Toiminnot

Käyn läpi 12 askeleen opetuksia oppiakseni - osa 1

Kaksitoista askelta ehyempään aikuisuuteen
- Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996; Juva, WSOY

Kyseinen kirja on ollut kauan hyllyssäni ja se on kiehtonut minun ajatteluani, koska siinä on teemoja, joiden kanssa olen tekemisissä päivittäisessä työssäni.

Olen monta ajatellut koota ryhmän, jossa kyseisiä asioita käytäisiin yhdessä läpi. Aina se on jäänyt. Kiire ja voimavarojen rajallisuus rajoittavat mahdollisuuksiani toteuttaa kaikkia ajatuksiani. Se on toteutettava käytössäni olevilla resursseilla.

Otsikon kirja yhdistää AAn 12 askelta ja Raamatun, molemmat asioita, jotka ovat valitettavasti melko tuntemattomia useimmille ihmisille, myös meille työkseen päihdepotilaiden kanssa työskenteleville.
Nyt päätin, että teen sen, mitä olen ajatellut, mutta toteutettavissa olevalla tavalla eli käyn kirjaa läpi – näin netin ja kotisivujeni välityksellä.

Olen tehnyt diaesityksen (katso esitykset) kirjan ensimmäisen viikon asioista. Siellä on kysymyksiä ja tehtäviä lopussa, joihin tulee ensimmäisen viikon aikana tutustua.  Tervetuloa niille, jotka haluavat tulla mukaan. Koetan ehtiä viikoittain päivittää viikonlopun aikana, seuraavan viikon kysymyksiä, tehtäviä ja tehdä kirjasta viikkoa vastaavan diaesityksen.

Teemme tästä samalla yhteisen ja yksityisen hengellisen toipumis- ja/tai tutustumismatkan ehyempään aikuisuuteen – toivottavasti, jos Korkein Voima suo.

Matkalle tarvitaan avoin mieli, olipa uskovainen, hengellinen, henkinen tai ateisti. Tervetuloa matkaseuraksi!  Vaikka et olisi alkoholistikaan tai muu päihdeongelmainen, 12 askelta voi silti miettiä omalla kohdallaan ja omaan elämäänsä sovellettuna.
***************
•           Ensimmäisen viikon kysymykset ja tehtävät:
1.     Mikä henkilökohtainen tarve sai sinut kiinnostumaan 12 askeleen ohjelmasta?
2.     Kerro miten sinulla on tapana rukoilla, lukea Raamattua tai hiljentyä?
3.     Kuvaile tämänhetkistä hengellistä tilaasi
4.     Palauta mieleesi jokin kipeä tapahtuma lapsuudestasi
5.     Miten käyttäydyt korvataksesi tai peittääksesi epämiellyttävät tunteesi?
6.     Miten oma uskonnollinen taustasi on vaikuttanut siihen, että olet halunnut kieltää parantumisen tarpeesi?
7.     Millaisia haitallisia käyttäytymismalleja näet omassa varjossasi?
 
 
1.vastaus: Jo hyvin varhain lääkärinurani alussa tajusin, että 12 askeleen ohjelmaa toteuttavat alkoholistit olivat koteloineet kohtalokkaan tilan, joka helposti riepotteli useimpia alkoholiongelmien kourissa olevia ihmisiä. Miksi ihmeessä alkoholisti, joka oli ollut aivan mahdoton hoidossa, sama ihminen tuli parin vuoden kuluttua vastaanotolle jonkun muun asian vuoksi ja lähes täydellisesti muuttuneena? Mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut? Vastaukset olivat iskulauseidenomaisia: Hiljaa hyvä tulee, Päivä kerrallaan jne, ikään kuin jonkun salaseuran epämääräisiä hokemia. Sanat kyllä ymmärsin suomeksi, mutten tajunnut mitä ne tarkoittavat. Mutta olipa se mitä tahansa, niin nuo ihmiset näyttivät selvästi voivan hyvin, mikä herätti uteliaisuuteni. Nyt 25 vuotta myöhemmin tiedän ehkä hieman paremmin, mitä iskulauseiden taakse kätkeytyy ja hahmotan paremmin ilmiötä, mistä ne kertovat.

Mutta edelleen 12 askelta ja niihin sisältyvä henkinen kasvu kiehtovat. Kirjassaan "Understanding the TWELVE STEPS- An Interpretation and Guide for Recovering People” (12 askeleen ymmärtäminen - tulkinta ja opas toipuville ihmisille, 1989) Terence T. Gorski (TG) kirjoittaa yli 20 vuoden päihdeterapeutin ja oman toipumiskokemuksen perusteella, että hänen kirjansa on ihmisen epätäydellisyydestä johtuen parhaimmillaankin hänen ymmärryksensä mukainen epätäydellinen kuvaus 12 askeleesta.
TG kirjoittaa, että vaikka 12 askelta tuntuvat ulkopuolisista mystisiltä ja maagisilta, jotka luovat raittiuden ihmeen, niin ihme ei ole maaginen. Ihme tapahtuu, koska 12 askeleen työskentely sallii ihmisten käyttää voimallisia toipumisen periaatteita.
 
Kirjassa "The Life Recovery Workbook - A Biblical Guide through the 12 Steps" ( Elämän toipumisen käsikirja - Raamatullinen opas läpi 12 askeleen, 2007) Stephen Arterburn ja David Stoop ( SA&DS) kirjoittavat, että heidän käsikirja on muutoksesta: kuolemasta elämään, päihderiippuvuudesta toipumiseen. 12 askelta ovat polku, joka johdattaa pois itsekeskeisyydestä ja lähemmäksi Jumalan sydäntä. Rehellisyys, nöyryys ja rohkeus ovat elävän uskon olennaisia osasia. Ne mahdollistavat sen, että voi kohdata minkä tahansa olosuhteen, vaikeuden tai tunteen elämässä arvokkaana ja lujana.
 
Stephanie S Covington (SC) kirjoittaa kirjassaan " A Woman´s Way through the Twelve Steps” (Naisen tie 12 askeleen läpi, 1994) että päihdeongelmasta toipuminen naiselle on hieman eri asia kuin miehelle. Silti hänen mielestään ei ole "oikeaa tai väärää" tapaa työskennellä askelia. jokainen luo oman tiensä toipumiseen 12 askeleen avulla. Askelia läpityöskentelemällä löytää itsensä tavan ajatella, tuntea ja uskoa. Tunteiden ja kokemusten yhdistäminen toimintaan on SCn mielestä kokonaisuutta, tai integriteettiä.
 
Patrick Carnes (PC) kirjassaan " A Gentle Path through the Twelve Steps- The Classic Guide for All People in the Process of Recovery” (Pehmeä tie läpi 12 askeleen - klassinen opas kaikille ihmisille toipumisen prosessissa, 1993) että terapeuttina hän on huomannut, kuinka vaikeaa ihmisten on olla itselleen kärsivällinen ja lempeä. Hyväksyminen ja antautuminen ovat ne asiat, jotka avaavat meidät parantumiselle.
 
Robert S Helgoe ( RH) kirjassaan " Hierarchy of Recovery - From Abstinence to Self-Actualization" ( Toipumisen hierarkia - Raittiudesta itsensätoteuttamiseen, 2002) kertoo, etteivät päihdeongelmien ammattilaiset ole päässeet yksimielisyyteen siitä, miten määritellä tai mitata toipumista ja esittää oman AAA-profiilinsa ( missä vaiheessa 12 askelta on menossa). Hän huomasi, että ammattilaiset eivät oikein tienneet mistä he puhuivat, kun puhuivat toipumisesta tai miten he olisivat sen potilaan kohdalla ilmaisseet.  Pelkkä hoidossapysyminen ei ole toipumista sinänsä.
 
Siis miten päihdeongelmaiset toipuvat 12 askeleen ja kristillisten periaatteiden mukaisesti, ryhdyn etsimään vastauksia ihmeelliseen toipumiseen. Mistä se näyttää syntyvän? Voiko sitä mitata? Tietääkö jostain, että joku on toipumisen tiellä? Siksi 12 askelta kiinnostavat.
 
 
2) Kerro miten sinulla on tapana rukoilla, lukea Raamattua tai hiljentyä
 
Löysin ortodoksisuuden myötä Jeesuksen rukouksen, josta on muodostunut minun rukoukseni. Luen sen joka ilta ja siunaan perheeni, lähimmäiseni, kotieläimemme, ystäväni ja ne, jotka eivät ole ystäviäni. Lopuksi siunaan itseni ja esitän Jumalalle erilaisia pyyntöjä. Jos olen päivän mittaan uupunut, luen Jeesuksen rukousta jaksaakseni ja jos koen jotain oikein mukavaa, esitän Jeesuksen rukouksen muodossa kiitollisuuteni. Jeesuksen rukous käy myös rentoutusharjoitukseen (alkuosa sisäänhengityksen ja loppuosa uloshengityksen aikana).
En käy kirkossa juurikaan. Joskus käyn kun haluan muistaa mitä mystiikka on. En osaa kaikkia rituaaleja niin hyvin, että tuntisin oloni kotoiseksi ortodoksisessa kirkossa.  Ja kaipaan hiljentymiseeni usein yksityisyyttä, minkä oma kirjastoni tarjoaa ehkä paremminkin.
 
Raamattua tunnen luvattoman huonosti. Ehkä pitäisi joskus järjestää aikaa lukea se läpi.
Luen paljon muuta kirjallisuutta, joka usein liittyy hengellisyyteen. Koraanikin minulla on: Koraanin alkusivuilla puhutaan nätisti kristityistä.
 
3) Kuvaile tämänhetkistä hengellistä tilaasi
 
Minulla on suhteellisen vaativa työ, joka kuluttaa voimavarojani aika paljon, minkä vuoksi hengellinen tila on hieman tunkkainen juuri nyt. Vastoinkäymiset elämässä juuri parhaillaan tekevät matkanteon välillä hyvinkin raskaaksi, mutta minä en ole tottunut jäämään tuleen makaamaan ja valittamaan. Valittaminen ei yleensä tuo mitään muutosta ongelmiin, mussuttamisen myötä juuttuu usein vain uhrin asemaan, joka on kuin juoksuhiekassa tarpoisi, eikä se edistä millään tavoin toipumista elämän takaiskuista. Jatkuvalla urputtamisella elämän ongelmista saa itsensä vain pysyvästi pahalle tuulelle: katkeraksi, kaunaiseksi ja huonotuuliseksi, Ikäviä tunteita saa olla, mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan.
Jumala on siunannut matkantekoani monessa kohdassa elämässäni, niin tulee käymään vastakin. Raskaina hetkinä tulee luottaa siihen, että elämä kantaa ja kaikesta selviää vaikeinakin hetkinä. Kun vain jaksaa odottaa elämän raskauden ohimenoa. Usein riittää, että sietää vaikeaa ja ahdistavaa hetkeä, eikä ala hötkyillä ympäriinsä. Tempoilemalla vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa saa asiat vain enemmän sotkuun.  AA:laisilta olen oppinut, että jos on oikein ahdistavaa: istu paikallesi. Jos on tukalan ahdistavaa: naulaa housusi kiinni penkkiisi, koska olet mahdollisesti tekemässä tyhmyyksiä.
Kaikista pimeintä on juuri hetki ennen aamunkoittoa, kirjoitti mystikko Eckhardt kauniisti.
Ehkä odotan joinakin hetkinä ihmettä, joka tekisi elämästäni helpompaa ja keveämpää. Toivon ihmettä tietäen, ettei se useinkaan tule. Rukoilen ihmettä joka ilta iltarukouksessani, mutta Luojalla on oma aikataulunsa - minullekin.
 
4) Palauta mieleesi jokin kipeä tapahtuma lapsuudestasi
 
Minun lapsuus sisältää useita kipeitä tapahtumia, mutta en usko että niitä on enemmän kuin muillakaan. Monet meistä ajattelevat, että ne ovat jääneet taaksepäin, eikä niitä halua muistelemalla palauttakaan mieleen.  En usko että menneen vatkaaminen paljonkaan auttaa. Ainut mitä menneille voi tänä päivänä, on se, että voi muuttaa suhtautumista niihin. Minun horisonttini on mieluimmin tulevaisuudessa, mietin miten voisin olla onnellinen tulevaisuudessa ja teen ratkaisuni tulevaisuuden, en menneisyyteni, muistelulla.
Ehkä yhdestä voin kertoa: 8-vuotiaana ystäväni muutti toiselle paikkakunnalle, mikä oli ikävä tapahtuma. Muistan surreeni tapahtumaa niin, että itkin enkä saanut unta. Vanhempani koettivat lohduttaa, että kyllä se ohi menee. Me aikuiset sanomme lohduttaessamme joskus aivan turhaan sanoja, läsnäolo riittäisi.

5) Miten käyttäydyt korvataksesi tai peittääksesi epämiellyttävät tunteesi?
 
Tähän vähän jo vastasinkin. En usko että epämiellyttäviin tunteisiin kannattaa jäädä vellomaan, en usko että ihminen saa katarttisen kokemuksen vellomalla esim. loukkaantumisen kokemuksissa.
Martin EP Seligman Optimistin käsikirjassa (1999) kertoo 25 vuoden tutkimuksistaan, että pessimistit yleensä uskovat ikävien tilanteiden kestävän pitkään, romuttavan kaiken mitä he tekevät ja olevan heidän omaa syytään. Optimistit, jotka kohtaavat elämässä aivan samanlaisia kolhuja, suhtautuvat epäonneen täysin päinvastaisella tavalla. Optimistit uskovat tappion olevan vain satunnainen takaisku ja sen syiden koimenomaista tapahtumaa. Optimistit uskovat, ettei tappio ole heidän syytään, vaan sen aiheuttivat olosuhteet, huono onni tai muut ihmiset. Kun he joutuvat vaikeaan tilanteeseen, he näkevät sen haasteena ja yrittävät entistä enemmän.
 
Yritän ajatella optimistin tavoin, sillä pessimistin ajattelutapa johtaa periksiantamiseen ja masentumiseen. Liikunnalla saan tunkkaisen mielentilan väistymään helpoiten, jos tekemisiä mietitään.
 
6) Miten oma uskonnollinen taustasi on vaikuttanut siihen, että olet halunnut kieltää parantumisen tarpeesi?
 
Minulle lapsuudessa opetettu uskonnollisuus sisälsi Jumalan, joka oli rankaiseva, kaiken näkevä ja vihainen Jumala. Minä sotkin jossain vaiheessa oman isäni ja Taivaallisen Isäni, luulin että he ovat lapsen mielessäni sama asia. Vanhempani olivat lapsena uskonnollisuuden gallerian johtohahmojen prototyypit, eikä sellainen uskonto tuntunut vetävän puoleensa. Halusin pois koko uskonnollisuudesta ja läksinkin, kun en uskonut uskonnolla olevan minulle mitään tarjottavaa. Olin tuolloin täysinoppineen viisas ja 18-vuotias.
Prof. Jukka Kemppinen (ei ole sukua) kirjoitti blogissaan 5.1.2008: Tuntuisi loogiselta ajatella, että kun uskonnollisen tunteen väitetään olevan tiedostamatonta isän kaipuuta, uskonnollisen tunteen puuttuminen olisi tiedostettua isättömyyttä.
Sittemmin olen löytänyt oman jumalasuhteeni, jonkin minua suuremman ”isällisen”, jonka tarvitsen ja havainnut miten humoristinen Jumala voi olla, jos vain haluan asian huomata. Oman seurakuntanikin olen löytänyt. Mutta mutkan hengellisyyteen teki lapsuuteni uskonnollisuus, jota oli kaikkialla suvussa.
 
7) Millaisia haitallisia käyttäytymismalleja näet omassa varjossasi?
 
Katolisten munkkien satoja vuosia käyttämässä henkisten esteiden harjoituksessa, jota John Gray (JG) kutsuu nimellä "Tunteiden taulukko” (katso esityksistä-osiosta) ( John Grayn kirjassa Miten saat mitä haluat ja haluat sitä mitä sinulla on, 2000) , opetellaan käymään läpi henkisiä esteitä tunnistamalla yleinen mieliala ja kohtaamalla parantava tunne, jota yleensä paetaan ja henkistä estettä monimutkaistetaan. Tunne-elämän esteiden parantamiseksi sinun on tunnettava lapsenomaisia tunteita, JG opastaa. Hän vietti vuosia katolisessa luostarissa.
 
JGn mukaan ihmisen 12 henkistä estettä ovat:
1. Syyttäminen, joka harjoitettuna johtaa mielialana petetyn tunteeseen, josta parantava tunne on viha.
2. Masennus, joka johtaa hylätyn mielialaan, ja josta parantaa surun tunne.
3. Ahdistus, joka johtaa epävarmaan mielialaan ja josta parantava tunne on pelko ja sen kohtaaminen. 
4. Välinpitämättömyys, joka johtaa voimattomuuden tunteeseen ja josta parantava tunne on mielipaha/katumus.
5. Tuomitsevuus, joka johtaa tyytymättömään mielialaan ja josta parantava tunne on turhautuminen.
6. Päättämättömyys, joka johtaa lannistuneeseen mielialaan ja josta parantava tunne on pettymys.
7. Vitkastelu, joka johtaa avuttomuuden mielialaan ja josta parantava tunne on huoli.
8. Täydellisyyden tavoittelu, joka johtaa riittämättömyyden mielialaan ja josta parantava tunne on hämmennys.
9. Katkeruus, joka johtaa osattomuuden mielialaan ja josta parantava tunne on kateus/mustasukkaisuus.
10. Itsesääli, joka johtaa ulkopuolisen mielialaan ja josta parantava tunne on loukkaantumisen tunne.
11. Hämmennys, joka johtaa toivottomuuden mielialaan ja josta parantava tunne on kauhun tunne.
12. Syyllisyydentunne, joka johtaa arvottomuuden mielialaan ja josta parantava tunne on häpeä.
 
JGn mukaan kun haluat raivata henkisen esteen, syyttäminen, on muisteltava aikaa, jolloin tunsi itsensä petetyksi ja tutkia sitten neljää parantavaa tunnetta (ovat allekkain tunteiden taulukossa): vihaa, surua, pelkoa ja katumusta. Siis tunnistaa ensin henkisen esteen, joka on itselle tyypillinen, muistelee siihen liittyvää tunnetilaa ja sitten tutkii 4 parantavaa tunnetta, joiden avulla voi henkisestä esteestä päästä pikkuhiljaa pois.
 
Minun varjossa piileskelee ja esille tulee silloin tällöin useita henkisten esteiden aiheuttamia mielialoja, jolloin koetan muistella tilanteita, joissa niitä olen kokenut ja miettiä ja kokea parantavia tunteita, jotka vapauttaisivat minut pikkuhiljaa henkisistä esteistä. Tavallisimpia minulla lienevät syyttäminen, tuomitsevuus ja täydellisyyden tavoittelu. Ne saavat minut helpoimmin muistamaan epätäydellisyyteni ihmisenä ja tekemään henkisiä harjoituksia tunteiden taulukon mukaan.
Tällä viikolla tutkin ensimmäistä askelta ja siitä myöhemmin.

2.9.12 Lappeenranta