Jenkkifutiksen tähtipelaaja lyö vaimonsa tajuttomaksi hissin videossa
Jenkkifutiksen tähtipelaaja lyö vaimonsa tajuttomaksi hissin videossa
CNN:n suorassa lähetyksessä puidaan jenkkifutaaja Pat Ricen perheväkivaltatapausta. Hissiin mennessä pariskunnan nähdään riitelevän ja hississä Rice lyö vaimonsa tajuttomaksi ja raahaa hänet hissin ulkopuolelle, jossa vaimo on edelleen tajuttomana. Alle 30-vuotiaan tähden kohtaloa puidaan suorassa uutislähetyksessä. Videon julkaisemiseen on kulunut useita kuukausia, asiaa on yritetty painaa villasella ja rahalla. Kyseinen mies ei ole saanut mitään tuomiota asiasta. CNN:n kaksi miestä ja kaksi naista ovat tilanteesta raivoissaan ja kysyvät miksi tällainen on mahdollista.
Laki on sama kaikille, mutta tuomiot vain vaihtelevat, kuten sanonta kuuluu. Jenkkifutistähti pahoittelee että ” I failed but I am not failure”. Kyseinen herra on maksanut itsensä ulos tapauksesta. Vaimo on pahoillaan aiheuttamastaan asiasta. NFL:n taholta odotetaan, miten valtakunnan kuuluisuutta saanutta vaimonsahakkaajaa kohdellaan jatkossa.
Toimittajat arvuuttelevat miehen kohtaloa: menee julkisesti vihanhallintakurssille ja palaa pelaamaan. Ei saa mitään rangaistusta. Yksi toimittaja muistuttaa, että kannabiksen polttamisesta sai vuoden pelikiellon osavaltioissa, joissa se oli sallittua. Voi olla, että FNL julkaisisi virtsatulokset, niin siellä voisi olla muutakin kuin kannabista – tuskin noita miesten lihaksia on pelkällä kaurapuuron syönnillä saatu. Useimmat ovat sitä mieltä, ettei asiasta mitään seuraa.
Entä jos kyseessä olisi ollut poliitikko, joka on helpompi korvata, kuin todellinen jenkkifutiksen taitaja. Poliitikolle löytyy helposti korvaaja, vaikkapa omasta puolueesta, joka on valmis puukottamaan selkään puoluetoveriaan päästäkseen eteenpäin ”urallaan”. Mutta jenkkifutiksen tähtipelaajaa ei niin vain revitä jostain Harlemin kujilta, häntä ei noin vain korvata.
Parisuhdetutkimuksista tiedetään, että jos pulssi nousee riidellessä yli sadan, niin ei enää kuule, mitä kumppani sanoo. Silloin pitäisi pyytää rauhoittumistaukoa ( joka on jopa 30 minuuttia), jos on niin kuumakalle, jolla ei yllykkeiden estäminen toimi. Yleensä kyseessä on otsalohkon toiminta, jos kykenee yllykkeitään estämään. Vaimonsa hakkaajat yleensä toistavat väkivaltaista käyttäytymistään, mikäli eivät hae itselleen apua. Naiset saattavat vaihtua, hakkaaminen ei vaihdu.
Ricen vaimolle on toivottavasti tehty aivojen MRI, koska vaimo on videolla yhdestä kasvoihin tulleesta lyönnistä heti tajuttomana. Tuosta kaatumisesta on helposti ja mitä todennäköisimmin seurauksena ainakin diffuuseja aksonivaurioita ( DAI), jotka heikentävät aivojen kykyä toimia. Kallonluut ovat juomalasin paksuisia ja menevät helposti rikki, pelkästään kaatuminen päälleen saa aikaiseksi voimia, jotka voivat aiheuttaa päänvammoja, puhumattakaan suorasta lyönnistä kasvoihin, jolloin aivot kallonluiden sisällä ”hölskyvät” puolelta toiselle ja saavat aikaiseksi huonosti parantuvia vaivoja ja oireita otsalohkon ja ohimolohkon alueelle.
En ymmärrä, miksi näitä tyttökavereidensa ja vaimojensa pieksäjiä pitäisi edes suojella. Eräs toimittajista sanookin, ettei se ole vaimon asia nostaa syytettä – tuosta täytyy automaattisesti yleisen syyttäjän nostaa syyte. Sitä ei edes vaimolta kysytä, että haluaako hän painaa asian villasella, vaikka vaimo olisikin osasyyllinen tapahtuneeseen. Ennen kysyttiin ja nämä vaimonsahakkaajat hallitsivat pelolla kumppaneitaan. Niin tapahtuu varmaan vieläkin.
Suomessakin vaimonhakkaaminen on yleisen syyttäjän asia. Millaisiahan tuomioita meikäläiset vaimonhakkaajat saavat? Väkivaltarikoksista saa, en kyllä ymmärrä miksi, yleensä paljon vähemmän tuomion kuin esimerkiksi omaisuuteen kohdistuvista rikoksista. Viiden euron varkaudesta saa isomman tuomion, kun siitä että lyö jonkun tajuttomaksi nakkikioskilla. Tajutonta menoa!
Lähes 13 vuotta sitten tapahtui jotain maailmaa suuresti kauhistuttavaa. Olin juna-asemalla Lahdessa palaamassa töistä kotiin, kun R-kioskin tuttu myyjä sanoi, että Amerikassa on tapahtunut jotain kauheaa. Pienestä televisiosta näkyi kuinka lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin New Yorkissa. Tv-kuvista näkyi, kuinka ihmiset hyppäsivät pois palavasta rakennuksesta – satojen metrien korkeudesta. Lentokoneissa käytettävän polttoaineen palaessa syntyy lähes tuhansien asteiden lämpötila – siinä lämmössä ruumiista ei jää mitään jäljelle. Se elävältä tehty polttohautaus. Siksi kaikkia ruumiita ei löydetty WTC-tornien tuhossa, he käytännössä sulivat savuna ilmaan.
Ground zero, eli tuo kaksoistornien paikka, on rakennettu uudestaan. Molempien rakennusten perustusten kohdalla on todella hienot vesiputoukset. Vesiputouksia kiertää kehänä laattoja, joissa on kaikkien 2001 ja 1993 ( jolloin rakennukseen iskettiin ensi kerran) kuolleiden nimet.
Minä en voi estää kyyneliä tulemasta poskille, enkä voi estää liikutustani, kun katselen ympärilleni ja ajattelen, mitä kaikkea tällä paikalla on tapahtunut kolmetoista vuotta sitten.
Rouva haluaa löytää sen toivon puun, joka selvisi iskusta ja Sandy-myrskystä. Istumme vähän aikaa katsoen ympärillemme – sanomatta sanaakaan. Yhtään ihmistä, joka avoimesti julistaisi islamilaisuutta ei näy paikalla olevan. Heidän voi olla vaikea tullakin paikalle. Se on sama kuin saksalaisena kävelisi Auschwitzissä. Pelkällä olemassaolollaan olisi jo syyllinen.
Syntynyt syylliseksi – kirjassa kerrotaan, miten natsijohtajien lapset suhtautuivat vanhempiensa rikoksiin. Kaikenlaisia tapoja oli – kieltäminen ettei se pidä paikkaansa, isä oli aina sitä ja sitä. Tai täydellinen irtiotto, ei halunnut mitään kontaktia vanhempiinsa – osa muutti jopa nimensäkin toiseksi, jotta välimatka olisi mahdollisimman selvä. En tiedä, onko samanlaista kirjaa julkaistu syyskuun yhdennentoistapäivän tekijöiden jälkeläisistä. Vanharaamatullisesti heidät varmaan tuhottaisiin viimeiseen vesaan saakka. Tästä vihasta maailman diktaattorit ja itsevaltiaat saavat valtansa, niin kuin Hector laulaa Palkkasotilaassa vuosikymmeniä sitten.
Syyskuun yhdennentoistapäivän museo olisi auki. En voi mennä sinne tällä kerralla, eikä vaimokaan. Auschwitzissä ja Birkenaussa käydessäni en voinut kuin itkeä koko museokierroksen ajan. Muistan vieläkin pikkulasten kengät ja mielikuvani siitä, kuinka heidät poltetaan. Sama olisi täällä edessä. Järjetön väkivalta saa minut pohjattoman surulliseksi ja lohduttomaksi – ei vihaiseksi. Pohjattoman surulliseksi, jossa on vaikea uskoa hyvään, joka on ainut mahdollisuus selvitä tuossa tilanteessa. Hyvä ei koskaan hylkää, paha hylkää lopulta aina.
Itä-Ukrainan rosvoruhtinaitten alaisten alasampuma Malesian Airlinesin kone sai minut raivoihini, koska tapahtuma oli ehkä läheisempää laatua. Kolme viikkoa aikaisemmin tuon saman lentoyhtiön koneella lensimme - minä, vaimoni ja nuorin lapseni - saman paikan yli kaksi kertaa viikon sisällä. Paluumatkalla kun katsoin matkan edistymistä tuolin selkänojan videolta, niin Ukrainan yläpuolella ajattelin, että tuolla alapuolella soditaan. Vain 10 000 metriä alapuolellamme. Satoja ihmisiä kuoli, miksi että venäläisten tutkajärjestelmää ei osannut tai halunnut tulkita itä-Ukrainan kapinalliset. Tavallinen lentokone antaa kyseiseen järjestelmään eri signaalin kuin sotilaskone. Vain vainoharhainen mieli voi miettiä, että siviilikoneessa kuljetaan aseita. Kapinallisjohtaja julisti Twitterissä alasampumisen hurmassa, että ammuimme alas Ukrainan armeijan kuljetuskoneen. Satojen hollantilaisten jälkeläiset eivät olisi voineet kohdata järjetöntä tilannetta hienommin.
Mitä jos kone olisi ollut täynnä kiinalaisia, amerikkalaisia tai venäläisiä?
1999 amerikkalainen Institute of Medicine (IOM) julkaisi raportin To Err is Human, jossa kerrottiin, että amerikkalaisissa sairaaloissa kuolee vuodessa noin 100 000 ihmistä lääketieteellisiin virheisiin, jotka on estettävissä. Se tekee täysiä Boeing 737- koneita vuodessa alas 715 kappaletta. 2009 tehty raportti kertoo, että todellinen luku on 200 000 vuodessa, siis 1500 täyttä lentokoneellista putoaa joka vuosi alas lääketieteellisten virheiden vuoksi – siis neljä konetta päivässä.
Kaikki on siis suhteellista – lukujen valossa. Kuinka vihaiseksi tuo luku tekee ihmiset? Suomesta ei ole käsittääkseni julkaistu lukuja, jotka kertoisivat, kuinka paljon kuolee sairaalainfektioihin, vääriin lääkemääräyksiin tai väärien lääkkeiden antamisiin. IOM:n raportti pudotti sädekehän amerikkalaisen lääketieteen ympäriltä.
Amerikassa on ehdottomasti maailman parhaita lääketieteen yksiköitä, mutta kokonaisuutena hoidon taso ei pärjää edes monille Euroopan maille. Se sama eriarvoisuus, joka koskee tuomioiden täytäntöönpanoa Amerikassa, koskee myös terveydenhoitoa. Jälkimmäistä ehkä vieläkin räikeämmin.
Käytyämme vaateostoksissa Manhattanin eteläkärjen, ennen niin halvassa tavaratalossa, yritimme ottaa metron hotellillemme. Istuimme metrovaunussa, kunnes tuli kuulutus, että radan varrelle on kuollut mies, eikä ole tietoa, koska metro lähtee liikkeelle.
Nousimme metrosta, joka oli tukalan kuuma, maanpinnalle, jossa tuuli voimistui. Kävelimme hotellille saakka ja lepäsimme vähän aikaa hotellilla ennen kuin suuntasimme kohti Columbus Circleä ja Keskuspuistoa. Keskuspuistoon otimme mukaan peitteen, jonka olimme sitä varten tuoneet Suomesta. Oleilimme puistossa, kuten monet muutkin, ja vietimme kiireetöntä iltapäivää. Tuuli puhalsi lopulta niin kovaa, että päätimme lopulta mennä Columbus Circlen aseman vieressä olevaan kauppaan, josta löytyy mitä tahansa syötävää.
Jopa televisiossa heikkoa ravintolajohtajista kuntoon laittanut Gordon Ramsay olisi tähän kauppaan tyytyväinen, koska sieltä saa hyvät ja tuoreet ainekset kaikkeen ruuanlaittoon. Tosin Keskuspuiston ympärillä olevalla väellä on rahaa ostaa mitä haluavat. Kauppa ei tosin ole edes kallis, mikäli sitä katsoo suomalaisen markettiostosten näkökulmasta.
Gordon Ramsay Kuppilat kuntoon- ohjelmassaan ehdotti, ensimmäistä kertaa, jonka minä näen, kahden kokin erottamista. Pääkokki on aivan ihmeellisen ylimielinen, eikä suostu näkemään, kuinka surkeaa hänen toimintansa on. Meidän sairaalamaailmassa työntekijän, joka on yhtä surkea tekemisessään kuin mitä tuo pääkokki rapistuvassa ravintolassa, menisi irtisanomiseen varmaan viisi vuotta kaikkine siihen kuuluvine istuntoineen. Ja sittenkin varmaan vakuutena olisi vielä viiden vuoden irtisanomissuoja, koska Imatra yllättäen liittyisi Eksoteen. Ohjelmassa Ramsay sanoo lapasmaiselle johtajalle, että nyt menet ja sanot irti molemmat kokit – minkä paikan johtaja tekee.
-Huomenna teidän ei enää tarvitse tulla, olette irtisanotut, kertoo paikan omistaja, johon Ramsay on saanut johtajuutta sen verran, että uskaltaa sanoa noin.
Aikaisemmin kyseinen johtaja meni itse siivoamaan sotkut keittiöstä, kun alaiset eivät suostuneet hänen kauniista pyynnöstä huolimatta. Jos Ramsayn sarjassa on nähty mihin heikko johtaminen johtaa, niin siellä on myös nähty, mitä työyhteisön kannalta tarkoittaa jos persoonallisuushäiriöinen tai kyvytön – joskus jopa molempia – henkilö on avainpaikalla työyhteisössä. Työyhteisö ei pääse eteenpäin, mihin ei auta hampaaton ja ympäripyöreä keskustelu johtamisesta, työpaikan ilmapiirin viihtyisyydestä ja siitä mikä melkein aina tuosta keskustelusta puuttuu – alaistaidoista.
Toisaalta on todettava se, että mikäli työpaikoilla ei ole alaisia, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, niin edessämme olisi vieläkin suurempi katastrofi, mikä nyt heikosta johtamisesta seuraa. Työpaikkojen puurtajat, jotka eivät yleensä ääntään korota, eivätkä nouse esille työpaikkakokouksissa, pitävät huolen siitä, että kaikki vaikeimmatkin asiat tulevat hoidetuksi, silloinkin kun johtajat eivät tiedä, mitä tekisivät niin nämä työntekijät tietävät Heitä on meidän kiittäminen, että eri asiat eri paikoissa yleensä sujuvat niin kuin sujuvat.
Kun kävimme aamupalalla ja tilasin aamupalaani, niin tuollainen yksi todellinen työnsankari pyysi anteeksi, ettei tilaamani annoksen yhtä ainesosaa ollut. Sanoin hänelle, ettei se mitään, laita mitä haluat tilalle. Hän laittoi ja aamupalani oli todella hyvää.
Väitöskirjaani varten lueskelen kirjaa, joka kertoo Toyotalta lähtöisin olevasta Toyota Production System´stä (TPS) . Kirjoittaja muuttaa kirjainakronyymin TPS Toyotasta ”Thinking People System” :ksi eli ajattelevien ihmisten järjestelmäksi. Eli niin että kaikki työpaikalla ajattelevat ja saavat ottaa vastuun ajattelusta, ei vain pomot, jotka ovat ehkä vieraantuneet arkityöstä niin, ettei tiedä, mihin päätöksensä perustavat, mistä tietenkin seuraa huonoja päätöksiä. Kirjan kirjoittajan mukaan useimmilla johtajilla ei ole edes käytössään perusdataa, johon päätöksensä, saati työpaikan kehittämisensä perustaisivat.
Suomessa sosiaali- ja terveydenhoitoon menee 60 % verovaroista, eikä käytössä ole ykisnkertaisintakaan kustannuslaskentaa, joka kertoisi mihin raha menee. Johda siinä sitten. Tai oikeastaan sitten johdetaan – tunteilla ja affekteilla. Loukkaannutaan jos tekemääsi työtä arvostellaan. Ja loukkaantumisella pysäytetään koko organisaation kehittäminen, mihin meillä ihme kyllä on varaa tilanteessa, jossa Suomen valtion velka on viimeisen viiden aikana suorastaan karannut käsistä.
Gemba on japania ja tarkoittaa paikkaa, missä arvo potilaalle, asiakkaalle tai vaikkapa osakkeenomistajalle tehdään. Etulinjaa tai lattiatasoa, jossa koko prosessin kannalta tärkein hetki on. Jos prosessi ei ala oikein ja kunnolla, niin menee suunnaton määrä resursseja, energiaa ja ihmisten kärsivällisyyttä hukkaan, kun sitä yritetään myöhemmin oikoa. Johtaja joka ei tiedä, mitä etulinjassa tehdään, ei voi tehdä hyviä päätöksiä. Pidän Pomo piilossa – ohjelmasta, koska siinä usein amerikkalaiset johtajat avokätisesti auttavat etulinjan työntekijöitään.
Meillä työpaikalla ei hyvin työtään tekevän työntekijän palkkaa voi nostaa edes viittä euroa ilman mieletöntä työpaikkakuviokelluntaa, jota kutsutaan työnvaativuuden arvioinniksi (TVA). TVA:n arvioinnin suorittaa tietty henkilöstöpuolen toimikunta, joka ei varmasti tunne, mitä etulinjassa tehdään tai mitä työltä vaaditaan. Silti he tekevät päätökset siitä, kenen työtä on syytä palkita ja kenen ei. Tämä kaikki siksi, että ”kaikkia kohdeltaisiin tasapuolisesti”. DDR:läisessä päiväkodissa kaikki koetettiin laittaa tasan ja seuraukset tunnetaan.
Toisaalta on aika mielenkiintoista, minkälaisia dynaamisia vaikutuksia työpaikalla saa aikaiseksi, jos jonkun työntekijän palkkaa nostetaan viidellä eurolla. Kateuden ja muiden tunteiden voima on uskomaton – viisi euroa enemmän palkkaa voi saada työpaikan aivan sekaisin tuosta kateudesta ja epäoikeudenmukaiseksi koetusta suosimisesta. Sitä pahemmin sekaisin, mitä vähemmän johtamista työpaikalla on. Minä koetan hokea omalle väelleni, että kun mielessä tai työpaikan ilmapiirissä mylvii, niin keskity siihen ainoaan asiaan, jolla on merkitystä. Keskity perustehtävääsi, tuottamaan arvoa potilaalle! Se auttaa kaikissa maailman tilanteissa, perusasioihin keskittyminen, vaikka potilaat, koko meidän järjestelmä ja suomalainen yhteiskunta käyttäytyisivät hullusti.
Syöminen on arjen keskeisimpiä perusasioita. Ostimme tuosta parhaasta ruokakaupasta, missä olen koskaan ollut - sushia, hedelmiä, salaattia, jogurttia ja kyllä belgialaista olutta. En ollut ennen edes huomannut, että esimerkiksi Duvalia saa 0.75 litran pullossa. Miksi meidän Alkosta ei saa Duvalia ja muita belgialaisia oluita noissa suurissa pulloissa. Chimay ja muut merkit olivat siinä edessäni ruokakaupassa – maassa ja kaupungissa, joka on tunnettu väkivaltaisuudestaan. Kaupan jonot ovat valtavat, mutta maksaminen sujuu jouheasti systeemin, joka laittaa ihmiset moneen jonoon ja kukin saa kassan jononsa perusteella. Ei etuilua, eikä venäläisten jonon varaamista, kuten meikäläisissä supermarketeissa tapahtuu.
Päätämme, ettemme tänään etsi ruokapaikkaa, vaan syömme hotellihuoneessamme televisiota katselleen. Lähes sata kanavaa voi surfailla – on englanninkielistä, espanjankielistä ja muita valtakieliä. Yhdeksän kymmenestä todennäköisyydellä osuu mainosten kohdalle kanavaa vaihtaessaan. Mainosteollisuuden täytyy voida hyvin.
Televisiota osuu näkyviin Risperdal-mainos, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä tiettyyn organisaation ja tiettyyn numeroon, koska ”sinulla on mahdollisuus saada rahallista korvausta”, jos sinulla on todettu Risperdalin kanssa gynekomastiaa eli miehelle kasvanut lääkkeen käytöstä rinnat.
Rinnat, jotka ovat evoluutiossa suurentuneet hikirauhaset, kasvavat aina, jos lihoo. Jokainen nainen tietää sen. Tosin eilen vaateostoksilla rouvani kanssa opin, että kaikki mikä näkyy, ei ole totta. Rintaliivien toppauksissa on jos jonkinlaista kikkaa. Yhdessä rintaliivimainoksessa luvataan palauttaa tytöt takaisin tytöiksi – toppauksia ei enää ole ja rinnat ovat senkokoiset kuin ne oikeasti ovat.
Voi vain kuvitella, mitä kyseisen Risperdal-vastaorganisaation kutsu tarkoittaa, sillä on aivan tavallista, että epäluuloisuuteen taipuvaiset ihmiset rustaavat jos jonkinlaista valitusta ja muistutusta vaikka minne. Kalevalaisen runonlaulajan mukaan Tumma ”näki kauhut kaikkialla”. Risperdal saattaisi noita epäluuloisia ihmisiä oikeasti auttaa, mutta näyttävän televisiomainonnan jälkeen jo valmiiksi epäluuloiselle ihmiselle voi olla vaikeaa saada suostutelluksi ottamaan lääkityksensä, jota hän ehdottomasti tarvitsisi.
Heikoin lopulta jää heikoimmalle noiden Risperdal-mainosten jälkeen. Voin helposti kuvitella, että kyseinen Risperdalin vastustaja organisaatio on tämän gynekomastiaa sairastavan tukena niin kauan kuin saa rahat lääkeyhtiöltä. Tuskin he jäävät enää sen jälkeen huolehtimaan ihmisestä, joka on ehkä saattanut saada kyseisen yhtiön huomiota siihen saakka kun on saanut rahansa.
Voin kuvitella helposti loppunäytöksen, jossa jo melkein valmiiksi sekava ihminen on rahatukko kädessään keskellä New Yorkia, jossa ensimmäinen henkilö, joka huomaa hänen olevan noin sekavassa tilassa, varastaa hänen Risperdal-valituksella saadut rahansa. Vailla todellisuudentajua oleva asunnoton ja rahaton ihminen vaeltaa noiden ihmisten joukossa, jotka haisevat kuselle ja paskalle. Omissa näkyjen täyttämissä maailmoissa, johon sekoittuu osa tuota prosessia, jossa hänestä pidettiin vähän aikaa huolta ja suurempi osa on täysin hänen mielensisäisen hulluutensa tuotetta, sitä mihin hän uskoo enemmän kuin mihinkään muuhun. Hänen hullunmielensä koettaa saada kaikesta selvää, mikä upottaa hänet syvemmin oman harhaiseen maailmaan, jota ei arjen toiminnot jäsennä.
Kun syön aamupalaani, niin ikkunani editse vaeltaa ihmisiä, jotka eivät ole peseytyneet tai hoitaneet itseään pitkään aikaan. Osalle heistä Risperdal voisi merkitä ”hulluudesta heräämistä”, tulemista ulos psykoottisesta maailmastaan, niin että he muistaisivat ketä he ovat ja mistä he ovat sekä ketä heidän omaisensa ovat. He voisivat toipuakin sairaudestaan lääkityksen turvin.
Risperdalin gynekomastia-mainos tulee uudestaan, minä vaihdan kanavaa, sillä toisen kurjuudella rahastaminen tuntuu pahalta, vaikka vastassa olisi ”iso paha lääketeollisuus”. Itse asiassa minua alkaa väsyttää jo aika tavalla, vaikka vasta on alkuilta menossa. Mutta minä nukun silloin kun nukuttaa, uskon kehoani, enkä aio yrittää viikossa kääntää aikatauluani, niin että minulla olisi taas Suomessa suuri työ elää Suomen ajan mukaan. Suolikin herättää minut aivan samaan Suomen aikaan, mihin se on tottunut toimimaan.
Meillä on upea elimistö, jos vain luottaisimme siihen. Se kertoo milloin on nukuttava, syötävä ja rakasteltava.
Rinnoista tuli mieleen vielä, että kun täällä on lähes kolmekymmentä astetta lämmintä ja ihmiset eivät tarvitse paljon vaatteita päälleen, niin Philip Rothilla on kirja nimeltä Rinta. Olen yrittänyt aloittaa lukemaan sitä, mutta ainakin suomeksi juutalaisen Rothin teksti ei jaksa innostaa.
Metrossa New Yorkin tummien naisten kaupungissa kauniita naisia riittää katsottavaksi saakka. Toivottavasti heillä ei ole kotonaan jotain jästipäätä, joka ei osaa olla hakkaamatta tyttöystäväänsä tai vaimoaan. Oikeastaan säälin ja ehkä inhoankin miehiä, joissa ei ole riittävästi miestä olla hakkaamatta naisiaan. Väkivalta on niiden tapa toimia, kenellä ei otsalohkon vintillä riittävästi valot pala. Toimiva otsalohko estää väkivallan, mutta vain toimiva otsalohko. Päänvammat ovat yksi tavallisimpia syitä otsa- ja ohimolohkon toimimattomuuteen – siihen että pystyy estämään yllykkeensä ja muistaa miten aikaisemmin selvisi ilman ongelmia raivostuttavistakin riitatilanteista.
Make love, not war – julistuvat hipit aikanaan. Jos he olisivat jättäneet huumeet pois, kenties he olisivat onnistuneetkin sanomansa levittämisessä.
9.9.2014 New Yorkissa
CNN:n suorassa lähetyksessä puidaan jenkkifutaaja Pat Ricen perheväkivaltatapausta. Hissiin mennessä pariskunnan nähdään riitelevän ja hississä Rice lyö vaimonsa tajuttomaksi ja raahaa hänet hissin ulkopuolelle, jossa vaimo on edelleen tajuttomana. Alle 30-vuotiaan tähden kohtaloa puidaan suorassa uutislähetyksessä. Videon julkaisemiseen on kulunut useita kuukausia, asiaa on yritetty painaa villasella ja rahalla. Kyseinen mies ei ole saanut mitään tuomiota asiasta. CNN:n kaksi miestä ja kaksi naista ovat tilanteesta raivoissaan ja kysyvät miksi tällainen on mahdollista.
Laki on sama kaikille, mutta tuomiot vain vaihtelevat, kuten sanonta kuuluu. Jenkkifutistähti pahoittelee että ” I failed but I am not failure”. Kyseinen herra on maksanut itsensä ulos tapauksesta. Vaimo on pahoillaan aiheuttamastaan asiasta. NFL:n taholta odotetaan, miten valtakunnan kuuluisuutta saanutta vaimonsahakkaajaa kohdellaan jatkossa.
Toimittajat arvuuttelevat miehen kohtaloa: menee julkisesti vihanhallintakurssille ja palaa pelaamaan. Ei saa mitään rangaistusta. Yksi toimittaja muistuttaa, että kannabiksen polttamisesta sai vuoden pelikiellon osavaltioissa, joissa se oli sallittua. Voi olla, että FNL julkaisisi virtsatulokset, niin siellä voisi olla muutakin kuin kannabista – tuskin noita miesten lihaksia on pelkällä kaurapuuron syönnillä saatu. Useimmat ovat sitä mieltä, ettei asiasta mitään seuraa.
Entä jos kyseessä olisi ollut poliitikko, joka on helpompi korvata, kuin todellinen jenkkifutiksen taitaja. Poliitikolle löytyy helposti korvaaja, vaikkapa omasta puolueesta, joka on valmis puukottamaan selkään puoluetoveriaan päästäkseen eteenpäin ”urallaan”. Mutta jenkkifutiksen tähtipelaajaa ei niin vain revitä jostain Harlemin kujilta, häntä ei noin vain korvata.
Parisuhdetutkimuksista tiedetään, että jos pulssi nousee riidellessä yli sadan, niin ei enää kuule, mitä kumppani sanoo. Silloin pitäisi pyytää rauhoittumistaukoa ( joka on jopa 30 minuuttia), jos on niin kuumakalle, jolla ei yllykkeiden estäminen toimi. Yleensä kyseessä on otsalohkon toiminta, jos kykenee yllykkeitään estämään. Vaimonsa hakkaajat yleensä toistavat väkivaltaista käyttäytymistään, mikäli eivät hae itselleen apua. Naiset saattavat vaihtua, hakkaaminen ei vaihdu.
Ricen vaimolle on toivottavasti tehty aivojen MRI, koska vaimo on videolla yhdestä kasvoihin tulleesta lyönnistä heti tajuttomana. Tuosta kaatumisesta on helposti ja mitä todennäköisimmin seurauksena ainakin diffuuseja aksonivaurioita ( DAI), jotka heikentävät aivojen kykyä toimia. Kallonluut ovat juomalasin paksuisia ja menevät helposti rikki, pelkästään kaatuminen päälleen saa aikaiseksi voimia, jotka voivat aiheuttaa päänvammoja, puhumattakaan suorasta lyönnistä kasvoihin, jolloin aivot kallonluiden sisällä ”hölskyvät” puolelta toiselle ja saavat aikaiseksi huonosti parantuvia vaivoja ja oireita otsalohkon ja ohimolohkon alueelle.
En ymmärrä, miksi näitä tyttökavereidensa ja vaimojensa pieksäjiä pitäisi edes suojella. Eräs toimittajista sanookin, ettei se ole vaimon asia nostaa syytettä – tuosta täytyy automaattisesti yleisen syyttäjän nostaa syyte. Sitä ei edes vaimolta kysytä, että haluaako hän painaa asian villasella, vaikka vaimo olisikin osasyyllinen tapahtuneeseen. Ennen kysyttiin ja nämä vaimonsahakkaajat hallitsivat pelolla kumppaneitaan. Niin tapahtuu varmaan vieläkin.
Suomessakin vaimonhakkaaminen on yleisen syyttäjän asia. Millaisiahan tuomioita meikäläiset vaimonhakkaajat saavat? Väkivaltarikoksista saa, en kyllä ymmärrä miksi, yleensä paljon vähemmän tuomion kuin esimerkiksi omaisuuteen kohdistuvista rikoksista. Viiden euron varkaudesta saa isomman tuomion, kun siitä että lyö jonkun tajuttomaksi nakkikioskilla. Tajutonta menoa!
Lähes 13 vuotta sitten tapahtui jotain maailmaa suuresti kauhistuttavaa. Olin juna-asemalla Lahdessa palaamassa töistä kotiin, kun R-kioskin tuttu myyjä sanoi, että Amerikassa on tapahtunut jotain kauheaa. Pienestä televisiosta näkyi kuinka lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin New Yorkissa. Tv-kuvista näkyi, kuinka ihmiset hyppäsivät pois palavasta rakennuksesta – satojen metrien korkeudesta. Lentokoneissa käytettävän polttoaineen palaessa syntyy lähes tuhansien asteiden lämpötila – siinä lämmössä ruumiista ei jää mitään jäljelle. Se elävältä tehty polttohautaus. Siksi kaikkia ruumiita ei löydetty WTC-tornien tuhossa, he käytännössä sulivat savuna ilmaan.
Ground zero, eli tuo kaksoistornien paikka, on rakennettu uudestaan. Molempien rakennusten perustusten kohdalla on todella hienot vesiputoukset. Vesiputouksia kiertää kehänä laattoja, joissa on kaikkien 2001 ja 1993 ( jolloin rakennukseen iskettiin ensi kerran) kuolleiden nimet.
Minä en voi estää kyyneliä tulemasta poskille, enkä voi estää liikutustani, kun katselen ympärilleni ja ajattelen, mitä kaikkea tällä paikalla on tapahtunut kolmetoista vuotta sitten.
Rouva haluaa löytää sen toivon puun, joka selvisi iskusta ja Sandy-myrskystä. Istumme vähän aikaa katsoen ympärillemme – sanomatta sanaakaan. Yhtään ihmistä, joka avoimesti julistaisi islamilaisuutta ei näy paikalla olevan. Heidän voi olla vaikea tullakin paikalle. Se on sama kuin saksalaisena kävelisi Auschwitzissä. Pelkällä olemassaolollaan olisi jo syyllinen.
Syntynyt syylliseksi – kirjassa kerrotaan, miten natsijohtajien lapset suhtautuivat vanhempiensa rikoksiin. Kaikenlaisia tapoja oli – kieltäminen ettei se pidä paikkaansa, isä oli aina sitä ja sitä. Tai täydellinen irtiotto, ei halunnut mitään kontaktia vanhempiinsa – osa muutti jopa nimensäkin toiseksi, jotta välimatka olisi mahdollisimman selvä. En tiedä, onko samanlaista kirjaa julkaistu syyskuun yhdennentoistapäivän tekijöiden jälkeläisistä. Vanharaamatullisesti heidät varmaan tuhottaisiin viimeiseen vesaan saakka. Tästä vihasta maailman diktaattorit ja itsevaltiaat saavat valtansa, niin kuin Hector laulaa Palkkasotilaassa vuosikymmeniä sitten.
Syyskuun yhdennentoistapäivän museo olisi auki. En voi mennä sinne tällä kerralla, eikä vaimokaan. Auschwitzissä ja Birkenaussa käydessäni en voinut kuin itkeä koko museokierroksen ajan. Muistan vieläkin pikkulasten kengät ja mielikuvani siitä, kuinka heidät poltetaan. Sama olisi täällä edessä. Järjetön väkivalta saa minut pohjattoman surulliseksi ja lohduttomaksi – ei vihaiseksi. Pohjattoman surulliseksi, jossa on vaikea uskoa hyvään, joka on ainut mahdollisuus selvitä tuossa tilanteessa. Hyvä ei koskaan hylkää, paha hylkää lopulta aina.
Itä-Ukrainan rosvoruhtinaitten alaisten alasampuma Malesian Airlinesin kone sai minut raivoihini, koska tapahtuma oli ehkä läheisempää laatua. Kolme viikkoa aikaisemmin tuon saman lentoyhtiön koneella lensimme - minä, vaimoni ja nuorin lapseni - saman paikan yli kaksi kertaa viikon sisällä. Paluumatkalla kun katsoin matkan edistymistä tuolin selkänojan videolta, niin Ukrainan yläpuolella ajattelin, että tuolla alapuolella soditaan. Vain 10 000 metriä alapuolellamme. Satoja ihmisiä kuoli, miksi että venäläisten tutkajärjestelmää ei osannut tai halunnut tulkita itä-Ukrainan kapinalliset. Tavallinen lentokone antaa kyseiseen järjestelmään eri signaalin kuin sotilaskone. Vain vainoharhainen mieli voi miettiä, että siviilikoneessa kuljetaan aseita. Kapinallisjohtaja julisti Twitterissä alasampumisen hurmassa, että ammuimme alas Ukrainan armeijan kuljetuskoneen. Satojen hollantilaisten jälkeläiset eivät olisi voineet kohdata järjetöntä tilannetta hienommin.
Mitä jos kone olisi ollut täynnä kiinalaisia, amerikkalaisia tai venäläisiä?
1999 amerikkalainen Institute of Medicine (IOM) julkaisi raportin To Err is Human, jossa kerrottiin, että amerikkalaisissa sairaaloissa kuolee vuodessa noin 100 000 ihmistä lääketieteellisiin virheisiin, jotka on estettävissä. Se tekee täysiä Boeing 737- koneita vuodessa alas 715 kappaletta. 2009 tehty raportti kertoo, että todellinen luku on 200 000 vuodessa, siis 1500 täyttä lentokoneellista putoaa joka vuosi alas lääketieteellisten virheiden vuoksi – siis neljä konetta päivässä.
Kaikki on siis suhteellista – lukujen valossa. Kuinka vihaiseksi tuo luku tekee ihmiset? Suomesta ei ole käsittääkseni julkaistu lukuja, jotka kertoisivat, kuinka paljon kuolee sairaalainfektioihin, vääriin lääkemääräyksiin tai väärien lääkkeiden antamisiin. IOM:n raportti pudotti sädekehän amerikkalaisen lääketieteen ympäriltä.
Amerikassa on ehdottomasti maailman parhaita lääketieteen yksiköitä, mutta kokonaisuutena hoidon taso ei pärjää edes monille Euroopan maille. Se sama eriarvoisuus, joka koskee tuomioiden täytäntöönpanoa Amerikassa, koskee myös terveydenhoitoa. Jälkimmäistä ehkä vieläkin räikeämmin.
Käytyämme vaateostoksissa Manhattanin eteläkärjen, ennen niin halvassa tavaratalossa, yritimme ottaa metron hotellillemme. Istuimme metrovaunussa, kunnes tuli kuulutus, että radan varrelle on kuollut mies, eikä ole tietoa, koska metro lähtee liikkeelle.
Nousimme metrosta, joka oli tukalan kuuma, maanpinnalle, jossa tuuli voimistui. Kävelimme hotellille saakka ja lepäsimme vähän aikaa hotellilla ennen kuin suuntasimme kohti Columbus Circleä ja Keskuspuistoa. Keskuspuistoon otimme mukaan peitteen, jonka olimme sitä varten tuoneet Suomesta. Oleilimme puistossa, kuten monet muutkin, ja vietimme kiireetöntä iltapäivää. Tuuli puhalsi lopulta niin kovaa, että päätimme lopulta mennä Columbus Circlen aseman vieressä olevaan kauppaan, josta löytyy mitä tahansa syötävää.
Jopa televisiossa heikkoa ravintolajohtajista kuntoon laittanut Gordon Ramsay olisi tähän kauppaan tyytyväinen, koska sieltä saa hyvät ja tuoreet ainekset kaikkeen ruuanlaittoon. Tosin Keskuspuiston ympärillä olevalla väellä on rahaa ostaa mitä haluavat. Kauppa ei tosin ole edes kallis, mikäli sitä katsoo suomalaisen markettiostosten näkökulmasta.
Gordon Ramsay Kuppilat kuntoon- ohjelmassaan ehdotti, ensimmäistä kertaa, jonka minä näen, kahden kokin erottamista. Pääkokki on aivan ihmeellisen ylimielinen, eikä suostu näkemään, kuinka surkeaa hänen toimintansa on. Meidän sairaalamaailmassa työntekijän, joka on yhtä surkea tekemisessään kuin mitä tuo pääkokki rapistuvassa ravintolassa, menisi irtisanomiseen varmaan viisi vuotta kaikkine siihen kuuluvine istuntoineen. Ja sittenkin varmaan vakuutena olisi vielä viiden vuoden irtisanomissuoja, koska Imatra yllättäen liittyisi Eksoteen. Ohjelmassa Ramsay sanoo lapasmaiselle johtajalle, että nyt menet ja sanot irti molemmat kokit – minkä paikan johtaja tekee.
-Huomenna teidän ei enää tarvitse tulla, olette irtisanotut, kertoo paikan omistaja, johon Ramsay on saanut johtajuutta sen verran, että uskaltaa sanoa noin.
Aikaisemmin kyseinen johtaja meni itse siivoamaan sotkut keittiöstä, kun alaiset eivät suostuneet hänen kauniista pyynnöstä huolimatta. Jos Ramsayn sarjassa on nähty mihin heikko johtaminen johtaa, niin siellä on myös nähty, mitä työyhteisön kannalta tarkoittaa jos persoonallisuushäiriöinen tai kyvytön – joskus jopa molempia – henkilö on avainpaikalla työyhteisössä. Työyhteisö ei pääse eteenpäin, mihin ei auta hampaaton ja ympäripyöreä keskustelu johtamisesta, työpaikan ilmapiirin viihtyisyydestä ja siitä mikä melkein aina tuosta keskustelusta puuttuu – alaistaidoista.
Toisaalta on todettava se, että mikäli työpaikoilla ei ole alaisia, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, niin edessämme olisi vieläkin suurempi katastrofi, mikä nyt heikosta johtamisesta seuraa. Työpaikkojen puurtajat, jotka eivät yleensä ääntään korota, eivätkä nouse esille työpaikkakokouksissa, pitävät huolen siitä, että kaikki vaikeimmatkin asiat tulevat hoidetuksi, silloinkin kun johtajat eivät tiedä, mitä tekisivät niin nämä työntekijät tietävät Heitä on meidän kiittäminen, että eri asiat eri paikoissa yleensä sujuvat niin kuin sujuvat.
Kun kävimme aamupalalla ja tilasin aamupalaani, niin tuollainen yksi todellinen työnsankari pyysi anteeksi, ettei tilaamani annoksen yhtä ainesosaa ollut. Sanoin hänelle, ettei se mitään, laita mitä haluat tilalle. Hän laittoi ja aamupalani oli todella hyvää.
Väitöskirjaani varten lueskelen kirjaa, joka kertoo Toyotalta lähtöisin olevasta Toyota Production System´stä (TPS) . Kirjoittaja muuttaa kirjainakronyymin TPS Toyotasta ”Thinking People System” :ksi eli ajattelevien ihmisten järjestelmäksi. Eli niin että kaikki työpaikalla ajattelevat ja saavat ottaa vastuun ajattelusta, ei vain pomot, jotka ovat ehkä vieraantuneet arkityöstä niin, ettei tiedä, mihin päätöksensä perustavat, mistä tietenkin seuraa huonoja päätöksiä. Kirjan kirjoittajan mukaan useimmilla johtajilla ei ole edes käytössään perusdataa, johon päätöksensä, saati työpaikan kehittämisensä perustaisivat.
Suomessa sosiaali- ja terveydenhoitoon menee 60 % verovaroista, eikä käytössä ole ykisnkertaisintakaan kustannuslaskentaa, joka kertoisi mihin raha menee. Johda siinä sitten. Tai oikeastaan sitten johdetaan – tunteilla ja affekteilla. Loukkaannutaan jos tekemääsi työtä arvostellaan. Ja loukkaantumisella pysäytetään koko organisaation kehittäminen, mihin meillä ihme kyllä on varaa tilanteessa, jossa Suomen valtion velka on viimeisen viiden aikana suorastaan karannut käsistä.
Gemba on japania ja tarkoittaa paikkaa, missä arvo potilaalle, asiakkaalle tai vaikkapa osakkeenomistajalle tehdään. Etulinjaa tai lattiatasoa, jossa koko prosessin kannalta tärkein hetki on. Jos prosessi ei ala oikein ja kunnolla, niin menee suunnaton määrä resursseja, energiaa ja ihmisten kärsivällisyyttä hukkaan, kun sitä yritetään myöhemmin oikoa. Johtaja joka ei tiedä, mitä etulinjassa tehdään, ei voi tehdä hyviä päätöksiä. Pidän Pomo piilossa – ohjelmasta, koska siinä usein amerikkalaiset johtajat avokätisesti auttavat etulinjan työntekijöitään.
Meillä työpaikalla ei hyvin työtään tekevän työntekijän palkkaa voi nostaa edes viittä euroa ilman mieletöntä työpaikkakuviokelluntaa, jota kutsutaan työnvaativuuden arvioinniksi (TVA). TVA:n arvioinnin suorittaa tietty henkilöstöpuolen toimikunta, joka ei varmasti tunne, mitä etulinjassa tehdään tai mitä työltä vaaditaan. Silti he tekevät päätökset siitä, kenen työtä on syytä palkita ja kenen ei. Tämä kaikki siksi, että ”kaikkia kohdeltaisiin tasapuolisesti”. DDR:läisessä päiväkodissa kaikki koetettiin laittaa tasan ja seuraukset tunnetaan.
Toisaalta on aika mielenkiintoista, minkälaisia dynaamisia vaikutuksia työpaikalla saa aikaiseksi, jos jonkun työntekijän palkkaa nostetaan viidellä eurolla. Kateuden ja muiden tunteiden voima on uskomaton – viisi euroa enemmän palkkaa voi saada työpaikan aivan sekaisin tuosta kateudesta ja epäoikeudenmukaiseksi koetusta suosimisesta. Sitä pahemmin sekaisin, mitä vähemmän johtamista työpaikalla on. Minä koetan hokea omalle väelleni, että kun mielessä tai työpaikan ilmapiirissä mylvii, niin keskity siihen ainoaan asiaan, jolla on merkitystä. Keskity perustehtävääsi, tuottamaan arvoa potilaalle! Se auttaa kaikissa maailman tilanteissa, perusasioihin keskittyminen, vaikka potilaat, koko meidän järjestelmä ja suomalainen yhteiskunta käyttäytyisivät hullusti.
Syöminen on arjen keskeisimpiä perusasioita. Ostimme tuosta parhaasta ruokakaupasta, missä olen koskaan ollut - sushia, hedelmiä, salaattia, jogurttia ja kyllä belgialaista olutta. En ollut ennen edes huomannut, että esimerkiksi Duvalia saa 0.75 litran pullossa. Miksi meidän Alkosta ei saa Duvalia ja muita belgialaisia oluita noissa suurissa pulloissa. Chimay ja muut merkit olivat siinä edessäni ruokakaupassa – maassa ja kaupungissa, joka on tunnettu väkivaltaisuudestaan. Kaupan jonot ovat valtavat, mutta maksaminen sujuu jouheasti systeemin, joka laittaa ihmiset moneen jonoon ja kukin saa kassan jononsa perusteella. Ei etuilua, eikä venäläisten jonon varaamista, kuten meikäläisissä supermarketeissa tapahtuu.
Päätämme, ettemme tänään etsi ruokapaikkaa, vaan syömme hotellihuoneessamme televisiota katselleen. Lähes sata kanavaa voi surfailla – on englanninkielistä, espanjankielistä ja muita valtakieliä. Yhdeksän kymmenestä todennäköisyydellä osuu mainosten kohdalle kanavaa vaihtaessaan. Mainosteollisuuden täytyy voida hyvin.
Televisiota osuu näkyviin Risperdal-mainos, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä tiettyyn organisaation ja tiettyyn numeroon, koska ”sinulla on mahdollisuus saada rahallista korvausta”, jos sinulla on todettu Risperdalin kanssa gynekomastiaa eli miehelle kasvanut lääkkeen käytöstä rinnat.
Rinnat, jotka ovat evoluutiossa suurentuneet hikirauhaset, kasvavat aina, jos lihoo. Jokainen nainen tietää sen. Tosin eilen vaateostoksilla rouvani kanssa opin, että kaikki mikä näkyy, ei ole totta. Rintaliivien toppauksissa on jos jonkinlaista kikkaa. Yhdessä rintaliivimainoksessa luvataan palauttaa tytöt takaisin tytöiksi – toppauksia ei enää ole ja rinnat ovat senkokoiset kuin ne oikeasti ovat.
Voi vain kuvitella, mitä kyseisen Risperdal-vastaorganisaation kutsu tarkoittaa, sillä on aivan tavallista, että epäluuloisuuteen taipuvaiset ihmiset rustaavat jos jonkinlaista valitusta ja muistutusta vaikka minne. Kalevalaisen runonlaulajan mukaan Tumma ”näki kauhut kaikkialla”. Risperdal saattaisi noita epäluuloisia ihmisiä oikeasti auttaa, mutta näyttävän televisiomainonnan jälkeen jo valmiiksi epäluuloiselle ihmiselle voi olla vaikeaa saada suostutelluksi ottamaan lääkityksensä, jota hän ehdottomasti tarvitsisi.
Heikoin lopulta jää heikoimmalle noiden Risperdal-mainosten jälkeen. Voin helposti kuvitella, että kyseinen Risperdalin vastustaja organisaatio on tämän gynekomastiaa sairastavan tukena niin kauan kuin saa rahat lääkeyhtiöltä. Tuskin he jäävät enää sen jälkeen huolehtimaan ihmisestä, joka on ehkä saattanut saada kyseisen yhtiön huomiota siihen saakka kun on saanut rahansa.
Voin kuvitella helposti loppunäytöksen, jossa jo melkein valmiiksi sekava ihminen on rahatukko kädessään keskellä New Yorkia, jossa ensimmäinen henkilö, joka huomaa hänen olevan noin sekavassa tilassa, varastaa hänen Risperdal-valituksella saadut rahansa. Vailla todellisuudentajua oleva asunnoton ja rahaton ihminen vaeltaa noiden ihmisten joukossa, jotka haisevat kuselle ja paskalle. Omissa näkyjen täyttämissä maailmoissa, johon sekoittuu osa tuota prosessia, jossa hänestä pidettiin vähän aikaa huolta ja suurempi osa on täysin hänen mielensisäisen hulluutensa tuotetta, sitä mihin hän uskoo enemmän kuin mihinkään muuhun. Hänen hullunmielensä koettaa saada kaikesta selvää, mikä upottaa hänet syvemmin oman harhaiseen maailmaan, jota ei arjen toiminnot jäsennä.
Kun syön aamupalaani, niin ikkunani editse vaeltaa ihmisiä, jotka eivät ole peseytyneet tai hoitaneet itseään pitkään aikaan. Osalle heistä Risperdal voisi merkitä ”hulluudesta heräämistä”, tulemista ulos psykoottisesta maailmastaan, niin että he muistaisivat ketä he ovat ja mistä he ovat sekä ketä heidän omaisensa ovat. He voisivat toipuakin sairaudestaan lääkityksen turvin.
Risperdalin gynekomastia-mainos tulee uudestaan, minä vaihdan kanavaa, sillä toisen kurjuudella rahastaminen tuntuu pahalta, vaikka vastassa olisi ”iso paha lääketeollisuus”. Itse asiassa minua alkaa väsyttää jo aika tavalla, vaikka vasta on alkuilta menossa. Mutta minä nukun silloin kun nukuttaa, uskon kehoani, enkä aio yrittää viikossa kääntää aikatauluani, niin että minulla olisi taas Suomessa suuri työ elää Suomen ajan mukaan. Suolikin herättää minut aivan samaan Suomen aikaan, mihin se on tottunut toimimaan.
Meillä on upea elimistö, jos vain luottaisimme siihen. Se kertoo milloin on nukuttava, syötävä ja rakasteltava.
Rinnoista tuli mieleen vielä, että kun täällä on lähes kolmekymmentä astetta lämmintä ja ihmiset eivät tarvitse paljon vaatteita päälleen, niin Philip Rothilla on kirja nimeltä Rinta. Olen yrittänyt aloittaa lukemaan sitä, mutta ainakin suomeksi juutalaisen Rothin teksti ei jaksa innostaa.
Metrossa New Yorkin tummien naisten kaupungissa kauniita naisia riittää katsottavaksi saakka. Toivottavasti heillä ei ole kotonaan jotain jästipäätä, joka ei osaa olla hakkaamatta tyttöystäväänsä tai vaimoaan. Oikeastaan säälin ja ehkä inhoankin miehiä, joissa ei ole riittävästi miestä olla hakkaamatta naisiaan. Väkivalta on niiden tapa toimia, kenellä ei otsalohkon vintillä riittävästi valot pala. Toimiva otsalohko estää väkivallan, mutta vain toimiva otsalohko. Päänvammat ovat yksi tavallisimpia syitä otsa- ja ohimolohkon toimimattomuuteen – siihen että pystyy estämään yllykkeensä ja muistaa miten aikaisemmin selvisi ilman ongelmia raivostuttavistakin riitatilanteista.
Make love, not war – julistuvat hipit aikanaan. Jos he olisivat jättäneet huumeet pois, kenties he olisivat onnistuneetkin sanomansa levittämisessä.
9.9.2014 New Yorkissa