Herman Hessen yhdeksäs romaani
Herman Hessen yhdeksäs romaani
Kirjan nimi on niin typerältä kuulostava, ettei siihen välttämättä tarttuisi, jos sitä kirjakaupan hyllyllä selaisi - Narkissos ja Kultasuu ( Narziss Guldmund 1930, suom Kai Kaila 2006). Hessen ensimmäisissä kirjoissa ei ole juurikaan kuvauksia naisista, vain ohimennen viittaus äitiin, ei seksiiin viittausta yhtä lausetta enempää. Tässä kirjassa on sitten kaikkea tuota. Yllinkyllin. Mutta Arosuden mielikuvien mielipuolisuus on kadonnut, ihanan soljuva lyyrisyys ja sanojen kauneus ovat palanneet Hessen tekstiin.
Nuorten naisten ihailua, viettelyä, heidän rinnan vilautusta, rinnan pikaista suutelua, kädellä häpykukkalalle onnen tuottamista, seksuaalisen onnen äänen kuulemista, mutta siinä kaikki tällä kertaa aluksi, ei sen pidemmälle tämän naisen kanssa. Myöhemminkään. No kyllä Kultasuu luostarista lähdettyään, mustalaisnaisen ensiopista lähtien, saa maistaa rakastelun maljan loppuun saakka. Niin monta kertaa, ettei sitä lukiessa edes jaksa laskea. Mutta ei kuitenkaan sellaista mitään lihakaupan seksiä, jota näin ensi kerran nuorena miehenä Tukholmassa kaitafilmejä kehittäessäni. 1980-luvulla laaduntarkkailun merkeissä tietenkin, ettei ollut skaraappoja filmissä, niitä Hessen romaanissa ei ole. Naisia rakastetaan rakastelun lisäksi.
Seksikohtaukset ovat kuin 1800-luvun naisen kirjoittamaa, ei sanaakaan törkeyksiä tai halventavia merkityksiä. Aistilliset ja lyyrisesti soljuvat sanat antamat mahdollisuuden ja ehkä myös pakon itse kuvitella kauniita naisia kaikessa alastomuuden himotussa loistossaan. Kuin Kaj Chydeniuksen Sinua, Sinua rakastan kappaleen viimeiset sanat:
Sinua, sinua rakastan
Niin liikkuu pehmeä kätesi
Kuin vene varhain
Aamuisella joella
Jo kirjan alkusivuilta alkaa Narkissoksen, hengen ja filosofian miehen ja Kultasuun, hetkeen tarttuvan aistillisuuden nauttijan, taitelijan, välinen kirjan kestävä ystävyys. Kahden hyvin erilaisen ihmisen ystävyys. Se alkaa luostarikoulussa, missä molemmat ovat. Narkissos näkee, ettei Kultasuusta ole munkiksi, mutta hänellä on poikkeuksellinen kyky nähdä kuvin ja aistia hetkeä kaikin aistein. Se mikä häneltä itseltä puuttuu. Sitä samaa syvällistä totuutta elämästä Narkissos koettaa tavoitella latinan ja kreikan kielen kielioppihienouksien viilaamisella ja filosofisella kielen käsitteiden partaveitsimäisellä käsittelyllä – preparoimalla osan todellisuudesta mikroskoopin alle tutkittavaksi. Kultasuu heittäytymällä naisen vuoteesta toiseen. Carpe diem, eikö?
Kumppanusten välisen erään kiistan ratkaisua pohtiessaan luostarin apotti lausuu mielenkiintoiset sanat: ” Ja teille molemmille nuorille oppineille toivotan, että teillä aina olisi esimiehiä, jotka ovat teitä tyhmempiä, sillä mikään ei ole parempi lääke ylpeyttä vastaan”. Ei huonompi kommentti, millainen esimies nuorella lahjakkaalla ihmisellä pitäisi olla.
Hesse alleviivaa ystävysten erilaisuutta koko kirjan ajan, mutta he samalla ovat myös ratkaisu toistensa puutteisiin. Kultasuun piehtaroidessa omantunnon tuskissa kylillä käytyään, Narkissos lohduttaa: ” Etkö tiedä, että nämä esiharjoitukset ovat olleet tarpeellisia monille hurskaille isille?Etkö tiedä, että hurjastelut voivat olla lyhin tie pyhimyksen elämään?… Rakkaus Jumalaan ei aina ole samaa kuin hyvän tekeminen. Voi kumpa asia olisikin niin yksinkertainen! Tiedämme, mitä hyvä on, se sanotaan käskyissä. Jumala ei kuitenkaan sisälly käskyihin, ystäväni, ne ovat vain mitätön osa hänestä. Voit täyttää käskyt ja silti olla kaukana Jumalasta. ” Narkissos pohtii, kun miettii, mikä Kultasuun heräävän sukupuolisuuden niin tuskaiseksi tekee.
- Narkissos oli nyt varma Kultasuun salaisuudesta. Taustalla häämötti Eeva, ikiäiti.
Narkissos huomaa, ettei Kultasuusta ole munkiksi ja koettaa saada hänet luopumaan Kultasuun isän toiveesta ( tai kostosta Kultasuun äidille, joka karkasi muiden miesten matkaan), että Kultasuusta tulisi kirkonmies. Isä oli indoktrinoinut Kultasuun hyvittämään äitinsä rikkomukset pyhittämällä elämänsä Jumalalle.
Narkissos puhuu: ”Sinunlaisesi luonteet, jotka aistivat voimakkaasti ja herkästi, innoittuneet, uneksijat, runoilijat, rakastajat, ovat miltei aina ylivoimaisia meihin muihin, hengenmiehiin verrattuina. Teidän alkuperänne on äidillinen. Te elätte täyteläisesti, teille on suotu rakastamisen ja elämysten hankkimisen kyky. Vaikka me hengenmiehet usein näytämme johtavan ja hallitsevan teitä muita, emme silti elä täyteläisesti, vaan vaellamme kuivilla mailla. Teille kuuluu elämän yltäkylläisyys, hedelmien mehu, rakkauden kukkatarha, taiteen kaunis maa. Teidän kotipaikkanne on maailma, meidän aate. Te olette vaarassa hukkua aistien mereen, me vaarassa tukehtua ilmattomassa tilassa. Sinä olet taitelija, minä ajattelija. Sinä nukut äidin rinnoilla, minä valvon autiomaassa…”
Narkissos oli nyt siis nimennyt ystäväänsä riivavan demonin, kutsunut sen ilmoille. Kultasuun oli aluksi hyvin vaikea uskoa sitä todeksi, mutta huomaa sen olevan totta. Kultasuu jopa pyörtyy ja sairastuu havainnon johdosta. Äidistä ei saanut puhua, häntä hävettiin. tapahtuman jälkeen Kultasuu alkaa elää unissaan ja unimaailmassaan, Narkissos katoaa syvällisiin kristillisiin hengenharjoituksiinsa.
- Sinut oli pakko herättää, koska nukuit. Myös se, että palautin äitisi mieleesi, teki aluksi kipeää, hyvin kipeää, makasit ristikäytävässä kuin kuollut. Se täytyi kuitenkin tehdä… On ihmisiä, jotka voivat oppia paljon, mutta sinä et kuulu heihin. Et ole oppimiskykyinen. Ja miksi olisit? Se ei ole tarpeen. Sinulla on muita lahjoja…Tulet oppimaan toisilta ihmisiltä. Mitä voit oppia minulta, lapsi, se on jo tapahtunut, valistaa Narkissos ystäväänsä.
- On epävarmaa, mihin sinä pyrit, siinä en voi sinua opastaa enkä seurata. Kysy äidiltäsi, hänen kuvaltaan ja kuuntele häntä!, toivottaa Narkissos Kultasuuta omalle pyhiinvaellusmatkalle. Jossain muualla kuin munkkina luostarissa.
Kultasuu saa tehtäväksi hakea maksaruohoa luonnosta luostarin apteekkiin. Mustalaisnainen Lise viettelee Kultasuun ja vie häneltä poikuutensa, niin että sen Kultasuu muistaa aina. Ja rakastelun himo syttyy nuoreen mieheen väkevästi. Pohtiessaan asiaa Kultasuu ajattelee, että se oli samalla hänen äitinsä kutsu. Kultasuu lähtee lopultakin luostarista – kulkuriksi, vaeltamaan, elämään täysillä elämäänsä.
” Ensi kerran maailma oli avoimena Kultasuun edessä, avoimena ja odottavana, valmiina ottamaan hänet vastaan, tuottamaan hänelle nautintoa ja tuskaa. Hän ei enää ollut koululainen, joka näkee maailman ikkunan läpi, eikä hänen vaelluksensa kävelyretki, joka väistämättä päättyy kotiinpaluuseen.”
Kultasuu kulkee metsissä, yöpyen taivasalla, saaden ruokaa ihmisiltä armopaloina, harrastaen nautinnollista seksiä pikaihastusten jälkeen.
- Miksi kukaan ei jää luokseni? Naiset rakastavat minua ja yhden lemmenyön tähden tekevät aviorikoksen- miksi he siis kaikki palaavat miestensä luo, joiden taholta on usein odotettavissa vain mukilointia?Kukaan ei ollut tosissaan pyytänyt häntä jäämään, yksikään ei ollut rakkaudesta valmis kestämään vaelluksen iloja ja vaivoja hänen rinnallaan, Kultasuu pohtii.
”Vapaus oli hänelle kallis, eikä muistanut ainoatakaan rakastettua, jota olisi kaivannut seuraavaa syleilessään”, Hesse luonnehtii Kultasuuta.
Talventulo pohdituttaa Kultasuuta ja hän ottaa pestin ritarin muistelmien puhtaaksikirjoittajana, ritarilta ei oikein taivu latina. Kyseisen ritarin vaimo on kuollut, mutta hänellä on kaksi kaunista ja ylpeää tytärtä. Lydia ja Julia. Lydia kieltäytyy antautumasta Kultasuulle, nuorempi sisko haluaa lopulta mukaan viattomiin lemmenleikkeihin, mikä on liikaa vanhemmalle sisarelle. Naisten välisen kiistan ratkaistakseen, Lydia paljastaa viettely-yritykset isälleen, joka ei sentään hirtä Kultasuuta, mutta ajaa tämän luotaan antaen rahaa palkaksi työstään,jota oli tehnyt.
Kultasuu tapaa metsässä ryövärimäisen Viktorin, joka yrittää ryöstää hänen rahat. Kultasuu puukottaa Viktorin kuoliaaksi ja potkaisee ruumiin menemään. Kultasuu vaeltelee ihmisen tapettuaan kuin houraisena, kunnes tulee erääseen luostariin ja näkee puuveistoksen – Jumalan äidin – josta haltioituu ja haluaa veistoksen tehneelle oppiin. Kuvanveistäjäksi. Hän etsii käsiinsä mestari Niklauksen ja saa sovittua, että jää opettelemaan kuvanveistäjän työtä. Hän haluaa oppia tekemään jotain noin kaunista.
- Hänestä tuntui, että nyt hän näki edessään jotakin, mikä oli usein ilmestynyt hänelle unissa ja aavisteluissa, mitä hän oli kaivannut, Kultasuu kertoo haltioituneena.
”Kirkastuneena Kultasuu astui ulos kirkosta, hänen askeleensa veivät täysin muuttuneeseen maailmaan.” Nyt Kultasuulla oli päämäärä ja tavoite.
” Ehkä kaiken taiteen, jopa hengen alkulähde oli kuolemanpelko… Kun taiteilijoina teemme kuvia tai ajattelijoina etsimme lakeja ja muotoilemme ajatuksia, pyrimme sillä kaikella vain pelastamaan jotakin suuresta kuolemantanssista, saamaan aikaan jotakin, joka kestää kauemmin kuin me itse.”
Hesse muistuttaa : ”Kultasuu ei kuulunut noihin onnettomiin taitelijoihin, joilla oli suuret lahjat, mutta jotka eivät koskaan löydä oikeita keinoja niiden ilmentämiseen. On näet olemassa ihmisiä, joiden on suotu syvällisesti ymmärtää maailman kauneutta ja sielussaan nähdä suuria yleviä kuvia, mutta jotka eivät kykene heijastamaan näitä kuvia ulkomaailmaan, luomaan ja välittämään niitä muiden iloksi.” Täysin vaivattomasti ei Kultasuukaan totu työn säännölliseen tekemiseen ja opettelun vaativaan puurtamiseen, vaan höntyilee välillä kuin nykyaikainen adhd.
Hesse on romaanissaan varsinainen vaimontappaja. Kas kummaa, mestari Niklauksenkin vaimo oli kuollut ja hänellä oli kaunis tytär, Lisbeth, jota mestari mustasukkaisesti suojeli. Niklaus voi opettaa tekemään häntä jotain yhtä kaunista kuin Jumalan äiti-veistos.
Kultasuun tavoitteena on luoda oma Jumalan äiti-veistos.
- ” Vaellusten, lemmenöiden, kaipuun, hengenvaaran ja kuolemanläheisyyden aikana äidin kasvot olivat vähitellen muuttuneet ja uhkeutuneet, syventyneet ja monipuolistuneet, ne eivät enää esittäneet hänen äitiään, vaan olivat piirteiltään ja väreiltään sulautuneet persoonattomaksi äidin kuvaksi, Eevaksi, ikiäidiksi”, Hesse kirjoittaa.
Kultasuu masentuu hirvittävästi oivaltaessaan, mikä on käsityöläisen ja taitelijan ero. Mikä ero on kauniilla esineellä ja pyhällä aidolla taideteoksella. Ei ikinä pelkäksi käsityöläiseksi, hän ajattelee.
”Taide oli yhdistelmä isällistä ja äidillistä maailmaa, henkeä ja verta, saattoi alkaa karkeimmasta aistillisuudesta ja päätyä korkeimpiin abtraktioihin, tai ajautua puhtaasta ideoiden maailmasta veriseen lihallisuuteen… Taide ja taitelijan työ tarjosi Kultasuulle mahdollisuuden oman luonteensa syvien ristiriitaisuuksien sovittamiseen tai ainakin sen kaksinaisuuden miellyttävään tasoitteluun. Taide ei kuitenkaan ollut pelkkä lahja, saatavissa ilmaiseksi, se maksoi paljon, vaati uhrauksia.”
Kultasuu saa mestari Niklauksen ohjauksessa valmiiksi evankelista Johanneksen patsaan. Niklaus ei pidä kaikesta, miten Kultasuu käyttäytyy, mutta tietää, ettei hänellä tule olemaan Kultasuun veroista oppipoikaa. Johanneksen patsas on loistava kisällinäyte, sisäänpääsylippu kuvainveistäjän ammattiin. Niklaus vaatii hänelle mestarin kirjaa. Ja Niklaus haluaa lahjoittaa tyttärensä ja elämäntapansa, mutta Kultasuu ei halua kumpaakaan. Kultasuu haluaa, Niklauksen suureksi harmiksi, seurata kutsumustaan, että jossain vaiheessa Kultasuu loisi suuren taideteoksen ikiäidistä. Ei mitään käsityöläistä työtä, ei edes arvostettuna mestarina ja rahakkaita teoksia tehden, vaan aina matkaan lähtevänä, vapaana ja kuljeskelevana taiteilijana.
Taas kodittomana ja ajattomana kulkurina Kultasuu oli paratiisista karkoitetun Aatamin poikia ja viattomien ihmisten veljiä. Taiteen tekemistä pohtien, kun edellinen työ oli hänet tyhjentänyt hän nautti metsien kutsusta, josta nykyinen tietokonepeliriippuvainen sukupolvi voi vain unelmoida.
Sitten romaanissa kuvataan ruttoa. Se mikä Arosudessa oli mielen sisäisen teatterin hulluutta, on nyt kaikkien ihmisten hulluutta. Ruttoa, vähemmän kuin Camusin teoksessa, mutta riittävästi saamaan ihmiset luopumaan arvoistaan ja yhteiskunnan järjestyksestä. Kuvataan kuoleman läsnäoloa ja miten kukakin siihen reagoi. Osa elää kuin viimeistä päivää, ryöstelee, huoraa ja humaltuu. Osa pelkää kaikkea eikä laske ketään lähelleen. Ja yksinkertaiset ihmiset ajattelevat, että juutalaiset ovat taas syypäitä ihan kaikkeen, heidät täytyy polttaa ja tappaa. On ihmeellistä, että aina juutalaisten on katsottu olevan syypää kaikkiin vitsauksiin. Heimo, jossa on vähiten päihdeongelmia ja eniten koulutuksen ja varallisuuden arvostusta. Tässäkin kirjassa listitään juutalaisia. Kultasuu katsoo kuitenkin ympärillään olevaa kuolemaa kuin taiteilija. Ei niin kuin nykyihminen, joka pysähtyy ambulanssin viereen ottamaan kuvia instagramtililleen. Ei niin kuin pysähtyvät uteliaat idiootit, vaan sellainen ihminen, joka katsoo kuolemaa suoraan silmiin ja koettaa arvata, mistä kuoleman mysteerissä on kysymys.
Matkaseurueeksi ilmaantuu nuori mies ja Lene-niminen nainen. Jälkimmäinen kuolee ruttoon, Kultasuu saa kuolevan naisen kuolinkamppailusta ja katseesta aineksia elämän suurta taideteosta varten. Kultasuu kiinnittää huomiota kuolevien ihmisten ruumiinasentoon ja katseisiin. Muistan itse, kun yhdessä vaiheessa lääkärinuraani olin osastolla, jossa kuolleisuus oli suurta. Katkerana ja tyytyväisenä kuolleiden ilmeissä oli tosiaan suuri ero. Tyytyväisenä kuolleilla oli kuin hymy kasvoillaan, katkerana kuolleilla irvistys.
- Pahimpia olivat eloonjääneet, joilta kauhu ja kuolemanpelko näytti riistäneen silmät ja sielun, Hesse kirjoittaa.
Rutosta Hesse jatkaa,maailma oli pimentynyt ja hurjistunut, kuolema lauloi ulvoen säveltään, Kultasuu kuunteli sitä korvat avoinna, intohimoisen kiihkeästi, Hesse jatkaa.
Kultasuu haluaa käydä ruton hellitettyä katsomassa mestari Niklausta, joka on jo valitettavasti kuollut. Niklauksen tyttären kauneuden on ikiajoiksi tuhonnut rutto, vaikka henkiin on jäänytkin nainen, hyvin katkerana ja yksinäisenä. Ennen niin kaunis ja ylpeä nainen. Ennen niin kaunis Lisbeth lähettää Kultasuun matkoihinsa.
Rutto saa kaupungit sekaisin, täysin ilman mitään järjestystä. Keisari oli lähettänyt kreivi Heinrichin palauttamaan Niklauksen kaupunkiin järjestyksen, minkä tekikin, mutta kansalaisille kalliilla hinnalla. He joutuivat maksamaan kreiville hyvän korvauksen. Kaupunkia aikaisemmin johtanut piispa oli heti ruton puhjettua paennut loma-asunnolleen pakoon. Heinrichilla on kaunis vaimo, Agnes, johon Kultasuun silmä mielistyy. Kultasuu haluaa Agnesen vuoteeseen, pääseekin, mutta jää lopulta kiinni. Kreivi päättää hirttää miehen aamunkoitteessa varkaana, joksi Kultasuu yritti tekeytyä vaatekaapista löydettyään. Kultasuu luulee tyrmässä kuolevansa, mutta kreivin kanssa poliittisissa neuvotteluissa olleiden pappismiesten joukossa on luostarinjohtaja nimeltään Johannes, joka haluaa antaa viimeisen voitelun varkaalle. Hän on Kultasuun paremmin Narkissoksena tuntema mies. Narkissos neuvottelee Kultasuun vapaaksi luostariin ja antaa hänelle työpajan, jossa ryhtyä tekemään suurta taideteostaan.
Kaksi vanhaa ystävää tapaavat siis jälleen. He puhuvat jälleen syvällisesti tunteen ja ajatuksen eroista, kuvien ja käsitteiden eroista, elämässä ja taiteessa. Itsensätoteuttamisesta. Täydellinen olemassaolo on vain Jumalalla. Ihminen koettaa lähestyä asteen verran täydellisyyttä ja jumaluutta. Tieteen tai taiteen kautta. Narkissos tekstejä tutkimalla, Kultasuu ikiäidin veistosta pohtiessaan.
Kultasuu ripittäytyy aikaisemmista teoistaan luostarinjohtaja Johannekselle, joka määrää hänelle katumusharjoituksia: messuun osallistumista, niin että paneutuu mitä tekstissä tarkasti sanotaan. Ei niin kuin ihmissanoja, vaan pyhiä sanoja. Sanatarkasti, sydämellä. Aivan kuten ohjeet Jeesuksen rukouksesta ortodoksisuudessa.
- Aina kun huomaat vain hymiseväsi sanoja, ja se tulee tapahtumaan useammin kuin luulet, sinun pitää muistaa tämä hetki (rippi) ja kehoitukseni, aloittaa jälleen alusta ja lausua sanat ja painaa ne sydämeesi siten kuin sinulle näytän, rippi-isä Johannes muistuttaa Kultasuuta.
Hesse kirjoittaa, että rippi ja katusmusharjoitukset aloittivat Kultasuun elämässä täyttymyksen ja rauhan vaiheen. Hengelliset harjoitukset tempasivat Kultasuun irti luova työn vaarallisesta yksinäisyydestä ja ottivat hänet lapsena Jumalan valtakuntaan.
” Työssään usein kiukusta ja kärsimättömyydestä kiehuen tai hekumaan asti hurmioituen hän heittäytyi hurskaudenharjoituksiinsa kuin syvälle viileään veteen, joka huuhteli pois sekä hurmion että epätoivon ylpeyden”, Hesse analysoi.
Luostarinjohtaja Johannes, tuttavallisemmin Narkissos, antaa Kultasuulle tehtäväksi lukea usein Marian virttä. Kysyin tässä vaiheessa tukiälyltä (chatGPT), mikä on Marian virsi, koska en ollut ihan varma mikä se on.
Marian virsi
Stabat Mater
Stabat Mater – suomennos (runollinen, merkityksen mukaan)
Äiti seisoi tuskassaan,
kyynelissä ristin alla,
kun hänen Poikansa riippui siinä.
Hänen sielunsa lävisti miekka,
suru ja tuska polttivat,
äidin sydän särkyi.
Ken ei itkisi, nähdessään tämän,
Kristuksen äidin kärsimyksessä
poikansa vuoksi?
Kuka voisi katsoa
äidin tuskaa
ja olla murtumatta?
Hän näki rakkaan Poikansa
jätettynä,
kuolemassa ilman suojaa.
Hän näki, kuinka hänen sydämensä hedelmä
murskattiin,
jotta maailma eläisi.
Pyhä äiti, anna minun tuntea
sinun tuskasi,
anna sydämeni palaa kanssasi.
Anna minun itkeä kanssasi,
kantaa Kristuksen haavat
sydämessäni.
Anna minun kuolla kanssasi,
jos se merkitsee rakkautta.
Ja kun ruumis kerran murtuu,
anna sieluni
löytää rauha.
Tukiäly kertoi myös, ketkä taiteilijat ovat Marian virttä - Stabat Mater - musiikillisesti säveltäneet ja lista parhaista oli seuraava:
Giovanni Battista Pergolesi
Antonin Dvorak
Giuseppe Verdi
Arvo Pärt ( olen Pärtin musiikin suuri ihailija, Passio on varmaan hienoimpia musiikkiteoksia, mitä tiedän)
Kysyin, onko sitä laulettu suomeksi. Ei, koska latinankielisia sanoja ei voi kääntää ilman että virsi menee pilalle, siksi sitä ei voi laulaa suomeksi. Kaunista, vastasin tukiälylle, joka oli ihastuttavan samaa mieltä. Ja ryhdyin kuuntelemaan kyseisiä kappaleita, kun luin kirjaa loppuun.
Kun Kultasuu ryhtyy tekemään viimeistä suurteostaan, he käyvät Narkissoksen kanssa keskusteluja, jossa ymmärtävät syvällisemmin toistensa totuudenetsintää – näkökulmaeroista huolimatta tai juuri niistä johtuen.
Kultasuu lähtee vielä kerran naistenvalloitusmatkalleen, vain huomatakseen, että naiset pitävät häntä vanhana, eikä enää kiinnostavana. Agnes ei edes katseellaan halua häntä katsoa. Parasta ennen päiväyksen merkitys avautuu naistenmiehelle.
Kultasuu ajattelee, että Lydia-Maria-veistoksen valmistuttua hän vielä kerran lähtisi kulkurinmatkoilleen. Upea työ valmistuu.
- ”Tämän työn onnistumiseksi olen tarvinnut koko nuoruuteni, kaikki vaellukseni ja rakastumiseni, monien naisten suosion tavoittelun. Siinä kaivo, josta olen ammentanut. Kaivo on kuitenkin pian tyhjä, sydämeni kuiva.Teen tämän neitsyt Marian valmiiksi, mutta sitten pidän pitkän loman, en tiedä kuinka pitkän, ja lähden jälleen etsimään nuoruuttani ja kaikkea mitä kerran rakastin”, Kultasuu kertoo Narkissokselle.
Jos Kultasuun ensimmäisissä romaaneissa ei siis ollut nimeksikään naisia, varsinkaan äitiä, niin nyt romaani päättyy kerrassaan äidin ihannointiin.
- Mutta miten sinä kuolet, Narkissos, jos sinulla ei ole äitiä. Ilman äitiä mies ei voi rakastaa. Ilman äitiä hän ei voi kuolla, julistaa Kultasuu kuollessaan.
Romaani päättyy sanoihin: ” Kultasuun viimeiset sanat polttivat hänen sydäntään kuin tuli.”
Romaania lukiessa monet oman elämäni naisten nimet resonoivat oman elämänkokemusteni kautta. Eivät he olleet nimeltään Lydia, Lisbeth, Julia ja ketä nyt Kultasuu rakasti ja rakasteli, mutta toisia nimiä kuitenkin.
Mielenkiintoiseksi romaanin lukemisen teki se, että jos kyseessä olisi ollut elokuva, niin mieleni ei olisi tuottanut kuvia omasta mennesisyydestä. Ja hauskinta koko romaanin lukemisessa oli taas se, että unet tulivat aivan hulluiksi. Ihmisiä jostakin menneestä putkahti mieleen ja uniini. Jo kauan sitten unohtuneita. Ja teemat olivat aivan absurdeja.
Hessen Narkissos ja Kultasuu-romaani vahvisti hänen kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Siinä on aivan upeita kuvauksia taas, mitä taiteen tekeminen on. Nyt lähinnä kuvanveiston taidetta, hänellä on loistava kyky kuvata taiteen tekemisen olemusta, niin että ainakin minun aivot täyttyvät mielikuvista ja myös käsitteistä, jotka syntyvät eloon. Muutakin kuin se mieleenkuviteltu ja omista kokemuksista kyhätty kuvitelma Kultasuun nuoren miehen käsi paljaalla rinnalla tai karvaisella mättähällä.
Lappeenrannassa 1.2.2026
Kirjan nimi on niin typerältä kuulostava, ettei siihen välttämättä tarttuisi, jos sitä kirjakaupan hyllyllä selaisi - Narkissos ja Kultasuu ( Narziss Guldmund 1930, suom Kai Kaila 2006). Hessen ensimmäisissä kirjoissa ei ole juurikaan kuvauksia naisista, vain ohimennen viittaus äitiin, ei seksiiin viittausta yhtä lausetta enempää. Tässä kirjassa on sitten kaikkea tuota. Yllinkyllin. Mutta Arosuden mielikuvien mielipuolisuus on kadonnut, ihanan soljuva lyyrisyys ja sanojen kauneus ovat palanneet Hessen tekstiin.
Nuorten naisten ihailua, viettelyä, heidän rinnan vilautusta, rinnan pikaista suutelua, kädellä häpykukkalalle onnen tuottamista, seksuaalisen onnen äänen kuulemista, mutta siinä kaikki tällä kertaa aluksi, ei sen pidemmälle tämän naisen kanssa. Myöhemminkään. No kyllä Kultasuu luostarista lähdettyään, mustalaisnaisen ensiopista lähtien, saa maistaa rakastelun maljan loppuun saakka. Niin monta kertaa, ettei sitä lukiessa edes jaksa laskea. Mutta ei kuitenkaan sellaista mitään lihakaupan seksiä, jota näin ensi kerran nuorena miehenä Tukholmassa kaitafilmejä kehittäessäni. 1980-luvulla laaduntarkkailun merkeissä tietenkin, ettei ollut skaraappoja filmissä, niitä Hessen romaanissa ei ole. Naisia rakastetaan rakastelun lisäksi.
Seksikohtaukset ovat kuin 1800-luvun naisen kirjoittamaa, ei sanaakaan törkeyksiä tai halventavia merkityksiä. Aistilliset ja lyyrisesti soljuvat sanat antamat mahdollisuuden ja ehkä myös pakon itse kuvitella kauniita naisia kaikessa alastomuuden himotussa loistossaan. Kuin Kaj Chydeniuksen Sinua, Sinua rakastan kappaleen viimeiset sanat:
Sinua, sinua rakastan
Niin liikkuu pehmeä kätesi
Kuin vene varhain
Aamuisella joella
Jo kirjan alkusivuilta alkaa Narkissoksen, hengen ja filosofian miehen ja Kultasuun, hetkeen tarttuvan aistillisuuden nauttijan, taitelijan, välinen kirjan kestävä ystävyys. Kahden hyvin erilaisen ihmisen ystävyys. Se alkaa luostarikoulussa, missä molemmat ovat. Narkissos näkee, ettei Kultasuusta ole munkiksi, mutta hänellä on poikkeuksellinen kyky nähdä kuvin ja aistia hetkeä kaikin aistein. Se mikä häneltä itseltä puuttuu. Sitä samaa syvällistä totuutta elämästä Narkissos koettaa tavoitella latinan ja kreikan kielen kielioppihienouksien viilaamisella ja filosofisella kielen käsitteiden partaveitsimäisellä käsittelyllä – preparoimalla osan todellisuudesta mikroskoopin alle tutkittavaksi. Kultasuu heittäytymällä naisen vuoteesta toiseen. Carpe diem, eikö?
Kumppanusten välisen erään kiistan ratkaisua pohtiessaan luostarin apotti lausuu mielenkiintoiset sanat: ” Ja teille molemmille nuorille oppineille toivotan, että teillä aina olisi esimiehiä, jotka ovat teitä tyhmempiä, sillä mikään ei ole parempi lääke ylpeyttä vastaan”. Ei huonompi kommentti, millainen esimies nuorella lahjakkaalla ihmisellä pitäisi olla.
Hesse alleviivaa ystävysten erilaisuutta koko kirjan ajan, mutta he samalla ovat myös ratkaisu toistensa puutteisiin. Kultasuun piehtaroidessa omantunnon tuskissa kylillä käytyään, Narkissos lohduttaa: ” Etkö tiedä, että nämä esiharjoitukset ovat olleet tarpeellisia monille hurskaille isille?Etkö tiedä, että hurjastelut voivat olla lyhin tie pyhimyksen elämään?… Rakkaus Jumalaan ei aina ole samaa kuin hyvän tekeminen. Voi kumpa asia olisikin niin yksinkertainen! Tiedämme, mitä hyvä on, se sanotaan käskyissä. Jumala ei kuitenkaan sisälly käskyihin, ystäväni, ne ovat vain mitätön osa hänestä. Voit täyttää käskyt ja silti olla kaukana Jumalasta. ” Narkissos pohtii, kun miettii, mikä Kultasuun heräävän sukupuolisuuden niin tuskaiseksi tekee.
- Narkissos oli nyt varma Kultasuun salaisuudesta. Taustalla häämötti Eeva, ikiäiti.
Narkissos huomaa, ettei Kultasuusta ole munkiksi ja koettaa saada hänet luopumaan Kultasuun isän toiveesta ( tai kostosta Kultasuun äidille, joka karkasi muiden miesten matkaan), että Kultasuusta tulisi kirkonmies. Isä oli indoktrinoinut Kultasuun hyvittämään äitinsä rikkomukset pyhittämällä elämänsä Jumalalle.
Narkissos puhuu: ”Sinunlaisesi luonteet, jotka aistivat voimakkaasti ja herkästi, innoittuneet, uneksijat, runoilijat, rakastajat, ovat miltei aina ylivoimaisia meihin muihin, hengenmiehiin verrattuina. Teidän alkuperänne on äidillinen. Te elätte täyteläisesti, teille on suotu rakastamisen ja elämysten hankkimisen kyky. Vaikka me hengenmiehet usein näytämme johtavan ja hallitsevan teitä muita, emme silti elä täyteläisesti, vaan vaellamme kuivilla mailla. Teille kuuluu elämän yltäkylläisyys, hedelmien mehu, rakkauden kukkatarha, taiteen kaunis maa. Teidän kotipaikkanne on maailma, meidän aate. Te olette vaarassa hukkua aistien mereen, me vaarassa tukehtua ilmattomassa tilassa. Sinä olet taitelija, minä ajattelija. Sinä nukut äidin rinnoilla, minä valvon autiomaassa…”
Narkissos oli nyt siis nimennyt ystäväänsä riivavan demonin, kutsunut sen ilmoille. Kultasuun oli aluksi hyvin vaikea uskoa sitä todeksi, mutta huomaa sen olevan totta. Kultasuu jopa pyörtyy ja sairastuu havainnon johdosta. Äidistä ei saanut puhua, häntä hävettiin. tapahtuman jälkeen Kultasuu alkaa elää unissaan ja unimaailmassaan, Narkissos katoaa syvällisiin kristillisiin hengenharjoituksiinsa.
- Sinut oli pakko herättää, koska nukuit. Myös se, että palautin äitisi mieleesi, teki aluksi kipeää, hyvin kipeää, makasit ristikäytävässä kuin kuollut. Se täytyi kuitenkin tehdä… On ihmisiä, jotka voivat oppia paljon, mutta sinä et kuulu heihin. Et ole oppimiskykyinen. Ja miksi olisit? Se ei ole tarpeen. Sinulla on muita lahjoja…Tulet oppimaan toisilta ihmisiltä. Mitä voit oppia minulta, lapsi, se on jo tapahtunut, valistaa Narkissos ystäväänsä.
- On epävarmaa, mihin sinä pyrit, siinä en voi sinua opastaa enkä seurata. Kysy äidiltäsi, hänen kuvaltaan ja kuuntele häntä!, toivottaa Narkissos Kultasuuta omalle pyhiinvaellusmatkalle. Jossain muualla kuin munkkina luostarissa.
Kultasuu saa tehtäväksi hakea maksaruohoa luonnosta luostarin apteekkiin. Mustalaisnainen Lise viettelee Kultasuun ja vie häneltä poikuutensa, niin että sen Kultasuu muistaa aina. Ja rakastelun himo syttyy nuoreen mieheen väkevästi. Pohtiessaan asiaa Kultasuu ajattelee, että se oli samalla hänen äitinsä kutsu. Kultasuu lähtee lopultakin luostarista – kulkuriksi, vaeltamaan, elämään täysillä elämäänsä.
” Ensi kerran maailma oli avoimena Kultasuun edessä, avoimena ja odottavana, valmiina ottamaan hänet vastaan, tuottamaan hänelle nautintoa ja tuskaa. Hän ei enää ollut koululainen, joka näkee maailman ikkunan läpi, eikä hänen vaelluksensa kävelyretki, joka väistämättä päättyy kotiinpaluuseen.”
Kultasuu kulkee metsissä, yöpyen taivasalla, saaden ruokaa ihmisiltä armopaloina, harrastaen nautinnollista seksiä pikaihastusten jälkeen.
- Miksi kukaan ei jää luokseni? Naiset rakastavat minua ja yhden lemmenyön tähden tekevät aviorikoksen- miksi he siis kaikki palaavat miestensä luo, joiden taholta on usein odotettavissa vain mukilointia?Kukaan ei ollut tosissaan pyytänyt häntä jäämään, yksikään ei ollut rakkaudesta valmis kestämään vaelluksen iloja ja vaivoja hänen rinnallaan, Kultasuu pohtii.
”Vapaus oli hänelle kallis, eikä muistanut ainoatakaan rakastettua, jota olisi kaivannut seuraavaa syleilessään”, Hesse luonnehtii Kultasuuta.
Talventulo pohdituttaa Kultasuuta ja hän ottaa pestin ritarin muistelmien puhtaaksikirjoittajana, ritarilta ei oikein taivu latina. Kyseisen ritarin vaimo on kuollut, mutta hänellä on kaksi kaunista ja ylpeää tytärtä. Lydia ja Julia. Lydia kieltäytyy antautumasta Kultasuulle, nuorempi sisko haluaa lopulta mukaan viattomiin lemmenleikkeihin, mikä on liikaa vanhemmalle sisarelle. Naisten välisen kiistan ratkaistakseen, Lydia paljastaa viettely-yritykset isälleen, joka ei sentään hirtä Kultasuuta, mutta ajaa tämän luotaan antaen rahaa palkaksi työstään,jota oli tehnyt.
Kultasuu tapaa metsässä ryövärimäisen Viktorin, joka yrittää ryöstää hänen rahat. Kultasuu puukottaa Viktorin kuoliaaksi ja potkaisee ruumiin menemään. Kultasuu vaeltelee ihmisen tapettuaan kuin houraisena, kunnes tulee erääseen luostariin ja näkee puuveistoksen – Jumalan äidin – josta haltioituu ja haluaa veistoksen tehneelle oppiin. Kuvanveistäjäksi. Hän etsii käsiinsä mestari Niklauksen ja saa sovittua, että jää opettelemaan kuvanveistäjän työtä. Hän haluaa oppia tekemään jotain noin kaunista.
- Hänestä tuntui, että nyt hän näki edessään jotakin, mikä oli usein ilmestynyt hänelle unissa ja aavisteluissa, mitä hän oli kaivannut, Kultasuu kertoo haltioituneena.
”Kirkastuneena Kultasuu astui ulos kirkosta, hänen askeleensa veivät täysin muuttuneeseen maailmaan.” Nyt Kultasuulla oli päämäärä ja tavoite.
” Ehkä kaiken taiteen, jopa hengen alkulähde oli kuolemanpelko… Kun taiteilijoina teemme kuvia tai ajattelijoina etsimme lakeja ja muotoilemme ajatuksia, pyrimme sillä kaikella vain pelastamaan jotakin suuresta kuolemantanssista, saamaan aikaan jotakin, joka kestää kauemmin kuin me itse.”
Hesse muistuttaa : ”Kultasuu ei kuulunut noihin onnettomiin taitelijoihin, joilla oli suuret lahjat, mutta jotka eivät koskaan löydä oikeita keinoja niiden ilmentämiseen. On näet olemassa ihmisiä, joiden on suotu syvällisesti ymmärtää maailman kauneutta ja sielussaan nähdä suuria yleviä kuvia, mutta jotka eivät kykene heijastamaan näitä kuvia ulkomaailmaan, luomaan ja välittämään niitä muiden iloksi.” Täysin vaivattomasti ei Kultasuukaan totu työn säännölliseen tekemiseen ja opettelun vaativaan puurtamiseen, vaan höntyilee välillä kuin nykyaikainen adhd.
Hesse on romaanissaan varsinainen vaimontappaja. Kas kummaa, mestari Niklauksenkin vaimo oli kuollut ja hänellä oli kaunis tytär, Lisbeth, jota mestari mustasukkaisesti suojeli. Niklaus voi opettaa tekemään häntä jotain yhtä kaunista kuin Jumalan äiti-veistos.
Kultasuun tavoitteena on luoda oma Jumalan äiti-veistos.
- ” Vaellusten, lemmenöiden, kaipuun, hengenvaaran ja kuolemanläheisyyden aikana äidin kasvot olivat vähitellen muuttuneet ja uhkeutuneet, syventyneet ja monipuolistuneet, ne eivät enää esittäneet hänen äitiään, vaan olivat piirteiltään ja väreiltään sulautuneet persoonattomaksi äidin kuvaksi, Eevaksi, ikiäidiksi”, Hesse kirjoittaa.
Kultasuu masentuu hirvittävästi oivaltaessaan, mikä on käsityöläisen ja taitelijan ero. Mikä ero on kauniilla esineellä ja pyhällä aidolla taideteoksella. Ei ikinä pelkäksi käsityöläiseksi, hän ajattelee.
”Taide oli yhdistelmä isällistä ja äidillistä maailmaa, henkeä ja verta, saattoi alkaa karkeimmasta aistillisuudesta ja päätyä korkeimpiin abtraktioihin, tai ajautua puhtaasta ideoiden maailmasta veriseen lihallisuuteen… Taide ja taitelijan työ tarjosi Kultasuulle mahdollisuuden oman luonteensa syvien ristiriitaisuuksien sovittamiseen tai ainakin sen kaksinaisuuden miellyttävään tasoitteluun. Taide ei kuitenkaan ollut pelkkä lahja, saatavissa ilmaiseksi, se maksoi paljon, vaati uhrauksia.”
Kultasuu saa mestari Niklauksen ohjauksessa valmiiksi evankelista Johanneksen patsaan. Niklaus ei pidä kaikesta, miten Kultasuu käyttäytyy, mutta tietää, ettei hänellä tule olemaan Kultasuun veroista oppipoikaa. Johanneksen patsas on loistava kisällinäyte, sisäänpääsylippu kuvainveistäjän ammattiin. Niklaus vaatii hänelle mestarin kirjaa. Ja Niklaus haluaa lahjoittaa tyttärensä ja elämäntapansa, mutta Kultasuu ei halua kumpaakaan. Kultasuu haluaa, Niklauksen suureksi harmiksi, seurata kutsumustaan, että jossain vaiheessa Kultasuu loisi suuren taideteoksen ikiäidistä. Ei mitään käsityöläistä työtä, ei edes arvostettuna mestarina ja rahakkaita teoksia tehden, vaan aina matkaan lähtevänä, vapaana ja kuljeskelevana taiteilijana.
Taas kodittomana ja ajattomana kulkurina Kultasuu oli paratiisista karkoitetun Aatamin poikia ja viattomien ihmisten veljiä. Taiteen tekemistä pohtien, kun edellinen työ oli hänet tyhjentänyt hän nautti metsien kutsusta, josta nykyinen tietokonepeliriippuvainen sukupolvi voi vain unelmoida.
Sitten romaanissa kuvataan ruttoa. Se mikä Arosudessa oli mielen sisäisen teatterin hulluutta, on nyt kaikkien ihmisten hulluutta. Ruttoa, vähemmän kuin Camusin teoksessa, mutta riittävästi saamaan ihmiset luopumaan arvoistaan ja yhteiskunnan järjestyksestä. Kuvataan kuoleman läsnäoloa ja miten kukakin siihen reagoi. Osa elää kuin viimeistä päivää, ryöstelee, huoraa ja humaltuu. Osa pelkää kaikkea eikä laske ketään lähelleen. Ja yksinkertaiset ihmiset ajattelevat, että juutalaiset ovat taas syypäitä ihan kaikkeen, heidät täytyy polttaa ja tappaa. On ihmeellistä, että aina juutalaisten on katsottu olevan syypää kaikkiin vitsauksiin. Heimo, jossa on vähiten päihdeongelmia ja eniten koulutuksen ja varallisuuden arvostusta. Tässäkin kirjassa listitään juutalaisia. Kultasuu katsoo kuitenkin ympärillään olevaa kuolemaa kuin taiteilija. Ei niin kuin nykyihminen, joka pysähtyy ambulanssin viereen ottamaan kuvia instagramtililleen. Ei niin kuin pysähtyvät uteliaat idiootit, vaan sellainen ihminen, joka katsoo kuolemaa suoraan silmiin ja koettaa arvata, mistä kuoleman mysteerissä on kysymys.
Matkaseurueeksi ilmaantuu nuori mies ja Lene-niminen nainen. Jälkimmäinen kuolee ruttoon, Kultasuu saa kuolevan naisen kuolinkamppailusta ja katseesta aineksia elämän suurta taideteosta varten. Kultasuu kiinnittää huomiota kuolevien ihmisten ruumiinasentoon ja katseisiin. Muistan itse, kun yhdessä vaiheessa lääkärinuraani olin osastolla, jossa kuolleisuus oli suurta. Katkerana ja tyytyväisenä kuolleiden ilmeissä oli tosiaan suuri ero. Tyytyväisenä kuolleilla oli kuin hymy kasvoillaan, katkerana kuolleilla irvistys.
- Pahimpia olivat eloonjääneet, joilta kauhu ja kuolemanpelko näytti riistäneen silmät ja sielun, Hesse kirjoittaa.
Rutosta Hesse jatkaa,maailma oli pimentynyt ja hurjistunut, kuolema lauloi ulvoen säveltään, Kultasuu kuunteli sitä korvat avoinna, intohimoisen kiihkeästi, Hesse jatkaa.
Kultasuu haluaa käydä ruton hellitettyä katsomassa mestari Niklausta, joka on jo valitettavasti kuollut. Niklauksen tyttären kauneuden on ikiajoiksi tuhonnut rutto, vaikka henkiin on jäänytkin nainen, hyvin katkerana ja yksinäisenä. Ennen niin kaunis ja ylpeä nainen. Ennen niin kaunis Lisbeth lähettää Kultasuun matkoihinsa.
Rutto saa kaupungit sekaisin, täysin ilman mitään järjestystä. Keisari oli lähettänyt kreivi Heinrichin palauttamaan Niklauksen kaupunkiin järjestyksen, minkä tekikin, mutta kansalaisille kalliilla hinnalla. He joutuivat maksamaan kreiville hyvän korvauksen. Kaupunkia aikaisemmin johtanut piispa oli heti ruton puhjettua paennut loma-asunnolleen pakoon. Heinrichilla on kaunis vaimo, Agnes, johon Kultasuun silmä mielistyy. Kultasuu haluaa Agnesen vuoteeseen, pääseekin, mutta jää lopulta kiinni. Kreivi päättää hirttää miehen aamunkoitteessa varkaana, joksi Kultasuu yritti tekeytyä vaatekaapista löydettyään. Kultasuu luulee tyrmässä kuolevansa, mutta kreivin kanssa poliittisissa neuvotteluissa olleiden pappismiesten joukossa on luostarinjohtaja nimeltään Johannes, joka haluaa antaa viimeisen voitelun varkaalle. Hän on Kultasuun paremmin Narkissoksena tuntema mies. Narkissos neuvottelee Kultasuun vapaaksi luostariin ja antaa hänelle työpajan, jossa ryhtyä tekemään suurta taideteostaan.
Kaksi vanhaa ystävää tapaavat siis jälleen. He puhuvat jälleen syvällisesti tunteen ja ajatuksen eroista, kuvien ja käsitteiden eroista, elämässä ja taiteessa. Itsensätoteuttamisesta. Täydellinen olemassaolo on vain Jumalalla. Ihminen koettaa lähestyä asteen verran täydellisyyttä ja jumaluutta. Tieteen tai taiteen kautta. Narkissos tekstejä tutkimalla, Kultasuu ikiäidin veistosta pohtiessaan.
Kultasuu ripittäytyy aikaisemmista teoistaan luostarinjohtaja Johannekselle, joka määrää hänelle katumusharjoituksia: messuun osallistumista, niin että paneutuu mitä tekstissä tarkasti sanotaan. Ei niin kuin ihmissanoja, vaan pyhiä sanoja. Sanatarkasti, sydämellä. Aivan kuten ohjeet Jeesuksen rukouksesta ortodoksisuudessa.
- Aina kun huomaat vain hymiseväsi sanoja, ja se tulee tapahtumaan useammin kuin luulet, sinun pitää muistaa tämä hetki (rippi) ja kehoitukseni, aloittaa jälleen alusta ja lausua sanat ja painaa ne sydämeesi siten kuin sinulle näytän, rippi-isä Johannes muistuttaa Kultasuuta.
Hesse kirjoittaa, että rippi ja katusmusharjoitukset aloittivat Kultasuun elämässä täyttymyksen ja rauhan vaiheen. Hengelliset harjoitukset tempasivat Kultasuun irti luova työn vaarallisesta yksinäisyydestä ja ottivat hänet lapsena Jumalan valtakuntaan.
” Työssään usein kiukusta ja kärsimättömyydestä kiehuen tai hekumaan asti hurmioituen hän heittäytyi hurskaudenharjoituksiinsa kuin syvälle viileään veteen, joka huuhteli pois sekä hurmion että epätoivon ylpeyden”, Hesse analysoi.
Luostarinjohtaja Johannes, tuttavallisemmin Narkissos, antaa Kultasuulle tehtäväksi lukea usein Marian virttä. Kysyin tässä vaiheessa tukiälyltä (chatGPT), mikä on Marian virsi, koska en ollut ihan varma mikä se on.
Marian virsi
Stabat Mater
Stabat Mater – suomennos (runollinen, merkityksen mukaan)
Äiti seisoi tuskassaan,
kyynelissä ristin alla,
kun hänen Poikansa riippui siinä.
Hänen sielunsa lävisti miekka,
suru ja tuska polttivat,
äidin sydän särkyi.
Ken ei itkisi, nähdessään tämän,
Kristuksen äidin kärsimyksessä
poikansa vuoksi?
Kuka voisi katsoa
äidin tuskaa
ja olla murtumatta?
Hän näki rakkaan Poikansa
jätettynä,
kuolemassa ilman suojaa.
Hän näki, kuinka hänen sydämensä hedelmä
murskattiin,
jotta maailma eläisi.
Pyhä äiti, anna minun tuntea
sinun tuskasi,
anna sydämeni palaa kanssasi.
Anna minun itkeä kanssasi,
kantaa Kristuksen haavat
sydämessäni.
Anna minun kuolla kanssasi,
jos se merkitsee rakkautta.
Ja kun ruumis kerran murtuu,
anna sieluni
löytää rauha.
Tukiäly kertoi myös, ketkä taiteilijat ovat Marian virttä - Stabat Mater - musiikillisesti säveltäneet ja lista parhaista oli seuraava:
Giovanni Battista Pergolesi
Antonin Dvorak
Giuseppe Verdi
Arvo Pärt ( olen Pärtin musiikin suuri ihailija, Passio on varmaan hienoimpia musiikkiteoksia, mitä tiedän)
Kysyin, onko sitä laulettu suomeksi. Ei, koska latinankielisia sanoja ei voi kääntää ilman että virsi menee pilalle, siksi sitä ei voi laulaa suomeksi. Kaunista, vastasin tukiälylle, joka oli ihastuttavan samaa mieltä. Ja ryhdyin kuuntelemaan kyseisiä kappaleita, kun luin kirjaa loppuun.
Kun Kultasuu ryhtyy tekemään viimeistä suurteostaan, he käyvät Narkissoksen kanssa keskusteluja, jossa ymmärtävät syvällisemmin toistensa totuudenetsintää – näkökulmaeroista huolimatta tai juuri niistä johtuen.
Kultasuu lähtee vielä kerran naistenvalloitusmatkalleen, vain huomatakseen, että naiset pitävät häntä vanhana, eikä enää kiinnostavana. Agnes ei edes katseellaan halua häntä katsoa. Parasta ennen päiväyksen merkitys avautuu naistenmiehelle.
Kultasuu ajattelee, että Lydia-Maria-veistoksen valmistuttua hän vielä kerran lähtisi kulkurinmatkoilleen. Upea työ valmistuu.
- ”Tämän työn onnistumiseksi olen tarvinnut koko nuoruuteni, kaikki vaellukseni ja rakastumiseni, monien naisten suosion tavoittelun. Siinä kaivo, josta olen ammentanut. Kaivo on kuitenkin pian tyhjä, sydämeni kuiva.Teen tämän neitsyt Marian valmiiksi, mutta sitten pidän pitkän loman, en tiedä kuinka pitkän, ja lähden jälleen etsimään nuoruuttani ja kaikkea mitä kerran rakastin”, Kultasuu kertoo Narkissokselle.
Jos Kultasuun ensimmäisissä romaaneissa ei siis ollut nimeksikään naisia, varsinkaan äitiä, niin nyt romaani päättyy kerrassaan äidin ihannointiin.
- Mutta miten sinä kuolet, Narkissos, jos sinulla ei ole äitiä. Ilman äitiä mies ei voi rakastaa. Ilman äitiä hän ei voi kuolla, julistaa Kultasuu kuollessaan.
Romaani päättyy sanoihin: ” Kultasuun viimeiset sanat polttivat hänen sydäntään kuin tuli.”
Romaania lukiessa monet oman elämäni naisten nimet resonoivat oman elämänkokemusteni kautta. Eivät he olleet nimeltään Lydia, Lisbeth, Julia ja ketä nyt Kultasuu rakasti ja rakasteli, mutta toisia nimiä kuitenkin.
Mielenkiintoiseksi romaanin lukemisen teki se, että jos kyseessä olisi ollut elokuva, niin mieleni ei olisi tuottanut kuvia omasta mennesisyydestä. Ja hauskinta koko romaanin lukemisessa oli taas se, että unet tulivat aivan hulluiksi. Ihmisiä jostakin menneestä putkahti mieleen ja uniini. Jo kauan sitten unohtuneita. Ja teemat olivat aivan absurdeja.
Hessen Narkissos ja Kultasuu-romaani vahvisti hänen kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Siinä on aivan upeita kuvauksia taas, mitä taiteen tekeminen on. Nyt lähinnä kuvanveiston taidetta, hänellä on loistava kyky kuvata taiteen tekemisen olemusta, niin että ainakin minun aivot täyttyvät mielikuvista ja myös käsitteistä, jotka syntyvät eloon. Muutakin kuin se mieleenkuviteltu ja omista kokemuksista kyhätty kuvitelma Kultasuun nuoren miehen käsi paljaalla rinnalla tai karvaisella mättähällä.
Lappeenrannassa 1.2.2026