Toiminnot

Kiitollisuus on hyvä lääke elämän pettymyksiä vastaan

Kiitollisuuden kirja

(muistiinmerkintöjä kirjasta Melody Beattie, Kiitollisuuden kirja, 1995, suom. Hilkka Pekkanen, WSOY: Porvoo)

MB:n kirjan mottona on, että opi arvostamaan elämän hyviä puolia.

Kirjan Johdannossa MB kirjoittaa, että kun oppii suhtautumaan iloisesti elämän tarjoamiin ongelmiin ja tuntemaan kiitollisuutta siitä, että asiat ovat niin kuin ovat, elämä ei tunnu raskaalta. Epämiellyttävätkin kokemukset voivat tarjota paljon myönteistä ja hyödyllistä oppia.

Kiitollisuus tekee menneisyydestä mielekkään, tuo rauhan nykyhetkeen ja antaa käsityksen tulevaisuudesta.
Kiitollisuus muuttaa kielteisen energian myönteiseksi.

Myönteisen ajattelun periaate

MB kirjoittaa, että monet meistä ovat jääneet jostakin paitsi lapsina, eivätkä kaikki vielä aikuisenakaan ole päässeet eroon osattomuuden tunteesta.  Se köyhdyttää ajattelua ja johtaa loputtomaan noidankehään.

1.      Tiedosta omat uskomuksesi.

Osattomaksi jäämiseen voi suhtautua monella tavalla. Joku ajattelee, että jonkun pitää nyt korvata hänelle kaikki se mistä hän on jäänyt paitsi.
Kielteinen ajattelu tekee tyhjäksi kaiken. Janoiselle tuotu puolikas lasillinen saa valittamaan, että sai vain puoli lasia. kun olisi voinut mennä ja hakea lasinsa täyteen, sen sijaan että valittaa että se on puolillaan. Tai olisi voinut iloita, että olipa mukava, että joku toi puoli lasillista vettä.
Kielteisen ajattelun, MB:n mukaan, syvällisin vaikutus on se, että ihminen rupeaa uskomaan ihan tosissaan, ettei ansaitse mitään hyvää elämässään.
Jokainen ansaitsee sen, minkä ajattelee ansaitsevansa. On opeteltava uskomaan, että jokainen meistä ansaitsee hyviä asioita elämäänsä.

2.      Moninkertaista mahdollisuutesi

Kielteinen ja torjuva suhtautuminen mitätöi hyvät asiat tai tekee ne kokonaan tyhjiksi. Myönteisyys moninkertaistaa mahdollisuudet.

3.      Tiedosta mitä sinulla on

MB ei tajunnut, mitä myönteisyyden aihetta hänellä olisi elämässään ollut. Hän ei tuntenut oloaan kovin myönteiseksi. Hän pakottautui siihen tahdonvoimalla. Väen väkisin. Hän teeskenteli myönteistä. Näytteli. Pakottautui ajattelemaan myönteisiä ajatuksia. Hän kiitti kaikesta, mitä hänellä oli.
Kun hän oli harjoitellut kiitollisuutta 3-4 kuukautta, kaikki rupesi muuttumaan.

Tutkimusten aivojen hermoverkkojen pysyvimpiin muutoksiin kuluu 3-4 kuukautta aika. AA:ssa on jo kauan sanottu, että käy 90 päivää joka päivä palaverissa, niin raittiuden suhteen pysyvämpi muutos alkaa syntyä.

MB huomasi, että 3-4 kuukauden kuluttua hänen asenteensa muuttui. Hän oppi tekemään melkein tyhjästäkin jotakin sen sijaan että olisi tehnyt kaiken tyhjäksi.

4.      Usko että olet hyvien asioiden arvoinen

Jokaisen pitää uskoa, että hän tosiaan ansaitsee hyvän elämän. Pitää aloittaa nykytilanteesta ja muuttaa uskomuksia sitä mukaa kuin kykenee.  Jotkut asiat vaativat aikaa.
Jos ihminen ei usko itseensä, hän ei pysty olemaan aidosti kiitollinen. Silloin ei osattomuuden tunteesta tahdo päästä millään eroon.
Toisinaan elämässä käy niin, että ilman jääminen kasvattaa luonnetta ja kehittää ihmistä. Se joka tekee osattomuudesta elämänasenteen, menee liian pitkälle: silloin ei osattomaksi jäämisellä ole tarkoitusta eikä loppua lainkaan.



MINÄN VAHVISTAMINEN

MB kertoo aikaisemmin ajatelleensa, että myönteinen ajattelu oli typerää. MB muutti mieltään siksi että myönteisen ajattelun avulla hän pystyi muovaamaan elämänsä uudelleen.

Jokainen voi oppia synnyttämään myönteisiä ajatuksia itsestään, kanssaihmisistä ja elämästä. Myönteisten ajatusten ympärille voi kehittää kurinalaisen rituaalin. Niitä voi toistella niin kauan että ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Ja kun nämä myönteiset ajatukset painuvat alitajuntaan asti, niiden vaikutus alkaa näkyä elämässä.

Myönteisistä ajatuksista tulee elämän lähtökohta, totuus ja arkipäivän todellisuus.
Päättäväinen kielteisen muuttaminen myönteiseksi antaa elinvoimaa ja iloa. Vahva ihminen muuttaa elämänsä säännöt ja voittaa häpeän tunteet.  Myönteiset ajatukset eivät ole hupsuttelua eivätkä toiveajattelua. 

Myönteiset ajatukset ovat vastalääke kaikkeen siihen kielteiseen, jolla ihmiset ovat itseään vuosikaudet ravinneet.

1.      Uusi todellisuus

Kun ensin saa aikaan myönteisen muutoksen puheissaan, huomaa vähitellen katsovansa asioita uudella tavalla. Jos puheissaan korostaa hyvää, rupeaa myös kokemaan asiat hyvinä ja nauttimaan niistä enemmän.
Jokaisella on kyky muuttaa omia uskomuksiaan ja asenteitaan, ja jokaisella on myös vastuu omasta suhtautumisestaan.

Kaikkien elämässä on aikoja, joina saattaa joutua luottamaan toisten tukeen. Kun ihminen oppii ystäviensä avulla luottamaan itseensä, silloin alkaa tapahtua edistystä oikein jättiläisharppauksin.

Itseensä luottava ihminen kykenee kohtaamaan ongelmat ja etsimään niihin myönteisen ja rakentavan ratkaisun.

Jos haluaa muuttaa tapahtumia, pitää ensin muuttaa omia uskomuksiaan ja odotuksiaan. Pitää todeta se mitä on ollut ja mitä tällä hetkellä on, pitää hyväksyä nykytilanne. Silloin syntyy tila myös uusille tapahtumille.
Ei ole väliä sillä tapahtuuko jotakin heti, tänään, huomenna tai ensi viikolla, pitää vain päättää, että näin minä uskon.

Kaikki kielteiset säännöt ja asenteet pitää muuttaa myönteisiksi. Meidän pitää uskoa että meistä pidetään ja että kykenemme selviytymään kaikista tilanteista.

Jos häpeän tunne vaivaa, niin kannattaa keskittyä unohtamaan omat vikansa, ajattelemaan että on yhden veroinen toisten kanssa. Silloin kaikki muuttuu.

2.      Mitä minä vahvistaminen tarkoittaa

Itsensä vahvistaminen ei tarkoita ongelmien kieltämistä. Ongelmat on määriteltävä ja niihin on rakennettava ratkaisut.

Usein myönteisyyden alku tuntuu kiusalliselta ja epämiellyttävältä, kun rupeaa muuttamaan kielteisiä asenteita myönteisiksi. Asiat voivat tilapäisesti tuntua entistä kamalammilta. Aikaisempi itselleen valehteleminen tulee näkyväksi ja itseinhon ajatukset nousevat. Täytyy kuitenkin vetää esiin epämiellyttäviä esineitä ja penkoa nurkat ja syvennykset. Siivoaminen lisää epäjärjestystä, kunnes saadaan luoduksi uusi järjestys.

Pitää olla kärsivällinen, ei saa luovuttaa. Ei saa antaa ongelmien vahvistaa vanhoja kielteisiä ajatusmalleja. Kielteisyyttä myönteisyydeksi työstävä joutuu kohtaamaan koettelemuksia.

Huolehdi itsestäsi ja kunnostasi

Toisinaan arkipäivän paineet ja pettymykset estävät ihmisiä arvostamasta elämän pieniä lahjoja, suurista puhumattakaan.

Elämä on lahja ja itsestä huolehtiminen on kiitollisuuden ilmaus, osoitus siitä että ihminen kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Jokaisen ihmisen on rakastettava itseään riippumatta siitä mitä tapahtuu tai minne hän menee.
Joka aamu ja päivän mittaan pitää kysyä hellästi ja ystävällisesti itseltään, mitä voisi tehdä parantaakseen oloaan, miettiä miten voisi parhaiten huolehtia itsestään sinä päivänä.

Täytyy sanoa itselleen että hyväksyy itsensä, että on suurenmoinen ihminen ja että sellaiselta kaikki sujuu mainiosti. Silloin tulee turvallinen ja miellyttävä olo, ja kaikki on mahdollista saada aikaan omin voimin.

Pitää lakata arvostelemasta ja vähättelemästä itseään. Pitää tietoisesti pyrkiä pitämään itseään hyvänä ja kiittämään itseään. Ainoastaan sillä tavoin saa itsestään parhaat puolet esiin.

MB:n mukaan kun huolehtii itsestään, saa voimaa ja tarmoa. Kun rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä, pystyy rentoutumaan ja yltämään parhaimpaansa. Lisäksi pystyy rakastamaan kanssaihmisiään ja hyväksymään heidät. Se puolestaan auttaa heitä hyväksymään itsensä.

Se että hyväksyy itsensä ehdoitta, ei tarkoita muuttumisen ja kasvamisen tarpeen kieltämistä, vaan se auttaa rakastamaan ja kasvamaan.

ITSEKURIN KASVATTAMINEN

MB:n mukaan itsekuri on kiitollisuuden osoitus.

Myönteinen itsekuri rakentaa vakaalle perustalle ja auttaa toimimaan päämäärän saavuttamiseksi. Sillä tavoin elämän hyvät asiat seuraavat mukana itsestään.

Kuri tarkoittaa sitä, ettei aina puhuta tunteista. Kuri tarkoittaa myönteisten käytösmallien läpikäymistä harmaina päivinä, sellaisina päivinä joina ei ole varma tapahtuuko ylipäätään mitään tai ollaanko tässä maailmassa matkalla ylipäätään minnekään.

Kuri tarkoittaa että uskomme hyviin asioihin silloinkin kun näyttää että ne karttavat meitä.

MB kertoo, että vähintään joka 2.päivä keskustelee jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jolta saa tukea, rohkaisua ja hyväksymistä ja jolle voi antaa niitä vastalahjaksi.

Päivän mittaan MB syöttää mieleensä myönteisiä ajatuksia. Kun MB:tä hävettää, MB sanoo itselleen, että on oikein, että hän on sellainen kuin on. Kun hän tuntee jotakin, hän sanoo, että on oikein tuntea. Kun hän on huolissaan rahasta, hän keskittyy ajattelemaan, että kaikki hänen tarpeensa tulevat ajan mittaan täytetyiksi.

Kun mieleen nousee kielteinen ja pelkoa herättävä ajatus, niin hän keskittyy johonkin myönteiseen ajatukseen. Jos hän joutuu pelon tai epätoivon valtaan, niin hän täyttää mielensä myönteisillä ajatuksilla ja vakuuttaa itselleen, että on turvassa. "Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun".

MB pakottautuu tahdonvoimansa avulla tuntemaan kiitollisuutta kaikesta mahdollisesta. Kun on oikein tuntuu kielteiseltä, niin on hyvä pysähtyä kiittämään elämän hyvistä asioista.

Kun kuulostelee omia ajatuksiaan muutaman päivän ajan, tunnistaa ne ongelmat ja sen kielteisyyden, jonka itsessään ja muissa saa aikaan. Pitää havainnoida omaa suhtautumistaan ongelmiin.

Jos tarvitaan muutosta, muutokset on tehtävä niin että huonotkin asiat kääntyvät hyviksi.

Älä anna periksi

Kun huolehtii itsestään, kaikki loksahtaa paikoilleen ja yhteistyö lähimmäisten kanssa sujuu. Ihminen avautuu sille hyvälle ja rikkaudelle joka on meissä jokaisessa ja jokaisen saavutettavissa. Se on kaikkien saavutettavissa.

Jokaisen ihmisen pitäisi tuntea vastuu omasta elämästään ja huolehtia siitä, että hänellä on hyvä olo.
Pitää määrittää omat tarpeensa ja täyttää ne. Pitää ratkaista omat ongelmansa ja opetella elämään niiden lähimmäisten kanssa, jotka eivät siihen kykene.

Pitää tuntea vastuuta omista valinnoistaan ja siitä mitä antaa ja saa. Pitää tuntea vastuuta siitä mitä tekee muille ja mitä sallii muiden tehdä itselleen.

Pitää vastata omista haluistaan ja toiveistaan. Buddhalaisten mukaan kärsimys syntyy halusta.

Pitää myös asettaa itselleen tavoitteita ja pyrkiä saavuttamaan ne. Tavoiteet on purkaa saavutettaviksi pieniksi osatavoitteiksi, jos tavoite tuntuu liian suurelta.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on taito, joka on tietoisesti opeteltava. Liian monio unohtaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan tänä päivänä, sen näkee kun katsoo ihmisjoukossa ympärilleen.

Harva rohkenee pyytää sitä mitä tarvitsee, eivätkä kaikki tule ajatelleeksi omia tarpeitaan. Kaikki eivät ole missään vaiheessa elämässään oppineet tyydyttämään tarpeitaan. Pitää kuunnella mitä oma minä kertoo tarpeistaan.

Voimme suhtautua itseemme hyväksyvästi ja lempeästi. Tarvitaan myös joidenkin luonteenpiirteiden kehittämistä ja joidenkin luonteenpiirteiden karsimista.

Vahva itsekunnioitus tuottaa todellisia ystävällisyyden ja laupeuden töitä, ei suinkaan itsekkyyttä.

Toista ihmistä kohtaan tunnettu myötätunto on yksi tapa ilmaista kiitollisuutta, sillä se osoittaa kunnioitusta toisen elämää kohtaan. Ne joita kohtaan tunnemme myötätuntoa, opettavat meille eniten.

Toisia palvelemalla on helppo saavuttaa arkielämän nöyrä kiitollisuus.

Kiitollisuuden periaate auttaa ottamaan iloisella mielellä vastuun omasta itsestään ja keskittymään siihen mikä elämässä on hyvää ja oikeaa.

Jos kuuntelee itseään, niin ei joudu harhateille. Tarvitaan paljon uskoa ennen kuin kukaan meistä kykenee antamaan itselleen sen mitä tarvitsee ja oppii pitelemään oman elämänsä ohjia.

Tarvitaan uskoa elämiseen. Joka päivä pitää tehdä edes jotakin pientä myönteistä  muutosta voidakseen mennä eteenpäin, kasvaakseen ja kehittyäkseen. Myönteinen ajattelu ja kiitollisuuden periaate ovat siihen hyvä alku.

Harvat tilanteet elämässä paranevat, jos jätämme huolehtimatta itsestämme. Jokaisen pitää selvittää itselleen, mikä on paras tapa huolehtia itsestään.

HYVÄKSYMISEN TAITO

Todellisuuden hyväksyminen on olennainen osa kiitollisuutta. Arjen hyväksyminen on kiitollisuutta. Uskonnollisuuden tekeminen naurettavaksi ja ei-tieteelliseksi on vienyt ihmisiltä aikaisemmin saatavilla olevan lähteen kiitollisuuteen.
Humanismi on kalsea korvike kiitollisuuden pohjaksi.

On hyödyllistä kohdata todellisuus kasvoista kasvoihin ja päästä sen kanssa sopusointuun. Vain tosiaasiat hyväksymällä voi ponnistaa tukevalta pohjalta muutokseen.

Elämäntilanteen hyväksyminen antaa rauhan ja on usein se käännekohta, joka aloittaa muutoksen. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Toivotaan-toivotaan - ajattelu on helpompaa kuin hyväksyä asiat niin kuin ne juuri nyt ovat.

Aluksi moni saattaa reagoida kieltäytymällä tai torjumalla koko tarpeellisen muutoksen, ongelman tai menetyksen ja vaatimalla vaatii, että asioiden pitää pysyä ennallaan.

Psykiatrin työssä on usein tilanne, jossa psykiatrin tehtäväksi jää "ottaa pois" potilaalta sellaista, jonka hän on jo kauan sitten menettänyt. Ja antaa potilaalle sellaista, jonka hän on jo kauan tietämättään omistanut.

Sen sijaan, että ihminen pyrkisi ratkaisemaan ongelman, hän jää vain odottamaan, että kaikki palaisi ennalleen mahdollisimman pian ja elämä taas tuntuisi miellyttävältä.

Kun unelmat ja toiveet ovat särkyneet tai kun on epäonnistunut jossakin erityisen tärkeässä asiassa, se aiheuttaa paljon tuskaa. On tuskallista menettää rakkaus tai unelmat, joiden varaan on elämänsä rakentanut.

Unelmien särkyminen koskee kovasti.

Kanssaihmiset eivät pysty sanomaan mitään tuskan lievittämiseksi tai surun laannuttamiseksi. Usein ei tarvitsekaan, riittää että on vierellä.

Silti täytyy lopulta sopeutua todelliseen tilanteeseen. Jos haluaa tilanteen muuttuvan, täytyy hyväksyä todellisuus.

Jos haluaa uudet unelmat ja uuden mielenrauhan särkyneiden tilalle, täytyy hyväksyä nykyinen todellisuus.
Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita mukautumista, eikä alistumista asioiden surkeaan tilaan.

Usein näen työssäni ihmisiä, joita on kohdannut heidän mielestään ansaitsematon takaisku, kuinka he koettavat saada elämältä hyvitystä. Jos elämä ei anna hyvitystä, he voivat huonommin tahtomattaan, osoittaakseen, etteivät he ansainneet takaiskua, jonka kohteeksi joutuivat. Ei ole psyykenlääkitystä, joka auttaa hyvityksenhakemiseen elämältä. Eikä toistuva lääkitysten vaihtaminen siihen tuo useinkaan muutosta, koska ihmistä on loukattu ja psyykenlääkkeen syömäpakko on ansaitsematon lisäloukkaus elämältä. Hyvitystä ei usein elämältä tule, ei elämä ole alunperinkään vastaan tai puolesta, elämä on.

Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että tunnustaa ja hyväksyy olosuhteet, itsensä ja kanssaihmiset sellaisina kuin ne tai he juuri sillä hetkellä ovat.

Vasta tästä lähtökohdasta voi etsiä rauhaa ja kykyä arvioida olosuhteita, tehdä tarpeellisia muutoksia ja ratkaista ongelmansa.

Jos saa osakseen elämältä epäoikeudenmukaista kohtelua, sitä ei voi päättää lopettaa, ennen kuin,  on tunnustanut sen olemassaolon. Sitten täytyy lakata uskottelemasta itselleen että sellainen kohtelu jotenkin ihmeen kautta lakkaa itsestään.

Elämän epäoikeudenmukaisuus ei poistu toivotaan, toivotaan-ajattelulla eikä pitämällä peukkuja että niin käy. Pitää lakata uskottelemasta itselleen ettei sitä ole olemassa. Pitää lakata selittelemästä sitä itselleen.

On hienoa todistaa ihmisen muuttumisen hetkeä, jossa hän lakkaa keksimästä selityksiä epäonnelleen ja alkaa nähdä ympärilleen uudella ja myönteisemmällä tavalla. Raamatussa puhutaan "voimanpäästämisen hetkestä". Intiaanit puhuivat "hengensä takaisin kutsumisesta".

Elämän hyväksyminen auttaa suhtautumaan ympäristöön vastuuntuntoisesti. Se antaa myös voimaa tehdä muutoksia asioihin.

Kukaan ei voi muuttua ennen kuin hyväksyy sen, ettei kykene muuttamaan toisia ihmisiä ja olosuhteita. Kuinka usein olen kuullut, että jos mieheni, vaimoni tai lapseni muuttuisi, niin sitten minun oma elämäni alkaisi...

Hyväksymisen paradoksi on se, ettei kukaan voi muuttaa itseään ennen kuin on hyväksynyt sen millainen on.

Kun antaa periksi ja hyväksyy itsensä, luopuu samalla tarpeesta vastustaa itseään ja ympäristöään. Silloin on vapaa kasvamaan myönteisen ajattelun suuntaan ja oppii myös tuntemaan kiitollisuutta.

Kiitollisuus on paljon tehokkaampi ja kestävämpi kuin ahdistuslääkkeet. Kiitollisuus ei aiheuta ruumiilliisia sivuvaikutuksia, eikä vieroitusoireita.

MB:n kokemuksen mukaan hyväksyminen ei ole ikuista. Se täytyy aina uudistaa.

Jeesuksen rukouksessa ortodoksit ja muutkin kristityt toistavat päivän mittaan: " Herra Jeesus Kristus, Jumalanpoika, armahda minua syntistä". Rukoilija liittyy vuosituhantiseen perinteeseen päivittäisessä rukouksessaan.

Rukous voi olla mitä tahansa, mistä on elämälle kiitollinen, eikä sen tarvitse liittyä uskonnollisuuteen.

Hyväksyminen tapahtuu nykyhetkessä, mutta sen täytyy tapahtua vilpittömästi ja perinpohjaisesti ennen kuin nykyhetkestä pääsee ponnistamaan eteenpäin kohti tulevaisuutta.


Miten hyväksymisen taito kehittyy

Kuinka hyväksyvä ja rauhallinen mielentila sitten saadaan aikaan? Kuinka pystyy tuijottamaan alastonta todellisuutta silmää räpäyttämättä ja silmiä peittämättä?

Hyväksyminen on myönteinen prosessi, joka on opeteltava siinä kuin kaikki myönteinen ajattelu.

Kun on sulkenut silmänsä, rimpuillut, itkenyt, yrittänyt monenlaisia tinkimistä ja vaihtokauppoja elämän todellisuuden kanssa ja antautunut elämälle lopulta, niin vasta silloin alkaa hyväksymisvaihe. Silloin saavuttaa rauhan, silloin ihminen on lopultakin vapaa.

Menetys on hyväksytty, siitä on tullut hyväksyttävä osa nykyhetkeä. Muutokseen sopeutuminen saattaa ihmisen sopusointuun elämänsä kanssa. Elämä järjestyy uuteen uskoon, ja siitä voi alkaa taas nauttia.

Jotenkin tuntuu, että menetyksestä on jollakin tavalla ollut hyötyä, vaikka ei selvästi ymmärtäisikään miten.

Kiitollisuus tulee siitä, että uskoo kaiken olevan paremmin ja siitä, että on saanut kasvaa kokemuksensa kautta.

Tuntuu siltä, että nykyhetkessä on kaikki juuri niin kuin pitääkin, jokaista yksityiskohtaa myöten. Elämä alkaa olla lumoavan kaunista.

Huolimatta peloista, tunteista, ponnistuksista ja hämmennyksestä ihminen ymmärtää vihdoin, että kaikki on hyvin, hyväksyy sen miten asiat ovat, asettuu aloilleen, lakkaa hötkyilemästä, väistelemästä, komentelemasta ja piileskelemästä. Vasta siltä pohjalta pystyy etenemään kohti harmoniaa.

Muutokset ja menetykset hyväksytään, mutta se tapahtuu jokaisen omaa yksilöllistä vauhtia, jokainen toimii luonteensa ja ominaisuuksiensa mukaisesti. Ihmisen pitää suhtautua itseensä sallivasti.

Asiat on puhuttava selviksi. Sillä tavalla ne saadaan pois mielestä. Myönteinen ajattelu ja kiitollisuus auttavat vaikka kuinka kielteisiin ja rauhattomiin ajatuksiin.

”Tapahtukoon Sinun tahtosi”- rukous auttaa monen vaikean hetken yli. Tyyneysrukous auttaa erottelemaan sitä, mitä päivän mittaan tulisi tehdä.

TYYNEYSRUKOUS:
On hyväksyttävä tyynesti asiat, joita ei voi muuttaa.
On käytävä rohkeasti muuttamaan sitä minkä voi muuttaa.
Ja on oltava niin viisas, että tietää kummasta on kysymys.
 
Päämäärien asettaminen

Usko että elämäsi on elämisen arvoista
niin uskosi tekee sen todeksi.
Älä pelkää elää
-          William James –

Muuttaisin itse WJ:n viimeisen rivin: " Ala elää".


Toivejattelusta tavoitteistamiseen

Tavoitteiden asettaminen on tärkeä ja tarpeellinen asia. Tavoitteissa on taikaa: kaikenlaista rupeaa tapahtumaan, kaikki muuttuu, tärkeitä asioita tulee tehdyksi. Vaikeista tilanteista ja ajoista selviää yllättävän vaivattomasti.

Tavoitteet edustavat kiitollisuuden periaatetta käytäntöön sovellettuna. Ne antavat tilaisuuden rakentaa sille perustalle, joka ihmisellä on valmiina.

MB:n mukaan maailmassa ei ole mitään niin arvokasta kuin tavoitteen saavuttaminen. On suurenmoinen tunne kun ponnistusten jälkeen onnistuu ratkaisemaan ongelman tai tekemään jotakin mitä on aina halunnut tehdä.

Tavoitteet antavat elämälle päämäärän ja tarkoituksen. Tavallisesti lopputulos on aina lähtökohtaa parempi. Siinä joutuvat peliin hyväksyminen, kiitollisuus, luottamus, usko ja luopumisen taito, mutta ainakaan ei ajaudu elämän halki ilman päämäärää.

Luopumisen taito tulee ihmisen vanhetessa yhä tarpeellisemmaksi, valitettavasti taito ei ole kovin yleinen tänä päivänä.

MB ei ole huolissaan ongelmien ratkaisusta, koska hän on tehnyt ongelmista tilaisuuksia, joista on kiitollinen.

Tavoitteet ovat hauskoja, ne herättävät kiinnostuksen ja innostuksen koko elämään. Tavoitteet tekevät elämästä mielenkiintoista ja joskus jännittävääkin.

Tavoitteet kannattaa MB:n mukaan kirjata muistiin. Muistiinkirjaaminen panee liikkeelle voimallisen psykologisen, henkisen ja emotionaalisen prosessin. Ihminen tiedostaa, mitä hänen pitää tehdä tavoitteidensa saavuttamiseksi ja tekee niin. Kaikki käy kuin itsestään. Alkaa tapahtua!

MB:n ohjeet tavoitteistamiselle:

Määrittele omat tavoitteesi.

1.      Tee kaikesta tavoite

-          Jos sinulla on ongelma, tee ratkaisemisesta tavoite, aseta tavoitteeksi ongelman ratkaiseminen. Ratkaisua ei tarvitse tietää etukäteen, vaan tarkoitus on selvittää se askel askeleelta. Pitää myös muistaa olla kiitollinen jokaisesta askeleesta kohti tavoitteen saavuttamista. MB uskoo, että pystyy tekemään kaikesta itselleen tavoitteen. Kaikista hankaluuksista ja ongelmista voi muodostaa tavoitteen. Jos tiedostaa, että jotakin pitää muuttaa, siitä syntyy tavoite ihan itsestään. Jos haluaa jotakin, siinä on valmis tavoite, jota kohti voi ryhtyä ponnistelemaan.

2.      Älä alinomaa mieti mitä pitäisi tehdä

-          Aseta tavoitteeksi vapautua 2/3:sta kaikkea siitä, mitä pitäisi tehdä.

3.      Älä rajoita itseäsi

-          Tavoittele kaikkea kerralla. Älä murehdi, älä ole huolissasi. Jos jokin ei kuulu sinulle, niin et sitä saakaan. Jos taas kuuluu, saat sen helpommin tavoitteellisen toiminnan avulla.

4.      Kirjoita tavoitteesi paperille

-          Murehdit vähemmän kun tavoitteet asettuvat selkeään järjestykseen. Silloin on helpompi kohdistaa tarmo oikeisiin asioihin ja keskittyä olennaiseen.

5.      Tukeudu korkeampaan voimaan

-          Pyydä korkeammilta voimilta apua kiinnostuksesi kohteiden saavuttamiseen. Suhtaudu tavoitteisiin nöyrästi, vaikka tavoitteletkin niitä rohkeasti.

6.      Älä jännitä, rentoudu

-          Älä murehdi tavoitteita lakkaamatta, älä jossittele ja pohdiskele turhan takia. Pitää pyrkiä pakottomaan ja miellyttävään toimintaan, tulosta ei tule väen väkisin vääntämällä.

7.      Tee mitä voit, päivä kerrallaan

-          Tee vuorokaudessa se mikä siihen tuntuu kohtuuden rajoissa mahtuvan. Tee sen verran kuin intoa riittää. Tee kaikessa rauhassa ja tyynesti. Älä unohda kiitollisuutta. Tee oma osuutesi, päivä kerrallaan. Pitää luottaa itseensä ja olla kärsivällinen.

8.      Aseta tavoitteet säännöllisesti ja tarpeen mukaan

-          Kun kohtaat ongelman, huomaa tarpeesi tai halusi johonkin, tee siitä itsellesi tavoite ja lisää listaan. Poista tavoitteita, jotka eivät enää ole niin tärkeitä.

9.      Vedä yli saavuttamasi tavoitteet

-          Saat aikaan sellaista mikä on sinulle tärkeää. Kun niin käy, vedä tavoite yli listalta ja onnittele itseäsi. Saat itseluottamusta, ja tavoitteiden avulla saat ryhmitetyksi elämäsi. Elämä muuttuu tavoitteiden avulla nautinnollisemmaksi, tavoitteiden tiedostaminen kehittää uskoa ja luottamusta siihen, että elämä on pohjimmiltaan hyvää. Elämä on.
-          Ongelmia nousee aina esiin. Ongelmat ratkaistaan.

10.  Ole kärsivällinen

-          Älä poista tavoitetta listaltasi vain siksi ettet ole saanut sitä toteutetuksi toivomallasi hetkellä. Toisinaan tavoitteita voi kuljettaa mukanaan vuosikausia.
 
Kaikki tapahtuu aikanaan – kun olemme valmiita siihen, kun maailma on valmis. Älä jännitä. Ota rennosti. Mutta pidä tavoite mielessä.



TEE TULOSTA PUHUMALLA

Selkeästi ja avoimesti puhuminen ei ole vaikeaa. Itse asiassa se  on helppoa ja hauskaa.

Aluksi pitää vain hyväksyä itsensä. Pitää hyväksyä omat tunteensa ja ajatuksensa. Omia mielipiteitä täytyy pitää arvossa. Omista ongelmista saa puhua, ja vastenmielisistä asioista saa myös kieltäytyä.

Kieltäytyä voi aina kun haluaa. Kun haluat kieltäytyä, aloita sanomalla ”ei”, älä sano ”en usko” eikä ”ehkä” eikä muuta epämääräistä.

Sano mitä tarkoitat, ja tarkoita mitä sanot. Jos et tiedä mitä tarkoitat, ole hiljaa ja ajattele asiaa. Jos vastaus on ”en tiedä”, sano niin.

Opettele puhumaan lyhyesti. Lakkaa selittelemästä ihmisiä pyörryksiin.

Mene suoraan asiaan, ja kun asia on sanottu, lopeta puhuminen.

Puhu ongelmista. Jos ei uskalla olla oma itsensä, silloin teeskentelee. Pitää osata päättää kenelle puhuu, kuinka paljon kertoo ja milloin. Jos kertoo miten ongelmat olisivat tulevaisuudessa ratkenneet, niin vapautuu lapsuustarinoiden juoksuhiekasta. Samalla kertoo itselleen, miten ne olisi hyvä ratkaista.

Opettele puhumaan tunteistasi, mutta älä jää niihin vellomaan.

Voit sanoa mitä ajattelet, ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Kenenkään ei tarvitse muuttaa mielipidettään vastoin tahtoaan. Väärässäkin saa olla. Ja niin saa sanoa myös. Ihmisillä on oikeus omiin virheisiin.

Jokainen voi ilmaista odotuksensa vaatimatta että toiset muuttuvat niiden mukaan.

Totta saa puhua.

Toisten ihmisten puheiden mukaan ei tarvitse toimia eikä käyttäytyä.

Myötätuntoa ja kiinnostusta voi osoittaa pyrkimättä pelastamaan toista ihmistä. Toiselle ihmiselle voi osoittaa myötätuntoa pyrkimättä ratkaisemaan ongelmaa tämän puolesta. Varsinkin naiset ongelmissaan tarvitsevat pikemmiinkin kuuntelijaa kuin neuvojaa. Miehillä tilanne on usein päinvastoin.

Ota vastuu puheistasi. Ole rehellinen. Ole suora. Ole avoin. Ole lempeä ja rakastava silloin kun on sen aika. Ole päättäväinen silloin kun tilanne vaatii päättäväisyyttä. Ole ennen kaikkea oma itsesi ja sano se, mikä on sanottava.


PÄÄTÖKSENTEKO

Moni ei luota omaan ajattelukykyynsä, vaan antavat kanssaihmisten tai olosuhteiden päättää puolestaan.

Ajattelukyky saattaa hämärtyä:  jos uskoo valheita, jos valehtelee itselleen, jos elämä joutuu sekasorron valtaan, jos tulee stressiä, itsekunnioitus romahtaa tai jos rinta on täynnä tukahduttuja tunteita. Sellaisissa tilanteissa ihminen joutuu hämmennyksiin, mutta se ei tarkoita ettei osaa ajatella.

Liioittelu saattaa vahingoittaa ajatustoimintaa. On vaikea olla päättäväinen jos koko ajan on huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat. Tai uskottelee itselleen että pitää olla täydellinen kaikessa.

Ajatustoiminnalle ei ole eduksi, jos inhoaa itseään ja epäilee omaa päätöksentekokykyään.
Jos uskoo haluavansa vääriä asioita, ei pysty valitsemaan oikein.

Ihmisen mieli väsyy, jos sitä käytetään väärin ja se täytetään ahdistuneilla ajatuksilla, huolilla ja hermoiluilla.
Joskus muut ihmiset saavat meidät menettämään uskomme itseemme ja ajatuskykyymme.
Myönteinen ajattelu perustuu siihen, että osaa arvostaa omaa ajattelukykyään.

Päätöksentekotilanteessa ja ongelmanratkaisussa voi toki turhaantua, mutta se on normaalia. Joskus pitääkin turhaantua, jotta pääsee eteenpäin ajattelussaan. Zeniläisyydessä koanit on keksitty vapauttamaan järjettömästä ajattelusta.

Aina pitää muistaa, ettei päätöksenteon tarvitse olla täydellistä ja virheetöntä. Ei erehtyminen mikään iso juttu ole. Elämää se vain on.

Mieltäänkin saa muuttaa tarpeen tullen. Se että uskaltaa myöntää erehtymisensä ja muuttaa mieltään, on hyvä asia – normaali ja usein tarpeellinenkin.

Päätöksentekoa ennen on hyvä tyyntyä ja rauhoittua ja vasta sitten päättää.

Jos antaa toisten tehdä päätökset puolestaan, alkaa tuntua siltä, että on uhri jonka toiset ihmiset pelastavat.

Avaudu oppimaan olosuhteista. Kiitollisuus riittää.

Saat joka päivä kaiken mitä tarvitset. Kaikki tapahtuu ajallaan. Ei ehkä sinun vaatimassa aikataulussa.

Luota siihen, että kaikki se hyvä, mitä kaipaat tulee osaksesi, kun oikea hetki koettaa. Buddhalaisilla on sanalasku: Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu.

Ole kiitollinen menneestä. Voit vaikuttaa menneisyyteen vain hyväksymällä sen, parantamalla sen aiheuttamat haavat ja ottamalla siitä opiksesi. Albert Ellisin mukaan sinun ei kannata kantaa mukanasi kaikkia niitä merkittäviä kokemuksia, joita sinulle on sattunut. Ellisin mukaan läikkynyttä maitoa on hyvä itkeä hetkisen.

Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on ja usko että ansaitset vain parasta, niin huomaat kuinka myönteisyys alkaa valaista elämääsi.

26.6.2011/päivitetty 9.7.2011