön voisi helposti tehdä junamatkoja. Sellainen olisi erilainen Amerikka.
Minä olen taas kiitollinen elämälle. Minua on kohdeltu hyvin. Olen ollut kannettuna. Niin kauan. Aina, jos vain jaksan muistaa. Eikä se ole keneltäkään jotain pois.
21.11.15 New York
Uutiset kertovat terrorismista ja amerikkalaiset uutiset henkilöivät jokaisen kuolleen. Hän on naapurin tyttö. Ei siis kuka tahansa. Televisiosta tulee Pearl Harbour- elokuva. En käynyt siellä kun olin Hawaijilla. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, vuoden päästä tammikuussa. Siis 2017.
Nuo nuoret miehet, jotka soittavat kitaraa täpötäydellä Times Squarella haluavat haistattaa pitkät terroristeille. He eivät näytä siltä, että he olisivat käyneet armeijan, mutta he ovat yhtä vakuuttuneita, että terrorismi on syvältä. Ihmiset Times Squarella näyttävät ja kuuluvat iloisilta. Pikkuhousuissa kitaraa soittava cowboy, vaipoissa tanssiva vauva ja kaikki nuo eri oliot kuuluvat Times Squaren kalustoon loppuvuodesta 2015.
Tänään lauantaina, päivä ennen pois lähtöä El Classico pelataan Madridissa, baari on täynnä eri kansallisuuksia – Barcelona voittaa nöyryyttävästi 0-4. Liverpool on toisella screenillä peittoamassa 1-4 – tilanteessa Manchester cityä. Leicester johtaa Premier-liigaa. Maailma on todellakin epätodellinen, mutta ystävällinen. Ei mitään ihmeen erottelua ihmisten kesken, vain jalkapalloa, jossa toinen voittaa ja toinen häviää. Ronaldo ei saa palloa maaliin mistään tilanteesta.
Minä oikeasti uskon maailman hyvyyteen – ainakin kahden espanjalaisen oluen jälkeen, koska paikallista olutta ei saa hanasta. Pearl Harbour –elokuvassa lentokoneensa kanssa pudonneen sankarin kaveri lumoaa kaverinsa tyttöystävän.
Tukholman turvapaikan hakijoissa on terroristi. Tukholman? Maailma ei ole enää turvallinen, mikä on tietysti terroristien tavoite. Ei, meidän täytyy jatkaa omaa elämäämme.
On oikeastaan barbaarista, että ISIS hävittää muistomerkkejä tuhansien vuosien takaa. Mitä he ovat määrittelemään, ketkä saavat tulkita ja mitäkin.
Islamilaiset naiset peittävät itsensä enemmän tai vähemmän. Nainen ei saa näkyä radikaaleille islamisteille. Kaikista plastiikkakirurgisista toimenpiteistä islamilaisten naisten nenän korjaus on tavallisin- siis se osa mikä muille näkyy. Islamilainen nainen on saman kauneuden pakkomielteen vallassa kuin länsimainenkin sisarensa. Mikä olisi islamilaisen naisen vapautusliike? Miehiä rangaistaan jihadien toimesta, jos he antavat vaimonsa ajaa autolla!
Minä kaipaan sitä brittikaveria, joka tekee sarjaa ”Nätti nakuna”, koska hän valaa uskoa ihmisen omaan itseen. Ilman ensimmäistäkään kirurgista leikkausta tai botoxia. Olen hänen suuri fani, koska hän osaa hakea ihmisistä heidän omia vahvuuksiaan esille – mikä on todella suuri taito. Mistä löytyisi lisää noita ihmisiä, jotka etsivät ihmistä heidän oman vahvuutensa esille? Mistä me löytäisimme ihmisiä, jotka jaksavat aina uudestaan ja uudestaan hakea ihmisistä heidän parhaipansa esille - vielä senkin jälkeen, kun muut väsyvät?
Minä kirjoitan tätä New Yorkissa, joka on täynnä terroristiuutisia, jotka koettavat saada meidät muuttamaan käsityksemme ihmisten hyvyydestä – molemmat puolet yrittävät vakuuttaa omaa osuuttaan. Kuka jaksaa tässä uskoa hyvään? Republikaanipolitikkojen äänenpainot kovenevat. Onhan vuoden päästä presidentin vaalit. Trump johtaa selvästi, vaikka käyttäytyy kuin moukka muita ehdokkaita kohtaan. Analyytikot koettavat miettiä, miksi yksinkertaiset totuudet viehättävät tavallista kansaa.
On aina oleva ihmisiä, jotka lukemattomista syistä, haluavat meidän olevan erimielisiä toisillemme. Mutta on niin, että oikeasti vain ne ihmiset, jotka lisäävät hyvyyden määrää maailmassa, siis tuottavat arvoa meille kaikille, ovat niitä, joita kannattaa seurata. Jokainen ihminen tunnistaa heidät, mutta koko nykyinen elämä koettaa hämärtää tätä itsestään selvyyttä. Miljoonat muslimit ovat irtisanoutuneet terrorismista – se ei ole Koraanin mukaista – lue vaikka itse Koraania. Terroristit eivät omista Koraanin tulkintaa. Kukaan ei halua islamilaista valtakuntaa, jossa muut ympärillä ovat kuolleet. Ainoastaan hyvin sairas ihminen voi ajatella niin.
Se joka tekee rauhaa ja sopua, on aina oleva pitkässä juoksussa voittaja. Pikavoittoja haluava sotkee maailman järjestystä itselleen sopivalla tavalla.Make love, not war on oikein, vaikka sen lausuukin pierussa oleva pilvenpolttaja, joka ei oikeasti tiedä , mitä se aikuisten oikeasti elämässä tarkoittaa. Se joka rakentaa rauhaa, on aina voittaja. Aina.
Pearl Harbour-elokuva - Hawaijilla Big Islandilla ja Honolulussa ajoimme nuorimmaisen kanssa avoautolla Pearl Harbourin tienviitan ohi kaksi kertaa - kertoo elämästä, jossa oikeasti oikeat kunnon arvot ovat kunnon arvoja. Ihmisen arvot näkyvät hänen jokapäiväisessä käyttäytymisessään. Ihminen voi puhua, mitä tahansa, yrittää vakuuttaa muita puheellaan – mutta loppupelissä, mitä kukakin havaitsee kyseisen ihmisen elämästä tai oikeammin hänen käyttäytymisestään, mikä kertoo kaiken oleellisen hänestä. Ihminen on yhtä kuin hänen käyttäytymisensä. Niin se vain on.
Lopultakin ihminen on melko helposti arvioitavissa. Joskus olosuhteet ovat sellaiset, että ihminen luulee hyötyvänsä siitä, etteivät normaalit olosuhteet vallitse. Mutta kun ne normaalit olosuhteet palaavat, niin ne jotka koittivat hyötyä epäjärjestyksestä, joutuvat ongelmiin. Mutta niin tuleekin tapahtua. Jos ihmisen arvot ja käyttäytyminen ovat linjassa, hän on onnellinen elämässään. Ei välttämättä taloudellisesti rikas, mutta onnellinen, koska on seurannut arvojaan. On tietysti joitain ihmisestä riippumattomia asioita, mutta periaatteessa elämämme päälinjat ovat meidän itsemme valitsemia. Emme voi syyttää muita, jos peili on vino.
Jos arvot johtavat harhaan, vika on arvoissa, ei missään muualla. Tämä on kuitenkin niin vaikea oppia, että useimmat eivät pysty sitä seuraamaan, he seuraavat virvatuulia, mikä milloinkin muuttuu. Ihminen on niin hauras –ja on aina ollut. Ei ihmistä voi syyttää hänen epätäydellisyydestään, mutta jos ihminen aikoo parempaa, niin sitä on tarjolla, mutta vain päättäväisyyden kautta. Sellaisen päättäväisyyden kautta, jossa ihminen pitää kiinni arvoistaan. Niistä jotka on kerran valinnut ja joita ei tiukassa paikassa vaihda. Kaikista ihmisistä ei ole niin päättäväisiksi, niin se vain on, kun se tosipaikka tulee kyseeseen.
Minä en edelleenkään löydä mitään ostettavaa New Yorkissa, koska suurin osa ostettavissa asioista on LOPULTAKIN täysin turhia, emme niitä tarvitse nyt emmekä myöhemmin. On vain kova päätös sanoa itselleen – nämä ovat turhia, koska jonkun elämä voi olla kietoutunut niiden ympärille. Kokonaan. Ja se ihminen voi olla meidän lähimmäisemme. Itse asiassa suurin osa asioista, joita ostamme on täysin turhia. En itse asiassa tiedä, mikä muu kuin syötävä, on lopultakin tarpeellista. Ei ehkä mikään muu. Periaatteessa kaikki mitä mainostetaan, on jo sinällään turhaa. Emme keksisi sitä, jos sitä ei mainostettaisi.
Siis meillä on mainoksia, jotka luovat tarpeita. Ihan niin kuin tarvitsimme niitä. Emme. Täysin tarpeettomia tarpeita luodaan. Jos voisimme opettaa ihmiset tiukkoina aikoina tyytymään vain perustarpeisiin, niin voisimme hyvin. Tai ainakin hyvin suuri osa ihmisistä. Emme tarvitsi paljonkaan. Vähään olisi helppo tyytyä. Joskus downsizingin ajatus todella viehättää...
En voi olla kuin tyytyväinen siitä, että on jo ollut seitsemännen tai kahdeksannen kerran New Yorkissa. Elämä on helpommin ymmärrettävää, kun on kokenut jotakin. New York on jotain yhtä pyhää kuin gregoriaaninen laulu. Kiitos siitä. Kapitalismin korkea veisu ei ole turha. Se on elämys. Mutta samalla tavalla kuin itsensä voi syödä ähkyyn, niin liika on liikaa. Toisaalta tapasimme newyorkilaisen lastenpsykiatrikollegan, joka sanoi, miten lähiympäristöön voisi helposti tehdä junamatkoja. Sellainen olisi erilainen Amerikka.
Minä olen taas kiitollinen elämälle. Minua on kohdeltu hyvin. Olen ollut kannettuna. Niin kauan. Aina, jos vain jaksan muistaa. Eikä se ole keneltäkään jotain pois.
21.11.15 New York