Toiminnot

Kuinka työorientoitunut olet?

Kuinka työorientoitunut oikein olet?

Tohtori Marilyn Machlowitzin mukaan viisi prosenttia amerikkalaisista aikuisista on työholisteja. Heitä on työpaikkojen kaikilla eri tasoilla. Heillä on tyypillisiä piirteitä ja persoonallisuuden piirteitä.
 
Machlowitz haastatteli yli sataa työholistia. Työholistit asettavat paineita toisille, joiden on työskenneltävä heidän vauhdissaan. He vaativat, puskevat ja kilpailevat yritystensä huipulle. Tutkijan mukaan työholistit ovat hämmästyttävän onnellisia ja kaikkein tuottavimpia ihmisiä yhteiskunnassamme. Vaikka työpaineet painavat heitä, niin he vain puskevat eteenpäin ottamalla riskiprojekteja ja kuitenkin saavat ne menestyksellisesti maaliin meidän kaikkien hyödyksi.
 
Työholistit vihaavat ajan hukkaamista, he tekevät kahta, kolmea asiaa yhtäaikaisesti. He ovat hyvin aikatietoisesti ja aikatauluttavat päivänsä sen mukaan, minkä verran kukin toiminta vie aikaa. He tulevat myöhään kokouksiin, koska eivät halua tuhlata aikaa turhanpäiväiseen jutusteluun. Heillä deadlinet pitävät.
 
Työholistit kilpailevat kaikessa, mutta eniten itsensä kanssa. Työholistit laittavat saavuttamisrimansa reilusti suorituskykynsä yläpuolelle, mikä johtaa siihen, että työholisti on paljon turhautuneempi kuin muut.
 
Työholistit turhautuvat, kun heillä ei ole mitään tekemistä, minkä vuoksi he lisäävät uusia haasteita työhönsä. Haasteiden suorittamisen kautta he vahvistavat pätevyyttään.
 
Työholistit eivät välitä sosiaalista tapahtumista, heillä ei ole välttämättä läheisiä ystäviä, heillä on läheisin suhde työhönsä.
 
John Neulinger ( The Psychology of Leisure ”vapaa-ajan psykologia” -kirjan kirjoittaja) väittää, että työholisteilla on vapaa-ajan pelko. Wieniläinen psykoterapeutti Sandor Ferenczi on kutsunut sitä viikonloppu- tai sunnuntaineuroosiksi. Wayne E Oates, joka on kirjoittanut paljon työholismista, uskoo, että työholistit rakentavat oman egonsa luomalla itsestään kuvan korvaamattomana. Heillä on vaikeuksia delegoida työtehtäviä, koska työntaso ei välttämättä ole samaa luokkaa kuin heidän omansa.
 
Vaikka sinusta tuntuu, että vain työskentelet kovasti, voit silti olla työholisti. Voit täyttää kyselyn etusivulla, joka seuloo siitä oletko mahdollisesti työholisti.