Herman Hessen seitsemäs romaani
Herman Hessen seitsemäs romaani
Siddhartha(1922) - en löytänyt kuin englanniksi taas. Romaani alkaa kuvauksella hienosta, varakkaasta ja komeasta nuoresta miehestä, joka on täynnä kysymyksiä elämästä. Nuori mies opettelee pyhiä kirjoituksia, opettelee meditoimaan ja nähtyään pyhiä munkkeja haluaa olla yksi heistä. Samanat (vaeltava askeetti, sanskrittia sramana) ovat askeettisia vaeltajamunkkeja, jotka hylkäävät omaisuuden, mukavuudet ja ruumiilliset nautinnot. Siddhartha haluaa palavasti tulla yhdeksi heistä. Siddharthan isä vastustaa ajatusta, mutta itsepäinen poika saa isän lopulta antamaan periksi. Hän lähtee hyvän ystävänsä Govindan kanssa munkiksi.
Siddhartha on lopulta tyytymätön samanamunkkien opetuksiin ja ruumiinharjoituksiin, väittää oppivansa saman opetuksen prostituoituja täynnä olevassa majatalossa, kantajien ja pelurien kanssa. Mitä ovat mietiskely, kehonsa hylkääminen, paastoaminen, hengityksensä pidättäminen? Pakoa minästä ja väliaikainen helpotus minän kidutuksesta. Hetkittäinen helpotus elämäntuskasta ja – typeryyksistä? Tätä samaa 60-70 -vuotiaaksi? Ei kiitos, päättää Siddhartha.
Sitten he lähtevät samanamunkkien luota, munkkivanhus ei ole kauhean ilahtunut asiasta. Munkkivanhus kohottaa äänensä ja pilkkaa heitä. Ja Siddhartha ja Govinda kuulevat sitten opettajasta nimeltä Gotama, Buddhasta, jonka luokse monet ihmiset menevät viisautta etsimään. Govinda haluaa ryhtyä Gotaman oppipojaksi häntä kuultuaan, mutta Siddhartha haluaa jatkaa pyhiinvaellustansa, totuuden etsintäänsä. Gotama huomauttaa, että Siddhartha haluaa tietoa, ei pelastusta.
- Tiedonjanoinen joutuu mielipiteiden pusikkoon ja sanojen ristiriitaisuuksiin. Mielipiteet eivät ole mitään, ne voivat olla kauniita, rumia, viisaita, tyhmiä, joita voi hyväksyä tai hylätä.
- Pyhät opetukset eivät ole mielipiteitä, ne eivät pyri selittämään vaan tarjoamaan pelastuksen kärsimyksestä, Gotama varoittaa tiedonjanoista pyhiinvaeltajaa.
Siddharthan mielestä pelastus ei löydy opetuksista, valaistumisen hetkeä ei voi opettaa sanoin toiselle. Ei valaistumisen kokemusta voi opettaa. Se pitää kokea. Gotama varoittaa Siddharthaa liiasta viisaudesta.
Valaistumisluvussa Siddhartha tajuaa, ettei enää ole nuori, vaan jo mies, jonka entinen elämä on jäänyt taakse. Yksinolemisen tunne on tietoa, ei hukassa olemista, todellista ja kypsymisen aikaa.
Hän ei enää nuoren tavoin kaivannut opettajia ja heidän opetuksiaan. Ei edes viisainta heistä, Buddhaa. Hän halusi oppia minänsä, luonteensa ja luontonsa. Minää ei voi paeta, sitä voi vain pettää , paeta tai piiloutua - sen hän oli oppinut. Itse asiassa juuri minä häntä kiinnosti arvoituksen lailla. Brahmanin, Atmanin ja muut itsensä hävittämisen ajatukset löytääkseen Absoluutin, Jumalallisen, Elämän – olivat itsensä hävittämisen teitä Siddharthalle. Eivät minän löytämisen teitä.
Pyhien kirjoitusten tutkimisen sijaan hän halusi tutkia itseään. Ensi kertaa hän näki maailman, jota oli aikaisemmin halveksinut - kauniina, outona ja mysteerisenä ympärillään. Ei ollut mitään piilotettuja tai kätkettyjä merkityksiä. Hän piti aikaisempaa minäänsä kuurona, sokeana ja typeränä. Hän pohti mikä lopultakin oli illuusiota maailmassa. Kuka on yleensä illuusioidensa vallassa? Hän oli kuin vasta maailmaan herännyt, valaistunut.
Hän tunsi ensi kertaa suunnatonta yksinäisyyttä, vaikka oli ollut vuosia asunnoton niin samaa tunnetta ei ollut ollut. Syvimmänkin meditaation hetkellä hän oli kuitenkin ollut isänsä poika. Kukaan ei ollut niin yksinäinen kuin hän sillä hetkellä. Silti hän ei ollut palaamassa vanhempien luo, vaan halusi jatkaa pyhiinvaellustaan.
Sitten Siddhartha tapaa metsiköistä kaupunkiin tultuaan vähän kalliimman luokan maksullisen naisen, kurtisaani Kamalan. Kamala kysyy, että millä Siddhartha voisi rakkauden palveluksista maksaa. Siddhartha haluaa oppia rakkaudesta kurtisaanilta, joka toivoo palvelusten pyyjältä kauniita vaatteita, hienoja tuoksuja ja lahjoja hänelle. Siddhartha vastaa, että hän ei omista mitään, vain kyvyn ajatella, odottaa ja paastota. Kun kurtisaani kuulee, että Siddhartha osaa lukea ja kirjoittaa, niin kurtisaani saa Siddharthan kauppiaalle oppiin. Siddhartha oppii, miten kauppaa käydään. Siddhartha saa aluksi osan tehdyistä diileistä, sitten perustaa oman yrityksen ja menestyy kaupankäyntipelissä yhtä hyvin kuin häntä opettanut vanha, viisas ja ahne kauppias. Tämän jälkeen Siddhartha voi saada rakkauden opetusta maksulliselta kurtisaanilta – hän on hyvä oppilas siinäkin, kuten kaikessa muussakin aikaisemmin. Kurtisaanin mielestä jopa paras. Kestävä rakkauden jalossa taidossa.
Silti kaikesta maallisesta rikkaudestaan huolimatta tai juuri siitä johtuen, Siddhartha huomaa kaiken porvarillisen elämän tyhjyyden, hän haluaa paeta sitä. Kurtisaani rakastelee hänen kanssaan kuin viimeistä päivää, ymmärtäessään, että Siddhartha on selvästi lähdössä pois. Rakastelusta syntyy poika. Kurtisaani oli ilmaissut joskus haluavansa lapsen Siddharthan kanssa. Kurtisaani lopettaa Siddharthan lähtemisen jälkeen rakkauden palveluksiensa antamisen ja alkaa kaivata munkkien elämää. Ja tarjoaa ylellisen kotinsa munkkien levähdyspaikaksi.
Siddhartha on täysin epätoivon partaalla, hän nousi ryysyistä rikkauksiin, vain huomatakseen, ettei se ollut sitä mitä hän elämältä halusi. Siddhartha aikoo toivottomuudessaan riistää hengen itseltään, mutta viime hetkellä hän kuulee Om-sanan kuuluvan mielessään. Om-sanan myötä hän herää viime hetkellä hulluista itsensä tappamisen ajatuksista, nukahtaa joen ääreen.
Herätessään hänen unta on valvonut hänen vanha ystävänsä Govinda, joka ei tunnista häntä hienon asun vuoksi. Govinda on hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja jatkaa matkaansa munkkien mukana. Mennessään kohti kaupunkia ja Kamalaa, lautturi oli kerran sanonut heidän vielä tapaavan, koska joki opettaa elämästä kaiken. Nykyisessä tilanteessaan Siddhartha jää lautturin luo opettelemaan, miten kuljetaan väkeä joen yli. Hän jää lautturin oppipojaksi. Lautturi on nyt hänen oppi-isänsä, kirjoja lukematon tavallinen mies.
Siddhartha oppii lautturilta elämän hyväksymistä, sellaisena kuin se on. Kun on vaikeaa, voi kuunnella, mitä joki neuvoo. Kamala on halunnut mennä kuuntelemaan Gotamaa ennen kuin tämä kuolee, kurtisaanin olisi vain ylitettävä joki, jossa lautturit työskentelevät. Myrkyllinen käärme puree kurtisaania, joka on matkalla vastahankaisen hemmotellun poikansa kanssa. Kamala kuolee ja poika kuulee, että Siddhartha on hänen isänsä. Poika käyttäytyy koko ajan huonosti, eikä halua osallistua millään tavalla kotitöihin joen törmällä asuessaan. Siddhartha on pojan suhteen täysin mielin kielin, eikä komenna poikaa ollenkaan. Lautturi Vasudeva ei puutu asiaan, kunnes poika varastaa lautan ja jättää sen vastarannalle.
Vasudeva koettaa muistuttaa, että poika tekee pesäeroa isäänsä samalla tavalla kuin Siddhartha itse teki aikoinaan ja koettaa sanoa, ettei hemmoteltu poika muutu vaikka kuinka mielinkielin Siddhartha olisi. Eikä rikas hemmoteltu kaupunkilaispoika halua asua köyhässä jokitörmän torpassa. Siddharthan on vaikea tavallisten vanhempien tavoin – rakkaudella irrottautua lapsestaan joka tuhoaa omaa elämäänsä. Sietämätöntä katsoa kun poika etsii itseään ja omaa polkuaan maailmassa. Siddharthaan jää haava, joka paranee huonosti, kuten kaikilla vanhemmilla, jotka ovat kokeneet saman. Siddhartha ei voi katsoa tuntematta kateutta perheitä, joissa kaikki ovat syvässä sovussa keskenään.
Govinda tapaa vielä kerran ystävänsä ja huomaa, että Siddhartha on lopulta löytänyt rauhan. Sen jota on etsinyt koko elämänsä. Jokivarren lautturina hänellä on kaikki se, mitä on etsinyt koko elämänsä. Tavallisen elämän arkiset siunaukset, joita ei ilman vaikeuksia opi huomaamaan.
Luin Siddhartha-kirjan ensi kerran nuorena miehenä, opiskelijana, ilman perhettä, vapaana kuin taivaan lintu. Nyt vanhana miehenä lukukokemus on aivan toisenlainen. Toisia asioita ymmärtää kirjassa hyvin eri tavalla.
On helppo ymmärtää miksi romaani on yksi maailman luetuimmista. Se on hyvin kaunis, viisas ja ymmärtäväinen. Ja kun Hesse on sen omistanut ystävälleen ranskalaiselle kirjailijalle Rollandille, niin voi kuvitella, mitä Rollandin ystävyys on hänelle merkinnyt.
22.1.2026 Lappeenrannassa
Siddhartha(1922) - en löytänyt kuin englanniksi taas. Romaani alkaa kuvauksella hienosta, varakkaasta ja komeasta nuoresta miehestä, joka on täynnä kysymyksiä elämästä. Nuori mies opettelee pyhiä kirjoituksia, opettelee meditoimaan ja nähtyään pyhiä munkkeja haluaa olla yksi heistä. Samanat (vaeltava askeetti, sanskrittia sramana) ovat askeettisia vaeltajamunkkeja, jotka hylkäävät omaisuuden, mukavuudet ja ruumiilliset nautinnot. Siddhartha haluaa palavasti tulla yhdeksi heistä. Siddharthan isä vastustaa ajatusta, mutta itsepäinen poika saa isän lopulta antamaan periksi. Hän lähtee hyvän ystävänsä Govindan kanssa munkiksi.
Siddhartha on lopulta tyytymätön samanamunkkien opetuksiin ja ruumiinharjoituksiin, väittää oppivansa saman opetuksen prostituoituja täynnä olevassa majatalossa, kantajien ja pelurien kanssa. Mitä ovat mietiskely, kehonsa hylkääminen, paastoaminen, hengityksensä pidättäminen? Pakoa minästä ja väliaikainen helpotus minän kidutuksesta. Hetkittäinen helpotus elämäntuskasta ja – typeryyksistä? Tätä samaa 60-70 -vuotiaaksi? Ei kiitos, päättää Siddhartha.
Sitten he lähtevät samanamunkkien luota, munkkivanhus ei ole kauhean ilahtunut asiasta. Munkkivanhus kohottaa äänensä ja pilkkaa heitä. Ja Siddhartha ja Govinda kuulevat sitten opettajasta nimeltä Gotama, Buddhasta, jonka luokse monet ihmiset menevät viisautta etsimään. Govinda haluaa ryhtyä Gotaman oppipojaksi häntä kuultuaan, mutta Siddhartha haluaa jatkaa pyhiinvaellustansa, totuuden etsintäänsä. Gotama huomauttaa, että Siddhartha haluaa tietoa, ei pelastusta.
- Tiedonjanoinen joutuu mielipiteiden pusikkoon ja sanojen ristiriitaisuuksiin. Mielipiteet eivät ole mitään, ne voivat olla kauniita, rumia, viisaita, tyhmiä, joita voi hyväksyä tai hylätä.
- Pyhät opetukset eivät ole mielipiteitä, ne eivät pyri selittämään vaan tarjoamaan pelastuksen kärsimyksestä, Gotama varoittaa tiedonjanoista pyhiinvaeltajaa.
Siddharthan mielestä pelastus ei löydy opetuksista, valaistumisen hetkeä ei voi opettaa sanoin toiselle. Ei valaistumisen kokemusta voi opettaa. Se pitää kokea. Gotama varoittaa Siddharthaa liiasta viisaudesta.
Valaistumisluvussa Siddhartha tajuaa, ettei enää ole nuori, vaan jo mies, jonka entinen elämä on jäänyt taakse. Yksinolemisen tunne on tietoa, ei hukassa olemista, todellista ja kypsymisen aikaa.
Hän ei enää nuoren tavoin kaivannut opettajia ja heidän opetuksiaan. Ei edes viisainta heistä, Buddhaa. Hän halusi oppia minänsä, luonteensa ja luontonsa. Minää ei voi paeta, sitä voi vain pettää , paeta tai piiloutua - sen hän oli oppinut. Itse asiassa juuri minä häntä kiinnosti arvoituksen lailla. Brahmanin, Atmanin ja muut itsensä hävittämisen ajatukset löytääkseen Absoluutin, Jumalallisen, Elämän – olivat itsensä hävittämisen teitä Siddharthalle. Eivät minän löytämisen teitä.
Pyhien kirjoitusten tutkimisen sijaan hän halusi tutkia itseään. Ensi kertaa hän näki maailman, jota oli aikaisemmin halveksinut - kauniina, outona ja mysteerisenä ympärillään. Ei ollut mitään piilotettuja tai kätkettyjä merkityksiä. Hän piti aikaisempaa minäänsä kuurona, sokeana ja typeränä. Hän pohti mikä lopultakin oli illuusiota maailmassa. Kuka on yleensä illuusioidensa vallassa? Hän oli kuin vasta maailmaan herännyt, valaistunut.
Hän tunsi ensi kertaa suunnatonta yksinäisyyttä, vaikka oli ollut vuosia asunnoton niin samaa tunnetta ei ollut ollut. Syvimmänkin meditaation hetkellä hän oli kuitenkin ollut isänsä poika. Kukaan ei ollut niin yksinäinen kuin hän sillä hetkellä. Silti hän ei ollut palaamassa vanhempien luo, vaan halusi jatkaa pyhiinvaellustaan.
Sitten Siddhartha tapaa metsiköistä kaupunkiin tultuaan vähän kalliimman luokan maksullisen naisen, kurtisaani Kamalan. Kamala kysyy, että millä Siddhartha voisi rakkauden palveluksista maksaa. Siddhartha haluaa oppia rakkaudesta kurtisaanilta, joka toivoo palvelusten pyyjältä kauniita vaatteita, hienoja tuoksuja ja lahjoja hänelle. Siddhartha vastaa, että hän ei omista mitään, vain kyvyn ajatella, odottaa ja paastota. Kun kurtisaani kuulee, että Siddhartha osaa lukea ja kirjoittaa, niin kurtisaani saa Siddharthan kauppiaalle oppiin. Siddhartha oppii, miten kauppaa käydään. Siddhartha saa aluksi osan tehdyistä diileistä, sitten perustaa oman yrityksen ja menestyy kaupankäyntipelissä yhtä hyvin kuin häntä opettanut vanha, viisas ja ahne kauppias. Tämän jälkeen Siddhartha voi saada rakkauden opetusta maksulliselta kurtisaanilta – hän on hyvä oppilas siinäkin, kuten kaikessa muussakin aikaisemmin. Kurtisaanin mielestä jopa paras. Kestävä rakkauden jalossa taidossa.
Silti kaikesta maallisesta rikkaudestaan huolimatta tai juuri siitä johtuen, Siddhartha huomaa kaiken porvarillisen elämän tyhjyyden, hän haluaa paeta sitä. Kurtisaani rakastelee hänen kanssaan kuin viimeistä päivää, ymmärtäessään, että Siddhartha on selvästi lähdössä pois. Rakastelusta syntyy poika. Kurtisaani oli ilmaissut joskus haluavansa lapsen Siddharthan kanssa. Kurtisaani lopettaa Siddharthan lähtemisen jälkeen rakkauden palveluksiensa antamisen ja alkaa kaivata munkkien elämää. Ja tarjoaa ylellisen kotinsa munkkien levähdyspaikaksi.
Siddhartha on täysin epätoivon partaalla, hän nousi ryysyistä rikkauksiin, vain huomatakseen, ettei se ollut sitä mitä hän elämältä halusi. Siddhartha aikoo toivottomuudessaan riistää hengen itseltään, mutta viime hetkellä hän kuulee Om-sanan kuuluvan mielessään. Om-sanan myötä hän herää viime hetkellä hulluista itsensä tappamisen ajatuksista, nukahtaa joen ääreen.
Herätessään hänen unta on valvonut hänen vanha ystävänsä Govinda, joka ei tunnista häntä hienon asun vuoksi. Govinda on hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja jatkaa matkaansa munkkien mukana. Mennessään kohti kaupunkia ja Kamalaa, lautturi oli kerran sanonut heidän vielä tapaavan, koska joki opettaa elämästä kaiken. Nykyisessä tilanteessaan Siddhartha jää lautturin luo opettelemaan, miten kuljetaan väkeä joen yli. Hän jää lautturin oppipojaksi. Lautturi on nyt hänen oppi-isänsä, kirjoja lukematon tavallinen mies.
Siddhartha oppii lautturilta elämän hyväksymistä, sellaisena kuin se on. Kun on vaikeaa, voi kuunnella, mitä joki neuvoo. Kamala on halunnut mennä kuuntelemaan Gotamaa ennen kuin tämä kuolee, kurtisaanin olisi vain ylitettävä joki, jossa lautturit työskentelevät. Myrkyllinen käärme puree kurtisaania, joka on matkalla vastahankaisen hemmotellun poikansa kanssa. Kamala kuolee ja poika kuulee, että Siddhartha on hänen isänsä. Poika käyttäytyy koko ajan huonosti, eikä halua osallistua millään tavalla kotitöihin joen törmällä asuessaan. Siddhartha on pojan suhteen täysin mielin kielin, eikä komenna poikaa ollenkaan. Lautturi Vasudeva ei puutu asiaan, kunnes poika varastaa lautan ja jättää sen vastarannalle.
Vasudeva koettaa muistuttaa, että poika tekee pesäeroa isäänsä samalla tavalla kuin Siddhartha itse teki aikoinaan ja koettaa sanoa, ettei hemmoteltu poika muutu vaikka kuinka mielinkielin Siddhartha olisi. Eikä rikas hemmoteltu kaupunkilaispoika halua asua köyhässä jokitörmän torpassa. Siddharthan on vaikea tavallisten vanhempien tavoin – rakkaudella irrottautua lapsestaan joka tuhoaa omaa elämäänsä. Sietämätöntä katsoa kun poika etsii itseään ja omaa polkuaan maailmassa. Siddharthaan jää haava, joka paranee huonosti, kuten kaikilla vanhemmilla, jotka ovat kokeneet saman. Siddhartha ei voi katsoa tuntematta kateutta perheitä, joissa kaikki ovat syvässä sovussa keskenään.
Govinda tapaa vielä kerran ystävänsä ja huomaa, että Siddhartha on lopulta löytänyt rauhan. Sen jota on etsinyt koko elämänsä. Jokivarren lautturina hänellä on kaikki se, mitä on etsinyt koko elämänsä. Tavallisen elämän arkiset siunaukset, joita ei ilman vaikeuksia opi huomaamaan.
Luin Siddhartha-kirjan ensi kerran nuorena miehenä, opiskelijana, ilman perhettä, vapaana kuin taivaan lintu. Nyt vanhana miehenä lukukokemus on aivan toisenlainen. Toisia asioita ymmärtää kirjassa hyvin eri tavalla.
On helppo ymmärtää miksi romaani on yksi maailman luetuimmista. Se on hyvin kaunis, viisas ja ymmärtäväinen. Ja kun Hesse on sen omistanut ystävälleen ranskalaiselle kirjailijalle Rollandille, niin voi kuvitella, mitä Rollandin ystävyys on hänelle merkinnyt.
22.1.2026 Lappeenrannassa