Toiminnot

Konalla, Hawaijin isolla vulkaanisella saarella paistaa aurinko täydeltä taivaalta

Konalla,Hawaijin isolla vulkaanisella saarella paistaa aurinko täydeltä taivaalta
 
Konalle saapumisen myötä alkoi lomailu. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta jo parin päivän ajan, joten aikaa on tullut vietettyä uimala-alueen altaiden äärellä. Kun olo on käynyt liian kuumaksi, on vain pulahtanut vilvoittavaan veteen, joka on monille turisteille liian kylmää. Erittäin virkistävää sanon minä.
 
Aamulla on herännyt linnunlauluun, joka jatkuu vain muutaman hetken ja lakkaa, olen alkanut epäillä, että linnunlaulu tulee aamulla kaiuttimista, joita on puussa. Kanssamatkustajani ovat olleet järkyttyneitä mahdollisuudesta, että ääni tulisi nauhalta ja alkaneet epäillä, että olenko ihan parhaassa sielun ja ruumiin voimissa.
 
Konferenssin tulojuhlassa istuimme Jukan kanssa norjalaisten kanssa, eikä kukaan uskonut, kun väitin, että suomalaisten geenit tulevat pääasiallisesti Etelä-Euroopasta, muut väittivät kivenkovaan, että Volgan mutkasta. Norjalaiset kysyivät, että eikö unkari ole sukulaiskielemme, vastasin, että jos on, niin en ymmärtänyt Budapestissa sanaakaan, mitä he puhuivat. Sama tietysti pätee monta kertaa sukulaisiinkin, joten voihan se olla totta.
 
Yksi norjalaisista sanoi tulevansa kuuntelemaan meidän luentoa, koska Norjassa on suuria ongelmia mielenterveyspalvelujen järjestämisessä. Vaihdoin välillä kielen tarkoituksella ”nordiskaksi”, jotta voisin käyttää ruotsinkielen taitojani. Toinen norjalaisista kertoi menevänsä kahden tunnin helikopterilennolle, joka maksaa kuulemma 500 dollaria, mikä oli norjalaisellekin kova hinta.
 
Kaunis nuori vaaleaverikkö antoi palaa Norjan työvoimatoimistoille, joissa hänelle oli akateemisen valmistumisen jälkeen sanottu, että sinähän osaat hakea itsekin töitä, joita nuoren naisen mukaan on vaikea Norjassa saada. Kun hän oli saanut työpaikan hankituksi, niin hänelle tuli kutsu 4 viikon kurssille työnhaun opettelemista varten. Kuulostaako tutulta?
Keskustelu hänen kanssaan vahvisti sitä, että nuorten työllisyys on asia, joka on ratkaistava heti, jotta vältymme suuremmilta ongelmilta. Aina kun historian kuluessa nuoret ovat suurina määrinä jääneet ilman työtä, niin on seurannut tyytymättömyyden kanavoituminen sotiin ja vallankumouksiin. Pohjois-Afrikan islamistiset maat ovat tämän jo kohdanneet, onko Espanja ja Kreikka seuraavat maat?
 
Minun oma nuorikkoni, nuorin lapsistani ei halunnut mennä delfiinien kanssa puoleksi tunniksi, hänestä aika oli liian pitkä – 210 dollaria olisi maksanut uinti delfiinien kanssa. Koetin sanoa, ettei ehkä toista kertaa tule mahdollisuutta, mihin tyttäreni sanoi, että delfiiniuintia on monessa paikassa. Ehkä sitten niin.
 
Nuorimmaiseni on selvästi alkanut pitää Konan kolmen ison hotellin lomailualueesta. Jukan vuokraaman auton avustuksella olemme käyneet lähiseudulla kaupassa ja syömässä merenrantaravintolassa.
 
Norjalaismies kertoi haltioituneena käyneensä katsomassa, kuinka laava virtaa saaren toimivissa tulivuorissa. Mustaa laavakiveä runsaasti sisältävä saari kertoo siitä, että joskus maanuumenista on tullut materiaalia runsaastikin. Michiganilaiskaverin mielestä musta laavakivi muistutti lähinnä käännettyä savimaata ja hänelle saari oli sikäli pettymys.
 
Michiganilaiskaveri kertoi tarinaansa ja juttelimme Obamacaresta eli Yhdysvaltain terveydenhoitojärjestelmän ongelmista. Aikaan heroiiniaddiktina hän oli saanut C-hepatiitin, sittemmin toipunut, nyt aikuisiällä maksanongelmat ovat sitä tasoa, että hän on maksansiirtojonossa. Hänelle oli puhjennut leukemia, joka oli remissiossa kantasolusiirrolla ja hän oli kärsinyt sydäninfarktista – hän oli eläköitynyt jo kymmenisen vuotta sitten ja sikäli onnekas, että työpaikan kautta eläke ja sairauskulut hoituivat – yhdet lääkkeet maksoivat 30 pilleriä 66 000 dollaria. Kaiken kaikkiaan hänen lääkekulut olivat vuodessa 125 000 dollaria ja hän kiitteli sitä, että oli niin hyvässä asemassa, että sai nämä kaikki edut.
 
Keskusteltiin siitä, että terveyskeskuslääkärin kautta pitää mennä kaikki lähetteet erikoislääkäreille, mikä aiheuttaa sitä, että ketjuuntuneet vakuutustarjoukset rajoittavat ja vääristävät potilaspolkuja niin, ettei potilas välttämättä saa parasta hoitoa. Parhaat hoitopaikat eivät tarvitse isoja voittoja potilaista, voitto tulee potilasvirran lisääntymisestä.
Amerikkalainen laskutusjärjestelmä on monimutkainen ja tehoton. Kukin lääkäri tekee oman laskun, eikä potilas saati hänen vakuutuksensa tiedä, mikä on hoidon lopullinen lasku, kun aina ja aina uutta erikoislääkäriä konsultoidaan.
 
Vitsailtiin Michelle Obaman 50-vuotisbileistä, hänkään ei ollut saanut kutsua, tosin ei tiennyt koko asiasta. Mies kertoi, että vastikään on tehty kaksi elokuvaa Yhdysvaltain presidentistä. Miksi kaksi? No presidentin asiat ovat olleet salaisia. Jatkossa katson, niin vanhemmat lapseni ovat kauan tehneet, amerikkalaiset elokuvat ilman tekstitystä, jos en kaikkea ymmärrä, niin en sitten. Kielitaidon parantamisen motivaatio on taas lisääntynyt, mitä kauemmin täällä matkalla on.
 
Michiganilaismies kertoi, että Amerikassa on paljon vierasmaalaisia lääkäreitä, jotka osaavat niin huonosti englantia, etteivät ymmärrä, mitä potilas puhuu. Kerroin, että meillä on samaa ongelmaa Venäjältä ja Itä-Euroopan maista tulevissa lääkäreissä. Keskustelu päättyi, kun nuorimmaiseni ilmoitti, että hänellä on nälkä ja hän halusi syömään.
 
Kävimme syömässä merenrantaruokapaikassa, jossa oli hyvää amerikkalaista ruokaa. Hiekkaranta näytti lupaavalta, mutta se oli luonnon muovaama, joten välillä korallit nousivat lähes pintaan ja välillä oli vähän syvempää. Halua pitkälle menemiseen ei ollut, kun en muistanut millä Havaijin saarella se saksalaisnainen joutui viime vuonna hainpuremaksi, johon myös kuoli.
 
Vaalea norjalaiskaunotar kertoi illalla, että Havaiji on ainut osavaltio, jossa on tänään plusasteita. Amerikkalaiset saavat tuta ilmastonmuutoksesta, joka on siis vauhdilla alkanut. Michiganilaismies kertoi, että heidänkin talvet ovat muuttuneet, ennen lunta oli talvella ylen määrin, muttei enää. Postissa työskenneelle miehelle nykyiset ilmat olisivat olleet huomattavasti helpommat.
 
Nyt toivotaan paluumatkaa varten, ettei tarvitse jäädä Havaijille, tai mikä ettei?. Tai että matkanteko ei pysähtyisi Los Angelesiin tai New Yorkiin säiden vuoksi. New Yorkissa on peruttu tuhansia lentoja ja tuhannet lennot ovat olleet myöhässä, konferenssiin tullut suomalaispariskunta, jolla oli juuri alle kouluikäinen lapsi mukana, kertoivat että lapsi nukkui lentokentällä, kun lentoa odoteltiin.
 
Jotain tuntuvaa ilmastonmuutoksen etenemiseksi pitäisi tehdä, tai olisi jo pitänyt tehdä. Michiganilaismies kertoi, että eikö se muutos pitänyt tulla vasta 30 vuoden päästä? Ei kyllä se on jo täällä nyt.
 
Konalla 7.1.2014