Kannabis on köyhän miehen taivas
Kannabis on köyhän miehen taivas
Ethan Russo artikkelissaan ” Cannabis in India: ancient lore and modern medicine” – Kannabis Intiassa – antiikin taruja ja nykyistä lääketiedettä) , 2005 (kirjassa R Mechoulam et al, Cannabinoids as Therapeutics, 2005, Birkhäuser) kertoo, että persialaiset antoivat kannabikselle nimen ”Köyhän miehen taivas”.
Russo kirjoittaa, että kannabikseen liittyy uskoa ja mystiikkaa, samaan tapaan kuin koko Intiaan. Ihmisellä on aina ollut halua vapautua ruumiinsa kahleista ja puhua jumalten tai esi-isien kanssa.
Ayervedan, vanhan intialaisen terveyskäsityksen mukaan, hyvä terveys on kolmen eri elementin tasapainon tulos. Sairaus johtuu epätasapainosta näiden kolmen elementin välillä. Hoito käsittää uskonnollisia, maagisia ja reseptillisiä ohjeita. Reseptillisissä ohjeissa yrttiterapiat olivat tärkeitä.
Materia medica of India sisältää yli 2000 lääkettä, suurin osa luonnonkasvien tuotteita, joista 700 lääketieteellistä kasvia on tunnettu Buddhistisistä ajoista lähtien, noin 250 eKr. Kannabis on yksi näistä kasveista.
Kannabiksen historia Intiassa lääkkeenä
Cannabis sativa –kasvi on peräisin Keski-Aasiasta. Ehkä Himalajan vuorenrinteiltä haoma-soma uskonnon riiteistä nykyisestä Turkmenistanista. Kannabiksen ensimmäisiä nimiä oli ”bhanga”, joka lienee tarkoittanut Keski-Aasian Arya-kansaa.
Zend-Avesta, zarathurstalaisuuden pyhä kirja, josta on säilynyt osia ( 600 eKr) kertoo Bangan käytöstä lääketieteellisissä tarkoituksissa. Pohjoisiranilaiset todennäköisesti keksivät kannabiksen päihdekäytön ennen hinduja.
Vanhin kirjallinen referenssi kannabikseen Intiassa on Atharvavedassa, 1500 eKr.
- ” We tell of the five kingdoms of herbs headed by Soma; may it, and kusa grass, and bhanga and barley, and the herb saha, release us from anxiety.”
Eli ihminen yritti kannabista syömällä tai polttamalla vapautua elämän ahdistuksistaan.
Kannabista on yritetty käyttää lääkkeenä mitä ihmeellisimpiin ihmisen elimistön tilohin. Limaisuuteen, katarriin, ripuliin, seksihimojen nostatukseen ja miehen siemensyöksyn pidättelemiseen, kivunhoitoon ja ruokahalun lisäämiseen etsittiin apua kannabiksesta, kun parempaakaan käsitystä taudeista ja niiden hoidoista ei ollut.
Eräs kannabiksen käyttäjä intoutui uskonnollisessa hurmiossaan kehumaan, että jos on kolme vuotta eristyksessä ja selibaatissa, niin elää 300 vuotta ilman sairauksia ja näyttää nuorelta. Varhain kirjallisuudessa on jo merkintöjä siitä, että kannabis aiheuttaa pieremisen lisääntymistä.
Jostain kumman syystä kannabiksen haittavaikutuksista alettiin puhua vasta 1000-luvulla. Ehkä köyhän miehen taivas ei valtaapitäviä kiinnostanut.
Renessanssin Euroopassa Garcia da Orta, espanjanjuutalainen, vieraili Intiassa 1563. Hän kirjoitti: ” Ne palvelijoistani, jotka ottivat kannabista, sanoivat minulle, ettei heitä huvittanut tehdä töitä, olivat hyvin hilpeitä ja heidän teki mieli ruokaa.”
Sittemmin kannabista on yritetty vaikka minkä taudin hoitoon – epämääräinen lääke epämääräisiin oireisiin tai kun oikeata lääkettä ei löytynyt oikeaan tautiin, niin oirelääkekin kelpasi. Mikä sitä sairastaessa, kun oli vähän päihdyksissä.
1894 brittiviranomaiset kirjoittivat, että kannabiksen liikakäyttö voi johtaa moraaliseen heikentymiseen. Joissakin harvoissa tapauksissa kannabispäihtymys johti väkivaltaisuuksiin. He eivät halunneet kieltää kannabista, koska se olisi johtanut alempien kansanryhmien mahdolliseen mellakointiin. Se olisi riistänyt heiltä pois heidän kovien päiviensä lohdun.
1914 kannabis pudotettiin pois Ceylonin farmakopoieasta, kiivas väittely yritti säilyttää kannabiksen, vedoten mm. siihen, että oli alkoholia vaarattomampi päihde.
Työntekijät, jotka tekivät kovaa fyysistä työtä käyttivät pieniä määriä kannabista helpottaakseen väsymystään, masennustaan ja joskus nälänhätäänsä, mikä saattoi auttaa työläisiä kestämään elämäänsä ja ehkä tylsiä päivittäisiä rutiineitaan. Se tavallaan tyhjensi heidän mielensä jokapäiväisistä huolista.
Kannabista on käytetty ammoisista ajoista ihmisten päästäkseen pakoon oman ruumiin rajoituksia – kipuja ja kolotuksia, jotka ovat väistämätön osa ihmisen elämää. Uskonnollisissa menoissa ne helpottivat uskonnollisen ideologian hyväksymistä, sen joka oli se ainoa oikea.
Isot lääkefirmat ovat koettaneet kehitellä kannabiksen vaikuttavista ainesosasista lääkettä, jolla voisi tehdä suuria voittoja. Ne ovat kaikki epäonnistuneet tavalla tai toisella. Jäljelle on jäänyt vain ”köyhän miehen taivas”. Josko kannabiksesta olisi yhdeksi päihteeksi muiden päihteiden rinnalla. On ryhdytty puhumaan kannabiksen laillistamisen puolesta.
Päihdettä ihmisille on aina ollut helppo myydä, koska elämä on niin raskasta elettäväksi ilman päihdettä. Eikä kaikki ihmiset osaa elääkään ilman päihtymystä. Useimmat nykyaikana eivät osaa kohdata elämäänsä selvin päin.
Ron Dulselman kirjassaan ” In the Place of Self – how the drugs work ( 1995) kirjoittaa että arvellaan tummaihoisten orjien vieneen kannabiksen Amerikkaan. 1800-luvulla kannabis on alkoholia halvempi päihde, mikä edisti sen käyttöä. Jo 1930-luvulla kannabis oli levinnyt kaikkialle Amerikassa, rajoittuen lähinnä köyhiin ja taiteilijoihin.
1937 tuli ” Marihuana Tax Act”, joka käytännössä teki mahdottomaksi jakaa ja pitää hallussaan kannabista. Taustalla oli alkoholiteollisuuden painostus, sillä alkoholi oli vapautettu kieltolaista 1933. Kannabisveron mukaan kannabiksen hallussapito oli mahdollista 100 dollarilla unssia ( 28,35 grammaa) kohden. Kuka ei maksanut veroa, niin saattoi saada sakot aina 2000 dollariin saakka tai tulla lähetetyksi viideksi vuodeksi vankilaan.
1960-luvun opiskelijaliike nosti kannabiksen taas pinnalle, arveltiin että kolmasosa opiskelijoista oli kokeillut kannabista. Euroopassa ei ollut ennen toista maailmansotaa käytännössä kannabiksen käyttöä juuri lainkaan.1960-luvun jälkeen kannabiksesta muodostui ongelma.
Dunselman kirjoittaa, että vaikka syyt kannabiksen säännölliseen käyttämiseen nuorilla ihmisillä tuntuvat ymmärrettäviltä ja vaikka he pitävät sitä lääkkeenä sisäisiin ongelmiinsa, niin se ei auta heitä pitkällä tähtäimellä.
Tosiasiassa kannabiksen käyttö on korvike kanssaihmisille, jotka myös voisivat tarjota lämmön, turvallisuuden, huomion, huolen, lohdutuksen ja lumoavan kokemuksen tunteita. Tässä valossa kannabiksen halu on itse asiassa halua toisia ihmisiä kohtaan ja halua merkityksellisten kokemusten kokemiseen muiden kanssa.
Se on halua yhteisöön, yhteyteen ihmiskunnan jäsenenä tässä ja nyt. Se on halua yhteiskuntaan, jossa muut näkevät sinut ja jossa olet haluttu.
Kannabis on tällaisen yhteydenpuutoslääke. Edes päihtymystä, kun elämä on liikaa eletteväksi selvin päin. Näin on aina ollut. Kannabis on köyhän miehen taivas.
Lappeenrannassa 16.11.14
Ethan Russo artikkelissaan ” Cannabis in India: ancient lore and modern medicine” – Kannabis Intiassa – antiikin taruja ja nykyistä lääketiedettä) , 2005 (kirjassa R Mechoulam et al, Cannabinoids as Therapeutics, 2005, Birkhäuser) kertoo, että persialaiset antoivat kannabikselle nimen ”Köyhän miehen taivas”.
Russo kirjoittaa, että kannabikseen liittyy uskoa ja mystiikkaa, samaan tapaan kuin koko Intiaan. Ihmisellä on aina ollut halua vapautua ruumiinsa kahleista ja puhua jumalten tai esi-isien kanssa.
Ayervedan, vanhan intialaisen terveyskäsityksen mukaan, hyvä terveys on kolmen eri elementin tasapainon tulos. Sairaus johtuu epätasapainosta näiden kolmen elementin välillä. Hoito käsittää uskonnollisia, maagisia ja reseptillisiä ohjeita. Reseptillisissä ohjeissa yrttiterapiat olivat tärkeitä.
Materia medica of India sisältää yli 2000 lääkettä, suurin osa luonnonkasvien tuotteita, joista 700 lääketieteellistä kasvia on tunnettu Buddhistisistä ajoista lähtien, noin 250 eKr. Kannabis on yksi näistä kasveista.
Kannabiksen historia Intiassa lääkkeenä
Cannabis sativa –kasvi on peräisin Keski-Aasiasta. Ehkä Himalajan vuorenrinteiltä haoma-soma uskonnon riiteistä nykyisestä Turkmenistanista. Kannabiksen ensimmäisiä nimiä oli ”bhanga”, joka lienee tarkoittanut Keski-Aasian Arya-kansaa.
Zend-Avesta, zarathurstalaisuuden pyhä kirja, josta on säilynyt osia ( 600 eKr) kertoo Bangan käytöstä lääketieteellisissä tarkoituksissa. Pohjoisiranilaiset todennäköisesti keksivät kannabiksen päihdekäytön ennen hinduja.
Vanhin kirjallinen referenssi kannabikseen Intiassa on Atharvavedassa, 1500 eKr.
- ” We tell of the five kingdoms of herbs headed by Soma; may it, and kusa grass, and bhanga and barley, and the herb saha, release us from anxiety.”
Eli ihminen yritti kannabista syömällä tai polttamalla vapautua elämän ahdistuksistaan.
Kannabista on yritetty käyttää lääkkeenä mitä ihmeellisimpiin ihmisen elimistön tilohin. Limaisuuteen, katarriin, ripuliin, seksihimojen nostatukseen ja miehen siemensyöksyn pidättelemiseen, kivunhoitoon ja ruokahalun lisäämiseen etsittiin apua kannabiksesta, kun parempaakaan käsitystä taudeista ja niiden hoidoista ei ollut.
Eräs kannabiksen käyttäjä intoutui uskonnollisessa hurmiossaan kehumaan, että jos on kolme vuotta eristyksessä ja selibaatissa, niin elää 300 vuotta ilman sairauksia ja näyttää nuorelta. Varhain kirjallisuudessa on jo merkintöjä siitä, että kannabis aiheuttaa pieremisen lisääntymistä.
Jostain kumman syystä kannabiksen haittavaikutuksista alettiin puhua vasta 1000-luvulla. Ehkä köyhän miehen taivas ei valtaapitäviä kiinnostanut.
Renessanssin Euroopassa Garcia da Orta, espanjanjuutalainen, vieraili Intiassa 1563. Hän kirjoitti: ” Ne palvelijoistani, jotka ottivat kannabista, sanoivat minulle, ettei heitä huvittanut tehdä töitä, olivat hyvin hilpeitä ja heidän teki mieli ruokaa.”
Sittemmin kannabista on yritetty vaikka minkä taudin hoitoon – epämääräinen lääke epämääräisiin oireisiin tai kun oikeata lääkettä ei löytynyt oikeaan tautiin, niin oirelääkekin kelpasi. Mikä sitä sairastaessa, kun oli vähän päihdyksissä.
1894 brittiviranomaiset kirjoittivat, että kannabiksen liikakäyttö voi johtaa moraaliseen heikentymiseen. Joissakin harvoissa tapauksissa kannabispäihtymys johti väkivaltaisuuksiin. He eivät halunneet kieltää kannabista, koska se olisi johtanut alempien kansanryhmien mahdolliseen mellakointiin. Se olisi riistänyt heiltä pois heidän kovien päiviensä lohdun.
1914 kannabis pudotettiin pois Ceylonin farmakopoieasta, kiivas väittely yritti säilyttää kannabiksen, vedoten mm. siihen, että oli alkoholia vaarattomampi päihde.
Työntekijät, jotka tekivät kovaa fyysistä työtä käyttivät pieniä määriä kannabista helpottaakseen väsymystään, masennustaan ja joskus nälänhätäänsä, mikä saattoi auttaa työläisiä kestämään elämäänsä ja ehkä tylsiä päivittäisiä rutiineitaan. Se tavallaan tyhjensi heidän mielensä jokapäiväisistä huolista.
Kannabista on käytetty ammoisista ajoista ihmisten päästäkseen pakoon oman ruumiin rajoituksia – kipuja ja kolotuksia, jotka ovat väistämätön osa ihmisen elämää. Uskonnollisissa menoissa ne helpottivat uskonnollisen ideologian hyväksymistä, sen joka oli se ainoa oikea.
Isot lääkefirmat ovat koettaneet kehitellä kannabiksen vaikuttavista ainesosasista lääkettä, jolla voisi tehdä suuria voittoja. Ne ovat kaikki epäonnistuneet tavalla tai toisella. Jäljelle on jäänyt vain ”köyhän miehen taivas”. Josko kannabiksesta olisi yhdeksi päihteeksi muiden päihteiden rinnalla. On ryhdytty puhumaan kannabiksen laillistamisen puolesta.
Päihdettä ihmisille on aina ollut helppo myydä, koska elämä on niin raskasta elettäväksi ilman päihdettä. Eikä kaikki ihmiset osaa elääkään ilman päihtymystä. Useimmat nykyaikana eivät osaa kohdata elämäänsä selvin päin.
Ron Dulselman kirjassaan ” In the Place of Self – how the drugs work ( 1995) kirjoittaa että arvellaan tummaihoisten orjien vieneen kannabiksen Amerikkaan. 1800-luvulla kannabis on alkoholia halvempi päihde, mikä edisti sen käyttöä. Jo 1930-luvulla kannabis oli levinnyt kaikkialle Amerikassa, rajoittuen lähinnä köyhiin ja taiteilijoihin.
1937 tuli ” Marihuana Tax Act”, joka käytännössä teki mahdottomaksi jakaa ja pitää hallussaan kannabista. Taustalla oli alkoholiteollisuuden painostus, sillä alkoholi oli vapautettu kieltolaista 1933. Kannabisveron mukaan kannabiksen hallussapito oli mahdollista 100 dollarilla unssia ( 28,35 grammaa) kohden. Kuka ei maksanut veroa, niin saattoi saada sakot aina 2000 dollariin saakka tai tulla lähetetyksi viideksi vuodeksi vankilaan.
1960-luvun opiskelijaliike nosti kannabiksen taas pinnalle, arveltiin että kolmasosa opiskelijoista oli kokeillut kannabista. Euroopassa ei ollut ennen toista maailmansotaa käytännössä kannabiksen käyttöä juuri lainkaan.1960-luvun jälkeen kannabiksesta muodostui ongelma.
Dunselman kirjoittaa, että vaikka syyt kannabiksen säännölliseen käyttämiseen nuorilla ihmisillä tuntuvat ymmärrettäviltä ja vaikka he pitävät sitä lääkkeenä sisäisiin ongelmiinsa, niin se ei auta heitä pitkällä tähtäimellä.
Tosiasiassa kannabiksen käyttö on korvike kanssaihmisille, jotka myös voisivat tarjota lämmön, turvallisuuden, huomion, huolen, lohdutuksen ja lumoavan kokemuksen tunteita. Tässä valossa kannabiksen halu on itse asiassa halua toisia ihmisiä kohtaan ja halua merkityksellisten kokemusten kokemiseen muiden kanssa.
Se on halua yhteisöön, yhteyteen ihmiskunnan jäsenenä tässä ja nyt. Se on halua yhteiskuntaan, jossa muut näkevät sinut ja jossa olet haluttu.
Kannabis on tällaisen yhteydenpuutoslääke. Edes päihtymystä, kun elämä on liikaa eletteväksi selvin päin. Näin on aina ollut. Kannabis on köyhän miehen taivas.
Lappeenrannassa 16.11.14