Herman Hessen kolmas romaani
Hessen kolmas kirja
Hessen kolmas kirja Gertrud (1910) on kirja samannimisestä naisesta. Se on myös ylistyskirjoitus musiikille. Musiikki on teemana kirjan keskiössä.
Kirjan päähenkilö, tietysti mies, herra Kuhn menee nuorena miehenä ihastuksensa kanssa Alppien kelkkamäkeen, ja ihastuksen yllytyksestä uhkarohkeaan laskuun, jonka seurauksena kirjan päähenkilö rampautuu loppuiäksi. Kuin rakastunut rampa (1922), joka on Joel Lehtosen romaani, jota en ole lukenut.
Hessen kolmen ensimmäisen kirjan päähenkilö, aina mies, on aina epäonninen rakkaudessa. Kelkkamäen ihastus häviää onnettomuuden jälkeen. Herra Kuhn, kirjan päähenkilö rakastuu kauniisti laulavaan ja kauniiseen Gertrudiin. Kirjoittaa hänelle kirjeen, jossa kertoo tunteistaan ja jää odottamaan tämän rakkauden vastakaikua, jota ei lopulta tule. Hänen baritoniystävänsä – naistenmies – voittaa lopulta Gertrudin rakkauden. Samainen naistenmies on kuuluisa laulaja, joka avaa kirjan päähenkilölle ovia musiikkimaailmaan, ensin vähemmän, sitten enemmän, niin että kirjan päähenkilö lopulta säveltää oopperan, jota esitetään eri oopperalavoilla. Herra Kuhn säveltää myös sydän karrella musiikkia Gertrudin ja kuuluisan laulajan, joka kirjassa kerrotaan hakkaavan naisiaan, häihin musiikkia.
Kirjassa on jälleen syvällistä kuvausta itsemurhan kuristavasta pohtimisesta. Ystävien häiden jälkeen rakkauden epätoivossaan herra Kuhn aikoo jo riistää itseltään hengen, kunnes saa viime tingassa sähkeen, jossa kerrotaan isän olevan kuolemaisillaan. Jo suunniteltu itsemurha estyy, kun päähenkilö menee isänsä luo ja ehtii nähdä tämän kuolevan. Sitten tulee arjen asioita niin paljon hoidettavaksi, että itsemurha jää pikkuhiljaa mielestä. Ja päähenkilö saa taas musiikista lohtua ja päivien merkitystä viimeistellessään oopperansa.
Äiti on jälleen Hessen kirjassa etäinen henkilö, kirjan päähenkilö kertoo vaikeudesta löytää yhteys äidin kanssa. Lopulta kirjan tapahtumien kuluessa jonkinlainen yhteys äidin kanssa syntyy, kun herra Kuhn pelastaa äitinsä tämän serkun kynsistä. Äiti oli ajatellut, että olisi kiva asua serkun kanssa puolisonsa kuoltua. Mutta todellisuus yhdessä asuessa on toiveita pahempi. Serkku osoittautuu siksi sietämättömäksi henkilöksi, jota päähenkilön isä ei voinut sietää eläessään.
Herra Kuhnilla on sisaruspari kenen luona musisoidaan, puhutaan musiikista ja muusta. Sisarusparven mies on pedantti orkesteri-ihminen, joka helposti huomaa tekniset ja muut virheet soitannosta. Ja auttaa herra Kuhnia musiikillisissa yksityiskohdissa, kun Kuhnin sävellykset valmistuvat. Sisar on kuvattu etäisemmäksi. Sisar vuodattaa kyyneliä, kun näkee, että herra Kuhn ei ole päässyt eroon tunteistaan Gertrudia kohtaan. Sisar oli salaa rakastunut herra Kuhniin, mutta menee lopulta toisen muusikon kanssa naimisiin. Vasta veljen kerrottua herra Kuhn huomaa, että sisar oli häneen ihastunut. Kuvaus ihmisten välisistä suhteista on kaukana nykyisistä television tositv-formaateista.
Kirjassa on pari kohtaa, jossa pohditaan elämänfilosofioita. Entinen opettaja, joka on kyllästynyt opettamiseen, kun ei voi tehdä sitä tavalla, jolla haluaisi. Hän puhuu kirjan päähenkilölle teosofiasta, Karmasta ja buddhalaisuudesta. Kirjan lopussa myös alkoholisoitunut laulajakuuluisuus puhuu kaiken turhuudesta, filosofioiden ja muiden, ennen kuin kuolee sängylleen lähes kirjan loppukohtauksessa.
Herra Kuhn elättelee vielä hetken toivoa Gertrudista, mutta hänet nähtyään toteaa, että säilyvät ystävinä loppuelämänsä. Gertrud jää saavuttamattomaksi. Taas kerran kirjan päähenkilö, mies, ei saa toivomaansa. Ei tule lopputekstejä, että ja niin he elivät onnellisina loppuelämänsä, vaan että kukin kitui tahollaan.
Kirjassa on äärimmäisen mielenkiintoinen ajatus, jos miettii nykyaikaa. Siis aikaa yli 100 vuotta myöhemmin. Teosofiopettaja lausuu, että useat ihmiset kärsivät ”moraalisesta hulluudesta”. Kyseinen opettaja nimittää sitä ”individualismiksi” tai ”kuvitelluksi yksinäisyydeksi”. Tunteeksi, ettei kukaan ymmärrä sinua. Hänen mukaan, siis yli 100 vuotta sitten, silloinen nykykirjallisuus on täynnä sitä. Opettajan mukaan tällaiset ihmiset eivät tarvitse montakaan elämän takaiskua, kun he ajattelevat, ettei ole olemassa ketään heidän kaltaistaan ja että he ovat ihan yksin.
Arvaatkaa, kuinka monta kertaa olen tuon kuullut tuon ajatuksen potilaalta kohta 40 vuotta kestäneen lääkärinurani aikana. Monet hakeutuvat psykiatrille tutkittavaksi mahdollisen autismin vuoksi, kun ovat olleet sometodellisuudessa koko elämänsä, eivätkä ole kasvokkain paljon vuorovaikutusta harrastaneet. On jäänyt peilineuronit treenaamatta.
Nykyisin siitä tehdään diagnoosi, usein masennus tai ahdistus tai jopa molemmat ja määrätään tilaan sitten lääkettä. Yli 100 vuotta sitten teosofin ohje oli auttaa jotakuta ihmistä, eli päästä itsensä ulkopuolelle. Auttaa ketä tahansa. Herra Kuhn koettaa auttaa äitiään, muttei siitä tule oikein mitään. Kyllä, monesti auttaisi pelkästään se, että pääsisi ”itsensä ulkopuolelle”.
Teosofiopettajan mukaan ”kuvitellusta yksinäisyydestä” tai ”invidualismista” kärsivät ihmiset tulevat helposti ylimielisiksi, pitävät toisia ihmisiä laumasieluina. Eristävät itsensä toisista ihmisistä omilla ajatuksillaan. Opettajan mukaan se on parannettavissa nuorilla ihmisillä, ei vanhoilla.
Luin Gertrudin taas englanniksi, Hessen englanniksi käännetty saksankieli soljuu mukavasti ja lukukokemus on hieno. Kirjassa ei ollut seksiä ollenkaan, vain mielikuvitttelua rakkaudesta ja siinä ajatuksissaan kärsimistä. Tolstoilaisittain kaikki ihmiset ovat samanlaisia, mutta kärsivät kukin eri tavalla rakkaudessa.
Vähän käy mielessä, että pitäisikö seuraavakin kirja Rosshalde (2014) lukea vielä englanniksi, vaikka suomenkielinen opuskin omasta kirjahyllystä löytyy.
Mutta kyllä kirjaa lukiessa tuli monta nuoruuteni henkilöä mieleen.
Lappeenrannassa 16.1.2026
Hessen kolmas kirja Gertrud (1910) on kirja samannimisestä naisesta. Se on myös ylistyskirjoitus musiikille. Musiikki on teemana kirjan keskiössä.
Kirjan päähenkilö, tietysti mies, herra Kuhn menee nuorena miehenä ihastuksensa kanssa Alppien kelkkamäkeen, ja ihastuksen yllytyksestä uhkarohkeaan laskuun, jonka seurauksena kirjan päähenkilö rampautuu loppuiäksi. Kuin rakastunut rampa (1922), joka on Joel Lehtosen romaani, jota en ole lukenut.
Hessen kolmen ensimmäisen kirjan päähenkilö, aina mies, on aina epäonninen rakkaudessa. Kelkkamäen ihastus häviää onnettomuuden jälkeen. Herra Kuhn, kirjan päähenkilö rakastuu kauniisti laulavaan ja kauniiseen Gertrudiin. Kirjoittaa hänelle kirjeen, jossa kertoo tunteistaan ja jää odottamaan tämän rakkauden vastakaikua, jota ei lopulta tule. Hänen baritoniystävänsä – naistenmies – voittaa lopulta Gertrudin rakkauden. Samainen naistenmies on kuuluisa laulaja, joka avaa kirjan päähenkilölle ovia musiikkimaailmaan, ensin vähemmän, sitten enemmän, niin että kirjan päähenkilö lopulta säveltää oopperan, jota esitetään eri oopperalavoilla. Herra Kuhn säveltää myös sydän karrella musiikkia Gertrudin ja kuuluisan laulajan, joka kirjassa kerrotaan hakkaavan naisiaan, häihin musiikkia.
Kirjassa on jälleen syvällistä kuvausta itsemurhan kuristavasta pohtimisesta. Ystävien häiden jälkeen rakkauden epätoivossaan herra Kuhn aikoo jo riistää itseltään hengen, kunnes saa viime tingassa sähkeen, jossa kerrotaan isän olevan kuolemaisillaan. Jo suunniteltu itsemurha estyy, kun päähenkilö menee isänsä luo ja ehtii nähdä tämän kuolevan. Sitten tulee arjen asioita niin paljon hoidettavaksi, että itsemurha jää pikkuhiljaa mielestä. Ja päähenkilö saa taas musiikista lohtua ja päivien merkitystä viimeistellessään oopperansa.
Äiti on jälleen Hessen kirjassa etäinen henkilö, kirjan päähenkilö kertoo vaikeudesta löytää yhteys äidin kanssa. Lopulta kirjan tapahtumien kuluessa jonkinlainen yhteys äidin kanssa syntyy, kun herra Kuhn pelastaa äitinsä tämän serkun kynsistä. Äiti oli ajatellut, että olisi kiva asua serkun kanssa puolisonsa kuoltua. Mutta todellisuus yhdessä asuessa on toiveita pahempi. Serkku osoittautuu siksi sietämättömäksi henkilöksi, jota päähenkilön isä ei voinut sietää eläessään.
Herra Kuhnilla on sisaruspari kenen luona musisoidaan, puhutaan musiikista ja muusta. Sisarusparven mies on pedantti orkesteri-ihminen, joka helposti huomaa tekniset ja muut virheet soitannosta. Ja auttaa herra Kuhnia musiikillisissa yksityiskohdissa, kun Kuhnin sävellykset valmistuvat. Sisar on kuvattu etäisemmäksi. Sisar vuodattaa kyyneliä, kun näkee, että herra Kuhn ei ole päässyt eroon tunteistaan Gertrudia kohtaan. Sisar oli salaa rakastunut herra Kuhniin, mutta menee lopulta toisen muusikon kanssa naimisiin. Vasta veljen kerrottua herra Kuhn huomaa, että sisar oli häneen ihastunut. Kuvaus ihmisten välisistä suhteista on kaukana nykyisistä television tositv-formaateista.
Kirjassa on pari kohtaa, jossa pohditaan elämänfilosofioita. Entinen opettaja, joka on kyllästynyt opettamiseen, kun ei voi tehdä sitä tavalla, jolla haluaisi. Hän puhuu kirjan päähenkilölle teosofiasta, Karmasta ja buddhalaisuudesta. Kirjan lopussa myös alkoholisoitunut laulajakuuluisuus puhuu kaiken turhuudesta, filosofioiden ja muiden, ennen kuin kuolee sängylleen lähes kirjan loppukohtauksessa.
Herra Kuhn elättelee vielä hetken toivoa Gertrudista, mutta hänet nähtyään toteaa, että säilyvät ystävinä loppuelämänsä. Gertrud jää saavuttamattomaksi. Taas kerran kirjan päähenkilö, mies, ei saa toivomaansa. Ei tule lopputekstejä, että ja niin he elivät onnellisina loppuelämänsä, vaan että kukin kitui tahollaan.
Kirjassa on äärimmäisen mielenkiintoinen ajatus, jos miettii nykyaikaa. Siis aikaa yli 100 vuotta myöhemmin. Teosofiopettaja lausuu, että useat ihmiset kärsivät ”moraalisesta hulluudesta”. Kyseinen opettaja nimittää sitä ”individualismiksi” tai ”kuvitelluksi yksinäisyydeksi”. Tunteeksi, ettei kukaan ymmärrä sinua. Hänen mukaan, siis yli 100 vuotta sitten, silloinen nykykirjallisuus on täynnä sitä. Opettajan mukaan tällaiset ihmiset eivät tarvitse montakaan elämän takaiskua, kun he ajattelevat, ettei ole olemassa ketään heidän kaltaistaan ja että he ovat ihan yksin.
Arvaatkaa, kuinka monta kertaa olen tuon kuullut tuon ajatuksen potilaalta kohta 40 vuotta kestäneen lääkärinurani aikana. Monet hakeutuvat psykiatrille tutkittavaksi mahdollisen autismin vuoksi, kun ovat olleet sometodellisuudessa koko elämänsä, eivätkä ole kasvokkain paljon vuorovaikutusta harrastaneet. On jäänyt peilineuronit treenaamatta.
Nykyisin siitä tehdään diagnoosi, usein masennus tai ahdistus tai jopa molemmat ja määrätään tilaan sitten lääkettä. Yli 100 vuotta sitten teosofin ohje oli auttaa jotakuta ihmistä, eli päästä itsensä ulkopuolelle. Auttaa ketä tahansa. Herra Kuhn koettaa auttaa äitiään, muttei siitä tule oikein mitään. Kyllä, monesti auttaisi pelkästään se, että pääsisi ”itsensä ulkopuolelle”.
Teosofiopettajan mukaan ”kuvitellusta yksinäisyydestä” tai ”invidualismista” kärsivät ihmiset tulevat helposti ylimielisiksi, pitävät toisia ihmisiä laumasieluina. Eristävät itsensä toisista ihmisistä omilla ajatuksillaan. Opettajan mukaan se on parannettavissa nuorilla ihmisillä, ei vanhoilla.
Luin Gertrudin taas englanniksi, Hessen englanniksi käännetty saksankieli soljuu mukavasti ja lukukokemus on hieno. Kirjassa ei ollut seksiä ollenkaan, vain mielikuvitttelua rakkaudesta ja siinä ajatuksissaan kärsimistä. Tolstoilaisittain kaikki ihmiset ovat samanlaisia, mutta kärsivät kukin eri tavalla rakkaudessa.
Vähän käy mielessä, että pitäisikö seuraavakin kirja Rosshalde (2014) lukea vielä englanniksi, vaikka suomenkielinen opuskin omasta kirjahyllystä löytyy.
Mutta kyllä kirjaa lukiessa tuli monta nuoruuteni henkilöä mieleen.
Lappeenrannassa 16.1.2026