Grimstad on hieno etelänorjalainen kaupunki
Grimstad, hieno etelänorjalainen kaupunki
Eilen aamulla olin vielä aamulenkillä rouvan ja koiran kanssa. Läksin viimeisellä mahdollisella junalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, laskeskelin, että näinköhän ehdin vielä koneeseen. Juna oli täpötäynnä ensimmäinen päivä kesäkuuta, lippuja sai vain ensimmäiseen luokkaan. Tikkurilassa kiireellä taksiin ja lentokentälle, jossa e-lippu vaihtui sujuvasti boarding pass:iin. Lentokentällä aikaa jäi vielä runsaasti – odoteltavaksi asti.
Lentomatkalla Helsingistä Osloon, päätin nukkua koko lentomatkan, mikä onnistuikin hyvin, kun minulla oli se pehmeä unikauluri mukanani. Oslon lentokentällä palvelu toimi kuin se kuuluisa junan vessa entisaikaan. Nykyisin VR:n vessoissa joku ei muuten yleensä toimi.
New Yorkin lentokenttien kuuluisa suma saisi oppia norjalaisesta järjestelmästä. Minulla jäi muutama tunti aikaa istua lentokentällä, jossa valmistelin seuraavan päivän esityksen loppuun. Minut on kutsuttu ja maksettu matkat sekä hotellit Norjan eHealth-päiville puhumaan Eksoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen muutoksista. Agderin yliopiston professori oli kuuntelemassa esitystäni tammikuussa Hawaijilla ja keskustelimme muutaman kerran Hawaijin seminaarin aikana. Pärjäsin hyvin ruotsillani hänen norjankielensä kanssa.
Oslon kentällä esityksen viimeisteltyäni viereeni istui mies, joka ryhtyi kyselemään aluksi norjaksi mutta sitten englanniksi, miten aikooko Suomi liittyä Natoon. Nuori laiha mies puhui niin kiihkeästi asiasta, että oli kuin olisi ranskaa kuunnellut – en tiennyt mistä kohti olisin sanoja pätkinyt. Yritin tehdä asiasta vitsiä, mutta tämä palavasilmäinen nuori mies oli tosissaan. Lopulta läksin pois, kun en enää jaksanut aiheesta, enkä tiennyt minkä tyypin lentokoneita tai muita aseita Suomen armeijalla oli. Jotenkin tuli mieleen yksi toinen totinen norjalainen ideoineen, mutten sanonut asiaa ääneen, sillä ympärilläni oli kymmeniä ihmisiä.
Ilmoitin meneväni etsimään lentoani. Mies sanoi että Bergeniin lento ei lähde vielä. Luojan kiitos, en ollut matkalla Bergeniin.
Lentokenttien ongelmana on selvästi ruoka, tai sen laatu. Pizzahutia löytyy joka paikasta ja jonkinlaatuisia voileipiä, mutta esimerkiksi keittoja ei löydy, koska useimmilla matkaajilla on aina maha sekaisin – aikaeroista, noista välipaloista, kun ei ole kunnon ruokaa.
Lento Oslosta Kristiansandiin oli lyhyt. Aurinkoinen ja pilvetön päivä, mikä sen kiihkeän nuoren miehen mukaan oli poikkeuksellista täällä, mahdollisti sen, että saatoin katsoa allani olevia runsaita pinnanmuotoja – vuonoja ja vettä. Vieressäni olisi ollut myös silmänruokaa, mutta hänen miehensä ja koiransa – kyllä – eivät olisi varmaan asiasta pitäneet. Kysyin nuorilta, että kauanko kestää bussi Grimstadiin – nuori mies vastasi, että noin puoli tuntia.
Grimstad näyttää melko samalta kuin Lappeenranta kesällä, pieneltä satamakaupungilta. Kaksi nuorta naista on polttanut itsensä päivän auringonpaisteessa ja kysyn heiltä tietä hotellilleni. Kun he eivät saa kerrotuksi miten hotellille pääsee, niin he saattavat minut muutaman sadan metrin päähän hotellille.
Kaupunkia yksi paikallisista vertasi Porvooseen, Grimstad on puukaupunki. Työvoimaa on helppo saada, koska maisemat ovat aivan upeat. Kajakkiharrastus on täällä suosittua, joten paikka olisi loistava työn kannalta. Ja yksi aivan upea havainto – graffitteja ei näy missään. Missään ei ole tuhrittu seiniä.
Hotellini on pieni puurakennus keskellä tuota kaikkea, ei korkeita rakennuksia. Paikka tuo mieleen Porvoon seudun YK:n suojelulistoilla olevat rannikkokylät, jotain samanlaista – pientä ja hyvin kaunista.
Yliopistorakennus tuntuu massiiviselta, sanoo vieressäni andalusialainen korkea virkamies, kun miettii kuinka paljon täällä on asukkaita. Olemme menossa Norjan eHealth-viikolle, jossa kyseinen virkamies kertoo andalusian eHealth-verkostosta, joka on aivan loistava systeemi. Hän esiintyy ennen minua ja toimintojen suhde on aivan toista luokkaa kuin Eksotessa. Andalusiassa on avohoitopotilaita 125 000 /kk; ensiavuissa käy potilaita 280 000/kk; siellä tehdään 142 000 labrapyyntöä/kk ja sairauskertomuksiin tulee 3.5 milj konsultaatiopaperia/kk.
Aika koomista on, että eHealth-viikolla monetkaan sovellutukset, joita on suunniteltu, eivät toimi kun niitä esitellään. Minun powerpointtini sakkaa paikalleen kolme kertaa – windows! – yksi kuuntelijoista ihmetteli, etten hermostunut ollenkaan, kun esitys kerta toisensa jälkeen keskeytyi. Esitykseni jälkeen ihmettelen, ettei tule oikein mitään kommentteja ja minulle jää tunne, että mitenköhän tämä oikein meni. Lounaalla ja illanvietossa kuulin, että ruotsalaista ilmaisua käyttääkseni – he olivat imponeeratuneita. He olivat suu auki siitä, että noin voi tehdä. Norjassa on täsmälleen samat ongelmat kuin meillä oli.
Paikallinen korkea virkamies kysyy, no saitko kunniamainintoja, lisää palkkaa tai jotain muuta. Kerron, että potilaat pääsevät nyt paremmin hoitoon ja työryhmä teki tuloksen, ehkä siitä ei kuulunutkaan saada mitään lisää. Samainen mies kysyy paljonko saitte ulkopuolista rahoitusta ja käytittekö ulkopuolisia konsultteja, sanon ettemme sen enempää mitä noissa kliinisen päätöksentuen järjestelmien kehittämisessä oli.
- Siis normaalityön ohessa?, kysyy mies täysin hämmästyneenä.
- Normaalityön ohessa, minä vastaan.
- Teille kuuluisi melkein rauhanpalkinto, mies jatkaa
Jatkan tarinalla, että esimiehelleni myönnettiin sama palkinto, mikä Ahtisaarelle muutama vuosi sitten. Mies jatkaa asiasta jotain, jonka lämmittää mieltä.
Illanvietossa paikallinen hoitajien opettaja sanoo, että tule tänne Norjaan tekemään sama asia, minkä teitte siellä. Pilailen ja kysyn, että olisko teillä täällä vapaita työpaikkoja. Toinen nainen pöydän toiselta puolen kertoo, että on. Heillä on sellainen lista vapaista työpaikoista, hän voi lähettää sen minulle. Kerron, että lähetä ihmeessä samalla kun kyselen palkkoja täällä. Palkka ei muodostaisi estettä työskennellä Norjassa.
Ilta kuuluu hauskasti skottilaisten kanssa vitsaillessa. Kävelen illanviettopaikasta hotellille, joka on aivan lähellä. Mukava lomapäivä, käytän siis omia lomapäiviäni, kertoakseni Eksoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen muutoksista Etelä-Norjassa. Päivä oli hieno ja onnistunut, tapasin uusia ihmisiä ja taisin saada kutsun tulla kertomaan muutoksia Reykjavikiin, joten ei tämä niin huonosti mennyt. Ja niin, tietysti katsoa niitä vapaita työpaikkoja paikassa, joka on kuin luotu kajakille.
Grimstadissa 3.6.14
Eilen aamulla olin vielä aamulenkillä rouvan ja koiran kanssa. Läksin viimeisellä mahdollisella junalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, laskeskelin, että näinköhän ehdin vielä koneeseen. Juna oli täpötäynnä ensimmäinen päivä kesäkuuta, lippuja sai vain ensimmäiseen luokkaan. Tikkurilassa kiireellä taksiin ja lentokentälle, jossa e-lippu vaihtui sujuvasti boarding pass:iin. Lentokentällä aikaa jäi vielä runsaasti – odoteltavaksi asti.
Lentomatkalla Helsingistä Osloon, päätin nukkua koko lentomatkan, mikä onnistuikin hyvin, kun minulla oli se pehmeä unikauluri mukanani. Oslon lentokentällä palvelu toimi kuin se kuuluisa junan vessa entisaikaan. Nykyisin VR:n vessoissa joku ei muuten yleensä toimi.
New Yorkin lentokenttien kuuluisa suma saisi oppia norjalaisesta järjestelmästä. Minulla jäi muutama tunti aikaa istua lentokentällä, jossa valmistelin seuraavan päivän esityksen loppuun. Minut on kutsuttu ja maksettu matkat sekä hotellit Norjan eHealth-päiville puhumaan Eksoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen muutoksista. Agderin yliopiston professori oli kuuntelemassa esitystäni tammikuussa Hawaijilla ja keskustelimme muutaman kerran Hawaijin seminaarin aikana. Pärjäsin hyvin ruotsillani hänen norjankielensä kanssa.
Oslon kentällä esityksen viimeisteltyäni viereeni istui mies, joka ryhtyi kyselemään aluksi norjaksi mutta sitten englanniksi, miten aikooko Suomi liittyä Natoon. Nuori laiha mies puhui niin kiihkeästi asiasta, että oli kuin olisi ranskaa kuunnellut – en tiennyt mistä kohti olisin sanoja pätkinyt. Yritin tehdä asiasta vitsiä, mutta tämä palavasilmäinen nuori mies oli tosissaan. Lopulta läksin pois, kun en enää jaksanut aiheesta, enkä tiennyt minkä tyypin lentokoneita tai muita aseita Suomen armeijalla oli. Jotenkin tuli mieleen yksi toinen totinen norjalainen ideoineen, mutten sanonut asiaa ääneen, sillä ympärilläni oli kymmeniä ihmisiä.
Ilmoitin meneväni etsimään lentoani. Mies sanoi että Bergeniin lento ei lähde vielä. Luojan kiitos, en ollut matkalla Bergeniin.
Lentokenttien ongelmana on selvästi ruoka, tai sen laatu. Pizzahutia löytyy joka paikasta ja jonkinlaatuisia voileipiä, mutta esimerkiksi keittoja ei löydy, koska useimmilla matkaajilla on aina maha sekaisin – aikaeroista, noista välipaloista, kun ei ole kunnon ruokaa.
Lento Oslosta Kristiansandiin oli lyhyt. Aurinkoinen ja pilvetön päivä, mikä sen kiihkeän nuoren miehen mukaan oli poikkeuksellista täällä, mahdollisti sen, että saatoin katsoa allani olevia runsaita pinnanmuotoja – vuonoja ja vettä. Vieressäni olisi ollut myös silmänruokaa, mutta hänen miehensä ja koiransa – kyllä – eivät olisi varmaan asiasta pitäneet. Kysyin nuorilta, että kauanko kestää bussi Grimstadiin – nuori mies vastasi, että noin puoli tuntia.
Grimstad näyttää melko samalta kuin Lappeenranta kesällä, pieneltä satamakaupungilta. Kaksi nuorta naista on polttanut itsensä päivän auringonpaisteessa ja kysyn heiltä tietä hotellilleni. Kun he eivät saa kerrotuksi miten hotellille pääsee, niin he saattavat minut muutaman sadan metrin päähän hotellille.
Kaupunkia yksi paikallisista vertasi Porvooseen, Grimstad on puukaupunki. Työvoimaa on helppo saada, koska maisemat ovat aivan upeat. Kajakkiharrastus on täällä suosittua, joten paikka olisi loistava työn kannalta. Ja yksi aivan upea havainto – graffitteja ei näy missään. Missään ei ole tuhrittu seiniä.
Hotellini on pieni puurakennus keskellä tuota kaikkea, ei korkeita rakennuksia. Paikka tuo mieleen Porvoon seudun YK:n suojelulistoilla olevat rannikkokylät, jotain samanlaista – pientä ja hyvin kaunista.
Yliopistorakennus tuntuu massiiviselta, sanoo vieressäni andalusialainen korkea virkamies, kun miettii kuinka paljon täällä on asukkaita. Olemme menossa Norjan eHealth-viikolle, jossa kyseinen virkamies kertoo andalusian eHealth-verkostosta, joka on aivan loistava systeemi. Hän esiintyy ennen minua ja toimintojen suhde on aivan toista luokkaa kuin Eksotessa. Andalusiassa on avohoitopotilaita 125 000 /kk; ensiavuissa käy potilaita 280 000/kk; siellä tehdään 142 000 labrapyyntöä/kk ja sairauskertomuksiin tulee 3.5 milj konsultaatiopaperia/kk.
Aika koomista on, että eHealth-viikolla monetkaan sovellutukset, joita on suunniteltu, eivät toimi kun niitä esitellään. Minun powerpointtini sakkaa paikalleen kolme kertaa – windows! – yksi kuuntelijoista ihmetteli, etten hermostunut ollenkaan, kun esitys kerta toisensa jälkeen keskeytyi. Esitykseni jälkeen ihmettelen, ettei tule oikein mitään kommentteja ja minulle jää tunne, että mitenköhän tämä oikein meni. Lounaalla ja illanvietossa kuulin, että ruotsalaista ilmaisua käyttääkseni – he olivat imponeeratuneita. He olivat suu auki siitä, että noin voi tehdä. Norjassa on täsmälleen samat ongelmat kuin meillä oli.
Paikallinen korkea virkamies kysyy, no saitko kunniamainintoja, lisää palkkaa tai jotain muuta. Kerron, että potilaat pääsevät nyt paremmin hoitoon ja työryhmä teki tuloksen, ehkä siitä ei kuulunutkaan saada mitään lisää. Samainen mies kysyy paljonko saitte ulkopuolista rahoitusta ja käytittekö ulkopuolisia konsultteja, sanon ettemme sen enempää mitä noissa kliinisen päätöksentuen järjestelmien kehittämisessä oli.
- Siis normaalityön ohessa?, kysyy mies täysin hämmästyneenä.
- Normaalityön ohessa, minä vastaan.
- Teille kuuluisi melkein rauhanpalkinto, mies jatkaa
Jatkan tarinalla, että esimiehelleni myönnettiin sama palkinto, mikä Ahtisaarelle muutama vuosi sitten. Mies jatkaa asiasta jotain, jonka lämmittää mieltä.
Illanvietossa paikallinen hoitajien opettaja sanoo, että tule tänne Norjaan tekemään sama asia, minkä teitte siellä. Pilailen ja kysyn, että olisko teillä täällä vapaita työpaikkoja. Toinen nainen pöydän toiselta puolen kertoo, että on. Heillä on sellainen lista vapaista työpaikoista, hän voi lähettää sen minulle. Kerron, että lähetä ihmeessä samalla kun kyselen palkkoja täällä. Palkka ei muodostaisi estettä työskennellä Norjassa.
Ilta kuuluu hauskasti skottilaisten kanssa vitsaillessa. Kävelen illanviettopaikasta hotellille, joka on aivan lähellä. Mukava lomapäivä, käytän siis omia lomapäiviäni, kertoakseni Eksoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen muutoksista Etelä-Norjassa. Päivä oli hieno ja onnistunut, tapasin uusia ihmisiä ja taisin saada kutsun tulla kertomaan muutoksia Reykjavikiin, joten ei tämä niin huonosti mennyt. Ja niin, tietysti katsoa niitä vapaita työpaikkoja paikassa, joka on kuin luotu kajakille.
Grimstadissa 3.6.14