Jeesuksen syntymäpäivänä - Jeesuksen rukouksesta
Jeesuksen syntymäpäivänä
- Jeesuksen rukouksesta
Joulun evankeliumissa eli ilosanomassa kerrotaan, että Jeesus-lapsi on syntynyt.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus lunasti syntimme anteeksi ja kuoli puolestamme, jotta saisimme hänen kauttaan iänkaikkisen elämän.
Jouluevankeliumi ei kaikilla aina kanna arkeen saakka. 75 % maailman ihmisistä pitää uskonnollista selitystä elämänsä ohjenuorana, vaikkei se aina tunnu siltä tässä marginaali- ja poikkeusilmiöitä näyttävästi uutisoivassa maailmassa.
Simon Barington-Ward on kirjoittanut kirjan Jeesuksen rukous ( suom. Taisto Nieminen, 1998). Simon oli kirkon lähetystyöntekijä, joka kierteli ympäri maailmaa. Simon kertoo, että koki vähän kerrassaan tarvetta, tunnetta, päästä syvemmälle rukoukseen – todelliseen rukoukseen. Kaipausta syvenevään elämään jota hän eli ” Jeesuksessa Kristuksessa”.
Hän koki elämässään ja työssään oman inhimillisen pirstoutumisensa, kasautuneet turhautumat ja kaipaukset yhä selvemmin. Hänen ystävänsä vei hänet Essexissä olevaan venäläiseen ortodoksiluostariin, jossa harjoitettiin juuri Jeesuksen rukousta.
”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua (syntistä)” toisti nainen, joka johti rukousta. Toistamalla Jeesuksen rukousta paikallaolijoita kutsuttiin Jeesuksen läsnäoloon.
Simon kirjoittaa, että rukouksen jatkuva ”armahda minua” –liike sai hänestä heti lujan otteen. Ortodoksisen kirkon ilmapiiri ja ikonien ympäröivyys sai hänet tiedostamaan, miten helppo oli tuntea kuuluvansa yhteen pyhimysten kasvojen kanssa, sukupolvien taakse yltävällä tavalla. Mystinen yhteys, johonkin järkeä suurempaan.
Simon Barington-Ward kirjoittaa, että vielä sen jälkeen kun hän oli astunut ulos kappelista, rukous jatkui hänen sisällään monta tuntia. ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua”.
Simon kirjoittaa, että Jeesuksen rukousta voi rukoilla yksikseen, mutta me rukoilemme sitä aina osana kristillistä yhteisöä. Hän kirjoittaa, kuinka Salingerin kirjojen hipit koettivat Jeesuksen rukousta eräänlaisena mantrana, mikä ei tietenkään toiminut. Huumeet ja muut päihteet tietenkin tuhoavat koko rukouksen mahdollisuuden.
Historioitsija Arnold Toynbee yritti epätoivoisen sitkeästi rukoilla myös Jeesuksen rukousta, mutta ei kokenut siinä mitään. Tuossa rukoilemisessa ei tuntunut olevan hänelle mitään mieltä.
Jeesuksen rukousta ei voi irrottaa uskon eikä jumalanpalveluksen kokonaiskehyksestä, eikä osallisuudesta kirkon elämään, josta se on välttämättä vain osa.
Jeesuksen rukous on ennen kaikkea kirkon rukous, Simon kirjoittaa. Se on rukous, joka yhdistää meidät kaiken aikaa koko uskovien yhteisöön, menneeseen ja nykyiseen.
Jeesuksen rukous vetää meidät mukaan sekä maan päällä että taivaassa olevien rukoukseen ja palvontaan. Erillisyydestä ja eristäytyneisyydestä yhteyteen.Rukoilevien yhteyteen.
Jeesuksen rukous juhlassa ja arjessa
Osa ihmisistä käy yhden kerran vuodessa kirkossa, juuri nyt jouluna, jolloin he kokevat tuota lapsuuden yhteyttä uskoon pirstaleisen, epävarman ja eristäytyneen maailman keskellä. Jotain jouluista yhteyttä Jeesus-lapseen ja aikuiseen Jeesukseen. Kirkossa ollessaan. Kuin tuhlaajapoikana palattuaan kotiin. He kokevat mahdollisesti tuon yhteyden, edes sen ohikiitävän joulun kiireettömän hetken.
Simon kirjoittaa, että osasta meistä tuntuu, että olemme pelkästään syntisiä, yössä itkeviä lapsia, silloin anteeksiantamus on se tapa, jolla voimme murtautua siihen kaikkeen mitä todella on sisällämme. Ja sitä kautta myös yhteyteen Jumalan kanssa.
Valamon luostarin julkaisemassa kirjassa Jeesuksen rukous – otteita pyhien isien ja hengellisten opettajien teoksista ( koonnut Valamon luostarin igumeni Hariton, 2p, 1999), kirjoitetaan, että Jeesuksen rukous- kirja on tarkoitettu päivittäiseksi hengelliseksi lukemistoksi.
”Isien kirjoituksilla on Raamatun ohessa uskonelämän päivittäisen hoidon kannalta tärkeä merkitys. Isät eivät esitä teorioita tai oppeja, vaan kuvaavat mitä he ovat itse kokeneet pyrkiessään elämään evankeliumin mukaan. Heidän ohjeensa ovat korvaamattomia aikana, jolloin totisia rukoilijoita ja hengellisiä ohjaajia on vähän.”
Niin rukousta kuin koko kristityn kilvoituselämääkin isät vertaavat puuhun, jonka tulee kantaa hyvää hedelmää. Kristilliseen hartauteen kuuluvat asiat, kuten kirkossa käynti, rukousten lukeminen, ristinmerkki, kumarrukset, maahan lankeamiset ovat kaikki puun lehtiä.
Puun hedelmiä ovat sen sijaan tarkkaavaisuus rukouksessa ja sydämen mukana olo ja niiden yhteydessä koettava Jumalan Hengen vaikutus. Tärkeä osuus näiden hedelmien kasvattamisessa on Jeesuksen rukouksella.
”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.”
Rukoillessa aivojen toiminta muuttuu
Valamon luostarin julkaisemassa kirjassa kerrotaan sivuviitteessä, mitä aivoissa tapahtuu rukouksessa.
Paula Tuomikosken mukaan: ” Rukouksessa ulkoinen maailma tietoisesti tahdon avulla kadotetaan ja aivojen syväalueet ovat aktivaatiotilassa ilman ulkoisia seurausvaikutuksia. Koska niiden ei anneta purkaantua toimintana elimistöstä ulos, vaikutukset jäävät elimistön sisäisiksi. Ne jäävät sisäisiksi siksi, että aivojen ylimmät kerrokset, kuorikerrokset on tahdolla minimoitu. Ulkoisesti se on havaittavissa rukoilijan rauhallisuutena, liikkumattomuutena ja hartautena.
Tajunnan syvistä osista säädeltyvät elimistön sympaattiset tietävään tajuntaan tulemattomat toiminnot, kuten verenkierto, sydämen lyöntitiheys, hengitys ja aineenvaihdunta. Kun tajunnan syvät osat ovat voimakkaassa käymistilassa, myös nämä toiminnot sen seurauksena voimistuvat.
Tajunnan tilamuutos keskittyneessä rukouksessa saa aikaan elimistömuutoksina lämmön ( lämpötila kohoaa aineenvaihdunnan voimistuessa) ja rukouksen siirtyminen ”sydämeen” ( sydänlihaksen toiminta, verenkierto voimistuu). ”
Kyse ei ole siis ajattelutoiminnasta, siis voimistunut tajunnantila ei tunnu päässä, aivojen otsalohkossa, vaan sydämessä. Kyse ei ole myöskään kuorikerroksen säätelemästä prosessista, vaan tajunnan syväalueiden toiminnasta, niin vaikutus tuntuu syväalueilta ohjautuvissa (sympaattisissa) toiminnoissa.
Koska syvien osien tajunnan tuotos on vapaa aistihavainnollisen maailman aika-paikka –ulottuvuudesta, se voidaan mitata mielen tasolla (rukoiltaessa sydämessä) ja kokea yhteytenä aistimaailmaan kuulumattoman kanssa.
Jeesuksen rukous on kolmiyhteinen rukous
Simon Barington-Ward kirjoittaa, että henki rukoilee meissä Jeesuksen rukousta. Kun yhdymme noihin Jeesuksen rukouksena toistettuihin sanoihin, tulemme tietoisiksi siitä, että rukouksen liike on olemassa jo ennen kuin me tulemme mukaan ja jatkuu sen jälkeen kun me lakkaamme rukoilemasta sitä.
Jeesuksen rukous on kuin astuisi ajan virtaan, kuin astuisi hengelliseen virtaan , joka on aina ollut ja on aina oleva. Hengelliseen virtaan, joka kannattelee meitä kuin vene virrassa.
Simon kirjoittaa, että Paavali opettaa, ettei kukaan voi sanoa, että ” Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta ( 1 Kor. 12:3). Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, ”huokailee meissä” auttaen meitä huutamaan: ”Armahda meitä” ja vie meidät Pojan luokse ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika…”. Jumalan poika on samaa kuin sanoisimme Jumalan rakkaus. Kun rukoillaan Poikaa ”Hengessä”, niin meitä vedetään myös Isän yhteyteen.
Psykoterapia ja hengellisyys
Kenneth I Pargament on koettanut yhdistää käytännön psykologin, tutkijan ja teoreetikon työssään hengellisyyden ja elämässä selviytymisen. Hän on kirjoittanut tutkimuksistaan kirjan The Psychology of Religion and Coping: Theory, Research, Practice, 1997 ( ”Uskonnon ja selviytymisen psykologia – teoria, tutkimus ja käytäntö”). Ja koska ajatukset vielä vaativat uutta vastausta, niin ajatuksistaan kirjan hengellisesti integroitu psykoterapia ( Spiritually Integrated Psychotherapy – Understanding and Addressing the Sacred, 2011).
Kenneth kirjoittaa (2011), että on tavallista nykypäivän psykologiassa, että tiede ja käytäntö ovat jakautuneet eri leireihin. Hänen mielestä biopsykososiaalinen malli kaipaa vielä isompaa yhtenäisteoriaa: biopsykososiospirituaalista mallia.
Kennethin mielestä hengellisyyttä ei ”selittää pois” eli palauttaa ”perustavaalaatuisimpiin” psykologisiin, sosiaalisiin ja fyysisiin prosesseihin. Hänen mielestään hengellisyys on legitiimi inhimillisen kokemuksen ulottuvuus. Hän ei idealisoi hengellisyyttä, koska se voi olla sekä osa ratkaisua että osa ongelmaa. Silti hengellisyys on oma alueensa, ei osa neurobiologiaa, psykologiaa, sosiologiaa eikä fysiikkaa.
Hengellisyys on mukana erityisesti elämässämme kriiseissä, suurissa muutosvaiheissa, elämän siirtymäriiteissä ja ihan tavallisessa arjessa.
Suomessakin on luvallista taas olla psykoterapeutti, jolla on hengellinen vakaumus. Tässä välillä oli aika, jolloin hengellisyyttä pidettiin jotenkin ”heikompana astiana” psykoterapian kentällä.
Jeesuksen rukouksen yhteyttä antava voima yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa
Simon Barington-Ward kirjoittaa, armon tasapainosta, että ” ei kuolema, eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Simon kirjoittaa, että hän alkoi yhä enemmän ymmärtää Jeesuksen rukousta rukoillessaan, että hän alkoi lähestyä paavalilaista ”tasapainoa”. Hän alkoi tajuta, että Kristuksessa tapahtuva rukoileminen on aina palvontaa, iloa, kiitosta ja hartautta. Ennen kaikkea se on tuntoa siitä, että minua rakastetaan.
Ihmisten peruspelko on se, että rakastavatko ihmiset minua, jos he tietäisivät oikeasti, kuka minä olen. Mitä enemmän on tehnyt vääriä asioita, sitä vaikeampi tuo kysymys on esittää niillä ihmisillä, joilla vielä omatunto toimii. Syntisenä lymyilee ja menee piiloon – odotetun rangaistuksen pelossa.
Simon kirjoittaa, että kun tulemme tietoisiksi siitä, että meitä rakastetaan ja meidät hyväksytään, niin kykenemme iloitsemaan muiden mukana. Kuinka paljon aikaa ja resursseja ihmiset kuluttavatkaan itseään ehostaessaan, ihmissuhteita etsiessään ja tai vaikkapa psykoterapiassa saadakseen itselleen tunteen, että on rakastettu omana itsenään.
Kukin meistä on nähnyt pienen lapsen ilon siitä, että häntä rakastetaan - erityisesti jouluna. En tarkoita nyt lahjojen saamisen iloa, vaan sitä iloa ja kiitollisuutta, jota vanhempaansa halaava pieni lapsi ilmaisee. Tulkaa lasten kaltaiseksi, sillä he pääsevät Jumalten valtakuntaan, meitä kehotetaan.
Simon kirjoittaa, että rukoileminen on olennaisesti pääsemistä siihen tietoon, että Jumalan rakkaus kannattelee meitä. Rukoileminen on astumista rakastettuna olemiseen. Silloinkin kun olemme likaisia, särkyneitä, kolhiintuneita ja ehkä tunnemme itsemme arvottomaksi, meidät temmataan rukoillessa suunnattoman hyväksymisen syliin.
Simon kirjoittaa, että rukouksen alku ja loppu on tämän kannattelevan rakkauden valtaan joutuminen. Kun viivymme tässä rakkaudessa ja lepäämme siinä, huomaamme iloitsevamme ja kiittävämme. Olemme kaikki epäpyhiä, epäpuhtaita ja keskeneräisiä, mutta kun kutsumme avuksemme Jeesuksen nimeä, meidän on suostuttava siihen, että se kyllä- sana jonka Jumala sanoo meille Jeesuksessa, voittaa kaikki kielteiset tunteemme ja on perustuva vakuutus sille, että meidät hyväksytään. Tunne Jumalan läsnäolosta Kristuksessa voi antaa meille juuri tämän, voimakkaan halun tulla siksi mitä me todella olemme. Jeesuksen rukousta rukoilemalla.
Tyhjän hokeminen, jota Jeesus koettaa välttämään, tarkoittaa sanojen latelemista peräkkäin. Jeesuksen rukous on jatkuvaa sydämen katumusta ja aitoa nöyrtymistä.
Jeesuksen rukous on ihmistä muuttava mielentila
Simon kirjoittaa, että Jeesuksen rukous on tapa, jolla päästään hengelliseen tilaan, jossa yhdistytään Pyhän Hengen avulla henkenä elävään Kristukseen, elämään jota eletään Jumalassa. Sydämen, ei pään, rukouksella katumuksessa ja anteeksiannossa pääsemme yhteyteen ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen kanssa.
Sydämen rukouksella koko olemuksemme, ruumiimme ja sielumme muuttuvat, kunnes ruumis ja sielu saavat lunastuksen ja yhdistyvät Jumalaan. Jatkuva kokemus, ei vain joulukirkon tunnelma, Jumalan läsnäolosta muuttaa lopulta ihmisen mielen. Meidät päästetään todelliseen näkemiseen, vasta kun lakkaamme näkemästä, kun ”mieli on sydämeen laskeutuneena” Jeesuksessa. Tämä on Jeesuksen rukouksen näkemys todellisuudesta.
Simon kirjoittaa, että rukoilija yhä uudestaan kääntyy Kristuksen puoleen päästäkseen eroon elämisen intohimoista. Rukoilijan on annettava Jeesuksen olla Pyhän Hengen kautta läsnä rukoilijan kanssa, mikä tyynnyttää intohimot ja muuttaa ne hyvän puolesta toimiviksi energioiksi.
Jeesuksen rukouksen kautta kasvaminen Pyhän Hengen kautta Kristuksessa koettavaan läsnäoloon tekee mahdolliseksi sen, että meidän pimeä, varjoinen puolemme voi tulla vedetyksi valoon.
Jeesuksen rukous on sekä palvontaa, ylistystä, iloa että täydellistä tunnustautumista, antautumista ja eheyden kaipuuta. Alkuosa edellä mainittua ja jälkimmäinen osa viimeksi mainittua.
1300-luvulla Jeesuksen rukous sai muodon: ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.” 1300-luvulla alettiin myös rukoukseen liittää oikeaa hengitystekniikkaa: rukouksen alkuosa luettiin sisäänhengitettäessä ja loppuosa uloshengitettäessä. Sisään hengitys aktivoi sympaattista hermostoa ja uloshengitys parasympaattista hermostoa.
Jeesuksen rukouksen alkuosa ( ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika”) on Jeesuksen kutsumista ja loppuosa ( ”armahda minua syntistä”)huokausta, surua ja kaipausta siihen, että Jumala Kristuksessa kietoisi meidät armoonsa ja laupeuteensa sekä karkottaisi vanhan uuden tieltä.
Simon kertoo, että hän antaa heti rukoilemisen alussa hengen virran kantaa itseään. Samalla pyrkien sydämessään ja mielessään kääntymään Jumalan puoleen. Rukoilemisessa on painotus saada ”mieli laskeutumaan sydämeen”.
”Sydän” tarkoittaa olemuksen todellista keskusta, sitä paikkaa, josta syvimmät tunteet nousevat. Sitä paikkaa, josta saa aidoimman motivaation kaikkeen, mitä pyrkii tekemään. Paikkaa jossa spontaanisti tietää, mikä panee liikkeelle tällä hetkellä.
”Mieli” on sielullista toiminta, se on rukouksen sanojen lausumista. Se on sitä, että kääntyy Pyhän Hengen kautta ajattelemaan, miten Jumala on Jeesuksen persoonassa läsnä minussa ja ympärilläni.
Jeesuksen rukous on kotiin palaamista
Jeesuksen rukous ei ole jatkuvaa kieriskelemistä omissa synneissä. Se on avunhuutoa ja kaipausta, että Jeesus Kristus sulkisi suureen rakkauteensa. Jeesuksen läsnäolon muistaminen on alusta lähtien ollut valoa ja rauhaa.
”Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran” ( Joh. 20:19-20).
Yllä oleva on Jeesuksen rukouksen ja uskomme perustodellisuus, Simon kirjoittaa. Hän kirjoittaa, että aluksi palaamme hengelliseen kotiimme hänen luokseen. Jeesuksen läsnäolossa saamme olla iloisia, kiittää, täyttyä onnella ja osallisuudella kaikkeen hyvään.
Jeesuksen rukous on tervetulotoivotus valoon ja iloon, kotiin. Tuntoa siitä, että minua rakastetaan, että minut hyväksytään ja vedetään läheiseen persoonalliseen suhteeseen. Jeesuksen nimen kutsumisella vedetään itseä takaisin hänen läsnäoloonsa. Se on Jumalan läsnäolon todellisuuden hengellisyyttä ja olemista hänen läsnäolossaan – rentoutuneena ja valppaana. Rukoilemista jatkaessa on mahdollista, että mahdollista, että tuo Jumalan läsnäolo on koko ajan mukana. Jumalan rakkaus kannattelee meitä. Ja kaikkia niitä, joiden puolesta rukoilemme.
Useimmille käy rukouselämän kehittyessä niin, että alkaa kaivata sisäisen olemuksensa muuttumista. Ja alkaa haluta olla hyvin erilainen voidakseen olla vielä enemmän oma itsensä ja löytääkseen todellisen yhteyden Jumalaan.
Jeesuksen rukouksessa kylläkin riittää, että kun rukousta toistetaan Jeesuksen läsnäolon rakkaudessa, vain ”tahtoen sitä että tahtoo” rakastaa. Jeesuksen rukous on osallistumista kaiken läpi virtaavaan lunastavan rakkauden liikkeeseen, universaalisen evankeliumin sydämeen.
Jeesuksen rukous tarkoittaa sitoutumista rukoukseen
Valamon luostarin Jeesuksen rukous –kirjassa kirjoitetaan, että ” on mahdotonta puhdistaa sydämemme himokkaista ajatuksista ja karkottaa siitä näkymättömät viholliset, ellemme lakkaamatta huuda Jeesusta Kristusta avuksi”.
Ja kirja jatkaa myöhemmin: ” Joka yrittää harjoittaa Jeesuksen rukousta, mutta ei lakkaa tyydyttämästä himojaan, voi saattaa mielensä häiriötilaan.”
” Myös kielen synnit, joita tavallisesti vähätellään, kuten suulaus, pilkka, panettelu ja varsinkin toisten tuomitseminen vievät rukoilijalta rukouksen hengen, ja vain vilpitön katumus voi sen palauttaa.”
Hariton on muistiin kirjoittanut, että jokaisen lankeemuksen jälkeen on noustava ja opittava kokemuksesta tietämään, että lankeemukset tulevat silloin, kun ihminen alkaa luottaa omiin voimiinsa ja saavutuksiinsa. Pahojen henkien herättämät ajatukset ruokkivat ylpeätä itsetyytyväisyyttämme, panevat ajatukset harhailemaan ja saavat meidät kuvittelemaan, että pääsemme osalliseksi jostain salatusta tiedosta tai ilmestyksistä. Tätä sitten seuraavat jo avoimesti saastaiset ja pyhyyttä rienaavat mielteet saaden aikaan rukouksen täydellisen ehtymisen. Näin hedelmistä voidaan oppia tuntemaan, mistä mitkäkin ajatukset ovat peräisin.
Psykoterapiahuone pyhänä tilana
Kenneth I Pargament päättää kirjansa ( Spiritually Integrated Psychotherapy – Understanding and Addressing the Sacred, 2011) : hengellisyys tarjoaa myös eri näkökulman nähdä psykoterapia. Pyhän näkökulmasta terapiahuone on enemmän kuin huone, siitä tulee pyhä tila. Psykoterapeutti ei ole vain työ, vaan myös kutsumus.
Potilaan ja psykoterapeutin välinen suhde ei ole vain hoitosuhde, vaan myös suhde johon sisältyy pyhää voimaa. Psykoterapian toiminnot toimivat, kuten muutkin pyhät esineet, luoden pyhiä tunteita: kunnioitusta, kiitollisuutta, nöyryyttä ja tervettä pelkoa.
Kennethin mukaan, jos näiden pyhien tunteiden kanssa voi tehdä työtään psykoterapeuttina, niin niistä voi olla apua työssään jaksamiseen.
Noita samoja pyhiä tunteita, joita Jeesus-lapsen syntymäpäivä yli 2000 vuotta sitten, ihmisissä herää yhä. Etenkin jouluaattona, mutta Jeesuksen rukouksen myötä vaikkapa vuoden jokaisena päivänä.
24.12.2014 Lappeenrannassa
- Jeesuksen rukouksesta
Joulun evankeliumissa eli ilosanomassa kerrotaan, että Jeesus-lapsi on syntynyt.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus lunasti syntimme anteeksi ja kuoli puolestamme, jotta saisimme hänen kauttaan iänkaikkisen elämän.
Jouluevankeliumi ei kaikilla aina kanna arkeen saakka. 75 % maailman ihmisistä pitää uskonnollista selitystä elämänsä ohjenuorana, vaikkei se aina tunnu siltä tässä marginaali- ja poikkeusilmiöitä näyttävästi uutisoivassa maailmassa.
Simon Barington-Ward on kirjoittanut kirjan Jeesuksen rukous ( suom. Taisto Nieminen, 1998). Simon oli kirkon lähetystyöntekijä, joka kierteli ympäri maailmaa. Simon kertoo, että koki vähän kerrassaan tarvetta, tunnetta, päästä syvemmälle rukoukseen – todelliseen rukoukseen. Kaipausta syvenevään elämään jota hän eli ” Jeesuksessa Kristuksessa”.
Hän koki elämässään ja työssään oman inhimillisen pirstoutumisensa, kasautuneet turhautumat ja kaipaukset yhä selvemmin. Hänen ystävänsä vei hänet Essexissä olevaan venäläiseen ortodoksiluostariin, jossa harjoitettiin juuri Jeesuksen rukousta.
”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua (syntistä)” toisti nainen, joka johti rukousta. Toistamalla Jeesuksen rukousta paikallaolijoita kutsuttiin Jeesuksen läsnäoloon.
Simon kirjoittaa, että rukouksen jatkuva ”armahda minua” –liike sai hänestä heti lujan otteen. Ortodoksisen kirkon ilmapiiri ja ikonien ympäröivyys sai hänet tiedostamaan, miten helppo oli tuntea kuuluvansa yhteen pyhimysten kasvojen kanssa, sukupolvien taakse yltävällä tavalla. Mystinen yhteys, johonkin järkeä suurempaan.
Simon Barington-Ward kirjoittaa, että vielä sen jälkeen kun hän oli astunut ulos kappelista, rukous jatkui hänen sisällään monta tuntia. ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua”.
Simon kirjoittaa, että Jeesuksen rukousta voi rukoilla yksikseen, mutta me rukoilemme sitä aina osana kristillistä yhteisöä. Hän kirjoittaa, kuinka Salingerin kirjojen hipit koettivat Jeesuksen rukousta eräänlaisena mantrana, mikä ei tietenkään toiminut. Huumeet ja muut päihteet tietenkin tuhoavat koko rukouksen mahdollisuuden.
Historioitsija Arnold Toynbee yritti epätoivoisen sitkeästi rukoilla myös Jeesuksen rukousta, mutta ei kokenut siinä mitään. Tuossa rukoilemisessa ei tuntunut olevan hänelle mitään mieltä.
Jeesuksen rukousta ei voi irrottaa uskon eikä jumalanpalveluksen kokonaiskehyksestä, eikä osallisuudesta kirkon elämään, josta se on välttämättä vain osa.
Jeesuksen rukous on ennen kaikkea kirkon rukous, Simon kirjoittaa. Se on rukous, joka yhdistää meidät kaiken aikaa koko uskovien yhteisöön, menneeseen ja nykyiseen.
Jeesuksen rukous vetää meidät mukaan sekä maan päällä että taivaassa olevien rukoukseen ja palvontaan. Erillisyydestä ja eristäytyneisyydestä yhteyteen.Rukoilevien yhteyteen.
Jeesuksen rukous juhlassa ja arjessa
Osa ihmisistä käy yhden kerran vuodessa kirkossa, juuri nyt jouluna, jolloin he kokevat tuota lapsuuden yhteyttä uskoon pirstaleisen, epävarman ja eristäytyneen maailman keskellä. Jotain jouluista yhteyttä Jeesus-lapseen ja aikuiseen Jeesukseen. Kirkossa ollessaan. Kuin tuhlaajapoikana palattuaan kotiin. He kokevat mahdollisesti tuon yhteyden, edes sen ohikiitävän joulun kiireettömän hetken.
Simon kirjoittaa, että osasta meistä tuntuu, että olemme pelkästään syntisiä, yössä itkeviä lapsia, silloin anteeksiantamus on se tapa, jolla voimme murtautua siihen kaikkeen mitä todella on sisällämme. Ja sitä kautta myös yhteyteen Jumalan kanssa.
Valamon luostarin julkaisemassa kirjassa Jeesuksen rukous – otteita pyhien isien ja hengellisten opettajien teoksista ( koonnut Valamon luostarin igumeni Hariton, 2p, 1999), kirjoitetaan, että Jeesuksen rukous- kirja on tarkoitettu päivittäiseksi hengelliseksi lukemistoksi.
”Isien kirjoituksilla on Raamatun ohessa uskonelämän päivittäisen hoidon kannalta tärkeä merkitys. Isät eivät esitä teorioita tai oppeja, vaan kuvaavat mitä he ovat itse kokeneet pyrkiessään elämään evankeliumin mukaan. Heidän ohjeensa ovat korvaamattomia aikana, jolloin totisia rukoilijoita ja hengellisiä ohjaajia on vähän.”
Niin rukousta kuin koko kristityn kilvoituselämääkin isät vertaavat puuhun, jonka tulee kantaa hyvää hedelmää. Kristilliseen hartauteen kuuluvat asiat, kuten kirkossa käynti, rukousten lukeminen, ristinmerkki, kumarrukset, maahan lankeamiset ovat kaikki puun lehtiä.
Puun hedelmiä ovat sen sijaan tarkkaavaisuus rukouksessa ja sydämen mukana olo ja niiden yhteydessä koettava Jumalan Hengen vaikutus. Tärkeä osuus näiden hedelmien kasvattamisessa on Jeesuksen rukouksella.
”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.”
Rukoillessa aivojen toiminta muuttuu
Valamon luostarin julkaisemassa kirjassa kerrotaan sivuviitteessä, mitä aivoissa tapahtuu rukouksessa.
Paula Tuomikosken mukaan: ” Rukouksessa ulkoinen maailma tietoisesti tahdon avulla kadotetaan ja aivojen syväalueet ovat aktivaatiotilassa ilman ulkoisia seurausvaikutuksia. Koska niiden ei anneta purkaantua toimintana elimistöstä ulos, vaikutukset jäävät elimistön sisäisiksi. Ne jäävät sisäisiksi siksi, että aivojen ylimmät kerrokset, kuorikerrokset on tahdolla minimoitu. Ulkoisesti se on havaittavissa rukoilijan rauhallisuutena, liikkumattomuutena ja hartautena.
Tajunnan syvistä osista säädeltyvät elimistön sympaattiset tietävään tajuntaan tulemattomat toiminnot, kuten verenkierto, sydämen lyöntitiheys, hengitys ja aineenvaihdunta. Kun tajunnan syvät osat ovat voimakkaassa käymistilassa, myös nämä toiminnot sen seurauksena voimistuvat.
Tajunnan tilamuutos keskittyneessä rukouksessa saa aikaan elimistömuutoksina lämmön ( lämpötila kohoaa aineenvaihdunnan voimistuessa) ja rukouksen siirtyminen ”sydämeen” ( sydänlihaksen toiminta, verenkierto voimistuu). ”
Kyse ei ole siis ajattelutoiminnasta, siis voimistunut tajunnantila ei tunnu päässä, aivojen otsalohkossa, vaan sydämessä. Kyse ei ole myöskään kuorikerroksen säätelemästä prosessista, vaan tajunnan syväalueiden toiminnasta, niin vaikutus tuntuu syväalueilta ohjautuvissa (sympaattisissa) toiminnoissa.
Koska syvien osien tajunnan tuotos on vapaa aistihavainnollisen maailman aika-paikka –ulottuvuudesta, se voidaan mitata mielen tasolla (rukoiltaessa sydämessä) ja kokea yhteytenä aistimaailmaan kuulumattoman kanssa.
Jeesuksen rukous on kolmiyhteinen rukous
Simon Barington-Ward kirjoittaa, että henki rukoilee meissä Jeesuksen rukousta. Kun yhdymme noihin Jeesuksen rukouksena toistettuihin sanoihin, tulemme tietoisiksi siitä, että rukouksen liike on olemassa jo ennen kuin me tulemme mukaan ja jatkuu sen jälkeen kun me lakkaamme rukoilemasta sitä.
Jeesuksen rukous on kuin astuisi ajan virtaan, kuin astuisi hengelliseen virtaan , joka on aina ollut ja on aina oleva. Hengelliseen virtaan, joka kannattelee meitä kuin vene virrassa.
Simon kirjoittaa, että Paavali opettaa, ettei kukaan voi sanoa, että ” Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta ( 1 Kor. 12:3). Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, ”huokailee meissä” auttaen meitä huutamaan: ”Armahda meitä” ja vie meidät Pojan luokse ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika…”. Jumalan poika on samaa kuin sanoisimme Jumalan rakkaus. Kun rukoillaan Poikaa ”Hengessä”, niin meitä vedetään myös Isän yhteyteen.
Psykoterapia ja hengellisyys
Kenneth I Pargament on koettanut yhdistää käytännön psykologin, tutkijan ja teoreetikon työssään hengellisyyden ja elämässä selviytymisen. Hän on kirjoittanut tutkimuksistaan kirjan The Psychology of Religion and Coping: Theory, Research, Practice, 1997 ( ”Uskonnon ja selviytymisen psykologia – teoria, tutkimus ja käytäntö”). Ja koska ajatukset vielä vaativat uutta vastausta, niin ajatuksistaan kirjan hengellisesti integroitu psykoterapia ( Spiritually Integrated Psychotherapy – Understanding and Addressing the Sacred, 2011).
Kenneth kirjoittaa (2011), että on tavallista nykypäivän psykologiassa, että tiede ja käytäntö ovat jakautuneet eri leireihin. Hänen mielestä biopsykososiaalinen malli kaipaa vielä isompaa yhtenäisteoriaa: biopsykososiospirituaalista mallia.
Kennethin mielestä hengellisyyttä ei ”selittää pois” eli palauttaa ”perustavaalaatuisimpiin” psykologisiin, sosiaalisiin ja fyysisiin prosesseihin. Hänen mielestään hengellisyys on legitiimi inhimillisen kokemuksen ulottuvuus. Hän ei idealisoi hengellisyyttä, koska se voi olla sekä osa ratkaisua että osa ongelmaa. Silti hengellisyys on oma alueensa, ei osa neurobiologiaa, psykologiaa, sosiologiaa eikä fysiikkaa.
Hengellisyys on mukana erityisesti elämässämme kriiseissä, suurissa muutosvaiheissa, elämän siirtymäriiteissä ja ihan tavallisessa arjessa.
Suomessakin on luvallista taas olla psykoterapeutti, jolla on hengellinen vakaumus. Tässä välillä oli aika, jolloin hengellisyyttä pidettiin jotenkin ”heikompana astiana” psykoterapian kentällä.
Jeesuksen rukouksen yhteyttä antava voima yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa
Simon Barington-Ward kirjoittaa, armon tasapainosta, että ” ei kuolema, eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Simon kirjoittaa, että hän alkoi yhä enemmän ymmärtää Jeesuksen rukousta rukoillessaan, että hän alkoi lähestyä paavalilaista ”tasapainoa”. Hän alkoi tajuta, että Kristuksessa tapahtuva rukoileminen on aina palvontaa, iloa, kiitosta ja hartautta. Ennen kaikkea se on tuntoa siitä, että minua rakastetaan.
Ihmisten peruspelko on se, että rakastavatko ihmiset minua, jos he tietäisivät oikeasti, kuka minä olen. Mitä enemmän on tehnyt vääriä asioita, sitä vaikeampi tuo kysymys on esittää niillä ihmisillä, joilla vielä omatunto toimii. Syntisenä lymyilee ja menee piiloon – odotetun rangaistuksen pelossa.
Simon kirjoittaa, että kun tulemme tietoisiksi siitä, että meitä rakastetaan ja meidät hyväksytään, niin kykenemme iloitsemaan muiden mukana. Kuinka paljon aikaa ja resursseja ihmiset kuluttavatkaan itseään ehostaessaan, ihmissuhteita etsiessään ja tai vaikkapa psykoterapiassa saadakseen itselleen tunteen, että on rakastettu omana itsenään.
Kukin meistä on nähnyt pienen lapsen ilon siitä, että häntä rakastetaan - erityisesti jouluna. En tarkoita nyt lahjojen saamisen iloa, vaan sitä iloa ja kiitollisuutta, jota vanhempaansa halaava pieni lapsi ilmaisee. Tulkaa lasten kaltaiseksi, sillä he pääsevät Jumalten valtakuntaan, meitä kehotetaan.
Simon kirjoittaa, että rukoileminen on olennaisesti pääsemistä siihen tietoon, että Jumalan rakkaus kannattelee meitä. Rukoileminen on astumista rakastettuna olemiseen. Silloinkin kun olemme likaisia, särkyneitä, kolhiintuneita ja ehkä tunnemme itsemme arvottomaksi, meidät temmataan rukoillessa suunnattoman hyväksymisen syliin.
Simon kirjoittaa, että rukouksen alku ja loppu on tämän kannattelevan rakkauden valtaan joutuminen. Kun viivymme tässä rakkaudessa ja lepäämme siinä, huomaamme iloitsevamme ja kiittävämme. Olemme kaikki epäpyhiä, epäpuhtaita ja keskeneräisiä, mutta kun kutsumme avuksemme Jeesuksen nimeä, meidän on suostuttava siihen, että se kyllä- sana jonka Jumala sanoo meille Jeesuksessa, voittaa kaikki kielteiset tunteemme ja on perustuva vakuutus sille, että meidät hyväksytään. Tunne Jumalan läsnäolosta Kristuksessa voi antaa meille juuri tämän, voimakkaan halun tulla siksi mitä me todella olemme. Jeesuksen rukousta rukoilemalla.
Tyhjän hokeminen, jota Jeesus koettaa välttämään, tarkoittaa sanojen latelemista peräkkäin. Jeesuksen rukous on jatkuvaa sydämen katumusta ja aitoa nöyrtymistä.
Jeesuksen rukous on ihmistä muuttava mielentila
Simon kirjoittaa, että Jeesuksen rukous on tapa, jolla päästään hengelliseen tilaan, jossa yhdistytään Pyhän Hengen avulla henkenä elävään Kristukseen, elämään jota eletään Jumalassa. Sydämen, ei pään, rukouksella katumuksessa ja anteeksiannossa pääsemme yhteyteen ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen kanssa.
Sydämen rukouksella koko olemuksemme, ruumiimme ja sielumme muuttuvat, kunnes ruumis ja sielu saavat lunastuksen ja yhdistyvät Jumalaan. Jatkuva kokemus, ei vain joulukirkon tunnelma, Jumalan läsnäolosta muuttaa lopulta ihmisen mielen. Meidät päästetään todelliseen näkemiseen, vasta kun lakkaamme näkemästä, kun ”mieli on sydämeen laskeutuneena” Jeesuksessa. Tämä on Jeesuksen rukouksen näkemys todellisuudesta.
Simon kirjoittaa, että rukoilija yhä uudestaan kääntyy Kristuksen puoleen päästäkseen eroon elämisen intohimoista. Rukoilijan on annettava Jeesuksen olla Pyhän Hengen kautta läsnä rukoilijan kanssa, mikä tyynnyttää intohimot ja muuttaa ne hyvän puolesta toimiviksi energioiksi.
Jeesuksen rukouksen kautta kasvaminen Pyhän Hengen kautta Kristuksessa koettavaan läsnäoloon tekee mahdolliseksi sen, että meidän pimeä, varjoinen puolemme voi tulla vedetyksi valoon.
Jeesuksen rukous on sekä palvontaa, ylistystä, iloa että täydellistä tunnustautumista, antautumista ja eheyden kaipuuta. Alkuosa edellä mainittua ja jälkimmäinen osa viimeksi mainittua.
1300-luvulla Jeesuksen rukous sai muodon: ” Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.” 1300-luvulla alettiin myös rukoukseen liittää oikeaa hengitystekniikkaa: rukouksen alkuosa luettiin sisäänhengitettäessä ja loppuosa uloshengitettäessä. Sisään hengitys aktivoi sympaattista hermostoa ja uloshengitys parasympaattista hermostoa.
Jeesuksen rukouksen alkuosa ( ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika”) on Jeesuksen kutsumista ja loppuosa ( ”armahda minua syntistä”)huokausta, surua ja kaipausta siihen, että Jumala Kristuksessa kietoisi meidät armoonsa ja laupeuteensa sekä karkottaisi vanhan uuden tieltä.
Simon kertoo, että hän antaa heti rukoilemisen alussa hengen virran kantaa itseään. Samalla pyrkien sydämessään ja mielessään kääntymään Jumalan puoleen. Rukoilemisessa on painotus saada ”mieli laskeutumaan sydämeen”.
”Sydän” tarkoittaa olemuksen todellista keskusta, sitä paikkaa, josta syvimmät tunteet nousevat. Sitä paikkaa, josta saa aidoimman motivaation kaikkeen, mitä pyrkii tekemään. Paikkaa jossa spontaanisti tietää, mikä panee liikkeelle tällä hetkellä.
”Mieli” on sielullista toiminta, se on rukouksen sanojen lausumista. Se on sitä, että kääntyy Pyhän Hengen kautta ajattelemaan, miten Jumala on Jeesuksen persoonassa läsnä minussa ja ympärilläni.
Jeesuksen rukous on kotiin palaamista
Jeesuksen rukous ei ole jatkuvaa kieriskelemistä omissa synneissä. Se on avunhuutoa ja kaipausta, että Jeesus Kristus sulkisi suureen rakkauteensa. Jeesuksen läsnäolon muistaminen on alusta lähtien ollut valoa ja rauhaa.
”Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran” ( Joh. 20:19-20).
Yllä oleva on Jeesuksen rukouksen ja uskomme perustodellisuus, Simon kirjoittaa. Hän kirjoittaa, että aluksi palaamme hengelliseen kotiimme hänen luokseen. Jeesuksen läsnäolossa saamme olla iloisia, kiittää, täyttyä onnella ja osallisuudella kaikkeen hyvään.
Jeesuksen rukous on tervetulotoivotus valoon ja iloon, kotiin. Tuntoa siitä, että minua rakastetaan, että minut hyväksytään ja vedetään läheiseen persoonalliseen suhteeseen. Jeesuksen nimen kutsumisella vedetään itseä takaisin hänen läsnäoloonsa. Se on Jumalan läsnäolon todellisuuden hengellisyyttä ja olemista hänen läsnäolossaan – rentoutuneena ja valppaana. Rukoilemista jatkaessa on mahdollista, että mahdollista, että tuo Jumalan läsnäolo on koko ajan mukana. Jumalan rakkaus kannattelee meitä. Ja kaikkia niitä, joiden puolesta rukoilemme.
Useimmille käy rukouselämän kehittyessä niin, että alkaa kaivata sisäisen olemuksensa muuttumista. Ja alkaa haluta olla hyvin erilainen voidakseen olla vielä enemmän oma itsensä ja löytääkseen todellisen yhteyden Jumalaan.
Jeesuksen rukouksessa kylläkin riittää, että kun rukousta toistetaan Jeesuksen läsnäolon rakkaudessa, vain ”tahtoen sitä että tahtoo” rakastaa. Jeesuksen rukous on osallistumista kaiken läpi virtaavaan lunastavan rakkauden liikkeeseen, universaalisen evankeliumin sydämeen.
Jeesuksen rukous tarkoittaa sitoutumista rukoukseen
Valamon luostarin Jeesuksen rukous –kirjassa kirjoitetaan, että ” on mahdotonta puhdistaa sydämemme himokkaista ajatuksista ja karkottaa siitä näkymättömät viholliset, ellemme lakkaamatta huuda Jeesusta Kristusta avuksi”.
Ja kirja jatkaa myöhemmin: ” Joka yrittää harjoittaa Jeesuksen rukousta, mutta ei lakkaa tyydyttämästä himojaan, voi saattaa mielensä häiriötilaan.”
” Myös kielen synnit, joita tavallisesti vähätellään, kuten suulaus, pilkka, panettelu ja varsinkin toisten tuomitseminen vievät rukoilijalta rukouksen hengen, ja vain vilpitön katumus voi sen palauttaa.”
Hariton on muistiin kirjoittanut, että jokaisen lankeemuksen jälkeen on noustava ja opittava kokemuksesta tietämään, että lankeemukset tulevat silloin, kun ihminen alkaa luottaa omiin voimiinsa ja saavutuksiinsa. Pahojen henkien herättämät ajatukset ruokkivat ylpeätä itsetyytyväisyyttämme, panevat ajatukset harhailemaan ja saavat meidät kuvittelemaan, että pääsemme osalliseksi jostain salatusta tiedosta tai ilmestyksistä. Tätä sitten seuraavat jo avoimesti saastaiset ja pyhyyttä rienaavat mielteet saaden aikaan rukouksen täydellisen ehtymisen. Näin hedelmistä voidaan oppia tuntemaan, mistä mitkäkin ajatukset ovat peräisin.
Psykoterapiahuone pyhänä tilana
Kenneth I Pargament päättää kirjansa ( Spiritually Integrated Psychotherapy – Understanding and Addressing the Sacred, 2011) : hengellisyys tarjoaa myös eri näkökulman nähdä psykoterapia. Pyhän näkökulmasta terapiahuone on enemmän kuin huone, siitä tulee pyhä tila. Psykoterapeutti ei ole vain työ, vaan myös kutsumus.
Potilaan ja psykoterapeutin välinen suhde ei ole vain hoitosuhde, vaan myös suhde johon sisältyy pyhää voimaa. Psykoterapian toiminnot toimivat, kuten muutkin pyhät esineet, luoden pyhiä tunteita: kunnioitusta, kiitollisuutta, nöyryyttä ja tervettä pelkoa.
Kennethin mukaan, jos näiden pyhien tunteiden kanssa voi tehdä työtään psykoterapeuttina, niin niistä voi olla apua työssään jaksamiseen.
Noita samoja pyhiä tunteita, joita Jeesus-lapsen syntymäpäivä yli 2000 vuotta sitten, ihmisissä herää yhä. Etenkin jouluaattona, mutta Jeesuksen rukouksen myötä vaikkapa vuoden jokaisena päivänä.
24.12.2014 Lappeenrannassa