Itsemurhista ja niiden ehkäisystä
Itsemurhista ja niiden ehkäisystä
Amerikan psykiatriyhdistyksen kirjassa MT Compton (ed.) Clinical Manual of Prevention in Mental Health ( Mielenterveystyön ehkäisyn kliininen käsikirja), 2010 on MF Grunebaumin ja L Soleimanin kirjoitus itsemurhien ehkäisystä.
He aloittavat tilastotieteilijä George Boxin sitaatilla: ” Oleellisesti, kaikki mallit ovat vääriä, mutta jotkut ovat käyttökelpoisia.”. Eli ei ole yhtä yksittäistä, ainutta oikeaa, itsemurhien ehkäisyn mallia.
Itsemurha on 15-44 –vuotiaiden kolmen johtavimman kuolemansyyn joukossa. Vuonna 2000 maailmassa tehtiin noin yksi miljoona itsemurhaa, keskimäärin joka 40.sekuntti. Itsemurhayritysten määrä on 10-20 –kertainen yhtä itsemurhaa kohti. Viimeisten 45 vuoden aikana maailmanlaajuisesti itsemurhaluvut ovat lisääntyneet 60 %. Maailman sairaustaakasta itsemurhat vastaavat 1.8 %. Noin 100 000 nuorta ihmistä tappaa itsensä vuosittain (WHO 2008).
Vaikka itsemurhan riskitekijöitä on tunnistettu, niin on erittäin vaikea ennustaa yksilötasolla itsemurhia. Beck Hopelessness Scale ( BHS), vakiintunutta riski-indikaattoria tutkittiin yli 2500 potilaalla, joita seurattiin 5-12 vuotta. BHS:n cut-off-arvo on 9, joka osoittautui sensitiivisyydeltään 80 % (jää kiinni, ne joilla on suicidiriski) ja spesifisyydeltään 42% (ei tule mukaan ketään muuta kuin suicidiriskisiä). Molemmissa 80 % pidetään hyvän mittarin ominaisuutena. Tutkimuksessa vääriä negatiivisia tuli 20 % ( joka 5. ei saatu kiinni suicidiriskissä) ja vääriä positiivisia 60 % ( 3/5 tuli haaviin ”turhina sattumina”). Ei ole olemassa kliinisesti metodia, joka ennustaisi kuka tekee itsemurhan ja kuka ei. Erään tutkimuksen vain 3 % itsemurhalla uhkaavista lopulta toteuttaa sen.
Näyttöön perustuvia riskitekijöitä
Tutkimusten perusteella riskitekijöitä ovat: aikaisempi itsemurhayritys, psykiatrinen sairaus ( erityisesti mielialahäiriö, skitsofrenia, päihteiden käyttö tai epävakaa persoonallisuus), äskettäinen menetys tai ero, suvussa mielialahäiriö, itsemurha tai alkoholismia. Jos on pääsy tappaviin itsemurhakeinoihin (mm. aseet), sosiaalinen eristäytyminen, demografiset piirteet ( mies, yksin asuva, eronnut, vanhus), toivottomuus, ennakoivat teot ( hankkii välineitä, kirjoittaa viestin) ja äskettäinen psykiatrinen tai somaattinen sairaalahoito.
Itsemurhaan kuolleista noin 90 % on ollut diagnosoitu tai diagnosoitavissa oleva psyykkinen sairaus kuoleman hetkellä, 70-80 % enemmän kuin yksi psykiatrinen sairaus ( Mann, Currier, 2007).
Masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö muodostavat 60 % tapauksista, potilaat eivät ole syöneet lääkityksiään tai ne ovat olleet liian matalalla annoksella. B-ryhmän persoonallisuushäiriöt (epäsosiaalinen, epävakaa persoonallisuus, huomionhakuinen ja narsistinen persoonallisuus), alkoholin ja muiden päihteiden käyttö ( suonensisäinen huumeidenkäyttö lisää itsemurhariskiä 30-kertaiseksi,R.Alaja), ahdistus ja psykoosit ovat myös itsemurhan tunnettuja riskitekijöitä.
Itsemurha liittyy myös perheisiin, kaksostutkimusten mukaan perimällä on jopa 6-kertainen riski huostaan otettujen ihmisten keskuudessa. Erityisesti serotoniiniaineenvaihdunnan (5-HT) häiriöt on yhdistetty itsemurhiin ja impulsiivisuuteen. Tavalliset masennuslääkkeet ovat siis parhaimman näytön omaavia itsemurhien ja aggressiivisten yllykkeiden estämiseen biologisina hoitoina.
Stressi-alttiusmallin mukaan perimän vaikuttavat itsemurhien ilmenemiseen lisäksi, impulsiiviset tai aggressiiviset persoonallisuuden piirteet, traumahistoria (kaltoinkohtelu), varhain alkanut vakava masennus, neurokognitiiviset toimintahäiriöt. ei-toimiva kortisolivaste psykososiaaliseen stressiin ja mainitut serotoniiniaineenvaihdunnan muutokset. Itsemurhan voivat laukaista tällöin akuutti psykiatrinen sairaus, päihteiden käyttö ja akuutti menetys (ihmissuhde, työ).
Itsemurhalta suojaavina tekijöinä voivat toimia sitkeys (resilienssi), kestävyys, sopeutuvuus ja vakaa itsetunto sekä tukeva perheyhteys ja hengellinen vakaumus.
Ehkäisyä on eri tasoilla
Itsemurhia voidaan ehkäistä koko väestön tasolla, niiden kohdalla jotka ovat kohonneessa riskissä ja niiden kohdalla, jotka ovat jo yrittäneet itsemurhaa.
Kohonneen itsemurhariskin kohdalla itsemurha-aikeista on potilaalta niitä aktiivisesti kysyttävä. Auttavat puhelimet ja internet-kanavat olisi hyvä olla tiedossa. Psykiatriset ja myös ruumiilliset sairaudet tulisi hoitaa hyvin, mikä tarkoittaa lääkehoitoon sitoutumista. Jalkautuvia palveluja tulisi olla tarjolla. Itsemurhavälineiden saatavuutta tulisi rajoittaa (mm. aseet, lääkkeet ja kotitalouksien aineet).
Median kanssayhteistyö tulisi toimia: välttää itsemurhista raportointia (koska dramaattiset raportit voivat edistää itsemurhia, esim. Goethen kirja Nuoren Wertherin kärsimykset) ja valistaa väestöä asiallisesti itsemurhista.
Eutania-keskustelussa on Suomessa viime aikoina vaadittu mahdollisuutta tehdä avustettu itsemurha, mikä mielestäni ei pidä olla ainakaan lääkäriavusteinen. Vanhusten itsemurhaluvut ovat lisääntyneet. Usein on olemassa paljon parannettavaa vanhuksen tilanteessa ennen kuin eutanasiaa mietitään.
10 % itsemurhan tehneistä ei ole tutkimusten mukaan hoidettavaa psykiatrista sairautta.
Lappeenrannassa 30.11.12
Amerikan psykiatriyhdistyksen kirjassa MT Compton (ed.) Clinical Manual of Prevention in Mental Health ( Mielenterveystyön ehkäisyn kliininen käsikirja), 2010 on MF Grunebaumin ja L Soleimanin kirjoitus itsemurhien ehkäisystä.
He aloittavat tilastotieteilijä George Boxin sitaatilla: ” Oleellisesti, kaikki mallit ovat vääriä, mutta jotkut ovat käyttökelpoisia.”. Eli ei ole yhtä yksittäistä, ainutta oikeaa, itsemurhien ehkäisyn mallia.
Itsemurha on 15-44 –vuotiaiden kolmen johtavimman kuolemansyyn joukossa. Vuonna 2000 maailmassa tehtiin noin yksi miljoona itsemurhaa, keskimäärin joka 40.sekuntti. Itsemurhayritysten määrä on 10-20 –kertainen yhtä itsemurhaa kohti. Viimeisten 45 vuoden aikana maailmanlaajuisesti itsemurhaluvut ovat lisääntyneet 60 %. Maailman sairaustaakasta itsemurhat vastaavat 1.8 %. Noin 100 000 nuorta ihmistä tappaa itsensä vuosittain (WHO 2008).
Vaikka itsemurhan riskitekijöitä on tunnistettu, niin on erittäin vaikea ennustaa yksilötasolla itsemurhia. Beck Hopelessness Scale ( BHS), vakiintunutta riski-indikaattoria tutkittiin yli 2500 potilaalla, joita seurattiin 5-12 vuotta. BHS:n cut-off-arvo on 9, joka osoittautui sensitiivisyydeltään 80 % (jää kiinni, ne joilla on suicidiriski) ja spesifisyydeltään 42% (ei tule mukaan ketään muuta kuin suicidiriskisiä). Molemmissa 80 % pidetään hyvän mittarin ominaisuutena. Tutkimuksessa vääriä negatiivisia tuli 20 % ( joka 5. ei saatu kiinni suicidiriskissä) ja vääriä positiivisia 60 % ( 3/5 tuli haaviin ”turhina sattumina”). Ei ole olemassa kliinisesti metodia, joka ennustaisi kuka tekee itsemurhan ja kuka ei. Erään tutkimuksen vain 3 % itsemurhalla uhkaavista lopulta toteuttaa sen.
Näyttöön perustuvia riskitekijöitä
Tutkimusten perusteella riskitekijöitä ovat: aikaisempi itsemurhayritys, psykiatrinen sairaus ( erityisesti mielialahäiriö, skitsofrenia, päihteiden käyttö tai epävakaa persoonallisuus), äskettäinen menetys tai ero, suvussa mielialahäiriö, itsemurha tai alkoholismia. Jos on pääsy tappaviin itsemurhakeinoihin (mm. aseet), sosiaalinen eristäytyminen, demografiset piirteet ( mies, yksin asuva, eronnut, vanhus), toivottomuus, ennakoivat teot ( hankkii välineitä, kirjoittaa viestin) ja äskettäinen psykiatrinen tai somaattinen sairaalahoito.
Itsemurhaan kuolleista noin 90 % on ollut diagnosoitu tai diagnosoitavissa oleva psyykkinen sairaus kuoleman hetkellä, 70-80 % enemmän kuin yksi psykiatrinen sairaus ( Mann, Currier, 2007).
Masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö muodostavat 60 % tapauksista, potilaat eivät ole syöneet lääkityksiään tai ne ovat olleet liian matalalla annoksella. B-ryhmän persoonallisuushäiriöt (epäsosiaalinen, epävakaa persoonallisuus, huomionhakuinen ja narsistinen persoonallisuus), alkoholin ja muiden päihteiden käyttö ( suonensisäinen huumeidenkäyttö lisää itsemurhariskiä 30-kertaiseksi,R.Alaja), ahdistus ja psykoosit ovat myös itsemurhan tunnettuja riskitekijöitä.
Itsemurha liittyy myös perheisiin, kaksostutkimusten mukaan perimällä on jopa 6-kertainen riski huostaan otettujen ihmisten keskuudessa. Erityisesti serotoniiniaineenvaihdunnan (5-HT) häiriöt on yhdistetty itsemurhiin ja impulsiivisuuteen. Tavalliset masennuslääkkeet ovat siis parhaimman näytön omaavia itsemurhien ja aggressiivisten yllykkeiden estämiseen biologisina hoitoina.
Stressi-alttiusmallin mukaan perimän vaikuttavat itsemurhien ilmenemiseen lisäksi, impulsiiviset tai aggressiiviset persoonallisuuden piirteet, traumahistoria (kaltoinkohtelu), varhain alkanut vakava masennus, neurokognitiiviset toimintahäiriöt. ei-toimiva kortisolivaste psykososiaaliseen stressiin ja mainitut serotoniiniaineenvaihdunnan muutokset. Itsemurhan voivat laukaista tällöin akuutti psykiatrinen sairaus, päihteiden käyttö ja akuutti menetys (ihmissuhde, työ).
Itsemurhalta suojaavina tekijöinä voivat toimia sitkeys (resilienssi), kestävyys, sopeutuvuus ja vakaa itsetunto sekä tukeva perheyhteys ja hengellinen vakaumus.
Ehkäisyä on eri tasoilla
Itsemurhia voidaan ehkäistä koko väestön tasolla, niiden kohdalla jotka ovat kohonneessa riskissä ja niiden kohdalla, jotka ovat jo yrittäneet itsemurhaa.
Kohonneen itsemurhariskin kohdalla itsemurha-aikeista on potilaalta niitä aktiivisesti kysyttävä. Auttavat puhelimet ja internet-kanavat olisi hyvä olla tiedossa. Psykiatriset ja myös ruumiilliset sairaudet tulisi hoitaa hyvin, mikä tarkoittaa lääkehoitoon sitoutumista. Jalkautuvia palveluja tulisi olla tarjolla. Itsemurhavälineiden saatavuutta tulisi rajoittaa (mm. aseet, lääkkeet ja kotitalouksien aineet).
Median kanssayhteistyö tulisi toimia: välttää itsemurhista raportointia (koska dramaattiset raportit voivat edistää itsemurhia, esim. Goethen kirja Nuoren Wertherin kärsimykset) ja valistaa väestöä asiallisesti itsemurhista.
Eutania-keskustelussa on Suomessa viime aikoina vaadittu mahdollisuutta tehdä avustettu itsemurha, mikä mielestäni ei pidä olla ainakaan lääkäriavusteinen. Vanhusten itsemurhaluvut ovat lisääntyneet. Usein on olemassa paljon parannettavaa vanhuksen tilanteessa ennen kuin eutanasiaa mietitään.
10 % itsemurhan tehneistä ei ole tutkimusten mukaan hoidettavaa psykiatrista sairautta.
Lappeenrannassa 30.11.12