Kulutusjuhlaan osallistuminen - Queen Streetin kauppakierros
Kulutusjuhlaan osallistuminen - Queen Streetin kauppakierros
Käymme satamassa olevassa turistitoimistossa kyselemässä miten eri paikallisiin aktiviteetteihin voi osallistua ja mitä ne maksavat. Ilma on aurinkoinen, lämpötila on vajaat 20 astetta. Paikallaan istuessa aurinko lämmittää. Kauppojen ikkunoissa lukee talvialennusmyynti - nyt myydään kaikki pois. Alennusprosentit vaihtelevat aina 40 % ylöspäin.
Yhdellä matkallani ihmettelin miten kaikki maailman räpit ja lumput, siis vaateet, voivat mennä kaupaksi. Eräs myyjä kertoi, että kun tarpeeksi alas hinnan laskee kaikki menee kaupaksi.
Kuningattaren kadulla näkyy se, että suurin osa Uuteen Seelantiin tulijoista on aasialaisia. Jos sattuu pitämään sushista, niin niitä on kuin Suomessa kaljabaareja. Eli joka nurkalla.
Sharowski, Vuitton ja muut maailman metropolien ja lentokenttien vakiomerkit löytyvät täältäkin. Kaipa niille sitten löytyy ostajia. Iso ketju voi tietysti kattaa pienempien paikkojensa tappioita. Tuossa kuuluisassa jalokiviliikkeessä en ole juuri koskaan nähnyt asiakkaita jonoksi asti...
Minä istun kadulla katselemassa ihmisiä, kun naiset kiertävät ostoksilla. Tämä on maailman metropoleista tähän saakka sivistyksellisin - miehille on kauppojen ulkopuolella penkkejä. Tosin ne taitavat toimittaa samalla bussipysäkillä odottelun virkaa, mutta kuitenkin. Niissä voi istua ja katsella ihmisiä kaikessa rauhassa. Toiselle puolelle katua aurinko paistaa lämpimästi kasvoin. Olin varmasti Eknatonin virkamieskuntaa edellisessä elämässä. Kirjastonhoitaja.
Kaduille on tullut asunnottomiakin, tosin heille on vähän kylmä olla ehkä vielä keskellä täkäläistä talvea, joka on kuin suomen suvi. Vain muutama kerjää. Täällä ei ole organisoidun rikollisuuden tapaan kerjääjiä joka kadun kulmassa, kuten vaikka Helsingissä.
En tiedä mitä rouvani ja keskimmäinen lapseni kaupoista ostavat, mutta jonkin verran mielipiteet tuntuvat menevän ristiin. Niin kai se naisten kesken ostoksilla kuuluukin, jotta tulee hyvä lopputulos.
Yhdellä kauppakujalla tarjotaan kokovartalohierontaa - nyt alennuksella 50 täkäläistä dollaria. Nuori kiinalaisnainen puhuu murtaen englantia - täällä jopa tv:ssä vitsaillaan aksentin kera , vain maurinkieli on pyhää - ja katselen jo mielessäni, että onpa mukava mennä hänen hierottavaksi. Mutta kuten aina ennenkin, minun hyvä onneni ei kanna hieronnassa. Nuori nainen katselee minua hetken, sitten sanoo jotain kiinaksi ja verhojen takaa tulee vanha nainen, joka heiluttaa kättään kaaressa ja huutaa kiinaksi jotain. Yläkerrasta tulee nuori kiinalainen mies, joka ryhtyy minua hieromaan. Kannattaa aina elämässä etsiä myönteisiä selityksiä. Naiset katsoivat, etteivät heidän sormivoimansa riitä minun lihaksiin. Niin sen täytyy olla! Muut selitykset ovat vääriä.
Hieronta tapahtuu tilassa, joka on itse asiassa aika viileä. Jotain aromaattisia öljyjä mies hieroo selkääni, joka vähän korostaa tilan viileyttä. Kuin flunssaa itselle hankkisi. Hierova mies on flunssassa, aivastelee välillä. Ja osaa yhden lauseen englantia, jossa sanoo, että odota. Mies hakee yläkerrasta lämpimän pyyhkeen, jolla pyyhkii pois öljyn ihostani.Kokemus on kuin avannosta nousisi.
Ei se nyt ihan kokovartalohierontaa tunti siinä viileässä tilassa ollut, kun ei käynyt kokovartaloa läpi, mutta päänhieronta tuntui mukavalta. Mies paineli selvästi akupunktiopisteitä. Ja kipeitä lihasryhmiä sormet hakivat mukavasti. Menisin uudestaan, ehkä kuitenkin lämpimämpään tilaan. Tulee mieleen eräs kerta Pekingissä kun halusimme rouvan kanssa mennä tammikuussa kiinalaiseen nukketeatteriin. Silloin oli kylmä ja joimme teetä ainakin viisi litraa. Rouva kävi jopa sikäläisessä vessassa, mikä tarkoittaa että hänellä hätä oli todella suuri.
Käyn parissa kirjakaupassa, englanninkielisessä maassa kirjakaupat ovat pullollaan mahdollisuuksia. Kauppakeskuksen yhteydessä kirjakaupassa ei ole paljon sopivaa luettavaa. Tavallisesti on suuri määrä keittokirjoja, matkustuskirjoja ja niitä romaaneja. Yksi hauska piirre tkäläisissä kirjakaupoissa on - teineille on oma osasto. Siis teinien kirjat.
Muistan ostaneeni kiinalaisen I Ching- muutosten kirjan jostain, mutta siinä ei ollut noita kiinalaisia kolikkoja ja selitykset osa oli useita satoja sivuja. Chris Marshallin I Ching Packissa nuo kaikki löytyvät: kolikot, kortit ja lyhyt tulkintaopas tuotteistun tiiviissä muodossa. Olen kaikille sanonut etten osaa ennustaa, mutta nyt voin ryhtyä siihen, minulla on välineet siihen. Kirjakaupan myyjämies sanoo, ettei hän tiennytkään että meiltä löytyy tämä. Mies heittää huulta, kun koetamme keksiä miten suomalainen pankkikortti toimii laitteissa. Selvästi täällä ei ole suomalaisia käynyt tungoksi asti.
Ja voitteko kuvitella, että yhdessä matkamuistomyymälässä nainen sanoo, että maapallon toisella puolen on Puola, eikä Suomi. Rouva käy tyttären kanssa sellaisessa vaihtoehtoliikkeessä, jossa tiedetään, että se on tietenkin Suomi. Yksi myyjä arvuuttelee, että oliko Helsinki Suomessa. Kyllä on. Joku vertasi Helsinkiä Aucklandiin ennen matkallelähtöä - no jaa, vaikea sanoa. Täällä on mukavampi tunnelma.
Nyt kun on maailmaa kierrellyt ja miettinyt monesti mitä meillä on sellaista, jota muilla ei ole ja miksi ihmeessä joku matkustaisi Suomeen, niin ihmiset täällä halauavat nähdä Suomesta yöttömän yön - pohjoiset valot. Kiinalaiset haluavat vallata markkinat, vaikka Imatralta alkaen Etelä-Karjalassa. Sen kiinalaiset ovat tehneet kaikkialla.
Minulla olisi kyllä mielessä sellainen suomalainen matkailuidea, jota voisi myös jalostaa. Suomalainen jöröys on varmaan sellainen tuote, jota voisi tuotteistaa. Koska emme opi todennköisesti koskaan maailmankansojen malliin palvelemaan toisia ihmisiä, niin mainostetaan suoraan, että meillä saa tökeröä palvelua ( noin pääsääntöisesti), eikä ihmiset teille puhu.Paitsi humalassa, jolloin suomalainen ei kuuntele ketään. Kaupoissa voisi olla ulkomaalaisia matkustajia varten erityiset arpajaiset - voita miljoona euroa, saa suomalainen myyjä hymyilemään!
Täällä on sama ongelma kuin monessa muussa paikassa minne matkustaa - ravintolat ovat kiinni silloin kun eniten nälättäisi. Kadunkulmat ovat täynnä pieniä etnisiä paikkoja. Suurin piirtein kioskista myydään monen ihmisen voimin ruokaa mukaan otettavaksi. McDonaldsia ja Burgeria ei ole joka kadunkulmassa. Sushia saa siis joka paikasta. Hyvä ettei kirjakaupasta.
Countdown-niminen kauppa on paikallinen Prisma meidän lähellä. Käymme sieltä ostamassa jälleen seuraavan päivän ruokatarpeet. Kaupasta löytyy kaikkea mahdollista. Eräs erottavin piirre suomalaiseen kauppaan on alkoholin myynti - kaikkea alkoholia löytyy ja paljon. Humalaisia kadulla ei ainakaan päiväsaikaan juurikaan näy. Voi olla että kun ilma lämpeää, kuten Honolulussa oli, niin heitä ilmaantuu kuin sieniä sateella. 30 prosentin tasavero ei ole Uudessa Seelannissa ainakaan rapauttanut koululaitosta, ei sairaaloita eikä sosiaalipuoltakaan. Ja kadunparannustöissä on paljon miehiä, seisoskeluun asti.
Esko Seppäsen kirjaa Emumunaus (2012) lukiessa tulee esille väistämätön tapahtumien kulku: pankit keinottelevat itsensä kurimukseen halvalla rahalla pankkitoiminnan liberalisoiduilla finanssimarkkinoilla. Oikeistohallitukset maasta toiseen syövät pankkien kädestä. Pankilla alkaa mennä huonosti, kun luototukset ja vivutukset laukeavat. Pankit tulevat varovaisiksi toistensa suhteen, eivätkä saa kuten ennen liberalisointia rahaa helposti lainaan toisiltaan. Pankki ei saa enää halpaa rahaa, vaan vain kallista rahaa markkinoilta. Pankki ei voi lainata enää rahaa eteenpäin. Tulee pankkiin luottolama, pienet ja keskisuuret yritykset eivät saa rahaa, syntyy investointien lama ja yritykset menevät konkurssiin. Suomen 1990-luvun lamassa niitä oli kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna.
Ennen maista lähtivät ulkomaille tavalliset duunarit, nyt pankkikriiseistä kärsivistä euromaista lähtevät koulutetut nuoret pois. Kreikka, Unkari jne. Unkari yritti epätoivoisia lakeja nuorten lähdön estämiseksi.
Emussa eli Euroopan rahaliitossa ei ole erottamisen mahdollisuutta, vain itse eroamalla voi erota emusta. Mutta se tarkoittaa kaikille kansoille "rakenteellisia uudistuksia". Kaikki aikaisemmat yhteiskunnalliset etuudet heikkenevät - kaikki. Saavutetu etuudet häviävät- väistämättä.
Seppänen luettelee kuinka kuralle menneet pankit tavallisesti kansallistetaan valtion - ei yksityisten rahoilla. Yksityisten rahat taataan veronmaksajien rahoista,voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Valtiot ovat pankkien suojelus- ja pelastusenkeleitä. Sijoittajilla ei ole pääomavastuuta, kaatumassa olevat pankit rahoitetaan valtioiden ja niiden kahden eurooppalaisen osakeyhtiön ( ERVV:n ja EVM:n) toimesta, mikä ohittaa sujuvasti eurooppalaisen demokratian ja avoimen päätöksenteon pelisäännöt.
Eikö tätä Seppästä voisi istuttaa niihin A-studion keskusteluohjelmiin ( tai jos olisi ihan oikeita keskusteluohjelmia, joissa keskustelijoilla olisi mahdollisuus keskustella ja saada kertoa näkemyksensä keskeyttämättä, vaikkapa Bloombergin keskusteluohjelmien tapaan mutta pidemmän aikaa) kovan luokan pankkimiesten kanssa ja sitten sellaisten taloustieteilijöiden, jotka ovat harrastaneet menestyksellistä sijoitustoimintaa itse, kanssa? Olisinko ainut joka katsoisi sellaista ohjelmaa puoliyhdeksänuutisten jälkeen?
Nykyään A-studiossa ei anneta kaikille edes puheenvuoroa. Erityisesti harmittaa eräs talousohjelma, jossa oli kokoomuslainen nuori nainen, joka selvästi osasi asiansa. Ehkä liiankin hyvin, minkä vuoksi toimittaja ei antanut hänelle edes suunvuoroa, kun poliitikot puhuivat pehmeitä ja pyöreitä lauseita. Ja varmaan nämä punavihreät suosikkipoliitikot mielessään ajattelivat: " Kuuluuko ääneni nyt? Kuinka hienosti ja nokkelasti tuon keskinkään? Nokkeluus ja sanavalmius ovat syvällisiä tietoja parempaa. Kuka nyt halua kuunnella kun joku luennoi?" Se nuori kokoomusnainen oli vielä kauniskin. Voisikohan hänen kanssaan varata keskusteluaudienssin taloudellisista faktoista Helsingissä käydessään? Vaikutti kyllä kovin kiireiseltä naiselta, jopa televisiossa.
Seppäsen kirjan eduksi täytyy sanoa, että se herättää ajatuksia. Suosittelen lämpimästi lukemaan sen. Jos joku tietäisi vastaavan oikeistolaisen opuksen -suomeksi tai englanniksi - niin ehdottakoon lukemiseksi.
Seppänen kuvaa Islannin esimerkkiä pankkikasinopeleissä. Vanhojen pankkien annettiin mennä konkurssiin, muodostettiin uusia pankkeja täysin puhtaalta pöydältä. Viattomien islantilaisten kansalaisten talletukset turvattiin - hollantilaisten ja englantilaisten korkeiden korkojen ahnehtijoiden talletuksia ei. Ketään ei tuomittu, pääministeri sai näennäisen läpsäytyksen. Tutkinta- ja totuuskomissioita ei perustettu pankkikriisien raunoioille. On itse asiassa aika yllättävää, ettei satojen miljardien tappioissa ole syyllisiä, eikö olekin?
Muistan yhden hienon elokuvan jossa pankki rahoittaa Afrikan sotia, koska se itse käärii sievoiset voitot uudelleenrakennuttamisen jälleenrahoittamisesta. Onko se yksi syy sille, että sodat ovat kannattavaa liiketoimintaa pankeille? Maailmassa käytävien sotien ei halutakaan loppuvan, koska se on kannattavaa businessta? Ei siihen paljon vaikuta kylmässä kevätsäässä ylioppilaslakki päässä skumppapöllyssä kävelty rauhanmarssi. Ei edes banderollien kera.
On vielä muutama tunti siihen kun aamu valkeaa tänne satujen saarelle. Kun totuus on liian raakaa kerrottavaksi, syntyy myyttien elokuvia. Myyteissä on se hyvä puoli, kuten saduissakin, niitä ei voi selittää puhki.
Nyt aamun sarastaessa olemme menossa Hobittilandiaan. Tyttäreni halusi sinne. Menemme kaikki, puolen päivän retkellä on ruokailut ja muut hoidettu. Sen kuin istumme kyytiin ja meitä viedään paikalle hotellista lähtien. Taru sormusten herra- ja hobittielokuvat saavat samanlaisen taustan, kun elokuvat nykyään New Yorkista tai Tokiosta. Kun yhdessä elokuvassa näytettiin Tokiota, niin rouva ja tyttäreni kertoivat olleensa tuossa ja tuossa. He kävivät yhdessä joku vuosi sitten Tokiossa.
Tyttäreni halusi myös ratsastamaan rannoille. Turistitoimistossa ehdottivat, että jos menemme lähisaareen, niin tytär voi ratsastaa ja me voimme istua juomassa valkoviiniä ravintolan kuistilla ja katsella edessä avautuvaa merta. Sääksi on luvattu vaihtelevaa. Sadekuuroja voi tulla. Meren katselu on mieltä rauhoittavaa. Suuri järvikin, kuten Saimaa käy. Paikallinen valkoviini on maistamatta. Se on vähän sama kuin tumma Velko-olut maistuu Prahassa paremmalta kuin suomalaisessa ravintolassa. Mikä ihme siinä on?
Klonkkuilu on levinnyt Lumikkielokuvaan, jota näytettiin televisiossa. Vihreän mailin upea pahuudenimaisukohtaus on myös omittu. Elokuvat käyttävät samoja semioottisia merkkejä luomalla seemejä, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Jotenkin tuo lainailu ällöttää. Lumikista on tehty melkein baadermeinhoff-ryhmäläinen.
Minulla on tapana joka maassa jossa käyn, ostaa paikallisen loton rivejä. En ole ikinä voittanut mitään, mutta taas on ilma odotuksesta pullollaan. Ehkä se koko odottaminen on hauskinta koko jutussa- Josko tällä kerralla? Big wednesday-lotossa on kahdeksan ja puoli täkäläistä miljoonaa. Powerballissa perjantaina yhdeksän miljoonaa. Lottoilu on sen järjestäjälle loistava bisness, koska periaatteessa talo voittaa aina. Kun köyhä kansalainen tuskailee, että yhtä tai kahta vajaaksi jäi, niin tilastomatematiikka kertoo, että aina menee ohi. Melkein kaikilla, mutta vain voittajat muistetaan. Heistä kerrotaan tarinoita, niin että jokainen voi samastua heihin, kadehtia heidän voittojaan - ja toivoa, josko nyt olisi minun vuoroni.
On varmaan tuhansia ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lottokupongin joka viikko - voittamatta koskaan juuri mitään. Vuosikymmenten aikana. On ehdotettu, että jos laittaisivat rahat sivuun ja vaikkapa osakkeisiin tai pankkitilille, niin heillä olisi eläkkeelle jäädessään kunnon potti rahaa. Harva on niin täsmällinen ja sitkeä.
Useimmat meistä odottavat, että ansioton raha tai onnenpotku vapauttaisi meidät arjen raatamisesta. Siksi oikeudenkäyntejä käydään perintörahoista ja liikenneonnettomuuskorvauksista. Ehkä lääkäreiden lasten talouspuolelle suuntautuvat opinnot ovat uskomus ja lupaus uudesta paremmasta tulevaisuudesta. Kaikki toivovat periaatteessa lapsilleen parempaa, kuin mitä itsellä oli. Joillekin vanhemmille oman lapsen menestyminen on katkera paikka, se nostaa esiin sen kaiken katkeruuden, jota on kuljettanut elämänsä mukanaan.
Jos Seppäsen kirjaa on uskominen, niin jos pääsee oikeisiin piireihin, niin se uusi ja uljas elämä onnistuukin. Mutta nuo oikeat piirit ovat täynnä nepotismia ( sukulaisten suosimista, josta Kreikka on varmaan törkein esimerkki). Klientelismia ( ostetaan "omaksi mieheksi"; Seppänen ei kerro kirjassaan, että client sanan etymologinen kanta tarkoittaa "vapautettua orjaa", joka on tosi kuvaavaa. Sumplimalla omia busineksiä vapautuu perisynnin ylimielisyydestä). Korruptiota, veronkiertoa ja rikollisuutta eli pankkimaailma on kaikkea sitä, mitä ihmiset joilla ei ole ihmiskunnan korkeimpia henkisiä arvoja ohjenuoranaan, tekevät. Jos lääkäreiden lapsista tulee pankkireita, niin ketä ovat seuraavat lääkärit?
On oikeastaan historian ironiaa, että hyveet keksittiin antiikin Kreikassa, jossa ei ole lähes 50 viimeiseen vuoteen maksettu kunnolla edes veroja, jotka olisivat estäneet ja vieläkin estäisivät emukriisin. Seppäsen mukaan pankkiunioistuminen tuo kaikkiin maihin eteläeurooppalaisen veronkierron perinteen. EU:n virkamiesten munattomuudesta kertoo se, etteivät he ole saaneet Eurooppaa noudattamaan kolmen prosentin alijäämäsääntöä, joka oli koko emun eli rahaliiton perusta. EU:n perustuslakia, Lissabonin sopimusta, ei ole noudatettu. Latvia hyväksyi emusopimuksen ennen kuin siitä oli käännöstä paikalliselle kielelle.
On selvää, että Euroopassa sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenneuudistukset ovat pakollisia. Seppäsen kuvaama kansanvallan mureneminen ja hyvinvointivaltion rapistuminen johtuu siitä, ettei kukaan uskalla eikä halua saada rikollista pankkitoimintaa päättymään. Jos joku politikko ja virkamies tekee pakollisia rakenneuudistuksia ja leikkauksia, jotta kaikesta selvittäisiin -kuten tavallisessa perheessä eletään. Suu säkkiä myöten, niin hän entinen politiikko.
Poliitikko, joka tekee vaikeita mutta pakollisia päätöksiä ei tule uudelleen valituksi. Virkamies tuskailee poliitikkojen kansan nuoleskelua, kun pitäisi saada päätöksiä aikaiseksi. Virkamies odottaa, että politiikko kykenee päätökseen, mutta politikon kieli on vielä äänestäjän pyllyssä kiinni.
Tilanteessa jossa pitäisi tehdä tiukkoja päätöksiä, aletaan tarpeellinen, mutta usein hyödytön poliittinen - siis vastuuton - keskustelu, joka hämärtää sen tosiasian, että kovat päätökset on tehtävä siksi, että joku on niitä aikaisemmin lykännyt. Tällainen olo tulee, kun seuraa suomalaista televisiota.
Miten lienee nyt Suomessa suomalaisen yhteiskuntasopimuskeskustelun laita? Olen täydellisessä uutispimennossa Suomen suhteen. Mutta se tuntuu hyvältä, koska hyvinvointivaltiolaivan kansituoleilla on tilaa seurata näytelmää nimeltä suomalainen poliittinen keskustelu. Tai sen puute. Olin kerran kiinalaisessa elokuvateatterissa katsomassa tsekkiläistä elokuvaa, jossa tapahtumat sijoittuivat yhteen huoneeseen. Ei ollut amerikkallaisia takaa-ajoja.
Täällä televisiossa näytetään tullin työtä Australiassa. Omilla kasvoillaan narkomaanit valehtelevat samalla tavalla kuin Suomessa. Kävin Vietnamissa, en käyttänyt mitään. Hups, ai heroiinijämiä laukusta löytyy.
- No kuule, nyt muistan, kaverit lainaisivat matkalaukkua kolmeksi viikoksi...
O mores o tempores!
Voisinko saada toisen lasillisen paikallista valkoviiniä, kiitos!
4.8.2015 Auckland, Uusi- Seelanti
Käymme satamassa olevassa turistitoimistossa kyselemässä miten eri paikallisiin aktiviteetteihin voi osallistua ja mitä ne maksavat. Ilma on aurinkoinen, lämpötila on vajaat 20 astetta. Paikallaan istuessa aurinko lämmittää. Kauppojen ikkunoissa lukee talvialennusmyynti - nyt myydään kaikki pois. Alennusprosentit vaihtelevat aina 40 % ylöspäin.
Yhdellä matkallani ihmettelin miten kaikki maailman räpit ja lumput, siis vaateet, voivat mennä kaupaksi. Eräs myyjä kertoi, että kun tarpeeksi alas hinnan laskee kaikki menee kaupaksi.
Kuningattaren kadulla näkyy se, että suurin osa Uuteen Seelantiin tulijoista on aasialaisia. Jos sattuu pitämään sushista, niin niitä on kuin Suomessa kaljabaareja. Eli joka nurkalla.
Sharowski, Vuitton ja muut maailman metropolien ja lentokenttien vakiomerkit löytyvät täältäkin. Kaipa niille sitten löytyy ostajia. Iso ketju voi tietysti kattaa pienempien paikkojensa tappioita. Tuossa kuuluisassa jalokiviliikkeessä en ole juuri koskaan nähnyt asiakkaita jonoksi asti...
Minä istun kadulla katselemassa ihmisiä, kun naiset kiertävät ostoksilla. Tämä on maailman metropoleista tähän saakka sivistyksellisin - miehille on kauppojen ulkopuolella penkkejä. Tosin ne taitavat toimittaa samalla bussipysäkillä odottelun virkaa, mutta kuitenkin. Niissä voi istua ja katsella ihmisiä kaikessa rauhassa. Toiselle puolelle katua aurinko paistaa lämpimästi kasvoin. Olin varmasti Eknatonin virkamieskuntaa edellisessä elämässä. Kirjastonhoitaja.
Kaduille on tullut asunnottomiakin, tosin heille on vähän kylmä olla ehkä vielä keskellä täkäläistä talvea, joka on kuin suomen suvi. Vain muutama kerjää. Täällä ei ole organisoidun rikollisuuden tapaan kerjääjiä joka kadun kulmassa, kuten vaikka Helsingissä.
En tiedä mitä rouvani ja keskimmäinen lapseni kaupoista ostavat, mutta jonkin verran mielipiteet tuntuvat menevän ristiin. Niin kai se naisten kesken ostoksilla kuuluukin, jotta tulee hyvä lopputulos.
Yhdellä kauppakujalla tarjotaan kokovartalohierontaa - nyt alennuksella 50 täkäläistä dollaria. Nuori kiinalaisnainen puhuu murtaen englantia - täällä jopa tv:ssä vitsaillaan aksentin kera , vain maurinkieli on pyhää - ja katselen jo mielessäni, että onpa mukava mennä hänen hierottavaksi. Mutta kuten aina ennenkin, minun hyvä onneni ei kanna hieronnassa. Nuori nainen katselee minua hetken, sitten sanoo jotain kiinaksi ja verhojen takaa tulee vanha nainen, joka heiluttaa kättään kaaressa ja huutaa kiinaksi jotain. Yläkerrasta tulee nuori kiinalainen mies, joka ryhtyy minua hieromaan. Kannattaa aina elämässä etsiä myönteisiä selityksiä. Naiset katsoivat, etteivät heidän sormivoimansa riitä minun lihaksiin. Niin sen täytyy olla! Muut selitykset ovat vääriä.
Hieronta tapahtuu tilassa, joka on itse asiassa aika viileä. Jotain aromaattisia öljyjä mies hieroo selkääni, joka vähän korostaa tilan viileyttä. Kuin flunssaa itselle hankkisi. Hierova mies on flunssassa, aivastelee välillä. Ja osaa yhden lauseen englantia, jossa sanoo, että odota. Mies hakee yläkerrasta lämpimän pyyhkeen, jolla pyyhkii pois öljyn ihostani.Kokemus on kuin avannosta nousisi.
Ei se nyt ihan kokovartalohierontaa tunti siinä viileässä tilassa ollut, kun ei käynyt kokovartaloa läpi, mutta päänhieronta tuntui mukavalta. Mies paineli selvästi akupunktiopisteitä. Ja kipeitä lihasryhmiä sormet hakivat mukavasti. Menisin uudestaan, ehkä kuitenkin lämpimämpään tilaan. Tulee mieleen eräs kerta Pekingissä kun halusimme rouvan kanssa mennä tammikuussa kiinalaiseen nukketeatteriin. Silloin oli kylmä ja joimme teetä ainakin viisi litraa. Rouva kävi jopa sikäläisessä vessassa, mikä tarkoittaa että hänellä hätä oli todella suuri.
Käyn parissa kirjakaupassa, englanninkielisessä maassa kirjakaupat ovat pullollaan mahdollisuuksia. Kauppakeskuksen yhteydessä kirjakaupassa ei ole paljon sopivaa luettavaa. Tavallisesti on suuri määrä keittokirjoja, matkustuskirjoja ja niitä romaaneja. Yksi hauska piirre tkäläisissä kirjakaupoissa on - teineille on oma osasto. Siis teinien kirjat.
Muistan ostaneeni kiinalaisen I Ching- muutosten kirjan jostain, mutta siinä ei ollut noita kiinalaisia kolikkoja ja selitykset osa oli useita satoja sivuja. Chris Marshallin I Ching Packissa nuo kaikki löytyvät: kolikot, kortit ja lyhyt tulkintaopas tuotteistun tiiviissä muodossa. Olen kaikille sanonut etten osaa ennustaa, mutta nyt voin ryhtyä siihen, minulla on välineet siihen. Kirjakaupan myyjämies sanoo, ettei hän tiennytkään että meiltä löytyy tämä. Mies heittää huulta, kun koetamme keksiä miten suomalainen pankkikortti toimii laitteissa. Selvästi täällä ei ole suomalaisia käynyt tungoksi asti.
Ja voitteko kuvitella, että yhdessä matkamuistomyymälässä nainen sanoo, että maapallon toisella puolen on Puola, eikä Suomi. Rouva käy tyttären kanssa sellaisessa vaihtoehtoliikkeessä, jossa tiedetään, että se on tietenkin Suomi. Yksi myyjä arvuuttelee, että oliko Helsinki Suomessa. Kyllä on. Joku vertasi Helsinkiä Aucklandiin ennen matkallelähtöä - no jaa, vaikea sanoa. Täällä on mukavampi tunnelma.
Nyt kun on maailmaa kierrellyt ja miettinyt monesti mitä meillä on sellaista, jota muilla ei ole ja miksi ihmeessä joku matkustaisi Suomeen, niin ihmiset täällä halauavat nähdä Suomesta yöttömän yön - pohjoiset valot. Kiinalaiset haluavat vallata markkinat, vaikka Imatralta alkaen Etelä-Karjalassa. Sen kiinalaiset ovat tehneet kaikkialla.
Minulla olisi kyllä mielessä sellainen suomalainen matkailuidea, jota voisi myös jalostaa. Suomalainen jöröys on varmaan sellainen tuote, jota voisi tuotteistaa. Koska emme opi todennköisesti koskaan maailmankansojen malliin palvelemaan toisia ihmisiä, niin mainostetaan suoraan, että meillä saa tökeröä palvelua ( noin pääsääntöisesti), eikä ihmiset teille puhu.Paitsi humalassa, jolloin suomalainen ei kuuntele ketään. Kaupoissa voisi olla ulkomaalaisia matkustajia varten erityiset arpajaiset - voita miljoona euroa, saa suomalainen myyjä hymyilemään!
Täällä on sama ongelma kuin monessa muussa paikassa minne matkustaa - ravintolat ovat kiinni silloin kun eniten nälättäisi. Kadunkulmat ovat täynnä pieniä etnisiä paikkoja. Suurin piirtein kioskista myydään monen ihmisen voimin ruokaa mukaan otettavaksi. McDonaldsia ja Burgeria ei ole joka kadunkulmassa. Sushia saa siis joka paikasta. Hyvä ettei kirjakaupasta.
Countdown-niminen kauppa on paikallinen Prisma meidän lähellä. Käymme sieltä ostamassa jälleen seuraavan päivän ruokatarpeet. Kaupasta löytyy kaikkea mahdollista. Eräs erottavin piirre suomalaiseen kauppaan on alkoholin myynti - kaikkea alkoholia löytyy ja paljon. Humalaisia kadulla ei ainakaan päiväsaikaan juurikaan näy. Voi olla että kun ilma lämpeää, kuten Honolulussa oli, niin heitä ilmaantuu kuin sieniä sateella. 30 prosentin tasavero ei ole Uudessa Seelannissa ainakaan rapauttanut koululaitosta, ei sairaaloita eikä sosiaalipuoltakaan. Ja kadunparannustöissä on paljon miehiä, seisoskeluun asti.
Esko Seppäsen kirjaa Emumunaus (2012) lukiessa tulee esille väistämätön tapahtumien kulku: pankit keinottelevat itsensä kurimukseen halvalla rahalla pankkitoiminnan liberalisoiduilla finanssimarkkinoilla. Oikeistohallitukset maasta toiseen syövät pankkien kädestä. Pankilla alkaa mennä huonosti, kun luototukset ja vivutukset laukeavat. Pankit tulevat varovaisiksi toistensa suhteen, eivätkä saa kuten ennen liberalisointia rahaa helposti lainaan toisiltaan. Pankki ei saa enää halpaa rahaa, vaan vain kallista rahaa markkinoilta. Pankki ei voi lainata enää rahaa eteenpäin. Tulee pankkiin luottolama, pienet ja keskisuuret yritykset eivät saa rahaa, syntyy investointien lama ja yritykset menevät konkurssiin. Suomen 1990-luvun lamassa niitä oli kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna.
Ennen maista lähtivät ulkomaille tavalliset duunarit, nyt pankkikriiseistä kärsivistä euromaista lähtevät koulutetut nuoret pois. Kreikka, Unkari jne. Unkari yritti epätoivoisia lakeja nuorten lähdön estämiseksi.
Emussa eli Euroopan rahaliitossa ei ole erottamisen mahdollisuutta, vain itse eroamalla voi erota emusta. Mutta se tarkoittaa kaikille kansoille "rakenteellisia uudistuksia". Kaikki aikaisemmat yhteiskunnalliset etuudet heikkenevät - kaikki. Saavutetu etuudet häviävät- väistämättä.
Seppänen luettelee kuinka kuralle menneet pankit tavallisesti kansallistetaan valtion - ei yksityisten rahoilla. Yksityisten rahat taataan veronmaksajien rahoista,voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Valtiot ovat pankkien suojelus- ja pelastusenkeleitä. Sijoittajilla ei ole pääomavastuuta, kaatumassa olevat pankit rahoitetaan valtioiden ja niiden kahden eurooppalaisen osakeyhtiön ( ERVV:n ja EVM:n) toimesta, mikä ohittaa sujuvasti eurooppalaisen demokratian ja avoimen päätöksenteon pelisäännöt.
Eikö tätä Seppästä voisi istuttaa niihin A-studion keskusteluohjelmiin ( tai jos olisi ihan oikeita keskusteluohjelmia, joissa keskustelijoilla olisi mahdollisuus keskustella ja saada kertoa näkemyksensä keskeyttämättä, vaikkapa Bloombergin keskusteluohjelmien tapaan mutta pidemmän aikaa) kovan luokan pankkimiesten kanssa ja sitten sellaisten taloustieteilijöiden, jotka ovat harrastaneet menestyksellistä sijoitustoimintaa itse, kanssa? Olisinko ainut joka katsoisi sellaista ohjelmaa puoliyhdeksänuutisten jälkeen?
Nykyään A-studiossa ei anneta kaikille edes puheenvuoroa. Erityisesti harmittaa eräs talousohjelma, jossa oli kokoomuslainen nuori nainen, joka selvästi osasi asiansa. Ehkä liiankin hyvin, minkä vuoksi toimittaja ei antanut hänelle edes suunvuoroa, kun poliitikot puhuivat pehmeitä ja pyöreitä lauseita. Ja varmaan nämä punavihreät suosikkipoliitikot mielessään ajattelivat: " Kuuluuko ääneni nyt? Kuinka hienosti ja nokkelasti tuon keskinkään? Nokkeluus ja sanavalmius ovat syvällisiä tietoja parempaa. Kuka nyt halua kuunnella kun joku luennoi?" Se nuori kokoomusnainen oli vielä kauniskin. Voisikohan hänen kanssaan varata keskusteluaudienssin taloudellisista faktoista Helsingissä käydessään? Vaikutti kyllä kovin kiireiseltä naiselta, jopa televisiossa.
Seppäsen kirjan eduksi täytyy sanoa, että se herättää ajatuksia. Suosittelen lämpimästi lukemaan sen. Jos joku tietäisi vastaavan oikeistolaisen opuksen -suomeksi tai englanniksi - niin ehdottakoon lukemiseksi.
Seppänen kuvaa Islannin esimerkkiä pankkikasinopeleissä. Vanhojen pankkien annettiin mennä konkurssiin, muodostettiin uusia pankkeja täysin puhtaalta pöydältä. Viattomien islantilaisten kansalaisten talletukset turvattiin - hollantilaisten ja englantilaisten korkeiden korkojen ahnehtijoiden talletuksia ei. Ketään ei tuomittu, pääministeri sai näennäisen läpsäytyksen. Tutkinta- ja totuuskomissioita ei perustettu pankkikriisien raunoioille. On itse asiassa aika yllättävää, ettei satojen miljardien tappioissa ole syyllisiä, eikö olekin?
Muistan yhden hienon elokuvan jossa pankki rahoittaa Afrikan sotia, koska se itse käärii sievoiset voitot uudelleenrakennuttamisen jälleenrahoittamisesta. Onko se yksi syy sille, että sodat ovat kannattavaa liiketoimintaa pankeille? Maailmassa käytävien sotien ei halutakaan loppuvan, koska se on kannattavaa businessta? Ei siihen paljon vaikuta kylmässä kevätsäässä ylioppilaslakki päässä skumppapöllyssä kävelty rauhanmarssi. Ei edes banderollien kera.
On vielä muutama tunti siihen kun aamu valkeaa tänne satujen saarelle. Kun totuus on liian raakaa kerrottavaksi, syntyy myyttien elokuvia. Myyteissä on se hyvä puoli, kuten saduissakin, niitä ei voi selittää puhki.
Nyt aamun sarastaessa olemme menossa Hobittilandiaan. Tyttäreni halusi sinne. Menemme kaikki, puolen päivän retkellä on ruokailut ja muut hoidettu. Sen kuin istumme kyytiin ja meitä viedään paikalle hotellista lähtien. Taru sormusten herra- ja hobittielokuvat saavat samanlaisen taustan, kun elokuvat nykyään New Yorkista tai Tokiosta. Kun yhdessä elokuvassa näytettiin Tokiota, niin rouva ja tyttäreni kertoivat olleensa tuossa ja tuossa. He kävivät yhdessä joku vuosi sitten Tokiossa.
Tyttäreni halusi myös ratsastamaan rannoille. Turistitoimistossa ehdottivat, että jos menemme lähisaareen, niin tytär voi ratsastaa ja me voimme istua juomassa valkoviiniä ravintolan kuistilla ja katsella edessä avautuvaa merta. Sääksi on luvattu vaihtelevaa. Sadekuuroja voi tulla. Meren katselu on mieltä rauhoittavaa. Suuri järvikin, kuten Saimaa käy. Paikallinen valkoviini on maistamatta. Se on vähän sama kuin tumma Velko-olut maistuu Prahassa paremmalta kuin suomalaisessa ravintolassa. Mikä ihme siinä on?
Klonkkuilu on levinnyt Lumikkielokuvaan, jota näytettiin televisiossa. Vihreän mailin upea pahuudenimaisukohtaus on myös omittu. Elokuvat käyttävät samoja semioottisia merkkejä luomalla seemejä, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Jotenkin tuo lainailu ällöttää. Lumikista on tehty melkein baadermeinhoff-ryhmäläinen.
Minulla on tapana joka maassa jossa käyn, ostaa paikallisen loton rivejä. En ole ikinä voittanut mitään, mutta taas on ilma odotuksesta pullollaan. Ehkä se koko odottaminen on hauskinta koko jutussa- Josko tällä kerralla? Big wednesday-lotossa on kahdeksan ja puoli täkäläistä miljoonaa. Powerballissa perjantaina yhdeksän miljoonaa. Lottoilu on sen järjestäjälle loistava bisness, koska periaatteessa talo voittaa aina. Kun köyhä kansalainen tuskailee, että yhtä tai kahta vajaaksi jäi, niin tilastomatematiikka kertoo, että aina menee ohi. Melkein kaikilla, mutta vain voittajat muistetaan. Heistä kerrotaan tarinoita, niin että jokainen voi samastua heihin, kadehtia heidän voittojaan - ja toivoa, josko nyt olisi minun vuoroni.
On varmaan tuhansia ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lottokupongin joka viikko - voittamatta koskaan juuri mitään. Vuosikymmenten aikana. On ehdotettu, että jos laittaisivat rahat sivuun ja vaikkapa osakkeisiin tai pankkitilille, niin heillä olisi eläkkeelle jäädessään kunnon potti rahaa. Harva on niin täsmällinen ja sitkeä.
Useimmat meistä odottavat, että ansioton raha tai onnenpotku vapauttaisi meidät arjen raatamisesta. Siksi oikeudenkäyntejä käydään perintörahoista ja liikenneonnettomuuskorvauksista. Ehkä lääkäreiden lasten talouspuolelle suuntautuvat opinnot ovat uskomus ja lupaus uudesta paremmasta tulevaisuudesta. Kaikki toivovat periaatteessa lapsilleen parempaa, kuin mitä itsellä oli. Joillekin vanhemmille oman lapsen menestyminen on katkera paikka, se nostaa esiin sen kaiken katkeruuden, jota on kuljettanut elämänsä mukanaan.
Jos Seppäsen kirjaa on uskominen, niin jos pääsee oikeisiin piireihin, niin se uusi ja uljas elämä onnistuukin. Mutta nuo oikeat piirit ovat täynnä nepotismia ( sukulaisten suosimista, josta Kreikka on varmaan törkein esimerkki). Klientelismia ( ostetaan "omaksi mieheksi"; Seppänen ei kerro kirjassaan, että client sanan etymologinen kanta tarkoittaa "vapautettua orjaa", joka on tosi kuvaavaa. Sumplimalla omia busineksiä vapautuu perisynnin ylimielisyydestä). Korruptiota, veronkiertoa ja rikollisuutta eli pankkimaailma on kaikkea sitä, mitä ihmiset joilla ei ole ihmiskunnan korkeimpia henkisiä arvoja ohjenuoranaan, tekevät. Jos lääkäreiden lapsista tulee pankkireita, niin ketä ovat seuraavat lääkärit?
On oikeastaan historian ironiaa, että hyveet keksittiin antiikin Kreikassa, jossa ei ole lähes 50 viimeiseen vuoteen maksettu kunnolla edes veroja, jotka olisivat estäneet ja vieläkin estäisivät emukriisin. Seppäsen mukaan pankkiunioistuminen tuo kaikkiin maihin eteläeurooppalaisen veronkierron perinteen. EU:n virkamiesten munattomuudesta kertoo se, etteivät he ole saaneet Eurooppaa noudattamaan kolmen prosentin alijäämäsääntöä, joka oli koko emun eli rahaliiton perusta. EU:n perustuslakia, Lissabonin sopimusta, ei ole noudatettu. Latvia hyväksyi emusopimuksen ennen kuin siitä oli käännöstä paikalliselle kielelle.
On selvää, että Euroopassa sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenneuudistukset ovat pakollisia. Seppäsen kuvaama kansanvallan mureneminen ja hyvinvointivaltion rapistuminen johtuu siitä, ettei kukaan uskalla eikä halua saada rikollista pankkitoimintaa päättymään. Jos joku politikko ja virkamies tekee pakollisia rakenneuudistuksia ja leikkauksia, jotta kaikesta selvittäisiin -kuten tavallisessa perheessä eletään. Suu säkkiä myöten, niin hän entinen politiikko.
Poliitikko, joka tekee vaikeita mutta pakollisia päätöksiä ei tule uudelleen valituksi. Virkamies tuskailee poliitikkojen kansan nuoleskelua, kun pitäisi saada päätöksiä aikaiseksi. Virkamies odottaa, että politiikko kykenee päätökseen, mutta politikon kieli on vielä äänestäjän pyllyssä kiinni.
Tilanteessa jossa pitäisi tehdä tiukkoja päätöksiä, aletaan tarpeellinen, mutta usein hyödytön poliittinen - siis vastuuton - keskustelu, joka hämärtää sen tosiasian, että kovat päätökset on tehtävä siksi, että joku on niitä aikaisemmin lykännyt. Tällainen olo tulee, kun seuraa suomalaista televisiota.
Miten lienee nyt Suomessa suomalaisen yhteiskuntasopimuskeskustelun laita? Olen täydellisessä uutispimennossa Suomen suhteen. Mutta se tuntuu hyvältä, koska hyvinvointivaltiolaivan kansituoleilla on tilaa seurata näytelmää nimeltä suomalainen poliittinen keskustelu. Tai sen puute. Olin kerran kiinalaisessa elokuvateatterissa katsomassa tsekkiläistä elokuvaa, jossa tapahtumat sijoittuivat yhteen huoneeseen. Ei ollut amerikkallaisia takaa-ajoja.
Täällä televisiossa näytetään tullin työtä Australiassa. Omilla kasvoillaan narkomaanit valehtelevat samalla tavalla kuin Suomessa. Kävin Vietnamissa, en käyttänyt mitään. Hups, ai heroiinijämiä laukusta löytyy.
- No kuule, nyt muistan, kaverit lainaisivat matkalaukkua kolmeksi viikoksi...
O mores o tempores!
Voisinko saada toisen lasillisen paikallista valkoviiniä, kiitos!
4.8.2015 Auckland, Uusi- Seelanti