Toiminnot

Kylmää peliä Hotelli Vaakunassa Helsingissä

Kylmää peliä Hotelli Vaakunassa Helsingissä
 
Kun oli tullut tehdyksi paljon töitä vuodenvaihteen ja tammikuun ajan ja sattui ilta, jolloin olisin yhtä aikaa vaimoni kanssa Helsingissä, niin päätin varata saunallisen sviitin hotelli Vaakunasta Helsingin rautatieaseman vierestä. Eikö ajatus olekin houkutteleva? Kaksistaan rouvan kanssa sviitissä, jossa on myös sauna?
 
-       Saisinko vielä toisen yöpyjän nimen, kysyi vastaanottotiskin nainen.
-       Joo, laitan entisen tyttöystäväni nimen tähän, vastasin naiselle.
-       Siis entinen tyttöystävä, mutta nykyinen vaimo, vastasi vastaanoton nainen.
-       Kyllä, vastasin.
-       Se oli yksi minunkin suosikkihuoneista, vastasi nainen, ja toivotti mukavaa iltaa.
 
Kolminumeroinen summa, joka ei ala ykkösellä, antaa olettaa, että kyseessä hieno huone ja että tästä tulee hienoa yhdessäoloa meille.
 
Näkymä saunasviitistä oli hieno, sieltä näkyy suoraan rautatieasemalle. Se että kaapeissa oli jäänyt kaljapakkausten muovit, ei latistanut tunnelmaa.
 
Laitamme saunan päälle ja syömme mukaamme ostettua japanilaista ruokaa. Tipattoman tammikuun mukaisesti vain kivennäisvettä juomaksi. Saunassa on hyvät löylyt, saunan jälkeen tuntuu levolliselta, mutta huoneistossa on yllättävän kylmää. Koetan mennä säätämään laitetta, josta lämpöä säädellään. Se on jo täysillä.
 
-       Ehkä se ei ole vielä ole lämmennyt, vaimoni vastaa saunan raikkaana.
-       Minusta on täällä on kylmä, vastaan samalla, kun kerään vaatteita ylleni, koska saunan jälkeen on vielä arempi kylmälle. Olin kuvitellut, että voisin saunan jälkeen oleilla vähissä vaatteissa ja nauttia samalla saunan luomasta raukeudesta.
 
Me olemme tottuneet nukkumaan omassa makuuhuoneessa, jossa on välillä jopa vain 13 astetta lämmintä, mutta meillä on hyvät untuvapeitot, joten viileässäkin on hyvä nukkua.
 
Hotelli Vaakunan peitot eivät vedä vertoja kotipeitoille, vaikka täälläkin on lähes yhtä kylmä. Siis makuuhuoneessa on yöllä kylmä, mutta siitä selviää, kun lisää vaatteita päälle. Rouva suree sitä, että oli varustautunut kevyellä uniasulla hotelliyötä varten. Lämpimämpi vaatetus olisi ollut tarpeen.
 
Minä nukun yleensä aina vain muutaman tunnin yössä, joten herään aamulla tekemään töitäni. Mutta sviitin toisessa huoneessa on niin kylmä, ettei siellä pysty kauaa töitä tekemään, vaikka olisi kaikki vaatteet päällä.
 
-       Voisiko tänne sviittiin saada lämmintä, täällä on varmaan 15-17 astetta, sanon soittaessani vastaanottoon aamuyöstä. Kerron kyllä, että olen yrittänyt lisätä lämpöä seinällä olevasta laitteessa, ja että se on ollut täysillä koko ajan, eikä siitä ole tullut huoneisiin lämpöä sen jälkeen kun sviittiin tulimme.
 
Vastaanotosta lupaavat lähettää huoltomiehen, joka saapuukin paikalle. Hän alkaa juttelun ja  sanoo, että hänellä on kotonaan yhtä viileä, se auttaa nukkumaan. Apua hänestä ei kylläkään ole sen matalan lämpötilan suhteen. Hän on tutkivinaan pattereita, joista hänen mielestään vain yksi ei toimi. Muuten kaikki on hänen mielestään kunnossa. Hän on sen verran pahoillaan, että sanoo, että voit ottaa baarikaapista mitä haluat. Keskiviikkoaamuna kello viisi aamulla… ennen työpäivän alkua.
 
Aamiaiselle mennessä kysyn samassa kerroksessa yöpyneellä, oliko hänellä huoneessaan yhtä kylmä kuin meillä. Mies vastaa, että hänellä oli huoneessaan lämmintä.
 
Hotellin aamupala on  melko vaatimaton, mutta siellä on ainakin lämmintä juomaa. Lämmintä kaurapuuroa. Niin että tulee aamupalan syötyä ainakin lämpimämpi olo aamulla.
 
Koetan reklamoida asiasta vastaanottotiskillä, jossa sanotaan vain kuin ohimennen, että ovat pahoillaan, että näin teille kävi. Minä sanon, että pahoillaan oleminen ei riitä, kun maksaa kylmästä yöstä yli 200 euroa. Laitan viestiä asiasta hotellin sähköpostiin ja hotellin johtoryhmälle, mutta mitään vastausta viikkoon ei kuulu.
 
Nämä hotelli Vaakunassa Helsingissä eivät ole varmaan kuulleetkaan asiakaspalvelusta. Kano-mallista ja sen semmoisesta. Ehkä heillä on niin paljon asiakkaita, ettei heillä ole väliä, jos joitakuita asiakkaita tulee kohdelleeksi välinpitämättömän huonosti. Varsinkaan kun ei ole vakioasiakas, eikä tietysti tällä menolla tulekaan.
 
No kaikesta oppii. Tämä käy hyvästä ja kalliista vitsistä – on yhtä lämmintä kuin hotelli Vaakunan saunasviitissä Helsingin rautatieaseman vieressä. Jos haluaa mennä eräretkelle Helsinkiin, suosittelen hotelli Vaakunan saunasviittiä talvella.
 
Rouvan kanssa meille tästä jää jäljelle hyvät naurut. Toivottavasti tämä juttu hauskuttaa muitakin kuin meitä, näin jälkeenpäin – kylmää kuin saunasviitissä hotelli Vaakunassa Helsingissä.
 
Ei tarvitse mennä mihinkään kauas pohjoiseen palelemaan, riittää kun ottaa hotellin Helsingin rautatieaseman vierestä. Kylmää peliä hotelli Vaakunassa Helsingissä.
 
Joudun useasti yöpymään Helsingissä, ja on olemassa yksi hotelli ei ole vielä koskaan tuottanut pettymystä. Se on se, mitä me rouvan kanssa tavallisesti käytämme, koska siellä saa myös palvelua. Ja sen aamupala on maallisen loistava. Paras hotelliaamiainen, minkä Helsingissä tiedän. Yövymme jatkossakin Klaus K:ssa, emmekä yritä kokeilla Helsingin muita hotelleja, koska voi olla kylmän pelin kohteena.
 
Lappeenrannassa 10.2.15